Osaisinpa kertoo luonnost jos vaan riitost ällii ihanuuden monen suonnost liikuttaa jok sällii. Miten vedet jäästä aukee nuppuset ne puhkee tuhatlainen vehree laukee aistima siit uhkee. Vedenvälkyn kilotteissa sydänalas tuntuu pärskynpoikain ilotteissa kosteudest huntuu. Nähdä sorja kaikki tämä jaksamista jatkaa vaikka oiskin ukko rämä tyhjyydel saa hatkaa. Entäs vehreet viljapellot auvoisena aamun sunnuntaisin kirkonkellot korvihin tuo laamun. Sanat loppuu näissä nysiks vaivaisiksi aivan herkäntunnot pistää mykiks täyttymyksist laivan. Hongat huojuu metsiköissä lintuset ne laulaa taikaa vahvast kesäöissä rinnanseutui paulaa. Tätä kaikkee tarjoo suvi rikkahal ja köyhäl aattelu jo tuosta huvi järjen päästäis löyhäl. Yksi pätkä tätä hyvää ennen syksyn ruskaa mihin naahaa väkist jyvää pakkaskauteen kuskaa. Uusi toivo ryömii piilost lumet kun nuo vähis kevääntaika pomppaa siilost jäätön meri nähis.
Pentti Pohjola 20060201 (20060201) o pentti.pohjola@luukku.com o PP kotisivu