20010427 Keväimenkorvalla

20010427 Vedet kun vapautuu...

Keväimel valoa yltöisest riittää sopivi muistojen jatkumoin liittää, vanhakin tätä saa kokea tarvimat hoppuisest hokea. Vedet kun vapautuu talvisist jäistä silmuja työntyilee oksienpäistä, aika on pehmeitten arvojen eikä vaan onnisten, harvojen. Sydänkin pompottaa kiitosta tuosta että voi varpaisest vapaana juosta, onni et ranta niin lähellä päilyvän välkkyinen nähellä. Nurmesta kohoaa vihreää nukkaa tuhannensorttisen mallista kukkaa, hyrisee huvitus mielessä vähemmän tällailla pielessä. Lintuset rakentaa omaansa kotii mikä nyt sellaises vastahan sotii, silmiään paljoin saa käännellä ihastusluontoisest äännellä. Ulkona näytöstä rajoitta piisaa suven kun ytimeen nuoli se viisaa, havaitaan millien määrissä ei ole painotteet väärissä.

20010427 Etsitään oikeita...

Itsensäjohdatus horjuilee parhaita mielest kun torjuilee, väärien päättelyin muodossa elämän extrat ne vuodossa. Turhilla kuumentaa mieltänsä kutsuilee esille pieltänsä, antamat oikeita laatuja lapsena haltuunsa saatuja. Jotakin pinossa ristissä äkkiä ilmeillään mistissä, kukapa laistansa haluais nurjienpuolelta kaluais. Etsitään oikeita jyviä tunteitten rotkoja syviä, siinähän sitten tuot valaistuis hienoisenpasseisis, jalostuis. Pitää myös toiveita ruokkia henkisen maaperää kuokkia, ollaan et nöyränä uusille kutsuvat toistekin muusille. Äkkiä jalka pois jarrulta etteipä putoa parrulta, yhteistä elämää esille saavutaan siljojen pesille.

20010427 Saattaapi korvihin...

Haaveita täytynee jokaisel olla ettäpä kunnossa pysyisi, näin se ei heijaile liiasti jolla kiperis apuja kysyisi. Ärtymys nakertais hyvien määrää kontturit heittäisi kojolleen, paremp et järkisest tarkemmin häärää väsyissä vippautuu lojolleen. Saattaapi korvihin moitteita kuulla niitä vaik tarkattu silleen ei, tyhjistä silti ei haittaista luulla olema tasassa parhaast vei. Kestoa syytä on lisäillä mieleen ärseät ohittain reilusti, myönteistä tarinaa lapattaa kieleen näinpä sit vatpassin heilusti. Arki on useinkin, miltä se näyttää haasteita toisensa perästä, sopii myös rintaansa mukavil täyttää lappaen antoisen kerästä. Jälkehenjäämisen haitta on pieni verraten henkensä nurjeisiin, osaispa silmäillä, minne käy tieni tuulonen tarttuisi purjeisiin.

20010427 Yksi on laistamme...

Kaikkee kun kestäisi norsun sen lailla jaksaisi juoksella ahoilla, vaikka ois parasta ikänsä vailla hymyä kaikilla tahoilla. Mieltä voi ohjata sääntöjen mukaan antaa vaan moottorin naksuttaa, esteeksi ei tule kuunansa kukaan hyötyjä huominen raksuttaa. Ilo on arvona tärkeestä päästä oivallus tallentuu opiksi, parasta ikuna ällös sä säästä koppaile rohkeest vaan kopiksi. Yksi on laistamme, maailmansivu tärkeä juurikin kohta tää, äläppä hiiessä syrjähän hivu olemat linjassa jemptist nää. Ulkoinen kulenta, mitäpä tuosta riemun vaan rensselei olalle, annetaan aattelun purojen juosta vääntäytyy seikatkin tolalle. Elämä tarjoaa riitosti rieskaa pilvien sakeitten joukossa, hellitään rintamme värjyvää lieskaa nöyräisen mielisest poukossa.

20010427 Yllättäen ilon...

Tunnelmat on hieno juttu ihan jetist kohdal, pukee päälle sellain nuttu sydänsyviin johdal. Aniharvoin helmii löytää yksinäisen tiellä, harmaansorttiin kyllä töytää nurjaisella miellä. Yllättäen ilon nostain purkee kieltoin rajat, lupauksen uusiin ostain valonsuuntaan ajat. Onneks elos tuokin laatu niukentelee vaivaa, sirunverran ainkin saatu muistoista sen kaivaa. Hyväksytyks metka tulla yrittelyin perään, luulisi, et myöskin sulla pistää aidot terään. Unohdetaan vanhat väärät potkaistahan hiiteen, jopa ehoo nautinmäärät värilankoi niiteen.

20010427 Unehtuis pelot...

Osaispa oleilla oikeitten ääril kihertäis mielessä metkat, laittaisi sujua vanhoille sääril vatsansa tienoilla hetkat. Unehtuis pelot ja tantalustuskat sirkeesti sielussa soisi, hiien ois kivoja tuollaisen kuskat elämään makua toisi. Mutta kun ankkuri pohjassa tiukast lepäilee mudissa tuolla, keinojenvalintaa surkean niukast ootoissa ehtii kait kuolla. Jokaisen reppuaan raahailla pitää sehän on passeliks luotu, haaveitten antaa vaan rutkasti itää eväät kun pöytähän tuotu. Komentomielellä ei pidä lähtee sielu siin särkyisi varmaan, tsiikataan vaikkapa kauempaa tähtee unohtain liikaisen harmaan. Sanoista tekoihin kyllä on matkaa ennekuin portit ne seläl, tarkennus-suunnistust yhäkin jatkaa pumpsit ne antaen peläl.

20010427 Yksinään saa...

Liian varhain kun sit herää unenlisää tietyst perää, miks en saanut jatkoo tuohon vanhan äijän, kivanvuohon. Olemisenhuolii liikaa kaikenmoisiin kremppoin tsiikaa, nukkuessa poissa tajust se ois kivainmenoon rajust. Yksinään saa päiväns olla ratkaisevast niukkan holla, työt on aikoi sitten tehty voimanponne, kun se ehty. Kädet ylös nosti silloin liikaiseks jos kiusa milloin, nyt vaan harrasteita vähän surkeennuukast raahuit tähän. Tunteetkaan nuo saavu kylään niist ei vähää riittäis hylään, on vain ikäväksi pakko se tää, orpo-pojan sakko. Miksi laiskaks elo muuttui objekteja luullust puuttui, kun ei kertoilla saa mistään joutuu pussiin pillins pistään.

Pentti Pohjola 20010427 (20010427) o pentti.pohjola@pp2.inet.fi o PP kotisivu