20040319 Itsepiikitettä


20040319 Täst ei tule...

Äijänä täs räpistelen
eloni juur merrassa
harrasteissain näpistelen
tuhantises kerrassa.
Muuta tietä täs ei ole
riimeis pakko riippua
ansokkaast ei rukkii pole
imeis sovun piippua.

Kaikenlaiset kallistukset
vateria vierittää
itsetunnon mallistukset
oheen, ojaan kierittää.
Täst ei tule elonetuu
höyhenyyttä haeta
yhtäsamaa onhan retuu
niukkuutta ei paeta.

Huumori kyl nurkalt kurkkii
siihen pakko turvautuu
ei vaan ällää, saako urkkii
moiseenpäin kun kurvautuu.
Anteheks myös pahat sanat
näreissään jotk heittänyt
kiinniruuvool pitkään hanat
tunto lientään keittänyt.


20040319 Omast mielest...

Uhrihan mä joten olen
arjes, elonsaralla
rukkiani tyhmäst polen
sit se teettää aralla.
Enemmät jäi matkanpäähän
onnenhelmet heilumaan
puser alaist pisti jäähän
kykeemättä reilumaan.

Sontasanoi sysäelin
kiukunvallas, kulussa
rehtihenkist nysäelin
ilonauvo sulussa.
Virheliikkeit tarjoeli
harrasteenkin haluuma
yhteisyyttä varjoeli
nakerteinen kaluuma.

Omastmielest, tuollalailla
luetteloin lähdetty
timanttista, sitä vailla
himmeästi tähdetty.
Yhteiskunta, antaa, ottaa
plussapuolet huomioon
meikä näit kun tyhjii sottaa
alisteinen tuomioon.

20040319 Päivät kului...

Seuraisuutta nuorna etsin
kamraattien kupeilta
vähemmyyttäin tuntein metsin
silti luistin upeilta.
Harrasteissa yksin huiskin
pyhäisinkin pakersin
ulkopuolle ehkpä tuiskin
mieltymääni vakersin.

Päivät kului, aika kulki
orvon osa eneni
rönämmäksi ukon sulki
totutuillaan meneni.
Myöhä noista hälyy pitää
-kulunpuutet valittaa
onneks riimein aiheit itää
niukkuuttaan saa halittaa.

Kielteistäkin kiukus laitoin
mappeihini mässäsin
erehteet jo vähiks taitoin
homman sen kun kässäsin.
Älköön mua tuomittako
lisäisillä eroilla
tät nyt vähää puomittako
runttaisilla veroilla.


20040319 Päivät toistens...

Yksinäisyys mieltäraastaa
siinhän ei saa tarpeeks haastaa
elämä on harmaata
kaukaa kiertää armaata.
Ilmanhaluu joutui tuohon
henkisesti uppos suohon
ankkurina arkisuus
poieslipunt harkisuus.

Päivät toistens kopioita
kohta alkaa kammoon noita
miks mut syrjään laitetaan
nurjuuksille naitetaan.
Liikkuisi täst olonkuopast
intoisemmin haluis ruopast
tottuma vaan torjuu sen
jalkoihins kun jäänyt ken.

Ei näin tunteet tulta ota
ikuinen juur mieles sota
rutistumis ryvettyy
vähemmästi kyvettyy.
Löytyis tahtoo, löytyis mieltä
olonperilt, roskist sieltä
hyvittymää hakien
alla innon lakien.

Pentti Pohjola 20040319 (20040319) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu