[Balashov]

L. Е. BALASHOV
Humanistinen manifesti

Palaute: Humanistinen manifesti
Miten minä voin olla kuva koko ihmiskunnasta? o Mitä tarkoitetaan individualismin ja kollektivismin välisellä kamppailulla? o Mitä kahta lajia kollektivismia on olemassa? o Miten laaja individualismi voisi taata hyvän yhteiskuntajärjestyksen? o Miten humanismi eroaa nationalismista, kommunismista, uskonnollisesta fundamentasismista? o Missä mielessä humanistinen ihminen on itseriittoinen? o Mitä on ekohumanismi? o Voiko humanisti kuvitella olevansa yli-ihminen? o Mikä on epäilyksen merkitys humanismissa? o Miten humanismi suhtautuu rationalismiin? o Mikä on ihmisrakkauden ja humanismin suhde? o Miten humanismi suhtautuu pelastuksen sanomaan? o Miten ymmärrät ylevämielisyyden humanismin ominaisuutena? o Mikä on oikeudenmukaisuus humanismin näkökulmasta? o Miten ristiriita kuuluu humanismiin? o Mikä on ideaalin merkitys humanismissa? o Mitä on ihmisen saavutusten takana? o Mitä merkitsee ihmiselämän pyhyys? o Miten humanismi suhtautuu kuolemanrangaistukseen? o Missä piilee ihmiselämän mielekkyys?
| 1| 2| 3| 4| 5| 6| 7| 8| 9| 10| 11| 12| 13| 14| 15| 16| 17| 18| 19| 20| 21| 22| 23| 24|
25| 26| 27| 28| 29| 30| 31| 32| 33| 34| 35| 36| 37| 38| 39| 40| 41| 42| 43| 44| 45| 46| 47|
Л. Е. БАЛАШОВ
Гуманистический манифест
suomennos ja kysymykset
Asko Korpela 2008 o Esittely
Mitä humanismi on?
Miten humanismi suhtautuu ihmiseen?
Miten humanismi suhtautuu ihmiskuntaan?
Miten humanismi suhtautuu yhteiskuntaan?
Miten humanismi suhtautuu luontoon?
Манифест по-русски o Манифест по-английски (English)

Yleisiä kysymyksiä

Puuttuuko teeseistä jotakin tärkeätä?
Onko teeseissä jotakin turhaa?
Tämän linkin takana on lisää tilaa yleisille kysymyksille.

Kommentteja yleisiin kysymyksiin

Лев Балашов
lev_balashov@mail.ru => askokorpela@gmail.com
20080522-1913 Вопросы

Уважаемый Аско!

Отвечаю на Ваше письмо от 24 апреля. Я не вполне его понял. Смотрел Ваши вопросы, переведенные на русский. Я в раздумьи. Не могу Вам сказать ни да, ни нет. У Вас, наверное, есть большой опыт задавания подобных вопросов. А я как-то в недоумении. Стоит ли разлагать текст Манифеста на отдельные элементарные фразы-вопросы? Для какой аудитории они предназначены? Для школьников, для студентов, для взрослых-зрелых людей? Судя по характеру большинства Ваших вопросов, они предназначены для учебных целей. У меня сомнение на этот счет. Стоит ли превращать Манифест в канон подобно катехизису или талмуду? Или я Вас неправильно понял?

А насчет помещения Ваших вопросов в конце текста брошюры-Манифеста, я уже Вам ответил раньше.

Л.Балашов


Kunnioitettu Asko!

Vastaan viestiinne 20080424. En sitä täysin ymmärtänyt. Olen katsonut venäjäksi käännettyjä kysymyksiänne. Olen hiukan hämmentynyt. En osaa sanoa kyllä enkäö ei. Teillä on todennäköisesti paljon kokemusta sellaisten kysymysten tekemisessä. Mutta jotenkin en oikein tiedä. Kannattaako Manifestin teksti laittaa erillisiksi alkeellisiksi kysymyslauseiksi? Millaiselle lukijakunnalle tämä on tarkoitettu? Koululaisille, opiskelijoille, aikuisille? Useimmista kysymyksistänne päätelleen ne tähtäävät opetustarkoitukseen. Siinä suhteessa epäröin. Kannattaako Manifesti muuntaa sellaiseksi katekismukseksi tai talmudiksi? Vai olenko ymmärtänyt teidät väärin?

Kysymysten sijoittamisesta vihkoon Manifest-tekstin loppuun olenkin jo aikaisemmin vastannut.

L. Balashov


Lähetä kysymyksiä ja anna palautetta!

Kirjoita tähän kysymys tai palautteelle otsikko - (Selitys no )

Kirjoita palaute tähän

Kirjoita tähän nimesi

..ja tähän sähköpostiosoitSelitys

Sähköpostin saavat AJK ja LEB. 


Mitä on humanismi?
1(1)
Humanismi on ihmisen todellinen filosofia! Sen tulee olla ihmisen kaiken henkisen pyrkimyksen, kaikkien yhteiskunnallisten ja poliittisten liikkeiden tunnusviiri.

Selitys o Anna palautetta

2
Humanistinen filosofia on ajattelevien ihmisten ajatusrakennelma, joka on tiedostettu inhimillisyyden perusta ilman rajoja.

Anna palautetta

3
Inhimillisyys on itsestään selvää, välitöntä, luonnollista humanismia. Humanismi on käsitettävää, järkevää inhimillisyyttä.

Anna palautetta

4
Humanismi lähtee siitä, että Ihminen on Luonnon ja Yhteiskunnan synnyttämä, omalaatuinen realiteetti, mutta ei ole luontoon ja/tai yhteiskuntaan kuuluva olento.

Selitys o Anna palautetta o Lukijapalautetta

Mikä on humanismin korkein arvo?
5
Humanismin kannalta ihminen on ihmiselle korkein arvo. Tämä arvo, ihmisen arvo ihmisenä, kulkee kaikkien muiden arvojen edellä: materialististen, henkisten, luonnon tai yhteiskunnallisten arvojen edellä.

Anna palautetta o Lukijapalautetta

6
Se joka alentaa muiden arvokkuutta, alentaa itse omaa arvoaan.

Selitys o Anna palautetta

7
Humanistille ihminen on arvo sinänsä, sellaisenaan, jo sen perusteella että on syntynyt. Humanisti suhtautuu ihmiseen alun perin myönteisesti, olkoon ihminen millainen hyvänsä, lainkuuliainen tai rikollinen, mies tai nainen, samaa heimoa tai muuta kansallisuutta, uskovainen tai vailla uskontoa.

Anna palautetta

8
Jos ajattelemme ihmisistä hyvää, he muuttuvat itse asiassa paremmiksi. Niinkuin ajattelemme, niin elämme. Jos ajattelemme parempaa, myös elämme paremmin.

Selitys o Anna palautetta

9
Ihmisten välisessä kanssakäymisessä on parempi erehtyä luottamuksen kuin epäluottamuksen puolelle.

Selitys o Anna palautetta

Miten minä voin olla kuva koko ihmiskunnasta?
10
Humanisti ajattelee itseään koko ihmiskunnan mittakaavassa. Humanismi on eräänlainen hissi, joka yhdistää ihmisen ja ihmiskunnan, nostaen ihmisen omasta 'minästä' kaikkien ihmisten 'meidän' tasolle.

Anna palautetta

11
Humanismi tunnustaa monimuotoisuuden ja ihmiskunnan ykseyden olemuksiltaan samanarvoisina. Tunnustaessaan ihmiskunnan monimuotoisuuden humanismi asettuu vastustamaan pyrkimyksiä vähentää tätä monimuotoisuutta väkivallan ja pakon keinoilla. Tunnustaessaan ihmiskunnan ykseyden humanismi asettuu vastustamaan pyrkimyksiä, jotka tähtäävät tämän ykseyden hajoittamiseen, eristämään osan ihmisistä muusta ihmiskunnasta.

Selitys o Anna palautetta

Mitä tarkoitetaan individualismin ja kollektivismin välisellä kamppailulla?
12
Individualismin ja kollektivismin välisessä kamppailussa humanismi asettuu välimieheksi ja esiintyy yhtä hyvin äärimmäistä, inhimillistä vapautta pienentävää kollektivismia vastaan kuin äärimmäistä muiden ihmisten vapaudesta välittämätöntä ja yleistä vapautta maahan polkevaa individialismiakin vastaan.

Anna palautetta

Mitä kahta lajia kollektivismia on olemassa?
13
On eri asia kollektivismi, ihmisten luonnollisena pyrkimyksenä yhdistyä vapaaehtoisesti voimavarojensa lisäämiseksi. Toinen asia on kollektivismi virallisen moraalin periaatteena, ihmisten käyttäytymisen yleisenä periaatteena. Tässä tapauksessa kollektivismi menettää luonnollisuutensa, vapaaehtoisuutensa ja saa imperatiivin, pakottavan normimitan, 'tukehduttavan halauksen' luonteen. Ihmisluonnon kollektiivisen alun absolutisointi johtaa tosiasiallisesti ihmisyyden kieltämiseen, antihumanismiin. Ihmisluonto on sekä geneettisesti että käyttäytymiseltään monimuotoinen. Se edustaa kollektiivisten, individualististen ja sekalaisten tyyppien tilastollista hajontaa.

Anna palautetta

Miten laaja individualismi voisi taata hyvän yhteiskuntajärjestyksen?
14
Emme tarvitse ykseyttä sen itsensä takia, mihin hintaan hyvänsä. Kun individualismi on laajalle levinnyt samoin kuin kollektivismi, on yleinen keinottelu mahdotonta. Johtajakultti, despotismi, massaterrori ja sortaminen on mahdotonta.

Anna palautetta

Miten humanismi eroaa nationalismista, kommunismista, uskonnollisesta fundamentasismista?
15
Humanismin kannattaja pitää ihmisyyttä perusarvona, riippumattomana sääty- tai muista ryhmäsidonnaisuuksista. Humanismi suuntautuu konkreettiseen, 'juuri tähän' ihmiseen, yksilöön, ihmiseen ainutlaatuisena ilmiönä. Itse asiassa, kun ajattelemme ihmistä kuuluvana johonkin, jonkun sosiaalisen ryhmän, yhteisön edustajana, individuaalinen ihminen haihtuu, hänen ainutlaatuisuutensa lakkaa, ihminen on epätäydellinen, vain osaksi ihminen, yhteiskunnallistettu, yhdenmukaistettu ihminen. Humanismi sanoutuu irti sellaisesta ihmiskäsityksestä. Siinä on sen ydinero nationalismiin, kommunismiin, uskonnolliseen fundamentalismiin verrattuna.

Selitys o Anna palautetta

16
Kommunismi, pitkän aikaa pysyteltyään humanismin hinausköydessä, on olemukseltaan antihumanistista. Se voidaan luokitella häpeileväksi antihumanismiksi. Luokkakantainen ideologia on rikollinen, antihumanistinen kuten antihumanistinen rasismi, sovinismi, uskonnollinen fanatismi ja muut sen kaltaiset ideologiat, järkeisrakennelmat, jotka arvostavat ihmistä sen mukaan, mihin sosiaaliseen ryhmään, yhteisöön hän kuuluu.

Selitys o Anna palautetta

17
Sosiologit tutkivat ihmistä jonkun sosiaalisen ryhmän jäsenenä. He abstrahoivat ihmisen täysin voidakseen anatomisesti tutkia häntä. Poliitikot orientoituvat priorisoinneissaan johonkin ihmisryhmään. Molemmissa tapauksissa ihmistä tarkastellaan johonkin kuuluvana, ei subjektina vaan predikaattina ja objektina. Tunnettuja ovat myös muut tapaukset (esim lääketiede), jolloin ihmistä tarkastellaan samaan tapaan. Kaikki nämä tapaukset, joissa osittaistarkastellaan ja -arvioidaan ihmistä ovat oikeutettuja sikäli kuin ne eivät ole ristiriidassa humanismin kanssa. Humanismi on se solmu, joka yhdistää kaikki ihmiset ihmisinä eikä tämän tai tuon sosiaalisen ryhmän jäseninä. Humanismi ikäänkuin sanoo sosiologeille: te anatomisoitte, preparoitte ihmistä, mutta muistakaa: te olette tekemisissä epätäydellisen ihmisen kanssa; teidän tutkimuksillanne on vain osittainen merkitys. Samoin se sanoo poliitikoille, valtion virkamiehille, ekonomisteille, lääkäreille, sosiaalityöntekijöille: teidän toimintanne on ihmiselle tärkeätä, mutta sillä on hänelle kuitenkin vain osittainen merkitys.

Anna palautetta

Mikä on humanismin ja liberalismin suhde?
18
Luonnollisessa muodossaan humanismi on sopusoinnussa liberalismin kanssa. Enemmänkin, humanismi ja liberalismi ovat keskenään yhteismitallisia. Ei voi olla humanismia ilman liberalismia, eikä liberalismia ilman humanismia. Liberalismi on humanismia vapauden näkökulmasta, humanismi on liberalismia ihmisyyden näkökulmasta tarkastellen. Jos humanismin edustaja moittii liberalismia, hän joko ei ymmärrä liberalismin olemusta tai ei ole todellinen humanisti. Jos itseään liberaaliksi nimittävä esiintyy epähumaanisti tai antihumanistisesti, hän ei ole aidossa mielessä liberaali.

Itse asiassa vapaus on liberaalille elämän tärkein arvo. Ja hän arvostaa sitä ei ainoastaan itsessään ja itseään varten, vaan myös muissa ja muita varten. Jos, oletamme, ihminen tunnustaa vapauden vain itselleen ja harvoille muille, niin hän itse asiassa kieltää sen, koska sellainen vapaus on luonteeltaan varsin rajoitettua (osittaista eikä yleistä). Aidosti vapaa voi olla vain vapaiden joukossa. Tämän vuoksi todellinen liberaali ei arvosta vain omaa vapauttaan, vaan myös muiden vapautta. Siis hän on määritelmän mukaan aito ihminen, humaani.

Anna palautetta

19
Ihminen on aina vapaa; hänellä on alun alkaen tietty minimimäärä vapautta yksinkertaisesti elävänä olentona; samalla häneen on istutettu pyrkimys, ääretön pyrkimys suurempaan vapauteen. Tästä syntyvät kaikki ongelmat.

Anna palautetta

Missä mielessä humanistinen ihminen on itseriittoinen?
20
Humanismin kannalta ihminen on maisen elämän ilmiönä itseriittoinen. Jos hän on jostakin riippuvainen, niin ei mistään tuonpuoleisesta, yliluonnollisesta, yli-inhimillisistä voimista, vaan elinympäristöstään.

Anna palautetta

Mitä on ekohumanismi?
21
Humanismin luonnollinen jatke luonnon suuntaan on ekohumanismi. Ekohumanismin perustana on suojeleva ja rakastava suhde elinympäristöön. Tämä on myös rakastava ja kunnioittava suhteemme vähäisempiin veljiimme eläimiin, ja luonnon suojelu, ja tietoisuus tuhlaavaisuudesta luonnonvarojen suhteen, tietoisuus toisen luonnon, ihmisen tekemän kulttuuriympäristön kehittämisessä.

Selitys o Anna palautetta

Voiko humanisti kuvitella olevansa yli-ihminen?
22
Jos puhutaan maailmasta kokonaisuutena, se väistämättä ei ole vain ihmisen elinympäristö. Maailma on ääretön eikä sellaisenaan alistu ihmiselle.

Humanismilla on rajansa; se ei kuvittele kaikkeutta, ei ihmiskeskeisyyttä, sitä että ihmistä pidettäisiin maailmankaikkeuden keskipisteenä; se vain vaatii, että ihminen on ihmiselle korkein arvo.

Vahvistaen ihmisyyden arvon, humanismi samalla esiintyy ihmisen yli-inhimillistämistä ja jumalaksi tekeytymistä vastaan. Humanismi ja ylimielisyys eivät ole keskenään yhteensopivia.

Selitys o Anna palautetta

Mikä on humanismin, tieteen ja uskonnon välinen suhde?
23
Tieteen, uskonnon, mystiikan, paratieteen välisessä kiistassa humanismi asettuu tieteen puolelle. Tiede tarjoaa tietoa, jota ilman ihminen on sokea ja avuton.

Selitys o Anna palautetta

24
Humanismi ei voi olla maallinen tai uskonnollinen. Se on yksi ja sama uskoville ja uskonnottomille.

Uskovaisen humanismi on rajoitettua, sikäli kuin hänen ihmisyyttään rajoittaa uskonnollisuuden taipumus yli-inhimillisyyteen (jumalallisuuteen, yksityistapauksessa). Tämän nimissä yli-inhimilliseen uskova voi tehdä epäinhimillisiä tekoja.

Uskonnottoman humanismi voi myöskin olla rajoittunutta, jos hänen ihmisyytensä vaatii uhrikseen yli-ihmisyyttä: kollektivismia, ryhmäkuntaisuutta (kansaa, rotua, kommunismia jne).

Siinä määrin kuin ihminen esiintyy ihmisenä suhteessa muihin ihmisiin ja näkee tämän ihmisyytensä rajattomana, vilkuilematta yli-ihmisyyteen, hän on humanisti.

Selitys o Anna palautetta

25
Jos ihminen pitää itseään uskovaisena, se ei merkitse että hän olisi ainoa uskovainen, uskon puolustaja ja säilyttäjä. Ei ole ihmistä, joka ei uskoisi mihinkään. Sulkemalla kaiken päättäväisesti uskon ulkopuolelle, hän yleenä päättää päivänsä oman käden kautta. Uskovainen on ihminen joka absolutisoi uskon, asettaa sen tiedon, järjen, moraalin ym yläpuolelle. Uskovaisen usko on ylimitoitettua uskoa. Se rajoittaa huomattavasti, ellei kokonaan pois sulje rakentavaa inhimillistä ajattelua.

Anna palautetta

Mikä on epäilyksen merkitys humanismissa?
26
Epäilys on välttämätön elementti kaikissa asioissa, missä on epämääräisyyttä, riski mukana. Mutta niin on useimmissa asioissa! Ihminen joka ei epäile, jolta on epäröinti kielletty, hourii. Sellainen ihminen on äärimmäisen joustamaton, hauras kuin hyvin kova esine. Joko hänen täytyy kaihtaa pienintäkin riskiä, pienintäkin epämääräisyyttä asioissa, tai hän on vaarassa 'halkaista kallonsa'. Epäilys on vastaus tilanteen epämääräisyyteen, välttämättömyyteen tehdä jatkuvasti valintoja erilaisten vaihtoehtojen, eri polkuja kulkemisen välillä. Ihminen viime kädessä aina kamppailee harhateillä. Hänen edessään on vaihtoehtojen meri, hän voi toimia niin tai näin. Terve epäilys on aina järjen aseena. Tämä varjelee häntä äkkinäisiltä päätöksiltä, ihmistä harkitsemattomalta toiminnalta.

Anna palautetta

Miten humanismi suhtautuu rationalismiin?
27
Humanismi ei turvaudu rationalismin eikä irrationalismin äärimmäisyyksiin.

Rationalismi on taipuvainen absolutisoimaan järjestyksen: sille järjestys voi olla ihmisen yläpuolella. Irrationalismi, päin vastoin, mystiikan, puolimystiikan, paranormaaliin ja epänormaaliin mieltymyksen muodossa on taipuvainen anarkiaan, suhtautuu halveksien järjestykseen ja lopulta normaalin ihmiselämän arvoihin.

Sekä järjen halveksunta että turvautuminen vain järkeen ovat epäihmismäisyyksiä, ihmisyyden vastaisia asioita.

Anna palautetta

Mikä on ihmisrakkauden ja humanismin suhde?
28
Ihmisrakkaus on rakkautta ihmiseen sellaisenaan, elävänä olentona. Se edellyttää myös itsensä rakastamista, ja rakkautta läheiseen ja kaukaiseen, itsensä kaltaiseen, koko ihmiskuntaan.

Ihmisrakkaus ei sulje pois yksittäisissä tapauksissa erityistä suhdetta konkreettiseen ihmiseen, mutta missään tapauksessa ihmistä rakastava ihminen ei tunne vihaa, ylenkatsetta, halveksuntaa ihmisiä kohtaan. Hänelle huonosti käyttäytyvä ihminen pikemminkin ansaitsee sääliä kuin vihaa, halveksuntaa.

Selitys o Anna palautetta

29
Pääasia humanismissa ei ole huoli ihmisestä, ei rakkaus ihmistä kohtaan, vaan ihmisen kunnioitus. Huolehtiminen on toissijaista ... Vanhemmat huolehtivat lapsista, terveet sairaista, väkevät heikoista. Huolehtiminen voi olla loukkaavaa, jopa vahingollista.

Selitys 28-29 o 29 o Anna palautetta

Miten humanismi suhtautuu pelastuksen sanomaan?
30
Liika huolehtiminen toisista ihmisistä on jopa haitallista samoin kuin johtaa välinpitämättömyyteen ja kyynisyyteen kärsimykseen ja onnettomaan olotilaan. Mittansa kaikella, myös myötätunnolla. Kohtuuton myötätunto johtaa tavallisesti kohtuuttomaan vihamielisyyteen toisissa ihmisissä, jotka elävät suhteellisesti ottaen onnellisempaa elämää. Tiedämme, mihin sellainen suhtautuminen ihmisiin johtaa.

Sitä paitsi hätääntyneitä, kostonhaluisia ihmisiä, kiihkomielisiä pelastamismanian vallassa olevia - muiden ja itsensä pelastajia täynnä on koko ihmiskunta.

Ylimitoitettu suhtautuminen pelastukseen ei voi muuta saada aikaan kuin vahinkoa. Sillä pelastamisen idean kääntöpuolella on käsitys erityisestä, siitä että ihmiset elävät jotenkin epänormaalisti, antautuvat kuoleman- tai muun vahingon vaaraan. Tietenkin erityisiä [epänormaaleja] olosuhteita ajoittain esiintyy ihmisten elämässä. Mutta ne ovat varsin harvinaisia. Tästä on osoituksena koko ihmiskunnan kokemus. Vuosisatoja ja vuosituhansia kuluu, ajoittain esiintyy erilaisia pelastajia, mutta ihmiset elävät enemmän tai vähemmän normaalisti. Lisäksi vielä kehittyvät, lisääntyvät ja parantelevat elinolosuhteitaan, kehittyvät itse. Keitä pelastavat pelastajat?! Normaalit ihmiset eivät voi elää jatkuvassa ja pelastuksen odotuksessa. Vain muutamat heistä, pelastusfanaatikot hämmentävät yhteiskuntaa kirkumisellaan. Elämän leveään valtavirtaan ei kapea pelastuksen idea sovi.

Minun mielestäni ketään ei tarvitse pelastaa. Oikein sanoi eräs viisas ihminen: kun pelastumme, koemme haaksirikon. Ihmiskunnan pelastajat ovat kaikkein vaarallisimpia ihmisiä.

Jos joku on todella pelastettava, ovat asiat todella huonosti. Tämä tarkoittaa, että pelastettava on joutunut erityisiin olosuhteisiin eikä enää itse pysty irroittautumaan niiden pauloista.

Anna palautetta

Voiko humanismi tarjota onnellisuutta?
31
Ihmistä ei saa onnellistuttaa, jos hän ei sitä itse halua tai ymmärrä. Pyrkimys tehdä toiset ihmiset onnellisiksi on vaarallinen utopia.

Selitys o Anna palautetta

Miten ymmärrät ylevämielisyyden humanismin ominaisuutena?
32
Ylevämielisyyttä on korkea omanarvon tunto, liittyneenä samoin korkeaan muiden kunnioittamiseen, kaikkien ihmisten kunnioittamiseen, kehittynyt ihmisarvon tunne, myötätunto heikompia kohtaan, sorrettuja ja solvattuja kohtaan

Ylevämielinen ihminen ei ole vain kunnollinen vaan korkeasti kunnollinen, korkeamoraalinen ihminen, jolla on kehittynyt järki, omatunto ja kunniantunto. Hän ei elimelliseti pysty tekemään pahaa, olemaan vahingoniloinen, olemaan kyyninen.

Ylevämielisyyden vastakohta on alhaisuus. Alhainen ihminen kykenee kaikkeen pahuuteen ja roistomaisuuteen.

Anna palautetta

Mikä on humanistisen moraalin kultainen sääntö?
33
Humanistille moraalisen ja vastaavasti oikeamielisen käyttäytymisen mukaan orientoituminen merkitsee kultaista sääntöä. Kielteisessä muodossaan se kuuluuu:

älä tee toisille sitä, mitä et toivo toisten tekevän sinulle.

myönteisesti se kuuluu:

käyttäydy toisia kohtaan siten kuin haluaisit toisten käyttäytyvän sinua kohtaan. .

Kielteisessä muodossaan se muodostaa ihmisen moraalisten suhteiden minimin toisia ihmisiä kohtaan, kieltää tekemästä pahaa, toisin sanoen asettaa minimirajan moraalivaatimuksille ihmisen käyttäytymisessä.

Myönteisessä muodossaan se asettaa maksimaalisen korkean tason ihmisen käyttäytymiselle toisia ihmisiä kohtaan, kehottaa hyvään, hyväntekeväisyyteen, toisin sanoen määrittelee moraalisten vaatimusten maksimin ihmisen käyttäytymisessä.

Käyttäytymisen kultainen sääntö on ihmisten yhteiselon pääperiaate, ihmisyyden perusta, moraalin ja oikeudenmukaisuuden perusta.

Anna palautetta

Mikä on oikeudenmukaisuus humanismin näkökulmasta?
34
Humanismin kannalta oikeudenmukaisuus on vapauden keskinäistä antamista ja rajoittamista. Vapauden keskinäisestä antamisesta syntyy eroja ihmisten välisissä oikeuksissa. Vapauden keskinäisistä rajoituksista syntyy vähintään yhtä paljon eroja ihmisten velvollisuuksissa.

Anna palautetta

35
On olemassa kaksi äärimmäistä käsitystä ihmissuhteiden luonteesta.

Jotkut filosofit absolutisoivat alkujaan ihmissuhteiden välisen luonteen. Tätä näkökantaa edustaa tunnettu vanha roomalainen ilmaus 'ihminen on ihmiselle susi' ja vähemmän tunnettu Th Hobbesin ilmaus 'kaikkien sota kaikkia vastaan' (ks selityksiä).

Toiset filosofit absolutisoivat ihmisten keskinäisen rakkaus-velvoitteen. Tämä absolutisointi ilmenee ennen kaikkea yleisenä rakkauden julistuksena. Selkeimmin sellainen näkökanta ilmenee raamatun vetoomuksessa 'rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'. Edelleen, se ilmenee yleisen veljeyden ajatuksessa (muistamme Ranskan vallankumouksen iskulauseen: vapaus, veljeys, tasa-arvo). Saksalainen filosofi L. Feuerbach ja venäläinen kirjailija L. Tolstoi julistivat yleistä rakkauden sanomaa.

Ensimmäisen näkemyksen edustajat ovat kyynikoita ja pragmaatikoita, jotka pitävät ihmisten välistä epätasa-arvoa ihmisten yhteiselämän luonnollisena edellytyksenä, puolustelevat sitä ja jopa julistavat sitä.

Toisen näkökannan edustajat ovat uneksijoita, romantikkoja, utopisteja, jotka pitävät ihmisten epätasa-arvoa välttämättömänä pahana ja pitävät sitä esillä, kannattavat sitä ja julistavat tasa-arvon iskulausetta.

Todellisuudessa ei kumpikaan absoluuttisena vaihtoehtona ole realistinen. Ihmisyhteiskunnassa molempien suuntien elementit ovat edustettuina: sekä ystävyys että vihamielisyys, tasa-arvo että epätasa-arvo.

Yleinen tasa-arvo, jos mahdollista, on kuitenkin tasa-arvoa vain köyhyydessä.

Selitys o Anna palautetta

36
Humanisti ei voi hyväksyä yhtä ainoata oikeudenmukaisuuden käsitettä. On oikeudenmukaisuutta, joka syntyy ihmisten erilaisuudesta (syntyperä, elinehdot, taipumukset). Ja on oikeudenmukaisuutta, joka syntyy ihmisten lähtökohdista (luonnonolosuhteiden samanarvoisuus, tasa-arvo homo sapiens lajin edustajana, valtion kansalaisena, isänmaan poikana jne). Jonkun näistä oikeudenmukaisuuksista absolutisoiminen johtaa yleiseen epätasa-arvoon.

Anna palautetta

Miten ristiriita kuuluu humanismiin?
37
Olemme vilpittömiä: humanismi on ristiriitaista perustaltaan. Yhdeltä puolelta se esiintyy kaikkien tasa-arvona, siis kaikkien ihmisten. Toisaalta se antaa kaikille oikeuden olla parempi, olla Ihminen isolla alkukirjaimella.

Anna palautetta

Mikä on ideaalin merkitys humanismissa?
38
Elämän laki: jos haluat elää paremmin, sinun on myös oltava parempi.

Anna palautetta

39
Ideaali ilmaisee ihmisen pyrkimystä täydellisyyteen ja paremmuuteen. Sikäli kuin kehittäminen on rajatonta, on myös ideaali tavoittamaton. Siitä huolimatta ihminen ei pysähdy jo saavutettuun, vaan pyrkii aina ideaaliinsa.

Selitys o Anna palautetta

Mitä on ihmisen saavutusten takana?
40
Ihminen vain silloin saavuttaa jotakin, kun hän osoittautuu vahvemmaksi kuin olosuhteet.

Selitys o Anna palautetta

Mitä merkitsee ihmiselämän pyhyys?
41
Ihmisen elämä on pyhä. Jokainen sitä maistanut tietäköön: toisen ihmisen tappanut tappaa itsensä.

Anna palautetta

42
Joka ryhtyy tappajaksi ei tule ajatelleeksi askeleensa seurauksia. Hän toimii typerästi, lyhytnäköisesti, sillä hän tuomitsee itsensä pysyvään psykologiseen ja moraaliseen epämukavuuteen elämänsä loppuun saakka. Hänen on muistettava, että hän ei ole ainoastaan yksilö, vaan myös ihmissuvun edustaja. Tappaessaan toisen ihmisen hän tappaa itsessään Ihmisen. Jokainen ihminen on koko maailma. Jonkun elämän riistäminen köyhdyttää ihmisen maailmaa, myös hänen omaa maailmaansa. Ajatelkoon sitä, että jos hän tappaa miehen, hän ehkä tappaa tulevan vävynsä isän, tulevien lastenlastensa isoisän jne jne. Jos hän tappaa naisen, joka ei vielä ole synnyttänyt lapsia ...

Anna palautetta

43
Ratkaistessaan ongelmansa tappamalla ihminen ei esiinny ainoastaan typerästi, vaan myös primitiivisesti, ei kuten järkevä olento, vaan kuten sieluton tuhoava hirviö, joka ei käsitä mitä saa aikaan. Punnitkaamme vaakakupeissa surmatun koko elämänkulku (äidin kohdusta syntymän, ruokinnan, kasvatuksen, opiskelun kautta monitahoiseen aikuisuuteen, ammatilliseen luovuuteen saakka ja hänen hetkellinen tuhoutumisensa kaikkine ominaisuuksineen, lahjoineen, tietoineen, lähimmäisenrakkauksineen jne jne. Nämä kaksi vaakakuppia ovat keskenään yhteismitattomat. Toisessa kupissa pitkä nousu elämän korkeuksiin. Toisessa: lähes hetkellinen tuho. Kuinka vaikeata kasvaa ihmiseksi ja kuinka helppoa hänen tuhoamisensa! Tämän potentiaaliset palkkamurhaajan tilaajat ja murhaajat muistakoot. Me emme ihmiselle elämää antaneet, meidän ei sitä myöskään pidä ottaa häneltä pois.

Anna palautetta

Miten humanismi suhtautuu kuolemanrangaistukseen?
44
Kuolemanrangaistus ei sovellu humanismin peiaatteisiin. Se on lopetettava kerralla ikuisesti! Tuomioistuimen määräämä kuolemanrangaistus on tappamista, määrätään se millaisin sanakääntein hyvänsä.

Selitys o Anna palautetta

45
Sukunsa viestinviejänä ihmisen on pyrittävä siihen, ettei hänen soihtunsa sammu ennen kuin hän luovuttaa sen seuraaville ihmisille, seuraaville sukupolville.

Selitys o Anna palautetta

Missä piilee ihmiselämän mielekkyys?
46
Ihmisen elämän mielekkyys on rakkaudessa ja luovuudessa. Rakkaus tekee elämästä harmoonisen. Luovuus mahdollistaa edistyksen elämässä.

Selitys o Anna palautetta

Miksi humanisti ei nimitä itseään humanistiksi?
47
Humanistisen filosofian kannattaja ei mainitse itseään humanistiksi. Hän on filohumanisti, ihminen, joka pyrkii olemaan humanisti, jolle humanismi on elämän asenne, eikä vain nimitys tai moraalinen ominaisuus.

Anna palautetta

LIITE 1
Selitys
Selitys 1
Selitys selvittää, miksi tämän dokumentin nimi on 'manifesti'. Esiinnyn humanismin puolesta ja olen sitä mieltä, että nimenomaan sen lipun alla voidaan kulkea eteenpäin, ihmishengen ja elämän korkeuksiin.

En yleensä pidä paatoksellisista sanoista, enkä sen enempää mistään vetoomuksista. Muistan hyvin Aleksander Galitshan sanat:

Älkää pelätkö helvettiä ja paratiisia
Pelätkää vain sitä,
joka sanoo miten teidän tulee toimia.

Minä en opeta elämää enkä pyri vain osoittelemaan, vaan pyrin argumentoimaan.

Selitys 1 o Anna palautetta

Selitys 4
Nykyisen tieteen kannalta ihminen, lajin homo sapiens edustaja, on elävän luonnon evoluution portaiden korkeimmalla askelmalla. Biologit tarkastelevat ihmistä elävänä olentona, pisimmälle organisoituneena ja kehittyneenä kaikista maan elävistä olennoista.

Itse asiassa ihminen on eläin eikä siinä ole mitään pahaa. Meidän tulee oppia käsittämään itsemme eläimenä eikä halveksia eläintä itsessämme, vaan ohjata ja kehittää sitä, kultivoida sitä. Epäeläimellisyyden filosofia on epäihmisyyden, epähumanistisuuden filosofiaa.

Valitettavasti venäläisessä kulttuurissa tämä epäeläimellisyyden filosofia pitkän aikaa levisi kuin tartuntatauti. Se tarttui näkyvimpiinkin venäläisen kulttuurin edustajiin, sellaisiin kuin L.N. Tolstoi, V.S. Solovjev. Ihmisen asettamisessa eläimen vastakohdaksi, ihmisen ylentämisessä eläimiin verrattuna näen tietyn idealistisen (epärealistisen) tarkoituksen. Esimerkiksi Tolstoi puhui väheksyvässä mielessä 'eläimellisestä persoonallisuudesta' ihmisessä. Emme ole niinkään kaukana vähäisemmistä veljistämme. Miljardien vuosien kuluessa on elävä luonto kehittynyt. Ihminen on henkisyydessään kehittynyt vain joidenkin satojen tuhansien vuosien kuluessa. Olisi pahaa suuriluuloisuutta kuvitella että kaiken mitä ihminen nyt osaa ja hallitsee hän olisi omaksunut vain muutaman sadan tuhannen vuoden kuluessa.

Tietenkään ihminen ei ole vain eläin. Olemassa olonsa aikana hänestä on kasvanut jättiläismäinen kulttuurihahmo. Tässä mielessä häntä voidaan luonnehtia kulttuurieläimeksi. Kulttuuri on eräs puoli ihmisestä, sellainen, jonka perusteella ihminen erottuu eläimestä, toisaalta se myös on se tekijä, jota kautta elävä ja eläimellisyys jatkuvat ja kehittyvät ihmisessä. Ihminen sekä etääntyy eläimistä että jatkaa olemista eläimenä. Sellainen on hänen ydinolemuksensa.

On merkillepantavaa, että eräät filosofit ja kirjailijat ovat vaatineet meitä 'Takaisin luontoon!', mutta toiset kutsuneet 'Eteenpäin Hengen korkeuksiin!'. Totuus, kuten aina, on jossakin näiden välillä. Nämä toisensa poissulkevat haasteet edustavat vastakkaisia suuntauksia ihmisyyden määrittelyssä.

Selitys 4 o Anna palautetta

Selitys 6
Muita voidaan alentaa monin eri tavoin. Filosofit ja kirjailijat tekevät sitä ajan oloon lähes huomaamattaan, havaitsematta että niin käy. Esimerkiksi Mihail Veller kirjoittaa kirjassaan 'Kaikki elämästä': 'Periaatteessa mikä hyvänsä kirkkokunta, mikä hyvänsä uskonto on olemassa vain laumaa, suurta joukkoa varten, eikä sovi yksittäiselle, itsenäiselle ihmiselle eikä itsenäiseen uskoon. Uskoon on tarve, mutta sen muotoilu itsenäisesti on vaikeata: sen itsenäisesti tiedostaminen mitä ja mihin, siihen eivät aivot riitä. Siinä sitä ollaan, tuhansia selityksiä ja ohjeita on kaikille elämän tapahtumille. Niin? Erinomaista! Henki vahvistuu, vastauksia maailmankuvaa rakentaviin kysymyksiin on saatu, mutta tämän maailmankuvan ristiriidattomuuden tarve ei ole joka suhteessa tyydytetty, ja lisäksi niiden takana seisovat vuosisatojen ajan tietyt pyhitetyt ihmiset. Viekää minut kasteelle, rippiin, rukoukseen, ympärileikkaukseen, lukemaan Toraa, Evankeliumia, Upanishadia, Lao Tseta - sanalla sanoen: nostakaa minut johonkin torniin, keskustelen maailman tuulten kanssa, kuin kukka avannossa, toivottomuuden tunne, yksinäisyys, huoli. Rauha on veljesi maailmassa.'

Näin, muutamin sanoin M Veller solvasi ja alensi osaa ihmisistä. Sillä suurin osa maailman ihmisistä on uskovaisia (uskovat Jeesukseen, Allahiin, Budhaan jne). He, tämä enemmistö, tietää, - lauma, väkijoukko, ei pysty itsenäiseen ajatteluun ja itsenäiseen uskoon.

Ks. myös selityksiä teeseihin 28-29 ja 29.

Selitys 6 o Anna palautetta

Selitys 8
Tämä Selitys ei ole uusi. Jotakin sen kaltaista on sanottu ennenkin, esim M Gorki. Tässä on hänen lausumansa ydinajatus: 'Sanokaa ihmiselle, mikä hänessä on hyvää ja hän tulee paremmaksi'.

Samantapaisen ajatuksen on esittänyt saksalainen filosofi Schelling: 'Antakaa ihmiselle tieto siitä, millainen hän on ja pian hänestä tulee sellainen kuin hänen tulee ollakin; uskotelkaa hänelle teoriassa itsekunnioitusta ja hän pian soveltaa sen käytäntöön.' (ks. A. Guliga. Schelling. M., 1984. s 24).

Tunnettu pedagoginen periaate on: 'Antakaa koiralle hyvä nimi ja se pyrkii tekemään sille oikeutta.' Paikallaan on myös muistaa sanonta: 'Kissa kiitoksella elää'.

Hyvä selitys Selityslle on otsikko 'Luokaa ihmisille hyvä maine' D. Carnegien kirjassa 'Kuinka saadaan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa'. Siinä sanotaan: '... jos haluatte muuttaa ihmistä jossakin suhteessa, toimikaa ikäänkuin tietty luonteenpiirre olisi jo hänen merkittävimpiä ominaisuuksiaan. Shakespeare on sanonut: 'Näyttäkää ulospäin siltä kuin teillä jo olisi hyväntekijä jos teillä ei sellaista ole'. Olisi myös eduksi olla sitä mieltä ja osoittaa se avoimesti, että toisella ihmisellä on jo se ominaisuus, jonka haluaisitte hänessä olevan. Luokaa hänelle hyvä maine, jonka arvoiseksi hän sitten pyrkii, ja hän on valmis suuriin ponnistuksiin, ettei tuottaisi teille pettymystä.

Kirjassaan 'Muistelmia: elämäni Maeterlinckin kanssa' Georgette Leblanc kuvailee merkillistä tapahtumaa joka sattui vaatimattomalle belgialaiselle Tuhkimolle.

'Lähihotellin palvelija toi minulle ruokaa, - hän kirjoittaa. - Hänen nimensä oli 'Marie-tiskaaja', koska hän aloitti työnsä keittiössä tiskaajana. Hän oli rujo: kierosilmäinen, vääräsäärinen, laiha ja aina mieleltään masentunut.

Kerran, kun hän piti punaisissa käsissään lautasta, jolla oli makarooneja, minä sanoin päättäväisesti hänelle: 'Marie, tiedättekö, millainen aarre on kätkettynä sisällenne'.

Tottuneena pitämään tunteet sisällään, Marie odotti hetken, ei uskaltanut liikahtaakaan peläten katastrofia. Sitten hän asetti lautasen pöydälle, huokaisi ja sanoi yksinkertaiseen tapaansa: 'Rouva, en ikinä sitä uskoisi'. Hän ei ilmaissut epäilystään, ei kysynyt mitään. Hän vain palasi keittiöön ja toisti siellä, mitä olin sanonut ja teki sen niin vakuuttavasti, ettei kukaan uskaltanut sille nauraa. Siitä päivästä alkaen häntä alettiin vähitellen kunnioittaa. Kuitenkin ihmeellisin muutos tapahtui Marien vaatimattomuudessa. Uskoen siihen että hän kantoi sisällään aarretta, Marie alkoi hoitaa kasvojaan ja vartaloaan niin huolellisesti, että hänen kuihtunut nuoruutensa puhkesi uudelleen kukkaan ja hänen kasvoiltaan heijastui hän ajaton sisäinen minänsä.

Kahden kuukauden kuluttua, kun hän lähti pois, hän ilmoitti, että menee naimisiin pääkokin sisarenpojan kanssa. 'Minusta tulee hieno nainen', hän ilmoitti ja kiitti minua. Vähäinen lause muutti hänen koko elämänsä.'

Georgette Leblanc loi tiski-Marielle maineen, jonka veroiseksi tämä asetti itselleen tavoitteeksi tulla ja joka muutti hänen elämänsä...

Melkein jokainen - rikas, köyhä, alhainen, varas - tekee kaikkensa, jotta ylläpitäisi rehellisen ihmisen mainetta, joka hänelle on annettu.

Jos teillä on asiaa rosvolle, - sanoo vankilanjohtaja Sing-Sing Loues (joka, jos kuka, osaa asiansa, josta puhuu), - niin on olemassa vain yksi mahdollisuus puhutella häntä ja se on: kääntyä hänen puoleensa niin, että hän tuntee itsensä gentlemanniksi. Pitäkää itsestään selvyytenä, että hän on kunnon ihminen. Hän tuntee itsensä niin imarrelluksi sellaisesta kohtelusta, että se herättää vastakaikua ja hän ylpeilee sillä että joku uskoo häneen'. (...)

Samoin jos haluatte tehdä vaikutuksen ihmiseen, hänen mieltään pahoittamatta ja saattamatta häntä loukkaantumaan, noudattakaa seitsemättä sääntöä:

Luokaa ihmisille hyvä maine, jonka veroisiksi he yrittävät tulla.'

Selitys 8 o Anna palautetta

Selitys 9
Tämä Selitys perustuu vakaumukselle, että suurin osa ihmisistä, selvästi suurin osa, on hyviä ihmisiä, kunniallisia, kunnollisia, vastuullisia. Mistä tällainen vakaumus? Analysoikaamme muutamia näkökohtia ihmisen luonteessa. Jotkut ovat sitä mieltä, että ihminen on luonteeltaan hyvä, toiset, että hän on paha, kolmannet, että hän ei ole hyvä eikä paha.

F. Nietzsche, esimerkiksi, on luonnehtinut ihmistä pahaksi eläimeksi(2).

Mutta Rousseau teoksessaan 'Mietteitä epätasa-arvosta' [1754] vahvistaa, että 'ihminen on perusluonteeltaan hyvä ja vain yhteiskunta tekee hänestä pahan' - antiSelitys perisynnille ja kirkon pelastusopille.

Oman kantansa tässä kysymyksessä ottaa I. Kant. Kas näin kirjoittaa A. Gulyga: 'Kant aloittaa ajatuksilla ihmisen siveellisestä luonteesta. Jotkut viisaat ovat vakuuttuneita, että ihminen on toivottoman paha. Toiset näkevät hänet perusluonteeltaan hyvänä ja hänen pahuutensa on vain olosuhteiden sanelemaa. Sekä nämä että nuo ovat tuomioissaan rigoristisia ja kategorisia. Heistä poikkeavat indifferentistit, jotka olettavat, että ihminen on perusluonteeltaan neutraali - sekä hyvä että paha - ja synkretistit, jotka pitävät häntä samanaikaisesti sekä hyvänä että pahana. Kant on moraalisuhteissa rigoristinen, mutta samalla hän on dialektikko. Hän pyrkii tässäkin asiassa välittämään - tai paremminkin asettelemaan vastakohtaisuuksia.

Kant vakuuttaa, että ihminen on perusluonteeltaan paha. Hänellä on väistämätön taipumus saada aikaan pahaa, joka näyttää keinotekoiselta, mutta joka kuitenkin on peräisin hänen perusluonteestaan. Sen lisäksi ihmisellä on hallussaan alkujaan taipumus tehdä hyvää. Moraalinen kasvatus onkin sitä, että hyviä ominaisuuksia herätellään, jotta ne saisivat voiton ihmisen taipumuksista pahaan. "(3)

Vielä yksi laajalle levinnyt käsitys, joka äskettäin esitettiin Venäjän Filosofisen seuran aikakausikirjassa: 'Ihminen ei ole luonteeltaan hyvä eikä paha'(4).

Minun mielestäni ihminen on perusluonteeltaan, siis alun perin, olemukseltaan hyvä. Paha ihminen on anomalia, poikkeus säännöstä, moraalisesti sairas ihminen. Hyvä ihminen on moraalisesti terve. Paha ihminen, moraalisesti sairas, on moraalinen epäsikiö, invalidi.

Oikeuskäytännössä on periaate, joka toimii tämän mukaan - se on syyttömyyden olettamus. Sen mukaan ihminen on syytön kunnes hänen syyllisyytensä osoitetaan laillisessa järjestyksessä. Toisin sanoen olettamuksen mukaan kaikki kansalaiset ovat alun perin määritelmän mukaan kunnollisia, siis noudattavat (hyvää) järjestystä elämässään ja tämän seurauksena eivät riko lakia, toimi vastoin oikeutta. Ihminen voidaa todeta syylliseksi vain oikeuden päätöksellä. Jos ihminen olisi paha eikä hyvä, ei syyttömyysolettamuksella olisi oikeutusta.

Vielä yksi välillinen osoitus siitä, että ihminen perusluonteeltaan on hyvä, on käsite ja sen takana oleva ilmiö 'tunnollisuus'. Kukaan ei kiellä, että tunnollisuus on välttämätön ehto kaikessa ammatillisessa ja luovassa toiminnassa ja yleensä kaikissa elämän askareissa, kun täytetään velvollisuuksia. Kaikki mitä ihminen on saanut aikaan maan päällä ja ihminen itse ovat tunnollisuuden seurausta. Nyt kysymme: hyvyys tunnollisuudessa - onko se vain kaunis sana vai onko siinä todellista ainesta käsitteeseen ja ilmiöön nimeltä tunnollisuus? Vastaus on yksiselitteinen: ilman sisäistä suuntautumista hyvään ei voi olla tunnollisuutta ja kunniallisuutta, kunniallista velvollisuuksien ja sitoumuksien täyttämistä. Ihmiset ovat tunnollisia rangaistuksen ja tuomion pelosta, sisäisestä sen asian tietoisuudesta ja ymmärtämisestä, että heidän toiminnastaan riippuu muiden ihmisten elämä ja kohtalo, yhteiskunta kokonaisuudessaan.

Tietenkin tietoisuus velvollisuuksien ja sitoumusten täyttämisessä on läsnä ja ennen kaikkea ovat läsnä muut momentit ja motiivit: halu ansaita, saada moraalisia ja materiaalisia palkintoja tai pelko rangaistuksesta tai tuomiosta. Tämä ei kuitenkaan muuta muuksi sitä että ihmiset opiskelevat, työskentelevät ja kasvattavat lapsia saadakseen rauhan tunnolleen. Kuvitelkaamme hetkeksi opiskelija, työntekijä, isä ja äiti, jotka eivät ole tunnollisia: näemme silmiemme edessä silloin huonosti menestyvän opiskelijan, huolimattoman työntekijän, onnettomia lapsia. Useinko havaitsemme tällaisia ihmisiä, jotka eivät ole tunnollisia? Ei tietenkään. Kuvitelkaa, esimerkiksi, huonosti opiskellutta auton- tai junankuljettajaa, laivan tai lentokoneen kapteenia. Elämä olisi kerta kaikkiaan mahdotonta, jos sellaisissa ammateissa olisi huonoja asiantuntijoita. Johtopäätös: suurin osa ihmisistä on perusluonteeltaan tunnollisia ja siis hyviä.

Voidaan myös ajatella toisin. Hyvä on pyyteetöntä apua. Onko pyyteettömyydellä sijaa tunnollisessa toiminnassa? Olen vakuuttunut: pyyteettömyyden ainekset ovat aina läsnä sellaisessa toiminnassa. Suurin osa ihmisistä tekee työtään, täyttää velvollisuuksiaan ja sitoumuksiaan ei pelosta vaan tunnollisuuttaan. He panevat toimintaansa osan sieluaan, sydäntään. Tätä panostusta ei voida mitata eikä vastaavasti sitä voida korvata minkäänlaisilla palkkioilla tai palkinnoilla, ei materiaalisilla eikä moraalisilla. Erityisesti tämä koskee luovia ihmisiä. Voidaanko millään mitata sitä hyvää mitä tekevät tiedemiehet, keksijät, insinöörit, yritysjohtajat, taiteilijat? Nykyaikaisen autoteollisuuden luojasta Henry Fordista tuli miljardööri hänen toimintansa ansiosta keksijänä ja liikkeenjohtajana. Mutta voidaanko dollareissa mitata sitä mitä hän teki? Ei tietenkään. Hän toi ihmiskunnalle määrätöntä siunausta. Hänen ja muiden hänen kaltaistensa ansiosta ihmiskunnan hyvinvointi lisääntyy, noustaan materiaalisesti ja henkisesti korkeammalle tasolle, ollaan vapaampia. Juuri auto muutti täydellisesti tilanteen vapaan liikkumisen ansiosta, kohotti sen laadullisesti korkealle tasolle. Mitä sellainen liikkumisen vapaus merkitsee - sen kaikki tietävät. Se on yksi suurimmista siunauksista.

Jotkut tuomitsevat kapitalistit heidän hyvää tuottavan toimintansa mukaan. Hiisi vieköön! Heidän todellinen hyvyytensä on heidän perustavaa laatua oleva toimintansa, taloudellinen, kaupallinen johtajuutensa. Otin esimerkiksi Henry Fordin. Sellaisia kuin Ford on tuhansia ja taas tuhansia.

Samaa voisin sanoa lasten vanhemmista, äideistä ja isistä. He ovat määritelmän mukaan hyviä ihmisiä. Joka tapauksessa suurin osa heistä. Kun he huolehtivat lapsista, se ei tapahdu vain siksi että he rakastavat lapsiaan. Lasten rakastamista ja heidän siinä saamansa myönteiset emotionaaliset kokemukset eivät kata eivätkä korvaa kaikkea vanhempien työtä ja vaivaa. Niin, ja vanhempien toivo saada lapsilta apua, kun he itse ovat vanhoja, ei perustu periaatteeseen 'sinä minulle - minä sinulle. ('sinä minulle tulevaisuudessa - ja minä sinulle nyt'). Sillä toivo ilmaisee vain mahdollisuutta vanhemmille saada korvausta vaivoistaan myöhemmin. Se ei voi toimia tämän kompensaation reaalisena vasta-arvona.

Ja motiivien kannalta katsoen vanhemmat täysin tietoisesti käyttäytyvät kuten moraalisesti hyvät ihmiset. Väite että he poikkeuksellisesti käyttäytyvät siten kuin heidän vaistonsa vaatii, kuten eläimet, automaattisesti - tarkoittaa että väitetään että he vanhempina ovat ehdottoman vaistonvaraisia olentoja, eläimiä, automaatteja, robotteja. Asia ei tietenkään ole näin.

Muuten on vaikeata kuvitella tavallisten, normaalien ihmisten olevan hyviä. Heillä on idealisoitu käsitys hyvästä, hyvyydestä varsin harvinaisissa tapauksissa, ominaisuuksista jotka liittyvät vain uhrautumiseen toisten edestä, sankarilliseen käyttäytymiseen, urotekoihin. Paha harhakäsitys on käsittää hyvä, hyvyys tällä tavoin.

Moraalisuus on syntynyt samalla kuin ihminen, se on ihmisen jakamaton osa. Ihminen ei voi olla ilman hyvyyttä, ilman hyviä tekoja. Väite, että ihminen perusolemukseltaan ei ole hyvä (eikä paha) merkitsee, että väitetään, ettei ihminen ole perusolemukseltaan moraalinen olento.

Pahan läsnäolo ja pahat ihmiset maailmassa eivät vie pois pohjaa ihmisten hyvyydeltä. Jos ihmiset sairastavat, se ei merkitse, että he eivät olisi perusolemukseltaan hyviä.

Muuten, ihmisen moraalisuus ei ole ilmestynyt tyhjään tilaan. Sillä on epäilemättä biologiset juurensa. Amerikkalainen biologi E. Watson on sitä mieltä, että kaikkien elollisten olentojen bakteereista ihmiseen saakka perustuu yksiin ja samoihin periaatteisiin, eettisiin normeihin... Itse asiassa korkeammilla eläimillä on se, mitä voitaisiin sanoa moraalisuudeksi. Mitä onkaan moraalisuus elämässä? Se on järjestystä ihmistenvälisissä suhteissa, joka ilmenee erityisesti yhteiselon säännöissä, ihmisen yhteiskuntakäyttäytymisessä. Samantapaista elämän järjestystä on myös eläimillä.

Yritämme pohtia aihetta: mitä voi seurata kustakin Selitysstä ('ihminen on perusolemukseltaan hyvä, paha tai ei hyvä eikä paha')?

1. Jos pidämme kiinni käsityksestä, että ihminen on olemukseltaan paha, tästä voi seurata kahdenlaista käyttäytymistä vastaten rikollista ja onnetonta vaihtoehtoa. Jos olen sitä mieltä, että ihminen on luonnoltaan paha, silloin johdonmukaisesti minua ympäröivät enimmäkseen pahat ihmiset, ihmiset joilta voidaan odottaa kaikenlaisia epämiellyttäviä asioita. Miten minun pitää heidän kanssaan menetellä? Varoen valppaasti, koko ajan odottaen heidän puoleltaan jotakin ilkeyttä, roistomaisuutta. Edessä on tietoisuus konfliktista ja konfliktikäyttäytyminen. Tässä tapauksessa syntyy ylireagointi syrjäytyminen/pois kääntyminen/aggressio ihmisten käyttäytymiseen (kuten allergian tapauksessa, toisin sanoen immuniteettijärjestelmän ylireaktio johonkin sisäiseen tai ulkoiseen ärsykkeeseen). Sellainen reaktio havaitaan usein nykyaikaisissa elokuvissa, ennen kaikkea trillereissä, taistelukohtauksissa jne.

Jos liityt tähän enemmistöön, sinussa kehittyy epänormaali taipumus aggressiivisuuteen ja rikolliseen toimintaan.

Jos liityt hyvään (et liity pahaan), sinussa kehittyy tietoisuus uhrauksesta, tietoisuus onnettomasta olotilasta. Tässä voi olla erilaisia käyttäytymismalleja: isolationistinen (ihminen juoksee pois ihmisten luota, yhteiskunnasta luontoon, erämaahan, metsään, luostariin, kirjojen pariin, kapeaan perhepiiriin jne), jomottavaan, ikuisesti ainaiseen tyytymättömyyteen ihmisten, elämän, yhteiskuntajärjestelmän jne suhteen.

Tässä ja toisessa tapauksessa ihminen on asennoitunut konfliktiin, vastakkainasetteluun, eristäytymiseen, jatkuvaan tyytymättömyyteen tai aggressiivisuuteen. Sellaisella ihmisellä ei ole sielussaan harmoniaa(5) tai hän käyttäytyy strutsimaisesti tai keinotekoisesti ja pyrkii pakenemaan muita ihmisiä ja yhteiskuntaa (kätkee päänsä hiekkaan kuin strutsi).

'Säälien maailma on vain säälittäville henkilöille, tyhjä maailma vain tyhjälle ihmiselle' sanoo L. Feuerbach. Jokaisen ihmisen on otettava huomioon: sellaiseksi kuin hän kuvittelee maailman, sellainen hän on itsekin. Jos hän kuvittelee maailman olevan täynnä pahaa, hän on joko itse sellainen tai on lähellä sellaista olotilaa, tai on tulossa tilaan, jossa on pysyvä sielun disharmonia (levottomuus, rauhattomuus, tyytymättömyys)(6).

2. Jos kannatamme käsitystä, että ihminen on olemukseltaan ei hyvä eikä paha, niin ennemmin tai myöhemmin syntyy 'liukas' lähestyminen ihmisiin, yhteiskuntaan: hänen kanssaan ikäänkuin täytyy pitää yhteyttä, ylläpitää ystävyyttä, olla yhteistyössä, olla tekemisissä, mutta tässä täytyy olla korva tarkkana, olla tarkkaavainen jne. (sanonnan mukaan 'ole kaveri, mutta ole varuillasi').

Tässä tarkoitetusta lähestymistavasta seuraa tilastollinen pohdinta: jos katsot, että ihminen olemukseltaan ei ole hyvä eikä paha, siitä seuraa johdonmukaisesti, että tapaamasi ihmiset voivat yhtä todennäköisesti olla hyviä tai pahoja, eli vaakakuppi vasten vaakakuppia on tasapaino. Miten sinun pitää suhtautua ihmisiin, jos olet sitä mieltä, että puolelta heistä voidaan odottaa jotakin varsin epämiellyttävää? Enemmän luottamuksen puutetta kuin luottamusta. Enemmän halveksuntaa kuin hyväntahtoisuutta.

'Liukkaalle' käyttäytymiselle on ominaista sen häilyvyys, ennakoimattomuus, tapaus tapaukselta hyvä tai paha, rakkaus tai aggressio. Sellaisen ihmisen kanssa on vaikea olla tekemisissä, joka noudattaa 'liukasta' mallia. Tänään hän on hyvä, suosiollisella tuulella, mutta huomenna paha, vihamielinen-halveksiva, aggressiivinen. Toisin sanoen, sellainen ihminen tasapainottelee jatkuvasti onnettoman tai epämoraalisen ja rikollisen käyttäytymisen rajalla. Hän on käytännöllisesti katsoen ilman moraalista selkärankaa, moraalista vakaumusta. Ilman vakaumusta ihminen on tuuliviirin kaltainen: mihin tuuli puhaltaa, sinne hän menee.

3. Jos kannatamme käsitystä, että ihminen on perusluonteeltaan hyvä, silloin vastaavasti olemme sitä mieltä, että suurin osa ihmisistä on normaaleja hyviä, kunnollisia ja suhtaudumme vapautuneesti kanssakäymiseen, yhteistyöhön, rakkauteen ja kiintymykseen. Vastaavasti suhtaudumme ihmisiin (alun perin, määritelmän mukaan) hyvästi, hyväntahtoisesti ja sydämellisesti. Sellaisella suhtautumisella ihmisiin sielussa vahvistuu harmonia, kukoistaa harmoninen elämäntapa, kehittyy humanistinen vakaumus, jonka voi ilmaista aforismilla: ajattelemme ihmisistä parempaa ja heistä itse asiassa tulee parempia.

Kun tapaat ihmisen jossakin kadulla tuntemattomassa paikassa, käännyt hänen puoleensa jossakin asiassa, olet asennoitunut siten, että edessäsi on tavallinen, kunnon ihminen, hyvä ihminen, samanlainen kuin sinä itse. Muodostuu pakoton leppoisa luottamuksen, molemminpuolisen ymmärtämyksen, yhteisymmärryksen ilmapiiri. Tietysti tähän sisältyy todennäköisyys, että voit erehtyä ja tämä onkin epäystävällinen henkilö, voit pettyä luottaessasi häneen, hänen hyväntahtoisuuteensa. Mutta on kuitenkin parempi näin kuin että etukäteen oletat vastapuolen olevan pahantahtoisen ja suhtaudut häneen varovaisen halveksivasti. Koska elämä jatkuu ja asiat hoituvat yleensä kontaktissa ja yhteistyössä ihmisten kanssa, ja jatkuva epäluottamus ja halveksunta vain häiritsevät normaalia elämää ja asioita. Tästä syystä on parempi, että ihmissuhteissa erehdytään luottamuksen puolella kuin epäluottamuksen puolella.

Kun olet vakuuttunut, että ihminen on perusluonteeltaan hyvä, silloin arvostat myös itseäsi yksiselitteisesti hyvänä ihmisenä, suhtaudut itseesi hyvän enemmistön jäsenenä. Tästä tulee käyttäytymisen malli: jatkuva hyvän tekeminen auttaa ihmisiä: avoin ja hyväntahtoinen luonne, vilpittömyys ja kunniallisuus, hienotunteisuus ja tahdikkuus.

En voi olla samaa mieltä kuin Tolstoi, joka katsoi, että ihminen ei saa pitää itseään hyvänä, jos hän haluaa tulla paremmaksi (7). Itsensä hyvänä pitäminen tarkoittaa elämistä sopusoinnussa ja harmoniassa itsensä kanssa, sopusoinnussa omantuntonsa kanssa, harmonista elämää. Mutta jos pidät itseäsi pahana, silloin se on jo epäharmoniaa, sielun rappiota, tietoisuuden hajoamista.

Itsensä pitäminen hyvänä ja pyrkimys tulla paremmaksi eivät sulje toisiaan pois, sen enempää kuin hyvä ja erinomainen arvosana opiskelussa. Opiskeminen hyvin, se ei merkitse ettet voisi opiskella vielä paremmin. Tähän on viisas sanonta 'parempi on hyvän vihollinen'.

Tolstoilainen näkemys huokuu raamatullis-kristillistä käsitystä ihmisen alkuperäisestä turmeluksesta ja synnillisyydestä. Jotkut älymystön edustajat eivät muuten ymmärräkään ihmisen epätäydellisyyttä - se on vain hänen synnillisyyttään. Eräässä dokumenttifilmissään nimeltä 'Andrei Rubleville' A.A. Tarkovski toistaa elokuvaohjaajan sanat: 'Kysymys on siitä, että maailma on epätäydellinen ja syntinen. On tärkeätä ymmärtää, että epätäydellinen ja syntinen on itse ihminen.' Ensinnäkin minua aina ihmetyttää, kuinka jotkut ihmiset helposti puhuvat pahaa ihmiskunnasta, ihmisestä sellaisenaan. Ovatko he suorittaneet sosiologista tutkimusta vai tietävätkö he kuten jumala kaiken? Tai ehkä he vain tekevät loogisen virheen ja hätäisen päätelmän (joidenkin ihmisten turmeltuneisuutta, synnillisyyttä koskevien tietojen perusteella tekevät laajoja yleistyksiä koko ihmiskunnan suhteellisesta turmeltuneisuudesta ja synnillisyydestä)?

Toiseksi, miksi ihmisessä nähdään vain epätäydellisyyttä? Tämä on jotakin yksisilmäisyyttä. Toisaalta ihminen on itsessään täydellinen. Hän osaa tehdä paljon sellaista, jota ei osaa mikään muu elollinen olento maan päällä. Jos vaikka puhutaan ihmisen biologiasta, ei voi olla hämmästelemättä hänen kaikkien elintensä, koko organismin toiminnan sopusointuisuutta ja täydellisyyttä. Oikeampaa on sanoa: ihminen on joissakin suhteissa täydellinen, joissakin epätäydellinen. Yksipuolisempi käsitys ihmisestä vain epätäydellisenä oliona johtaa käsitykseen ihmisen synnillisyydestä, turmeluksesta jne.

Edellä oli, niin sanotusti, filosofisia selityksiä Selitysin numero 9. Mutta aivan erilaisia selityksiä voidaan laatia faktamateriaalin perusteella. Talouskorkeakoulun tieteellinen johtaja, Venäjän Federaation entinen ministeri E.G. Jasin nostaa esiin kysymyksen luottamuksen tärkeydestä taloudessa ja politiikassa (keskustelussaan «Эхо Москвы» radiossa):

«Olen sitä mieltä, että tämä epäluottamuksen paikka, sellainen josta äsken oli puhe, saa meidät olemaan uskomatta mitään. Sosiaalipsykologiassa on olemassa tieteellinen termi 'sosiaalinen kyynisyys', jonka mukaan keneenkään ei luoteta paitsi lähimpiin oman perheen jäseniin, ja ... Olen viimeisen kuukauden aikana erityisesti tutkinut luottamusta, vastuullisuutta - kaikkea sitä mitä pidetään yhteiskunnallisena pääomana ja joka on tärkeä tekijä, jota tarvitaan jos on kysymyksessä taloudellinen nousu ja väestön valistaminen. Tavallisesti asetetaan kaksi kysymystä:
(1) voidaanko täysin luottaa muihin ihmisiin?
(2) voidaanko useimmiten luottaa muihin ihmisiin?
Meillä [Venäjällä], näihin kahteen kysymykseen annettujen myönteisten vastausten osuus on yhteensä 37,9%. Mutta vertailun vuoksi esim Koreassa 73%. Kaikkein korkeimmat prosentit ovat Kiinassa ja Intiassa(...) Meillä, mielestäni, tämä [alhainen luotttamuksen osuus] on eräs tärkeimmistä esteistä kehitykselle, sillä suuri luottamuksen puute merkitsee, että eletään ikäänkuin korkean aidan takana, joko rajoittaudutaan joihinkin toimintoihin tai niistä maksetaan. Karkeasti puhuen tavallinen ihminen ei voi palkata henkivartijoita, mutta hän silloin kieltätytyy jostakin ja koko maa kieltäytyen jostakin johon se ei luota. Mutta tämä on yksinkertaisesti vahinko. Meidän lukumme on yksi maailman alhaisimmista.' (olen poistanut osia - L.B.)

Tässä nähdään, perusasia - luottamus - kuinka sillä on periaatteessa tärkeä merkitys elämässä, ihmisten, yhteiskunnan asioissa!

Selitys 9 o Anna palautetta

Selitys 11
Ensimmäisessä tapauksessa tarkoitetaan erityisesti eräiden maiden pyrkimyksiä sitoa kulttuurielämän standardinsa muihin maihin ja kansoihin (amerikanisointi, kristillistäminen, islamisointi jne).

Toisessa tapauksessa tarkoitetaan rikollisyhteisöjä (mafiaa, rikollisliigoja, jne), ylikansallisia, sovinistisia, rasistisia organisaatioita, uskonnollisia lahkoja ja oikeaoppisten, fanaatikkojen ja fundamentalistien järjestöjä.

Selitys 11 o Anna palautetta

Selityst 15 ja 16
Antihumanismin lajeja: nationalistinen, rasistinen, uskonnollinen, kommunistinen.

Saksalainen kansallissosialismi oli avoimesti antihumanistinen. Saksassa sotainen antihumanismi kypsyi jo aikoja sitten. Siitä kirjoittaa Karl Popper:

'... kaikkein rohkeimmin vahvistuksen ilmaisi F Lenz, joka kirjassaan 'Rotu arvon periaatteena' asettaa retorisen kysymyksen: 'Vain jos humaanisuuden täytyy olla moraalin tavoitteena, emmekö voisi liittyä loppujen lopuksi sille puolelle?' ja tästä sitten lopulta kehittyy tämä absurdi lause, vastaus kysymykseen: 'Me olemme kaukana siitä, että humanismi tuomitsisi sodan: ei, tämä sota tuomitsee humanismin'. Tämä idea yhdistää E. Jungin historisismiin, joka huomauttaa 'Humanistisuus eli ihmisyyden idea... ei säätele historiaa'. Kuitenkin antihumanistisen argumentin ensimmäinen keksijä oli Gottfried Fichte, Hegelin edeltäjä... Puhuen sanasta 'humaanisuus' Fichte kirjoitti: 'Jos saksan kielessä romaanisten kielten sanalle 'humaanisuus' ('humanness') annetaan sen oikea käännös, nimittäin 'Menschheit' ('manhood'), niin ... silloin puhuttaisiin: 'Loppujen lopuksi ei ole niin suurta olla ihminen, kuin eläin!' Todellakin, saksalaiset puhuisivat nimenomaan noin, mikä olisi täysin mahdotonta romaanisille kansoille. Kysymys on siitä, että saksan kielessä sana 'Menschheit' on fenomenaalinen käsite; se ei milloinkaan ole ollut muuta kuin nominaalinen käsite, toisin kuin romaanisten kansojen vastaava. Se joka on raukkamainen, turvautuu salakuljetukseen ja käyttää tätä vierasta romaanista symbolia' (nimittäin sanaa 'Humanismus') 'saksalaisten kielessä, suistaa samalla heidän moraaliset norminsa...'. Fichten opin toisti O. Spengler, joka kirjoitti: ''ihmisyydessä' ei ole mitään ideaa sen enempää kuin pavuissa tai orkideoissa. 'Menschheit' on pelkkä sana', mutta myös A. Rosenberg, vahvistaen, että: 'Ihmisten sisäinen elämä on turmeltunut, kun vieraat motiivit tyyppiä sielun, ihmiskunnan ja inhimillisen kulttuurin pelastaminen tunkeutuvat heidän mieliinsä'.' (Ks.: K. Popper. Avoin yhteiskunta ja sen viholliset. Osa 2, M. 1992, s. 85-86. Открытое общество и его враги. Т 2, М., 1992, с. 85-86)(8).

Hitler ilmoitti tammikuussa 1943 sen jälkeen kun kenttämarsalkka Paulson oli vangittu, että hän on vetelys (kun ei itse lopettanut itseään). Tässä yhteydessä Führer lausui seuraavat sanat: 'Mitä on elämä? Elämä on kansallisuus. Yksityisen ihmisen elämällä ei ole merkitystä.'

Erotukseksi kansallissosialismista kommunismi on häpeilevää antihumanismia (sanottu humanismiksi, mutta asiallisesti antihumanismi). Kommunistiset ideologit ja johtajat puhuivat humanismista myönteisessä merkityksessä, kuitenkin lisäten sanan 'proletaristinen', 'sosialistinen' , 'kommunistinen'. Ikäänkuin sana 'humanismi' ei olisi riittänyt kuvaamaan ihmisyyttä. Voitteko muuten kuvitella proletaristista, sosialistista, kommunistista ihmisyyttä?! Minä en. Humanismi ja ihmisyys eivät kaipaa mitään lisäkkeitä.

Kaikki rajoitukset lisämääreillä 'proletaristinen' 'sosialistinen', 'kommunistinen' sanan 'humanismi' yhteydessä merkitsevät käytännössä humanismin kieltämistä eli antihumanismia.

Eikä kysymys ole vain asiattomasta 'humanismi'-sanan rajoittamisesta. Sosialismi ja kommunismi ydinolemukseltaan kieltävät humanismin. Sosialismin ideassa peruskäsite on yhteiskunta ('sosialismi' tulee latinan sanasta “socialis”, “socium” - yhteiskunnallinen, yhteiskunta). Kommunismin ideassa perustana on yhteisen käsite ('kommunismi' tulee latinan sanasta 'comunis' - yhteinen). Sillä tavoin sosialismin ideassa korostuu tavalla tai toisella yhteiskunta ja kaikki yhteiskunnallinen, sosiaalinen (yhteiskunnalliset intressit, yhteiskunnallinen omaisuus, yhteiskuntasuhteet, yhteiskuntarakenne) ja päinvastoin yksityinen ihminen, yksilö, persoonallisuus, jää taustalle. Kommunismin ihanteessa painopiste on yhteisellä (yhteiset intressit, yhteisomaisuus, yleinen, yhteinen, kollektiivinen työ jne)

Täysin selvä on sidos sosialismin ja kommunismin ihanteiden välillä. Nämä ovat aateveljiä tai suorastaan aatekaksoset. Molemmissa tapauksissa aksentti on henkilön, yksilön yläpuolella. Tämä aksenttien sekoitus (henkilökohtaisesta, yksilöllisestä henkilön, yksilön yläpuolella olevaan), ei ole niin harmiton kuin miltä se ensi näkemältä näyttää. Tapauksessa, jossa sosialismin ideaa noudatetaan tinkimättömästi (puhumattakaan kommunismista) se johtaa yhteiskunnallisen, ryhmäkohtaisen, kollektiivisen, valtiollisen, sanalla sanoen yksilön yläpuolella olevan kokonaisuuden, absolutisointiin ja ihmisen persoonallisuuden, yksilöllisyyden riittämättömään arvostukseen. Tämä absolutisointi ilmenee erityisesti tunnetussa moraalisesta vaatimuksessa asettaa yhteiskunnalliset intressit yksilöllisten yläpuolelle, ja vielä pahempana: alistaa yksilölliset intressit yhteiskunnallisten alapuolelle. Se ilmenee myös kollektivismin arvostamisena ehdottoman myönteiseksi moraaliseksi arvoksi ja individualismin arvostamisena ehdottoman kielteiseksi; samoin altruismin, itsensä uhraamisen myönteisenä arvostus, egoismin tuomitsemisena. Tämä absolutisointi johtaa lopulta antihumanismiin. Vs Vishnevskin 'Optimistisessa tragediassa' laivan kapteeni tekee retorisen kysymyksen: 'onko ihmisellä arvoa, kun puhe on ihmiskunnasta?!' Tällä hän sarkastisesti arvioi kommunistien ja bolshevikkien ajattelutapaa. Vrt. F.M. Dostojevskin lause: 'Joka liikaa rakastaa ihmiskuntaa, se on yleensä kykenemätön rakastamaan yksityistä ihmistä.' (Dostojevski F.M. Kootut teoksen (Полн. собр. соч.: в 30 т. Л., 1980. Т.21. С.264).

Jos puhutaan kristinuskosta, se antaa paljon esimerkkejä teoreettisesta ja käytännöllisestä antihumanismista. Tässä yksi luonteenomainen esimerkki: tunnetussa keskiaikaisessa diakoni Lotarin (myöhemmin hänestä tuli paavi Innokentius III) traktaatissa nimeltään 'Maailman halveksuminen ja ihmisen mitättömyys' sanotaan: 'Kukat ja puut tuottavat aromeja ja hedelmiä, mutta ihminen heittää pois ja likaa.' Paavi Innokentius III ilmoitti olevansa jumalan sijainen ja otti käyttöön inkvisition vuonna 1321.

Kristinusko toisaalta pitää ihmistä Jumalan kaltaisena (Raamatun mukaan Jumala teki ihmisen omaksi kuvakseen), mutta toisaalta syntisenä olentona (ensimmäiset ihmiset, Aatami ja Eeva ajettiin pois paratiisista hirmuisen syntien määrän takia ja sen takia koko ihmissuku kantaa mukanaan ensimmäisen syntiinlankeemuksen taakkaa.)

Selitys 15 o Selitys 16 o Anna palautetta

Selitys 21
1. Miksi ekohumanismi? Ei voi olla olemassa puhtaasti taloudellista problematiikkaa ilman ihmistä. Ekologia ja humanismi ovat erottamattomat - kuin kaksi Magdeburgin puolipalloa. Muistamme: eko tarkoittaa taloa. Kysytään kenen talo? Ihmisen!

2. Alleviivaan, että ekologinen problematiikka ei ole vain:

  1. ympäristön suojelua (tämä on olemukseltaan jotenkin negatiivista, kiellon tuntuista tai kielteistä impulssia, työtä), vaan myös:
  2. rakastavan kunnioittavaa suhdetta eläimiin ja kasveihin, ylipäätään elävään luontoon,
  3. voimakasta menetettyjen luonnon elementtien uudelleen tiedostamista,
  4. kulttuuriympäristön, toisen ihmisen työllään tekemän luonnon parantamista ja kehittämistä.

Jälkimmäisessä tapauksessa kirkuvin ongelma on elämä kerrostaloissa. 20. vuosisadan ihmiskunta ei ole valinnut parasta mahdollista ratkaisua asunto-ongelmiinsa rakennettuaan kerrostaloja. Kerrostalokaupunki on todella inhimillisyyden musta aukko biologisena vaihtoehtona. Syntyvyyden aleneminen, väestön väheneminen ovat suureksi osaksi seurausta ihmisen asettumisesta asumaan kerrostaloihin. Asunto kerrostalossa on eläintarhan häkin kaltainen; se ei salli ihmisen lisääntymistä elävänä olentona. Sellaisissa asunnoissa etäännymme äiti-luonnosta fyysisesti, biologisesti, henkisesti ja menetämme voimamme kuten Ante maan piiristä karkoitettuna.

Miksi me niin likaamme ympäristöämme? Siksi, että meillä ei ole luonnon kanssa myönteisessä vastavuoroisessa suhteessa elämisen kulttuuria. Ensimmäisen luonnon me näemme usein toisen luonnon muodostaman prisman lävitse (asvaltin, talon seinän, pilaantuneen ilman, jne kautta). Jälkimmäinen on - usein - hyvin köyhä, rujo ja primitiivinen. Saatuaan negatiivisen latauksen, epäkunnioittavan suhtautumisen kanssakäymisestä toisen luonnon kanssa, epäkunnioittava suhde on ensimmäiseen luontoonkin. Me heitämme roskat eteiskäytävään, jalkakäytävän asvaltille ja alamme tehdä samaa metsässä ja pellolla. Me tyydymme siihen, että asuntomme ympärillä on likaa, törkyä ja alamme sotkea kaikkea, mukaan lukien luontoa.

3. Esiintyessäni ympäristönsuojelun puolesta, vihreän maailman puolesta, esiinnyn samalla ekologismin ääri-ilmiöitä vastaan, sitä vastaan, että huoli Ekosta (Talosta) hämärryttää tai loitontaa taka-alalle huolen Ihmisestä, hänen kehityksestään. Valitettavasti sellaisia ihmisiä (heitä nimitetään yhä useammin ekologisiksi hälyttäjiksi ja ekstremisteiksi) on alkanut esiintyä. Heidän luonnonsuojelunsa tekee tyhjäksi pyrkimys pysäyttää Kehitys ja jopa pyrkimys peruuttaa 'Takaisin luontoon', elää alkuihmisten primitiivistä elämää.

Selitys 21 o Anna palautetta

Selitys 22
Kun humanismi ja antroposentrismi sekoitetaan, syntyy tilanne, joka on sen kaltainen kuin Paul Kurtz kuvailee: 'Nykyään monet eläinsuojelijat tuomitsevat humanismin, nähden sen yksinomaan ihmissuvun harjoittamana riistona, silloin kun heidän mielestään olemassaolon oikeus on annettava kaikille elämän muodoille planeetalla'. (ks.: П.Куртц. Мужество стать: Добродетели гуманизма. Пер. с англ. — М., 2000, с. 138).

Humanismin rajoista. Humanismiin verrattuna uskonto on vähemmän vaatimaton. Tässä ei ole mitään ihmeellistä, kun uskonto toisaalta alentaa ja toisaalta ylentää ihmisen. Raamatun käsitysten mukaan ihmisestä on tehty Jumalan kuva ja hän on Jumalan huolenpidon kohde, mutta ihmisen asuinpaikkaa, Maata, pidetään maailmankaikkeuden keskipisteenä. Tämä on asiallisesti lapsellinen näkemys asioista. Lapsi tuntee ja tunnustaa heikkoutensa, avuttomuutensa ja samalla havainnoi ympäristöään kuten kotiaan, missä isäntinä (kaikkein mahtavimpina olentoina) ovat hänen vanhempansa ja vanhemmat sukulaiset.

Sopiva sana Schellingiltä: 'On naivia ajatella, kuten ihmiskunta oletti ennen, että koko maailmankaikkeus, kaikki lukematomat, etäällä pienestä maastamme olevat ja siitä riippumattomat tähdet olisi luotu ihmisen käytettäväksi ja hyväksi. Samoin on naivia ajatella, kuten asia on ollut viime aikoina, kun kosmisesta kokonaisuudesta on saatu laajempi kuva, että kaikkialla siellä on samanlaista kuin Maassa, kaikkialla asuu ihmisen kaltaisia olioita, ja että ne olisivat jonkinlainen lopullinen tavoite'.

Selitys 22 o Anna palautetta

Selitys 23
Uskonto ei ole vain epätieteellistä, tieteen ulkopuolista, vaan se on tieteenvastaista, ja se asennoituu aggressiivisesti tieteelliseen tietoon, ja on olemukseltaan pimeää, obskuranttia. Esimerkiksi Raamattu kertoo kaikenlaisista ihmeistä, jotka ovat luonnonlakien vastaisia. Jeesus ilmestyi kun aurinko pysähtyi ('Ja aurinko pysähtyi, ja kuu seisahtui...' Ilmestyskirja 10;13). Jeesus Kristus muutti '5 leipää ja 2 kalaa' tuhansiksi leiviksi ja kaloiksi, ruokki niillä '5000 miestä' ja täytti niillä vielä 'kaksitoista koria' (Markus 6, 41-44), kulki veden päällä 'kuin kuivalla maalla' (Markus 6,48-51), hetkessä muutti veden viiniksi, herätti henkiin kuolleen Lasaruksen, ruumiin, joka mätäni ja haisi. Nämä ovat kaikki ihmeitä, jotka ovat ristiriidassa alkeellisimpien tieteellisten käsitysten kanssa.

Ja minkä arvoinen on kertomus siitä, että jumala loi maailman ja ihmisen?! Tiedemiehet ovat satoja vuosia keränneet hitunen kerrallaan aineistoa, tietoa evoluutiosta meidän osassamme maailmankaikkeutta, elämän syntymisestä maapallolla, elävän luonnon muodostumisesta, ihmisen ilmestymisestä maapallolle. Tieteellisesti on vahvistettu suuri määrä kiistattomia tosiasioita, jotka eivät jätä kiveä kiven päälle Raamatun kertomuksiin maailman ja ihmisen synnystä. Ja mitä sitten? Uskonnon kannattajat jatkavat näiden satujen toistamista ikäänkuin ne eivät lainkaan olisi satuja, vaan olevaista, totuus. Mitä sekaannusta he aiheuttavat ihmisten mielissä kun he julistavat niitä totuutena. Nykyään ihminen saa jo koulussa minimimäärän tieteellistä tietoa itsestään ja maailmasta. Miten hän voi korvata tieteellisellä tiedolla näimä raamatun legendat? Hänen on joko uskottava tiedettä tai annettava piu paut logiikalle ja otettava todesta molemmat keskenään ristiriitaiset versiot maailman ja ihmisen synnystä. Kummatkin vaihtoehdot ovat vahingollisia. Jos ei usko tieteeseen joutuu pimeyteen, obskurantismin villeihin, epätodellisiin käsityksiin. Molempien versioiden hyväksyminen johtaa loogisen ajattelun nopeaan tai hitaaseen kuolemaan. Epäloogisuus käytännön tasolla johtaa siihen, että voidaan puhua ja tehdä mitä hyvänsä. Tämä on joko hulluutta tai kevytmielisyyttä ja vastuuttomuutta.

Kertoessaan ihmeistä ja niihin verrattavista ilmiöistä uskonnon puolustajat lietsovat viattomissa ihmisissä epäluottamusta tieteeseen, tieteelliseen tietoon. Epäluottamuksesta on vihaan ja pimeyteen vain yksi askel.

Ennen uskonnonpalvelijat istuttivat tiedemiehiä vankeuteen, polttivat roviolla, koettelivat eri kidutusmenetelmillä. Nyt sitä ei tapahdu. Avoin aggressio tiedettä kohtaan on muuttunut näkymättömäksi, verhotuksi aggressioksi: kamppailuksi aborttia, ihmisen kloonauskokeita vastaan, levitetään tieteenvastaista tietoa opetuslaitoksissa, joukkotiedotusvälineissä, leimataan kelmeiksi kaikki jotka eivät usko jumalaan ja luottavat vain tieteeseen.

Abortista. Katolinen ja ortodoksinen kirkko esiintyvät kategorisesti aborttia vastaan, vertaavat sitä murhaan. Nykyään metrossa ja muissa yhteiskunnallisissa laitoksissa nähdään julisteita, joissa abortti tuomitaan lapsenmurhana. Abortin vertaaminen murhaan on uskomaton looginen harha-askel(10). Abortin epäinhimillisyyttä yritetään todistella viittaamalla murhan epäinhimillisyyteen. Naisparka, joka menee saamaan abortin erilaisista negatiivisista olosuhteista johtuen, alistetaan uskonnollisten aktivistien toimesta ylimääräiseen moraaliseen piinaan. Hänellä on muutenkin paha olo ja vaikeata, ja sitten vielä päälle itse asiassa syytös murhasta, joka johtaa hänet vielä moraaliseen traumaan...

Kaikkien tieteen kaanonien ja terveen järjen mukaan ihmisen elämä ei ala munasolun hedelmöitymisestä vaan hänen syntymästään eli ilmestymisestään maailmaan. Syntymä ja kuolema merkitsevät ihmiselämän alkua ja loppua. Tie hedelmöittymisestä syntymään on tie olemattomuudesta olevaisuuteen. Silloin ei vielä voida täysin yksiseilitteisesti puhua siitä että ihminen on olemassa. Jos ei voida puhua tästä täysin yksiselitteisesti, silloin ei aborttiakaan voida verrata yksiselitteisesti murhaan. Murhata voidaan vain, jos murhattava on olemassa, elää. Ei voida murhata sellaista, joka ei vielä ole olemassa. Niin kauan kuin lapsi ei ole tullut äidin kohdusta ulos päivänvaloon, se ei vielä ole olemassa. Niin kauan kuin lapsi ei ole tullut ulos äidin kohdusta maailmaan, hän on osa naisen organismia ja hänen elämänsä viimeisiä kuukausia lukuun ottamatta on täysin riippuvainen naisen elämästä: sidoksissa siinä määrin, että jos tämä side keinotekoisesti irroitetaan, lasta ei synny, ei tule ihmistä. Tästä syystä kukaan normaali ihminen ei pidä aborttia murhana, vaan kirurgisena toimenpiteenä.

Jotenkin murhaan voidaan verrata vain keinotekoisesti poistettua kuolleen lapsen sikiötä, joka toisessa tilanteessa (mutta samaan aikaan) olisi voinut ilmestyä maailmaan elävänä. Ja taaskaan ei yksiselitteisesti voida verrata murhaan keinotekoisesti poistetun kuolleen lapsen sikiön poistamista. Tämä on hyvin mutkikas kysymys. Sikiö voidaan saada esiin provosoimalla sen tilanne, esimerkiksi: nainen voi kokea voimakkaan stressin tai hän ei ole täysin syyntakeellinen. Muut ihmiset, yhteiskunta ei voi tietää kaikkia käyttäytymisen ehtoja, naisen elämää viimeisten raskauskuukausien aikana eivätkä sen vuoksi voi, heillä ei ole oikeutta, yksioikoisesti määritellä kuolleen sikiön poistamista murhaksi. Tässä kuten muissakin samankaltaisissa tapauksissa, täytyy olla voimassa syyttömyyden oletus.

Näin vain nainen subjektina, henkilönä, ihmisenä voi arvioida mitä hänelle tapahtuu ja vain hän on mahdollinen elämän tai kuoleman antaja lapselleen. Ei kukaan muu!

Syyllistää nainen etukäteen sellaisen murhaan, jota ei vielä ole eikä ehkä tule olemaankaan, on raskas moraalinen synti.

Ihmisen kloonaaminen. Yhdysvalloissa uskonnollisten järjestöjen painostuksesta on hyväksytty laki, jonka mukaan valtion rahoitus kielletään ihmisen, hänen solujensa, kudoksensa ja elintensä kloonauskokeilta. Tämä on mitä todellisinta obskurantismia.

2001 marraskuussa eräs yksityinen amerikkalainen yritys suoritti onnistuneita kokeita muutamilla ihmisalkion soluilla. Tämä merkitsee suurta läpimurtoa ihmisen kudosten ja elinten solujen kasvu- ja lisääntymismekanismien tuntemuksessa. Aukeaa uusi väylä ihmiskudoksen solujen käytölle lääketieteellisiin tarkoituksiin, toisin sanoen niiden tuottamiselle keinotekoisesti olosuhteissa, jotka ovat analogisia ihmisorganismin sairaille kudoksille. Ja mitä sitten? Heti uskonnolliset järjestöt nostivat kovan haloon. Tuomitsevin ilmoituksin esiintyivät kahden suurimman kristillisen ryhmittymän johtajat - Rooman paavi Johannes Paavali II ja patriarkka Aleksij. Eräs meikäläinen pappismies esiinnyttyään televisiossa näitä kokeita koskevine teeseineen kiinnitti ne samalle taululle kuin fasististen lääkäreiden epäinhimilliset kokeet Ausschwitzissa. Itse Yhdysvalloissa nämä kokeet tuomitsi presidentti Bush, sen lisäksi näiden johdosta vaadittiin lainsäädäntöä, joka kieltäisi ihmisen ja ihmissolujen kloonauksen periaatteellisesti. Sen sijaan oikein sanoi eräs tiedemies: ihmisen kloonauksen kieltäminen on sama asia kuin auringon nousun estäminen. Ihmisten kloonaukseen on uskonnollisilla johtajilla - uskonnollisina äärikonservatiiveina jonkinlainen pelokas suhde. Sen sijaan että suhtautuisivat näihin kokeisiin objektiivisesti, ennakkoluulottomasti, harkitsevaisesti, heidän reaktionsa on selkäpiitä karmivan emotionaalinen. Kloonaus ei ole ihmisen keksintö eikä sen enempää hänen hienostuneen järkensä hedelmä. Sillä on sijansa luonnossa. Samanmunaiset kaksoset eivät ole mitään muuta kuin tulosta hedelmöittyneen munasolun luonnollisesta kloonautumisesta. Ihmiskloonit elävät keskellämme eikä siihen liity mitään hirviömäistä!

Uskonto spekuloi tietämättömyydellä. Mitä vähemmän tiedämme, sitä enemmän kavahdamme, pelkäämme, tunnemme itsemme epävarmoiksi, sen helpommin uskomme kaikenlaisia tarinoita ja keksittyjä juttuja. 'Se joka ei tiedä, sen täytyy kaikkeen uskoa." sanoi Ebner-Eschenbach.

——————

Uudesta testamentista luemme: 'Katsokaa, (veljet,) ettei teitä kukaan filosofialla lumoa eikä tyhjillä jutuilla, ihmisten puheilla, maailman säkeillä, jättäen kertomatta Kristuksesta. (Kolossalaiskirjeet 2:8). Olen kuullut tämän apostoli Paavalin antaman neuvon: 'älkää nautiskelko filosofiasta' 19990107 kahdelta tytöltä, jotka torilla metroaseman vieressä levittivät Jehovan todistajien Herätkää lehteä. Heittäydyin heidän kanssaan puheisiin ja toinen heistä, saatuaan tietää, että olen filosofi avasi raamatun ja luki yllä olevan kohdan apostoli Paavalin lähettämästä kirjeestä. Tällä hän osoitti kuinka uskovaiset suhtautuvat (tai kuinka heidän odotetaan suhtautuvan) filosofiaan. Mitään ei ole tehtävissä, Raamattu tekee edelleen tänään mustaa askarettaan. Tietenkin tytöt olivat noviiseja ja tuskin ymmärsivät mitä siteerasivat. Suurimmaksi osaksi he ja heidän kaltaisensa kieltävät kokemattomuuden kevytmielisyydellä kokonaisten kulttuurihaarojen olemassa olon vertaamalla niitä tyhjiin puheisiin tai kuten he sen ilmaisevat tyhjään keikarointiin.

Apostoli Paavali tähdentää viitaten kahteen filosofoinnin lähteeseen: ihmisten tarinat ja maailman luonto. Ihmisten tarinoilla hän pikemminkin tarkoittaa antiikin filosofien kirjoittamia kirjoja (esikristillisiä) ja niiden antamaa todistusta erilaisista opeista. Maailman luonnolla hän tarkoittaa aistinvaraista kokemusta tieteellisten tutkimusten ja filosofisten pohdintojen lähteenä. Mainitun kirjeen katkelmassa apostoli Paavali puhuu itse asiassa, ei vain filosofiasta, vaan myös tieteestä, koska nimenomaan tiede välittömästi harjoittaa tutkimusta maailman luonnossa. Siinä meille neuvo eräältä uskon tukipylväältä: kaihtakaa filosofeja ja tiedettä, sillä ne eivät ole 'Kristuksen mukaisia' vaan ovat Kristuksen opetuksen ulkopuolella.

Kiinnostava argumentti, johon apostoli Paavali turvautuu on se, että nimenomaan Kristukseen 'on kätketty kaikki viisaus ja tieto'(Kolossalaiskirjeet 2; 3). Kaikki viisaus ja kaikki tieto eli kaikki filosofia ja kaikki tiede, on Kristuksessa. Mutta Kristuksen ulkopuolella on vain 'puhdasta keikarointia', jolla on 'viisauden ulkomuoto'. (Sama 2; 23).

Mihin vie sellainen filosofian ja tieteen halveksunta? Se voidaan nähdä esimerkissä 'viisastelijoista', joista kitkerällä ironialla puhui M.V. Lomonosov: 'Kenen hyvänsä viisastelijan on helppo ryhtyä filosofiksi, opettelevat vain ulkoa sanat: Jumala on niin säätänyt, ja siinä on vastaus kaikkien syiden asemesta.' (М.В.Ломоносов. Избр. филос. произв. М., 1950. С. 397). Olennaiselta osaltaan uskonto esiintyy sellaisia perustavaa laatua olevia ihmisen ominaisuuksia vastaan kuin tiedonhalu ja uteliaisuus sekä ihmisen luonnollinen taipumus etsiä totuutta ja tietoa. 'Kristuksen jälkeen meillä ei ole tarvetta millekään tiedonhalulle, Evankeliumin jälkeen ei tarvita mitään tutkimusta' ilmoitti Tertullianus, eräs kristillisen kirkon isistä.

Tässä vielä esimerkki: Kalifi Omar käski Aleksandrian valloituksen jälkeen polttaa Aleksandrian kirjaston, sen ajan rikkaimman kokoelman kirjoja ja papyruskääröjä. Perustellessaan käskyä hän esitti seuraavaa: Tämän kirjaston kirjat ovat sopusoinnussa Koraanin kanssa tai eivät sitä ole; jos ovat sopusoinnussa Koraanin kanssa, ne ovat turhia ja ne on poltettava; jos ne eivät ole sopusoinnussa Koraanin kanssa, ne ovat haitaksi ja ne on poltettava. Siten kummassa tapauksessa tahansa kirjasto pitää polttaa."

* * *

Nyt uskonnollisuuden korkeasuhdanteessa, jota eletään kaikkialla Venäjällä, jotkut filosofit ja tiedemiehet yrittävät rakentaa siltoja uskonnon ja tieteen välille, syntyy teorioita kahtalaisista totuuksista, puhutaan monitiedosta (yhtä ja samaa koskevasta erilaisesta tiedosta). On jopa ilmestynyt aikakauslehti nimellä "Полигнозис", Polignosis. Mitä tästä voidaan sanoa? Jos kaikki on totta, on myös valhe totta eli kaikki on valhetta. Tästä puhui Aristoteles jo 2300 vuotta sitten: 'Joka ilmoittaa kaiken totuudeksi, samalla vahvistaa totuudeksi myös sen vastakohdan.' Ei voi olla kahta eri syytä yhdellä asialla eikä voi olla kahta erilaista tietoa yhdestä ja samasta asiasta. Nyky-yhteiskunnassa nimenomaan tiede on ihmiskunnan tietovoiman ilmentymä. Kaikki muut yhteiskunnallisen tiedostamisen muodot koskekoot mitä asiaa hyvänsä, eivät vain ole tiedon tuotantoa. Sikäli kuin uskonnolliset aktivistit ja kaikenlaiset mystikot väittävät hallitsevansa totuuden (eri totuuden kuin tiede), he samalla esiintyvät ristiriidassa tieteen kanssa...

Tämä korkeasuhdanne loppui aikoinaan Euroopassa. Näin kirjoitti tästä amerikkalainen tiedemies Alvin Toffler kirjassaan "Hätkähdyttävä tulevaisuus" (1973, alkuteos: Future Shock; http://www.uta.fi/~tierka/tulevshokki.htm): näemme mystiikan räjähdysmäisen nousun. Yhtäkkiä alkaa astrologian kukoistus. Muotiin tulee Tsen-Buddhalaisuus, jooga, spiritistiset istunnot ja noituus, muodostetaan dionisisten nautintojen jakamisen kultteja, keinoja kielen ulkoiseen ja jopa avaruudessa tapahtuvaan kommunikointiin...

Selitys 23 o Anna palautetta

Selitys 24
Uskonnolla on hyvin ongelmalliset suhteet humanismiin. Eräät uskonnolliset julistukset ja yksittäiset uskovaiset ja hengenpalvelijat eivät kiistä nykyään sitä tosiasiaa, että uskonto sellaisenaan on ristiriidassa humanismin, humanistisen filosofian kanssa.

1. Mikä hyvänsä uskonto jakaa ihmiset kannattajiinsa (ortodoksit, oikeaoppiset) ja ei-uskovaisiin (toisuskoisiin, uskonnottomiin), ja näin tavalla tai toisella esiintyy ihmiskuntaa vastaan eli kenen hyvänsä ihmisen arvokkuuden tunnustamista vastaan. Uskovaisten näkökulmasta virheelliset ovat siten vähenemässä, parhaassa tapauksessa he ansaitsevat sääliä, huonoimmassa halveksuntaa ja vihaa. Kanssakäyminen uskonnottoman kanssa on uskovaiselle saastumista, ja hän tavallisesti pyrkii tämän jälkeen 'puhdistautumaan' eli vapautumaan 'saastasta' (esimerkiksi kristillis-ortodoksit tekevät ristinmerkin eli ajatuksellisesti ja sanallisesti heittävät luotaan saastan).

Jos ajatellaan minkä hyvänsä uskonnon tunnustajia, heitä on aina vain pieni osa ihmiskunasta. Jopa maailmanuskonnoillakin (kristinusko, islami, buddhalaisuus) on vain mitätön osa ihmiskunnan aktiiveista uskonnonharjoittajista (maapallon 6 miljardista ihmisestä kritittyjä on jotakin puolisentoista miljardia, muslimeja vähän yli miljardi, buddhalaisia noin 800 miljoonaa). Kuvitelkaa, että suurin osa ihmisistä on uskovaisen kannalta 'epäihmisiä'. Ja mistä epäihmisten joukosta tässä nyt on puhe! Ja vielä enemmän: mistä humanismista?

Sillä tavoin uskovaiselle, jos hän todella on uskovainen, humanismi on vaarallinen filosofia, ja ihmiskunta, humaanisuus ovat sanoja, joilla ei ole mieltä tai ne ovat suorastaan haitaksi. (Minulle on ylen selvää, että eräät ortodoksiset vaikuttajat suhtautuvat äärimmäisen negatiivisesti humanismin filosofiaan, ja sanoja 'ihminen', 'ihmiset' ei sanota liittämättä niihin sanoja 'kristityt', 'kastetut', 'ortodoksiset' jne. Viime vuosina on tullut suosituksi sanahirviö 'kirkollistettu'. 'Kirkollistettu'-käsitteen mukaan sinun tulee olla paitsi kastettu myös kirkotettu, siis vahvistettu jonkinlaiseksi kirkon sisäpiiriläiseksi ja/tai tietyistä salaisuuksista perillä olevaksi. Jos et ole kirkollistettu, sinua katsotaan alta kulmien.)

Humanismi ei hyväksy ihmisten jakamista, kuvaannollisesti puhuen, puhtaisiin jas epäpuhtaisiin, ensimmäisen luokan ja toisen luokan ihmisiin. Humanistille ihminen on kokonainen, kokonaisuus itsessään, pelkästään syntymänsä perusteella.

Humanismin kannattaja pitää ihmisyyttä perustavanlaatuisena arvona, riippumattomana sovitusta tai muusta ryhmäkuntaisuudesta. Tässä on hänen peruseronsa muista ryhmäideologioista, mm uskonnollisesta fundamentalismista...

2. Uskonto ei ole yhteensopiva humanismin kanssa, ei vain siitä syystä että suurinta osaa ihmisistä (uskonnottomista) pidetään toisen luokan ihmisinä. Uskonto alentaa yleensä ihmisen sellaisenaan (jumalan, jumalien, yliluonnollisten olentojen ja voimien kasvojen edessä), asettaa hänet riippuvuuteen ihmisen yläpuolisista voimista. Käytännössä tämä merkitsee itsensä mitättömäksi tekemistä tai mitättömäksi tekemistä muiden taholta, ennen kaikkea niiden, jotka ovat ottaneet itselleen välittäjän roolin jumalan, jumalien, yliluonnollisten voimien ja ihmisten välillä. Välittäjät vahvistavat hengellistä johtajuuttaan, etuasemaansa muiden ihmisten yläpuolella, joita he tavalla tai toisella opettavat, johtavat ja komentavat. Kristittyjä välittäjiä nimitetään tavallisesti (pyhiksi) isiksi (isä Mihail, valtias jne.) analogisesti taivaan isän, jumalan kanssa. Mutta kuka on sellainen isä tai johtaja, päällikkö, jota pitää kuunnella. (Uskonto on muuten paternalismin läpitunkema asia. Ihmissuhteet kuten suhteet vanhempiin, isään ja äitiin ovat hyvät, kun lapset ovat pieniä ja avuttomia. Kun lapset kasvavat, nämä suhteet muuttuvat järkiperäisiksi. Siitä syystä järkevät vanhemmat suhtautuvat aikuisiin lapsiinsa tasavertaisesti.)

* * *

Joskus jonkun uskontokunnan aktivistit käyttävät ilmaisua 'uskonnollinen humanismi', 'kristillinen, islamin, jne humanismi'. Tämä on väärinkäsitys tai alkeellinen ymmärtämättömyys sanojen merkityksen suhteen. Humanismi ei voiolemukseltaan olla maallinen tai uskonnollinen. Se on yksi - sama uskoville ja uskonnottomille.

Selitys 24 o Anna palautetta

Selityst 28 ja 29
Jotkut, jotka pitävät itseään humanismin aktivisteina, suhtautuvat halveksien tai ylenkatseella suurimpaan osaan ihmisiä.

Minusta tuntuu, että ihmisellä, joka ajattelee pahaa suurimmasta osasta ihmiskuntaa, heidän järjestään, mielentilastaan, ei ole oikeutta nimittää itseään humanistiksi, hänellä ei ole oikeutta ylipäätään puhua positiivisesti humanismista. Humanismi vaatii vakuuttautumista siitä että kaikki tai ainakin suurin osa ihmisistä on täysjärkisiä, heillä on normaali mielenlaatu ja yleensäkin ovat normaaleja ihmisiä. Se joka on sitä mieltä, että suurin osa ihmisistä ajattelee huonosti (että heillä on huono mielenlaatu tai että he ovat suorastaan 'epäihmisiä, barbaareja', olemukseltaan, on olemukseltaan misantrooppi, ihmisvihaaja. Ks. myös selityksiä Selitysin 6 .

Selitys 28 o Selitys 29 o Anna palautetta

Selitys 29

Mikä nautinto onkaan kunnioittaa ihmisiä!

A.P. Tshehov

Kun puhun siitä, että pääasia humanismissa ei ole huoli ihmisestä, ei rakkaus ihmiseen, vaan ihmisen kunnioittaminen, tarkoitan, että kunnioittavassa suhtautumisessa kehen hyvänsä ihmiseen ei humanistilla ole poikkeuksia. Ei rakkaus ihmistä kohtaan, eikä myöskään huolenpito kuitenkaan aina toteudu. Ei ole mahdollista että ihminen huolehtisi poikkeuksetta kaikista ihmisistä. Eikä ole mahdollista, että ihminen rakastaisi kaikkia ihmisiä poikkeuksetta. Sen sijaan ihmisen kunnioitus ehdottomasti kollektiivisessa ja hajautuneessa mielessä (kaikkia ihmisiä yhdessä ja jokaista kohtaan erikseen). Rakkaus ihmiseen ehdottomasti kollektiivisessa yleisessä mielessä, mutta ei ilman ehtoja hajautuneessa mielessä (voidaan ja pitää rakastaa koko ihmiskuntaa, ihmistä elollisena olentona, ihmisyyttä ihmisessä, mutta ihmiseltä ei voida vaatia, että hän rakastaisi kaikkia ja jokaista ilman erotusta. Esimerkiksi voidaanko rakastaa Hitleriä, Stalinia, Tshikatiloa tai jotakin tunnettua epämiellyttävää henkilöä?! Samaa voidaan sanoa huolehtimisesta. Huoli koko ihmiskunnasta, ihmissuvusta on normaalia. Se ilmenee luovassa työnteossa. Vapaa työnteko, luova toiminta palvelee yhteistä asiaa määritelmän mukaan. Huoli jokaisesta henkilöstä erikseen on yksinkertaisesti mahdotonta. Mahdotonta on jopa huolehtia niistä, jotka tunnemme henkilökohtaisesti. Sillä niitäkin voi olla kymmeniä, satoja tuhansia.

Huoli ei ole humanismin absoluuttinen arvo, koska se voi olla myös kielteinen merkki, siis joko haitallinen tai loukkaava. Sellainen 'huoli' on 'karhunpalvelus', 'palveleva tyhmyri on vaarallisempi kuin vihollinen', tie paratiisiin on päällystetty hyvillä aikeilla.'

Oikein hyvin on kirjoittanut kunnioituksesta humanitaarisen sivilisaation avaintekijänä J. Bokan: 'Suurten periaatteiden maailmassa persoonallisuuden henkisen, sisäisen elämän ensisijaisuutta kuvaava käsite 'kunnioitus' edustaa avaintekijää humanitaarisessa sivilisaatiossa. Tätä sanaa ei ole filosofisissa hakuteoksissa ja tulkkisanakirjat ovat niukkoja sen luetteloinnissa: tunne, joka perustuu jonkun arvokkuuden, ansioiden, ominaisuuksien tunnustamiseen; kunnioitus. Edelleen: humanitaarisen sivilisaation olemusta on ihmisen kunnioituksen kokonaisuus. Toisaalta, humanitaaristen ideoiden ydin on ihmisen kunnioitus. Ja lopuksi, humanitarismi on ihmisen kunnioittamisen filosofia, ideologia ja käytäntö...

Huolimatta näennäisestä yksinkertaisuudestaan käsite 'kunnioitus' on monitahoinen sosiaalis-henkinen ilmiö, joka pitää sisällään laajan kirjon yhteiskunnallisia ilmiöitä...

Humanitaarisen maailmankuvan perustana on ihmisen kunnioitus, mukaan lukien itsekunnioitus, keskinäinen kunnioitus, maailman kunnioitus.' (Bokan J. Humanitaristisen sivilisaation ideaalista. M., 1997, s. 116)

Selitys 29 o Anna palautetta

Selitys 31
Voidaanko ihmisiä tehdä onnellisiksi, tai paremminkin saada heidät pysymään onnellisina?

Ihmisen onnellisuuden ongelmassa on puoli, joka liittyy ihmisten keskinäisiin suhteisiin. Yksi asia on se, kun ihminen haluaa olla onnellinen, pyrkii onneen, tiedostaa sen ehdot jne. Toinen on se, kun ihminen, ajattelematta omaa henkilökohtaista onneaan pyrkii tekemään onnellisiksi muita, onnellistamaan muita ja jopa koko ihmiskuntaa. D. Diderot on kirjoittanut: 'Onnellisin ihminen on se joka tuottaa onnellisuutta kaikkein suurimmalle määrälle ihmisiä'(11). К. Маркс, toistaen Diderot'ta: '... kokemus osoittaa onnellisimmaksi sen, joka on tuottanut onnellisuutta suurimmalle määrälle ihmisiä' - 'ajatusviiva' ajatus: 'Jos valitsisimme ammatin, jossa eniten voimme tehdä ihmiskunnan puolesta, emme taipuisi sen aiheuttaman taakan alla, koska se on - uhrautumista muiden puolesta; silloin koemme, emme säälittävää, rajoittunutta, egoistista iloa, vaan meidän onnemme tulee olemaan kuuluminen miljoonille...'(12) Huomaatteko, kuinka Marx asettaa kysymyksen: 'tehdä työtä ihmiskunnalle', 'uhri muiden nimissä'. Hän ei vain oleta, että henkilökohtainen onni uhrataan miljoonien onnen puolesta, vaan edellyttää, ettei yksinkertaisesti muuta vaihtoehtoa ole olenmassakaan. Ilmeisesti sellaista vaihtoehtoa ei siis myöskään ole. Kuka haluaa tuottaa onnea suurimmalle osalle ihmisiä, sen täytyy, tahtoi tai ei, unohtaa sellainen vähäpätöisyys kuin henkilökohtainen onni (Marx vähätellen nimittää henkilökohtaista onnea yksinomaan 'säälittävyydeksi', rajoittuneeksi, egoistiseksi iloksi').

Missä määrin oikeutettu on pyrkimys tuottaa onnea suurimmalle määrälle ihmisiä? Tässä syntyy toinen kysymys: haluavatko ihmiset, että heitä onnellistutetaan? Eikö tässä sidota heidän vapauttaan ja heidän ymmärtämystään (erityisesti heidän käsitystään onnellisuudesta) muiden ihmisten taholta, koko ihmiskunnan taholta? Eikö tässä ole pyytämättömän hyväntekijän, puolustajan, pelastajan efekti? Itse asiassa kuka on pyytänyt näitä 'itsensä uhraavia' tekemään muita onnellisiksi? Jos he omin päin uhrautuvat (itseuhrautuminen sic!), erityisesti, valmiina uhraamaan oman henkilökohtaisen onnellisuutensa, niin miten he voivat ymmärtää, mitä muut ihmiset tarvitsevat, millaista onnea ihmiset ylipäänsä tarvitsevat?! Ihminen, joka itse ei ole kokenut onnellisuutta, kuvittelee vain teoreettisesti onnellisuuden. Mutta teoreettinen onni voi erota kovin paljon todellisesta onnesta, siitä mitä ihmiset itse asiassa kaipaavat.

Pyrkimys tehdä muut onnellisiksi on vaarallista utopiaa. Kukaan ei voi tehdä ketään onnelliseksi, vielä vähemmän tuottaa onnea monille ihmisille. Onni on erityisen yksilöllinen kategoria. Tämä merkitsee, että vain ihminen itse voi tehdä itsensä onnelliseksi. Hän on onnen tai onnettomuuden subjekti. Ihmisen voi tehdä rikkaaksi (esimerkiksi jättämällä hänelle suuren perinnön), antaa hänelle ruokaa, verta jne, mutta häntä ei voida tehdä onnelliseksi! Kun äidit ajattelevat, että voivat tehdä lapsensa onnellisiksi, he pahasti erehtyvät. Miehet ja naiset erehtyvät kun ajattelevat, että tekevät onnellisiksi ne joiden kanssa elävät. Poliittiset ja muut päättäjät erehtyvät ajatellessaan, että he voivat tuottaa onnellisuutta monille ihmisille. K. Popper on kirjoittanut: 'Rakastaa ihmistä tarkoitta, että haluaa tehdä hänet onnelliseksi. (Sellainen rakkauden määritelmä, on muuten Tuomas Akvinolaisen). Kuitenkin kaikista poliittisista aatteista ne, joilla elähdytetään pyrkimystä tehdä ihmiset onnellisiksi, ovat valitettavasti kaikkein vaarallisimpia. Sellaiset aatteet johtavat väistämättä yritykseen sanoa muille, että meidän järjestelmämme on 'korkeimpien' arvojen järjestelmä, jottta tietäisivät, että meidän kannaltamme erityistä merkitystä on tuottaa heille onnellisuutta, jotta ikäänkuin heidän sielunsa pelastuisivat. Tämä johtaa utopismiin ja romantismiin. Meistä kaikista tuntuu, että kuka hyvänsä olisi onnellinen meidän unelmiemme erinomaisessa ja täydellisessä maailmassa. Epäilemättä taivas pääsisi maan päälle, jos me kaikki voisimme rakastaa toinen toistamme. Mutta kuten jo sanoin (Selitys 9), pyrkimys rakentaa paratiisi maan päälle väistämättä johtaa helvetin rakentamiseen. Se aiheuttaa kärsimättömyyttä. Se sytyttää uskonsotia ja aiheuttaa sielujen pelastamista inkvisition avulla. Sen lisäksi se, olen siitä vakuuttunut, perustuu meidän moraalisten velvollisuuksiemme täydelliseen väärinymmärrykseen. Meidän moraalinen velvollisuutemme on auttaa apumme tarpeessa olevia. Kuitenkaan moraalinen velvollisuus ei voi olla se, että tekisimme muut onnellisiksi, sillä onnellisuus ei riipu meistä. Lisäksi se ei useinkaan edustaa muuta kuin niiden yksityiselämään puuttumista, joiden suhteen meillä on ystävälliset aikeet.'(13)

V.I. Leninin ihmeellinen utopia. Lenin kuuluu niiden ihmisten joukkoon, joita on jo kauan on nimitetty 'jalosukuisiksi' roistoiksi. Lenin ei pahuuttaan saattanut turmioon paljon ihmisiä, ei turvautunut ostrakismiin, eikä harjoittanut terroria osaa yhteiskuntaa kohtaan. Hän halusi täysin vilpittömästi ihmisille onnellisuutta eikä vain halunnut, vaan oli kokonaan onnellistuttamisen idean vallassa. Ylikorostunut pyrkimys johonkin yleensä johtaa päinvastaiseen tulokseen. Muistamme iskulauseen, joka riippui 1920-luvulla Solovetskin luostarissa: 'Rautaisella kädellä johdamme ihmiskunnan onneen'. Nämä sanat kuuluvat L.D. Trotskille, Leninin lähimmälle aloitteentekijälle. Niissä on 'jalosukuisen' roistomaisuuden kyyninen ydin. Täysin oikeutetusti huomauttaa A.G. Latyshev: 'Erotukseksi eräistä Leninin arvostelijoista, jotka nykyään ovat sitä mieltä, että Leninin toiminnan päätarkoitus oli anastaa valta ja vallan hallussaan pitäminen, uskon että koko hänen elämänsä tavoite oli onnellistuttaa osa planeetan väestöä (työläiset ja köyhät talonpojat), tuhoamalla tässä tarkoituksessa toisen osan ('rikkaat', pappissääty, vapaasti ajatteleva intelligentsia jne.). Sellainen 'luokkatuho' ei missään suhteessa ole sen parempi kuin natsistinen rotutuho.'(14)

Selitys 31 o Anna palautetta

Selitys 35
T. Hobbes väitti kirjaimellisesti seuraavaa: 'niin kauan kuin ihmiset elävät ilman heihin kohdistuvaa yleistä valtaa, joka pitäisi heidät kaikki pelossa, he ovat siinä tilassa, jota sanotaan sodaksi, nimenomaan sotatilassa kaikki kaikkia vastaan' (Hobbes T. Valitut teokset, osa 2. [М., 1964. С. 152.]) Tämä väite on yksinkertaisesti ihmeellinen.

Ensinnäkin, miksi yleinen valta väistämättä pitää kaikki pelon vallassa? Tämä on eräänlainen anarkismin teoria (niille, jotka vihaavat valtaa ja näkevät siinä vain väkivallan, ilkivallan ja vastaavasti pelon lähteen) tai isännyyden teoria (niille jotka toivovat voivansa pitää valtansa pelkoa ylläpitämällä). Normaalit ihmiset eivät koskaan ole sietäneet eivätkä siedä sellaista, että pelon uhka on koko ajan heidän päällään. Elämässä pelolla on varsin vaatimaton sija, monien muiden emotionaalisten tilojen (toivo, rakkaus, nautinto, ilo jne.) rinnalla. Tämän merkityksen antaminen vallalle on primitiivistä ja suuri virhe.(14). Valta on erittäin monitahoinen johtamisen muoto. Siihen liittyy monia eri näkökulmia. Ei edes kaikkein tiukin valta, despoottinen valta, perustu pelkästään pelkoon. Se käyttää hyväkseen johtamisen ja alistamisen tuhatvuotisia perinteitä, imee niistä itselleen käyttövoimaa.

Ihmiset järkevinä olentoina ymmärtävät erinomaisesti, että suuret ihmisyhteisöt ilman tunnustettua organisointia eivät ole mahdollisia. Tarvitaan organisaatio, joka merkitsee, että jotkut johtavat toisia, vastaavasti jotkut ovat alistettuja toisille. Nimenomaan tässä tarkoituksessa ihmiset tunnustavat vallan, eivät pelosta. Ylivoimaisesti enimmissä tapauksissa yhdet ihmiset ovat vallassa toisten nimittäminä ei pelosta, vaan sen ymmärtäen, että muuten syntyy kaaos ja sekasorto. Kuvitelkaamme, että ihmiset lakkaisivat alistumasta liikennesääntöjen noudattamiseen ja vastaavasti jättäisivät noudattamatta liikkuvan poliisin määräyksiä eivät pelosta vaan koska tietävät, että jos he kaikki rikkovat näitä sääntöjä ja jättävät ottamatta huomioon liikennepoliisin määräykset, syntyy liikennekaaos. Ja niin on kaikessa inhimillisessä toiminnassa, missä ihmiset ikään kuin sivuavat toisiaan, toimivat kosketuksessa toisiinsa.

Toisekseen, miksi luonnollinen olotila - 'kaikkien sota kaikkia vastaan'? Mistä Hobbes teki sellaisen johtopäätöksen? Näkikö hän ympärillään vain sekasikiöitä, jotka olivat valmiit katkaisemaan toistensa selkärangan? Missä on vanhempien, veljien, sisarten keskinäinen rakkaus, missä miehen ja vaimon keskinäinen rakkaus, missä ihmisten ystävyys, missä heidän toveruutensa, veljeytensä, missä yksinkertaisesti keskinäisen sympatian, kiitollisuuden, ihmisrakkauden tunto? Vai perustuvatko nämäkin suhteet vihaan, joka synnyttää kaikkien sodan kaikkia vastaan?

Selitys 35 o Anna palautetta

Selitys 39
Eräs kollegani on sitä mieltä, että tämä Selitys - ja tasapaino yleensä, ei ole suorassa yhteydessä humanismiin. Onko niin itse asiassa? Eikö itsensä kehittämisellä (ihmisen pyrkimyksellä täydellisyyteen) ole tekemistä humanismin kanssa?!

Humanismi vaatii ihmisen kunnollisuutta. Tämä tarkoittaa että, se on ideaalin puolella. 'Säälittävä se joka elää ilman ihanteita!' huudahti I.S. Turgenjev. (Vert.: 'Sille, joka kieltää ihanteet, voi helposti sattua, että hän pitää mennyttä erinomaisena' - Goethe).

Pyrkimys ideaaliin, täydellisyyteen on ihmisluonnossa.

Ihminen on luonnoltaan sellainen, että hän etsii enempää kuin on turvallinen staattinen olemassa olo. Pyrkimysten perusta muodostuu siitä, että pyritään toteuttamaan potentiaali, jopa sisäisten ongelmien ja ulkoisten vastusten edessä' - G Corey

Vieläkin kategorisemmin on sanonut L.N. Tolstoi: 'Ihanne on johtotähti. Ilman sitä ei ole vakaata suuntaa, ei suuntaa, ei elämää.'

Näin D.I. Pisarev: 'Kukaan ei epäröi sanoa, että jokainen kehittynyt ihminen on rehellisempi ja viisaampi kuin kehittymätön. Minä sanon vain, että kehittyneen ihmisen järki ja rehellisyys saavat aikaan yhteiskunnalle ja näiden ominaisuuksien haltijalle myös paljon enemmän hyötyä ja nautintoa kuin kehittymättömän ihmisen järki ja rehellisyys.'

Selitys 39 o Anna palautetta

Selitys 40
Minulle tämä väite, jo nuoruudessa muotoiltu, merkitsee elämän periaatetta. Se on olemukseltaan poleeminen, suunnattu vastustamaan sellaisen ehdottoman yksipuolisuuden kaavan tunnustamista vastaan, jonka mukaan 'Ihmisen tekevät olosuhteet' (I.G. Pestalozzi). Olosuhteiden vaikutus on tietenkin olemassa. Mutta myös ihminen vaikuttaa olosuhteisiin. Sen lisäksi usein hän toimii niitä vastaan tai muita olosuhteita hyväksi käyttäen.

Ihminen on vuorovaikutuksessa ympäristönsä ja olosuhteidensa kanssa, ja suuremmassa mittakaavassa hän soittaa ensi viulua tässä molemminpuolisessa vaikuttamisessa. Kun ihminen toimii olosuhteet huomioonottaen (kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti) hän ei enää ole täysin ihminen, subjekti, tekijä.

Tässä on pidettävä mielessä äskettäinen kiusallinen sosialismin rakentamisen kokemus maassamme. Sosialismi arvosti tavalla tai toisella liikaa ihmisen elämänolosuhteiden merkitystä ja vastaavasti riittämättämästi ihmisten vaikutusta olosuhteisiin. Oireellista on K. Marxin ilmaus: 'Jos ihmisen luonne muodostuu olosuhteiden mukaan, silloin olosuhteet on saatettava ihmisen vaatimusten mukaisiksi'. Sosialismi alentaa tai jopa jättää ottamatta huomioon tunnetun elämän periaatteen 'ihminen auttakoon itseään'. Tämä periaate esiintyi aikaisemmin antiSelitysnä avun odottamiselle jumalalta ('jumala auttakoon', 'pelasta jumala'). Sosialistit asettivat jumalan paikalle yhteiskunnan. Viitattu elämän periaate lähtee siitä ilmeisestä havainnosta, että ihminen on persoonallisuus, subjekti, että hän on aktiivinen olento, että nimenomaan hän loppujen lopuksi on vastuussa omasta elämästään, toimistaan eikä kukaan muu: ei äiti, ei isä, ei kasvattaja, ei esimies, ei kollektiivi, ei yhteiskunta. Tietysti muiden vastuuta ei kokonaan oteta pois. Mutta perusosa vastuusta on yksittäisellä ihmisellä, yksilöllä. Hän on persoonallisuus, subjekti, hänestä lähtee aktiviteetti. Kypsyys, ihmisen täysikasvuisuus määräytyy sen mukaan kuinka hän on itsenäinen ja vastuullinen. 'Ihmisen itsenäisyys on hänen suuruutensa salaisuus' sanoi A.S. Pushkin.

Selitys 44
Tiedän, etä ihmisten enemmistö, jopa sivistysmaissa, on kuolemanrangaistuksen poistamista vastaan. Ja siitä huolimatta kannatan sen poistamista. Tämä on minun kantani. Yleisesti ottaen, on vaikea kuvitella humanistisesti orientoitunutta ihmistä, joka kannattaisi kuolemanrangaistuksen säilyttämistä.

1. Olen sitä mieltä, että valtiolla (oikeuslaitoksen elinten henkilöitymänä) ei ole oikeutta surmata kansalaisiaan. Valtio, yhteiskunta ei saa samaistua tappamiseen. Surmaaminen tapahtuu joko johtuen pahuudesta, varomattomuudesta, huolimattomuudesta tai välttämättömästä itsepuolustuksen tarpeesta. Kuolemanrangaistus tarkoittaa tappamista tuomioistuimen käskystä. Mitkä ovat sellaisen tappamisen motiivit? Niitä on vain yksi: veri verestä, kuolema kuolemasta. Ajat sitten poistui aikojen hämärään sellainen primitiivinen alkukantainen rangaistus.

2. Kokemattomat ihmiset ajattelevat, että kuolemanrangaistuksen poistaminen merkitsee rangaistuksen poistamista tai sen merkittävää helpottamista. Ollaan myös sitä mieltä, että kuolemanrangaistus on voimakkain (pelottavin) rangaistus. Usein sitä kuvaillaan rangaistuksen korkeimpana mittana. Tämä ei itse asiassa ole näin vaan jopa kokonaan päinvastoin: ei ole pahempaa rangaistusta kuin pitkä rangaistus, vapauden riistäminen koko loppu elämän ajaksi (elinkautinen vankeus). Mitä sanookaan A. Dumasin romaanin 'Monte-Chrisston kreivi' päähenkilö:

'Luoti sydämeen - onko se mikä rangaistus? Todellinen rangaistus on olla pitkään velassa.'

Muuten, on myös sellaisia kuolemanrangaistuksen kannattajia, jotka ovat sitä mieltä että parempi rangaista kuolemalla kuin tuomita elinkaudeksi suljetuksi.

Tuomitessamme kuolemanrangaistukseen rikollisen, enemmän rankaisemme ei itse rikollista, vaan hänen läheisiään ja ystäviään. Heille hänen kuolemansa on lohduttamaton suru. Mihin he ovat syyllisiä?! Miksi heidän täytyy kantaa sellaista ristiä?!

Yleisemmin ottaen, kuolemanrangaistus tuomiona rikoksesta ei tunnu rangaistukselta. Vain elävää, tuntevaa ja tiedostavaa rangaistaan. Mitä voi tuntea ja tiedostaa kuollut rikollinen? Ei mitään.

3. Vielä yksi laajalle levinnyt virhekäsitys: 'kuolemanrangaistuksen käyttäminen todella vähentää raskaiden rikosten määrää maassa' (sitä mieltä on suhteellinen enemmistö telestudio NTVn 'Kansan silmän' mukaan).

Itse asiassa kuolemanrangaistus ei vaikuta surmatöiden määrään. Tämä on kriminologien mielipide kaikkialla maailmassa. Asiantuntijoiden käsityksen mukaan pääasia ei ole rangaistuksen kovuus, vaan sen pysyvyys. 'Ei ole mitään yhteyttä kuolemanrangaistuksen ja rikollisuuden tason välillä. Myös tämän ovat kriminologit osoittaneet', näin väittää Venäjän Federaation perustuslakituomioistuimen jäsen.

Vaikuttaako kuolemanrangaistuksen pelko raskaan rikoksen tekemisen mahdollisuuteen? - 'Ei, ei vaikuta. Tämän tietävät kaikki kriminologit koko maailmassa, muun muassa meidän maassamme.' (S.E. Vinin, miliisin kenraali, televisio-ohjelmassa, jossa tehtiin selkoa aiheesta kuolemanrangaistuksen poistaminen).

Kuolemanrangaistuksen uhka voi yhtä hyvin estää ihmistä tekemästä raskasta rikosta kuin houkutella hänet sellaiseen rikokseen. Joitakin rikollisia se estää, toisia houkuttelee tappamaan uhrin ja todistajat. Tämän takia kuolemanrangaistus ei yleensä aikaansaa tarkoitettua vaikutusta.

4. Vielä yksi argumentti kuolemanrangaistuksen poistamisen puolesta on oikeuslaitoksen mahdollinen virhe, eli syyttömän rankaiseminen. Tällaisia oikeuden virheitä tehdään varsin paljon. Puolustusasianajaja V.V. Borshtshov mainitsee luvun: oikeuslaitoksen tuomioiden virheprosentti maailmanlaajuisessa käytännössä on 5-10. Meillä epäilemättä enemmän'(16).

5. Käyttäytymisen kultainen sääntö kielteisenä muotoiluna ('älä tee muille mitä et toivo muiden tekevän itsellesi') kieltää tappamisen kaikissa muodoissaan, myös tuomioistuimen määräyksestä. Elämän riistämiseen tuomitsevat ihmiset täyttäen tuomioistuinten velvollisuuden. He eivät halua, että heille tehtäisiin samoin, että joku tuomitsisi riistämään heiltähengen.

Oikein sanoi kuolemantuomion saanut: 'ihmisiä ei saa yleensäkään tappaa. Tämä on anomalista.'

Selitys 44 o Anna palautetta

Selitys 45
Tällä Selitysllä ei ole sisäistä yhteyttä humanismiin. Mutta on ulkoinen. Humanismia pitää tarkastella ei vain paikassa vaan myös ajassa, ei vain ihmisen suhteena ihmiskuntaan, nyt elävää sukupolvea, vaan kaikkia sukupolvia, niitä jotka ovat menneet ja niitä jotka ovat tulossa. Aikatarkastelun ansiosta ihmisyyden, ihmiskunnioituksen, ihmisrakkauden käsite palaa pärskeistä eheyteen, puhtaasti paikkaan sidotusta paikka-aikasidonnaiseksi. Jos ihminen on humanisti, silloin hän ei ajattele vain nykyisyyttä, vaan myös menneisyyttä ja tulevaisuutta. Menneisyyttä, jos hän ei halua olla 'Ivan, joka ei muista syntymäänsä'. Tulevaisuutta, jos hän ei halua elää sen periaatteen mukaisesti, että 'minun jälkeeni vedenpaisumus'. Ihminen on lenkki, ei vain nyt olemassa olevassa 'minä-me'-ketjussa tai 'ihminen-ihmiskunta'-ketjussa, vaan myös sukupolvien ketjussa.

Ihmisyys on ei vain suhde elävien ihmisten kesken, vaan myös suhde pois menneisiin (kuolleisiin) ja tuleviin (ei vielä syntyneisiin) ihmissukupolviin.

Selitys 45 o Anna palautetta

Selitys 46
Tämä Selitys on suunnattu nuorille. Se ehdottaa yleistä ratkaisua kysymykselle elämän tarkoituksesta ja voi palvella ohjeena etsittäessä yksilönä elämän tarkoitusta.

Selitys 46 o Anna palautetta

LIITE 2
Avoin kirje
murhaajille ja palkkamurhaajan työllistäjille
Loukkaamatta muiden oikeuksia säilytät omasi.

Jacques Cousteaun filmistä vuodelta 1984.

Ihmisen elämä on pyhä. Kaikki sitä loukkaavat tietäkööt: joka surmaa toisen ihmisen, surmaa itsensä.

Humanistinen manifesti Selitys 41

Älä koskaan kysy:
Kenelle kellot soivat?
Hän soittaa sinulle.
Ei ole ihmistä,
joka olisi kuin saari.
Ihmiskunta on kokonaisuus.
Ei voida tuhota osaa,
tuhoamatta kokonaisuutta.

John Donn

Televisiokanavalla STS (CTC) 23 elokuuta 1998 ohjelmassa, joka koski pankkiirien raskasta elämää ilmoitettiin, että killerit ('ammattitappajat') ovat sopineet että keskitason yritysjohtaja tapetaan 2000 dollarin hintaan, suuryrityksen johtajan hinta on 5000 dollaria. Killereitä ovat yleensä nuoret miehet, joille mikään ei ole pyhää ja jotka leipäkannikasta ovat valmiit tappamaan. Nämä ovat isoja ihmisiä...

Palkkamurhaajien palvelusten käyttäjät ajattelevat yleensä kuten Stalin: 'ei ihmistä - ei ongelmia'. Käyttäen murhaa ongelmien ratkaisukeinona he eivät ainoastaan ole välittämättä oikeudesta vaan myös oman elämänsä perustavaa laatua olevasta arvosta.

Tunnontuskat. Ei ole ihmistä, jolla ei olisi lainkaan omaatuntoa. Palkkamurhaajien ja killerien tilaajat joutuvat koko loppuelämänsä elämään raskas kivi sydämellään, lyijyn raskaan omantunnon kanssa kokien todellisuudessa pysyvää moraalista stressiä. Me kaikki, ihmiset, olemme toisiimme sidotut tuhansin langoin, kulttuurin, kielen, asuinpaikan yhteisyyden kautta. Riistämällä jonkun elämän me tavalla tai toisella katkaisemme siteemme, tehden kirjaimellisesti vivisektion itsellemme. Tuloksena on tyhjyys elämässä.

Murhaajan tai palkkamurhaajan palvelusten käyttäjän myöhempi elämä on monessa mielessä mieletöntä, kun siitä on arvokas sisältö poissa. Miten voi murhaaja tekonsa tehtyään katsoa silmiin muita ihmisiä rauhallisesti, kunniallisesti, suoraan kantaen tätä kauheata salaisuutta, että hän on riistänyt hengen joltakin ihmiseltä, tietäen, että hän on joltakin riistänyt elämän? Murha on hirmuteko, jonka tarkoitusperillä ei ole oikeutusta. (17).

Ehdottomasti oikeassa oli A.S. Pushkin väittäessään: 'äly ja hirmuteko, siinä kaksi asiaa, jotka eivät ole yhteen sovitettavissa'. Hirmuteko ja luovuus eivät sovi yhteen. Kuinka voidaan kirjoittaa runo ja samalla murhata ihmisiä! Kenelle kirjoittaisit runon, jos surmasit yhden niistä, joille se on tarkoitettu?

Yhteen sopimattomat ovat myös surmatyö ja rakkaus. Tappaja ei voi normaalilla tavalla rakastaa naista, lapsia, keitä he sitten ovatkaan.

Edellisessä tapauksessa (rakkaus naiseen) tämä on ymmärrettävää. Kauneus ja surmatyö eivät ole yhteen sovitettavissa. Kauneus on harmoniaa, elämäniloa, sen jatkoa lisääntymistä. Tappaminen on disharmoniaa, elämän piinaa, sen tuhoamista. On sanottu: 'sodalla on epänaiselliset kasvot'. Samaa voidaan sanoa murhaamisesta.

Toisessa tapauksessa (rakkaus lapsiin) tämä on myös ymmärrettävää. Lapset ovat elämän kukkasia, sen tulevaisuus, sen uusiutuminen. Tappaminen on elämän uusiutumisen, jatkumisen estämistä, elämän tulevaisuuden tuhoamista. Tappamalla aikuisia ihmisiä murhamies surmaa syntymättömiä, mutta mahdollisesti syntymässä olevia lapsia tai jättää syntyneitä orvoiksi.

Riistämällä ihmishenkiä tappaja aiheuttaa mittaamatonta kärsimystä tämän ihmisen läheisille, hänen ystävilleen ja tuttavilleen. Ovatko surmatun läheiset, ystävät syyllistyneet mihinkään tappajien silmissä? Tappaja todella käyttäytyy kuin norsu peilikaupassa.

Riistäessään hengen muilta surmatyön tekijä riistää itseltään todellisuudessa jälkeläiset, kastroi itsensä. Itse asiassa, voiko tappaja tai palkkamurhaajan tilaaja saada normaaleja lapsia? Ei omena kauas puusta putoa. Tietenkin, myös pahantekijöillä voi olla hyviä lapsia. Mutta tämä on paremminkin poikkeus kuin sääntö.

Bumerangi. Jos tappajan omatunto on mitättömän pieni ja hän kaikelle ja kaiken päälle sylkee, miettiköön mahdollista ilmituloa ja rangaistusta.

Tappaessaan muita muistakoon, että myös itse ajautuu vaaraan tulla tapetuiksi. 'Joka miekkaan tarttuu se myös miekkaan hukkuu' on totuus, vanha kuin maailma. Oman piirinsä ongelmia murhalla ratkaistessaan synnyttää tilanteen 'hämähäkit purkissa'.

Ilmi tulemisen pelko. Ilmi tulemisen ja rangaistuksen pelko eivät ole voimattomampia kuin omantunnon tuskat. Miettikää, potentiaaliset murhamiehet, sitä että surmatyön jälkeen teidän täytyy elää jatkuvassa ilmitulon ja rangaistuksen pelossa. Surmatyön motiivi on ongelman ratkaiseminen, mutta lopputulos on murhan seurauksena se että lisäätte ongelmianne, että aikasemmat ongelmat osoittautuvat teille tuhoisiksi.

Typerä askel. Murhaan tielle lähtenyt ei ole tullut laskeneeksi kaikkia askelensa seurauksia. Hän käyttäytyy typerästi, lyhytnäköisesti, tuomitsee tuhoon itsensä, pysyvään psykologiseen ja moraaliseen epämukavuuteen elämänsä loppuun saakka. Hänen täytyy ymmärtää, että hän ei vain yksilönä vaan myös ihmissuvun edustajana. Siinä ei ole yleisisinhimillistä yhtään vähemmän kuin on puhtaasti henkilökohtaista, yksilöllistä. Surmatessaan toisen ihmisen hän surmaa Ihmisen itsessään. Jokainen ihminen on koko maailma. Riistäessään jonkun hengen surmaaja köyhdyttää ihmisen maailmaa, mukaan lukien itseään. Ymmärtäköön, että surmatessaan miehen hän mahdollisesti surmaa tulevan vävynsä, lastenlastensa isoisän jne. Jos hän surmaa naisen, hän surmaa vielä syntymättömiä lapsia...

Ratkaistessaan ongelmia murhaamalla ihminen ei menettele vain typerästi vaan primitiivisesti, ei kuten järkevä olento, vaan kuten järjetön tuhoava hirviö, joka ei tiedä mitä saa aikaan. Pankaamme vaakakuppiin murhatun elämänkaaren paino (äidin kohdusta syntymän, imetyksen, kasvatuksen, opintojen, koulutuksen kautta hyvin monipuoliseksi aikuiseksi, ammattilaiseksi, luovaksi elämäksi) ja hetkellisen ihmisen tuhon hänen ominaisuuksineen, lahjoineen, tietoineen, hänen rakkautensa lähimmäisiään kohtaan jne. Nämä kaksi vaakakuppia ovat keskenään yhteismitattomat. Toisessa kupissa on pitkä nousu elämän huipulle. Toisessa lähes hetkellinen tuho. Kuinka vaikeata onkaan ihmisen kasvu ja kuinka helppoa hänet onkaan surmata! Tämän muistakoot surmatyön tekijät ja palkkamurhaajien tilaajat! Me emme ihmiselle elämää antaneet meidän asiamme ei ole sitä häneltä ottaa.

Itsemurha. Itsemurhaan syyllistyvä antaa myös elämälleen piupaut. Hän ei pelkää rangaistusta eikä omaa kuolemaansa. Näin on. Mutta miettiköön hänkin sitä, mitä saa aikaan itsemurhallaan. Yrittäessään murhata toisen ja riskeeratessaan siten omankin elämänsä hän putoaa pohjattomaan olemattomuuteen.

Jokainen joka harkitsee itsemurhaa, ajatelkoon vakavasti psyykkistä terveyttään.

Murhaaja toimii periaatteessa kuten ihmissyöjä. Hän pyrkii siihen, mitä murha antaa hänelle.

Ajatelkoot potentiaaliset surmatyön tekijät ja palkkamurhaajien tilaajat seurauksia, mutta rikoksen tehneet katuvat ja antautuvat oikeuslaitokselle. [lb]Muuttakoon päätöstään se, joka tilasi palkkamurhaajan tai valmistautuu tekemään murhan, ja se joka jo on tahrinut kätensä vereen, katukoon ja antautukoon oikeuslaitoksen käsiin!

P.S.

Käännyn potentiaalisten murhaajien läheisten, ystävien, tuttavien puoleen. Antakaa hänelle tämä kirje. Ja jos sanani eivät vaikuta suoraan näihin ihmisiin, palvelkoot materiaalina keskustelussa heidän kanssaan. Henkilökohtainen vaikutus näillä sanoilla ja argumenteilla voi olla paljon suurempi.

Käännyn myös kaikkien hyväntahtoisten ihmisten puoleen. Yhteiskunnassa on tarpeen luoda ilmapiiri, joka ei siedä väkivaltaa eikä tappamista. Ja on aika, lopultakin, julistaa boikotti kaikille niille kirjailijoille, elokuvan tekijöille, tv-ohjelman tekijöille, journalisteille, jotka loputtomasti näyttävät kohtauksia väkivallasta ja tappamisesta, herkuttelevat niillä ja rikolliset ja tappajat näkevät niissä sankareita.

Лев Евдокимович БАЛАШОВ: ГУМАНИСТИЧЕСКИЙ МАНИФЕСТ

Lukijan palaute

Lähetä palautetta!


Kirjoita tähän palautteelle otsikko

Kirjoita palaute tähän

Kirjoita tähän nimesi

..ja tähän sähköpostiosoitSelitys

Sähköpostin saavat AJK ja LEB. 


| 1| 2| 3| 4| 5| 6| 7| 8| 9| 10| 11| 12| 13| 14| 15| 16| 17| 18| 19| 20| 21| 22| 23| 24| 25|
26| 27| 28| 29| 30| 31| 32| 33| 34| 35| 36| 37| 38| 39| 40| 41| 42| 43| 44| 45| 46| 47|
Viittaukset
(1) Kunkin Selitysn lopussa on linkki palautteen antamista varten ja linkki selitykseen, jos sellainen on olemassa. Pelkästään numerolla ilmaistu linkki viittaa aina suoraan Selitysn alkuun.
(2) Ks.: F. Nietzsche. Teokset. в 2-х т.т. Т. 2, М., 1990. С. 421 (Moraalin syntyhistoria).
(3) A. Guliga. (Kant). М., 1977. С. 208.
(4) E. Lavruhina. — Вестник РФО, 1999, № 4. С. 94.
(5) Tunnettu taiteilija Donatas Banionic on kysynyt «mikä on sellainen ihminen — hyvän tai pahan syntymä»
vastaus:

— «Elävät elävät vain sitä varten, että syövät toisiaan. Ihminenkin hotkaisee toisen ihmisen. Miksi näin on? Arvoitus! Mutta tämä on evolution laki.». (Aikakauslehti «Огонек», 43/2003. С. 44).
Mitä tästä voidaan päätellä? Sääli Banionisia. Häneltä puuttu harmonia sielustaan. Muuten hän ajattelisi tällaista yksinkertaista seikkaa: jos toistensa syöminen olisi käyttäytymisen perusta ihmisten kesken, he olisivat jo kauansitten kuolleet pois maan pinnalta. Hän ei myöskään ajatellut sellaista perustavaa laatua olevaa ilmiötä kuin on elämän jatkuminen itsensä kautta, ihmisten syntyminen ihmisen kautta. Jotkut ihmiset ilmestyvät ja jäävät sellaisiksi muiden ihmisten ansiosta (vanhempien, kasvattajien, opettajien ansiosta).

(6) Aina on ollut ihmisiä, jotka ovat kuvitelleet maailman sellaiseksi. Jo keskiajalla roomalainmen kirjailija Gaius Petronius romaanissaan 'Satirikon' käytti tällaisia 'sankareita': 'Rauhaa he eivät pidä minkään arvoisena. Pessimismi on läpitunkeva Enkolpian maailmankuvassa. Kun häntä johdetaan, hän sanoo, että kohtalo, tuo helvetin sikiö riisti häneltä pelionnen. Fortuna pelaa kanssamme kuinka haluaa. Ihminen on tuhottu; ystävyys on pelkästään illuusio; oikeudenmukaisuutta maan päällä ei ole; kaikki tuomioistuimet ovat lahjusten ottajia ja tekopyhiä; oikeudenmukainen ihminen on anomalia ja kaikki häntä vihaavat; taidetta halveksitaan; kaikki maailmassa on kaupan. Siellä ikävystytään tyhjänpäiväisyydestä, toimeen on yritettävä tulla miten parhaiten pystytään'. - Näin luonnehtii 'Satirikonin' henkilöitä B.N. Jarho, Petroniuksen romaani 'Satirikonin' venäjänkielisen käännöksen toimituskunnan toimittaja (vuoden 1924 painos).
(7) «Pääasia jokaisen ihmisen elämässä on että tulisi paremmaksi. Kuinka voisi tulla paremmaksi, jos pitää itseään hyvänä.» — Л.Н. Толстой. Nöyrtyminen. М., 1911.
(8) Kiinnostavaa, että epäilys käsitteen 'ihmiskunta' oikeellisuudesta ilmaisivat myös venäläiset kirjailijat. Esim L.N. Tolstoi on puhunut jostakin 'salaperäisestä ihmiskunnasta'. Vielä 1865 lentolehtisessä 'Uskonnosta' hän kirjoittaa: 'Ihmiskunta on yksi niistä käsitteistä, jotka voimme vaikn ilmaista, mutta emme hallita: ihmiskunta ei ole mitään ja sen tyakia että pian ajatusmalleissamme me otamme käyttöön käsitteen ihnmiskunta, me täsmälleen samoin kuin matematiikassa ottaessamme käyttöön käsitteet äärettömän pieni ja äärettömän suuri, saamme mielivaltaisia ja valheellisia johtopäätöksiä' (ПСС. Т.7. s.126). Erityistä huomiota tähän ongelmaan Tolstoi kiinnittää esseessään 'Jumalan valtakunta sisällämme': 'On olemassa valtio, kansa, on olemassa käänteisiä käsitteitä: ihminen, mutta ihmiskunta, reaalisena käsitteenä, ei ole eikä voi olla <...> Missä on ihmiskunnan raja? Missä se loppuu tai alkaa? Loppuuko ihmiskunta villi-ihmisaestä, idiootista, alkoholistista, hullusta mukaanlukien <...> Rakkaus ihmiskuntaaa kohtaan loogisesti syntyy henkilön rakkaudesta, sillä ei ole mieltä, koska ihmiskunta on fikktio' (ПСС. Т.28. С.83, 296). Vrt. tätä lähellä olevia A.I. Herzenin lausuntoja luvussa Robert Owen, kuudes luku 'Olleita ja ajatuksia': sana ihmiskunta on perin juurin vastenmielinen: se ei ilmaise mitään määriteltyä <...> Mitä yhteisyyttä ymmärretään sanalla 'ihmiskunta'? Tuskin sitä, mitä ymmärrämme millä hyvänsä summittaisella nimityksellä, esim mäti ym." (Герцен А.И. Собр. Соч. М., 1957. Т.11. С.251; ks. myös: М., 1955. Т.6. С.84).
(9) См. об этом: Л. Е. Балашов. Критика марксизма и коммунизма (Marxismin ja kommunismin kritiikki). М., 1997.
(10) Looginen diversio - erilaisuus. Tuntien mahdottomaksi osoittaa tai todistaa oikeaksi syntyneen tilanteen, esiintyjä pyrkii kiinnittämään kuulijoiden huomiota toisen , mahdollisesti myös kuulijan kannalta oleelliseen väitteeseen, mutta jolla ei ole suoraa yhteyttä alkuperäisen Selitysin. Kysymys Selitysn paikkansa pitävyydestä jää näin auki, koska pohdinta keinotekoisesti keskeytyy toiseen teemaan. (См.: Кириллов В.И., Старченко А.А. Логика. М., 1999. С. 215).
(11) Diderot D. Kootut teokset 10-и т. М.-Л., 1935-1947. Т. V. С. 133. Sama Beethovenilla: 'Ei ole mitään korkeampaa ja erinomaisempaa kuin tuottaa onnea monille ihmisille'. Mutta tässä saattaa olla epätarkka käännös. 'Antaa onnea' - Joissakin tapauksissa sellainen ilmaus on luvallinen... Jos sitä käytetään kuvaannollisesti tai taiteellisesti liioitteluna.
(12) Marx K. ja Engels F. Varhaisista teoksista. М., 1956. s. 5.
(13) Popper K. Avoin yhteiskunta ja sen viholliseet. Т. 2, М., 1992. С. 274.
(14) Ks.: A.G. Latyshev. Julkinen Lenin (Рассекреченный Ленин). М., 1996. С. 9.
(15) L. N. Tolstoi on kirjoittanut: «Ne jotka ajattelevat, ettei saa johtaa ihmisiä muuten kuin väkivaltaa käyttäen väheksyen heidän järkeään, jakavat ihmiset niihin, jotka käyttävät hevosia ja sitovat niiden silmät, että ne kulkisivat tasaisemmin ympyrää.» — L.N. Tolstoi: Väkivallan laki ja rakkauden laki (Закон насилия и закон любви). III.
(16) NTV yhtiön tv-ohjelmasta 'Tutkimuspöytäkirjasta' («Протокол-расследование») 10020719-1445.
(17) Me emme ota tappamistapauksia sodassa, kaksintaistelussa, varomattomuudesta ja itsepuolustukseksi. Ne ovat erikoistapauksia. Niissä ei yleensä ole pahaa tarkoitusta.

Asko Korpela 20080428 (20080202) o Ajk kotisivu o Balashov o WebMaster

20080522-611