Salli pitää kiinni aamu-uinnistaan. Minäkin kävin kastautumassa ja toteamassa, että suolainen vesi kantaa enemmän kuin suolaton Kauppisen vesi.
Aamiainen tällä kertaa pilvisen, mutta vähitellen kirkastuvan aamutaivaan ja aina melko rauhallisen lahden äärellä. Sää täällä on kovin erilainen kuin kotona 60 ja 70 leveysasteen välillä. Sää, taivas ja meri tuntuvat joka päivä olevan vähintään jonkun verran erilaiset ja ansaitsevat kyllä jokapäiväisen kommentin. Tällä hetkellä Karibialla riehuu trooppinen myrsky nimeltä George (linkki). Sen veroinen on viimeksi ollut ?? 27? vuotta sitten. Ihmiset valmistautuvat pakko- ja vapaaehtoisevakuointiin.
Edith oli lupautunut lähtemään Sallin kanssa kirkkoon, johon ilmeisesti Richardilla on jonkinmoista kosketusta ennestään. Ensin ajattelin jäädä kotiin tekemään päiväkirjaa, mutta sitten uteliaisuus voitti ja lähdin mukaan. Olkin kokemisen arvoinen tapahtuma: näin 'maallisiin' kirkonmenoihin en ole varmaan koskaan osallistunut.
Olimme sisällä ensimmäisiä ja aloin luulla, että väkeä muutenkin kertyy varsin vähän, mutta itse asiassa olimme etuajassa, sillä luulimme palveluksen alkavan 10:30, kun se todellisuudessa alkoi 10:45. Itse kirkkoherra, ehkä 75-vuotias mummo, tuli meitä tervehtimään ja esittämään itsensä. Varsinainen kirkkoherra on siirtynyt eläkkeelle ja hän on sijaisena, 'varaministerinä'. Kävi ilmi, että on vuosi sitten ollut Suomessa. Kävi erikseen tervehtimässä monia muitakin tulijoita. Menot (broshyyri) muodostuivat rukouksesta, muutamasta veisuusta, ilmoituksista, kolehdista, saarnasta. Huumori tuntui olevan eräs tärkeä elementti näissä kaikissa. Jopa pari sataa vuotta vanhassa nunnan rukouksessa oli humoristisia piirteitä.
Jo rukoukseen ryhdyttäessä kirkkoherra lupasi, että saa nauraa. Nauramista oli lähinnä sen todella arkipäivän yksityiskohtiin menevässä naiviudessa. Ihan hyvää ja viisasta elämänohjetta oli paljon, kuten että lähimmäisten elämään pitää osallistua, muttei ruveta bosseilemaan. Siteerasi jotakin, joka oli arvellut, että jos jumala olisi tarkoittanut että ihmiset elelevät yksikseen, heitä olisi pantu maan päälle peräjälkeen. Ilmoitusten aikaan yksi ja toinen nousi seisomaan ja ilmoitti jotakin: taidenäyttelyistä, konserteista, eräs ukko varoitteli jopa sopimattomasta televisio-ohjelmasta. Saarna oli oikein asiallista elämänviisautta, mutta jumalaa ei taidettu juuri mainita, Jeesuksesta ja pyhästä hengestä puhumattakaan. Kirkkoherra arveli lukkarin korkealla lehterillä olevan asemansa puolesta lähinnä taivasta.
Veisaus tapahtui siten, että noustiin seisomaan ja käännyttiin kohti taustalla olevia urkuja, joilla nuori naisurkuri säesti. Laulettiin hyvin iloisia ja soinnukkaita lauluja, erityisen upea oli mielestäni piskuisen, ehkä 10-henkisen kuoron (vain 2 miestä) esitys: juutalainen laulu. Muutenkin juutalaisiin uskonmenoihin viitattiin useaan kertaan.
Kuulema näihin yleensä liittyy kahvit ja keskustelu menojen jälkeen. Nyt lopuksi urkuri esitti melko pitkän numeron, jota suurin osa jäi penkkeihin kuuntelemaan. Kun lähdön aika tuli, ihmiset lähestyivät toisiaan, käsittääkseni sekä tuttuja että tuntemattomia ja sanoivat kirkkoherran saarnateeman mukaan: olet ihmeellinen, erikoinen (wonderful, special) ihminen. Jotenkin tuntui häkellyttävältä ja pakeninkin kiireen vilkkaan kuvaamaan upeita kukkalaitteita alttarin kahden puolen. Olivat kirkkoherran kertoman mukaan eilisen vihkiparin jättämät. Ikinä ennen en ole nähnyt alttaria, jolta puuttuu alttaritaulu ja sen tilalla on mahdottoman pitkä sohva, jolla kirkkoherra laulujen aikana istuskeli, ei sentään heittäytynyt pitkäkseen.
Kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen ja myönteinen kokemus.
Palveluksen jälkeen tepastelimme jonkin aikaa kaupungilla ja Salli osti, vai oliko jo eilen, niin olikin, pullon shampanjaa, joka avattiin kotiin tultuamme. Oli meidän 34. hääpäivä ja Salli kertoi taas, kuinka häämme tunnelmaltaan erosivat hautajaisista vain veisattujen virsien suhteen. Täytyy myöntää, että siinä on hiukkasen totuutta. Mutta en vieläkään välittäisi jotenkin hölmöläismäisistä teennäsisistä ohjelmanumeroista, 'leikkimielisistä kilpailuista', joita nykyajan häissä näkee.
Sitten lähdimme kävelylle rantaa pitkin länteen. Jonkun matkan päässä kannas kapeni ja siirryimme vastarannan puolelle. Siellä Atlanti aukeni rannattomana. Kohtalaiset aallot toivat terveisiä Portugalista ulapan toiselta puolelta. Minua hirvitti se rohkeus, jolla Salli meni tuntemattomalla rannalla aaltoja vastaan. Muistui mieleen, kuinka palaava aalto voi viedä jalat seisovan alta ja hänet itsensä ulapalle tai hukuttaa varomattoman päälle kaatuvan aallon alle. Paikallisessa ohjekirjassa sanotaankin, että uikaa, jos huvittaa, mutta älkää koskaan yksin. Upottavan hiekan ja valtavan meren kanssa ei ole leikkimistä.
Tänään tuuli oli niin navakkaa, että aaltojen ääni kuului toiselta, meille näkymättömältä, ehkä puolen mailin etäisyydellä olevalta rannalta se. lvästi kosken pauhun tapaan asumuksellemme. Suuri luonnonvoima, samalla kertaa kiehtova ja hieman pelottava. Illalliseksi nautimme kanaa ja couscousia. Tämä kana oli päältä ruskistunut, koska se oli broiled, päältä päin grillattu. Tätä Edith oli kaivannut meidän keittiössämme. Salli arveli seuraavassa remontissa ilman muuta hankittavaksi. Minä pitäisin muuta automatiikkaa kyllä vieläkin tärkeämpänä, sellaista joka estää lieden vahingossa päälle jäämisen. Ihan oli hyvää ruokaa kuten aina, mutta kana hävisi kyllä Spar-kaupan jyväbroilerille erittäin selvästi, voitti kyllä Unkarissa viimeksi saadun maratoonarin ainakin yhtä selvästi. Ei ollut couscouskaan Suomessa syödyn, Italiasta Takasilta saadun veroista. Luultavasti suurin ero oli kastikkeessa, joka kotona oli ärhäkämpi, ehkä sen takia että siinä oli enemmän limettiä.
Keskustelu kääntyi naisasiaan, kuten arvata saattoi ennemmin tai myöhemmin käyvän. Esitin arvioitani naisasialiikkeen tarkoitusperistä ja ennen kaikkea epäilyksiäni sen keinoista, mm täysin epäuskottavista palkkaeroista, joita ilman konkreettisia esimerkkejä jatkuvasti leviltellään. Sanoin että yritysjohtajat ovatpähkähulluja, kun eivät palkkaa naisia, jos he kerran tekevät saman paljon halvemmalla. Luulisi niiden mieluummin palkkaavan naisia kuin kärsivän tappioita ja irtisanovan ihmisiä. Kun ihmettelin miksi eivät kilpaile urheilussa samassa sarjassa (eikä yksikään naisten maailmanennätys ole parempi kuin miesten), oli vastaus ilmeinen: fyysistä ponnistusta vaativissa tehtävissä nainen on heikompi, mutta aivokapasiteetissa ei ole eroa. Rohkenin tulosten perusteella epäillä. Jäi melkein tunne, että pärjäsin. Muistuttelin vielä turhasta ja liiallisesta bosseilusta, josta päivän saarnassakin oli varoitettu. Olisikohan läsnäolleille naisille jäänyt häivän verran ajattelemisen aihetta? - Ehkä ei sentään.
Asko Korpela 980929 (980928) o korpela@hkkk.fi o AJK kotisivu