Asko Korpela

200611 Benalmádena

• 1108ke Pariisin pyörteissä
• 1109to Torilounas appelsiinipuiden katveessa
• 1110pe Oliivit, appelsiinit ja Sevilla
• 1111la Puutarhajuhla terassilla
• 1112su Isänpäiväretki Torcaliin
• 1113ma Retki lähivuorille Mijasiin
• 1114ti Málaga ja Picasso
• 1115ke Kotimatka

1108ke Pariisin pyörteissä

Mutta 'seikkailu' alkaa jo ennen kuin päästään näin pitkälle. Nähdään nimittäin kaaos Pariisissa eli ruuhka CDG lentokentällä. Tämän perusteella on tietenkin mahdotonta sanoa, onko se siellä arkipäivää vai tällä kertaa poikkeus. Mutta ainakin tämä on tavallinen arkikeskiviikko. Ja kuitenkin vietämme lentokentän kuljetusbussissa koko sen ajan ja enemmänkin, joka meillä on käytettävissä siirtymiseen jatkolennolle Malagaan. Se menee, mutta uusiahan tulee. Miten mahtaa käydä matkatavaroille. Eivät kai nekään... Ihan kuin olisivat hieman käsitteet kentällä sekaisin. Lippun merkityltä portilta neuvotaan menemään portille 5 (aivan selvästi porte cinque), mutta kun sitä sitten kyselen, kukaan ei tunnusta sellaista olevankaan, vaan nimenomaan sanotaan, ettei sellaista ole. Sekaannus johtuu siitä, että sana 'porte' tarkoittaa täällä kahta eri asiaa: 1 lähtöporttia, jotka ovat kaikki kaksinumeroisia ja 2 ulko, ovea, joista löytyy numerolla 5 merkitty. Sitä siis tarkoittaa porte cinque.

Eikö voisi ulko, ovesta käyttää esim sanaa 'entrance' vai eikö sana ole ranskaa? Mutta ennenkuin sen saan selville harhailen edes takaisin puolen päivälenkin verran. Puolison äänikin kuuluu minua kutsuen jostakin, mutta välissä on seinä ja tuntuu tulevan myös eri tasolta. Vihdoin löytyy. Sen jälkeen on kaikki selvää. Jatkolento järjestyy, aikaa on sopivasti pari tuntia.

Olutta ja voileipää tekee mieli. Sellaiset saadaankin ja nautitaan kohtalotoverien mukavassa seurassa. Ikäisemme N pariskunta on matkalla Malagan kautta ensin viikoksi Sevillaan ja sitten Malagaan. Siinäpä olisi mukava ohjelma meillekin, mutta tällä kertaa ei kotimaan asioiden takia onnistu. Joudumme tyytymään Sevillan päivämatkaan. Se kyllä osoittautuu aivan liian lyhyeksi ajaksi niin paljon nähtävää tarjoavassa paikassa.

Kentän ruuhka koetaan vielä uudelleen, kun jonotamme koneen pääsyä kiitoradalle aloittaen vuoronumerosta 7. Parikymmentä minuuttia sekin vie. En muista ennen kokeneeni. Lento sujuu aikataulun mukaan, mutta perillä odottaa vielä yksi viivästys. Laukuista ei tietoakaan. Odotellaan, otetaan yhteyttä erityiseen tällaista asiaa hoitavaan toimistoon. Sielläkin on jono. Aikansa vie. Mutta laukkujen numerot, ulkonäkö ja hotelli kirjataan. Virkamies ilmoittaa: huomenna tulee hotelliin. Melkein epäilys hiipii mieleen. Mutta turhaan. Seuraavana päivänä ilmestyvät laukut ihan asianmukaisessa kunnossa.

Loppujen lopuksi ennätämme hetkeksi oikaista itsemme ennen ystäviemme Marjan ja Jaskan tapaamista. Käymme matkatoimistossa varaamassa bussimatkan (2x48e) Sevillaan ennen kuin vietämme hauskan illan ystäviemme seurassa oman tutun La Fonda hotellin ravintolassa. Jäi mieleen yhtenä edellisen matkan parhaista herkuista täällä nautittu kala, ateria, harmi ettei jäänyt mieleen, mikä kala se oli, luultavasti rosetta. Nyt kuitenkin syödään rapea eli merikrottia (engl monkfish, goosefish) eli siis munkkikala tai hanhikalaa. Muuten ihan jees, mutta on siinä kovat ja terävät ruodot. Emme pety ravintolan kykyjen suhteen. Jälkiruuaksi tietenkin flan.

1109to Torilounas appelsiinipuiden katveessa

Sitten lähdemme ystäviemme kanssa autolla Fuengirolaan. Maisemat ovat todella upeat. Vuoren rinteitä ja vitivalkeita rakennusryhmiä siroteltuna joka puolelle. Ja kaiken taustalla syvän sininen Välimeri. Tänään tuulee melko lailla ja aallot loiskuavat korkeina, joten rannalla kävely jää lyhyeksi. Pilviäkin on, mutta ei sateeksi saakka. Tuleepa käytyä suomalaisessa kirjakaupassa ja suomalaisessa kahvila, konditoriassa. On se kumma, kun naureskellaan suomalaisten tarpeelle syödä suomalaista ruokaa ulkomailla ja sinne vain sitten itsekin mennään. Kyllä ne pulla ja kahvi ihan tarkasti suomalaiselta maistuvat, erilaiselta kuin paikalliset. Kirjakaupasta löytyy kertakaikkiaan mainio kirja Riitta ja Seppo Teinosen Paratiisin mailla. Selviää että Seppo Teinonen on toiminut pitemmän aikaa täällä pappina ja kirjoittanut useita kirjoja. Aivan mainio omintakeinen kirjoitustyyli, yhdistelmä mielenkiintoista asiatietoa ja vallan viehättävää metafysiikkaa.

Lounasta syömme ystävien kanssa juuri siinä paikassa, appelsiinipuiden alla, joka edelliseltä käynniltä kaikkein ihanimpana jäi mieleen. Mikä ihme on tämä Roseta kala. Hyvää kuin mikä, mutta sanakirjasta ei löydy. Litteä on ja maukas, kampela tulee mieleen. Lounaan aikana taivas kirkastuu ja tuuli loppuu. Aivan upea terassisää. On tunne, että vaikka loppu matka jotenkin epäonnistuisi, jää tähänastisen perusteella plussan puolelle. Eipä ollut kiirettä lounaalla.

Nyt ovat matkalaukutkin saapuneet ja voidaan asettua taloksi tuttuun paikkaan. On edelliseen matkakertomukseen laitetun numeron ansiosta täsmälleen sama apartamiento, numero 53, hinta noussut kahden vuoden takaisesta 40 eurosta 43 euroon. Pidämme kohtuullisena.

Siestan ja kunnon ruokalevon jälkeen teemme kävelykierroksen kylällä. Olisiko pääkatu edes 500 metriä pitkä. Se kulkee vuoren rinteen suuntaisesti ilman suuria korkeuseroja. Kapeat poikkikadut sen sijaan nousevat ja laskevat rinnettä pitkin ylös ja alas. Niillä saa hyvää liikuntaa. Onneksi on tullut lenkkeily aloitettua. Ei tuota vaikeuksia, kun ei kiirettä pidetä. Tehdään pikku ostoksia ja lopuksi mennään oman hotellin ravintolaan ja syödään kevyeksi iltapalaksi munakoisopaistosta ja melonia pekonin kanssa. Tuleepa otetuksi Tiramisu ja kahvikin ja tietysti lasi viiniä ruuan kanssa. Koko kevyt kahden hengen illallinen 22.50e.

1110pe Oliivit, appelsiinit ja Sevilla

Yksi tämän matkan ihmeistä on opas, joka puhuu pelkkää asiaa eikä mitään oppaiden tavanomaisia legendoja. Ja vielä isompi ihme on se, että opas kertoo kaiken kolmella kielellä: englanti, ranska, saksa niin hyvällä aksentilla, että minä en syntyperäisestä erota. Enpä ole ennen moista nähnyt. Täysin sujuvasti keskustelee kuljettajan kanssa myös paikallisella murteella, joka melkoisesti tuntuu eroavan 'kirjakieli' espanjasta. Eikä hänen äidinkielensä ole mikään näistä neljästä vaan ilmeisesti hollanti. No hehän niitä kieliä osaavat. Muistan, kuinka eräässä WFAF konferenssissa Hollannissa noin vuonna 1960 silmät pyöreinä ihmettelin hollantilaisten kielitaitoa: useampikin heistä puhui äidinkielen lisäksi täysin sujuvasti englantia, saksaa, ranskaa, italiaa. Muistan kuinka silloin itse ajattelin: miksi tosiaan tyytyä pariin kolmeen tavalliseen ja päätin, että minä myös...

Muuten jees, unelmasta on tullut jossakin määrin totta, mutta käytännön harjoitus on ollut vähäisempää kuin olisi ollut tarpeen. Kymmenellä kyllä kuitenkin solkkaan. Hauskasti muuten paljastuu oppaan hollanti: hän laskee pysähdyspaikoilla mukanaolijoiden lukumäärän varmistaakseen, ettei ketään puutu. Se tapahtuu puoliääneen hollanniksi. Muistan, että kaksinkertaisesta nobelistista Marie Sklodowska, Curiesta kerrotaan, että hän muuten ranskaksi matematiikkaa opettaessaan lukusanoja kuitenkin puolaksi mumisi. Jokainen tekee sen äidinkielellään.

Minun osaltani Sevillan matkan todelliset kohokohdat ovat aivan yllättäviä, jotakin kokonaan muuta kuin voisi odottaa. Ne ovat oliivit ja appelsiinit eikä mitkään opaskirjoissa esitellyt historialliset ja taidemuistomerkit.

Menomatkalla kohta tien erkaannuttua Granadaan johtavasta, ennestään tutusta tiestä, alkavat oliivipuukentät vai pelloiksiko niitä pitäisi sanoa, tuskin kuitenkaan metsiksi. Suorissa riveissä 3-4 metrin välein pitkin ja poikin. Niitä on silmänkantamattomiin. Opas kertoo, että niitä on Espanjassa 270 miljoonaa. Ne kasvavat tuottavina hyvin vanhoiksi, jopa yli tuhat vuotisia on edelleen olemassa. Viiden vuoden kuluttua istutuksesta ne tuottavat 5 kg oliiveja, joista saadaan 1 litra öljyä. Kymmenen vuoden kuluttua sato on 50 kg ja myöhemmin 100-150 kg. Siis 20-30 litraa öljyä. Kaikkiaan siis 270 miljoonaa kertaa ... No, kaikista oliiveista ei tehdä öljyä, vaan ensimmäinen sato poimitaan käsin, kun oliivit ovat vihreitä, toinen myös käsin, kun oliivit myöhemmin muuttuvat lähes mustiksi ja kolmas sato koneella, kun oliivit ovat vieläkin kypsyneet ja muuttuneet ruttuisiksi. Vasta siitä sadosta tehdään öljyä.

Appelsiinipuut taas yllättävät täydellisesti sijainnillaan. Sevillan kaikkia vähänkin leveämpiä katuja reunustaa appelsiinipuurivistö. Eivätkä ne ole mitään kitukasvuisia cityappelsiineja, vaan todella hyvinvoivan näköisiä terhakoita puita vieri vieressä, jokainen aivan täpötäynnä tässä vaiheessa pienehköjä vihreitä appelsiineja. Ajattelen, että mitenkähän... eivätkö ne ime tonneittain lyijyä liikenteestä. ... mutta tietysti se ehkä pysähtyy kuoreen. Tietäväinen opas taas kertoo: koko sadon ostaa Sevillan kaupungilta englantilainen marmeladitehdas. Nämä eivät ole tavallisia sellaisenaan syötäviä appelsiineja vaan kitkerää lajia ja niistä tehdään nimenomaan 'bitter' tyyppistä marmelaadia. Olen aina kuvitellut, että bitter, ominaisuus on peräisin siitä, että appelsiinit käytetään kuorineen... Ostan aina ehdottomasti bitter tyyppiä, jos sitä on saatavissa. ...niin myös jatkossa.

Opaskirjastako luen vai kertooko senkin mielenkiintoisen pikku tiedon opastäti, sen nimittäin että Sevillassa on mitattu korkein ulkoilman lämpötila Euroopassa: 50 C astetta vuonna 1884 elokuun 4 päivänä. Ei ihme että täällä appelsiinit kypsyvät.

Perillä Sevillassa on eri opas, jonka haltuun alkuperäinen oppaamme meidät luovuttaa. Ajattelen: jo täytyy olla ihme-epeli, jos kielitaidossa tälle vetää vertoja. Usko tai älä: samat kielet tulee ja yhtä puhtaasti: englanti, ranska, saksa. Iso nautinto on kuunnella kaikki, varsinkin kun edelleen pelkkää asiaa eikä höpö-höpö juttuja. Enpä muista mitään tällaista miltään aikaisemmalta matkalta. Tämä opas vain on turhan ketteräjalkainen Sevillan tietyömailla. On huonojalkaisella perässä pysymistä. Mitä jos olisi joukko häipynyt näköpiiristä. Ei ollut mitään tietoa, mihin piti mennä. Samaa valittavat amerikkalaiset kanssamatkailijatkin lounaalla.

Kyllä on paljon kaunista katsottavaa kaupungissa. Ehkä näyttävimmät monumentit ovat jääneet kahdesta täällä järjestetystä maailmannäyttelystä: ensimmäinen 1929 keskeisenä ideana Etelä-Amerikka ja toinen 1992. Molempien jälkeen on jäänyt paljon hienoja rakennuksia, ei mitään kantti kertaa kantti tyyliä, vaan ainoalaatuisia kauniita taideteoksia, tiedä sitten kuinka funktionaalisia. Sisälle ei ole aikaa mennä.

Sen sijaan tutustumme valtavaan katedraaliin, joka opaskirjoissa mainitaankin kaupungin ykkösnähtävyytenä. Se on maailman kolmanneksi suurin, Pietarinkirkon ja Lontoon - mikä se nyt olikaan, St Paul - jälkeen. Viisi laivaa, mutta kirkon suuruuden omin silmin toteaminen ei ole mahdollista, sillä keskilaivassa on puolivälissä alttarirakennelma, joka estää näkyvyyden laivan koko pituudelta. Lasimaalauksia, kappeleita, kaikkea, mitä kirkkoon kuuluu. Aikasisemmin kappelit olivat yksityisiä, ilmeiseti siis lahjoittajien 'omistamia', nykyään kuuluvat seurakunnalle, vai pitäisikö sanoa vain kirkolle. Mikä täällä lienee seurakunta käsite, varsinkin ajatellen tällaista katedraalia, siis piispan eli hiippakunnan kirkkoa. Varsinkin Pietarinkirkon Roomassa nähneenä ei oikein mitenkään erikoisesti sävähdytä tämä kirkko sittenkään.
 

Muita nähtävyyksiä emme sitten Sevillassa näekään. Metron rakennustyöt vakavasti hankaloittavat liikkumista ja kävellen joudumme harppomaan minimaalisen kapeita ja epätasaisia jalkakäytäviä pitkin bussin pysähdyspaikasta toiseen. Näkemättä jää se hieno hotelli, Alfonso XIII, jota kaikki käyvät pällistelemässä. Askarruttaa mieltä, että miten hotelli voi olla turistinähtävyys. Eikö rahvas sotke paikkoja ja hälinällään häiritse korkeita hintoja maksaneita hotellivieraita, vai näytetäänkö kuin akvaariota lasin takaa?

Matkan hintaan 48 euroa/hlö kuuluu myös lounas, jonka arvo on laskettu vain 6 euroksi. Ei anna kovin suuria odottaa, mutta yllätys on myönteinen: tuhti annos merikrottia, leipää ja viiniä, taisi olla alkusalaatti ja lopuksi jälkiruokakin, eihän täällä ilman. Ehkä on hintakin korkeampi kuin 6 euroa ja matkatoimisto käyttää tätä vain keinona pitää joukko kasassa. Pöytäämme sattuu amerikkalainen pariskunta, josta olen jo jonkun näyttelypaviljongin luona ottanut kuvan heidän kamerallaan. Herra on työskennellyt 8 vuotta Saudi-Arabiassa Boeingin palveluksessa ja kertoo värikkäitä juttuja sikäläisestä elämästä ja vielä värikkäämpiä pääharrastuksestaan syvänmerensukelluksesta haiden seassa.

Lounaan jälkeen teemme vielä tunnin laivaristeilyn Quadalquivir-joella virtaa ylös ja virtaa alas. Näemme tyylikkäitä siltoja ja vuoden 1992 maailmannäyttelyn paviljonkeja. Olin jo bussimatkalla heittäytynyt juttuihin kahden venäläisen naisen kanssa. Toisella heistä on kokemusta tietokoneohjelmoijana ja hänen ystävättärensä on kielitieteilijä tai kielen opettaja tai jotakin sellaista, sillä hän on perehtynyt etymologiaan, erityisesti venäjän kielen, mutta yleisemminkin. En ole koskaan tullut ajatelleeksi, eikä kukaan ole sanonut, että venjän sana 'spasibo' - kiitos - on pienen kulumisen ja yhteenhitsautumisen kautta muodostunut kahdesta erillisestä sanasta 'spasi bog' eli 'pelasta jumala'. Nyt kun hän sen sanoo, on asia aivan ilmeinen. Muutamia muitakin ilmaisuja tarkastellaan, esim vanhaan egyptiläiseen auringonjumalaa tarkoittavaan sanaan 'ra' littyen.

Kotimatkalla, samoin kuin aamulla tullessa, pidetään parinkymmenen minuutin tauko tienvarren keitaalla. En sitä bensa, asemaksikaan osaa sanoa, kun en pumppuja näe. Epäilen, ettei niitä olekaan. Sen sijaan on kahvia, virvokkeita, purtavaa, ehkä olisi ollut ruoka-annoksiakin ruoka-aikana. Tässä suhteessa moitteettomasti varustettu ja organisoitu, yhtä runsaasti kuin vastaavat paikat koti Suomessa. Ehkä ei logistisesti ihan yhtä viimeisen päälle suunniteltu kuin meillä, mutta varsin joutuisasti kuitenkin kaikki käy. On suolaista syötävää, mutta erityisesti on makeata.

Perillä kierretään taas ne noin kymmenen hotellia ja jätetään niistä tulleet matkalaiset. Meidän vuoromme on lähes viimeisenä. Kysyn oppaalta, mikä olisi lähin paikka ajatellen Benalmádena Puebloa. Tuntui, että aamulla olimme tulleet kovin kauas. Mutta ei, kyllä se oli lähin paikka, hotelli Triton Benalmádenan ja Torremolinosin rajalla. Tiedustellessani teen huvittavan kielivirheen, joka venähdyttää oppaan naaman pahan näköiseksi. Käytän sanoja: 'para andar a Benalmádena Pueblo' kun olisi pitänyt sanoa 'para ir a B P' edellinen tarkoittaa 'kävellä BPoon', jälkimmäinen 'mennä BPoon'. Aika urakka olisi ollut kävellä (=kiivetä 300 m) ja kilometrejakin on ainakin 5-6. Taksi vain 9 euroa. Olisiko puolta halvempaa kuin Suomessa. Ei ainakaan paljon puutu.

1111la Puutarhajuhla terassilla

Puolenpäivän jälkeen ystävämme Jaska noutaa meidät jo edelliseltä matkalta tuttuun paikkaan heidän kotiinsa Tio Charles asumalähiössä. Täällä rakennukset ovat kaikki vitivalkeita ja ilo silmälle jo siitäkin syystä, että maaston muodot eivät salli mitään kantti kertaa kantti standardia, vaan kaikki rakennukset ovat yksilöllisiä ja maastoon sopeutettuja. Välissä on mitä viehättävimpiä istutuksia ja patioita. Kuvittelen, että rakennuskanta ei kuitenkaan sen kalliimmaksi tule kuin Suomessa, koska täällä ei roudan asettamia vaatimuksia tarvitse ottaa huomioon. Aika paljon taidetaan joutua rakentamaan kiven päälle, mutta kiviaines on ymmärtääkseni helpommin käsiteltävää kuin kotona Suomessa. Hivelevän kauniit ovat näköalat M&J kodin avaralta terassilta alas rannikolle ja Välimerelle. Hyvin vähän on puita siellä täällä rakennusryhmien välissä. Välimeri loistaa voimakkaan sinisenä ihan niinkuin postikorteissa.

Paikalla on isäntäväen ja meidän lisäksi yksi toinen suomalainen pariskunta, joka on täällä asunut jo 10 vuotta, sekä kaksi espanjalaista pariskuntaa. Suuresti miellyttää, että tällä tavoin on mahdollisuus kuulla vilkasta espanjankielistä keskustelua ja silloin tällöin vähän itsekin änkytellä väliin. Isäntäväki puhuu monen vuoden kokemuksella niin aidon tuntuisesti, ettei paikallisesta erota. Toinen pariskunta on espanjalais-amerikkalainen, flamencon opettajia molemmat. Ja aivan oikein: rouvan espanjassa on tyylikäs amerikkalainen aksentti, jota ensimmäinen espanjan opettajani lähes 50 vuoden takaa Erkki Vierikko kauppakorkeakoulussa irvisteli toistamalla kuulemaansa valitusta: 'aqui pierdou el tiempou' - täällä tuhlaan vain aikaani (aqui pierdo el tiempo). Täytyy kyllä myöntää, että ohi korvien menee, kun espanjalaiset keskenään puhuvat.
 

Ymmärrän, että flamenco-herra on myös innokas kalamies. Hän on tuonut juhlaan aivan mahtavan vadillisen neljää, viittä sorttia äyriäisiä valtavista hummereista noin tuuman pituisiin kokonaisina suuhun pistettäviin katkarapuihin saakka. Kyllä vain äyriäisilläkin nälkä lähtee, jos niitä tarpeeksi syö. Näitä oli paljon, mutta onneksi kuitenkin vähän jäi tilaa muillekin herkuille. Muu ruoka on ennen kaikkea espanjalaisia vieraita ajatellen parasta laatua suomalaista eli lohta, karjalan piirakoita, lihapullia ... Ihan aitoa tavaraa. Osaksi itse tehtyä, osaksi täkäläisestä yrityksestä, joka ilmeisesti tuo raaka-aineet Suomesta. Ei muuten niin aitoa luulisi saavan aikaan. Viinejä ym juomia on montaa sorttia. Ne tietysti kaikki espanjalaisia, vai onko jotakin tuontitavaraakin...

Kiire on tuntematon käsite ja lounas kestääkin useita tunteja. Lopulta kuitenkin kahvit hörppäistään ja kotiin lähdetään. Emäntä jää valtavien tiskiröykkiöiden taa, kun me toisen suomalaispariskunnan kyydissä lähdemme. Matka ei ole pitkän pitkä, varmaan alle 2 km, mutta on aikamoista mäkeä alas ja mäkeä ylös joten raskaassa herkkulastissa olisi ehkä käveltäväksi liikaa ollut. Olipa viihtyisät pidot!

1112su Isänpäiväretki Torcaliin

Minua vähän arveluttaa velton vasemman nilkan takia. Muut ilman muuta sanovat sopeutuvansa minun tahtiini. Minun on hyvin vaikea liikkua metsässä epätasaisella alustalla. Täälläkin polut ovat epätasaisia, mutta ihan eri tavalla kuin kotona metsä. Tavallaan melkein jokainen askel otetaan eri korkeudelle kuin edellinen, ylemmäs tai alemmas. Mutta kenkä tulee maahan tasaiselle alustalle. Tasaisuus johtuu siitä, että maaperä on karstia eli vaakasuoraan liuskottunutta kalkkikiveä. Ja se on ihan eri juttu! Ei mitään ongelmia minulla. Alle kahden kilometrin lenkin kierrämme, ehkä noin puolitoista, mutta kunnon hiki tulee sen takia, että tasaista kohtaa niin että molemmat jalat olisivat olleet samalla korkeudella, ei juuri ole. Sen vuoksi menee matkaan myös aikaa kai toista tuntia. Ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta!

Patikkaretken jälkeen on sopiva hetki lounaalle. Mutta täällä kun kaikki aterioivat samaan aikaan, ei lounaspaikan löytäminen niin yksinkertainen juttu olekaan. Vuoriston lähistölläkin paikkoja kyllä on, mutta kaikki ovat tupaten täynnä, olemme liikkeellä hieman liian myöhään. No, ei hätä ole tämän näköinen. Nälkää ei tässä maassa tarvitse nähdä. Viimeistään rannikolla olisi ravintoloita vaikka joka sormelle ja varpaalle. Melko pitkälti joudummekin ajamaan ennenkuin sopiva löytyy. Vanhan Malagan tien varressa yhtäkkiä 'in Nowhere' melkoinen valkoinen kolossi, varmaan Francon aikaan rakennettu. Ymmärtääksemme vain ravintolaksi tarkoitettu.

Vielä on jännäämisen paikka: ettei nyt vain ole jo sulkenut siestaa varten. Ei ole, vaikka eipä ole montaakaan ihmistä enää. Meille kuitenkin tuodaan lista. Kolme meistä ottaa 'Menu de degustaciones'. Tappaiskeitto sisäelimistä, kalasalaattia, härän häntää, rapevarras (kalaa), kahvi. Viineineen ja kattauksineen neljältä hengeltä 88 euroa. Onko paljon vai vähän? Hiis hänestä, kun on herkullista kuten tämä. Kotiin tullaan pieni ultraviolettisäteilyn kihelmöittämä puna kasvoilla juuri ennen auringon laskua.

1113ma Retki lähivuorille Mijasiin

Olemme käyneet Mijasissa ennenkin, ainakin kaksi kertaa. Mutta silloin kävimme suurin piirtein vain parkkipaikalla ja katselimme maisemia läheisen Madonna de la Pinan eli Kalliomadonnan kappelin terassilta. Nyt kävelemme pitkin katuja pidemmältä. Kauniit näköalat houkuttelevat paikalle turisteja ja turistit matkamuistojen myyjiä ja ravintoloita. Täällä näitä onkin toista toisen vieressä. Jotenkin tuntuu, että ihan himphamppua ei ole ja että hinnat ovat varsin kohtuullisia. Itsekin ostan peräti kolme nahkavyötä, kun tuntuu, että hinnat ovat vain puolet Suomen hinnoista. Ihan äskettäin Nilsiän markkinoilla en nähnyt yhtään vyötä alle 10 euron. Täällä ostan kaksi 4 euroa kappale, tosin myös yhden hyvin tyylikkään 15 eurolla. Keskihinnaksi jää kuitenkin vain vähän yli 7 euroa. Mitä muuta ostammekaan. Kävelyä tulee täällä ja omassa kylässä kunnon päiväannos.

1114ti Málaga ja Picasso

Äskettäin yritin Venäjältä Dostojevskia internet, kirjakaupasta. Siellä sitä oli vaikka millä mitalla, Dostojevskiakin useampana eri laitoksena. Kokosin herkkupaketin, mutta saamatta jäi. Tämä on elektroniikkaa, vienti ainakin nettikirjakaupan välityksellä kielletty. Täällä tuskin kielletty, mutta ei ole. No, kirjakaupasta en kuitenkaan ilman kantamusta lähde. Kysyn myyjältä, mitkä ovat suosituimpia, eniten myytyjä klassikoita. Niitä hän tietenkin osaa luetella. Neljä ensimmäistä otan. Aikanaan tulevat lukuvuoroon. Paraikaa luen espanjaksi kirjaa nimeltä 'Historia de la literatura hispanoamericana'. Kuullostaa kuivalta, mutta ei sitä ole, koska on mielenkiintoisesti kirjoitettu (Jean Franco).

Pyhiinvaellukseen kuuluu käynti Picasson museossa. En ole ollenkaan mikään taidefriikki, korkeintaan vähän sinnepäin kallellaan teatterin ja kirjallisuuden suhteen. Mutta Picassoon ihastuin perin juurin kaksi vuotta sitten täällä käydessäni. Ei se ole ollenkaan pelkästään kaksi silmää poskella ja muuta erilleen analysoitua. Kyllä on ihan tavanomaisiakin muotokuvia ja kyllä nämä epätavallisetkin puhuttelevat. Miten se nyt olikaan: oliko täällä ihan nimenomaan näyttely 'Picasso ja naiset' vai onko niin, että naiset muuten vain ovat ylivoimaisesti hallitseva aihe. Hyvin suuri määrä joka tapauksessa on tauluja, joissa on kuvattu vaimo Margareta (niinkö se nimi nyt oli?). Eikä ole niitä kehdannut silmä poskella maalatakaan, ihan vain yksi tai kaksi.

Etsimättä tulee mieleen ajatus: siinä on niin omaleimainen taiteilija, että ei kai kenenkään tulisi mieleen yrittää häntä väärentää. Kuinka lienee todellisuudessa? Tämä museo ja näyttely on mielestäni erikoisen hyvin mitoitettu ihmisen kokoiseksi. Huoneita ei ole tolkuttomasti ja työt ovat esillä väljästi. Ehkä tunnissa katsoo kokoelman. Ja mielellään palaa sinne yhä uudestaan.

Malagan matkaan kuuluu toinenkin pyhiinvaelluspaikka: correo Viejo katu ja tapakset sen varrella olevassa paikassa. Piti käydä siellä nytkin, mutta jätetään toiseen kertaan kun yksi meistä potee flunssaa kotona. Palaamme seuraavalla kerralla.

1115ke Kotimatka