20031008 Tilkkeitä


20031008 Kohtalo kohottaa...

Ilo ei vanhalta kauaksi paista
silti tuo semmoisest, mitenkään laista
olo vaan jotenkin rajainen
ehdammast innosta vajainen.
Luopua täytynyt monista hyvist
mieltäkin raastavist kepeittensyvist
tuossa ei harkintoi haavita
olemanpisteitä raavita.

Aika ja vuodet ne rajoja laittaa
paljonkin entisist ympyröist taittaa
hiljaista hyväntää oivaltain
käsissä kestävän menonlain.
Ryntäillä pitää vain, paraittenperään
tuollaista tuhinaa ilolla kerään
minutkin merkattu hyötyihin
eikä vaan, laudaltalyötyihin.

Kohtalo kohottaa ojasta ylös
aiempaa saantia, taisikin hylös
joka se kivenä kengässä
-olete, ikuises tengässä.
Nöyränä pakko silt eittämät olla
tuolloin ei kiikuksi liiasti jolla
sihtejä rannoilta rajataan
parlastinpuoltamme vajataan.


20031008 Aikaa on annettu...

Elämäntaival on notkoo ja mäkee
perästäpäinhän tuon selvästi näkee
juuri nuo hammasteenkohdatkin
niinpä myös, ohitsejohdatkin.
Aikaa on annettu kehitystyöhön
monia kaaveita pistetty vyöhön
noille jos käyttöö ei älyä
turha on mankuilla sälyä.

Taitavat ihmiset helmensä löytää
koskapa istuvat ympäri pöytää
läheisten rakkaitten huomassa
uusia aatteita luomassa.
Ontot ei ylety penkille millään
heilläpä juuri ne hommat on sillään
askel kun lankult ei ponnistu
taatust ei jatkokaan onnistu.

Olemanraput on noustava sassiin
perästä jäätävä tarkkana passiin
vieläkö verhot ne väräjää
jatkaakseen kohdassaan käräjää.
Leikinhänpäiten näit huumoril viskaan
tullehen haaltoni, sivussa tiskaan
yksinkin pumppu se naksuttaa
huomisensuuntahan jaksuttaa.


20031008 Joutilaal on...

Toikkaroidaan elontiellä
ohjaksia metka piellä
koninkyydis kuljetaan
erheelt ovi suljetaan.
Mieltä pitäin pienes juoksus
älynvähää, järjentuoksus
onnenhipun oivaltaa
vastauksen, kysyyn saa.

Joutilaal on rullal aikaa
kupoolissa jotain kaikaa
ainkin luulee, olla niin
eväänsä et lepää siin.
Uhmamieltä rajottaen
ärsynelkeet hajottaen
lullii paatti laineilla
aiemmilla maineilla.

Väkistvääntö, sekin tuttuu
repaloittaa olonnuttuu
lisäämättä pisteitä
kukkuroittain misteitä.
Irrallaan tääl huutaa henki
olenta kait sille renki
unohdellen lähtöjä
tiiraellen tähtöjä.


20031008 Vähyysmitois...

Olotilat haihtuvia
menonkuvat vaihtuvia
ikä-ukon tontilla
kuvitelmat kontilla.
Riimeistäkö muka hyötyy
niist on eväät ajat syötyy
heijasteita elosta
ehk jop varjoo pelosta.

Aika kulkee raksuttelee
siinä seas jaksuttelee
kompuraisin olennoin
tilapäisin polennoin.
Ympärillä, mennään, tullaan
järkevyyksii keräin lullaan
omis noita väistelen
hitujani päistelen.

Elämää kun tarjonnassa
näpit poskil, ehtis hassa
jotain tointa tueksi
ihan ettei sueksi.
Vähyysmitois punnittelen
kökkötyylil nunnittelen
minuutteja menettää
hiukka pientä enettää.


20031008 Aika tarvii...

Lonkankiusa paikoil pitää
korvausta liikkeel itää
siks näit pätkii sorvailen
oikeest ottain lorvailen.
Hunninko on vienyt tehot
kaikoksissa pysyyt ehot
aviisitkin luettu
takaseinä tuettu.

Aika tarvii rapsutusta
ettei eessä, kohta musta
niitä näitä nakittaa
välil vaunuu pakittaa.
Ikäukol konstit vähis
harmautta uutta nähis
oiveet kallost kaluaa
todellakin haluaa.

Hömpis ei oo juonest kyse
pelkästi tuo, vippoonnyse
ilmaan paiskain paketin
laukomalla raketin.
Omast montust ampaistuna
niskanseutuun nousee puna
koteloittain keoksen
minimoiden seoksen.


20031008 Sanoi laittain...

Kyllä sit on pakko miettii
miksi jyrää tätä tiettii
riimittelyn kaavoissa
veist kuin pyörtäis haavoissa.
Leikkisesti, tosin kyllä
paljoinhan ei iäs yllä
silti jonoo venyttää
tyhjänpäivää enyttää.

Jokahommas jotain tervaa
värssytkin nää ajoin hervaa
muut kun poissa laskuista
näitä ulos taskuista.
Pakkomielle, ehkpä kielle
viskannut on ukon tielle
naurettavaks ruvennut
äly massaan huvennut.

Sanoi laittain toistensperään
tähän jälleen säpsäin herään
ajanhukkaa nimeltä
suojais miest ees pimeltä.
Täpöstelty ajan aukkoi
olotilaan hengenlaukkoi
perustoista piittaamat
kysyttäissä viittaamat.


Pentti Pohjola 20031008 (20031008) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu