Kirja uusiksi 

Tärisyttävä kohtaaminen 

Tänä aamuna koin omalta osaltani jo selvästi yli 50 vuotta vanhemman ja ylipäätään jo ainakin 500 vuotta vanhan asian aivan uudessa valossa. Kirja on hahmottanut kilpailijansa ja käynyt hyökkäykseen tämän aseilla. Taktiikkana ei ole väkivalta vaan itämainen puolustus: väistö ja hyökkäys tarjoten rakkautta ja miellyttävyyttä, ihan niinkuin tässä esimerkkinä olevan kirjan ensimmäisen luvun mukaan valloittajien ja alkuasukkaiden ensimmäisessä kohtaamisessa. 

On pelkkä sattuma, että kirja on portugalinkielinen Brasilian historia eli näitä on muitakin jo vaikka kuinka paljon. Kaiken takana oleva teknologia ja sen takana oleva ihmisen innovoiva järki vie väistämättä tähän taisteluun ja tähän strategiaan ja tähän taktiikkaan. Kirja joutuu sopeutumaan nettiin tai paremminkin: netistä koituu synergiahyötyä niinkin vanhalle ja pätevälle tiedonsiirtovälineelle kuin on kirja. Minun silmäni siis sattuivat avautumaan tänään. Olen itse kirjoittanut ensimmäisen kirjani yli 30 vuotta sitten. Jos vielä kirjoittaisin, siitä tulisi toisenlainen, tästä aamusta lähtien - tiedostetusti toisenlainen. Varmaan jotakin samantapaista kuin on seuraavassa. Itse asiassa näen jo silmissäni, miltä se näyttäisi, materiaalikin olisi jo valmiina

Tietenkin olen tällaisia jo ennenkin nähnyt, mutta vasta nyt kun otin kirjan käteeni tositarkoituksella eli aikomuksena lukea se, tulin tietoiseksi mistä on kysymys. Taitto, kuvitus ja väritys ovat radikaalisti uudistuneet. Myös sisältö on uudistunut, mutta ei läheskään niin paljon kuin voisi odottaa. Ennen kaikkea: teksti ei ole katkonaista ja pätkivää niinkuin ulkomuodon perusteella voisi kuvitella, vaan asiakokonaisuudet ja niiden loogiset osat hahmottuvat entistä selvemmin. Lopun kertokoot kuvavitriinit. Tällaisella kirjalla on suuri tulevaisuus!

Tällainen kansi voisi olla minkä hyvänsä historian oppikirjan kansi, melkein. Muoto on taskuun sopiva, mutta sellaisiinhan olemme jo tottuneet. Ainakin 45 vuotta muistan taskukirjoja. Koulupoikana tilasin niitä kirjakaupasta. Hinnat olivat paksuuden mukaan, perushinta englantilaisella taskukirjalla oli 121 mk (1.21 nykymarkoissa). - Tässä kuvitusta on jo kannessa enemmän kuin mitä on totuttu vakavassa historian kirjassa näkemään. 
(Näpäytä kuvaa, saat suuren!) o AJK matka Brasiliaan ja Argentiinaan
Sisällysluettelo on epookkien määräämä. Jos nyt hammastella haluaa, niin tässä on siihen sijaa: tämän aukeaman kuvituksen sanoma ei hahmotu ainakaan minulle. Se on pikemminkin kuin mikä hyvänsä koristus. Muistuu mieleen Akseli Gallén-Kallelan kalevalainen ornamentiikka, joka tämän kyllä voittaakin. Joka tapauksessa sisällysluettelo on hahmotettavissa yhdellä katsella ja jos ei sisältö nyt painu kerralla mieleen, niin ainakin sen logiikka painuu: Brasilian yhteiskunnan vaiheet.
Tässä on näyte luvun vaihtumisaukeamasta. Edellisen luvun loppuyhteenvetona esitetystä erillisen CD-romin sisältö. Kirjan lopusta selviää, että tämän kevyen näköisen ja selkokielisyyttä tavoittelevan lopputuloksen takana on raskaat resurssit ja paljon ihmisiä. Mutta nykyään välineet, ennen kaikkea internet, ovat niin tehokkaat, että yksin syntyy yhtä lailla. Tässä materiaalia on kertynyt ja se on hyödynnetty tekemällä kirjan lisäksi CD-rom, jolla on ajankuvausta osastossa Almanaques, henkilöhistoriaa Biografias ja dokumentteja Documentos. Kirja vain johdattaa niihin, mutt todella hienosti: pelkkää asiaa, ei kevyitä rönsyjä, vaikka onkin teksti kevyttä, lauseet lyhyitä ja kieli yksinkertaista. Toisen luvun sisältö: Intiaanit, valkoiset ja mustat.
Tässä on toisen luvun ensimmäinen aukeama. Tällaista on koko kirja, ehkä mustan kahtena palstana juoksevan tekstin osuus on keskimäärin jonkin verran suurempi kuin tässä, mutta kokonaan kuvatonta sivua ei äkkiä selaamalla löydy. 
Sivun 11 ylävinjetissä kerrotaan Salvadorin perustamisesta:
Kenraalikuvernöörin ensimmäinen keino oli valloittaa maa-alue lahden suussa. Siitä Salvador alkoi. Rakennettiin linnake, taloja, kirkkoja, vankila - kaikki ympäröitiin rintavarustuksella. Vaikka olivatkin yksinkertaisia olki- ja puurakennelmia, niitä tekivät vasta saapuneet ammattimiehet. Sitten ympäristössä lisääntyivät istutukset, ennen kaikkea manioca, maan leipä. Hankalampaa kuin rakennusten pystyttäminen oli niiden kuninkaan määräysten täyttäminen, jotka sopimukseen kuuluivat: taata maan omistusoikeus, järjestää tuotanto, perustaa hallinto ja käännyttää väestö. Jokainen näistä vaati oman strategiansa.

Asko Korpela 20000525 (20000525) o o AJK kotisivu