Asko Korpela

Teatteripäiväkirja 1998-1999

  • 206 Pyhä näky - hämmästyttävä suoritus
  • 205 Mannerheim - mies moneksi: Historiallinen kuvaelma - ei hullumpi
  • 204 Vaa'an kielellä: Tässä tasapainottelussa ystävyys oli viimeinen sana
  • 203 Tanssitaanko ensin: Tanssi oli parasta
  • 202 Kuvamaakarit: Kunnon näytelmä ja hyvät esittäjät
  • 201 Lännen syrjällä: Alavireistä laitapuolen elämää
  • 200 Lokki: Tshehov ei petä
  • 199 Aska och akvavit: Mielettömän hauska Kruununhakakomedia
  • 198 Godot, huomenna hän tulee: Sataprosenttisen absurdi esitys
  • 197 Juudaksen suudelma, Hare: Viittä vaille kolmosen arvoinen esitys.
  • 196 Koodi, Martinheimo & Eskelinen: Koko luokka oli mukana
  • 195 Les Miserables, Hugo: Kukat ojennettiin näyttelijöille, mutta pääosaa esitti tekniikka
  • 194 Tartuffe, Moliere: Tarina oli huikea ja näyttelijäntyö pääosin hyvää
  • 193 Kinkku pahana, Krohn Katja: Teatteriin tyhjä ja törkeä
  • 191 Tartuffe, Molière
  • 190 Niskavuoren Heta, Wuolijoki Hella
  • 189 Topelius, Huldén Lars
  • 188 Sylvia, Gurney A.R.
  • 186 Saiturin joulu: ...repliikeistä sai helposti selvää. Se on selvä ansio.
  • 185 Vanja-eno: Teatteriin menin suurin odotuksin
  • 184 Ványa bácsi, Csehov: Uskomattoman upea esitys. Täydellinen fuuga
  • 180 Cats: Jo kulissit olivat mahtavat
  • Lähetä palautetta!

  • 180 Cats, T.S. Eliot, A. Webber
    981006 Winter Garden, New York : : :3:2:
    Winter Garden - http:www.playbill.com o Winter Garden

    The longest running show in Broadway history, opening night October 7, 1982 

    AJK  Jo kulissit olivat mahtavat: eräänlaista Andy Warhol taidetta, arkipäivän esineitä: (paperi)lautasia, mukeja, ym pikku tavaraa pahvista suurennettuna ja maalattuna ja sitä oli paljon parvekkeen etuseinissä, kaikkialla. Valoja säästelemättä joka puolella. Esityksen sanoma: vanhalla tekijällä on loistava menneisyys. Häntä ei pidä hyljeksiä vain sen takia, ettei hän enää pysty mihinkään. Päin vastoin hän ansaitsee kaikkien ihailun ja kunnioituksen. Tässä ydinajatuksen henkilöitymä on Grizabella (Harmaakaunis) ja koko näytelmän hitti sävel on Memory, jonka sävel soi useaan kertaan ja se esitetäänkin kahteen kertaan, sekä ensimmäisen että toisen näytöksen lopussa. 

    181 Don Juan, Molière

    981018 SYK :1:1:1:1:

    182 Odysseia, Homeros

    981022 MYK : : :3: :

    183 Odysseus, Homeros - Derek Walcott

    981023 SKTs :1: : : :

    184 Ványa bácsi, Csehov

    981027 SKTp : : : :3:
    AJK:  Uskomattoman upea esitys. Täydellinen fuuga: päättyi siihen mistä alkoi. Alku ja loppu olivat pianissimoa ilman varsinaista pysähtyneisyyttä, jota kaikki eivät venäläisissä (erityisesti Tshehovin) näytelmissä jaksa kestää. Alun jälkeen juoni kehittyi vivahteikkaasti ja monisäikeisesti parhaaseen JS Bachin 'die Kunst der Fuge' tyyliin. Muusta maailmasta eristyneessä, nurkkaan ajetussa yksinäisyydessä keskeisille henkilöille kehittyi vähitellen psykologisesti hyvin perusteltuja paineita. Niitä toden totta voi kenelle terveelle ihmiselle hyvänsä kehittyä, jos olosuhteet ovat ne, mitkä ne tässä maalaiselämän yksinäisyydessä olivat. Älykkäillä ihmisillä ei ollut mielekästä tekemistä, eivätkä parit sattuneet tasan - siinä koko ongelman ydin. Mitään muuta ei voinut seurata kuin pirstaleita ja kattausten lattialle vetämistä, lopulta jopa huumeita ja laukaus - mutta ohi. Vaikka olisi oivaltanutkin Tshehovin syvän ja yksinkertaisen sanoman, äkkinäisempi ohjaaja olisi pilannut esityksen liioitelluilla tehoilla. Moni on sen tehnytkin, kuten viime talvena KOM-teatterissa pilattiin 'Rikos ja rangaistus'. Nämä eivät pilanneet. 

    Aluksi tuntui, etten taaskaan saa selvää unkarin kielestä, vaikka kuvittelin tutun näytelmän juonen helpottavan. En kuitenkaan tullut kerranneeksi juonta etukäteen kuten olisi pitänyt. Tuntui, että melkein kaikki sanat erotin, mutta en ikäänkuin ennättänyt muodostaa niistä ymmärrettäviä lauseita. Esityksen edetessä asia kuitenkin korjaantui ja vihdoin alkaa unkari aueta myös teatteriesityksessä. Jo on aikakin. Tämä oli kaikkiaan 10. unkarinkielinen teatteriesitys viimeisten kolmen, itse asiassa viimeisen vuoden aikana. 

    Yksi tiukka huomautus kuitenkin on:Vaikka on todella tuttu näytelmä, mutta kun on vieraskielinen esitys, henkilöt täytyy esitellä joko näytelmän alussa tai edes esittelylehtisessä. Tässä sitä ei tehty. Itse kaipasin tätä ja väliajalla kuulin ihmisten tätä valittavan samoin kuin sitä ainaista laiminlyöntiä, ettei tullut etukäteen palautetuksi juonta (ja henkilöitä) mieleen. Nyt juoni oli kyllä mielestäni riittävästi kerrottu esitteessä. Esite olikin muuten aika mukava, mutta kuvat puuttuivat. Ei olisi paljon vaadittu, varsinkin kun henkilöitä ei ole kovin monia. Vanhoissa klassikoissa silloin tällöin käytetty ja luonteva keino on, että näyttelijöiden annetaan alussa sanoa (rooli)nimi ja pokata. Yksi luonteva tapa esitellä henkilöt olisi antaa näyttelijän puhutella selvästi nimeltä puhekumppaniaan. En tiedä, voiko näin tehdä, mutta ainakin minä pitäisin kovin pienenä syntinä, jos ohjaaja tämän tekisi. Paljon suurempia syntejä ohjaajat tekevät pannessaan milloin minkäkin laisia Eskon puumerkkejä esitykseen. Muistan Kama Ginkasin käyttäneen puhuttelua (ja repliikin toistoa) Rikoksessa ja rangaistuksessa, kun näytelmässä esiintyi venäläinen näyttelijä. 

    Kansallisteatteri o Pesti Mûsor

  • Vanja-enot_käyvät_dialogia_Helsingissä-HS-19981028-Moring_Kirsikka.htm
  • VanyaBacsi-19981027-RadnótiSzínház.htm 
  • 185 Vanja-eno, Tshehov Anton

    981128 Ryhmäteatteri :1:1:1:2:
    Tshehov linkkejä teatteripäiväkirjaan
     
    ALK: Hyvää oli jotkin lavastajan oivallukset. Jokaisen kohtauksen pitäisi viedä juonta eteenpäin. Seisovat hitaat kulissien siirtelyt eivät sitä tehneet, vaikuttivat ajan tappamiselta. Sitten kun jotain tapahtui, se tapahtui kauhean melskaamisen ja rääkkymisen myötä. Ylinäyttelemistä ja täydellisen epäuskottavia henkilöitä. Ohjaajan olisi totisesti pitänyt tehdä jotain. Jos jossain maailmassa olisi niin umpihullujen yhteisö, se ei voisi olla elinkelpoinen.
    AJK: Teatteriin menin suurin odotuksin, sekä Tshehov että ohjaaja Esa Leskinen, puhumattakaan Ryhmäteatterin näyttelijöistä, antoivat aihetta. Jouduin pettymään ja se menee eniten ohjaajan kontolle. Tshehov ei voi pettää, näyttelijät olivat kyllä osallisia, mutta ohjaajan suosiollisella avustuksella. Kehua retosteli Teatterilehdessä, että muuta ei tarvitakaan kuin valita näyttelijät. Näin vähällä ei ohjaaja pääse. 

    Oli opeteltu huilun soittoa niin suurella vaivalla, ettei siitä sitten maltettu luopua edes Tshehovin edessä. Ihan hyvä idea, mutta liika on liikaa: alussa oli liikaa, ei myöhemmin. Kun vihdoin päästiin asiaan, jo parin minuutin kuluttua säikähdin, että tätäkö tämä onkin: 'Kaliman mukaan'. Sveholmilta pääsi 'sinä' sanan asemesta 'sä'. Ei satu tyyliin ja ehkä olikin tahaton lipsahdus. Mutta se että hän sai jatkuvasti sanoa ruotsalaisittain 'herr' [härr] professor, se menee kokonaan ohjaajan piikkiin hyvin ilkeänä korvaan kayvänä särönä. Venäjällä siihen aikaan sana sanottiin taatusti saksalaisittain, hyvä kun ei 'gerr', niinkuin se suomalaisen korvissa kuulostaa. Tämä on tietenkin vain pieni yksityiskohta, mutta mitään ei mahda, että se häiritsee. Ohjaajan piikkiin menevinä vallattomuuksina joutuu toteamaan myös näiden kaikin puolin mainioiden veitikoiden Vierikon ja Sveholmin ylilyönnit, edellinen 'hörhöttelyssään' ja jälkimmäinen 'kimityksessään', jotka menivät niin bassoksi ja falsetiksi, ettei saanut sanoista selvää tarkoituksesta puhumattakaan. Myös tohtori oli enemmän juoppo kuin rakastunut, kuva jota Tshehov ei taatusti halunnut antaa lääkäristä. Tämä on jotenkin erityisen loukkaavaa siksi, että varsinkin Tshehovin kirjeiden perustella olen oppinut pitämään häntä 'hyvän ihmisen' prototyyppinä. Mies huolehti perheestään, teki esimerkillistä lääkärintyötä ja kirjoitti aivan ihanaa tekstiä!

    Ei esitys kuitenkaan vailla ansioitakaan ollut. Kyllä se loppua kohti vei tunnelmaan, mutta ei lähellekään äskettäin nähdyn unkarilaisen hallittua esitystä. Ehkä joutuu pitäämään ohjaajan suurimpana ansiona jotakin, joka tästä puuttui, nimittäin se hillitön meteli, jolla nykyään niin monet esitykset pilataan, pahin kaikesta poskeen laastarilla kiinnitetty tekniikka. ..ja vielä pahempaa meluntekokoneet, joita varmaankin ahkerasti teattereille kaupataan, koska niin moni on niihin sortunut. Ehkä nämä ovat niin köyhää väkeä, ettei ole ollut varaa hankkia. Toivottavasti eivät niin rikkaiksi tulekaan! Ehkä omista rajoituksistani johtuen en myöskään nähnyt mitään ekologista sanomaa, minkä kyllä luen pikemminkin ansioksi kuin puutteeksi. Olen hyvin perillä Tshehovin ajatuksista tässä suhteessa. Ne käyvätkin yksiin omieni kanssa toisin kuin nykyinen 'arbuusin vihreä' luontokäsitys. - Harmittaa, että joutuu niin paljon moittimaan, vaikka melkein tekisi mieli lähteä uudestaan katsomaan.

    Niin ja sitten vielä Leskisen piikkiin iso synti yleisöä kohtaan: päätin jo mennä väliajalla vaatimaan rahoja takaisin ohjelmaesitteestä, mutta sitten tulin järkiini: olihan siinä sentään tärkein eli osajako. Mutta se kaikki muu? Mikä oli sen tarkoitus? Teatterintekijöille juoni tulee niin tutuksi, että aika usein laiminlyödään lyhyt selostus tapahtumista. Yleisö, ainakin minä, tarvitsee sen vaikka olisi kuinka tuttu klassikko. 

    186 Saiturin joulu, Dickens Charles

    981203 Pieni Suomi :2:2: :2:
    AJK: Törmäsimme täyteen salilliseen lapsia. Ja lasten näytelmäksihän esitys sitten osoittautuikin. Itse en tullut ottaneeksi selvää sisällöstä, vaan tulin äkillisestä mielijohteesta sen perusteella, että olen lukenut David Copperfieldin, joka on aivan upea. Selvää Dickensiä oli tämäkin, mutta jotenkin ei kuitenkaan niin puhutellut tässä meidän yltäkylläisyydessä ja ehkä jo sellaiseksi muuttuneessa yhteiskunnassa, jota näytelmässä vielä kavahdettiin. Meitäkin pelotti kaamea pauke ja meteli. Kyllä sen ymmärtää, että lapset vaativat: pum, pum, präts, pum. Mutta kyllä varmaan aremmilta meni pissa housuun! Tämä oli selvästi yhden miehen näytelmä ja kyllä sai esittäjä riehua. Jaksoi kuitenkin alusta loppuun ja repliikeistä sai helposti selvää. Se on selvä ansio. 

    187 Arkunkantajat, SYK 6.

    981205 zs-SYK :2: : : :

    188 Sylvia, Gurney A.R.

    981231 Lillan :3:2:2:2:
    ALK: Arkipäivän vakavia kysymyksiä esitettiin huumorin valossa. Niiden kanssa ei jahkailtu, vaan ne nousivat esiin mutkattomasti ja luonnostaan. Hämmästyttävän paljon oli asioita saatu esiin. Näin juuri voi sattua ja tästä syystä. Melkein kolmosen arvoinen esitys. 


    189 Topelius, Huldén Lars

    990113 SvTeatern : : : :3:
    AJK: Ett utmärkt patriotiskt skådespel. On kunniaksi tekijälleen sekä koko suomenruotsalaiselle kulttuurille. Häpeilemätön näköisnäytelmä suurmiehestä ilman mitään konstailuja, sanoisinko Canthin ja Jotunin tapaan.. Kaikesta päättäen perustuu hyvin tarkoin historialliseen aineistoon. Pääosan esittäjä alkoi näyttää Topeliukselta, mutta ennen muuta tässä vilahti Runebergin näköinen Runeberg ja Kustaa II Aadolfin näköinen kuningas. Hämmästyttävää oli, että oli niin runsaasti musiikkia eli lauluja, tietenkin Topeliuksen kauneimpiin teksteihin. Ilman muuta 3, vaikka tästä syvämietteisyys ja terävyydet puutuivatkin.

    190 Niskavuoren Heta, Wuolijoki Hella

    990123 SKTs :1:2:2:3:
    AJK:  Tällainen maahenkinen isänmaallisuus, kun se vielä täysin kakistelematta tuodaan julki, puree minuun sataprosenttisen varmasti. Tässä tosin julkituominen kohosi suorastaan ylimaallisiin potensseihin, mutta ne on helppo ymmärtää, kun ottaa huomioon tämän näytelmän syntymisajankohdan, (1940-luvun loppu, ensiesitys 1950). Siihen aikaan kansa ja kansantalous olivat hyvin vahvasti tässä näytelmässä esiintuodun yritteliäisyyden varassa. Tämän päivän digitaalisesti ohjatusta sianlihan tuotannosta ei tuohon aikaan takuulla yksikään suomalainen osannut vielä uneksia. Melkein täytyy ohjaajan rohkeutta ihailla. Vai oliko se rohkeutta? Ehkä hän vain toteutti sen mitä näki paperilla ajattelematta sen kummenmmin yhteiskunnallisia aspekteja. Luulen, ettei Keskustapuolueen voimaa yhä tänä päivänä mikään selitä niin hyvin kuin se, että ihminen on itse elänyt tässä näytelmässä kuvatun ajan. 

    Seurue jo väliajalla moitti kiihkeästi esitystä ylinäyttelemisestä, piti hyvänä tekstiä ja lavastusta. Kyllä minäkin yleensä olen mielestäni herkkä ylinäyttelemiselle ja täytyy myöntää, että odotin toisessa kohtauksessa 8 vuotta häiden jälkeen Hetan jo jotenkin lauhtuneen. Mutta ei, sama raivokas ja perin juurin katkeroitunut meno jatkui kautta koko esityksen aina siihen saakka kun oltiin ihmemies Akustin pesänselvityksessä. Siinäkin kaikki 'ULOSHAKUUN' isoilla kirjaimilla. Tämä on tietenkin ohjaajan valinta. Harmi, ettemme ole aikaisemmin nähneet tätä suomalaista klassikkoa, että olisi voinut verrata muihin ohjauksiin. Kyllä näyttelijät kaikki parhaansa tekivät. Tuli mieleen, että voisi ruveta lähettämään esityksen jälkeen vaikka pullon viiniä jollekin esityksessä mukana olleelle. Tällä kertaa se olisi kuulunut ilman muuta Veikko Honkaselle, paitsi hienosta esityksestä, myös sen vuoksi että flunssaisenakin oli lavalla. Ääntä oli vahvistettu äänentoistolaitteella. Tarjoutuikin hyvä tilaisuus kuulostella ääntä tekniikan vahvistamana ja ilman. Vaikka istuimme kaukana toisella parvella, ei mitään vaikeuksia ollut kuulla luonnollistakin ääntä. 


    191 Tartuffe, Molière

    990124 SKTs : : :3:2:
    AJK:  Jos ja sikäli mikäli eilistä esitystä voitiin syyttää ylinäyttelemisestä niin tätä sitten ehkä ylisanoista. Minua aluksi häiritsi, mutta ei sitten enää niin paljon. Jotenkin aika pian kallistuin NKGn näkemykseen, että tällainen on aikansa elänyt. Loppua kohti kuitenkin toivuin ja olen tietenkin hyvilläni, että tuli mentyä. Pekka Autiovuori varasti mielestäni koko shown. Oikein jäin ihmettelemään, että kumpi tässä pääosaksi oli ajateltu: Tartuffe vai Orgon? Väliajalla huomasin alakahvilan seinällä vanhoissa kuvissa yhden, jossa Pekka Autiovuori esitti Tartuffea. Muistaakseni on vuodelta 1967 - siis jo silloin oli mukana! 

    Kyllä Molière, Tshehov ja Shakespeare ehkä kolme suurinta ovat ja suurin heistä Shakespeare, siitä ei ole vähäisintäkään epäilystä. Kulttuurikaupungissa pitäisikin joka hetki olla nähtävissä vähintään yksi Shakespeare ja melkein koko ajan myös yksi niistä neljästä Tshehovista. - STK oli ylen ihastunut näytelmään alusta loppuun saakka. Oli sitä mieltä, että tällaiseen lievä ylinäytteleminenkin sopii paremmin kuin eiliseen. Kannatti niin kiihkeästi kolmosta, että vaati perusteluita sille miksi minä en anna kolmosta. 

    NKG Date: Mon, 14 Dec 1998 12:59:37 +0200 (EET) 

    Moi Asko ja kiitos viest(e)istä! 

    Tartuffen kritiikki olikin heti seuraavana päivänä lehdessä. Olen aika lailla samaa mieltä kuin (miksi minusta tuntuu että ser oli Kajavan arvio?) Hesari. Tosin olen vielä ankarampi. Minulla ei ollut MITÄÄN ennakko-odotuksia, mutta aika pitkästyttävä se oli. Varsinkin alkupuoli. Väliajan jälkeen meininki reipastui hiukan. Kritiikissä kehuttiin Maalismaata (Tartuffe itse). Markku on loistava näyttelijä, mutta minusta hän oli varsin mitäänsanomaton tässä. Puotila oli suorastaan surkea. Jotain siedettävän pikkutuhmaa eli vähän hauskaa esityksessä oli, mutta suurin osa ajasta tuntui pitkästyttävältä. Ainakin tämän Affen lukutavan perusteella, Tartuffe on täysin aikansa elänyt ja mielenkiinnoton nykykatsojalle. Ei minulla ole mitään kunnon viihdettä vastaan, mutta tässä ei ole millään tasolla mitään pureskeltavaa. En suosittele vaikka kieltämättä Katariina Kaitue on varsinainen namupala... 

    Asko, tiedän olevani hirveän kriittinen , niin että mun arviohin täytyy aina suhtautua... 

    Tervehdys! vanha kollegasi Nina


    192 Juha, Aho Juhani

    990206 SKTp :2:2: : :

    193 Kinkku pahana, Krohn Katja

    990213 Raivoisat Ruusut :1:0:2:0:
    AJK:  Tekijä ja ohjaaja esiintyi äskettäin kolmen muun naisen kanssa erittäin fiksusti televisiossa keskustelussa aiheesta 'naisen viha' tms. Asiana oli tekijän turhautuminen urakehitykseensä, kun joutui itse hoitamaan kahta lastaan. Vaivana oli vielä ylihuolehtivainen anoppi ja oma kykenemättömyys sanoa EI, kun asiat alkoivat ajautua ei-toivottuun suuntaan. Yleensä naisten keskustelu lipsahtaa hedelmättömään feministiseen kaakatukseen eikä sitä ainakaan mies viitsi seurata. Tällä kertaa ei televisiokeskustelussa näin käynyt. Tekijä ja ohjaaja esiintyi joka suhteessa edukseen ja kaikki ne asiat tulivat esiin, joista myös teatteriesitys oli tehty. 

    Mutta teatteriesitys oli mielestäni täydellinen katastrofi. Jos olisi ollut väliaika, olisin ilman muuta lähtenyt kesken pois. Jos edes olisimme istuneet penkin päässä, olisin lähtenyt, samoin TT. Eikä syy suinkaan olisi ollut se, että tässä mitenkään erityisesti olisi miestä halveerattu, vaikka sitäkin kyllä tehtiin: miehestä tehtiin pelkkä seksiobjekti, siinä kaikki mitä miehestä saatiin irti. Mutta yökötti kaikki se törky, jota asian ympärille oli kyhätty. Ei ihme, että tekijä TV-keskustelussa itki sitä, ettei saanut töitä. Luuli kylläkin syyksi, että oli nainen. Jos näytteet olivat tätä tasoa kuin tämä esitys, ei ihme, ettei ole saanut. Eikä olisi ihme, vaikkei koskaan saisikaan. Ainoa valon pilkahdus oli neljä, viisi viimeistä lausetta, joissa todettiin, että ehkä uraputkea ei niin tiukasti pitäisi ottaakaan, vaan omistaa enemmän aikaa lähipiirille. - Taitaa olla vuosia siitä kun viimeksi näin surkeata esitystä on katsottu: muistuu mieleen Kolina, Aika on kotimme, Hetkien huone. Niin eipähän noita muistella tarvitse, sivuilta löytyvät sekä hyvät että huonot. 

    Vieläkin kuitenkin askarruttaa: sali oli täysi. Tekijän ikäluokkaa olevia naisia oli hyvin suuri osa katsojista. Ja alusta loppuun he nauroivat kuin parhaalle farssille. Välillä epäilin, että ovatko juovuksissa, niin meluisaa oli meininki. Itse en mitään naurettavaa nähnyt - enkä myöskään taputettavaa!

    194 Tartuffe, Molière

    990306 SKTs :2:2: : :
    ALK Tarina oli huikea ja näyttelijäntyö pääosin hyvää, tyttären mielitietty vain oli surkean epäuskottava. Halpahintaisena temppuiluna pidän savun tuprauttamista raivostuneen isän hiustötteröistä. Omasta mielestäni taiteellista vaikutelmaa pilasi isokokoisten pohjoismaisten naisten pukeminen näytelmän kirjoittamisajankohdan pukuihin, näyttivät mielestäni tilkityiltä hevosenpuolikkailta, muunlainen puvustus olisi tehnyt terää.


    195 Kurjat, Hugo Victor

    990312 HKTs :2:2: : :
    ALK  Lopussa totesin, että kukat ojennettiin näyttelijöille, mutta pääosaa esitti tekniikka, ja siitä emme pitäneet. Jo mikrofonien käyttö häiritsee saati sitten kun ääni pon niin teknistä että tuskin ihmisääneksi mieltää, ja seinät liikkuvat, nousevat ja kallistelevat, kuka sitä kaipaa. Teatteriesitys pitäisi ensisijaisesti olla näyttelijäntyötä. Sitäpaitsi Cosette lauloi ikävästi naukumalla. Esityksesssä oli liian monta juonta kannattamatonta kohtausta, mikä teki koko jutun sillisalaattimaiseksi. Olisi voinut tiivistää tai sijoitella pakolliset laulut toisin. Ei ehkä ole kotimaisten moka vaan ostettu pakko!

    196 Koodi, Martinheimo & Eskelinen

    990316 zs-SYK :3:3: : :
    ALK SYK:n opettaja Jari Eskelinen on dramatisoinut ja ohjannut Asko Martinheimon novellin pohjalta näytelmän Koodi. Sen esittivät 6C-luokan oppilaat. Jokainen luokan 33 oppilaasta oli mukana, mikä teki näytelmäksi muokkaamisesta erityisen haastavan. Opettaja on onnistunut hyvin löytämään luokan eryitsosaamisen, musikaalisuuden ja tanssitaidot. Sijoittamalla näitä sopivasti näytelmään hän on saanut tulokseksi nautittavan puolitoistatuntisen kokonaisuuden. Oppilaiden eduksi on mainittava selkeä ja kuuluva puheilmaisu, jota nykyään saa turhaan hakea suurita laitosteattereistakin, ja nyt oli lavalla 12-vuotiaat lapset ilman poskiin teipattuja mikrofoneja!! Varsinkin pääosiin oli onnistuttu valitsemaan osaansa sopivat ja taitavat näyttelijät. Onnittelut 6C:lle ja opettajalle. 

    197 Juudaksen suudelma, Hare David

    990317 SKTw : : :2:2:
    AJK Vaikeasti yhteen arvosanaan sovitettava näytelmä. Yleistä hyvää oli se, että näytelmässä - itse asiassa vuoropuhelussa tai kuunnelmassa, sillä kaikki rekvisiitta oli tarpeetonta - oli selkeä ja hallittu juoni. Näyttelijät puhuivat omalla äänellään, esittivät konstailematta ja selkeästi asiansa. Tällaisen toteaminen saattaa tuntua itsestäänselvyyden toteamiselta, mutta ei sitä valitettavasti nykyään useinkaan ole. 

    Koska ohjaaja voi etukäteen odottaa, että yleisö tietää, että kysymys on Wilden homosuhteesta, hän oli varmaan tahallaan tehnyt alkuun jekun, muutenhan tämä sänkykohtaus ei mitenkään juonta eteenpäin vienyt. Siis yllätys, yllätys: sängystä peiton alta ei noussutkaan homopari, vaan ihan tavalliset hetroiloitsijat. Kun kerran esiintyjillä riitti kanttia esittäytyä sellaisinaan, niin täytyy katsojalla ja arvostelijallakin olla oikeus sanoa siitä jotain: tällä kertaa ei muuta kuin pelkkää hyvää. Yleensä tällaiset esiintymiset ovat jotenkin estoisia ja saavat katsojankin kiemurtelemaan vaivautuneesti, mutta ei nyt. Aivan ihanan näköinen hetaira ei tippaakaan hävennyt olomuotoaan, vaan näytti siitä nauttivan - ja niin nautti vesi kielellä katsojakin. 

    Mielestäni näytelmässä oli kaksi pääteemaa: homopoikkeavuuden ja normaaliyhteiskunnan suhde ja sitten eräänlaisen yli-ihmisen ja tavallisen ihmisen ristiriita. Jotenkin korostettiin, että oli rakkaudesta kysymys. Mielestäni rakkauden teema ei niinkään tullut esille. 

    Wilde oli sitä itse hokematta yli-ihminen, uskottavalla tavalla muiden yläpuolella. Tästä uskottavuudesta tietenkin näytelmäkirjasillä tavoin ongelmallinen, että se ei puhuttele tavallista katsojaa, vaan tällaisista taipumuksista vapaa katsoja mieluimmin työntää sen syrjään. Ja kuitenkaan hän ei voi työntää syrjään sitä tosiasiaa, että on ihmisiä, joille tämä on ongelma. He eivät taipumukseensa ole syypäitä eikä heitä siitä siten pidä myöskään rangaista. He eivät sille voi mitään. Kaikkien niiden (tekijä, ohjaaja, teatteri) taholta, joiden ansiosta tällainen esitys nähdään tämä on rohkea ja kiitosta ansaitseva teko. Teatteri tekee yhteiskunnallisesti arvokkaan teon, kun se tällaistakin esittää ja vapauttaa ihmisiä tabujen vankeudesta. Mielestäni tässäkin vaikeassa asiassa esitys onnistui siten, ettei katsominen tullut vastenmieliseksi; raja on väkisinkin lähellä, mutta sitä ei ylitetty. - Kyllä tämä oli viittä vaille kolmosen arvoinen esitys, kun sitä tältä kannalta ajattelee. 

    198 Godot, huomenna hän tulee, Becket Samuel

    990409 SKTw : : :2:2:
    AJK Ei mitään hyvää sanottavana. Melkein voisi huijaukseksi nimittää. Useaan kertaan esityksen aikana oli mielessä, että tekijä tahallaan ja että pitää tosissaan katsojaa pilkkanaan. Vai voisiko ohjaaja vääntää näin mitättömäksi? - Ei varmaankaan. 

    Oikein säälittää, että teatterin parhailla näyttelijöillä teetetään tällaista. Vaikka oikeastaan Heikki Nousiainen ihan näytti nauttivan roolistaan, jossa ei ollut päätä eikä häntää. Vai menisikö sitten esittäjän kannalta aina välillä jotenkin rentoutuksena tällainen sisällötön soopa? Godotin odottajat olivat eräänlaisia ystävyksiä, mutta eivät sittenkään, heidän vieraansa samoin, mutta vieläkin alempaan potenssiin. ST tästä yritti jotenkin kääntää pintaan jotakin myönteistä. Minun mielestäni hyvät esittäjät voisivat samalla vaivalla välittää katsojalle jotakin asiaakin.

    Leskisen lupaavasti alkanut ohjaajanura on meidän silmissämme kääntynyt mitättömyyskurssille. Olisi tästä näyttelijöiden hyvän yrityksen ansiosta ykkösenkin voinut antaa, mutta nolla tuntuu oikeudenmukaisemmalta, vaikkei kesken pois lähdettykään. - Minä olisin siihenkin ollut valmis. 

    Seuraavana päivänä: Vieläkin askarruttaa esitys - tässäköhän sen juju olikin! - Taidan sittenkin korjata pisteet ykköseksi. Näyttelijätyö oli sentään hyvinkin hyvää ja nollahan on varattu sellaisille, joista lähdetään kesken pois. Mietityttää se, että on absurdista täydetkin pisteet annettu, jopa vuoden parhaaksi valittu: Strindbergin Uninäytelmä. Mikä on näiden ero? Juonesta ei kummassakaan voida puhua. En mitään muista enkä mitään osaa sanoa Uninäytelmän sisällöstä. Se vain oli niin ihana ja veti mukaansa. Ehkä tarvittiin lavastus tai jotenkin tässä esitettyä selvempi viittaus uniin, ehkä yleispätevämpiin, omakohtaisempiin kuin tässä. Jos niin on, eikö silloin sormi osoita yhä selvemmin ohjaajaa, joka ei tätä katsojaa puhuttelevampaa ilmaisua onnistunut aikaansaamaan? 

    PS2 - tunteja myöhemmin: Tässä näyttää käyvän kuin entiselle miehelle, joka ymmärsi vitsin vasta pari päivää myöhemmin.

    Olisi ehkä pitänyt lukea Esa Leskisen loistava kirjoitus Suomen Kansallisteatterin lehdestä ennen kuin lähti esitystä katsomaan tai ainakin viimeistään ennenkuin ryhtyi arviointia kirjoittamaan. Vedän kaikki pahat sanat Leskisestä takaisin. Varmasti olisin katsellut toisin silmin, jos olisin ensin lukenut. Pitikö se nähdä tosiaan näin pelkistettynä? - Tietysti voidaan viisastella, että ei siis onnistunut kertomaan varsinaisin välinein, piti tarjota sanallinen selitys, ennenkuin katsoja ymmärsi. Menisiköhän tämä nyt huutokaupaksi: kyllä taidan vielä korottaa kakkoseksi. Tässä on nyt samasta asiasta kysymys, joka on laitettu lentäviin lauseisiini, mutta josta kunnia kuuluu kokonaan 50 vuoden takaiselle voimistelun opettajalleni Veikko Salolle: 'Kymmenen kertaa luki ja heti osasi'. 

    Olisipa ollut Leskisen selostus ohjelmalehtisessä. Nyt siinä oli taas jotakin ihan asiaankuulumatonta, josta ei mitään iloa ollut. Oli kuitenkin asiallinen kertomus ensiesityksestä, Becketistä ja näyttelijöistä. Saisivat uskoa esittelyn tekijät, että lyhyt juonen selostus pitää aina olla. Tässä se nyt tietenkin on liikaa vaadittu, mutta ei näistäkään puun tarinasta ja Sisyfos myytistä mitään hyötyä ollut. Jälkimmäisen luettuani arvelin, että kas täältäkö onkin peräisin Kivenpyörittäjän kylän juoni ja että nyt nähtäisiin alkuperäinen. Mutta kissan viikset!


    199 Aska och akvavit, Ahlfors Bengt

    990419 Lillan : : :3:3:
    AJK:  Mielettömän hauska komedia, todella komedia, vaikka kuolemasta myös oli kysymys. Alkoi sillä, että hurutantta kertoi varastaneensa miehensä tuhkauurnan tämän hautajaisissa. Säilytteli sitä sitten puhekumpaninaan takan reunalla. Lapset olivat kauhuissaan. Heitä kylläkin kiinnosti vain mummon asunnon myynnistä saatavat rahat, kun asukas ensin olisi julistettu holhoukseen ja viety laitokseen. Mutta mummopa ei tähtän tyytynyt, vaan pisti elämän risaiseksi ja ajoi lopulta pesänjakajat ulos. 

    Helppo arvata, että roolit oli kirjoitettu esittäjille, sopivat kaikille kuin hansikkaat. Pääosan esittäjä on tiettävästi kahdeksissakymmenissä myös todellisuudessa, mutta ei voinut muuta kuin ihailla mummon sutjakkuutta, puhtia ja spänstia: Millaisessa kaaressa hyppäsikään ensi kertaa elämässään miesvainaansa nimikkonojatuoliin ja sieltä kertoi huoneiston näkyvän aivan uudesta perspektiivistä. Oli hyvin vakuuttunut omasta nuorekkuudestaan itsekin: jo esikoulussa oli kehuttu hänen hyvää muistiaan.

    Oli hallittu 'klassinen sekoilu': yleisö tiesi kuka kukin oli, mutta toisilleen tuntemattomat esittäjät eivät. Tästä otettiin kaikki irti - mutta ei liikaa. Ihmeteltiin olisiko Börje Lampenius pystynyt seuraamaan entisen roliflammansa kohellusta vakavalla naamalla. Nyt jäi epäselväksi: nauraa hekotti koko ajan, mutta se sopi rooliin. 

    Yksi parhaista käänteistä oli, kun siivooja osoittautui kuolleen isännän flammaksi vuosien takaa. Tämä käänne vapautti päähenkilön lopullisesti sinänsä onnellisesta menneisyydestä mahdollisesti vieläkin onnellisempaan tulevaisuuteen.

    Tässä vain pieni osa hauskoista ja hyvin esitetyistä koomisista käänteistä. Ei ihme, että yleisöllä oli hauskaa! - Kyllä tämän luulisi ja soisi menevän suomeksikin. Ja voisi kuvitella, että ruotsalaisillekin kelpaisi.

    200 Lokki, Tshehov Anton

    990421 SKTp : : :3:3:
    Tshehov linkkejä teatteripäiväkirjaan
     
    AJK: Tshehov ei petä. Enkä sittenkään tiedä mikä siinä on, joka saa yleisön kuuntelemaan hiiren hiljaa kuten nytkin. Epäilen, että se on niin selvinä ja elävinä piirtyvät henkilökuvat. Ne ehkä jokainen ovat osa meitä jokaista ja kuunnellessa menemme ikäänkuin heidän nahkansa sisään ja elämme heidän sisällään. Tai ei ehkä jokainen jokaisen, mutta monien. Nytkin renkipoika Jakov oli ainoa, joka ei terävänä piirtynyt mieleen. Kyllä sitä toisaalta juonen edetessä tulee ajatelleeksi, että eikö nyt vähemmällä, eikö tosiaan vähemmällä käy selväksi. Miksi pitää niin paljon tuskaa olla ihmisten välillä, ei muka sitä elävässä elämässä sentään onneksi ihan noin paljon ole. - Ehkä joskus onkin. 

    Kyllä oli loistotyötä kaikkien esittäjien suoritukset. Riitti temperamenttia Terhi Panulassa Irina Arkadievnaan, Pirjo Määtässä pehmeätä hempeyttä tyttönä ja neuroottisuutta kovia kokeneena naisena. Risto Aaltonen Shamrajevina oli juuri niin mörkki ja kalsean kulmikas kuin hän nykyään näyttää olevan siviilissäkin, varmaan tahallaan. Eikö se nyt Elli Castrénkin kuitenkin lähentele 50, mutta että oli hemaisevan nuorekas äärettömän kauniissa kesäleningissään ja niin murheellinen hänkin kyyhkyläisenä. Niin hemaisevaa naista ei kuitenkaan ollutkaan, että tohtorin, Martti Järvisen kyyninen jähmeys olisi hituistakaan sulanut. Aivan yhtä erinomaisia olivat kaikki muutkin. Me tietysti eniten ihastelimme vanhan ystävämme Ismo Kallion suoritusta. Jos olisimme etukäteen tienneet, että on mukana, olisimme varmaan kukkapuskaa lähettäneet. Saikin sellaisen, hyvin kauniin. Kerran koetin kättä heilauttaa tervehdykseksi, mutta eipä tainnut meitä huomata, sillä yleensä vastaa, jos huomaa. 

    Kiitoksen ansaitsee myös nuori ohjaaja Reko Lundán. Sitä kyllä ihmettelee, mikä on ohjaajan panos näin väkevässä näytelmässä. Onko se sitä, että malttaa mielensä eikä pilaa sitä puumerkeillään? Toisaalta tuntuu, että ohjaajat välttämättä haluavat panna näkyvän puumerkkinsä juuri näihin järkäleklassikoihin. Niissähän se sitten myös parhaiten näkyy. Tässäkin se oli, mutta onneksi kiinnitettynä ulkopuolelle niin että hieno sisäpuoli jätettiin rauhaan. Tähän oli keksitty ihmeellinen ristikkoaita. En nyt ole varma, mitä sillä tarkoitettiin, mutta ehkä tuotiin esiin tämä peritshehovilainen maalaiselämän eristyneisyys. Aita olisi mennyt ja opettajan kolme yritystä kiivetä sen yli sisällä olevien maailmaan, mutta ne desibelit musiikissa ja se vasaralla paukuttelu, ne olivat ehdottomasti liikaa. Miltä mahtaa aita näyttää, jos esityksiä tulee näytelmän varsinaisen sisällön ansioiden mukaan eli paljon? Tuli mieleen, että ehkä nuori ohjaaja tunsi tarvetta kampata mummot ja vaarit tantereeseen ja potkaista pari kertaa päähän ikäänkuin osoittaakseen, että kuka on kuka: ohjaajako on pomo vai katsoja. - Kas kun ei pannut Ismo Kalliota kiipeilemään: vieläkin selvemmäksi olisi tullut kuka on pomo. - Onnekseen tyytyi tähän eikä potkinut näytelmää lommoille. Voisi tehdä yksinkertaisen ajatuskokeen: mitä esitys menettäisi, jos tämä rämistely jätettäisiin pois? - Ei mitään. Arvokas hiljaisuus saattaisi kartuttaa ohjaajankin mainetta. 

    Teatterille taas kerran karkeat pyyhkeet katsojan aliarvioimisesta tai sitten yliarvioimisesta: esitteessä on esitettävä juoni, olkoon näytelmä kuinka suuri klassikko hyvänsä. Kun on juoni vaikka vain muutamalla rivillä mielessä, on paljon miellyttävämpi syventyä asiaan. Joka tapauksessa täydet kolmoset ja ehdokkuus vuoden näytelmäksi. 

    201 Lännen syrjällä, McDonagh Martin

    990424 SKTw :2:2:2:1:
    AJK:  Taaskaan en ollut ennakkoon virittäytynyt riittävästi (= lukenut tietoja näytelmän sisällöstä). Etukäteistietojeni mukaan piti olla 'juopon papin ja typykän dialogi', mielessä vielä muka jokin amerikkalainen matkasaarnaajatarina, mitä se ei ollut, vaan oli Irlannin lännestä eli tutusta paikasta Galwayn seudulta. Oli tässä juoppoa pappia ja typykkääkin, mutta melko vähän, sillä pääosassa olivat torailevat laitapuolenkulkija-veljekset. Taisi kielenkäyttö eniten kiusata: oli sitä mitä kuulee nykyään nuorison suusta raitiovaunussa, mutta myös kauppakorkeakoulun ala-aulassa, ei sentään vielä keskustelussa opiskelijoiden kanssa. Mutta ehkä on tulossa, kun koulukielenkäytöstä saa sen kuvan, että se on pelkkää haistattelua. - Ei mieltä ylennä, eikä vastaa ryhmämme käsityksiä teatterin tarkoituksesta

    202 Kuvamaakarit, Enquist P.O.

    990430 SKTp :3:3:3:3:
    AJK: Jalkaterät sisäänpäin kääntyneenä teatterikoulun oppien mukaan istuminen oli melkein niitä ainoita tehokeinoja, joita tässä käytettiin ja katsojan annettiin syventyä sen sijaan kuuntelemaan. Mikä olikin ihan oikein, kun kaksi niin verevää naista kälkätti. Eivät puhuneet tyhjää, vaan uskottavan tuntuisesti siitä mitä nobelisti Selma Lagerlöf ja hänen täysvertainen haastajansa - liekö ollut edes nimeä, ja Dora taisi olla - ajattelivat isistään ja vähän muustakin. Oli tässä kaksi miestäkin, ne kuvamaakarit, elokuvan tekijät, mutta kuitenkin kakkososissa. Tällä kertaa ei Väliverho liioitellut siteeratessaan Itä-Savon kriitikon sanaa 'Aivan loistavat näyttelijät' (Tea Ista, Katariina Kaitue, Juha Muje, Jukka Puotila). Sitä tuli ajatelleeksi, että on aikamoinen suoritus vetää jatkuvasti ja täyspainoisesti kahta niin erilaista roolia kuin Muje tässä ja tuossa edellisessä.

    203 Tanssitaanko ensin, Ahti, Kuusla, Salo, Virtanen

    990504 UIT : : :3:2:
    AJK: Merkillien juttu: mitä enemmän vettä virtaa Vantaassa, sitä paremmin mielipiteeni sopivat yhteen Kajavan (HS 19990506) kanssa. Minä kun muistelen, että vuosia sitten voi Kajavan kehuista päätellä, ettei kannata ensinkään mennä katsomaan ja moitteista taas päin vastoin: kannattaa mennä katsomaan. Kumpi on muuttunut: Kajava vai minä. Tietysti on mahdollista, että molemmat kohti jotakin yhteistä, josta ennen molemmat oltiin kaukana. 

    Ihan samoista asioista pidin kuin Kajavakin: tanssit, puvut, valot, erityisesti 4 kantajoukkoon kuulumatonta tanssijaa oli panostanut ja onnistunut. Ihan samat pointit menevät miinus-puolellekin: missä pihvi?, missä huumori ja missä satiiri? Viesti oli väljähtynyt, kun pelkkien nimien vääntelylle piti nauraa ja valoja ja pukuja joutuu kehumaan. Rutiini piti pystyssä koko esitystä, inspiraatio puuttui. Brännarelle ja Kajavalle pisteet.

    204 Vaa'an kielellä, Albee Edward

    990522 HKTp : : :2:2:
    AJK  Nukutti niin hirveästi, olihan päiväunien aika. Myös juoni vaikutti ikäänkuin 'tavalliselta tarinalta'. Oli samalla hyvinkin sofistikoitua perheen ihmissuhdetarinaa ja sanailua. Jotenkin häiritsi, että ulkoinen puoli keskittyi naukkailuun, jota ei kuitenkaan ollenkaan humalluttu. Oikein mitään muuta ei tapahtunut, paitsi pari hyvin aneemista auton saapumisen ja lähtemisen ääntä kulisseissa. Monen edestakaisen jahkailun ja pähkäilyn loppupuolella kahden pariskunnan keskinäinen ystävyys nousi päällimmäiseksi teemaksi. Näyttelijäsuoritukset olivat erinomaisia, niin oli tekstikin muodoltaan: helppo oli seurata. 

    205 Mannerheim, Hietamies Laila

    990525 SKTs : : : :2:
    AJK  Historiallinen kuvaelma. Sellaisena ei yhtään hassumpi. Oli myös erikoislaatuinen katsomo matineassa: koko teatteri täynnä Kustaankartanon vanhainkodin asukkaita. Minä ja seuralaiseni Marja Taanila olimme ilman muuta muita nuorempia. Tämä ohjaus oli kunniaksi työmyyrä Antti-Einari Haloselle: ei tyhjänpäiväistä poukkoilua eikä konevoimalla tuotettua meteliä. Paras kaikista oli Tapani Perttu, aivan ilmetty Mannerheim. - Näin sen näki Kirsikka Moring 19990325 - Broshyyrin laadusta erikoismaininta. - pitkästä aikaa!

    206 Pyhä näky, Pajula Matti

    990724 Alapitkän ns : : :3:3:
    AJK  Jälleen aivan hämmästyttävä suoritus Matti Pajulalta ja Alapitkän nuorisoseuralta. Kuinka he jaksavat vuodesta toiseen: aina uusi näytelmä. Pajulalta ties montako vuodessa, ja ohjauksia päälle. Ja järjestään vain hyvää työtä. Hän sietäisi ehdottomasti esittelyn valtakunnan arvokkaimmilla palkeilla. Näyttelijäsuoritukset mieltää kyllä amatööritavaraksi, mutta ehdottomasti hyvässä mielessä. Paneutuvat rooleihinsa kuin eläisivät niitä. Silloin ei tehokeinoja juuri tarvita, ei muuta kuin kantava ääni. Ja siinä suhteessa ei mitään moitittavaa. 

    Tässä näytelmässä Pekka Halonen esiintyi kolmena: näyn nähneenä pikku poikana, kuusikymppisenä muistelijana ja 30-40 ikäisenä luovana taiteilijana. Tätä keinoa silloin tällöin käytetään (Kolme komeata naista), mutta ei suinkaan aina yhtä onnistuneesti kuin tässä. Ensin vanha mies muisteli ja kertoi taustan, sitten luomisvimman keskellä elävä taiteilija ympäristöineen esitti episodin. - Yksinkertaista ja tehokasta. Hauskoja yksityiskohtia olivat: molemmat aikuiset Pekka Haloset olivat jotenkin esikuvansa näköisiä, molemmat ja paljon (kuvien perusteella arvioiden). Myös Halosen taulujen (kuvia) oli esillä. Yksikin oikein iso, joka kuvasi melkoista ihmisjoukkoa - ja eikö vain ikäänkuin vaivihkaa esiintyjät asettuneet asentoja ja ilmeitä vaatetuksen yksityiskohdista puhumattakaan, ihan taulun mukaiseen asetelmaan, jota taiteilija sitten komennoillaan ohjasi.

    Näytelmästä sai selkeän kuvan Halosen ja Lapinlahden suhteista ja Halosen taiteellisista tavoitteista ja saavutuksista. Herätti katsojassa syvää sympatiaa. 

    Lähetä palautetta! 


    Kirjoita otsikko palautteelle tähän

    Kirjoita palauteteksti tähän

    Kirjoita nimesi tähän

    ..ja sähköpostiosoitteesi tähän

    Tämän palauteviestin saa Asko Korpela



    Asko Korpela 19990525 (19981116) o AJK kotisivu o Teatterisivu o WebMaster