[00]
L. Е. BALASHOV
Мышли о религии
Ajatuksia uskonnosta
Suomennos ja palauteikkunat: Asko Korpela
SISÄLLYS o Ikkunallinen o Ikkunaton [ Free counter and web stats ]
 
Miten ymmärrän uskonnon?
Uskonto ja järki
Uskonto ja ajatuksen vapaus ovat yhteensovittamattomat
Usko ja epäilys
Uskonnon järjettömyys
Uskonto on tieteenvastaista
Uskonto vastaan filosofia
Uskonto vastaan logiikka
Uskonto ja mystiikka
Taikausko
Käsitteiden sekaannus (usko yleensä ja uskonto erityisesti)
Usko ja vakaumus
Uskonto ja moraali
Uskovaisten yritykset monopolisoida tietämys moraalista
Uskonto on jatkuva inhimilisten draamojen ja tragedioiden lähde
Uskonto ja humanismi
Uskonto ja valtio
Uskonnon suhde ihmisruumiiseen
Kenet tarvitsee pelastaa?
Raamatusta (Vanhasta ja Uudesta testamentista)
Ateismista ja vapaa-ajattelusta
LIITE. Carlos Castanedan psykedelinen mystisismi
Perusvika, joka on kaiken kirkollisen järjestelmän pohjana, on ettei se hyväksy ihmismielen kaikkia kykyjä, erityisesti niistä tärkeintä eli järkeä; jos järkeä ei hyväksytä eikä kirkon järjestelmä sitä ymmärrä, kirkon järjestelmä ei voi olla mitään muuta kuin ihmisen halveksimisen järjestelmä.

Hegel[1]

Kukaan uskovainen ei turvaudu filosofiaan: häntä ei siinä tarvita; kukaan tosissaan filosofoiva ei ole uskovainen; hän on avuton, varoo vaaraa, mutta on vapaa.

Никто из верующих не прибегает к философии: он не нуждается в ней; никто из действительно философствующих не религиозен; он ходит без помочей, — подвергаясь опасности, но свободно.

А. Schopenhauer[2]

Uskontoa tarvitsee heikko; vahvalle sillä ei ole mitään annettavaa.

I.P. Pavlov

Miten ymmärrän uskonnon?

Uskonto on erityinen yhteiskunnallisen tiedostamisen, tahdon ja olemisen laji. Se on kollektiivista uskomista. Yhteiskunnallisena tiedostamisena uskonto on uskoa yliluonnolliseen, ennen kaikkea jumalaan (jumaliin). Yhteiskunnallisena tahtona uskonto esiintyy käyttäytymisen normistona, osaksi moraalisena, osaksi oikeudellisena, osaksi erityisenä uskonnollisena tahtona. Yteiskunnallisen olemisen muotona se esiintyy riitteinä ja uskonnollisina tapahtumina (rukous, ristiminen, paasto jne).

Uskominen on aikuisen ihmisen lapsenomaista tiedostamista. Itse asiassa, uskonnon keskeinen asia on usko jumalaan. Mutta mitä on tämä usko jumalaan? - Ei mitään muuta kuin ekstrapolaatio lapsen ylikunnioituksesta ja ylitottelevaisuudesta vanhempia kohtaan kasvattavana olentona - jumalana, taivaallisena kaikkivaltiaana isänä. Lapsenomainen tiedostaminen hänen nähdessään vanhemmissa, isässä ja äidissä kaikkivoivat olennot, äärettämästi rakastavat, ja äärettömästi pelättävät, säilyy joissakin aikuisissa uskona jumalaan - isään kaikkivaltiaaseen. Tämä on eräs infantilisimin ilmentymä aikuisissa.

Sivumennen sanoen, itse uskonnon puolustajat eivät ujostele puhua lapsenomaisuudesta todellisen uskonnollisen tiedostamisen piirteenä. Uudessa testamentissa sanotaan: "Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa kuin lapsi, hän ei sinne pääse". M.V. Nesterovin taulussa "Kansan sielu" lapsi astelee kansanjoukon edellä. Tällä uskonnollisesti asennoitunut taiteilija halusi ilmentää ajatusta, että tietä aikuisille näyttää lapsi, että aikuisia täytyy lapsen tiedostamisen johdattaa.

Infantilismi, aikuisten lapsenomaisuus on erittäin laajalle levinnyt ilmiö. Se on yhtäältä jatkuvasti uusiutuva yhä uusien sillä tavoin psykkisesti tiedostavien ja käyttäytyvien aikuistuessa ja toisaalta sitä suosivat monenlaiset johtajat (päälliköt, pomot ja valtiolliset johtajat), koska lapsenomaisesti tiedostavia aikuisia on helpompi johtaa.

Aikuisten infantilismi ilmenee ennen kaikkea epäitsenäisyytenä. Jälkimmäisellä kuten mitalilla on kaksi puolta: ehdoton epäkriittinen yhden (oman) käsityksen omaksuminen ja siihen taipuminen ja ehdoton vieraan käsityksen torjuminen ja vastaanottamattomuus. Tämän heti havaitsemme uskovaisten käyttäytymisessä. Uskovainen suhtautuu epäkriittisesti omaan uskontoon ja yläpuolelle asettuen toiseen uskontoon, ylipäänsä toisiin käsityksiin käyttäytymisessä.

Oikeasti aikuinen, kypsä ihminen ei tarvitse ohjaksia, ei taivaallisia eikä maallisia [3].

Sosiaalisen ilmiönä uskonto täyttää kolme perustehtävää: tyynnyttävän - puutteessa oleville ja kärsiville ("Kristus on puolestamme kärsinyt ja meitä käskenyt kärsimään", paratiisi odottaa haudan takana), pelotustehtävän - tyytymättömille ja röyhkeille ("Jumala rankaisee", "Jumala vihaa", helvetin tuskat kuoleman jälkeen, "helvetin tuli", "itku ja hammasten kiristys", viimeinen tuomio) ja rakkauden korvaamisen tehtävä - kaikille, jotka kokevat todellisen rakkauden puutetta ("Jumala on rakkaus"). Kaikissa näissä tehtävissä on kuvitteellista sekoitusta todellisiin tunteisiin ja toimintaan: kuvitteellista tyynnyttelyä, kuvitteellista pelottelua, kuvitteellista rakkautta.

Läheisen ihmisen menetys merkitsee lohdutonta surua. Uskonto todellisuuden korvikkeeksi lohduttaa: sielu on kuolematon ja siksi läheinen ihminen ei todellisuudessa ole kuollut, että hänen sielunsa on päässyt paratiisiin jne.

Ihminen on taipuvainen assosiatiiviseen käyttäytymiseen (huliganismiin, rikollisuuteen, kapinaan, jne). Uskonto vieroittaa: jumala näkee kaiken, jumala rankaisee, helvetin kärsimykset, viimeinen tuomio.

Ihminen kokee todellisen rakkauden puutetta. Uskonto tarjoaa todellisen rakkauden tilalle rakkautta henkiolentoon - jumalaan ja hänen kaikkeen kuviteltuun maailmaansa (enkelit, jumalan äiti).

Uskonto on monessa suhteessa hengellistä huumetta. Se vie ihmisen pois todellisesta maailmasta kuviteltuun maailmaan. Todellisen elämän, taistelun ja rakkauden asemesta se tarjoaa elämää henkiolentojen maailmassa, taistelua henkiolentojen kanssa ja puolesta, rakkautta joihinkin henkiolentoihin ja vihaa toisia kohtaan.

Miten ymmärrän uskonnon?


Kirjoita tähän palautteelle otsikko

Kirjoita palaute tähän

Kirjoita tähän nimesi

..ja tähän sähköpostiosoitteesi

Sähköpostin saa AJK. 


Uskonto ja järki

Uskonto asettaa uskon järjen yläpuolelle.[4] Tämä on luonnonvastaista, todistaa, että aivot eivät ohjaa organismia, vaan sydän tai joku muu sen osa. Sana "pää", järjen materiaalinen sijaintipaikka, todella kaikilla kielillä, merkitsee jotakin tärkeätä johtavaa, pääasiallista jne. Siitä ovat peräisin ilmaukset "perheen pää", "kaupungin päämies", "hallintokoneiston päämies", "hallituksen ja valtion päämies". Venäläinen sananlasku "leipä on kaiken pää", ilmaisu "pää hartioiden välissä" ja kymmenet muut tällaiset ilmaukset, jotka käyttävät sanaa "pää".

Usko, kuten myös järki, "sijaitsee" myös päässä. Mutta se ei ole pääasia päässä. Nimenomaan järki on sitä, ohjaa ihmisen käyttäytymistä. Tämän ovat tiedemiehet jo kauan sitten tienneet. Ajattelu ohjaa ihmisen psyykettä: sekä tunteita, tahtoa, tiedostamista, ja kaikkea mitä nimitämme sieluksi.

Uskonto ja järki


Kirjoita tähän palautteelle otsikko

Kirjoita palaute tähän

Kirjoita tähän nimesi

..ja tähän sähköpostiosoitteesi

Sähköpostin saa AJK. 


Uskonto ja ajatuksen vapaus ovat yhteensovittamattomat

Uskonto oleelliseti rajoittaa ajatuksen vapautta. Tämä rajoitus ilmenee ennen kaikkea siinä, että järki ei ole korkein auktoriteetti, vaan sitä ovat uskon kappaleet, jotka on kiinteästi ilmoitettu tässä tai tuossa pyhässä kirjoituksessa. Mikään mikä on ristiriidassa näiden uskonkappaleiden kanssa, ei sovellu uskovalle ihmiselle. Seuraa se ettei järki eikä harkinta hallitse, vaan järkeä, harkintaa hallitaan ulkopuolelta. Usko ikäänkuin sanoo järjelle: tätä voit tehdä, tätä et. Järjen apulaisesta, joka uskon pitäisi olla, tulee järjen korkein tuomari.

Uskonto ja ajatuksen vapaus ovat yhteensovittamattomat


Kirjoita tähän palautteelle otsikko

Kirjoita palaute tähän

Kirjoita tähän nimesi

..ja tähän sähköpostiosoitteesi

Sähköpostin saa AJK. 


Usko ja epäilys

Uskonto on liioiteltua, hypertrooppista, absolutisoitua uskoa. Se rajoittaa merkittävästi, ellei suorastaan estä, kriittistä rakentavaa inhimillistä ajattelua. Uskova ihminen on valmis uskomaan mitä hyvänsä pötypuhetta. Oikeassa oli Tertullianus, kun totesi: "uskon, koska se on absurdia". Uskonto on olemukseltaan sokeaa uskoa.

"Saatana on jatkuva epäilyksen lähde", "Meidän ei kuulu epäillä. Epäilys on vastoin meidän luontoamme". "Miten suojautuisimme epäilykseltä?" "Voittaa epäilykset." "Taistelu epäilystä vastaan". "Usko on vahva vakuuttuminen jostakin" jne. Näin sanovat tavallisesti uskonnon saarnaajat (nämä ovat sanontoja television jumalansanan levittäjä Charles Stanleyn ohjelmasta "Kuinka kamppailla kiusauksia vastaan?" 19971026 kaapelitelevisiossa). Ne käsittelevät erästä tärkeimmistä inhimillisen ajattelun osaa. Heille epäilys on vihollinen - saatana. Näin he kieltävät olemassaolon eräältä tärkeimmistä myönteisistä inhimillisen käyttäytymisen tekijöistä. Sillä epäilys on välttämätön ainesosa kaikissa asioissa, missä on epävarmuutta, missä on olemassa riskiä. Ja sellaisia ovat useimmat asiat. Ihminen joka ei epäile, jolta on epäilyn oikeus riistetty, on tuhoon tuomittu. sellainen ihminen on äärimmäisen joustamaton, hauras kuin kristalli, äärimmäisen kova esine. Hän joutuu joko välttämään pienintäkin riskiä, vähäisintäkin epävarmuutta asioissa tai hän vaarantaa itsensä ja halkaisee kallonsa. Epäilys on vastaus objektiiviseen epävarmuuteen tilanteessa, objektiiviseen välttämättömyyteen valita tarjolla olevista vaihtoehdoista, vaihtoehtoisista etenemispoluista. Ihminen on itse asiassa jatkuvasti tienhaarassa ja joutuu valitsemaan. Hänen edessään on vaihtoehtojen meri, hän voi lähteä eteenpäin sitä tai tätä tietä. Terve epäilys on aina järjen ase. Se suojelee tätä äkkipikaisilta päätöksiltä, ja ihmistä harkitsemattomalta toiminnalta. [LB1]

Usko ja epäilys


Kirjoita tähän palautteelle otsikko

Kirjoita palaute tähän

Kirjoita tähän nimesi

..ja tähän sähköpostiosoitteesi

Sähköpostin saa AJK. 


Uskonnon järjettömyys

Järki pois, usko tilalle
Чтобы поглупеть, начните верить

B. Pascal

Uskovaiset itse asiassa tunnustavat olevansa järjettömiä, tyhmiä. Erässä Gorkin kertomuksessa on tällainen keskustelu:

“Kumpi tietää enemmän: tyhmä vai viisas?
- Tyhmä. Viisas epäilee kaikkea".

Uskovaiset ovat juuri tällaisia: he tietävät kaiken eivätkä epäile mitään. Uskonto tyhmentää. Kirkon palvelijat tahallaan tai tarkoituksettaan tyhmentävät kansaa. Tässä on esimerkki: Television ykköskanavalla 19990107 esiintyy pappi ja sanoo sanasta sanaa seuraavaa: "eräs akrobaatti mieltyi niin jumalan äidin kasvoihin ikonissa, että hän tietämättä miten ilmaisisi mieltymyksensä alkoi tehdä sen edessä akrobaattitemppuja. Jumalan äiti astui ulos ikonista ja kuivasi häneltä hien". Tällaisia kertomuksia papit tarjoilevat yksinkertaiselle kansalle.

Papit eivät ole järin originelleja kertomuksissaan. Raamatussa on suuri joukko esimerkkejä järjettömyyksistä ja tyhmyyksistä. Otetaan vaikka tällainen Jeesuksen Kristuksen ilmoitus: "Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu." (Matt 10:30). Ajatelkaahan, miksi jumala lukisi hiuksia ihmisten päässä?! Eikö hänellä ole muuta tekemistä? Ja mitä järkeä tässä yleensäkään olisi? Sekä vain osoittamiseksi, että olemme ehdottoman riippuvaisia jumalasta?! Eikö se ole järjetöntä? Jokainen aivastuksemme, jokainen nenän niistomme, jokainen sylkäisy jne - kaikki tällainen tapahtuu jumalan tahdon mukaan ja kaiken hän huolellisesti panee merkille? Nämä Jeesus Kristuksen sanat voivat vaikuttaa vain pikku lapseen tai hyvin naiviin arkaan ihmiseen.

Uskonnon tyhmyys tulee siitä että se on itse ihmisen tyhmyyden ilmentymää, toisin sanoen se on kokonaisvaltaista, organisoitua, institutionalisoitua tyhmyyttä. Sellaiselta tyhmyydeltä suojautuminen on hyvin vaikeata, koska sitä ylläpitää ihmisten kollektiivinen tahto.

Uskonnon järjettömyys


Kirjoita tähän palautteelle otsikko

Kirjoita palaute tähän

Kirjoita tähän nimesi

..ja tähän sähköpostiosoitteesi

Sähköpostin saa AJK. 


Uskonto on tieteenvastaista

Uskonto ei ole vain epätieteellistä, tieteen ulkopuolista, vaan se on agressiivisesti asennoitunut tieteellisen tiedon vastaisesti, olemukseltaan obskuranttia, pimeätä. Raamattu kertoo esimerkiksi kaikenlaisista ihmeistä, jotka ovat luonnonlakien vastaisia. Jeesus nasaretilainen pysäytti auringon radallaan. ("Ja aurinko pysähtyi radallaan ja kuu seisahtui..." - Ilm.10:13). Jeesus Kristus muutti "5 leipää ja 2 kalaa" moniksi tuhansiksi leiviksi ja kaloiksi ja ruokki niilllä "5 tuhatta miestä" ja niillä täytettiin vielä "12 korillista" (Mark. 6; 41-44), kulki vetten päällä "kuin kuivalla maalla" (Mark. 6; 48-51), hetkessä muutti veden viiniksi, herätti henkiin kuolleen Lasaruksen, jonka ruumis jo haisi ja mätäni. Kaikki nämä ovat ihmeitä, jotka sotivat alkeellisimpia tieteellisiä käsityksiä vastaan.

Mitä palvelee kertomus siitä, kuinka jumala loi maailman ja ihmisen?! Oppineet vuosisatojen kuluessa ovat keränneet tosiasioita, tietoa meidän osastamme maailmankaikkeutta, elämän ilmestymisestä maapallolle, elävän luonnon syntymisestä, ihmisen synnystä. Tiede on todistanut suuren joukon vääjäämättömiä tosiasioita, jotka eivät jätä kiveä kiven päälle raamatun kertomuksiin maailman ja ihmisen synnystä. Ja mitä sitten? Uskonnon saarnaajat jatkavat näiden satujen kertomista ikäänkuin ne eivät satuja olisikaan, vaan totuus. Minkä sotkun he saavatkaan aikaan ihmisten mielissä näillä epätotuuksillaan. Sillä nykyihminen saa jo koulussa minimiannoksen tieteellistä tietoa itsestään ja maailmasta. Hän joutuu vain joko luottamaan tieteenkäsitykseen tai liukastelemaan logiikassa ja hyväksymään molemmat keskenään ristiriitaiset versiot maailman ja ihmisen synnystä. Kumpikin versio on tuhoisa. Tieteeseen luottamattomuus johtaa obskurantismiin, villiin, sivistymättömiin kuvitelmiin. Molempien versioiden hyväksyminen merkitse nopeaa tai hidasta loogisen ajattelun kuolemaa. Epäloogisuus johtaa käytännössä siihen, että voidaan sanoa ja tehdä kaikkea, mitä vain. Tämä on mielipuolisuutta tai kevytmielisyyttä tai vastuuttomuutta.

Kertomalla ihmeistä ja vastaavista ilmiöistä uskonnon puolustajat nostattavat ymmärtämättömissä ihmisissä epäluottamusta tieteeseen, tieteelliseen tietoon. Ja tästä epäluottamuksesta on vain askel vihaan ja obskurantismiin.

Uskonto spekuloi tietämättömyydellä. Mitä vähemmän tiedämme sitä enemmän koemme pelkoa, epäluottamusta itseemme, sitä helpommin uskomme olemattomia ja keksittyjä. "Kuka ei mitään tiedä, se täytyy kaikki uskoa" sanoo Ebner-Eschenbach.

* * *

Nyt Venäjän kokiessa uskonnon korkeasuhdannetta jotkut filosofit ja tiedemiehet yrittävät rakentaa siltaa uskonnon ja tieteen välille, syntyy kaksijakoisen totuuden teoria, puhutaan monitiedosta (eri tiedoista yhdessä ja samassa). On jopa ilmestynyt aikakauslehti, jolla on tämä nimi ("Polygnosis"). Mitä siitä voidaan sanoa? Jos kaikki on totta, on myös valhe totta eli kaikki on valhetta. Näin sanoi Aristoteles jo 2300 vuotta sitten: "Se joka julistaa kaiken totuudeksi, siitä kertoo totuuden myös toteamus, joka toteaa päinvastaista kuin hän". Ei voi olla olemassa kahta erilaista totuutta yhdestä ja samasta. Nyky-yhteiskunnassa nimenomaan tiede kieltää itseltään ihmiskunnan tietovallan. Kaikki muut yhteiskunnallisen tiedostamisen muodot askartelevat mikä minkäkin asian kanssa, mutta eivät tiedon tuottamisen kanssa. Sikäli kuin uskonnon vaikuttajat ja kaikenlaiset mystikot väittävät tuntevansa totuuden (tieteellisestä eriävän), he samalla ryhtyvät ristiriitaan tieteen kanssa, olisi parempi kun eivät sanoisi mitään. Tästä syystä uskonto on tieteenvastaista.

Uskonto on tieteenvastaista


Kirjoita tähän palautteelle otsikko

Kirjoita palaute tähän

Kirjoita tähän nimesi

..ja tähän sähköpostiosoitteesi

Sähköpostin saa AJK. 


Uskonto filosofiaa vastaan

Uudesta testamentista luemme: "Katsokaa, (veljet,) ettei kukaan teitä ruokkisi filosofialla tai tyhjillä fraaseilla ihmiskunnan turmioksi, maailman luonnonvoimilla, eikä tiedolla Kristuksesta" (Kolossal.2:8). Minä olen saanut tietää tämän apostoli Paavalin neuvon muodossa "Älkää hekumoiko filosofisella toiedolla" 19990107 kahdelta tytöltä, jotka olivat levittämässä Jehovan todistajien "Herätkää" lehteä metroaseman myyntikojujen vieressä. Keskustelin heidän kanssaan ja toinen heistä saatuaan tietää, että olin filosofi avasi raamatun ja alkoi lukea yllä mainittua katkelmaa apostoli Paavalin kirjeestä. Sen avulla hän osoitti miten uskovat suhtautuvat (tai miten heidän pitäisi suhtautua) filosofiaan. Minusta oli surullista kuulla tyttöjen suusta sellaisia sanoja osoitettuina filosofille. Mitään ei tehtävissä, raamattu jatkaa yhä mustaa tehtäväänsä. Tietenkin tytöt noviisit myös ymmärtävät todellisuudessa mitä he toistavat. Sillä he suurin piirtein kuten heidän kaltaisensa uskovaiset kieltävät helposti erikoisen oikeuden kokonaiselta kulttuurin haaralta vertaamalla sitä suunsoittoon, tyhjänpäiväisyyksiin tai kuten he asian ilmaisevat: tyhjään jaaritteluun.

Apostoli Paavali osuu oikeaan: hän osoittaa kaksi filosofoinnin lähdettä: ihmisten kuvitelmat ja luonnonvoimat. Ihmisten kuvitelmilla hän tarkoitti antiikin (Kristusta edeltäneitä filosofeja ja heidän todistajiaan erilaisia oppien muistiinmerkitsijöitä. Maailman luonnonvoimilla hän tarkoitti aistihavaintoja tietellisiä tutkimuksia ja filosofisia pohdintoja. Olennaisilta osiltaan mainitussa katkelmassa apostoli Paavali puhuu ei vain filosofiasta vaan myös tieteestä, sikäli kuin tiede välillisesti tutkii maailman luonnonvoimia. Kas tässä Testamentin todistus uskonnon tukipylväistä: pysykää erossa filosofiasta ja tieteestä, koska ne eivät ole Kristuksesta vaan ulkopuolella Kristuksen opin.

Kiinnostava argumentti, jonka mukaan paikalla tulee apostoli Paavali. Hän on sitä mieltä, että nimenomaan Kristuksessa on "tiedon ja tietämyksen suojeluksen suojelija" (Sama.2:3). Kaikki tietämys ja kaikki tieto, kaikki filosofia ja tiede on Kristuksesta. Ja Kristuksen ulkopuolella se kaikki on "pelkkää luulottelua", jolla on vain "viisauden ulkokuori". (Sama.2:23).

Mihin johtaa tällainen filosofian ja tieteen halveksiminen, se voidaan nähdä esimerkissä "tietäjistä", joita M.V. Lomonosov kuvaili katkeralla ironialla: "Heidän viisastelijoiden on helppo olla filosofeja opeteltuaan ulkoa kolme sanaa: Jumala loi sen. ja antaa tämä vastaukseksi syiden asemesta." (М.В.Ломоносов. Избр. филос. произв. М., 1950. С. 397). Sillä olennaisilta osiltaan uskonto esiintyy ihmisen peruskykyjä tiedonhalua ja uteliaisuutta vastaan, totuuden ja tiedon tarvetta vastaan.

Uskonto filosofiaa vastaan


Kirjoita tähän palautteelle otsikko

Kirjoita palaute tähän

Kirjoita tähän nimesi

..ja tähän sähköpostiosoitteesi

Sähköpostin saa AJK. 


Uskonto vastaan logiikka

Uskon koska se on absurdia
Верую, ибо абсурдно

Tertullianus

Apologeetit ja uskonnon puolustajat suhtautuvat halveksien logiikkaan. Siitä on olemassa monta todistusta. Yhteenveto halveksivasta suhtautumisesta sisältyy Tertullianuksen, erään kirkkoisän lausuntoon: "Uskon, koska se on absurdia (credo guia absurdum)". Tämä lausunto on kyyninen toteamus, jonka mukaan uskonto suoralta kädeltä rikkoo logiikan lakeja yhtäpitävyydestä ja ristiriitojen toisensa poissulkemisesta.

Logiikan asiantuntija A.I. Yemov kirjoittaa: "Paljon ristiriitoja sisältyy lausuntoihin, legendoihin ja uskonnollisiin ilmaisuihin. Eräässä mordvalaisessa legendassa, jossa kerrotaan maailman luomisesta, sanotaan seuraavaa."

"Jumala meni merelle ja ajatteli, kuinka loisi maan, eikä keksinyt mitään, silloin hän harmistui ja sylkäisi. Silloin ilmestyi Paholainen. Jumala käski häntä mennä mereen ja hakea pohjasta palan maata. Paholainen haki ja maa luotiin tästä palasesta" (К. Ф. Жаков. Логика, Спб, 1912. С. 4).

Ja näin, kun maata ei ollut, mutta oli meri ja meren pohja. Mutta jos oli meri ja meren pohja, oli myös maailma. Siis tässä tunnustetaan yhtaikaa kaksi olemassa oloa koskevaa ristiriitaa: "maailmaa ei ollut" ja "maailma oli olemassa", kolmannen mahdollisuuden puuttuessa tosi voi olla ainoastaan toinen kahdesta. Koko uskonnollinen kirjallisuus on tulvillaan tällaisia epäloogisuuksia (kursiivi minun - L.B). Erityisen paljon ristiriitoja on Raamatussa. Jumala antaa kaiken anteeksi ja samanaikaisesti luo helvetin, missä ikuisesti kärsivät syntisten sielut. Ja nämä synnit syntyivät jumalan tahdosta, jota ilman "hiuskaan ei putoa päästä". Jo 8. vuosisadalla eräs tutkija laski Raamatussa muutamia satoja ristiriitaisuuksia. Mutta siitä huolimatta uskonto on saanut ja saa yhä tiettyjä ihmisiä vakuuttuneeksi. Jos he paremmin perehtyisivät logiikkaan, olisi huomattavasti vaikeampaa saada heidät vakuuttuneiksi kaikenlaisten järjettömyyksien totuudellisuudesta." [5]

Halveksien suhtautuu uskonto myös riittävän perustelun lakiin. Ei ole sattuma että uskontoa nimitetään sokeaksi. Riittävän perustelun laki vahvistaa, että mikä tahansa oikea ajatus täytyy voida todistaa toisilla ajatuksilla, joiden oikeellisuus on todistettu käytännössä. Kun vahvistamme jonkun se täytyy tehdä ääneen ilmaisten ja meidän täytyy osoittaa vahvistuksemme oikeellisuus. Laki vaatii perusteluita, osoittamista, ajatuksen liittymistä todellisiin faktoihin, esimerkkeihin todellisesta elämästä, ja tieteellisten perusteluiden tukeutumista teoreettisiin näkökohtiin. Se edellyttää perustelemattomien deklaratiivisten lausumien, 'lentävien' päätösten, sokean auktoriteettien edessä kumartamisen hylkäämistä.

Tällaista luonteeltaan puutteellisesti perusteltua on uskonnollinen ajattelu. Se perustuu sokeaan uskoon kirkon oppeihin ja "pyhien kirjoitusten" totuudellisuuteen.

Uskonto vastaan logiikka


Kirjoita tähän palautteelle otsikko

Kirjoita palaute tähän

Kirjoita tähän nimesi

..ja tähän sähköpostiosoitteesi

Sähköpostin saa AJK. 


Uskonto ja mystiikka

Uskonto ja mystiikka ovat sisaruksia. Jokaisessa uskonnossa on merkittävä mystiikan elementti. Ja kaikessa mystiikassa on merkittävä uskonnollisuuden (uskonnon, liikutuksen, pelon, myöntymisen, kiihottuneisuuden) elementti. Ottakaamme esimerkiksi kristinusko. Se käyttää mystiikan ainesosia suoraan. Seitsemän kristinuskon perusasiaa on nimetty salaisuuksiksi (kreikaksi mysteerio). Nämä ovat kaste, rippi, avioliiton solmiminen, pyhittäminen, viimeinen voitelu, katumus (rippi), pyhitys (kirkotus). Entä ihme, joita kuvataan raamatussa?! Ne eivät aukea järjelliselle tarkastelulle eikä niitä sen vuoksi voida tulkita muuten kuin mystisessä mielessä.

Voidaan kysyä: mitä tässä on pahaa? Onko ehkä mystiikka paha asia? Järkevä kysymys. Taiteilijat, muusikot, kuvataiteilijat, kirjailijat ja eräiden muiden ammattien edustajat käyttävät ajoittain sanaa 'mystiikka', 'mystinen' myönteisessä mielessä (kuten 'viettelys', 'kiusaus', 'kiihottuneisuus', 'innoitus'...). Heitä voidaan ymmärtää. He leikkivät, muun muassa sanoilla. Tämä leikki ei ole täysin vakavaa ja usein muistuttaa lasten huvia tai nuorten huligaanista meininkiä. Todelliseen elämään sillä on vain välillinen suhde, joka on ikäänkuin siihen liittyvä. (kaikki mainiosti ymmärtävät, että taiteessa kaikki on narrausta, erotukseksi elämästä, missä kaikki on totisinta totta. Taide on taidetta. Elämä on elämää.)

Kuitenkin se mikä taiteilijalle merkitsee leikkiä, se merkitsee uskovalle tai mystikolle täysin reaalista ajatusta (julmaa, ihmeellistä, kohtalokasta, jne).

Mystiikka mystisenä mielentilana, mystisisminä on vakava asia, se on mielen sairaus. Sellaisena se ei ole huvia eikä leikin asia, vaan jotakin joka on järjen ja ajattelun kanssa ristiriidassa.

Kysytään, mistä syntyy mystinen mielentila? Kaikki sairaudet ovat poikkeamia normaalista, jonkun mitan rikkomuksia. Mystinen mielentila syntyy tuloksena logiikan ja intuition tasapainon rikkomuksena yliarvostuksena intuition (roolin liioitteluna, absolutisointina), intuitiivisena ajatteluna.

Intuitio on iso asia, mutta ilman sen liittymistä logiikkaan se on avuton, jopa vahingollinen, enteilee kevytmielisyyttä ja/tai mystisismiä.

Intuition tietyn asteinen absolutisointi on luonteenomaista tietyssä osassa aikaisempia filosofeja, jotka ovat ymmärtäneet sen kyvyksi välillisesti saavuttaa totuus ilman edeltävää loogista johtamista.[6]. Itse asiassa intuitiolla ei saavuteta valmista tietoa eikä valmista ideaa. Parhaassa tapauksessa se johdattaa tiedon tai idean luo, mutta ei enempää. Kysymys on siitä, että intuitiolla ei ole todistusvoimaa ja sen lisäksi se ei suinkaan aina 'iske pilkkaan'. Intuition kautta syntyneet ajatukset voivat olla yhtä hyvin tosia kuin valheellisiakin, arvokkaita yhtä hyvin kuin hyödyttömiä. Tämän takia, saadakseen tietää, mitkä ovat todellisia (arvokkaita), mitkä valheellisia (hyödyttömiä), on mentävä intuitiivisen ajattelun ulkopuolelle, vahvistettava ne loogisessa tai empiirisessä/käytännöllisessä kokeilussa tai jommassa kummassa erikseen.

Intuitio voidaan hyväksyä vain sikäli kuin se on uusien ideoiden lähteenä: enempää siltä ei voida odottaa. Varsin vakuuttavasti siitä on sanonut M. Bunge[7].

Intuition käsittämisestä välittömän totuuden lähteeksi on vain askel mystiseen mielentilaan. Kokeellinen perusta se on jälkimmäiselle silloin kun ihminen olettaa vain intuition, kuvitteellisen ja tuntemuksen varaisen eikä odota siltä mitään todisteita harkinnalle tai järkevyydelle.

Mystiikka (kreikan sanasta mystikos - salaperäinen) on pyrkimystä salaperäisyyteen tai salaperäisen pelkoa, pelkoa salaperäisen edessä. Salaperäinen, salaperäisyys, salaisuus - kaikki nämä sanat ovat johdannaisia sanasata 'salaisuus'. Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, mitä emme tiedä, mutta oletamme, että sillä voi olla vaikutusta meihin.

Itsessään salaisuudessa ei ole mitään mystistä. Hyvin monia salaisuuksia ihmiset säilyttävät toisistaan. Tunnettuja ovat salaisuudet, jotka koskevat sotaa, valtiota, kauppaa, varastoa, tunnustusta, rakkautta. Periaatteessa jokaisella ihmisellä on omat salaisuutensa, joita hän varjelee toisilta.

Salaisuus on olemassa vain ihmisten välisissä suhteissa. Siihen tarvitaan vähintään kaksi subjektia. Yksi säilyttää salaisuuden, toinen haluaisi sen paljastaa. Salaisuuteen tarvitaan, että joku sen säilyttää, eikä vain säilytä vaan säilyttää sen muilta salassa. Luonnossa ei ole salaisuuksia, koska se ei ole subjekti; se ei kätke mitään eikä suojele mitään salaisuutta. Salaisuuden merkitseminen mielenkiinnottomaksi tai joksikin muuksi kuin ihmistä koskevaksi on mystiikkaa, mystistä mielentilaa. Tämä luonnehdinta syntyy tuloksena salaisuuden absolutisoinnista, sen merkityksen ylikorostamisesta ihmisen elämässä. Ylikorostettu salaisuus muuttuu salaperäisyydeksi, sellaiseksi, jota ei saa paljastaa tavanomaisin, normaalein keinoin.

Mystisen mielentilan perustana on pelko tuntemattoman edessä tai päin vastoin ihmeen toivominen tai odottaminen.

Mystisen ajatuksen omalaatuinen patografian antavat kirjan "Löytöretki nerokkuuteen" kirjoittajat. He kirjoittavat: "On tunnettu tosiasia, että mystisen ajattelun erityispiirre on huomiokyvyn riittämättömyys. Sen ohella nimenomaan huomiokyky saa aikaan järjestystä ilmiöiden kaaokseen ja ryhmittelee niitä siten, että ne selittävät meille ajatuksen, joka askarruttaa tarkastelijan mieltä. Kun huomiokyky pettää, maailmankuva muodostuu tarkastelijalle yksimuotoiseksi arvoituksellistenilmiöiden kokoelmaksi, mukanaolevien, pois jäävien eikä se kerro mitään järjelle eikä tiedostavalle ajatukselle. On välttämätöntä jatkuvasti ottaa huomioon tämä perustavaa laatua oleva sielunelämän tosiasia. Hereillä olo, joka saavuttaa patologisen tason, asettaa mystisesti orientoituneen subjektin myös tekemään valinnan ilmiöiden välillä, mutta tässä häntä ei johdata tiedostava huomiokyky vaan vaikutelmat joita tiedostamaton mielenvireys tuottaa. Hän havaitsee vain sen mikä sopii yhteen hänen mielentilansa kanssa; päinvastoin se mikä ei sovi yhteen hänen mielentilansa kanssa, sitä ei hänen kannaltaan ole edes olemassa." (s. 265)

... mystinen ajattelu, helposti herätettävien luonteiden ajattelu, sellaisten, jotka ovat ilman kykyä olla tarkkaavaisia, sallii heille joskus havaita erittäin selvästi jonkun kuvan, joka liittyy heidän herätykseensä, mutta ei salli hänen selittää sitä itselleen järkevästi liittyvänä toisiin kuviin nimenomaan siksi, että niiden havaitsemiseen tarvittava huomiokyky puuttuu. (s. 296)” (Г.П. Колупаев и др. Экспедиция в гениальность. М., 1999).

* * *

Mystiikka, uskonto ja politiikka. Edessäni on Barkasovin järjestön luettelo 'Venäjän kansallinen yhtenäisyys'. Se on tullut talon postilaatikkoon. Tämän luettelon alaotsikko on 'INN - Antikristuksen lehti'. Kysymys on paraikaa Venäjälle asettuvasta veronmaksajan identifiointinumerosta (INN). Listan tekijöiden mielestä mikä hyvänsä viivakoodi INN pitää sisällään luvun 666. 'asian ydin on se, että tämä luku on 'antikristuksen pedon luku' Siitä puhuu Johannes Jumalansana Ilmestyskirjassa: 'Tässä on viisaus. Kenellä on järki, hän muodostakoon pedon luvun, vaikka se on ihmisen luku, luku kuusisataakuusikymmentäkuusi' (Pyhän Johanneksen ilmestys, 13)." Oleellista on että poliittisissa tarkoituksissa käytetään niin sanottua lukujen mystiikkaa ja silloin viittauksin nimenomaan Pyhään kirjaan, Uuteen testamenttiin. Ensinnäkin venyttäen viivakoodi INN voidaan kirjoittaa luvuksi 666. Tässä täytyy olla hyvä mielikuvitus ja hyvin, hyvin valikoiva muistihuomiokyky. Sillä kolmen ensimmäisen kakkospalstan välissä, jotka tulkitaan kolmeksi kuutoseksi, on aina muita numeroita, muun muassa kuutosia. Todellisina näkyvät vain numerot kolmen kakkospalstan välissä. Tässä tapauksessa ne toimivat vain erottimina. Kuinka voidaan erottelupalstat tulkita luvuksi 666?! Toisekseen oletettiin myös, että viivakoodissa havaitaan luku 666. Ja mitä tästä? Miten se voidaan miljoonista miljardeista erilaisista luvuista liittää johonkin laadulliseen sisällykselliseen ajatukseen?! Tälle ei ole mitään järkevää perustelua. Kyllä, todellakin, eräillä luvuilla, jotka liittyvät laadullisiin ominaisuuksiin, voi olla yksilöllisiä piirteitä. Esimerkiksi luku pii (3,14...) joka vastaa ympyrän kehän ja halkaisijan suhdetta. Tai luku, joka merkitsee kemiallisen alkuaineen järjestysnumeroa. Esimerkiksi luku 66 vastaa tietyn kemiallisen alkuaineen sijalukua atomijärjestyksessä. Näissä ja muissa samankaltaisissa tapauksissa numerot saadaan tieteellisellä tutkimuksella, mittaamalla, kokeilemalla, havaintoja tekemällä, teoreettisilla laskelmilla. Tämä merkitsee, että meidän täytyy ottaa totena tästä luvusta Ilmestyskirjassa sanottu (melkein 2000 vuotta sitten!). Paitsi taianomaista pelkoa mainitun luvun edessä, sellainen sokea usko ei voi synnyttää mitään.

* * *

Käsitteen 'energia' käytöstä fysiikassa tieteenä ja sen käytännöllisistä sovelluksista tekniikassa. Sanan 'energia' perusmerkitys muotoillaan sen käyttönä fysiikan kaavoissa ja laeissa. Sen suosio aiheutuu juuri tästä, fysiikan saavutuksista ja sen käytännöllisistä sovelluksista tekniikassa. Huolimattomat ja naiivit ihmiset käyttävät tätä arvostettua energiaan liittyvää fysiikan käsitettä muissa yhteyksissä: lääketieteessä, psykologiassa, ylipäänsä kaikessa, mikä koskee ihmiselämää. He käyttävät hyväkseen tarkoituksella tai tarkoittamatta sitä tieteen auktoriteettia (tässä tapauksessa fysiikan) saavuttaakseen omia päämääriään. He eivät ymmärrä tai eivät halua ymmärtää, että 'energia' sanan tai käsitteen käyttö fysiikan ja sen käytännöllisten sovellusten ulkopuolella automaattisesti muuttaa tämän sanan, käsitteen merkitystä, yksinkertaisesti alentaa sen arvoa. Täsmällisestä tieteellisestä käsitteestä tulee metafora, sana, jota käytetään muuntuneessa merkityksessä. Mutta käytettynä vertauskuvallisessa merkityksessä se muuntuu, hämärtyy. Sitä voidaan väännellä ja käännellä mielin määrin, antaa sille mitä hyvänsä lisämerkityksiä... Ja säilyttää tällöin sen merkitys tieteellisenä käsitteenä, perustavaa laatua olevana fysiikan suureena.

Perusvika kaikessa sanan 'energia' fysiikan ja tekniikan (tarkemmin fyysisen energiasuureen muutosprosessin) ulkopuolisessa käytössä on reduktionismi, siirtyminen korkeammasta matalampaan, monimutkaisesta yksinkertaiseen, nimenomaan siinä onko luvallista vai ei selventää kaikkia monimutkaisia korkeampia elämän, psykologian, sielunelämän ilmiöitä käyttäen epäorgaaniseen luontoon liittyvillä käsitteillä, eli jollakin yksinkertaisella käsitteellä, joka soveltuu vain epäorgaaniseen luontoon. Ihminen, elämä, sielu eivät ole fysiikan ilmiöitä. Fysiikan käsitteen 'energia' kannalta ihminen ei eroa kivestä, kuusta, molekyylistä, atomista, alkeishiukkasista...

Tietenkin myöskään elävä ei kaihda tietyssä mielessä energiaan liittyviä käsitteitä. On olemassa biomekaniikka (elävän luonnon liikkeiden ja ponnistusten mekaniikka), on aineenvaihdunnassa kalorien tuleminen ja meneminen, on varsin monimutkainen bioteknologia, joka muokkaa ja käyttää kemiallista, lämpö- ja mekaanista energiaa. Tämä kaikki on. Kuitenkin kaikissa näissä tapauksissa energia on täysin fysikaalista, muuttuvaa, mitattavaa.

Mutta mitä meille tarjotaan, kun puhutaan energeettisestä vampirismista, psyykisestä energiasta, bioenergiasta... ja tällöin unohdetaan muutos, mitattavuus? Näissä tapauksissa energia menettää tieteellisen mielekkyytensä ja muuttuu leikkikaluksi, markkinapellen ja huijarin manipuloinnin välineeksi.

Nykyään on muodikasta puhua energeettisestä vampirismista. Sanoma- ja aikakausilehdet ovat kirjavanaan tätä. Itse asiassa mitään energeettistä vampirismia ei ole olemassakaan. On vain tavallisia, hyviä, kunnon ihmisiä, suurin osa meistä. On myös pahoja, roistomaisia ja erilaisia patologisia tapauksia - heitä on vähemmistö. Nyt usein näitä ihmisiä nimitetään energeettisiksi vampiireiksi. Tavallista rikollisuutta ja pahuutta mystifioidaan. Joihinkin pahoihin tai muuten vain epämiellyttäviin ihmisiin liitetään yliluonnollisia ominaisuuksia. Ikäänkuin nämä ihmiset eivät toimisi oman tahtonsa mukaan, vaan energeettisinä vampiireina. Lopputulos on, että heiltä otetaan kaikki vastuu huonosta käyttäytymisestä. He eivät ole vapaita käytöksessään ympäröivää maailmaa kohtaan.

Tästä johtuvat myös epätavalliset taistelukeinot sellaisilla ihmisillä: panttivangin ottaminen jne...

* * *

Uskonto ja mystiikka


Kirjoita tähän palautteelle otsikko

Kirjoita palaute tähän

Kirjoita tähän nimesi

..ja tähän sähköpostiosoitteesi

Sähköpostin saa AJK. 


Taikausko

  • Omalaatuista elämän mystiikkaa ovat erilaiset taikauskon muodot.
  • Taikausko — taianomainen tyhjä usko. Lähimpinä syinä sille ovat pelko, toivo ja tietämättömyys.
  • Pelko ja tietämättömyys synnyttävät taikauskoa, joka liittyy kovan kohtalon, huonon odotukseen (pahat aavistukset, enteet, unet, ennusmerkit).
  • Toivo ja tietämättömyys, päinvastoin, synnyttävät taikauskoa hyvien, parempien odotusten suhteen, (onnelliset ennusmerkit, hyvät unet, arvaukset).
  • Taikauskoon ovat naiset taipuvaisempia. Miksi? Koska he ovat kokonaisuudessaan pehmeämpiä tai päin vastoin innostuvampia miehiin verrattuina.

Taikauskoisia ihmisiä on paljon merimiesten, lentäjien ja taiteilijoiden keskuudessa. Miksi näin? Koska näiden ammattien edustajat työskentelevät suuren riskin olosuhteissa. Ikäänkuin pehmentääkseen, neutraloidakseen tunteiden vaatimuksia he etsivät tukea maagisista toiminnoista (ristinmerkin tekeminen, sylkeminen vasemman olkapään yli, astuminen kovalle alustalle jne), esineistä (talismaanit ja amuletit).

* * *

Uskosta ja kohtalosta. Sanalla 'kohtalo' on kaksi perusmerkitystä. Ensimmäinen merkitys on: elämä kokonaisuudessaan, eletty elämä, elettävä elämä, monimuotoinen (monimutkainen, vaikea) elämä (ks. elokuva 'Ihmisen kohtalo'. Kun 'uskotaan kohtaloon', silloin sanalla 'kohtalo' on muu merkitys, sitä käytetään toisessa merkityksessä.

Toinen merkitys: mytologinen, puolimytologinen tai yksinkertaisesti taikauskoinen näkemys tulevaisuudesta, mahdollisuudesta, joissa pelkät naiivit käsitykset sattumien tai välttämättömyyksien objektiivisesta luonteesta. Joissakin tapauksissa ihmiset painottavat välttämättömyysnäkökohtaa, väistämättömyyttä, sanoessaan: 'kohtaloa et vältä', 'niinkuin on oleva sitä et vältä', 'mikä on kohtaloksi kirjoitettu, se on oleva'. Toisinaan he painottavat sattumanvaraisuuden näkökohtaa, jolla on kaksi vaihtoehtoa: myönteinen (kohtalon lahja) ja kielteinen (kohtalon iskut). 'Ihminen toivoo ja huolehtii siitä, kirjoittaa V.N. Sherdakov, että hänen elämänsä, toisaalta, riippuisi hänestä itsestään, hänen omista ponnistuksistaan, toisaalta asettuu riippuvuussuhteeseen olosuhteista, jotka eivät ole hänen tahtonsa alaisia. Sana 'kohtalo' on merkinnyt elämän riippuvuutta, ennaltamääräytymistä ihmisestä riippumattomien tekijöiden mukaan - aikakaudesta, luonnon, perinnöllisistä seikoista, kasvatuksesta, sattumasta jne. Tässä käsitteessä on useimmiten mystinen vire, vaikka ei pidäkään unohtaa sen reaalista perustaa. Ei ole sattuma, että sana 'kohtalo' on menettänyt uskonnollisen merkityksensä ja on käytössä jokapäiväisen elämän puheessa." [8].

Käsitteiden vaihto (usko yleensä ja uskonto erityisesti) Amerikkalaisesta sarjasta 'Jyrkkä Walker', joka kertoo kastuvasta rikollisjengiläisestä, perheenisästä, Jeesukseen Kristukseen uskovasta, sanotaan: "En puhu uskonnosta. Puhun uskosta. Jos et mihinkään usko, elämä jää tyhjäksi."

Tai: 'Me olisimme kaikki ateisteja. Mutta ihmiset uskoivat. Sillä ilman uskoa ei voi elää.' (lehtimiehen sanat kuultu NTVssä 19960211)

Kommentti. Molemmissa tapauksissa on tapahtunut käsitteiden sekaannus: sekoitetaan uskonto ja usko, sillä ilman uskoa elämä on tyhjää eikä sitä voi elää, tarkoittaa, aarvitaan usko ja jumala. Uskonnen välttämättömyys perustellaan viittauksilla uskon välttämättömyyteen yleensä.

Uskovaiset eivät tätä käsitteiden sekaannusta huomaa. He yrittävät yksinkertaisesti monopolisoida sekä uskon että käsityksensä uskosta.

Jos ihminen nimittää itseään uskovaiseksi, tämä ei tarkoita, että hän on ainoa uskovainen. Ei ole ihmistä, joka ei uskoisi mihinkään. Menettäessään uskonsa kaikkeen, yleensä elämä päättyy itsemurhaan. Uskovainen on ihminen, joka absolutisoi uskon, joka asettaa sen tiedon, järjen, moraalin yläpuolelle.

Usko yleensä on vakuuttuneisuutta, perustuen elämänkokemukseen siitä että jotakin voidaan saavuttaa, omistaa. Usko asetetaan tavallisesti tiedon vastakohdaksi. Itse asiassa usko 'toimii' juuri siellä, missä tietoa ei ole, vaan voimakas halu saavuttaa, omistaa. Usko kuten myös halu liikuttaa ihmistä. Esimerkiksi ihminen uskoo sanaan 'tähti' ja yrittää tehdä kaikkensa että hänen tähtensä olisi todellinen. Usko on myös unelman kaltainen. Kuten unelma, se 'lämmittää' tai 'elähdyttää' ihmistä psyykkisesti. 'Siunattu, joka uskoo, hänellä on lämmin maailmassa', sanoo runoilija.

Useimmiten usko koskee tulevaisuutta. Tulevaisuus ei ole niin märitelty kuin nykyisyys (puhumattakaan menneisyydestä). Tulevaisuuden eri vaihtoehdot ja käsitykset paremmasta ja hyvästä, huonommasta ja huonossa saavat ihmiset turvautumaan uskon voimaan.

Usko on olemukseltaan toimivaa. Sitä tarvitaan isoissa asioissa, kun tavoitteiden saavuttaminen vaatii merkittäviä ponnistuksia, uhrauksia tai kärsivällisyyttä. Uskoa tarvitaan kanssakäymisessä, ihmistenvälisissä suhteissa ja ihmisten ja korkeampien eläinten suhteissa. Yksi ihminen uskoo toiseen. Ilman tätä uskoa ja luottamusta on mahdotonta rakentava, hedelmällinen kanssakäyminen, ylipäänsä yhteistoiminta. Ks. myös alempana 'Usko ja vakaumus'.

Taikausko


Kirjoita tähän palautteelle otsikko

Kirjoita palaute tähän

Kirjoita tähän nimesi

..ja tähän sähköpostiosoitteesi

Sähköpostin saa AJK. 


Usko ja vakaumus

Usein ollaan sitä mieltä, että usko ja vakaumus on sama asia. Sellainen käsitys on luonteenomaista uskovaisille. He ovat taipuvaisia tempaamaan kaikki elämän kannalta merkitykselliset sielunliikkeet uskon puolelle. Myöskään uskonnottomasti asennoituneet tiedemiehet, kirjailijat eivät aina näe eroa nöiden kahden välillä. Ks. esim: “Ведь вера и убеждение—— это одно, только названное по-разному”[9]. Todellisuudessa ne ovat varsin erilaisia asioita. Uskolla on emotionaalis-tahtotilainen perusta, mutta vakaumukseen sisältyy emotionaalis-tahtotilaisen komponentin ohella merkittävä elementti ajattelua ja käytännön kokemusta. Usko voi olla sokeaa. Vakaumus ei ole sokeaa. Se voi olla virheellinen, mutta ei sokea. Uskoa voidaan jäljitellen, kunnioituksesta tai silloin kun tietoa puuttuu tai tilanne on reaalisesti määrittelemätön. Esimerkiksi ihminen voi uskoa siihen, että hän elää kauan, että hän saavuttaa jotakin tai saavuttaa voiton.

Vakaumus muodostaa ihmisen ajattelukokemuksen luurangon. Se suuntaa hänen elämäänsä ja toimintaansa, vahvistaa hänen luonnettaan, ei salli ajatuksen joutua harhateille. Ilman vakaumusta ihminen on kuin leija: minne tuulee sinne menee.

Jos usko otetaan vastaan uskona, niin vakaumus asettuu, muodostuu kriittisen ajattelun prosessissa. Jokin asettuu vakaumukseksi vain vakavan tutkiskelun ja ajattelun ja/tai kokemuksen kautta. Uskoon voi ihminen tulla hetkessä, pelkästään emotionaalis-tahdontilaisen impulssipäätöksen perusteella. Vakuuttuneeksi jostakin tuleminen, varsinkin elämän kannalta merkittävän vakuuttuneeksi ihminen voi vain enemmän tai vähemmän pitkän kokemuksen kautta, kriittisen pohdinnan, erilaisten mielipiteiden, näkökantojen, erilaisten mielipidevaihtoehtojen tarkastelun perusteella.

Vakuuttuneeksi tulemiseen tarvitaan ajatustyötä, uskoon riittää emotionaalis-mielentilapohjainen impulssi.

Tietysti kuten vakaumuksia on pinnallisia tai syviä, samoin on uskoa eri syvyydellä. Tässä suhteessa ne ovat samankaltaisia. Mutta: uskon syvyys riippuu emootion, elämyksen syvyydestä, mutta vakaumuksen syvyys ennen kaikkea ajattelun ja pohdinnan syvyydestä.

Vakaumuksessa on elementti uskoa, ja uskossa on elementti vakaumusta. Niitä ei erota Kiinan muuri, kuten ei tämä muuri myöskään erota ajattelua, tunteita ja tahtoa toisistaan.

Uskonto ja moraali. Uskovaisten pyrkimykset monopolisoida moraalikäsityksensä. Uskovaiset koko ajan pyrkivät monopolisoimaan moraalikäsityksensä, moraaliset arvot, asettamaan tiukan siteen moraalisen käyttäytymisen ja jumaluskon välille.

Erityisesti he usein käyttävät tätä teesiä: 'Jos ei Jumalaa olisi, kaikki olisi luvallista' (F.M. Dostojevskin romaanista 'Karamazovin veljekset')! Tässä yhteydessä mieleeni muistuu Tshehovin kertomus alikersantti Prishibejevistä, joka perusteli prishibejeviläisen käyttäytymisensä sillä perusteella, että kansalle ei saa myöntää, että hän käyttäytyi sikamaisesti. Sana 'myöntää', 'ei myöntää' ei kuulu innokkaiden esimiesten sanavarastoon. Heidän kannaltaan kaikki mikä ei ole sallittua on kiellettyä, eikä ole hyväksyttävissä. Ihmisen kanssa voidaan sellaisessa tilanteessa menetellä kuten lapsen, tai vieläkin pahemmin, kuin orjan kanssa.

Arkkimandariitta ilmoittaa televisiolähetyksessä kanavalla 1 ilman epäilyksen häivää: 'Hyvää voidaan tehdä vain Jumalan kanssa. Ilman Jumalaa hyvää ei ole.' (19960107). Kas näin, ei enempää eikä vähempää. Et voi olla hyvä, moraalinen, ellet usko Jumalaan ('ole Jumalan oma').

Tunnettu elokuvaohjaaja Nikita Mihalkov sanoi televisio-ohjelmassa uuden filminsä 'Siperian parturi' johdosta 19990107 (TV-6) sanasta sanaan seuraavaa: 'Ilman Jumalaa sielussasi olet eläin'. Sitten hän huomautti: en tarkoita vain ortodoksista jumalaa, vaan myös muiden uskontojen jumalaa. - Kiitos hänelle, Kunnioitusta! Tarkoittaa, kaikki uskovaiset ovat ihmisiä, koska heillä on Jumala sielussaan, mutta kaikki uskovaiset ovat eläimiä, koska he eivät usko johonkin jumalaan. Mikä tyhmyys! Ja mikä ylimielisyys!

On muuten olemassa myös täsmälleen vastakkaiset näkökulmat uskonnon ja moraalin välisestä suhteesta. 'Uskonto, kirjoitti L. Feuerbach, on moraalia vastaan sillä perusteella, että se on järjen vastaista. Hyvän tunne liittyy kiinteästi totuuden tunteeseen. Järjen turmelus merkitsee sydämen turmelusta. Sillä joka pettää järkeään ei voi olla vilpitöntä, rehellistä sydäntä.'[10]. Itse asiassa sikäli kuin uskonto ei ole sopusoinnussa totuuden kanssa, se väistämättä ei ole sopusoinnussa myöskään hyvän kanssa. Tästä ovat monet kirjoittaneet. Näin esim luemme Bertrand Russelin kirjoittaneen:

'On suuri määrä tapoja, joiden avulla kirkko, todeten että niitä on sopivaa nimittää moraalisiksi, meidän aikanamme aiheuttaa eri ihmisille ansaitsemattomia ja tarpeettomia kärsimyksiä. Ja kuten teille on tunnettua, kirkko suurimman osan edustajiaan kautta yhä on edistyksen ja kaiken kärsimyksiä vähentävien parannusten vastustaja lyömällä moraalisuuden leiman tietyn kapean käyttäytymiskoodin mukaan, koodin, jolla ei ole mitään suhdetta ihmisen onnellisuuteen. Ja kun ilmoitatte, että kuuluu tehdä sitä tai tätä, että tekeminen auttaisi onnen saavuttamiseen, kirkolliset piirit olettavat että tällä ei ole mitään suhdetta asiaan. 'Mikä suhde on ihmisen onnellisuudella moraaliin? Moraalin tarkoitus ei ole ollenkaan se että se tekisi ihmiset onnellisiksi. Moraalin tarkoitus on tehdä heidät soveliaiksi taivaaseen'. Ja, kuten täytyy ajatella, sopimattomiksi tähän maailmaan.'[11]

Näiden Russelin sanojen valaisemiseksi katkelma Luukkaan evankeliumista. Kysymykseen 'kenet voidaan pelastaa?' Jeesus Kristus vastasi: 'totisesti sanon teille: ei ole ketään, joka Jumalan valtakunnan tähden on luopunut talosta tai vaimosta tai veljistä tai vanhemmista tai lapsista, ja joka ei saisi monin verroin takaisin tässä ajassa, ja tulevassa maailmassa iankaikkista elämää." (18: 26, 29-30). Tämä ote puhuu itse puolestaan. (Jotkut ihmiset yrittävät yhä elää tämän Jeesuksen Kristuksen suosituksen mukaan. Kuuluisin esimerkki: kristillisen kärsijän Jumalan miehen Aleksein elämä. Hänen tahtonsa mukaan tämä jätti talonsa, vanhempansa, morsiamensa ja ryhtyi köyhäksi munkiksi.)

Usko ja vakaumus


Kirjoita tähän palautteelle otsikko

Kirjoita palaute tähän

Kirjoita tähän nimesi

..ja tähän sähköpostiosoitteesi

Sähköpostin saa AJK. 


Uskonto on jatkuva inhimillisten draamojen ja tragedioiden lähde

Olisi harmitonta, jos uskonto rajoittuisi pelkästään uskoon, uskomiseen. Mutta se pyrkii hallitsemaan ihmisen ajattelua ja koko hänen käyttäytymistään. Se sotkeutuu elämän asioihin, on inhimillisten konfliktien, draamojen ja tragedioiden aihe.
Missä on uskosta kiistaa,
Siellä on kuin törkyä lasin takana,
Sekä rakkaus että ystävyys pilalla!

(Goethe: Korintolainen morsian)

Kaikille ovat tuttuja uskonsodat, joita ihmiskunta ajoittain on käynyt. Viimeisimpiä on käyty äskettäin: sodat serbien ja muslimien kesken, serbien ja katolisten kroaattien kesken entisessä Jugoslaviassa. Viimeisin mitä brutaalein konflikti Kosovossa ortodoksi-serbien ja muslimi-albaanien välillä. Tämän konfliktin uhreiksi joutuivat miljoonat albaanit ja sitten miljoonat serbit. Arabien ja israelilaisten selkkaukset Lähi-Idässä ovat myös olleet suureksi osaksi uskonnollisten vastakohtien merkeissä. Kuvaavaa uusimmassa väkivalta-aallossa palestiinalaisten ja israelilaisten kesken (2000 lokakuussa) on israelilaisjuutalaisen Sharonin käynti muslimipyhätössä Jerusalemin moskeijassa... Arabimuslimit näkivät tämän juutalaisen käynnin uskonnollisten tunteidensa loukkauksena. Sen tuloksena uhreiksi ovat jo yli vuoden ajan joutuneet tuhannet ihmiset.

Tai uskonnollisten fanaatikkojen rikollinen toiminta. Katolinen uskonfanaatikko tappaa lääkärin, joka tekee abortteja. Muslimifanaatikon terroriteot rauhallisen väestön keskellä. Uskonnollisen lahkon jäsenet päästävät johtajansa käskystä myrkkykaasua Tokion metrossa. Tiettyyn lahkoon kuuluvan on on erittäin vaikea solmia avioliitto toiseen lahkoon kuuluvan kanssa.

Uskonto on jatkuva inhimillisten draamojen ja tragedioiden lähde


Kirjoita tähän palautteelle otsikko

Kirjoita palaute tähän

Kirjoita tähän nimesi

..ja tähän sähköpostiosoitteesi

Sähköpostin saa AJK. 


Uskonto ja humanismi

Uskonnolla on erittäin ongelmallinen suhde humanismiin. Eräiden tunnustuksellisten uskovaisten ja pappissäädyn edustajien humaanisuus, inhimillisyys ei sulje pois sitä tosiasiaa, että uskonto sellaisenaan on yhteen sopimaton humanismin, humanistisen filosofian kanssa.
1. Uskonto, mikä hyvänsä uskonto jakaa ihmiset tunnustuksensa mukaan uskoviin (ortodoksit jne) ja epäuskoviin (muunuskoiset, uskonnottomat) ja siten todellisuudessa asettuu inhimillisyyttä vastaan, kenen hyvänsä ihmisen ihmisarvon tunnustamista vastaan. Uskovien kannalta epäuskovat ovat mennyttä kalua, parhaimmassa tapauksessa säälittäviä, pahimmassa halveksittavia tai suorastaan vihattavia. Kanssakäyminen epäuskovien kanssa on uskovalle ortodoksille saastumista ja hän tavallisesti pyrkii puhdistautumaan eli vapautumaan saastasta (ortodoksi esim tekee ristinmerkin, siten vapauttaen itsensä saasteen vaikutuksesta itseensä)

Tarkemmin ajatellen minkä hyvänsä uskonnon kannattajalle epäyskovia on suurin osa ihmiskuntaa. Jopa maailman uskontojen (kristinusko, islami, buddhalaisuus) kannattajia on vain mitätön osa ihmiskunnasta (6 miljardista ihmisestä kristittyjä lasketaan olevan vain puolitoista miljardia, muslimeja vähän yli miljardi, buddhalaisia noin 800 miljoonaa). Kuvitelkaapa: suurin osa ihmisistä on uskovaiselle epätäydellisiä ihmisiä. Mistä ihmisyydestä, inhimillisyydestä tässä voidaan puhua! Humanismista puhumattakaan!

Tällä tavoin uskovaiselle, jos hän on tosissaan uskovainen, humanismi on vaarallinen filosofia, ja ihmisyys, inhimillisyys ovat sanoja, joilla ei ole mieltä tai ne ovat suorastaan haitallisia. ( Minulle on päivänselvää, että eräät meikäläiset ortodoksit suhtautuvat äärimmäisen kielteisesti humanismin filosofiaan, ja sanaa 'ihminen', 'ihmiset' pyritään olemaan käyttämättä, korvaten ne sanoilla 'kristitty', 'kastettu', 'ortodoksi' jne. Viime vuosina on tullut suosituksi täysin typerä sana 'kirkotettu (rippikoulun käynyt?)'. Käsitteen 'kirkotettu' mukaan sinun tulee olla, ei vain kristitty, vaan myös kirkotettu, eli usko on vahvistettu ottamalla sinut jonkin seurakunnan jäseneksi ja vihkiytyneeksi osalliseksi pyhästä salaisuudesta. Jos et ole rippikoulun käynyt, sinua katsotaan kieroon, pidetään hylkynä.

Humanismi ei hyväksy ihmisten jakamista, kuvaannollisesti puhuen, puhtaisiin jas epäpuhtaisiin, ensimmäisen luokan ja toisen luokan ihmisiin. Humanistille ihminen on kokonainen, kokonaisuus itsessään, pelkästään syntymänsä perusteella. Humanisti alun perin suhtautuu myönteisesti ihmiseen, olkoon hän millainen hyvänsä, lainkuuliainen tai rikollinen, mies tai nainen, samaa tai vierasta heimoa, uskovainen tai vailla uskoa. Humanistinen filosofia tarkoittaa tiedostavaa asennetta ihmisyyteen rajoista riippumatta.

Humanismin kannattaja pitää ihmisyyttä perustavanlaatuisena arvona, riippumattomana sovitusta tai muusta ryhmäkuntaisuudesta. Humanismi suuntautuu konkreettiseen 'juuri tähän' ihmiseen, yksilöön, ihmiseen ainutlaatuisena ilmiönä. Itse asiassa, kun vain ajattelemmekin ihmistä kuuluvana johonkin sosiaaliseen ryhmään, yhteisöön, silloin samenee näkemys ihmisestä yksilönä, hänen ainutlaatuisuutensa väistyy, hän on jo epätäydellinen, osittainen, yhteisöllinen, uniformoitu ihminen. Humanismi sitä vastoin hylkää sellaiset käsitykset. Tässä on sen perusero muista ryhmäideologioista, mm uskonnollisesta fundamentalismista...

2. Uskonto ei ole yhteensopiva humanismin kanssa, ei vain siitä syystä että suurinta osaa ihmisistä (uskonnottomista) pidetään toisen luokan ihmisinä. Uskonto alentaa yleensä ihmisen sellaisenaan (jumalan, jumalien, yliluonnollisten olentojen ja voimien kasvojen edessä), asettaa hänet riippuvuuteen ihmisen yläpuolisista voimista. Käytännössä tämä merkitsee itsensä mitättömäksi tekemistä tai mitättömäksi tekemistä muiden taholta, ennen kaikkea niiden, jotka ovat ottaneet itselleen välittäjän roolin jumalan, jumalien, yliluonnollisten voimien ja ihmisten välillä. Välittäjät vahvistavat hengellistä johtajuuttaan, etuasemaansa muiden ihmisten yläpuolella, joita he tavalla tai toisella opettavat, johtavat ja komentavat. Kristittyjä välittäjiä nimitetään tavallisesti (pyhiksi) isiksi (isä Mihail, valtias jne.) analogisesti taivaan isän, jumalan kanssa. Mutta kuka on sellainen isä tai johtaja, päällikkö, jota pitää kuunnella. (Uskonto on muuten paternalismin läpitunkema asia. Ihmissuhteet kuten suhteet vanhempiin, isään ja äitiin ovat hyvät, kun lapset ovat pieniä ja avuttomia. Kun lapset kasvavat, nämä suhteet muuttuvat järkiperäisiksi. Siitä syystä järkevät vanhemmat suhtautuvat aikuisiin lapsiinsa tasavertaisesti.)

Humanismin kannalta ihminen on itsenäinen ja maallisen elämän ilmiönä itseriittoinen. Jos hän riippuukin jostakin, niin ei mistään tuonpuoleisesta, yliluonnollisesta, ihmisen yläpuolisista voimista, vaan ympäristöstään.

Humanismilla on tietenkin rajansa; se ei tavoittele maailmankaikkeutta, ei ihmiskeskeisyyttä, sitä että ihminen katsottaisiin maailmankaikkeuden keskipisteeksi. (Maailman kokonaisuutena ei ehdottomasti ole ihmisen kanssakäymisen keskiössä; se on käsittämätön eikä sellaisena alistu ihmiselle). Humanismi osoittaa vain, että ihminen on ihmiselle korkein arvo. Vahvistaen ihmisarvon humanismmi samalla asettuu vastustamaan ihmisen ylentämistä ja jumalaksi tekeytymistä. Humanismi ja ylpeys eivät sovi yhteen.

(Erotukseksi humanismista uskonto on vähemmän vaatimaton. Ei ihme, että se toisaalta alentaa ihmisen, ja toisaalta ylentää hänet. Raamatun käsitysten mukaan ihminen on Jumalan kaltainen, on hänen huolenpitonsa erityiskohde, ja ihmisen olinpaikkaa - maata - pidetään maailmankaikkeuden keskipisteenä. Tämä oleellisilta osiltaan on lapsellinen näkemys asioista. Lapsi tuntee ja tunnustaa heikkoutensa, avuttomuutensa ja samalla pitää ympäristöään kotinaan, jossa isäntinä [mahtavimpina olentoina] ovat hänen vanhempansa, vanhemmat sukulaisensa.)

* * *

Joskus jonkun uskontokunnan aktivistit käyttävät ilmaisua 'uskonnollinen humanismi', 'kristillinen, islamin, jne humanismi'. Tämä on väärinkäsitys tai alkeellinen ymmärtämättömyys sanojen merkityksen suhteen. Humanismi ei voiolemukseltaan olla maallinen tai uskonnollinen. Se on yksi - sama uskoville ja uskonnottomille.

Uskovaisen humanismi on rajoitettua, sikäli kuin hänen ihmisyyttään rajoittaa uskonnollisuuden taipumus yli-inhimillisyyteen (jumalallisuuteen, yksityistapauksessa). Tämän nimissä yli-inhimilliseen uskova voi tehdä epäinhimillisiä tekoja.

Uskonnottoman humanismi voi myöskin olla rajoittunutta, jos hänen ihmisyytensä vaatii uhrikseen yli-ihmisyyttä: kollektivismia, ryhmäkuntaisuutta (kansaa, rotua, kommunismia jne).

Siinä määrin kuin ihminen esiintyy ihmisenä suhteessa muihin ihmisiin ja näkee tämän ihmisyytensä rajattomana, vilkuilematta yli-ihmisyyteen, hän on humanisti.

Uskonto ja humanismi


Kirjoita tähän palautteelle otsikko

Kirjoita palaute tähän

Kirjoita tähän nimesi

..ja tähän sähköpostiosoitteesi

Sähköpostin saa AJK. 


Uskonto ja valtio

Usko yhteen jumalaan, isään kaikkivaltiaaseen, palvelee hengellisenä perustana autoritaaristen ja totalitaaristen hallitusten lujittamisessa. Yksi jumala taivaassa, yksi keisari maan päällä, näin järkeilevät ne, jotka pyrkivät alistamaan valtansa alle muita ihmisiä, joitakin totalitaaristen lahkojen tapauksessa, monia kokonaisten valtioiden tapauksissa, kaikkia valloittajien tapauksissa, heidän maallisissa valtapyrkimyksissään.

Nykyhistoriassa räikeimpiä esimerkkejä ovat: Iranin islamilainen valtio (lähimenneisyydessä) ja talibaanien valta Afganistanissa.

Kaikki monoteistiset uskonnot asettuvat periaatteessa pluralismia vastaan. Ne useimmiten nimenomaan yllyttävät ihmisiä epädemokraattisiin näkemyksiin ja toimintaan. Tähän viitaten Я. Шер huomauttaa ironisesti: "On ihmisiä, jotka eivät rakasta sanaa 'pluralismi'. Niin Solzhenitsyn, peräänantamaton totuuden ystävä, pitää pluralismia virheenä, sillä totuus on vain yksi, ilmeisesti vain se, jonka Jumala tietää. Täysin mahdollista on, että on vain yksi totuus, mutta kenelläkään ei ole siihen monopolia." (Ks.: Я. Шер. Venäjä: itää vai länttä? [Россия — Восток или Запад?] — В: журн. “Филос. исследования”, 1963, 2, с. 247).

Uskonto ja valtio


Kirjoita tähän palautteelle otsikko

Kirjoita palaute tähän

Kirjoita tähän nimesi

..ja tähän sähköpostiosoitteesi

Sähköpostin saa AJK. 


Uskonnon suhteesta ihmisruumiiseen

Kristinusko asettaa vastakkain sielun ja ruumiin, julistaa ne toistensa vihollisiksi. Tämä onkin ymmärrettävää. Jumala - haavekuva ei ole mitään ruumiillista. Ihmisten vakuuttamiseksi jumalan olemassaolosta on alistettava äiti luonto ja kaikki muu siitä syntyvä. Katsokaa, mitä sanoo apostoli Paavali Uudessa testamentissa: 6 Lihan pyrkimykset tuottavat kuoleman, Hengen pyrkimykset elämän ja rauhan. 7 Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua."(Roomal 8:6-7) Tai: “Häneen teidät on yhdistänyt ympärileikkaus, jota ei ole ihmiskäsin tehty, Kristuksen ympärileikkaus, jossa syntinen luonto riisutaan pois. (Kolossalaisille 2: 11) Tai: Tarkoitan tätä: antakaa Hengen ohjata elämäänne, niin ette toteuta lihanne, oman itsekkään luontonne haluja. Liha haluaa toista kuin Henki, Henki toista kuin liha. Ne sotivat toisiaan vastaan, ja siksi te ette tee mitä tahtoisitte. (Galatalaisille 5:16-17)

Eräs ruumiiseen ja ruumiilliseen vihamielisesti suhtautumista kuvaava ilmentymä on kristinuskon suhtautuminen luonnollisiin suhteisiin miehen ja naisen välillä. Raamatun mukaan siittäminen tapahtuu 'synnissä'. Synnittömästi on siitetty vain Jeesus Kristus. Ja nimenomaan hän tarjoaa uskoville kastraatiota 'Taivasten Valtakunnan takia'. Tästä voidaan lukea Matteuksen Evankeliumissa

"Mutta hän sanoi heille: "Se ratkaisu ei sovellu kaikille, ainoastaan niille, joille se osa on annettu. On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon." (Matt 19:11-12)

Tietenkään Kristus ei kehota kastraatioon, mutta suosittelee sitä Taivasten Valtakuntaan pääsemiseksi.

Kristillinen 'moraali' mahdollistaa tekopyhyyden. "Tekopyhyys, kirjoittaa Ю. Рюриков, on kristillisen moraalin versio, jonka mukaan fyysinen rakkaus oli huoruutta ja epäpyhää, heijastumaa, ihmisen kahtia jakautumista: sieluksi - korkeammaksi, jumalaiseksi ja ruumiiksi, alemmaksi, eläimelliseksi. Tämän moraalin vaikutusta ei aina mielletä, mutta monille ihmisillä se kuuluu oleellisena osana heidän sieluunsa. Tekopyhät pitävät intiimiä elämää alempana, häpeällisenä, epäsiveänä.

Mutta ihmisen ruumis, kuten oikein huomauttaa Ю. Рюриков, ei ole vähemmän inhimillinen kuin hänen sielunsakaan. Koko ihmisen biologia on sulautunut psykologiaan, koko hänen ruumiillisella olemuksellaan on inhimillinen luonne eikä eläimellinen.”. (См.: Рюриков Ю. Два счастья (Kaksi onnea).)

* * *
Mikä on syy sielun ja ruumiin vastakkainasetteluun? Miksi ihmiset yhä uudelleen pyrkivät pitämään ne erillään ja asettamaan vastakkain? Tämän kysymyksen kanssa eivät askartele vain uskonnollisesti asennoituneet ihmiset. Monet heistä ovat filosofeja (heitä kutsutaan idealisteiksi), askeetikkoja ja mystikoita. Kysymys on siitä, että ihminen, toisin kuin eläimet, kommunikoi ympäristönsä kanssa ei vain liikuntaelintensä ja tuntoelintensä avulla vaan myös keinotekoisin välinein, kirjoittaen, teknisin kommunikointivälinein. Vastaavasti ihmisen psyyke toisin kuin eläimen psyyke muodostuu ja toimii ei vain lähiympäristönsä kanssa, vaan sisäisin keinoin myös ulkomaailman kanssa. Tästä seuraa suhteellinen ihmissielun (sielu, henki, ajatus, tietoisuus, tahto, tunto) riippumattomuus ruumiista. Ilmeistä on, että ihmisen psyyke riippuu vähemmän hänen ruumiistaan kuin eläimen psyyke. Tarkemmin, ei vähemmän, vaan enemmän tai vähemmän, joisakin tapauksissa vähemmän, joissakin enemmän [12]. Tämä tarkoittaa että on rajoja riippuvuuksille, keskinäiselle toiminnalle, ihmissielun ja ruumiin keskinäiselle vuorovaikutukselle, kuinka välillä suhde heikkenee ja välillä vahvistuu, välillä se on välittömämpi välillä välillisempi jne.

Näin sielun ja ruumiin keskinäisen vastakkainasettelun mahdollisuus syntyy tiedostetusta tai tiedostamattomasta huomion vahvistamisesta sielun ja ruumiin suhteellisen riippumattomuuden hetkellä. Sellainen vahvistaminen voi tapahtua keinotekoisten yhteydenpitovälineiden kohtuuttoman suuresta käytöstä ympäristön havainnoinnissa ja sen illuusion syntymisessä, että ruumiimme liikunta- ja tuntoelimet eivät ole muuta kuin tilanteeseen tai tapahtumiin liittyvät informaation välittäjiä, että ne näyttelevät pelkästään välineen ja tekniikan roolia. Esim kirjan ystävä (lukumato, kirjallinen sielu) pitää ruumistaan melkein itselleen vieraana, ja sellaisenaan melkein sielunsa vihollisena, sielunsa vankilana. Nykyään suhde tietokoneen vallankumoukseen ja internettiin muodostaa yhä vain suotuisamman lähteen sielun ja ruumiin vastakkainasettelulle. Traditionaalisen, perustaltaan kirjallisen (uskonnollisen ja filosofisen) idealismin tilalle on tullut informatiivinen ja tietokoneeseen perustuva idealismi.

Uskonnon suhteesta ihmisruumiiseen


Kirjoita tähän palautteelle otsikko

Kirjoita palaute tähän

Kirjoita tähän nimesi

..ja tähän sähköpostiosoitteesi

Sähköpostin saa AJK. 


Kenet on tarpeen pelastaa?

Ihmisten keskinäinen avunanto on eräs elämän perusarvoista. Avunannon muodot ovat varsin moninaiset. Tämä voi olla yhteisvaikutusta, kannatusta, puolustamista, avunantoa. Merkityksellisintä on pelastusapu. Sellaisella avulla voi olla dramaattisia tai traagisia seurauksia. Tavallisesti apu on pelastettavalle välttämätöntä ja ilman apua hän ei tule toimeen. Pelastusavun perusesimerkki on hukkuvan auttaminen.

Huolestunut tunnelma, pelokkaat ja säikyt ihmiset ovat taipuvaisia suurentelemaan pelastusavun merkitystä ihmistenvälisissä suhteissa ja ylipäänsä ihmisen elämässä. Jotkut heistä ovat yksinkertaisesti itseään, muita, koko ihmiskuntaa koskevan pelastusmanian idean vallassa. Nimenomaan sellaiset ihmiset aikoinaan ovat kehittäneet yksilön ja yleisen pelastuksen idean kokonaisen uskonnon, kristinuskon mittakaavaan.

Liioiteltu suhtautuminen pelastukseen ei voi muuta aiheuttaa kuin haittaa. Pelastuksen idean vastapuolena on kuvitelma erityisestä, siitä että ihmiset, jotka elävät epänormaalisti, altistavat itsensä kuoleman vaaralle ja muulle haitalliselle vaaralle. Mutta sellaiset ovat varsin harvinaisia. Tästä todistavat ihmiskunnan kokemukset. Kaksi tuhatta vuotta on kulunut kaikkein pelastuksellisimman uskonnon syntymisestä, mutta ihmiset elävät ja elävät enemmän tai vähemmän normaalia elämää. Sen lisäksi he kehittyvät, lisääntyvät, parantavat elinolosuhteitaan, kehittävät itseään. Kenet siis Jeesus Kristus on pelastanut? Pelastuksen idea kristinuskossa on kauan sitten devalvoitunut varsin triviaaliksi asiaksi, pelkäksi kiitokseksi, ven. спасибо (sanoista Спаси Бог [pelasta Jumala] sanaksi спасибо!). Näin voitiin odottaakin käyneen. Tavalliset ihmiset pitäytyen kristillisissä käsityksissä eivät voi jatkuvasti elää odotuksen jännityksessä (odottaen maailmanloppua, pelastuksen ihmettä jne). Vain jotkut heistä, pelastuksen fanaatikot, aika ajoin häiritsevät yhteiskuntaa huudoillaan. Pikkukristityt pystyvät vetämään mukaansa vain pieniä ihmisryhmiä, joita kansa halveksii lahkoina (eristäytyneinä). Elämän valtavirta on yhteen sovittamaton pelastuksen idean kanssa.

Minun mielestäni ketään ei tarvitse pelastaa. Oikein on sanonut eräs viisas ihminen: hukumme, kun meidät pelastetaan. Ihmiskunnan pelastajat ovat kaikkein vaarallisimpia ihmisiä.

Jos joku todella on pelastettava, ovat asiat todella huonosti. Se merkitsee, että pelastettava on joutunut poikkeukselliseen tilanteeseen eikä itse siitä pysty enää irroittautumaan.

Patriarkka Aleksii II puheessaan seurakunnalle jouluna nimitti Jeesusta maailman pelastajaksi. Viattoman oloinen fraasi, mutta mikä olemukseltaan vaativa sisältö sillä onkaan! Puolilegendaarista erään uskonnon perustajaa nimitetään ei enempää eikä vähempää kuin maailman pelastajaksi, siis koko ihmiskunnan ja luomakunnan pelastajaksi. Näin itse asiassa vahvistetaan kristinuskon monopoliasema pelastuksen voimien haltijana. Ei islamilla, ei buddhalaisuudella, ei muilla uskonnoilla, ei uskonnottomilla ole sellaista voimaa, vaan vain hänellä, kristinuskon perustajalla on sellainen.

Kenet on tarpeen pelastaa?


Kirjoita tähän palautteelle otsikko

Kirjoita palaute tähän

Kirjoita tähän nimesi

..ja tähän sähköpostiosoitteesi

Sähköpostin saa AJK. 


Raamatusta (Vanhasta ja Uudesta testamentista)

Kun luet Raamattua, Vanhaa ja Uutta Testamenttia, oleet hämmentynyt sen sisällön runsaudesta: viisasta ja tyhmää, järkevää ja järjetöntä, opettavaista ja naivia, vanhentunutta ja arvonsa säilyttävää, humaania ja epäinhimillistä. Raamatun pitäminen elämän oppikirjana on täysin mahdotonta. Siinä on niin paljon elämän kannalta ristiriitaisuutta ja paradoksaalisuutta!

Toisaalta saarnataan kärsivällisyyttä, suvaitsevaisuutta, rakkautta kaikkia kohtaan. Muistamme vuorisaarnan sen sanomasta: "Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin. (Matt.5:39,40) tai vertaus 'Kristus ja syntinen nainen' (Johann.8:3-11). Toisaalta sotaisuus, viha ja suvaitsemattomuus toisinajattelevia kohtaan, kaikkea sellaista kohtaan joka on vastoin uskoa Jumalaan.[13]. Tämä 'armeliaisuutta' Kristus julistaa: "Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Minä olen tullut nostamaan pojan isäänsä, tyttären äitiään ja miniän anoppiaan vastaan. (Matt.10:34-35), “Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.” (Matt.12:30), "Sen tähden sanon teille: jokainen synti ja herjaus tullaan antamaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen herjaamista ei anteeksi anneta. Joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, hänelle annetaan anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä eikä tulevassa maailmanajassa." (Matt.12:31,32). Miten hän itse menettelikään käyttäessään fyysistä väkivaltaa ja heittäessään kauppiaat ulos temppelistä? Missä on hänen rauhanomaisuutensa?

Raamatusta (Vanhasta ja Uudesta testamentista)


Kirjoita tähän palautteelle otsikko

Kirjoita palaute tähän

Kirjoita tähän nimesi

..ja tähän sähköpostiosoitteesi

Sähköpostin saa AJK. 


Ateismista ja vapaa-ajattelusta

Ateismi on epävapaassa asemassa. Ateisti sanoo uskovan 'kyllä' sanaan 'ei' ja 'ei' sanaan 'kyllä'. Ateisti ei siis ole vapaa määrittelemään kantaansa tähän tai tuohon kysymykseen, jonka uskova herättää. Räikeä esimerkki epävapaasta ateistista on F. Nietzsche. Ateisti ja nihilisti Nietzsche hyökkää kiivaasti kaiken sen kimppuun, mitä kristinusko saarnaa, muun muassa sen mikä tässä uskonnossa on normaalia inhimillisyyttä.

Edelleen. Ateisti on kielteinen, tuhoisa ja tämän takia loogisesti arvaamaton, eli edustaa näkemyksiä, jotka ovat keskenään pois sulkevia, erityisesti: humanismia ja antihumanismia. Ateisti Nietzsche oli antihumanisti. Uskovainen humanisti Teijar de Chardon (Тейяр де Шарден) on mielestäni sympaattisempi kuin ateisti ja antihumanisti Nietzsche.

Eikä kysymys ole vain mielipiteistä. Ateistien toiminta voi olla vähemmän tuhoisaa ja vaarallista, kuin uskonnollisten fanaatikoiden toiminta. Tämän on näkyvästi osoittanut Neuvostoliiton valtiollissen kommunismin käytäntö[14]. Se on myös vastenmielistä kuten myös valtaa pitävien uskonnollisten fanaatikkojen toiminta keskiajan Euroopassa, eräissä Lähi-Idän maissa nykyään.

Minä en hyväksi sotaisaa, hillitöntä ateismia, koska se yhdessä kaiken uskonnollisen pahan, uskovaisten käyttäytymisen kanssa heittää yli laidan kaiken hyvän tai neutraalin ja tavallisen. Kuinka olla uskovaisten kanssa, jotka vilpittömästi uskovat jumalaan ja joita ei voida saada vakuuttuneiksi hyökkäyksin uskontoa vastaan, eikä sitä koskevin paljastuksin? Miten suhtautua inhimillisen nerokkuuden aikaansaannoksiin, joissa on käytetty uskonnollisia aiheita? Esimerkiksi Rafaelin 'Sikstiiniläiseen madonnaan' tai A. Ivanovan 'Kristuksen ilmestyminen kansalle'? Näissä taideteoksissa on uskonnollinen elementti, ei vain kuori, vaan jotakin syvällisempää. Toisen toisesta erottaminen on mahdotonta, muuten tapahtuu vivisektio (elävänä leikkaus).

Vapaa-ajattelijat ovat ateismia vaikeampi tapaus. Vapaa-ajattelijat eivät ole niin sitoutuneita, rajoittuneita valinnassa, kuten ateistiksi itsensä nimittävät. Ateisti (nimenomaisesti jumalan kieltävä) on tavalla tai toisella Jumalan vastainen. Vapaa-ajattelijat eivät kiellä Jumalaa, vaan selittävät olevansa itse samoin kuin muutkin jumaluskon ilmiöt, mistä tämä usko on tullut ja miksi jumala on olemassa vain ihmisten mielikuvituksessa. Vapaa-ajattelijat ymmärtävät, että ihmisten usko Jumalaan liittyy heidän elämänsä ja aikansa eri puoliin niin kiinteästi, että viehtyms tähän uskoon voi olla heille haitallista.

Ateismi on rajoittunut ei vain kielteisyydessään, tuhoavassa asenteessaan. Se on rajoittunut myös siten, että se ei ole suuntautunut uskonnon olemusta ja sen monimuotoisuutta vastaan, vaan vain jumalan ideaa vastaan. Uskonto ei nimittäin ole pelkästään uskomista jumalaan. Se on myös uskomista enkeleihin, saatanaan, paholaiseen, uskoa eräiden ihmisten ja esineiden pyhyyteen, uskoa rukouksen, ikonien, ristin, sanalla sanoen magian jne ihmeitä tekevään voimaan. Ateisti voi kieltää jumalan ja samanaikaisesti uskoa joihinkin muihin haavekuviin, eli säilyttää itsellään uskonnollisen tiedostamisen eri elementtejä. Hän voi olla mystisesti suuntautunut, taikauskoinen, uskoa astrologiaan, telepatiaan, muilla taivaankappaleilla esiintyvään elämään...

Ateismista ja vapaa-ajattelusta


Kirjoita tähän palautteelle otsikko

Kirjoita palaute tähän

Kirjoita tähän nimesi

..ja tähän sähköpostiosoitteesi

Sähköpostin saa AJK. 


LIITE.
Carlos Castañedan psykedelinen mystisismi

Ajatuksia, joita heräsi lukiessani hänen teoksensa 'Don Juanin opetukset' ja muita Carlos Castañedan filosofisia teoksia - psykologiseten, tarkemmin sanoen psykedelisten välineiden käytön tuloksena. Tämä ytimeltään psykedelinen filosofia, muuttuneen tiedostuksen, keinotekoisesti luodun psykopatologian filosofia. Se jatkaa mystisten, äärimmäisten irrationaalisten oppien traditiota.

Castañedan filosofia kieltää käytännöllisesti katsoen koko kulttuurin maailman ja synnyttää, itse asiassa alkukantaisen ihmisen maailman. Sitä voidaan nimittää alkukantaisen ihmisen filosofiaksi, paljaan ihmisen, joka ei omista mitään muuta kuin kehonsa, ei tiedä mitään muuta kuin sen mitä ensi sijaisesti havaitsee, ei halua eikä osaa tehdä mitään muuta kuin alkeellisen käyttäytymisen toiminnot (kävellä, syödä, juoda, pukeutua, peseytyä jne) ja valmistaa ja ottaa käyttöön psykedelisiä välineitä.

Nykyihminen käyttää kaikkia ihmisen monituhatvuotisen historian kuluessa syntyneitä henkisen ja materiaalisen kulttuurin aikaansaannoksia. Castañedalle ei merkitse mitään Beethoven, ei Rahmaninov, ei Aristoteles, ei Hegel, ei Rafael, ei Rembrandt, ei Edison, ei Ford.

Castañeda ei tarvitse tiedettä, ei tiedemiesten saamaa tietoa, hän ei tarvitse itselleen tuntemattomia luonnonlakeja, ei ihmisen nerokkuuden aikaansaamia keksintöjä, jotka parantavat ja helpottavat ihmisen elämää, ei tarvitse vakavaa eikä kevyttä, ei klassista eikä nykymusiikkia, ei itämaista tieteellisperäistä ruumiin kulttuuria, ei intialaista jogaa, ei avaruuden valloitusta, ei tietokoneita, ei kirjapainotaitoa, ei radiota tai televisiota, ei autoa, lentokonetta jne.

Castañedan ihmisen maailma on yksinkertaistettu, primitivisoitu, köyhä - keskittynyt pelkästään ihmisen ja luonnon välisiin suhteisiin. Se on jopa yksinkertaisempi kuin alkukantaisen ihmisen maailma. Jälkimmäinen nimittäin osasi ja tiesi paljon: miten tehdään tuli ja ylläpidetään sitä, hän osasi metsästää riistaa, kalastaa, valmistaa työkaluja, synnyttää ja kasvattaa lapsia. Castañedan ihmisellä ei ollut edes metsästäjä Dersu Uzalan kenkiä.

Castañedan filosofiaa voidaan vielä luonnehtia psykedeeliseksi mystisismiksi. Maailma oli Castañedalle salaisuus, ja kaikki se mitä ihminen tekee oli hänelle 'loputonta tyhmyyttä' (s. 395: “sodat suhtautuvat maailmaan kuten loputtomaan salaisuuteen, siihen joka tekee ihmisiä, kuten loputtomaan tyhmyyteen.” — К. Castañeda. Valitut teokset., М., 1994.).

Carlos Castañeda uudelleen historian spiraalissa toistaa muinaiskreikkalaisia kyynikoita heidän pyrkimyksessään yksinkertaisuuteen, takaisin luontoon, eläimen olotilaan.

Carlos Castañedan psykedelinen mystisismi


Kirjoita tähän palautteelle otsikko

Kirjoita palaute tähän

Kirjoita tähän nimesi

..ja tähän sähköpostiosoitteesi

Sähköpostin saa AJK. 


Лев Евдокимович БАЛАШОВ: МЫСЛИ О РЕЛИГИИ
Lev Evdokimovitsh Balashov: Ajatuksia uskonnosta

ISBN 5-87532-109-1 © Балашов Л.Е., 2001

ИЗДАТЕЛЬСТВО “ACADEMIA”
Лицензия ЛР № 062139 от 26 января 1998 года
Объем 1,5 п.л.

Kustantamo "МЗ-ПРЕСС" on julkaissut myös

Л. Е. БАЛАШОВ. ПРАКТИЧЕСКАЯ ФИЛОСОФИЯ. (L.E. Balashov: Käytännön filosofia) М., 2001. — 320 s.

Käytännön filosofia on se osa filosofiaa, jolla on välitöntä vaikutusta ihmisten elämään - filosofisten tekstien ja puheiden, filosofien elävän kosketuksen kautta. Kirjan ensimmäisessä osassa tekijä perustelee ja tarkastelee käytännöllisen filosofian instituution ideaa. Hänen mielestään filosofit voivat ja heidän pitääkin työskennellä ihmisten kanssa kuten psykologit ja lääkärit, papit... Toiseen osaan sisältyy materiaalia konsultointia ja keskusteluita varten. Ne on ryhmitelty teemoittain: elämä, kuolema, kuolemattomuus; ihmisen onnellisuus, rakkaus; käyttäytymisen kultainen sääntö; liberalismi ja vapaus; humanismi - ihmisyyden filosofia; miten ajattelemme? terve järki. Kirjaa voidaan käyttää käytännön filosofian oppimateriaalina. Se on erinomainen oppikirja opiskelijoille ja se on hyödyllinen kaikille, jotka arvostavat ajattelua, jotka ymmärtävät sen merkityksen elämässä.

Kirjassa on nimi- ja asiahakemisto.

Л. Е. БАЛАШОВ. О ЛЮБВИ. (Rakkaudesta) – 2. laajennettu painos. М., 2001. – 56 s.

Kirjaan on koottu kaikki, mitä tekijä on kirjoittanut vuosien mittaan rakkaudesta. Tämä tarkoittaa sekä käsitteestä johtuvia filosofisia pohdintoja kirjan 'Maailma filosofin silmin' että 'Elämä, kuolema, kuolemattomuus'. Tämä sisältää myös ajatuksia jotka ovat syntyneet henkilökohtaisen kokemuksen kautta.

Liitteessä 1 on ajatuksia ja suosituksia 'Rakkausseksin kulttuurista'. Liitteessä e rakkautta tarkastellaan moraalisen käyttäytymisen ilmiönä, suhteessa itseen ja muihin, analysoidaan käsitteitä egoismi, altruismi, heroismi. Liitteeseen 3 on kerätty ajatuksia ja eri tekijöiden ajatuksia pelosta, rakkaudesta, avioliitosta ja perheestä, naisista ja miehistä.

Л. Е. БАЛАШОВ. ФИЛОСОФИЯ ДЛЯ ЖИЗНИ (Filosofiaa elämää varten).

Oppimateriaalia käytännön filosofiaan. М., 2001. – 56 s.

Kirja on oppimateriaalia käytännön filosofien opintoihin heidän valmistautuessaan konsultointiin ja keskusteluihin. Se sisältää sellaisia teemoja kuin: mikä ammatti pitäisi valita? miten parantaa ja vahvistaa terveyttä? rakkaus ja avioliitto (keskustelua nykyavioliiton ongelmista); miten käyttäytyä yhteiskunnassa? egoismista, altruismista, ja normaalista käyttäytymisestä; häiritsevän riippuvuuden voittamisesta (keskustelu narkomaanin kanssa). Kirjan lopussa esitetään 'Yleinen tilanne käytännöllisen filosofian keskuksessa'.

МЫСЛИ И ИЗРЕЧЕНИЯ (Ajatuksia ja sanontoja). (Koonnut ja tekijä – Л.Е.Балашов). М., 2002. — 214 с.

Ilmestyy painosta vuoden 2001 lopulla-

Kirja kuuluu varsin suosittuun viisaiden ajatusten, lausuntojen, ilmaisujen, keskusteluiden ja sananlaskujen kokoelmien lajiin. Sen tarkoitus on tutustuttaa lukija ajatuksiin ja ilmaisuihin, joita on valittu, omaksuttu ja säilytetty erityisessä vihossa vuosikymmenten ajan. Näissä ajatuksissa ja lausumissa on käytännön filosofiaa, jota tekijä ja kokoaja on työstänyt ja verifioinut koko aikuiselämänsä ajan.

Tilaukset puhelimella: (095) 304-09-52

Ссылки


[1] Цит. по: Н.В.Мотрошилова. Путь Гегеля к “Науке логики”. М., 1984. С. 44.
[2] А. Шопенгауэр. Собр. соч., т. 1, М., 1992. С. 8.
[3] Suunnillen näin otsikoi G. Wells ensimmäisen luvun kirjassaan "Terve järki sodassa ja rauhassa” (Г. Уэллс: “Взрослым людям не требуются вожди”).
[4] Уже в наше время II Ватиканский собор (1962-1965 гг.) провозгласил: "Если кто говорит, что человеческий разум настолько независим, что вера не может им управлять — да будет предан анафеме!".
[5] Уемов А.И. Логические ошибки. Как они мешают правильно мыслить. М., 1958. С. 61-62.
[6] См.: “Интуиция — “способность постижения истины путем прямого ее усмотрения без обоснования с помощью доказательства” — Философский энциклопедический словарь. М., 1983. С. 216.
[7] См.: М. Бунге. Интуиция и наука. М., 1967. Раздел “Интуиция — недостоверный зачаток мысли”.
[8] Шердаков В.Н. Иллюзия добра. М., 1982. С. 210-211.
[9] См.: Б.Д. Блинов. Беседы по логологии: Мышление запредельное современному. Книга 1. — Пермь, 1998. С. 11. При этом Б.Д. Блинов делает несерьезную ссылку: “Согласно толковому словарю русского языка, слово “вера” означает “убеждение, уверенность в чем-нибудь (см.: Ожегов С.И. Словарь русского языка. М., 1953. С.60).”
[10] Фейербах Л. Избр. произв. в 2-х т.т. Т. 2, М., 1955. С. 281.
[11] Рассел Б. Почему я не христианин. М., 1987. С. 111.
[12] Например, жизнь и судьба (в том числе психика, душа, дух) пианиста неизмеримо больше зависят от состояния, особенностей формы его рук, чем жизнь, психика высшего животного от состояния и формы его конечностей.
[13] Православный священник, побывавший в чеченском плену, на прямой вопрос журналиста о том, как он относится к молодым людям, отказывающимся служить в армии по религиозным убеждениям, сказал, что отказываются от воинской службы неправославные, представители других конфессий, и добавил: “символический христианин — все-таки воин”. Этот разговор состоялся 7 ноября 1999 г. около 12-и часов дня по TV-6.

Некоторые указывают на ислам как на воинственную религию. А тут известный православный священник, испытавший тяготы чеченской войны, тяготы плена, откровенно говорит о воинственности христианской религии.

Сейчас все чаще можно слышать публичные заявления православных священников о том, что священник — это воин Христа.
[14] О критике марксизма и коммунизма см.: Л.Е.Балашов. Критика марксизма и коммунизма. М., 1997.

МОСКВА 2001. ББК 87.817. Б 20
“Filosofisia keskusteluita”

Tämän tekijä on perustanut keskustelu- ja kirjallisuuspiirin erilaisia filosofian ongelmia varten. Se on tarkoitettu lukijalle, joka on kiinnostunut itsekseen filosofoinnista. Sellainen lukija voi olla filosofi, tieteenharjoittaja, kulttuurihenkilö, opiskelija, nuorempi tutkija.

Piirin kirjallisuus liittyy kehitteillä olevaan kirjallisuuteen ja voi palvella filosofisen tietämyksen oppimateriaalina.

Балашов Л. Е.

Мысли о религии. М., 2001.
(Из цикла "Философские беседы / серия "Практическая философия") — 28 с.

Автором изданы:

  1. Мир глазами философа. (Категориальная картина мира). М., 1997. — 293 с.
  2. Жизнь, смерть, бессмертие. М., 1996. — 96 с.
  3. Как мы думаем? М., 1996. — 60 с.
  4. Критика марксизма и коммунизма. М., 1997. — 69 с.
  5. Золотое правило поведения. М., 1996. — 20 с. (2-е издание, испр., дополн.: М., 1999. — 23 с.)
  6. Что такое философия? М., 1998. — 33 с. (2-е издание, испр., дополн.: М., 1999. — 33 с.)
  7. Соответствия и антисоответствия между категориями. Проблемы категориальной логики. М., 1998. — 51 с.
  8. Либерализм и свобода. М., 1999. — 19 с.
  9. О любви. М., 2000. — 48 с. (2-е изд., расшир.: М., 2001. — 56 с.)
  10. Гуманистический манифест. М., 2000. — 15 с.
  11. Россия и мир на рубеже веков-тысячелетий (что было и что будет). М., 2001-2001. —
  12. Практическая философия. М.: МЗ Пресс, 2001. — 320 с.
  13. Философия для жизни. Пособие по практической философии. М.: МЗ Пресс, 2001. — 56 с.
  14. Об опасности наркотиков и прелестях жизни без них. Заметки философа. М., 2001. — 30 с.
  15. Мысли и изречения. (Составитель и автор — Л. Е. Балашов).
  16. М.: МЗ Пресс, 2002. — 214 с. (Выходит из печати в IV кварт. 2001 г.)

[LB1] Uskonnollinen usko on sokeaa uskoa. “Uskon koska se on järjetöntä”, on Tertullianus, eräs kirkkoisistä sanonut.

(Кучевский: sokea usko, jonka kysymyksessä ollen kaikki epäilys on pois suljettu, olkoon kuinka tarpeellista hyvänsä tiedon päivittämisen kannalta. Jälkimmäisessä tapauksessa periaate ’todenna kaikki epäilykset’ ei päde.)

SISÄLLYSLUETTELO

Лев Балашов 20080206 (20080202) o Ajk kotisivu o Balashov o WebMaster