20010413 Yhä lappauttaa

20010413 Kestetään maltilla...

Olispa tunteemme tuoreena pitkään elämän polkumme varrella, joita ei rajoittais kiellot ne mitkään mieli se hetkeekään karrella. Hyvyys vaan paistelis selvästi esil karikot kiertäisi taidolla, nättii ois meeskellä sellaisil vesil olemansortilla aidolla. Tikkuista väistellä yhäkin sietää muistettais pyllähdyspuolet nuo, huomises tänäistä enemmän tietää ilo näin palkinnot vaivoist suo. Kestetään maltilla kertyvät haasteet nautitaan uudesta olosta, siinä ne sivuuttuu kipeänraasteet jaksetaan esil vaan kolosta. Vaikka noit kremppoja völjyssään aistii pitäilee yrittää liikkua, uudessa päivässä tuoretta maistii kelpailee rekillään kiikkua. Onhan meil läheiset tsiikaamas perään miten siin eksyisi hukkasiin, tällaisiin tuntemiin useinkin herää sattuvansorttista rukkasiin.

20010413 Tulvivi siltikin...

Kesä taas availee oikeat ukset päivä kun korkeelta räkittää, ei kyllä talvella kulkeneet sukset vanhuudenpäivät jo häkittää. Suvella silti on ihanat tehot päivetys pintaamme ruskettaa, helpommin löytyvät mielestä ehot mukavainpariin se puskettaa. Auringonkilo tuo kivoja luokse veden kun päilettä ihailee, eipä kyl ukkona vireäst juokse enimmin kotona pihailee. Tulvivi siltikin herkästi mieli ainakin moisesti olettaa, sanoja hakeilee köplösti kieli jatkuvain rappusii polettaa. Sinisen siellä kun lahtemme läikkyy todistain elämän auvoa, monia voimia mielessä väikkyy kunha tuol jaksavi sauvoa. Paljon on annettu haltuumme täällä kestäväin arvojen siteillä, syntymäpaikka kun yhäti näällä voimia, mielisil piteillä.

20010413 Tätä ol vaikea...

Yrittää miettiä mistä se johtuu että jäi aikanaan rannalle, saanut on toki tuot korvikelohtuu kuitenkaan päässyt ei mannalle. Edelteet laittoivat tiukat nuo rajat vähyyden ollessa pamppuna, löytyili yritteist reppananhajat kukaan ei polulla lamppuna. Tätä ol vaikea oikeeksi mieltää vaikka ei vaatimat suuria, hiljaisel luonteella itsensä kieltää aatellen paikkaista tuuria. Koskaan ei voimia riitosti hihas omist vaan nurkista sihtaillen, riemukas tuntu tääl kotoises pihas muistojenmääriä tihtaillen. Läheisil yhäkin kiitosta syydän vaikka en äänehen pamua, koreakieliset rintahan hyydän parhaasti keinottaa ramua. Tallenteist selviää tarkoitusperät hermostus rimoi vaik pudotti, monet ol todella ihanat erät yhteisii enenteit kudotti.

20010413 Hiljaiseks vetelee...

Yksinäänolosta häpeää kokee sehän on luontainen juttu, eipä vain sattunut kohdalle, hokee tykännyt vieras, ei tuttu. Moisella olemal pohja on poissa nyrkkiä puivat vaan suuntaan, kipeänkimpuraa oleilla noissa huomisii, päiviksi muuntaan. Näinpä on halstrattu ikämme särkee tehotkin ehtyneet tuonne, eipä kai löytynyt maalaisenjärkee kulmikas toki myös luonne. hiljaiseks vetelee väkiste mielen toiveet kun sumppuuntui hukkaan, kohtalo tarjosi ehdoitta pielen idut ei ehtineet kukkaan. Selittää tarpeetont oliskin näitä jarruiluil haettui mokii, aikanaan tarkail ois pitänyt säitä etsien sopivii pokii. Vanhuus on tullut ja moniset vaivat iltahan päivä kun kääntyy, pienesti harrasteet sekaansa saivat tuollainen iloksi vääntyy.

20010413 Jokaisel tällainen...

Mihin sen murheensa oikeestaan tuppais riimien rustootta aivan, tyhjien päälläkö looterist kuppais alla tuon tuhannen vaivan. Helpottaa pienikin miettelynliike eduksi koettu ihan, pattinsa sisältä turskanut kiike laannuttaa itseisen vihan. Jokaisel tällainen ei toki passaa senkin voi ymmärtää hyvin, kynäilynhaluisen näppejä rassaa selvennystarpees kun syvin. Silmällä pitäen olevii oloi kerätään karheelle aatteit, täytetään mielemme syvimpii koloi vaikka ei tähdempii saatteit. Aurinko sulattaa rinnasta routaa kesäinen kimmel kun vilkkaa, rantojensuuntihin taatusti joutaa heittäen pohjetta, nilkkaa. Rauha on mielelle parasta ruokaa evästä ensteisen luokkaa, yhteinen tuntema paikalle tuokaa henkisis heilumaan kuokkaa.

20010413 Pyyntömieli valtaa...

Kaikenlaista kivanpuolta riittäisköhän meille, ylenmäärin tullut huolta narisijoil keille. Opittaisiin järkevyyttä hutiloinnin kohdal, tylsittäisiin kärkevyyttä valoon että johdal. Pyyntömieli valtaa alaa ikää kun sit kertyy, lähtöviivoil usein palaa tunne herkäsk vertyy. Ylilyönniks tääkö joutaa eikö aihet tutkii, vastavirtaank pitää soutaa aattelmatta mutkii. Eipä hyötäis valitella omaa osaa tippaa, rimojansa alitella jatkoks toivonlippaa. Melkohyvin pullat uunis tuosta ei oo kyse, ikä-äijä joutoduunis henkisist vain nyse.

20010413 Iänpitkin tarpeiselta...

Onni maistuis myöskin täällä ikävien joukos, kelpais tulla jokasäällä hipsuellen poukos. Annettaisiin sija vierelt alle ajanlaskun, säästyttäisiin huomenhierelt tuona kokis kaskun. Iänpitkin tarpeiselta kohtapuoliin sointuis, päästäis pakoon karpeiselta elämä et tointuis. Luuloa kyl moinen hamu tiedotonta aivan, anheetonta suunsa pamu karille saa laivan. Senkun nielee murhemielen elons loppuun saakka, joskus raahtuu tieltä pielen kirpoo niskast taakka. Ilo älä itsees missaa henki vielä kulkee, pyöritetään olonrissaa ylhyys portit sulkee.

20010413 Mistähyväst...

Elämä on osaamista jot se hyvin sujuu, välteskellään hosaamista löytäin olontujuu. Haihattelut laittain toppiin järkevyyksiin nokat, makuisuutta tulee roppiin oikeispaikois sokat. Mistähyväst henkee rassaa turhii esiin kaivaa, eduinta et nöyräst passaa uittain kaarnalaivaa. Lapsenmieltä etsiskellään aamuist iltaan saakka, hommat ne kun tuolleen tellää vähentyiksee taakka. Päivä nousee toisens peräst nauttiellaan moisest, tuntemuksii usii kerää ei ehk metkoi toisest. Kivutonna jos sais kulkee maaliviivan pintaan, hörhötteiltä lippaan sulkee ilon tulles rintaan.

20010413 Nauru eipä enää...

Riimit ovat surunhukka valoisuudenpuolen kukka, miksi tarveis lopettaa itsel kehnoi opettaa. Hyvitystä tekosista osittaisist sekosista, antaa konin porhaltaa evääntuntuu tuosta saa. Nauru eipä enää mieleen korusanoi löydy kieleen, silti viival astutaan erheisist vaik kastutaan. Osaisipa omistella esejänsä somistella, vilkuttaen toisille ystäville moisille. Täälkin ollaan potkimassa elon eväst hotkimassa, soolouraa sorvataan ikäväks myös lorvataan. Nopanheittoo tuumiskellen joitain juttui tsuumiskellen, huomen ehkpä avaraa löytyy hengel tavaraa.

20010413 Näkemyseroja...

Huonosta voinnista syyttäiskö toisii varmasti puppua suurta, ei edes aatella ikuna moisii olemain ulkoista juurta. Pelkästi hetkisen asiat jurppii sitten jo lauhtuilee mieli, alhaises olennas tuokion lurppii kärkevä ollut jos kieli. Näkemyseroja nykyisin pelkää eiköpä syitäkin oisi, mukavantuntemat lukkoihin telkää rentous iloa toisi. Vähillä toki on omansa kujeet lapsesta vanhuuteen saakka, tekemäin astias pelkästi mujeet olkapäil julmainen taakka. Etsitään lohtua anteeksiannost valkeeksi mustansa suttais, yhteisten kivojen kotihinkannost ihan kuin golffissa puttais. Taaksemme jätetään risaiset olot puutteistensorttiset hommat, sohlitaan pakkelil umpehen kolot välttäen huomisis kommat.

20010413 Korjailla mielisi...

Asennevirheitä itsestä tapaan ihan jo nuoresta saakka, en ole vähääkään mallinen vapaan sepä se alisteen taakka. Läheiset rasitteen mieltävät hyvin tuohan on kaikille tuttuu, rusinaks rutii näin rinnassa syvin jelppareiks toisia kuttuu. Sanoilla hankaloi tilanteet juuri äksyys kun pomppailee esiin, vaarana henkisest väsyä suuri näkimens tilkkasest vesiin. Korjailla mielisi tulleita mokii eväät vaan eivät ne riitä, osaispa hoidella mielensä pokii siunaisi onneaan siitä. Jankutustyyliä täähän on kyllä linjat vain vähiksi vääntyy, roimempiin toimihin eipähän yllä itseään vastahan kääntyy. Voisihan luvata, hankaus katkee parannuskelkkahan lähden, näin vaan ei vähillä eväillä ratkee omuudensyyttelyn tähden.

20010413 Monesti luulo on...

Kaikesta kiireestä ollaan jo eros ei tosin uppoises hukassa, mieltänsä mieluusti yhäkin teros taito vaik ei ole kukassa. Olemanmatkaa ei vähääkään arvaa se kyllä todella parasta, useekin juttu viel vastahan karvaa yli on päästy silt harasta. Monesti luulo on tietoa eellä ikävä kyllä tuo niinkin lie, paljoista naruista pitäilee veellä selkee et hämyistä esiin tie. Annetaan arvoa läheisten työlle yksin ois oltu jo heitteillä, näinpä on saatu noit riittoja vyölle enemmän etsintää keitteillä. Hyvii siis ammentaa yhäkin saanut ihan vaan olemal aloilla, persoonakohtaisest snadisti jaanut riittoo ei henkisen valoilla. Ehkäpä kuitenkin tyhjistä yli kontturit saatu ne liikkumaan, mitään ei ikuna vähääkään hyli pistäissä keinunsa kiikkumaan.

Pentti Pohjola 20010413 (20010413) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu