Penttinen Jessika 
Todellisuuden kaksi tasoa

Olen moraaliton. Oiva Ketonen kirjoittaa, että vaikka ihmiset paheksuvat ajattelun urautumista, se on kuitenkin normaalia ja jopa tavallaan odotettua käytöstä, sillä: "Mielipiteen muuttaminen, olivat perustelut kuinka hyviä tahansa, saattaa ao. ihmisen moraalin aina kyseenalaiseen valaistukseen." Olen monasti kuitenkin määritellyt itseni sanalla muutos. Se, miksi muuttumattomuutta pidetään jonkinlaisena hyveenä, on aina kummastuttanut ja jopa inhottanut minua. Iltapäivälehdissä pengotaan julkkisten ja kansanedustajien menneisyyttä, eikä aina tyydytä edes tähän, vaan usein heidät menneisyytensä vielä julkisesti tuomitaan. Esimerkiksi viime talven aikana 100-lehdessä oli Susanna Päivärinnan kirjoittama pakina, jossa hän moitti pääministeri Paavi Lipposta siitä, että toisin kuin nykyään, hän vielä joitakin vuosia sitten vastusti lisäydinvoimaa. Poliitikon suurin pahe on mielipiteen vaihtaminen. 

Rationaalinen subjektivismi. Onpa olemassa sellainen metaeettinen teoriakin kuin rationaalinen subjektivismi. Subjektivismin mukaan normatiiviset lauseet (eli miten asioiden pitäisi olla) kuvaavat vain yksilön subjektiivisia arvostuksia, eikä mitään objektiivista, kaikkipätevää moraalista hyvyyttä siis ole. Rationaalinen subjektivismi lisää tähän, että vain ne arvostukset, joista ollaan valmiit pitämään kiinni myöhemminkin tai joita ollaan valmiit keskusteltaessa puolustamaan, ovat moraalisesti perusteltavia. (J. Kotkavirta, S. Nyyssönen: Ajatus -etiikka) 

Jo Platon jakoi maailman kahteen osaan: muuttuvaan, epävarmaan havaintotasoon ja muuttumattomaan ideaaliseen tasoon. Platonin mukaan totuus, jota filosofitkin järkensä keinoin tavoittelivat, oli nimenomaan ideoiden maailmassa, ja tätä taustaa vasten edellä mainitut vaatimukset moraalisuudelle ovat ymmärrettäviä. Mutta onko totuus muuttumaton?

Totuutta etsimässä. Esimerkiksi tieteiden piirissä ajatellaan yhä, että totuus on löydettävissä, ja että tämä totuus on nimenomaan jotain pysyvää. Fyysikot etsivät niin sanottua kaiken teoriaa, eheätä kaavaa, joka selittäisi koko maailmankaikkeuden. Jopa Oiva Ketonen kirjoittaa, että ihmisen tietoisuus on vieläkin samankaltainen kuin megaliittisten muistomerkkien ollessa vallitseva ideologia; se tarvitsee itselleen navan, jonka ympärille rakentua.Totuus ihmisestä onkin se, mikä historian kulussa näyttäisi olevan muuttumatonta, ja viisautta on kyky nähdä tämä samankaltaisuus: miten menhiirit muuttuvat fasitiseksi aatteeksi. Platonin jaottelu näkyy yhä taustalla, kun puhutaan 2000-luvun asenteista, vaikka tuskin kukaan enää ideoiden maailmaa allekirjoittaisikaan ja vaikka ei vaadi suurtakaan oppineisuutta huomata, että totuus vaihtelee eri aikoina eri kulttuureissa.

Totuuden muuttumattomuus. Eräs totuus näiden induktiivisten, historiassa toistuvien kriteerien valossa siis näyttäisi olevan se, että menhiirit vastaavat todellisuutta vain valta-aikanaan. Oiva Ketonenkin sanoo, että tutkijan omaksuma teoria on yleensä paljon enemmän kuin puhdas käsitys tarkasteltavan asian laadusta. Näin meidän nykyinen tieteemmekin näyttäisi erehtyväiseltä, tai sitten tällainen ajatuskulku on vain yksi harvoista keinoista yrittää kyseenlaistaa se. Lisäksi tämä kertoo siitä, että todellisuus tai totuus on aina osittain tietoisuuden rakentama ts. se on ulkoisen todellisuuden ja inhimillisen todellisuuden tulo. Onko sittenkään olemassa muuttumatonta totuutta, jonka ihminen voi saavuttaa, vai onko juuri muuttumattomuus totuuden kriteerinä jonkinlainen harhapolku? 

Platon on yhä vieläkin elossa. Ihmisen tapa ajatella, käsitteellistäminen, edellyyttää joidenkin muuttumattomien perusrakenteiden olemassaoloa -niitä on jopa tämän tekstin taustalla. Ilman näitä ideaalisia totuuksi ajattelu ja kommunikointi olisi mahdotonta. Mielipiteen vaihtaminen onkin oire jostain paljon syvemmästä: käsitteellinen/ideaalinen/menhiirien todellisuus ei olekaan muuttumaton. Edes järki ei osoita muuttumatonta. 

Onko asia näin, sitä jään miettimään. Minun ihanteeni on nähdä maailman monesta kulmasta samanaikaisesti, kaivautua syvemmälle ja oppia vanhoista ajatuksistaan, mikä edellyttää aina entisen kyseenalaistamista. Mikä on idealistisen moraalisen yksikantaisuuden suhde todellisuuteen? Platonin ajoista on huomattu, että todellisuus muuttuu. Eikö muuttumattomuus juuri silloin ole moraalitonta, koska se vastaa todellisuuden sijasta yhden tietoisuuden menhiiriä? 
 

Palautetta: 

Anna Lehtovaara: Totuus ja muutos 

Anna:  Minusta muuttumattomuus on moraalitonta, jos ihmiskunnalta edellytetään henkistä kasvua, sitä ei voi tapahtua ilman muutosta. Tietysti liike voi olla huonoonkin suuntaan, kasvu voi olla taantumaa ja siten entisten ajatusten kyseenalaistaminen olisikin moraalitonta. Se onko muuttumattomuus moraalitonta vai ei, olisikin katsottava lopputulemasta; onko idea, ajatus itsestään moraalisesti kestävä. Ihmiskunnalla on jo moraalisesti koeteltuja totuuksia, joiden varassa on hyvä jatkaa sukupolvesta toiseen. Tällainen yksi totuus on eräs kymmenestä käskystä: älä tapa. Voi tietysti olla tilanteita, joissa yksittäisesti tuokin totuus koeteltaisiin uusiksi.

Asko Korpela: Totuus ja opportunismi 

AJK:  Poliitikon suurin pahe on mielipiteen vaihtaminen. Lienenkö jo tässä yhteydessä kertonut, että kauan sitten liityin ystävyyden nimissä nyt jo kuolleen Liberaalisen kansanpuolueen jäseneksi, mutta erosin 'suurieleisesti', koska 'liberaali linja' oli kaikkea muuta kuin liberaali. Mielestäni puolueen säännöissä olisi kuulunut olla vain yksi pykälä: 'Ole liberaali'. Näin ei tietenkään ollut, vaan sen sun tämän suuntaisia linjauksia oli lyöty lukkoon ohjenuoraksi sekä jäsenille että kansanedustajille. Tätä en voinut enkä voi vieläkään hyväksyä, vaan päin vastoin aina on oltava valmis muuttamaan mielipidettään. Suhtaudun karsaasti esim eduskunnassa noudatettavaan 'ryhmälkuriin'. Itse asiassa sen voidaan tulkita olevankin perustuslain vastaista, sillä toimessaan edustaja on vastuussa vain äänestäjilleen. 

Tällaisesta tietenkin saa helposti opportunistin leiman, mutta hiis hänestä! Eikö eräs oppimisen ja 'kehityksen' perusedellytyksistä ole avoimmuus muutoksille? Vai onko sittenkin olemassa eräitä niin kestäviä ja pysyviä arvoja, perususkomuksia, että ne pysyvät kunniassaan koko elämän kaaren ajan? Taitaa sittenkin olla. Jos ei totuus, niin totuudellisuus, oikeudenmukaisuus, hyvyys... Mutta niidenkin sisältö taitaa olla ajan funktio.
 

Annikki Pyykönen: Henkinen kasvu 

Annikki:  Mielipidemuutokset ja asennemuutokset ovat mielestäni henkistä kasvua, joka on meille ihmisille rikkaus. Aika, tapahtumat, uudet ihmiskontaktit, koulutus, työt, ym. vastaan tulevat haasteet kasvattavat. Joku viisas on keksinyt lauseen: vastoinkäyminen, mikä ei tapa - se kasvattaa (tai jotenkin siihen suuntaan) 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle tähän

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita tähän nimesi:

..ja sähköpostiosoitteesi:

Tämän palauteviestin saa Jessika Penttinen ja kopion Asko Korpela


Asko Korpela 20010316 (20010218) o o AJK kotisivu