Asko Korpela
Bahtin: Dostojevski

ER>

Asko.Korpela@kolumbus.fi


Mihail Bahtin DOSTOJEVSKIN poetiikan ongelmia

Venäjänkielinen alkuteos: Problemy poetiki Dostojevskogo
Suomentaneet Paula Nieminen ja Tapani Laine Kansi: aatos oy/ Raoul Charpentier
© Suomennos: Kustannus Oy Orient Express 1991 ISBN 951-615-732-7 RT-paino 1991

SISÄLLYS
Esipuhe 5
Erkki Peuranen: Tekijän esipuhe 17
I LUKU Dostojevskin polyfoninen romaani ja kirjallisuuskritiikki 19
II LUKU Sankari ja tekijän suhde sankariin Dostojevskin teoksissa 78
III LUKU Idea Dostojevskilla 119
IV LUKU Dostojevskin teosten genren sekä juonen ja komposition erityispiirteet 151
V LUKU Sana Dostojevskilla 263
1. Proosasanan tyypit. Sana Dostojevskilla.
2. Sankarin monologinen sana ja kertojan sana Dostojevskin kertomuksissa
3. Sankarin sana ja kertojan sana Dostojevskin romaaneissa
4. Dialogi Dostojevskilla
Tekijän jälkisanat 384
Jälkisanat 387
Tapani Laine: Asiahakemisto 398
Nimihakemisto 402


------------ (sivut 250-255)

pelin aika edustaa niiden olennaisesta erilaisuudesta huolimatta samaa ajan tyyppiä, samankaltaista kuin "tietoisuuden viimeiset hetket" ennen kuolemantuomiota tai itsemurhaa, tai kriisiaika yleensä. Se on aikaa kynnyksellä, ei elämäkerrallista aikaa, jota eletään kynnyksestä kaukana sijaitsevissa elämän sisätiloissa. On huomionarvoista, että Dostojevski vertaa samalla tavalla sekä rulettia että pakkotyötä helvettiin, ja jopa menippolaisen satiirin karnevalisoituun manalaan ("pakkotyösauna" symboloi sitä ulkoisesti poikkeuksellisen havainnollisesti). Dostojevskin esittämät rinnastukset ovat erittäin kuvaavia ja samalla ne kuulostavat tyypillisiltä karnevaalin säädyttömyyksiltä.


·

Romaanissa Idiootti karnevalisaatio on erittäin havainnollista ja samalla siinä paljastuu karnevaalimaailmankuvan valtava sisäinen syvyys (osittain Cervantesin Don Quijoten suoran vaikutuksen ansiosta).

Romaanin keskipisteenä on karnevalistisen ambivalentti "Idiootin", ruhtinas Myshkinin hahmo. Hän on ihminen, jolla ei erikoisessa, korkeammassa mielessä ole minkäänlaista asemaa elämässä, joka voisi määritellä hänen käyttäytymisensä ja rajoittaa hänen puhdasta inhimillisyyttään. Tavallisen elämän logiikan näkökulmasta ruhtinas Myshkinin käyttäytyminen ja kokemukset ovat sopimattomia ja äärimmäisen eksentrisiä. Esimerkkinä voi mainita hänen veljellisen rakkautensa kilpakosijaan, ihmiseen joka yritti murhata hänet ja joka sitten murhasi hänen rakastamansa naisen, kaiken lisäksi tämä veljellinen rakkaus Rogozhiniin huipentuu juuri Nastasja Filippovnan murhan jälkeen ja täyttää Myshkinin "viimeiset tietoiset hetket" (ennen hänen vaipumistaan täydelliseen idiotismiin). Idiootin loppunäytös -- Myshkinin ja Rogozhinin vimeinen kohtaaminen Nastasja Filippovnan ruumiin äärellä -- on yksi hämmästyttävimmistä kohtauksista Dostojevskin tuotannossa.

Yhtä paradoksaalista on tavallisen elämän logiikan näkökulmasta Myshkinin yritys yhdistää elämässä samanaikaisesti rakkaus Nastasja Filippovnaan ja Aglajaan. Normaalin logiikan ulkopuolelle jäävät myös Myshkinin suhteet muihin henkilöihin: mm. Ganja Ivolginiin, Ippolitiin, Burdovskiin, Lebedeviin. Voisi sanoa, että Myshkin ei voi astua lopullisesti elämään, hän ei voi ruumillistua loppuun asti tai hyväksyä ihmistä rajoittavia määrityksiä elämässä. Hän jää ikään kuin sivuamaan elämänpiiriä. Jollakin tavoin häneltä puuttuu elävä ruumis, joka antaisi hänelle mahdollisuuden ottaa tietty paikka elämässä (ja samalla syrjäyttää toiset tältä paikalta), ja siksi hän jää elämää sivuavalle radalle. Mutta juuri siksi hän kykenee "läpäisemään" muiden ihmisten lihallisen hahmon ja tavoittamaan heidän syvimmän "minänsä".

Myshkinillä tämä elämän suhteiden ulkopuolelle jääminen, hänen persoonansa ja käyttäytymlsensa jatkuva sopimattomuus on luonteeltaan kokonaisvaltaista, melkein naiivia, hän on nimenomaan "idiootti".

Romaanin sankaritar Nastasja Filippovna poikkeaa myös elämän ja sen suhteiden tavanomaisesta logiikasta. Hän käyttäytyy aina ja kaikessa vastoin omaa elämänasemaansa. Mutta hänelle on luonteenomaista "repeämä", hänessä ei ole naiivia eheyttä. Hän on "mieletön".

Elämä karnevalisoituu näiden romaanin keskushenkilöiden, "idiootin" ja "mielettömän" ympärillä, ja muuttuu "nurinpäin käännetyksi maailmaksi": perinteisten juonitilanteiden merkitys muuttuu perusteellisesti, kehittyy räikeiden vastakohtien, odottamattomien vaihdosten ja muutosten dynaaminen karnevalistinen leikki; romaanin sivuhenkilöt saavat karnevalistisia ylä-ääniä ja muodostuu karnevalistisia pareja.

Karnevalistis-fantastinen ilmapiiri läpäisee koko romaanin. Mutta Myshkinin ympärillä tuo ilmapiiri on valoisa, melkein iloinen. Nastasja Filippovnan ympärillä se on synkkä ja infernaalinen. Myshkin on karnevaalin paratiisissa, Nastasja Filippovna karnevaalin helvetissä, mutta paratiisi ja helvetti leikkaavat romaanissa toisensa, kietoutuvat yhteen monin eri tavoin ja heijastuvat toisistaan karnevalistisen ambivalenssin syvällisen lain mukaisesti. Kaikki tämä antaa Dostojevskille mahdollisuuden kääntää elämästä esiin toinen puoli sekä itselleen että lukijalle, nähdä ja osoittaa siinä tiettyjä uusia, tutkimattomia syvyyksiä ja mahdollisuuksia.

Mutta nyt eivät ole kiinnostavia nämä Dostojevskin näkemät elämän syvyydet, vaan tuon näkemisen muoto ja karnevalisaation elementtien rooli tässä muodossa.

Tarkastelen hieman lähemmin ruhtinas Myshkinin hahmon karnevalisoivaa funktiota.

Kaikkialla, mihin ruhtinas Myshkin ilmestyy, muuttuvat ih misten väliset hierarkkiset esteet yhtäkkiä Iäpinäkyviksi ja ihmisten välille muodostuu sisäinen kohtakti, syntyy karnevalistinen avoimmuus. Hänen persoonallaan on erikoinen kyky suhteellistaa kaikki, mikä erottaa ihmisiä ja luo elämään valheellista vakavuutta.

Romaanin tapahtumat alkavat kolmannen luokan junanvaunussa, jossa "kaksi matkustajaa istui saman ikkunan aaressä vastakkain" - Myshkin ja Rogozhin. Kolmannen luokan vaunu, kuten laivan kansi antiikin menippeiassa, korvaa tässä torin, jossa taustoiltaan erilaiset ihmiset joutuvat tuttavalliseen kontaktiin toistensa kanssa. Nyt kohtaavat köyhä ruhtinas ja miljonäärikauppias. Karnevalistista vastakohtaa korostetaan myös heidän vaatetuksellaan: Myshkinillä on yllään valtavalla hupulla varustettu ja hihaton ulkomaalaistyylinen viitta, Rogozhinilla turkki ja saappaat.

"Keskustelu Iähti käyntiin. Vaalean, sveitsiläisasuun pukeutuneen nuoren miehen valmius vastata kaikkiin mustatukkaisen naapurinsa kysymyksiin oli ihmeteltävä, ja hän vastaili ilman minkäänlaista epäluuloisuutta, vaikka jotkin kysymykset olivat täysin merkityksettömiä, asiaankuulumattomia ja tyhjänpäiväisiä." (VI, 7).

Myshkinin hämmästyttävä valmius avata sisimpänsä herättää epäluuloisessa ja sulkeutuneessa Rogozhinissa vastavuoroista avoimmuutta ja saa hänet kertomaan intohimostaan Nastasja Filippovnaan absoluuttisella karnevalistisella avomielisyydelIä.

Tämä on romaanin ensimmäinen karnevalisoitunut kohtaus.

Toisessa kohtauksessa, jossa on jo siirrytty Jepantshinien taloon, Myshkin (joka odottelee, että hänet otettaisiin vastaan), keskustelee eteisessä kamaripalvelijan kanssa tilanteeseen sopimattomasta teemasta, kuolemantuomiosta ja kuolemaantuomitun viimeisistä moraalisista tuskista. Myshkinin onnistuu päästä sisäiseen kontaktiin rajoittuneen ja hienostelevan lakeijan kanssa.

Samaan karnevalistiseen tapaan hän ylittää elämäntilantei den esteet myös ensimmäisessä tapaamisessaan kenraali Jepantshinin kanssa.

Seuraavan episodin karnevalisaatio on mielenkiintoinen: kenraalitar Jepantshinan seurapiirisalongissa Myshkin kertoo kuolemaantuomitun viimeisistä tietoisista hetkistä (Dostojevskin omaan kokemukseen pohjautuva omaelämäkerrallinen kertomus). Kynnyksen teema murtautuu siinä kynnyksestä kaukana olevan seurapiirisalongin sisätilaan. Vähintään yhtä asiaankuulumaton on Myshkinin kertomus Mariesta. Koko episodi on täynnä karnevalistista avomielisyyttä; omituinen je itse asiassa epäilyttävä tuntematon - ruhtinas - muuttuu karnevaalin tapaan odottamatta ja nopeasti talon läheiseksi ihmiseksi ja ystäväksi. Jepantshinien talo kietoutuu Myshkinin karnevalistiseen ilmapiirlm. Osuutensa siinä on tietenkin myös kenraalitar Jepantshinan lapsellisella ja eksentrisellä luonteella.

Seuraava, Ivolginien asunnossa tapahtuva kohtaus on ulkoisesti ja sisäisesti vieläkin räikeämmin karnevalisoitunut. Se kehittyy alusta Iähtien skandaalin ilmapiirissä, joka paljastaa lähes kaikkien osanottajien sielun. Tapahtumiin astuvat mukaan sellaiset ulkoisesti karnevalisoituneet hahmot kuin Ferdyshtshenko ja kenraali Ivolgin. Syntyy tyypillisiä karnevalisoituneita mystifikaatioita ja epäsäätyisyyksiä. Kuvaava on lyhyt, räikeän karnevalisoitunut kohtaus eteisessä, kynnyksellä, kun yllättäen saapunut Nastasja Filippovna luulee ruhtinasta lakeijaksi ja haukkuu hänet karkeasti ("tomppeli", "potkut sinä sietäisit", "mikä ihmeen idiootti tuo on?"). Tämä solvaus, joka tiivistää kohtauksen karnevalistista ilmapiiriä, ei vastaa lainkaan tapaa, jolla Nastasja Filippovna todellisuudessa kohtelee palvelijoita. Eteiskohtaus valmistelee seuraavaa, vierashuoneessa tapahtuvaa mystifikaatiokohtausta, jossa Nastasja Filippovna esittää sieluttoman ja kyynisen kurtisaanin roolia. Sitten seuraa liioitellun karnevalistinen skandaalikohtaus: juopuneen kenraalin saapuminen ja hänen karnevalistinen kertomuksensa, hänen paljastamisensa, Rogozhinin sekalaisen ja humalaisen seurueen ilmestyminen paikalle, Ganjan ja hänen sisarensa yhteentörmäys, ruhtinaalle annettu korvapuusti, karnevalistisen pikkupirun Ferdyshtshenkon provosoiva käyttäytyminen jne. Ivolginien vierashuone muuttuu karnevaalitoriksi, jossa Myshkinin karnevaäliparatiisi ja Nastasja Filippovnan karnevaalihelvetti ensimmäistä kertaa leikkaavat toisiaan ja kietoutuvat toisiinsa.

Skandaalin jälkeen seuraa ruhtinaan intiimi keskustelu Ganjan kanssa ja jälkimmäisen avomielinen tunnustus; sitten karnevalistinen matka Pietarin halkijuopuneen kenraalin kanssa ja lopulta ilta Nastasja Filippovnan luona ja järisyttävä skandaali-katastrofi, joka edellä jo analysoitiin. Tällä tavoin päättyy romaanin ensimmäinen osa ja samalla romaanin tapahtumien ensimmäinen päivä.

Ensimmäisen osan tapahtumat alkoivat aamun sarastaessa ja päättyivät myöhään illalla. Mutta kyseessä ei tietenkään ole tragedian päivä ("auringon noususta auringon laskuun"). Aika ei siinä ole suinkaan traagista aikaa (vaikka se tyypiltään onkin lähellä sitä), eikä eeppistä tai elämäkerrallista aikaa. Se on erikoista karnevaaliaikaa, joka on tavallaan suljettu historiallisen ajan ulkopuolelle. Se kuluu omia erikoisia karnevaalilakejaan noudattaen ja siihen mahtuu rajaton määrä radikaaleja vaihdoksia ja metamorfooseja.31 Juuri tällaista aikaa (joka ei tosin ole karnevaaliaikaa ankarassa mielessä vaan karnevalisoitunutta aikaa), Dostojevski tarvitsi erityisten taiteellisten tehtäviensä ratkaisemiseksi. Tapahtumat kynnyksellä tai torilla, niiden sisäisin ja syvin merkitys tai Raskolnikovin, Myshkinin, Stavrogin ja Ivan Karamazovin kaltaiset sankarit olisivat jääneet paljastumatta tavaIlisessa elämäkerrallisessa ja historiallisessa ajassa. Myös polyfonia täysiarvoisten ja sisäisesti keskeneräisten tietoisuuksien vuorovaikutustapahtumana vaatii ajan ja tilan toisenlaista taiteellista konseptiota, Dostojevskin ilmaisua lainatakseni "epäeuklidista" konseptiota.

Tähän voi päättää Dostojevskin teosten karnevalisaation analyysin.

Kolmeen seuraavaan romaaniin sisältyvät samat karnevalisaation piirteet,32 tosin monimutkaisemmassa ja syvällisem mässä muodossa (varsinkin Karamazovin veljeksissä). Tämän luvun lopuksi käsittelen vielä yhtä seikkaa, joka ilmenee selkeimmin viimeisissä romaaneissa.

Edellä puhuttiin jo karnevaalikuvan rakenteen erityispiir teistä: se pyrkii kattamaan ja yhdistämään itseensä kehityksen molemmat ääripäät ja antiteesin molemmat jäsenet: syntymän ..........


AJK kotisivu o Kirjallisuussivut o Book lists o AJK Home Page

Asko Korpela, kansantaloustieteen lehtori, Helsingin kauppakorkeakoulu

ko Korpela 970308 (970103) - Asko.Korpela@kolumbus.fi (palaute tekijälle)