Asko Korpela
Troyat-60: Dostojevski

ER>

Asko.Korpela@kolumbus.fi


Henri Troyat: Dostoïevsky, Librairie Arthème Fayard, Paris 1960, ss. 386-406 (suomennos AJK)

Luku III (neljäs osa )

Karamazovin veljesten synty

Kirjailijan päiväkirjan joulukuun 1877 numerossa Dostojevskij ilmoittaa lukijoilleen, että hän on päättänyt keskeyttää joksikin aikaa aikakauskirjansa toimittamisen, "paneutuakseen taiteelliseen työhön, joka oli huomaamatta ja tahtomatta hahmottunut näiden kahden julkaisuvuoden aikana". Uusi kirja johon hän viittaa, tulisi olemaan kuten Keskenkasvuinen, osa suuresta keskeneräisestä kokonaisuudesta, jota hän nimittää "Suuren syntisen elämä". Siinä käsitellään jumalan olemassa oloa, "ongelmaa, joka minua on kiusannut tiedostamattomasti ja tiedostetusti koko elämän ajan".

Feodor Mihailovitsh tietää, että hänen kirjallinen työnsä ei ole vielä valmis. Viimeinen tunnustus tunkee päälle ja on korkea aika uskaltautua siihen. Se tulisi olemaan hänen vihonviimeinen sanansa. Hän kokoaa itsensä. Hän kerää muistiinpanonsa, aineistonsa. Tarvitaan kolme vuotta yrityksen läpiviemiseen.

"Olen kuvitellut mielessäni ja pian aloitan suuren romaanin, jossa on muiden henkilöiden lisäksi myös suuri joukko lapsia..." hän kirjoitaa 16 maaliskuuta 1878.

Ja hän alvaa Karamazovin veljekset vihkonsa näillä sanoilla:

  • "Oppia tietämään, voiko maata kiskojen välissä, kun juna menee täydellä vauhdilla yli."
  • "Ottaa selvää lapsityövoiman käytöstä tehtaassa, kouluista, lähteä itse kouluun."
  • "Löytölasten turvakodissa."
  • Tällä välin Dostojevskij on tutustunut nuoreen ja loistavaan professori Vladimir Solovjeviin (tunnetun historioitsijan poika). Hän on kuullut nuoren miehen esitelmistä Pietarissa. Hän on havainnut, että heitä yhdistää toisiinsa kiistämätön henkinen sukulaisuus. Eikö vain olekin Solovjev valinnut väitöskirjansa teemaksi: "Länsimaisen filosofian kriisi"? Eikö vain hän ole hyökännyt vanhan euroopplaisen positivismin ytimen kimppuun? Eikö vain ole julistanut uuden metafysiikan tuloa? Lisäksi nuori mies kannattaa ihailtavalla tavalla hänen asiaansa. Hänen inspiroitunut kauneutensa viehättää hänen järkkymättömimpiäkin vastustajiaan. Dostojevskij vahvistaa, että hänellä on Annibal Carraccin "nuoren Kristuksen pää".

    Korkea ystävyys yhdistää pian nuoren filosofin ja vanhan kirjailijan. Mutta tässä merkillisessä liitossa vanha kirjailija näyttää olevan oppilaan asemassa.

    Itse asiassa, Solovjevin kanssa käytyjen loputtomien keskusteluiden ansiosta Dostojevskij muotoilee, määrää, valaisee omaa ideologiaansa. Hänen nuori toverinsa auttaa häntä kääntämään abstrakteiksi sanoiksi sen filosofisen kaaoksen, jossa hän on jo vuosia kamppaillut.

    Ortodoksisen uskonnon opillississa ongelmissa Dostojevsjkij hankkii tietoja Pyhän Synodin esimieheltä Constantin Pobiedonostsevilta. Mutta häntä kiinnostaa myös Feodorovin yleisen liikkeen teoria. Hän lukee onnellisen Tihon Zadonskijn tekstejä. Hän oli piispa 18. vuosisadalla: "Haluan tehdä Tihon Zadonskijsta uuden romaanini keskushahmon", hän kirjoittaa Majkoville jo vuonna 1870.

    Pikku Aleksin kuoleman jälkeen, Annan Grigorjevna vaatii, että hänen miehensä seuraa Solovjevia tämän matkalla "Optina Pustineen". Hän toivoo että olosuhteiden muutos karkoittaisi huolet FeMiilta. Ja tämä sopii, sillä Dj on aina halunnut käydä Optina Pustinen luostarissa. Gogol, Leontjev ja Leo Tolstoj pakenivat sinne kukin vuorollaan.

    Dj tekee vaimonsa toivomuksen mukaan ja lyhyen Moskovassa oleskelun jälkeen ystävykset matkustavat junalla Sergejevoon. Sieltä he hankkivat vaunut, joilla keikuttelevat 120 virstaa kivisiä polkuja. Kahden päivän kuluttua he saapuvat Optina Pustineen. Paikalliset munkit ottavat heidät vastaan sydämellisesti ja vanhin Ambrosius, ihmeidentekijä ja omantunnon ohjaaja, myöntää FjMille kaksi yksityisvastaanottoa. Tämä käynti täsmentää vielä Djn mielessä täydellisen kunnioitettavan isä Zosiman hahmoa Karamazovin veljeksissä.

    On kiintoisaa havaita, että vuodesta 1877 lähtien, vuotta ennen Optina Prustinen matkaa, Dj oli tehnyt matkan Darovojeen, hänen lapsuutensa seudulle. Hän oli nähnyt metsän, laakson, Tsheremashnijn kylän. Hän oli haastatellut vanhoja ryppyisiä,likaisia musikoita, jotka olivat olleet hänen tovereitaan ampumisleikeissä, pellavapäitä, joiden nauruun hänen omansa oli sekoittunut. Hän oli palauttanut muistot mieleensä. Hän oli virkistänyt mielikuvitustaan sen alkuperäisellä lähteellä. Hän oli valmis.

    Tämä kolme vuotta kestänyt työ osoittautuu kuitenkin vaivalloisemmaksi kuin mikään muu. Dj ei halua pilata tätä kirjaa hutiloinnilla, koska se oli oleva hänen elämäntyönsä kruunu. Mutta hän pelkää, että ikä voi olla jo vaivuttanut uneen hänen luomisvoimansa. Hän pelkää, että sairaus on vääristänyt hänen muistiaan. Hän pelkää kuolevansa ennenkuin on kaiken sanonut: "Olen jo pitkän aikaa huomannut, että mitä enemmän kuljen sitä vaikeammaksi työnteko käy." Tai: "Ajattelen aina kuolemaani... ja ihmettelen mitä jätän teille, lapsille ja sinulle..." Ja vielä: "Nyt minulla on harteillani Karamazovit, joka on saatettava hyvän loppuun. Siitä on tehtävä taideteos, ja se on vaikea ja riskaabeli asia, kohtalokas asia: sen täytyy saattaa nimeni hyvin korkealle, muuten ei ole toivoa."


    Luku IV (neljäs osa )

    Karamazovin veljekset


    AJK kotisivu o Kirjallisuussivut o Book lists o AJK Home Page

    Asko Korpela, kansantaloustieteen lehtori, Helsingin kauppakorkeakoulu

    ko Korpela 970107 (970107) - Asko.Korpela@kolumbus.fi (palaute tekijälle)