20001103 Turpoilleita

20001103 Ruusuiset unelmat...

Ihminen tahtoisi parinsa löytää onnenkin kokeman johdosta, muutenhan arkiseen kipeään töytää etäällä yhteisten hohdosta. Rakkaus ruostuu jos arkailee mieltä kamu ei sormusta annakaan, vastaisen puolikkaan saa siinä tieltä häitä ei toimeksi pannakaan. Ruusuiset unelmat laadittu yhdes kuutamon loistaissa sorjasti, tarkasti solmittu toiveista lyhdes morsion viehkeillen norjasti. Tuoltako tieltä jo alkuunsa väistyis särmäisten sanojen takia, uskottomuusko se onniseen päistyis pappi jos lue ei lakia. Nuoret he pintehes vaistoinsa vuoksi elämän mahlat kun kuohuilee, yökaudet toistensa suuntihin juoksi nytkö vaan nurkassa nuohuilee. Mikään ei pyssäytä kiihkoista tuntoo veiterät väistävät esteet nuo, iltojen hämyisis trimmaillaan kuntoo likistysluontoinen auvon suo.

20001103 Nupist löytyy jotain...

Kourallinen sanoi nippuun tuosta alkaa riimei tippuun, ihan mitensattuu laittain loogillisuus, ettei haittain. Juoneton kun jutunkulku enemmistä tietyst sulku, pinnallista, sanois tuosta al vaan kynä paprul juosta. Nupist löytyy joitain kohtii että alkaa säkeit pohtii, tuli niitä, tuli näitä aiheisien hentoi päitä. Loppusointuin sietää passail moiselt eelteelt, hommaa rassail, väsyksiskin jaksaa näitä ilmast kaappail, tavunpäitä. Sanajärjestyst voi vaihtaa loukkaavia ehdoit kaihtaa, huumoria muru sekaan eipä tarvi tarttuu lekaan. Olen höppänäinen pappa maaninen, ehk tällain lappa, tulosta en näillä tsiikaa entisiikin, julmast liikaa.

20001103 Kuka toivoisi...

Vaikka tuo elo ois mitenkä nuivaa huominen varmasti silmämme kuivaa, löydetään luullusti tuoreinen tuju mitäpä hänest, vaik jatkust ei suju. Sattumiii sopasta ehkäpä löytää kukkaisten koristais niukkaakin pöytää, annetaan harmien ujeltaa ohi turhaanpa sellaisii ärseillä sohi. Valoa sieluhun hamutaan jostain eipä kyl tuollaista, kaupastaostain, iloista mieltä äl ikuna tärvää oikeanrukkia innolla värvää. Kukpa ei toivoisi tervyyttä tielle oispa vaik himpusti pakkoinen mielle, näinpä sen jaksailee kuormansa kantaa sihdaten siististi taivahanrantaa. Palkintopallit voi huoletta jättää arkista rutiinii tilalle mättää, muistaen, konsteissa kompuraa riittää omaansa vähyyteen, tuloksen liittää. Ikä vaik harteille painoa syytää kestämiskykyään avuksi pyyttää, eletään oikeat sapluunat tunnos vähemmän varmasti klappia kunnos.

20001103 Liian jos ylhäällä...

Tyytyä kaikkien osaansa pitää ihmisyysehtaahan sellaisest itää, yhteistä hyvää ei milloinkaan liikaa silläpä silmällä juttua tsiikaa. Monetkin myrskyt voi yllättää tiellä paikkansa ajoittain harmeinkin hiellä, etsitään omuutta, massojenkasast huomiseen kertyilee enemmän tasast. Liian jos korkeelle tähtäimen laittaa varmasti arkista aherrust haittaa, jumputtain rinnassa ootoisest pumppu etuisel alal voi kertyä sumppu. Uusilla yritteil etsimist jatkaa näinpä sit maustelee menemämatkaa, eikä oo tulppana, korkkina pullos jokaisel sektoril, helmiä tullos. Päivät ne kulkeilee iltojensuuntaan ihminen ei pysty hituukaan muuntaan, kerätään koriimme kivoja juttui moikataan iloisest, tavates tuttui. Ahnuudenhengen sen kauempaa kiertäin rauhaisaa valaen, jutut jos hiertäin, kiitoksii ystävät rennosta olost pidätte puolta myös miekkosest nolost.

20001103 Tottuu kyl sellaiseen...

Liikuntapuoli on vanhalle tärkee etenkin silloin kun kulumat särkee, pieneskin mitassa hyötyä kertyy ajatuspuolikin, ehyymmäks vertyy. Tottuu kun sellaiseen, mielinhän jatkaa rullalle vääntyilee yhäkin matkaa, osattaolijal, erittäin tehoo pitelee kunnossa rapaistkin kehoo. Rohkeat riuhtoilee kylänkin raitil elämänmenosta näkyväst maitil, sauvojen rytmikin edistää tahtii huomisenolennan, parasta vahtii. Navetan vintti on kohteena mulla sinne ei silmäileen tarvikaan tulla, astelunlomas paan käsiäin heiluun kaikkea tällaista, tempohon reiluun. Yhteydet ihmisiin retuisel peräl huonosti langat siis kääritty keräl, lieneekö sekään nyt ankeinta aivan kunpahan välttelee, mielisen vaivan. Ilo kyl harvemmin viipyilee kyläs silti ei tippaakaan jetsusest hyläs, annetaan arvoa läheistensuuntaan miksipä parastaan alkais ees muuntaan.

20001103 Miten tää tällaiseks...

Sukulaistietoisuus heräjä henkiin laitappa liikettä kuhnaajan kenkiin, että vois tuntea yhtyyden iloi orvossa menoshan pelkkiä piloi. Miten tää tällaiseks kiertelyks mennyt sitäpä hitoinkaan selvitä en nyt, jääty vaan nurkkahan yksinään torkkuun omakintunto, siit alkanut morkkuun. Hävettää todella minuuden pienuus ettei sit aiemminkaan ollut tienuus, olemaintaidot kun jäivät ne vähiin kaikkinen kammotus ymppäytyi lähiin. Annettiin huonolle hölmyyttään sormi johan ol metsässä, pusikos normi, köpäkkää aatost ois vaikea kääntää mokaansa, etuisensuuntahan vääntää. Kutsuja tullut on sieltä jos tuolta omalta kylältä, etäämmänpuolta, jumi on todettu melkeinpä kuoros täällähän ikuisest oltanee vuoros. Vainkin tuos myönteisii ajatteit itänt olishan ihmeessä, lähteä pitänt, taitaa vain hallussa olla tuo torju etteipä entisist minnekään horju.

20001103 Tuhansii reittei...

Monella taval voi juttujaan miettii ennenkuin peräänsä lisäilee tiettii, onnistusprosentti järkeillen paras pitkälti hommelit sellaisen varas. Tuhansii reittei saa edisteeks käyttää aukoisii alanteist, tiedoilla täyttää, potkimat persuksil yhtäkään muuta hymyyn vaan vetäen ikoisest suuta. Varmuutta kaikki ei reppuhuns lastaa nyrhemmät oletteet liiasti vastaa, riman saa asettaa sopival hollil ettei jää konsana tulokset nollil. Yhteisö pitkäst kyl suunnasta määrää tukistain tietysti keinoiltaan väärää, ellei siin notkistu nöyräksi mieli onpahan ottoisna käsillä pieli. Jokainen joutuma kirjautuu ylös sääliks käy sellaist jol plakkaris hylös, ehdotont erehdyst sietää siis varoo peräst et niskaisii haivenii haroo. Kovin on kirjavaa, matkal tääl joukko osalle piisailee syrjäinen loukko, etevät erkanee omaksi ryhmäks hännilleheittyjät leimataan tyhmäks.

20001103 Kun on päästy...

Mielenvalo tule esiin ei käy silmät surust vesiin, kopparoitse rinnanpuolta vähentele äijält huolta. Kun on päästy vanhainkastiin älä saata purtta lastiin, jaksaa etehenkin soutaa mukaviikin nähdä joutaa. Ei täs riitä kenen huviks arki vaan se suortuu kuviks, lempeentuntoi ei ees muista haaveilut, ne nykyy luista. Niinkuin köyttä lappais näpein elämä on tiukin säpein, riimejäin vain joutes piirrän vastuupuolta eeltä siirrän. Ruoanääreen turha hoppu solakkuus se iäks loppu, vatsanpuhjun kyllä aistii portsuissa nois liikaa maistii. Vähentelin joskus syöntii tuolle aatteel yhä työntii, ramppaa vaikka vinttitilois eipä huomaa vajet kilois.

Pentti Pohjola 20001103 (20001103) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu