20050622 Vahinko ei varoita

Vahinko ei varottele
tulostansa harottele
yllätyttää ihmisen
-naura tuolle toki en.
Omalkohdal ampaistessa
sydänalaa rampaistessa
itkukaan ei etäällä
-umpipilveen vetäällä.

Etäämmält voi huvituttaa
sillälailla kuvituttaa
ottavathan opiksi
-uudel löysil kopiksi.
Painostusta ei saa jatkaa
vaikka harminhenki vatkaa
aivan arkist, maallista
-rahalsaatuu paallista.

Unohdetaan tapahtunut
kaikil olo vapahtunut
järjenkanssa kulkien
-höpertelyt sulkien.
Tovinperäst, ei ees muista
kohdannutta, harmiinsuista
unohteista rippuja
-ylimaalain tippuja.

Nauru toisen huonosttuurist
kajahtelee ontonmuurist
älyten, ei ikinä
-ylhäältkatso likinä.
Mielikäämme ravitella
keinoillamme avitella
häntä, jok on pulassa
-itsel varpaat sulassa.

Kellot eivät ajois kilka
välkkylamppu estoks vilka
haaverin sen heittyissä
-onenolon peittyissä.
Vehkehist kun vaan on kyse
suuresmitas, täysi nyse
riemu hetken hukassa
-kallaammalle pukassa.

Pentti Pohjola 20050622 (20050622) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu