Lehtovaara Anna
09 Yksilöpsykologinen, biologinen ja vuorovaikutusmalli

Yksilöpsykologisesta mallista Ketonen sanoo: "Skitsofrenia on psykologisesti ymmärrettävissä ja lähestyttävissä oleva elämän tapa tai tilanne." Näin ollen skitsofrenia ei tuntuisikaan sairaudelta vaan tavalta elää. Biolääketieteellisesti skitsofrenia on sairaus - biokemiallinen epätasapaino, joka korjaantuu poistamalla epätasapaino tai puuttuva ainesosa, jota tarvitaan esim. aivotoiminnassa. Yksilöpsykologisessa mallissa skitsofrenia syntyy ihmisen synnynnäisen herkkyyden ja ympäristön välisessä vuorovaikutuksessa ajan kanssa - sillä ei siis ole biokemiallista pohjaa. Kysymys olisi yksilön normaalia herkemmästä kyvystä tai taipumuksesta reagoida ympäristöönsä ... tai sitten ympäristö kohdistaa tähän yksilöön tavallista kovemmat paineet. Herää siten kysymys, voiko ympäristö aiheuttaa skitsofreniaa? Onko ympäristö hanakampi painostamaan, ahdistamaan herkempiä yksilöitä kuin vahvoja?

Terapian tarkoitus yksilöpsykologisessa mallissa on vahvistaa yksilön suhdetta ympäristöönsä, kun ympäristöä ei kuitenkaan voi muuttaa.

Vuorovaikutusmallissa Ketonen ottaakin sitten ympäristön vaikuttavana tekijänä mukaan eli myös ympäristö on sairautta aiheuttava eikä yksilö yksin ole "syypää" sairauteensa. Tässä mallissa terapian tarkoitus on muuttaa myös ympäristöä eikä vain pelkästään vahvistaa yksilöä itseään. Jään nyt miettimään, miten terapeutti voi muuttaa sairasta ympäristöä. Voi olla terapeutille mahdoton tehtävä muuttaa esim. sairasta työyhteisöä, joka on aiheuttanut siellä työskennelleen yksilön sairauden.

Mekaanisemmalta kuulostava biolääketieteellinen malli lienee käytetympi vaihtoehto. Myös Ketonen kirjoittaa näin - koska lääkityksellä on kuitenkin saatu skitsofreenikkoja kuntoutetuksi yhteiskuntaan takaisin, mallin käytölle on perusteluja. Mutta on myös totta, että lääkityksellä ei ympäristön haittoja korjata, vaan tarvitaan myös terapiapuoli. Vahvistaako terapian onnistuminen sitten myös myönteisiä biokemiallisia tapahtumia ja parantaa sairautta siten terapian avulla tuplasti?

Yksilön ja yhteisön sairaus

Todella mielenkiintoisia ovat Ketosen havainnot yksilön ja yhteisön sairaudesta, yksilön ja yhteisön vuorovaikutuksesta ja kehittymisestä vuorovaikutuksessa. Takavuosina keskusteltiin yleisönosastoilla tosissaan kahdesta asiasta. Toinen oli kansalaispalkka. Nyt meillä on tilanne, että osa kansasta "nauttii kansalaispalkkaa", mutta ei välttämättä vapaaehtoisen järjestelmän puitteissa, vaan suurin osa on työttömänä vastoin omaa tahtoaan. Toinen takavuosien keskusteluun tunkeva näkemys oli sallia lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja perusteluna sallivalle kannalle esitettiin, että jos lapsi itse haluaa, on se sallittua aikuiselle. Siis perusteltiin "lapsen vapaalla tahdolla" tällaisen sairauden sallimista yhteiskunnassa. Minulle jäi mielikuva, että näiden mielipiteiden esittäjät olivat ihan tosissaan. Sittemmin esille tulleiden pedofiilijuttujen jälkeen moisten kantojen esittäjät ovat hiljentyneet. Kannattaa kysyä, millainen olisi yksilön ja ympäristön suhde sellaisessa yhteisössä, jossa tällainen "lapsen vapaaseen tahtoon" perustuva hyväksi- käyttö olisi sallittua. Kumpi siinä olisi lopultakin sairaampi - yksilö vai yhteisö?

Aine ja henki

Ketonen havainnollistaa taas kerran esimerkin avulla asiansa tarkoituksen. Hän selvittää aineen ja hengen olemukset biolääketieteellisen ja yksilöpsykologisen mallin avulla. Ainetta ja henkeä ei voida erottaa toisistaan: "Henkisyys on samalla ruumiillisuutta ja kääntäen."

Semmelweisin tapaus on myös hyvä esimerkki yhteisön ja yksilön vuorovaikutuksesta ja vuorovaikutuksen aiheuttamasta "sairastumisesta". Tässä tulee mieleen yksilön vastuu yhteisössä mielipiteen muodostajana. Eikö Semmelweisella ollut yhtään lääkärikollegaa, joka olisi uskaltanut olla eri mieltä kuin massa? Olivatko lääkärikollegat OIKEASTI sitä mieltä, että Semmelweis puhui turhia vai piiloutuivatko he vain mielipidejohtajan taakse? Jokaisen pitäisi uskaltaa ajatella omalla aivokapasiteetillaan eikä vähätellä sitä.

Mallit asenteina

Tämän päivän keskeinen sana tuntuu olevan geeniteknologia, jonka ympärillä kaikki pyörii. Onko yhteiskunnassamme enemmän vallalla asenne, joka katsoo ihmistä paremminkin mekaanisesti toimivaksi - siis aineelliseksi yhdistelmäksi - vai jääkö tilaa myös henkisen puolen tutkimiselle, kehittämiselle. Ketosen mielestä biolääketieteellinen malli olisi enemmän vallalla ja perustelee kantaansa ihan toden tuntuisesti.
 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle tähän

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi tähän

Tämän palauteviestin saa Anna Lehtovaara ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20010315 (20010315) o o AJK kotisivu o AjkFilo