20040915 Yksinäisenä yhteisössä

Omissa oloissa menentään tottuu
vaikka siin hetkittäin aistiikin pottuu
koska ei perhettä, lapsia
-harrasteis pelkästi kapsia.
Surullist tietysti, määrätyismäärin
ei ole elointa, puuhasteenhäärin
kainoilu etuja kalveksi
-omtunto tyyliä halveksi.

Perheisil vanhuksil, ukkina-olot
silloinhan täyttyvät mielteittenkolot
rinnassa rauhaisa asustaa
-lapsen kun lapsille kertoo saa.
Miten ol aiemmin, maailmanmeno
kiirettä kovasti, unehtui keno
leipää sit pöytähän hankittiin
-niukoista pennosist, pankittiin.

Juuri myös oltiin, kuin tenavat tänään
riemua riitti, ja sortuiltiin känään
yhdesssärempseily vahvisti
-hetkee ei kulunut, pahvisti.
Sinkuksi sortuneel ovet ei aukee
mieluummanmeiningiks, täydesti laukee
varmasti suuri se tappio
-orpona kokea rappio.

Miksi meit monia, tällaisel mielel
hiljaisii höpinöit kertyilee kielel
vierestä unelost seuraten
-pienissä täytteissään teuraten.
Ei ole heitä, keil kunniaa keräis
iloiseen vastuuseen, päivittäin heräis
omaansa osaamaa moittelee
-suomeksi, lehdellä soittelee.

Herkinhän väkiste jalkoihin luttuu
muunlaista korviket, täytteeksi kuttuu
sieluunsa että voi ravita
-yhteisö liioin ei avita.
Neljän jos seinän sä sisällä lässäät
kaiketi puutteesi ymmärtäin kässäät
eivät tuu kotoas kiskomaan
-kultaises tuolissa viskomaan.

Onni ois haaveena, löytää ja voittaa
sekundat pelkästi ihmistä loittaa
nurkkansa kulmahan rytyttyy
-heillähän onnisteet mytyttyy.
Arki kyl enimmät masenteet peittää
valonkin vilkkuja polulle heittää
sisaruspohjaiset, moni muu
-toveiksi leviää hymyyn suu.

Pentti Pohjola 20040915 (20040915) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu