Viipurin sielu

Sellainen on Viipuri

• Tekijät: Löha Krykoff, Jevgeni Balashov (historia ja kotiseutuyhdistys Karelija), Elvira Kropova
• Vastaava toimittaja: Vladimir Waldin
• Suomennos: Santeri Pakkanen
• Valokuvat: Vladimir Melnikov, Juri Belinskij, Dmitri Shitov, Stanislav Galaktrionov, Vladimir Waldin, Historialliset valokuvat toimituksen omista kokoelmista.
• Suunnittelu: Dmitrij Petrovskij ja tekijät.
• C: PolyPlan Ltd Oy, 1993
• ISBN 5-87517-001-8
• Hinta RUR 135 (44 mk)
• Tässä linkki kustantajan sivulle: PolyPlan

Kerromme kaupungista, joka ei jäänyt unohduksiin

Kerromme kaupungista, joka ei vieraan vallan alle jouduttuaan jäänyt unohduksiin. Se ei myöskään tullut kokonaan omaksi monille neuvostoliittolaisille ja nyky- venäläisille, jotka ovat asuneet kaupunkia jo puoli vuosisataa. Kaupungin sielukkuuden määräävät ennen kaikkea ihmiset ja vasta sen jälkeen kivet, joista he ovat kaupunkinsa rakentaneet. Toisaalta kiviin on siirtynyt jotakin ihmisten sielusta ja ne pystyvät ihmeelliseltä tavalla säilyttämään sitä monien sukupolvien ajan. Juuri tästä on saanut alkunsa esi-isien muistoja varjeleva perinne. Jokainen miehittäjä pyrkii muuttamaan ja rakentamaan vallattua kaupunkia mieleisekseen. Mutta se on mahdollista vain entisen täydellisellä tuhoamisella ja vaatii uuden rakentamista vanhoille perustuksille. Historian mukaan tällainen onnistuu aniharvoin. Juuri näistä syistä uudet asukkaat eivät ole ottaneet yhtäkään valloitettua kaupunkia omakseen. Ainakaan niin pitkään kun sukupolvien muisto on tallella eli 100 - 150 vuoteen. Viipurin osalta on käynyt niin, että seitsemän vuosisadan aikana sen kanta-asutus on muuttunut täydellisesti kuusi kertaa. Niistä kolme väkivaltaisesti.

Viipurin historia on valloitusten ja miehitysten historiaa

Kuten suurin osa rajakaupungeista, Viipurikin on syntynyt vieraiden maiden valloituksen ja miehityksen tuloksena. Viipurin perustana tunnettaan kuuluisa linna, josta on tullut kaupungin symboli. Se rakennettiin aivan uudelle paikalle, syrjään kiinteästä vanhasta karjalaisasutuksesta. Tämän vuoksi vuonna 1293 perustettua Viipuria voidaan pitää uutena kaupunkina. Kaupungin perustajien päämääränä ei suinkaan ollut paikallisten asukkaiden etujen puolustaminen. Niinpä miltei viiden vuosisadan ajaksi Viipurista tulee vieras ja monessa suhteessa vihamielinen paikka - näin ainakin ympäröivällä maaseudulla ajateltiin. Maalaisille vieraita olivat kaupunkien asukkaat, lait ja talous. Se oli riistäjien, ryöstäjien ja tyhjäntoimittajien kaupunki.

Vain kauppiaat mieltyivät heti Viipuriin

Vain kauppiaat mieltyivät heti Viipuriin. Toisaalta sen edullisen maantieteellisen sijaintinsa vuoksi ja toisaalta siksi, että huolimatta paikallisen väestön herättämistä ristiriitaisista tunteista, Viipuri alkoi muiden hallinnollisten keskusten tapaan vähitellen vetää kaupankäyntiä puoleensa.

Näin muodostui Viipuriin ensimmäinen yhdyskunta, johon kuuluivat yhtäältä ruotsalainen varuskunta sekä enimmäkseen ruotsinkieliset käsityöläiset ja toisaalla saksalaiset, ruotsalaiset ja venäläiset kauppiaat. Näin jatkui muutaman vuosisadan ajan. Kuten tiedetään kaupankäynti ja raha eivät välitä rajoista. Mutta rakentavina tekijöinä, vaikkakin ilman mitään selkeitä kansallisia tunnuksia, ne muovasivat vähitellen Viipurista rauhanomaisen kaupankäynnin pohjoisen pääkaupungin. Kauppiaat arvostavat ennen kaikkea vakaita oloja ja juuri tämä oli päällimmäisenä senaikaisen Viipurin olemuksessa. Kaupunki oli pohjoismaalaisittain rauhallinen, mutta samalla kauppiaan tavoin koreileva ja hieman kiireisen levoton.

Venäläiset piirittivät ja valloittivat Viipurin

Venäläisten joukkojen suorittama Viipurin piiritys ja valloittaminen 1700-luvun alussa vaimensi joksikin aikaa erikielisen puheensorinan viipurilaisilla laitureilla ja kaduilla. Kauppakaupunki muuttui taas väliaikaisesti sotilaalliseksi ja hallinnolliseksi linnoitukseksi.

Venäläisten joukkojen tulolla ei ollut sotilaspoliittisten päämäärien lisäksi minkäänlaisia ideologisia tavoitteita. Puhumattakaan siitä, että joku olisi pyrkinyt häätämään Viipurin ja lähikylien asukkaita kodeistaan. Kaupungista lähti vain ruotsalainen virkamiehistö ja kauppiaatkin vain tilapäisesti. Mutta pian kauppiaat palasivat. Ruotsalaisten tilalle tuli välittömästi venäläinen sotilaskomento, ja senkin tilalle myöhemmin suomalaiset virkamiehet. Vaikka kaupunki oli liitetty Venäjän suurvaltaan, ei mitään mainittavia venäläistämisyrityksiä Viipurissa käynnistetty. Käytännöllisesti katsoen kaikki silloiseen Viipuriin asettuneet venäläiset olivat joko varuskunnan palveluksessa tai hallinnollisissa tehtävissä. Suomalaisten muutto kaupunkiin lisääntyi. Kokonaisuutta ajatellen Viipuri pysyi edelleenkin etupäässä ruotsinkielisenä kaupunkina. Tämän aseman se säilytti aina 1800-luvun puoliväliin asti.

Viipuri Suomen suuriruhtinaskunnassa

Viipurin siirtyminen Venäjään kuuluvaan Suomen suuriruhtinaskuntaan ei alkuvuosina vaikuttanut kaupungin elämään juuri ollenkaan. Mutta hyvin pian kaupungin uusi status vaikutti kansainvälisen kaupankäynnin elpymiseen ja nopeaan kehitykseen. Monet Viipurin kukoistuksen aikoina tunnetut kauppahuoneet syntyivät näinä 1800luvun toisen puoliskon vuosina.

Markkinatalouden nopea kehitys vaikutti välittömästi viipurilaisväestöön ja koko kaupunkikuvaan. Rautateiden rakentamisen ansiosta Viipurin merkitys kauppakeskuksena kasvoi entisestään. Vakiintunut kaupunkiväestö ja maalaisväestön muutto kaupunkiin edesauttoivat sekä kaupan että teollisuuden nopeaa kehitystä.

Viipurin lähiympäristön kaunis luonto

Viipurin lähiympäristön kaunis luonto veti yhä enemmän puoleensa lomailijoita sekä Suomesta että Venäjältä. Matkailupalvelujen melko korkeasta hintatasosta johtuen vieraat olivat etupäässä varakkaita ihmisiä. Näin kaupungin oman kehittyvän sivistyneistön ohella alkoi olla suuri merkitys myös Viipurissa vierailevana kulttuuriväellä.

Kaupungin kosmopoliittinen luonne ja kaukainen sijainti pääkaupungista Tukholmasta vaikuttivat siihen, että jo varhain Ruotsin vallan aikana sieltä löysivät turvapaikan monet hallitsevalle virkavallalle vihamieliset henkilöt ja kansanliikkeet. Viipurilla oli ainutlaatuinen asema Venäjän imperiumissa. Vaikka se hyvien kulkuyhteyksien ansiosta olikin lähellä Pietarin hallintokeskuksia, oli Viipuri kuitenkin rajan takana. Vaikkakin raja oli hyvin muodollinen. Viipuri oli suhteellisen kaukana Venäjän vallan aikana myös Helsingistä, myös kaupungin venäläinen varuskunta oli hyvin pieni. Tästä johtuen Viipuri lähistöineen sai muhia omassa liemessään. Tämä itsenäisyyden henki sekä se, että poliittiset olot Suomessa olivat suhteellisesti vapaampaa kuin Venäjällä vaikuttivat siihen, että kaikenkarvaisten sosialistien propaganda sai Viipurissa vastakaikua. Sosialistien toiminnan johtoon astui pian herra Uljanov [Lenin; AJKn selvennys].

Viipurin tilanne Venäjän satamakaupunkina

Viipurin tilanne oli samanlainen kuin monessa muussa Venäjän kansainvälisessä satamakaupungissa, jonka valtaväestönä olivat ammattitaitoiset työläiset. Samoin oli Pietarissa ja Tallinnassa sekä etupäässä työläisistä koostuvan sotalaivaston tukikohdissa Odessassa ja Sevastopolissa. Näin ollen oli aivan luonnollista. että Viipurin työläiset kannattivat bolshevikkien vallankaappausta Venäjällä vuonna 1917. Yhtä luonnollista on sekin, että Viipurista tuli "Suomen työläishallituksen" viimeinen tukikohta pakomatkalla Suomesta Pietariin.

Vuoden 1918 tapahtumissa paistaa hyvin sclkeä ristiriita varakkaan talonpoikaiston sekä työväenluokan välillä. Kapitalismin myöhäinen tulo Suomeen ja markkinatalouden kehittymättömyys Vcnäjällä eivät voineet olla vaikuttamatta tilanteen kärjistymiseen. Työväcnluokka oli kauppiaiden tavoin kosmopoliittista, mutta luokan kehittymättömyydestä johtuen sen kansainvälisyys ei ollut rakentavana vaan tuhoavana tekijänä.

Oikeastaan juuri nämä tapahtumat johtivat siihen, että Viipurista tuli hyvin lyhyessä ajassa täysin suomalainen kaupunki. Lähialueiden maalaisia - jotka eivät kummeksuneet Viipuria - alkoi aktiivisesti virrata kaupunkiin. Vastaavasti myös Viipurin elämänlaatu muuttui. Viipuri oli edelleenkin teollisuus- ja kauppiaskaupunki, mutta nyt jo täysin suomalainen ja käytännössä Suomen toinen pääkaupunki.

Talvisota ja neuvostojoukkojen hyökkäys

Alkanut talvisota ja neuvostojoukkojen hyökkäys ei ollut niinkään sotilaspoliittinen kuin ideologinen tapahtuma. Viipuri ei ollut koskaan ennen kokenut niin kokonaisvaltaista väestön vaihtumista kuin vuonna 1940. Suomalaisten asukkaiden lyhytaikaiseksi jäänyt paluu kotikaupunkiinsa vuosina. 1941 - 44 vain lykkäsi vanhan Viipurin loppua. Heti jatkosodan päätyttyä uudet päättäjät suorittivat Viipurin täydellisen ja väkivaltaisen neuvostoliittolaistamisen (mikä ei ole samaa kuin venäläistäminen). Tätä riitti aina paikannimistön nopeaan ja usein täysin järjenvastaiseen muuttamiseen asti, vaikka pitkin Neuvostoliittoa kaupunkiin luodut uudet asukkaa olivat jo alkaneet tottua suomalaisiin paikannimiin.

Luvan asettua "uudismaille" saivat kaikki - paitsi ne - joille alue oli historiallinen synnyinmaa. Viipurin nykyisessä puhelinlinluettelossa on valkovenäläisiä, venäläisiä, juutalaisia, ukrainalaisia ja jopa tataarien nimiä, muttei yhtään suomalaista. Uudet asukkaat tietenkin parantelivat sodan kaupungille aiheuttamia haavoja, mutta nykyinen Viipuri eroaa hyvin paljon siitä, minkälaisena sen entiset asukkaat muistavat kotikaupunkinaan. Nykyinen Viipuri muistuttaa kuulemma 40 vuoden takaisia suomalaisia kaupunkeja.

Vanhat viipurilaiset rakennusperinteet

Vanhat viipurilaiset rakennusperinteet on huomattavilta osin kadotettu ja entiset laitakadut on täynnä kasvottomia betonilaatikoita kuin missä tahansa muussa entisen Neuvostoliiton kaupungissa. Viipurin vanha menneisyys tuhottiin joko suoralla toiminnalla kuten Torkkeli Knuutinpojan patsas ja Viipurin tuomiokirkko tai laiminlyömällä "vieraan" kulttuurin muistomerkkejä.

Historiantutkijat ovat tottuneet sclittämään seuraavat tapahtumat "Neuvostoliiton sisä- ja ulkopolitiikan pääpainon muuttumisella". Mutta millä muulla kuin Viipurin sielunelämän elpymisellä voidaan selittää se, että uudet viipurilaiset ovat alkaneet huolehtia kaupungistaan?

Viipurissa kymmenkunta vuotta sitten käyneet muistavat

Viipurissa kymmenkunta vuotta sitten käyneet muistavat varmaankin. että sodanjälkeiset muutokset eivät olleet mieltä ylentäviä, mutta kaupunki oli kuitenkin puhdas ja hoidetunnäköinen. Venäjän viime vuosien yleinen sekasorto ja kurjuus ovat syynä siihen säälittävään tilaan, johon kaupunki joutui 1990-luvun alussa. Asiaan on vaikuttanut sekin, että tällä välin on kasvanut kokonainen sukupolvi, joka ei ole ainoastaan juureton - mistä juurista voi puhua? - vaan se ei edes muista tätä maata sellaisena kuin sen näkivät heidän edeltäjänsä.

Historia ei ole kovin lempeä niitä kohtaan, jotka yrittävät väkivaltaisesti vaikuttaa sen kulkuun. Uuden ajan kauppiaat palaavat jälleen Viipuriin samoin kuin lähes kaksi vuosisataa sitten. Nyt vanhan kaupungin perinteet ovat elpymässä jo Viipurissa syntyneiden ja tätä maata rakastavien työn ansiosta. Viipuri oli pitkään suljettu kaupunki entisten viipurilaisten ja muiden "ulkomaalaisten" lisäksi myös monille neuvostoliittolaisille. Kaupunki avaa taas porttinsa.

Viipurin sielua ei ole haudattu. Viipurin sielu elpyy?