20040902 Harrastehengessä

Jokaisel ihmisel harrastet löytyy
sellaisten sekahan kunhanpa töytyy
vaikka ois vasaran pauketta
-korvessa, koiransa hauketta.
Monil myös virike löytyvi työstä
ei tartte itseään outoihin syöstä
kuitenkin toimena tärkeä
-noinhan voi uupumans särkeä.

Henkistä evästä ehdoitta juuri
kaikkoaa kauemmas, pelkojenmuuri
täshän voi jotakin synnyttää
-auraansa keveemmin kynnyttää.
Tarvi ei törmäillä, ylitse rajan
omalla vaudil vaan etuihin ajan
mielinen pankki saa muistoja
-vehrentää ilojen puistoja.

Ihminen koukuttuu, hyvään ja pahaan
taitaa ehk enimmin, liittyä rahaan
se ei kyl tyylin ois mukaista
-omist vaan, harrasteis sukaista.
Pelmanni-illat, ja runojenrustoot
valkeelle pohjalle, kuvienmustoot
että saa avujaan hyödyntää
-aivan tuot, ominta vyödyntää.

Eläkeihmiset omissa piireis
hotkia liikkeitä, toimissa, kiireis
hommailupuolel kun hääritään
-tiukasti hihat ne kääritään.
Ryhmis siis sujuu, - ja orpona ollen
kopsehen kuuluissa kavioist pollen
mieli mink esille herättää
-tyhjyydentuntua perättää.

Kyllä voi hoitua, euroja vailla
silloin jo liikutaan toisemmil mailla
rekvistasiittaansa syrjien
-pelkästi aivoilla nyrjien.
Yleensä hitusen mania vaatii
harrasteenrungon kun itselle laatii
ukko tää paljonkin tuhlannut
-ruttujenkanssa kun suhlannut.

Laskemaan moista ei uskaltais rupeil
painoa kertyisi, syömmen sen kupeil
kymmenintuhansin "mummoja"
sivustaseuraten, kummoja.
Antoisaa ollut on, tullen ja mennen
henki ja elämä, juurikin ennen
rauhemmast nykyisin rakentaa
-kiitos, et yhäkin tehdä saa.

Pentti Pohjola 20040902 (20040902) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu