Asko Korpela 

200704-Budapest

• 0414 Saapuminen Budapestiin
• 0415 Sunnuntai
• 0416 Maanantai
• 0417 Tiistai
• 0418 Keskiviikko
• 0419 Torstai
• 0420 Perjantai

0414 Saapuminen Budapestiin

Ensimmäinenpysähdys Sissi-hotellissa. Mielestäni ajoimme jo pitkään pieniä katuja ennen kuin pääsimme Sissin lähelle ja pitkään Sissin jälkeen, ennen kuin pääsimme Unió-hotellille. Budapest ei ole mikään pikkukaupunki ja tämä kaupunginosa on rakennettu kauan sitten. Sissiin emme edes päässeet, vaan ihmiset joutuivat raahaamaan tavaroitaan 150 metriä. Minä asun Unióssa eikä sinnekään oven viereen päästy.

Unió on hassu sekoitus uutta ja vanhaa. Sitä on sekä yleisissä tiloissa että huoneessa. Huoneet on äskettäin remontoitu ja ne ovat moitteettoman siistejä. Huoneessa jouduin siirtämäämn pöydän voidakseni käyttää tietokonetta. Vanha tyyli herättää mielihyvää täällä yhtä hyvin kuin kaupungilla vanhat rakennukset.
 

Soitan Mártalle. Edellisellä kerralla hän suunnitteli minulle vaivojaan säästämättä hyvän ohjelman. Nytkin luotan siihen, että täällä käyttämäni aika ei mene hukkaan. Tunnin kuluttua tulisi hotelliin. Kysyn vastaanotosta, missä voisin vaihtaa valuuttaa. Sanovat, että Erzsébet körútilla on vaihtokonttoreita. Niin onkin, mutta kaikki eivät ole avoinna näin lauantaina, yksi kumminkin, mutta ruokatunti. Kolmas tai neljäs toimii ja kurssiin 241 forinttia eurolta saan haluamani summan. Parin kilometrin kävelylenkin jälkeen palaan juuri sopivasti hotelliin.

Márta saapuu kantaen painavaa Régikönyvekistä hankittua kirjakassia. Suunnittelemme viikon ohjelmaa. Minua suuresti miellyttäisi retki pääkaupungin ulkopuolelle, junalla Debreceniin. Päätämme lähteä lounaalle, kun jo nälkä on. Nytkin lentokoneessa tarjottiin vain sämpylä teen tai kahvin kanssa. Tosin söin voileivän kotona ja lentoa odottaessani kolmioleivän jääteen kanssa lentoasemalla. On oikean unkarilaisen aterian paikka. Sivukadulta joudumme András útille ja käännyimme ehkä väärään suuntaan, sillä sopivaa ravintolaa emme löydä.

Sankareiden aukion lähellä törmäämme mainostenjakajaan, joka tarjoaa Paprika-ravintolaa tässä lähellä. Miellytti suuresti: valtava lampaanpaisti, minä söin eturuokana herkullisen papukeiton, ettei kävisi kuten kerran aikaisemmin, kun vasta lentokentällä sain tätä pakollista Unkarin herkkua. Iloista jälleennäkemistä juhlien tilasimme koko pullon viiniä. Hiiteen laihdutuskuuri! Mártan ei tarvitse noitua, sillä hän hoitaa asian helposti runsaalla liikunnalla. Voi mikä hyvä jälkimaku suussa vielä tätä kirjoittaessakin! Yhteensä 36€ kahveineen.
 

Päätämme, että käymme teatterissa aina kun on mahdollista. Márta ehdottaa jotakin Molièren kappaletta. Menemme Ooppera luo trollikalla. Valitettavasti emme saa lippuja enää. Menemme Pyhän Tapanin Basilikaan. Olemme paikalla hyvään aikaan. Aurinko laskee juuri ja joko laskÉva aurinko tai hyvin suunniteltu valaistus näyttävät pääalttarin hyvin kauniina. Valitettavasti valokuvaaminen on kielletty. Kirkon palvelija tulee siitä erikseen huomauttamaan. Alkoi katolinen jumalanpalvelus. Ensimmäisen osan jälkeen Márta kysyy minulta, ymmärränkö papin kauniit sanat. Sanon, että tulin ihailleeksi taidetta, mutta nyt alan kuunnella myös sanottavaa. Sekin on hyvää kieliharjoittelua. Kaiku hieman häiritsee, mutta voidaan sanoa, että ymmärrän: pääsiäisen jälkeisiä tekstejä ja tavanomaista helposti ymmärrettävää liturgiaa.
 

Huonon kuntoni takia palaan hotelliin varsin väsyneenä. Juon paljon vettä ja nukun hieman, kuitenkin niin myöhäiseen, etten enää tohtinut soittaa hyvälle ystävällemme Évalle. Hävettää myös, etten tuonut tuliaisia Évalle. Katson televisiota. Ei mitään kunnon ohjelmaa. Sen vuoksi mieluummin kirjoitan päivän tapahtumista.

0415 Sunnuntai

Meno-ohjeeni oli: Király utcaa pitkin ensimmäiselle trollipysäkille ja sitten kaksi pysäkinväliä kirkolle. Ensimmäinen pysäkki on niin kaukana, että epäilen kävelleeni edellisen ohi huomaamatta. Olen kartan mukaan jo puolitiessä kirkolle. Sää on todella hieno, kesäsää. Eilisistä huonoista kokemuksista huolimatta päätän kävellä. Matkas on pitempi kuin luulin, mutta hyvin pääsen perille ja aikaa on vielä valokuvaamiseenkin. Jumalanpalvelus on tuttua jo edelliseltä matkalta. Kaksi asiaa kuitenkin erilaista. Erityisen komea pastori, hänestä elämänilo säteili sekä sanoista että fyysisestä olemuksesta. Todellakin iso resurssi paikalliselle seurakunnalle. Toinen ero on ristiäiset. Se siis on selitys myös sille, että on niin paljon väkeä kirkossa, kuvittelen. Jumalanpalveluksen jälkeen otamme osaa kirkkokahveihin.

Jo ennen jumalanpalvelusta kiintyy huomioni erääseen henkilöön, joka vaikuttaa tutulta. Palveluksen aikana hän istuu sellaisessa kohdassa, että näen hänet koko ajan. Hänkin on kahvihuoneessa. Menemme heti hänen luokseen. Hänkin muistaa minut heti. Englannin opettaja, josta puhun edellisessä kertomuksessa. Vaihdamme kuulumisemme ja muistelemme edellistä tapaamistamme. Hänelle on tehty iso leikkaus, minultakin sen jälkeen leikattu molemmat silmät. Hän kertoo pienenä salaisuutena, että hänellä on tänään 80-vuotissyntymäpäivä. Minä tämän uutisen kanssa lähestyn pastoria. Pastori pitää heti pienen puheen läsnäoleville. Pastori osaa myös yhden sanan suomea: 'hammastikku'. Harmi, ettei hoksattu 'Happy birthday' laulaa englannin opettajalle. Hän nimittää minua: 'Professor is a gossipmongerer'. Hauskan kuuloinen sana, uusi minulle. Tähän saakka olen tiennyt vain sanan 'fishmongerer' - kalakauppias.
 

Jätämme ilisen seuran ja lähdemme hotelliin, missä iso työ odottaa. Korjaamme eilistä matkakertomusta. (koko kertomus on alunperin unkariksi kirjoitettu, joten tämä on suomennos). Menee 3½ tuntia. Olen ylpeä siitä, että niin pitkänja mielestäni hyvin onnistuneen tekstin osasin kirjoittaa. Ei Mártakaan kiitoksitta jätä, vaikka niin paljon korjattavaa onkin. Työrupeaman jälkeen syömme kokeeksi hotellin ravintolassa. Erityisesti kylmä olut maistuu paljon puhumisen jälkeen. Seisova pöytä on käytettävissä 12-24 ja maksaa 10 eeuroa. Jään 150 forinttia velkaa, kun tarjoilija mieluummin kuin 10000 forintin setelin, ottaa vajaan maksun, kunhan saa pientä rahaa.

Lounaan jälkeen on mahdollisuus mennä teatteriin. Évankelisen jumalanpalveluksen jälkeen menemme Évankeliseen teatteriin (Evangélium Színház), täsmälleen kuten edelliselläkin kerralla puolitoista vuotta sitten. Ei ollut tilaisuutta levätä. Olisi pitänyt. Taistelen unta vastaan, tuntuu, että kuolen väsymyksestä. Tuntuu, että elintoiminnot, aineenvaihto ikäänkuin pysähtyy, aivotoiminta erityisesti. En ymmärrä näytelmää, en tajunnut misät on kysymys. Tunnen itseni hyvin onnettomaksi. József Heltain näytelmän nimi on 'Egy fillér' eli 'Fillerin kolikko', kertoo runoilijan kohtalosta. Mutta mikä on pääsanoma näytelmässä, sitä en ymmärrä.

Runoilija on hyvin sairas, kuolema lähestyy. Koko elämänsä ajan hän on tehnyt paljon työtä, saavuttanut kuuluisuutta, mutta aikaa ei ollut puolisolle eikä ystäville. Rahaa sai paljon mutta ei ollut aikaa siitä nauttia. Hän näke unta, että on joutunut helvetin maaperälle ja kiinalainen noita ilmestyy hänelle ja kysyy runoilijalta tämän inhimillisistä arvoista. Runoilija onnistuu saatanan, mustan keisarin kanssa neuvottelemaan asiasta, mutta tuloksetta. Yksi filleri siitä, että saa elää edelleen ja toteuttaa toiveitaan. 'Lintu laulaa ilmaiseksi' on paholaisen pääargumentti alhaiselle sielun hinnalle. Vasta aivan viimeisessä kohtauksessa tullaan lopullisesti ymmärtämään, mistä on kysymys. 'Jumala palkitsee' sanoo puoliso, joka ei saanut runoilijalta rakkautta osakseen tämän elinaikana. Tuntui, että tässä on nyt sitten näytelmän lopputulos. Yleisö jää toisen näytöksen lopussa lyhyiden suosionosoitusten jälkeen paikoilleen odottamaan näyttelijöiden esiinmarssia luullen, että näytelmä päättyy tähän.

Kolmesta näytöksestä on maininta ohjelmalehtisessä. On myös maininta, että näytelmä on uninäytelmä. Minäkin sitä ihmettelen ensimmäisen väliajan aikana ja ikäänkuin pääjuonen puuttumista. Vasta nyt juolahtaa mieleen, että koko näytelmä on uni ja unessa ei välttämättä ole 'pääjuonta'. Heti tulee paholainen apureineen huomattavasti ymmärrettävämmäksi. Mutta todellinen lopputulos antaa odottaa itseään viimeiseen kohtaukseen saakka. Runoilijan todellisen ystävän olisi nostettava paljain käsin fillerin kolikko kiehuvasta öljykattilasta. Mone sitä aikoivatkin, mutta eivät sitten kuitenkaan nostaneet. Silloin hento käsi verhon takaa nosti kolikon. Kuka oli tämä, joka niin paljon rakasti tätä onnetonta runoilijaa? Se oli ainoa, jota myös hän koko elämänsä ajan rakasti eniten, se oli hänen muusansa! - Lopulta tuli näytelmä täysin selväksi uninäytelmänä, vaikken niin suurta osaa tekstin sanoista ymmärtänytkään.
 

0416 Maanantai

Sitten piti lähteä Läntiselle rautatieasemalle ostamaan liput huomiseen Debrecenin matkaan. Sen teimmekin. Junan lähtö klo 0805, matka kestää 3 tuntia ja paluujuna lähtee 1708. Kahdeksan paikkeilla olisimme siis takaisin Budapestissä. Lippujen oston jälkeen meillä oli hieman vapaata aikaa. Minä söin falafel annoksen appelsiinimehun kanssa pikaruokalassa hotellin lähellä ja tutustuin läheiseen Amicus antikvariaattiin. Sieltä saisi kaikki tarvittavat kirjat. Lyhyen levon jälkeen uudelleen kaupungille. Piti mennä syömään. Mártan mielessä oli unkarilaistyyppinen ravintola, jossa olimme edellisellä kerrallakin olleet. Hiukan erehdyin, kun luulin, että ravintolan nimi oli 'Unkarilainen ravintola'. Puolisen tuntia harhailin edestakaisin karttaan merkityn paikan tienoilla. Osoitekaan ei ollut tiedossa. Kysyin ihmisiltä. Kukaan ei tuntenut sellaista apikkaa, ei ihme!

Lopulta soitan Mártalle. Hän on hieman myöhässä, odotan tarkoin määrätyssä paikassa. Lopulta menemme Alfölldi Vendéglõ nimiseen paikkaan. Heti muistan paikan. Siellä söimme kaikkein parhaan kalakeiton. Niin myös nyt, saimme viimeisen annoksen. Saimme siitä molemmat hyvät lautaselliset vaikka se oli vain yksi annos, vielä hyvää kalaa sen lisäksi. Voidaan hyvin verrata lauantain lammaspaistiin Paprika ravintolassa. Unohdin ottaa valokuvia.

Ravintolasta menemme Euroopan Uniónin 50-vuotisjuhlakonserttiin. En ikinä ole nähnyt niin suurta kuoroa kuin nyt esiintyi ensimmäiseksi. En myöskään koskaan niin suurta orkesteria kuin esiintyi sen jälkeen. Nyt kuitenkin muistuu mieleen, että ehkä sittenkin olen nähnyt joskus televisiossa juuri tämän saman orkesterin. Nuoriso-orkesteri ja näyttää silt, että kaikki soittajat alle 20 vuotiaita. Straussia ja Wagneria esittävät. Minusta tuntuu, että esitys oli 'hangulatlan, hangosan és még hangosabban' eli tunnelmaton äänekäs ja vieläkin äänekkäämpi, mutta minähän olen musikaalisesti kouliintumaton henkilö, vain Bach, Mozart, Beethoven, Sibelius ja muutama muu sen tason viihteellinen säveltäjä kelpaavat minulle, Shostakovitsh ei, eikä Wagnerkaan. Mártan ystäviä tapaamme. Siitä päättäen Budapest on sittenkin pikku kaupunki tai Mártza joku pop-tähti. Kotiinpaluu bussilla ja raitiovaunulla. Vähitellen alan orientoitua ympäristössä.
 

0417 Tiistai

Menemme Déri Frigyes Museoon. Kun otan kuvia museon edessä olevista patsaista, arvokas herra tulee luoksemme ja kertoo lyhyesti patsaista, että ne ovat olleet nähtävillä Pariisin maailmannöäyttelyssä. Sanoo, että arveli meitä turisteiksi, kun valokuvasimme. Muistan tästä ensimmäisen matkani Englantiin 1960. Olin lukenut oppikirjoista, että lontoolaiset hyvin hanakasti tulÉvat auttamaan epätietoisen näköisiä turisteja. Tässä tapauksessa kävi juuri niin. En tiennyt mitä olisin sanonut. Sen jälkeen tuskin uskalsin kadulla pysähtyä peläten tapauksen toistuvan. Täällä en pelännyt, vaan tuntui mukavalta, että näin kävi. Ylipäänsä tuntuu siltä, että Unkarissa ihmiset helposti ja ystävällisesti lähestyvät ulkomaalaisia.
 

Museo on kiintoisa ja suuri, ottaen huomiioon, että yksityinen ihminen on sen perustanut, ison raknnuksen rakennuttanut näyttelyä varten. Katsomme monta salia. Kaikkialla meitä tervehditään henkilökohtaisesti ystävällisesti. Eläkeläisinä meillä on vapaa sisäänpääsy, mutta valokuvaamiseen on ostettava lippu 400 forintilla. Sen teen.
 

Olimme vähällä tehdä ison virheen. Ellei museon vartija olisi näyttänyt tietä, olisin ehkä kulkenut Munkács Mihályn salin ohi. En kiinnittänyt huomiota muihin teoksiin, sillä katseeni kiinnittyi heti kolmeen suureen seinänkokoiseen maalaukseen. Olen lukenut Munkácsin elämänkerran, mutta en muista näiden kolmen taulun tarinaa. Arvelen, että ne kyllä mainitaan, niin suurenmoisia ne ovat. Ensimmäinen: Kristus Pilatuksen edessä 1881, Golgata 1884 ja vioimeinen, Ecce Homo 1896, siis trilogia 15 vuioden ajalta. TAiteilija eli vuosina 1844-1900.

Minusta tuntuu, että kaikissa kolmessa taulussa on kuvattuna parikymmentä hahmoa, ylipapista pyöveliin ja vielä viheliäinen koiran rakkikin. Kaikki kasvot ilmaisÉvat samanaikaiseti henkilökohtaisia tunteita ja kokonaistilanteen dramaattisia piirteitä. Jokainen kädenliike on sopusoinnussa kasvojen ilmeen kanssa. 'Ristiinnaulitkaa!' näkyy huutona kansan suusta ja käsistä taulussa Kristus Pilatuksen edessä. Samalla tavalla kasvojen ja koko vartaloiden ilmeet kahdessa muussa taulussa, Ecce Homossa ja Golgatassa. En osaa sanoa kuinka pitkän ajan vietimme taulujen äärellä, ainakin puoli tuntia, mutta minusta tuntuu, että nämä kolme taulua yksin ansaitsivat matkan Debreceniin, ellei sitten peräti koko matkaa Unkariin.

TApani mukaan en ostanut mitään museon kaupasta, mutta se oli nyt iso virhe. Nyt olisi pitänyt ostaa muutamia Munkácsyyn liittyviä esineitä, tai ehkä paremminkin joku kirja. Varmaan olisi ollut saatavilla. Mitä ostikaan Márta? Ehkä antikváriumista saisi...
 

Museon jälkeen olimme reformoidun kirkon päätemppelissä. En muista, olenko aikaisemmin ollutkaan, todennäköisesti kyllä, Genèvessä, kun olin siellä vuonna 1961. Koristelu on vieläkin niukempaa kuin Évankelisessa kirkossa. Kirkossa käynnin jälkeen aloimme etsiä sopivaa ruokapaikkaa. Ensimmäinen katsastamamme ei meitä miellyttänyt. Siellä ei ollut tunnelmaa, vain kolisevia puupöytiä. Mutta toisessa, Lucullus-nimisessä ravintolassa oli. Minulle piti olla unkarilaista ruokaa. Peurapalapaisti oli valintani. Ehkä olisin voinut valita paremmin. Koska sää oli lämmin, olut oli paras valinta. Jälkiruuaksi kahvi ja pálinka. Hinta kahdelta 7430 ft., tähän asti halvin. Tiukka poliittinen väittely, jo toinen. Nämä eivät minua miellytä. Matkaa jatkoimme sovussa., 1708 junalla Debrecenistä Budapestiin.
 

0418 Keskiviikko

Iltapäivällä pieni sadekuuro, mutta onneksi olin silloin kiinalaisessa pikaruokalassa enkä saanut pisaraakaan niskaani. Tämä tapahtui Amicus antikvariaatin lähellä. Márta keksi tehdä minua varten listan hyvistä kirjailijoista. Sen ansiosta ei ollut niin vaikea valita. Miksáthin Musta kaupunki ja Passuthin Kronikka veden pintaan olivat valintani. Valitettavasti ei ollut mitään Munkácsia koskÉvaa. Enempää en jaksaisi kantaa. Vielä pitääostaa jotakin tuliaisiksi, lapsille erityisesti. Lopun päivää käytin korttien kirjoitteluun, ohjelmointiin, lepooon.

0419 Torstai

Kuuntelimme ensimmäisen osan esitelmiä. Aloitussanat esitti museon johtaja, nainen. Tunsin pientä ylpeyttä: luulen, ettei sanakaan mennyt ohi korvieni, vaikka hän varsin nopeasti puhuikin. Toisen puheen piti Márain kustantajan edustaja. Senkin ymmärsin hyvin. Nämä puheet esitettiin vapaasti ilman papereita. Mutta sitten oli vuorossa asiantuntijan, kirjallisuuden professorin esitelmä. Todennäköisesti tunsi aiheensa hyvin, mutta puhui istualtaan ja paperista lukien. Ymmärsin vain osittain. Esimerkki siitä, miten esitelmää ei pidä pitää. Sitten oli lyhyt esitys. Luettiin erästä Márain kirjaa. Sen teki joku näyttelijä. Sitäkään en ymmärtänyt. En tiennyt etukäteen, että luetaan kirjaa. Ihmettelin vain lauseiden sisältöä ja lyhyyttä. Teksti, joka on tarkoitettu luettavaksi, ei välttämättä sovellu ääneen luettavaksi. Tämän jälkeen oli esitys Márain toiminnasta Berliinissä 1930-luvulla. Se oli malliesimerkki siitä mikä on hyvä esitys. Esiintyjä käytti kyllä muistiinpanoja, mutta puhui vapaasti ja koko ajan vierellä o

li yksinkertainen PowerPoint esitys tukemassa. Se oli yksinkertainen perusesitys. Hänkin puhui nopeasti enkä voi sanoa, että kaiken ymmärsin, olin jo väsynyt, mutta pystyin hyvin seuraamaan esitystä.

Tämän jälkeen oli tauko, pitkä tauko. Oli mahdollisuus tutustua ja ostaa Márain kirjoja. Ihmettelin tuotannon laajuutta. Márai eli vuosina 1900-96 ja kirjoitti 70 vuoden aikana! Kysyin kustantajan edustajalta montako sivua hän kirjoitti. Ei kukaan tietänyt, mutta joku sanoi, että 70 kirjaa. Jos kirjassa oli keskimäärin 300 sivua, käsitti tuotanto yli 20000 sivua eli kolme kertaa niin paljon kuin on hallussani olÉvassa Dostojevskin kootuissa teoksissa, joita juuri luen. Luulen, ettei juuri lukemani Márain kirja jää viimeiseksi, jonka luen. Nytr vain en voi ostaa, kun en enempää pysty kantamaan laukussani.

Lähdemme lounaalle todellisen Magyar ravintolaan. Ruoka oli hyvää, jonkinlainen paprikakana, mutta vielä parempaa oli seura. Paljon keskustelimme eikä kenelläkään ollut kiire mihinkään. Sitten teimme pienen kävelyn ja kävimme ainakin 4-5 kirjakaupassa, kysellen kirjaa Munkácsin taiteesta. Yhdestä se sitten löytyikin, juuri sellainen kuin pitikin, näistä Munkácsin kolmesta kuuluisasta taulusta. Tämän jälkeen heitimme hyvästit Évalle ja lähdimme sostamaan tuliaisia lapsenlapsille. Tytöille löysimmekin kauniit korurasiat. Päätimme Mártan kanssa, että huomenna vielä yritämme hankkia teatteriliput. Täytyy myös mennä Szépmûvezeti museoon ja kauppahalliin ostamaan tuliaisia. Heitin hyvästit Mártalle. Ostin lisää maisemakortteja ja postimerkkejä. Yhteensä 30 korttia olen tähän mennessä lähettänyt. Sitten vielä ohjelmoin unkarin opiskelussa käytettävää ohjelmaani. Melkein unohin tämän päiväraportin.
 

0420 Perjantai

Sitten 'Kaunotaiteen' (Szépmûvezeti) museoon katsomaan Rissasen maalausta Lapsuuden muisto, jonka pitäisi olla täällä vuodesta 1906 silloin järjestetyn näyttelyn peruna. Vähän on sää viilentynyt. Onko kesä loppumassa? Ei ole, myöhemmin lämpenee yhtä lämpimäksi kuin on koko viikon ollut. Kovin kauniita kukkia museon edessä. Aulassa kaksi hyvin nuoren mutta varman oloista amanuenssia: ei ole Rissasta. Ei Rissasta! Eikö todellakaan? Ei. Ei ja ei. Ihanko totta? Totta. Ei suomalaisten töitä ollenkaan. Ei vaikka olemme sukulaisia. Vaikeata uskoa. Täytyy sitten kotona vielä internetistä tarkistaa. Museoiden luettelothan ovat yleensä saatavissa netissä. Ainakin Ateneumin ovat. Jos on joskus ollut, mitä sille siten on tehty? Myyty? Tuhottu? Ei nyt ainakaan tuhottu. - Katsomme pysyvän näytelyn. Voiko sanoa: tavanomainen? Mutta minua viehättää itse museo. Kysyn milloin rakennettu? Tarkkaa vuosilukua ei muisteta, sata vuotta vanha.
 

Museon jälkeen kauppahalliin, siihen kuuluisaan, Unkarin ylpeyteen. Viimeiset tuliaiset ostamaan. Pojille T-paidat, jotakin tyttärille ja hanhenmaksaa vaimolle. Vielä kaksi vihreätä/keltaista paprikaa (128 ft kappale, kappalehinta!). Kun kerran siellä päin olemme menemme vielä yhteen must-paikkaan, Pertu Station ravintolaan. Siellä söin kahdestikin edellisellä kerralla. Mártan mielestä Egrin viini oli erinomaista ja samoin kala, minun mielestäni oli viikon heikoin. Sinillä höystetty kalani oli ilman kastiketta, kun en maitoa siedä. Ehkä siis siitäkin johtuen maku poissa. Vain paisinrasvan maku, erityisesti kala oli mauton. Koko annos oli aivan liian kuuma eikä millään jäähtynyt syömäkelpoiseksi, hyvä etten suuta polttanut. Viiniäkään en tunnistanut tavanomaisen väkeväksi Egriksi. En sanonut mitään. Ehkä osasyyllinen mauttomuuteen oli äsken hallissa syöty valkosipulilörtsy, sekin pakollinen Unkarin herkku.
 

Tämän jälkeen viimeiset teatteriliput. Ensimmäinen teatteri - mikä olikaan nimi - loppuunmyyty, merkki siitä että näytelmä olisi hyvä. Toinen onnistuu: Morus. Matkalla vielä löydämme Munkácsin elämänkerran. Jo eilen pitelin käsissäni, mutta en ostanut, kun minull jo toinen osa on ja olen sen lukenut. Erikseen ei saanut ostaa. Ei nytkään, mutta hinta niin alhainen (800ft=3€), että hiis hänestä, lisäksi harvinaisen kevyt, mitä lie huonoa opaperia, millä taas ei ole mitään merkitystä lukemisen kannalta. Käy ilmi, että teatteri on aivan lähellä hotellia. Menen hotelliin. Muutaman tunnin luen, ohjelmoin, lepään. Sitten teatteriin. Morus on kuuluisa 'Utopian' kirjoittaja Thomas More. Kuten tunnettua, menetti päänsä. Se tarina ja siihen liittyvä juonittelu on näytelmän sisältönä. Mutta joudun toteamaan, että oli minulle jostakin syystä liian vaikeata tekstiä. En tiedä miksi, mutta en ymmärtänyt naytelmän ydinajatusta.

Mártan kanssa hyvästit. Olen hyvn kiitollinen, että niin paljon aikaansa käytti. Ohjelman suunnitteli, lipuista huolehti, kärsivällisesti puhettani ja tekstejäni korjasi. Kuitenkin tuntuu, että vain kovin rajoitetusti tarttui oppi mieleen. Mutta en menttänyt kiinnostustani oppia unkaria. Päin vastoin. Konkreettisena esimerkkinä tästä on se että paraikaa ohjelmoin unkarin kielen harjoitustehtäviä internettiin. Kunhan tulÉvat valmiiksi, laitan linkin tähänkin.