20001115 Aliohjautuvia

Rehdisti puran täs mutkaista mieltä
sammakoi saattaapi hypellä sieltä,
vaikka noit pakkailen syisiä reppuun
-totuuden siementkin löytänyt heppuun.
Kuvitepuoli luo monia otteit
melkeinpä kuvaten tulleita sotteit,
ei pidä luulla, et valheesta tykkään
-sormeisel tuntumal rattaita lykkään.

Ihmisis näen kyl auttajapuolii
he osaa vähentää kireiselt huolii,
toki ei aina tät, pakkoista pappaa
-miten ees voisi, kun tyhjästä lappaa.
Vaikka ei kaukana viihtyile tuolla
päätelmii siltikin passailee vuolla,
faktasta irti kyl itseni sanon
-omaani vähyyt vaan ymmärtään anon.

Hajainen mieli se haittana suuri
lähes kuin esteeksi nouseva muuri,
eikä oo kanttia kipuilla ylös
-tulkoon vaik mieluummin puuhista hylös.
Itsenikanssa täs sukseni ristis
toisaaltkin katsottais, elämäin mistis,
yritän toki noit haittoja katkoo
-etuisan merkinnän parhaiten ratkoo.


20001115 Annetaan vaan pollen...

Syksy luonnos, sekä mieles ei oo juttu silti pieles, huipennuksii toki puuttuu -rutiineiksi olo muuttuu. Ukkoparka tässä räpii etsimällä päähäns läpii, annetaan vaan pollen juosta -nousta itse ylös suosta. Hakemat vaan, makuuannil sellisella helponkannil, miten vähentäiskään vaivaa -kun jo kevyymmästi kaivaa. Riimeistä on tullut tapa kauemmas ei yllä vapa, jatkojuttuu näistä haluun -suoritan jop, kertuupaluun. Ylen eristeist tääl olo juuri passel, miel kun nolo, ajankuluu, pelkkää pientä -henkisille, jaksonlientä. Ihanhulluu pakotella äijänkäppää sakotella, kyl muh vielä moite tehoo -en saa silti kasaan ehoo.

20001115 Linjojakaan noit ei...

Keljuttaa kun paikal jässää oman vähyytensä kässää, vielä lisäks toisil harmi -pottumaisen itsel varmi. Linjojakaan noit ei ole minkäänlaiseen tahtiin pole, aattelus vaan kopas jyskää -ehkpä silkin pientä yskää. Yhä jaksaa kuvitella tuntemuksil huvitella, joskus vetää niuraan suuta -lisäks, epäkelpoo muuta. Toki kaikkin erehtyvät aiemmin vaik perehtyvät, itse juutuin tuohon rakoon -enkä pääse enää pakoon. Ihmisis on maailmoita tutkaellaan rennost noita, kun on aikaa, eikä kiire -passaa vaikka huomeks siire. Ajatellaan yhteisiä sidoskellaan lyhteisiä, varmaan kaikki joten sujuu -olo, eteenpäisest ujuu.

20001115 Nuhtelunaiheita...

Murheisuus puhdistaa kummasti mieltä tullessa syvältä olemast sieltä, eikä se kummoista kipinää tarvi -kun on jo uutena, huomisenvarvi. Annetaan todella jääryydel periks siitä se alkavi muotoilu keriks, nöyrrytään huomaamaan omamme haitat -tällailla täyttyvät laaduimmin aitat. Nuhtelunaihetta kaikissa meissä vinkuratyylistä risteevis teissä, ei pitäis todella olla sen outoo -röpelönluontoisist, kotihinnoutoo. Ehkpä tois tällensä lisää se kestoo jarrutusluontoisest vihdoinkin estoo, katsottais yhdessä, haittaa on kyllä -ei silti syvimmäl ihmiseen yllä. Luojanhan luomia jokainen tyyni eikä kaik kielteinen, ehk minun syyni, jutut vaan sillensä kietoutuu yhteen -pisti väh eriseks laitteleen lyhteen. Tällaista jankutust moni ei jaksais silti se vaivansa useinkin maksais, helmet kyl löytämät yhäkin meillä -riittäkööt oletteet, parempainteillä.

20001115 Must ei ollut koskaan...

Ei oo ihme että väistyn haittoihini liikaa päistyn, Omin korvin viel kun kuulee -koleast et jostain tuulee. Must ei ollut koskaan malliks eikä peräänannon salliks, tahtoisin et pihas rauha -kauemmaksi siirtyis pauha. Siitä tehdään julma juttu aihuuttuen täysi suttu, mulla ei kun, pieni osa -turhaa siispä tästä hosa. Vaan kun huoltanut sit olen jalkaa moisenpuolest polen, ruohomattoi lyhennellyt -kaikkee kivaa yhennellyt. Tuiskaat, älä pyri määrään koska selin olet häärään, sinä vanha senkun makaat -ilmanpiloon, pelkän takaat. Jaks nyt tässä suutaan hymyyn enimmäkseen nurkas lymyyn, älkää vieraat lonikoiko -ukko tääl vaik, remmist loiko.

20001115 Vanhoista taloista tunkkaista...

Ystävii yrittäis toiselleen olla eiköpä paranis sillailla holla, riippumat siitä, et joillakin vikoi -mielessä, kehossa, toistuvii likoi. Huoneitten tunkastkaan ei olis haittaa elämänpuoliaan kohtaans kun laittaa, ihmisen sisin sais omansa arvon -tuollaista tavannee perinkin harvon. Joillakin nuuhkimas kaikkea nenä varmasti heikoimmil tulleena tenä, korkealtkatsanto nöyriä yrmii -sellaiset alisteet, pienesti tyrmii. Vanhoista taloista tunkkaakin pöyhii siihen viel sekottuu, immeist mi löyhii, nirppananokkaisil koetus suuri -tällaist ei sietää voi, hengeltään muuri. Aina ei rahaa, ei myöskään tuot voimaa ihminen itseään sellaisest soimaa, kunhan tää taival on sinettii vailla -leijaillaan jossakin, ihanainmailla. Toisien tukkeena hikeä kertyy öisissä nukuissa jälleen kyl vertyy, Yhteen noit törmyyksii, ettei niit tarvis -kovasti kipeää, moitteitten sarvis.

20001115 Tarkalla ihmisel ohjat on...

Ihminen saakin hän mieltänsä olla kunhan tuo tallella, sirkeänholla, monia mutkia joutuilee sietään -tuossapa samalla, oppinee tietään. Kenellä eväät jo alussa hyvät hänelle selkiää, miten nuo jyvät, aivan kuin lentäen saavutteet riittää -onneens voi tuollaises syömmestään kiittää. Heikompihenkisel eri jo juttu ylenkin nihkeää piireihinkuttu, ikuista etsijää sallitaan myöskin -hänpä jo paahtaja arkises työskin. Ulkona useinkin tuulee ja sataa varmaankin hyötyä, kamuilla pataa, tehokkaal aukenee monetkin ovet -eivät ne pitele, säikytä lovet. Tarkalla ihmisel ohjat on suorat perustehakuisist, näpeissä nuorat, antaa vaan pyyhältää roimasti orin loppuisel matkal saa kukuran korin. Pakeillepyrintää monien kanssa siitä se sointuvi laatuiseks tanssa, köpömpikoipiset väistelkää vähän -lorvaillen ikun ei päästäisi tähän.

Pentti Pohjola 20001115 (20001115) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu