Teatteripäiväkirja 2004-2005

  • 369 Taikahuilu, Opera Cava - 2,0
  • 368 Onnen maa, zs-Alapitkän NS - 2,0
  • 367 Siunattu hulluus, zs-Nilsiä kt - 2,0
  • 366 Don Quixote, zu-Rimski-Korsakov - 3,0
  • 365 Lear, SKT suuri - 3,0
  • 364 Kvartetti, HKT pieni - 2,0
  • 363 Don Juan, zs-Aleksanteri - 1,0
  • 362 Lear, SKT suuri - 2,5
  • 361 Isät ja pojat, HKT suuri - 2,0
  • 360 Amadeus, KuoKT - 3,0
  • 359 Don Juan, SKT suuri - 1,5
  • 358 Merimiehen leski, zs-YOT - 2,0
  • 357 Position 5.30, zs-Teak - 2,0
  • 356 Miss Saigon, HKT suuri - 3,0
  • 355 Ihmisiä hyvinvointivaltiossa, SKT pieni - 2,0
  • 354 Amadeus, KuoKT - 3,0

  •  
    Sanomalehdet ovat sulkeneet arkistonsa raha-avaimella avattaviksi. Sen vuoksi linkkejä asiantuntevien teatteriarvostelijoiden kirjoituksiin ei enää tässä sivustossa esiinny. Avoimuuteen tähtäävä tietoyhteiskunnan kehitys on ottanut hyvin valitettavan taka-askeleen. [ Asiasta käyty keskustelu ]

    354 Amadeus, KuoKT

    Tekijä: Shaffer Peter, ohjaaja: Pesä Pentti
    20041015 KuoKT : : : :3: : : 1
    AJK: Kuopion Kaupunginteatteri jatkaa voittokulkuaan
    Inkeri: Olisin todellakin kaivannut enemmän sitä musiikkia
    AJK: Kuopion Kaupunginteatteri jatkaa voittokulkuaan! Tällä kertaa veti naaman vakavaksi. Joutuu hämmästelemään tällaisen korkeakulttuuriteoksen tyylikästä toteuttamista. On tämä tullut nähtyä sekä elokuvana että myös Kansallisteatterissa ennen tämän päiväkirjan aloittamista. Teatteriin mennessä en muistanut, mutta äkkiä kävi selville, mistä tässä on kysymys: kateudesta, joka tällä kertaa vie enemmänkin kuin vain kalat vedestä. Voiko se tosiaan olla noin täysivaltaista ja julmaa? Kyllä tässä Salierin kateus Mozartin suhteen hyvin uskottavasti perustellaan. Teatterista poistuessamme joku taustalla kuitenkin ihmettelee: Oliko se todellisuudessa noin kurjaa? 

    Salierin ja Mozartin tapauksessa Ison kirjan sana 'Ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi' totisesti toteutuu. Salieri elää etutoikeutetun maanpäällisen elämän, mutta yhä selkeämmin kokee jo ennen kuolemaansa tulevan kohtalonsa unohdettuna mitättömyytenä. Mozart taas elää viheliäisen elämän maan päällä, mutta näin neljännesvuosituhannen jälkeen ei vielä näy mitään merkkejän hänen kuolemanjälkeisen loistonsa himmenemisestä. Mutta myös jo eläessäään sekä Salieri että Mozart olivat kohtalostaan ja kyvyistään täysin tietoisia. Näytelmässä se näytetään erittäin pätevästi heti alussa, kun Mozart käsittelee Salierin sävellystä. Salieri huomaa ja yleisö huomaa eron taidoissa. Sitten vielä lopussa sama pikku sävellys saadaan kuulla mahtavana toisintona jossakin Mozartin pääteoksista. Salieri toteaa useaan kertaan Jumalan puhuhuvan tuon nuoren miehen kautta. Puolihuolimattomasti suoltaa paperille taivaallista musiikkia jopa biljardisauva toisessa kädessä ja kynä toisessa. "Puhuisi edes kerran minun sävellysteni kautta!" Itselleni on käynyt niin, että filosofiaa opiskellessani joudun usein lukemaan ja pohtimaan kysymystä tuonpuoleisesta elämästä. Silloin aina ajatus kiertyy nimenomaan Mozartiin. Hän kuoli ja kuitenkin elää.Varmaan voidaan sanoa, että tälläkin hetkellä miljoonat ihmiset nauttivat hänen iloa arjen harmauteen tuovasta musiikistaan. Monet ihmiset taas kokevat Salieriakin vaatimattomamman kohtalon. Kukaan ei heitä kuoleman jälkeen muista. Minun käsitykseni mukaan elämä jatkuu niin kauan kuin ihmiset muistavat tavalla tai toisella. Minun taivaani ei siis ole demokraattinen: toiset ovat 'paremmassa' asemassa kuin toiset. Monet kuolevat kokonaan. Mozart - ja monet muutkin - elävät ikuisesti. [ AJK ]

    Herää kysymys: onko näytelmässä kuitenkaan tarpeen tupata Mozartin suu niin täyteen anaalihuumoria? Eikö vähemmällä pärjättäisi? Alkoi jo yököttää, mutta täytyy myöntää, että se sopivasti väheneekin, kun asiat saavat vakavamman käänteen. Ja ehkä eivät Mozartin monet vastoinkäymiset olisi olleet niin helposti nieltäviä, jos ei hänen persoonaansa olisi liitetty jotakin näin vastenmielistä. Ihan mahdottomalta tuntuu käsittää, ettei hänen musiikkiaan olisi jo silloin arvostettu. Kovin kepponen on hienosti keisarin suuhun kiteytetty arvostelu: "liikaa säveliä". Yhtä vahva osoitus mestarin staminasta hänen vastauksensa: "siinä on täsmälleen oikea määrä". Erittäin hienona pidän myös näytelmän kohtaa, jossa käsitellään Figaron häiden tanssikohtauksen mukaanottoa tai poisjättämistä. Siinä syvällisyys ja pinnallisuus ottelevat monessakin mielessä. Keisari perustelee mukaanottamista keveydellä ja hauskuudella. Suunnilleen näillä samoilla syillä pääkapellimestari perustelee sen pois jättämistä, samoin vielä Mozart laajentaen ikävystyttävyyden yleiseksi piirteeksi ajan musiikkiin. Elämä on kiinnostavimmillaan boudoirissa, naistenhuoneessa. Siellä tanssitaan ja tehdään paljon muuta elämään kuuluvaa. 

    Yleisöä hemmotellaan kauniilla puvustuksella ja tyylikkäällä lavastuksella ja vielä hienolla musiikilla, jota mielellään kuuntelisi enemmänkin. Eikö voisi laittaa myös taustalle? Vai vetäisikö liiaksi huomiota puoleensa pois hienosta tekstistä, jossa ei turhia kuulumattomiin joutavia sanoja myöskään ole, kuten ei mestarin sävllyksissäkään turhia nuotteja, vaikka niitä runsaasti onkin. Jossakin välissä tulee mieleen, että olisiko äänentoistolaitteista heruteltavissa pehmeämpiä sävyjä mielellään vaikka volyymin kustannuksella.

    Esite kelpaisi joka suhteessa malliksi kaikille teattereille ja oppikirjaksi teatterikorkeakouluun. Esittelee konstailematta näytelmän, tekijät, taustat. Ei ole liian kallis, on sopivan kokoinen taskuun laitettavaksi. Yhden mitättömän pikku virheen huomaan: Grazie tanti. Ei ole tanti vaan tante. Grazie on feminiinin monikko, siis pitää olla myös tante. Muutenkin rohkeasti on esityksessä käytetty italiaa. Monikohan ymmärtää sanat 'raro tesoro'? Sanoissa, lauseissa ei huomauttamista, mutta ääntäminen jättää monessa tapauksessa aika tavalla toivomisen varaa. Ei kai sillä täällä 'oekeetten immeesten' seudulla niin väliä ole kunhan tulee sjuvasti ja takeltelematta, mutta kymmeniä kertoja toistettu sana - juuri 'grazie' särähti kuitenkin ilkeästi korvaan suunnilleen joka toisen sanojan suussa. Liittyvät kyllä televisiokommentattoreiden ja jopa joidenkin uutistenlukijoiden seuraan. Suomalainen ei osaa sanoa herraskaista g-äännettä, k tulee.
     

    Inkeri: Olisin todellakin kaivannut enemmän sitä musiikkia,
    sen olisi pitänyt kantaa teosta alusta loppuun asti jollakin tavalla. Ja toivoin myös jotain parempaa vertailua siitä, mitä  Salieri tuotti. Hän jäi kuplaksi. Kai se oli tarkoituskin. Onko hänen musiikkiaan ylipäätään olemassa – paitsi se yksi pieni katkelma? Olenko minä kuullut jotain muuta? 

    Harmitti itseäni kun en valmistautunut paremmin näytökseen, se tuli nimittäin ihan kokeiluna. Katsoin nettiä klo 17 ja totesin että näytelmä ei ole loppuun myyty, panin tilauksen sisään ja vajaan tunnin päästä olin jo ajamassa Kuopioon. Ehkä liian hätiköityä. Muistelin ajaessani Wienissä käyntiä, kauniin valkeaa Mozartin monumenttia kauniissa puistossa. Minulla on valokuvakin siitä. Suggestopedisessä opetuksessa Mozartin musiikki on ylitse muiden, sen tempo on juuri se oikea, se auttaa taustamusiikkina myös opiskelussa, "siinä on täsmälleen oikea määrä" sitä jotain. Jotenkin ärsyynnyin moneen kertaan näytelmän aikana. Miksi hallitsijakin oli niin tyhmä – oliko hän ihan oikeasti niin ”pieni” ja johdateltavissa? Se kielenkäyttö oli sitten oma lukunsa, kai sillä haluttiin tehdä mainitsemasi lieventävä vaikutus katsojan reaktioihin.

    Miksi savolaisia sanotaan kateellisiksi? Mitä se on tällä tasolla? Sopiva määrä kateutta on kai vain kehityksen edellytys. Kuten kollegani viestitti minulle: Olen positiivisesti kateellinen siitä että sait olla Pariisissa syyslomalla. Silloin se tuntuu vielä hyvältä. Mutta kun eräs tuttuni kertoi että hän haluaisi ehdottomasti mersun jotta voisi näyttää naapureille paremmuuttaan – miksihän sitä ajattelisi.

    Kommenttina Sinun tekstiisi, nautiskelen monilla sanakäänteilläsi. Kun olen kielien kanssa tekemisissä jatkuvasti, niin sanat kiinnostavat, uudet, kuvailevat, vieraat, uudissanat nousevat helminä tekstistä. Havaintosi ovat tarkkoja – muistatko näytelmän noin tarkkaan tekemättä koko ajan muistiinpanoja?

    Inkeri Rissanen
     

    355 Ihmisiä hyvinvointivaltiossa, SKT pieni

    Tekijä: Lundán Reko, ohjaaja: Lundán Reko
    20041016 SKT pieni :2:2: : : : : 9
    ALK: Kausi on alkanut. Olimme 16.10. Kansallisteatterissa katsomassa Reko Lundanin Ihmisiä hyvinvointivaltiossa. Hauskaksi oli mainostettu, sitä se olikin ajoittain. Alku oli täynnä kliseitä lamaan johtaneista tapahtumista -tosia kylläkin. Meidän ikäisille liian usein toistettuja kliseitä ja nuoremmille todennäköisesti käsittämättömiä viitteellisyydessään. Upea Ismo Kallio kruunasi esityksen, muutkin olivat kyllä hyviä. Kansallisen meidän näkökulmasta nuori polvi alkaa olla parhaassa terässään, ja tänä iltana he olivat hyviä. Kakkoset annamme molemmat, oli osin turhaan metelöivä ja liika kliseisyys karsii myös pisteitä.

    356 Miss Saigon, HKT suuri

    Tekijä: Schönberg Claude-Michel, ohjaaja: Malvius Georg
    20041023 HKT suuri :3:3: : : : : 23
    AJK: Kävimme tänään katsomasssa Miss Saigonin kaupunginteatterin suurella. Juonihan oli Madame Butterfly siirrettynä Vietnamiin. Ooppera on ooppera ja musikaali on musikaali, ei kannata yrittää vertailla. Meidän ikäisiämme kyllä nuo mahtavat äänitehosteet häiritsevät, laulajien äänestä katoaa sointi ja yksilöllisyys, kun volyymi menee lähes sietämättömäksi. Ohjaus (Malvius) oli aivan nappiin, samoin lavastus (Cairns) ja puvustus (Salmela) Myös koreografia  (Nael) oli upea. Laulajista ansaitsee mielestäni erikoismaininnan Sanna Majuri Kiminä ja Ellenin roolin laulaja Maria Ylipää ( ehkä illan rooliinsa sopivin), tosi hyvä oli myös insinöörin roolin esittäjä. Suomennos oli todellista sanajen ilotulitusta (Drews, Virtanen).

    Äänentoistosta huolimatta annamme molemmin täydet kolmoset.
     

    357 Position 5.30, zs-Teak

    Tekijä: Viitala Anna, ohjaaja: Viitala Anna
    20041109 zs-Teak : : :2:1: : : 44
    AJK: Koko esityksen ajan ja vielä sen päättyessä olin varma, että antaisin tästä arvosanaksi nollan. Mutta toisin kävi, kun emäntä selitti, mistä oli kysymys. Omin avuin en mitään ymmärtänyt. Karulla näyttämöllä juoksenteli neljä teatterikoulun oppilasta edes takaisin. Jonkinlaisesta toisten ohi huutamisesta näytti olevan kysymys. Jollakin tavoin vinksahtaneita näyttivät kaikki olevan - ehkä yksi ei niin paljon kuin muut. Kun minulle sitten selitettiin, osoittautui, että se joka ei niin vinksantaneelta vaikuttanut, oli sitä eniten. Kuuli vain maitovalaiden kutsun ja noudatti sitä. Muut jäivät maanpäälliseen elämään. Poika pelasti äitinsä vai olikohan päin vastoin. - Ei. En sittenkään voi antaa enempää kuin ykkösen!

    Ehkä sen korkeakoulussa pitää olla niin korkealentoista, ettei sitä tavallinen tollo ymmärrä.
     

    358 Merimiehen leski, zs-YOT

    Tekijä: Kilpi Volter, ohjaaja: Hurme Juha
    20041206 zs-YOT : : : :2: : : 82
    AJK: Merimiehen leski on Volter Kilven riipaisevimpia tarinoita ja sisältyy teokseen Pitäjän pienimpiä. Tästä on hauskuus kaukana toisin kuin Alastalon salista tai suurimmasta osasta Kilven tekstejä. Jäällä vaeltaja ja Aurinkotytön tanssi ovat ne kaksi muuta synkkää. Synkkä on myös Kaaskerin Lundström, mutta jotenkin siinä on mukana myös niin väkevä elämän pinnistys, että valo jää sittenkin voitolle. Merimiehen leski ylläpitää kaikin keinoin elämänliekkiä, mutta lopputulos jää mielestäni piirun verran synkän puolelle. Ei kyllä ero nimenomaan Lundströmiin verrattuna iso ole.

    Esitystä seuratessa iloitsen siitä että on tullut lukupiirissä luetuksi. Ei ainoakaan herkullinen sana pääse sivu suun livahtamaan, vaikka murre sinänsä vieras onkin. On todella hieno asia, ettei Juha Hurme Kilven sanakäänteistä tingi muruakaan, vaan kaikki tulee ulos  viimeisen päälle harjoiteltuna ja hyvin artikuloituna aivan kuin luonnollisena puheena. 

    Triivin nyhtimisestä on otettu irti dramatiikka myös eleiden ja koreografian keinoin viimeiseen sanakäänteeseen saakka. Ehkä on tässä mennyt paikoin överiksikin. Mielessä on nimenomaan Lundströmin ja Vesandein säntäily.

    'Ylösrakennuspykälään' (Teatterin tarkoitus) vedoten joudun antamaan kakkosen, vaikka kolmonenkaan ei liikaa ehkä oliai.

    359 Don Juan, SKT suuri

    Tekijä: Molière, ohjaaja: Lahti Katariina
    20050212 SKT suuri :2:1:2:1: : : 134
    Tekijät:  Ohjaus Katariina Lahti, Suomennos Eva Buchwald ja Maria-Liisa Nevala, Lavastus Kati Lukka, Puvustus Auli Turtiainen, Musiikki Juha Tuisku.
    Rooleissa Jukka Puotila, Juha Muje, Kristiina Halttu, Aki Raiskio, Ville Myllyrinne, Veikko Honkanen, Paula Siimes, Pirjo Määttä, Heikki Pitkänen, Olli Ikonen, Pasi Kuronen/Jarno Pöntinen.
    ALK: Meidän fiiliksemme olivat sellaiset, että Shakespeare on aina  edelleen ajankohtainen, mutta joitakin Molieren teoksia  aika on auttamattomasti ohittanut, ja tämä Don Juan on yksi niistä. Ensin ajattelin, että olen niin luterilainen ja länsisuomalainen, että patsas-symboliikka ei minulle aukene. Saunan jälkeen luulin "avartuneeni" ja käsittäväni, että Don Juanin itsekkyys ja rikokset ihmisyttä kohtaan ovat niin suuret, että patsaatkin kävelevät. Silti Juanin raadollisuuden selvittämiseeen kului pitkästyttävän pitkä aika, ja patsaskin olisi voinut vähentää kuljeskeluaan. Juha Muje oli ainoa, jonka roolissa näyttelijän taidoilla oli mahdollisuuksia pelastaa latteus, ja sen hän totisesti tekikin.

    On helppo arvostella ja esittää, mitä ei pitäisi tehdä, vaikeampaa on ehdotta jotain parempaa tilalle. Voisikohan kokeilla näiden ikivanhojen klassikkojen rajua lyhentämistä. Entä, jos toisella puoliskolla olisikin aivan eri näytelmä, joka pohtisi samaa problemartiikkaa.

    Lavastus, puvustus ja näyttelijäntyö olivat hyviä, kerrankin  näyttelijöiden artikulaatio toimi, niin että 17. penkkirivillä kuulin oikein jokaisen sanan. Hyvä näyttelijät!

    Timo antaaa ykkösen, ehkä anna Mujeelle ja lavastukselle etc.kakkosen.
     

    AJK: Kyllä joudun liittymään ALKn arviointiin, jossa kritiikki kiitoksen edelle ajaa.

    Vähän sitä joutuu ihmettelemään. kuinka Shakespeare on tuoreutensa säilyttänyt, mutta Molière ei, vaikka on nuorempaa ikäpolvea. Täytyy siis niin olla, että Shake pureutuu syvemmälle ihmisen olemukseen, sellaiseen, joka yhä on samaa kuin neljäsataa vuotta sitten, mutta Molièren käsittelemä sielunkerrostuma on altis ajan vaihtelulle eikä tänään ole hänen aikansa. Vaikka mistä sen tietää, vaikka joskus vielä kääntyisi toisin päinkin: Molère ajankohtainen, mutta Shake ei puhuttele. 

    Jo hyvissä ajoin ensimmäisen näytöksen kestäessa tulin ajatukseen, että nyt on hieno ympäristö, hyvät näyttelijät ja upea lavastus tuhlattu tyhjänpäiväisen tekstin myötä. Lavastus on todella näyttävä, vaikka en kyllä ymmärrä, miten se tähän tekstiin liittyy. Joku ukulele-fantasia siihen paremmin istuisi. Don Juan kiipeili palmuissa. Muistui mieleen edesmenneen presidenttimme palmuissa kiipeily. Siihenkö tässä tarkoitettiin viitata eli siis rinnastaa Don Juan Kekkoseen - hänkin naisten mies, älykkö ja jossakin mielessä ehkä myös yksinvaltias öykkäri? Aasin silta, huono, huonoa makua edustava sellainen, jos niin on. 

    Vai oliko tässä tarkoitus vetää talousasioissa paralleelia oman aikamme väärinkäytöksiin ja sotkuihin? Yksi meistä oli valmis sellaistakin näkemään. Se en ollut minä. Yksi mies siinä jäi voivottelemaan palkkarahojaan, kun maksaja sai ahneelle kuuluvan lopun, mutta ei se minussa mitään muuta herättänyt kuin huokauksen, että siihenkö se nyt sitten loppui. Eikö muuta keksinyt? Ajoiko asiansa sellaiseen umpikujaan, ettei mitään muuta ulospääsyä enää ollut. Tällä en niinkään tarkoita Don Juania kuin Molièrea. Niin, Don Juan, nimi äännetään espanjan mukaan, ihan yleisesti ja hyvä niin. Mutta miksi sitten Elviira sanotaan italialaisittain muodossa donna Elviira. Elvira on myös ennen muuta espanjalainen nimi ja kuuluisi yhtenäisyyden vuoksi lausua muodossa doña Elvira, ääntämisessä on selvä ero.

    Mutta kuten sanottu, näyttelijätyö on hyvää ja ympäristö eli teatteri. Vuosia olen valitellut, että kaupungin kaunein teatteri eli kaupunginteatteri ylläpitää viheliäistä ohjelmistoa. Että kuinka olisi mukava käydä niin hienossa paikassa katsomassa kunnon esityksiä. Kyllä nyt tyydyttää Kansallisteatterikin. Poissa on rähjäisyys ja ihan tuliterältä näyttää vieläkin, vaikka loskaa sisään kengissä kannetaankin. Tässä on kyllä muutakin kuin vain onnistunut remontti: kahviossa saa istua kauniilla tuoleilla, ihan toista kuin entiset kolmipinnaiset ja värit sitten: ei räikeää vaan harmoonista. Sielu lepää, kun ympärille katselee.
     

    360 Amadeus, KuoKT

    Tekijä: Shaffer Peter, ohjaaja: Pesä Pentti
    20050219 KuoKT ::::3::: 152
    Rooleissa:  Annukka Blomberg, Mikko Bredenberg, Pinja Flink, Sari Happonen, Tuure Himanka,  Katriina Hyvärinen, Tommi Kainulainen, Pekka Kekäläinen, Tapani Korhonen, Ilkka Pentti, Mauri   Saikkonen, Markku Söderström, Tarmo Valkonen, Pauli Taskinen, Jukka Nieminen. 
    Ohjaus 
    Lavastus 
    Puvut
    Näyttämöliikunta 
    Pentti Pesä 
    Pekka Ojamaa, vier. 
    Taina Komulainen 
    Marita Salmela, vier. 
    Ensi-ilta oli 6.10.2004   Esityksen kesto  2t 50 min 
    AJK: Erinomaista! Kyllä täytyy ihmeellisen esityksen olla, jos tämän voittaa vuoden teatteritapahtumana. On tosin hyvä ehdokas tarjolla: Kansallisteatteriin on tulossa mielinäytelmäni Shakespearen Lear. Ja edellinen Kansallisteatterin Lear on yhä kaikkien aikojen listan kärjessä. Mutta pääseekö tällä kertaa samaan, on eri asia. Kuopiossa päästiin samaan kuin viime lokakuussa: arvelematta täydet pisteet kaikissa mahdollisissa suhteissa. Ihan kuin ei olisi muuttunut miksikään (vaikka varmaan onkin). Niin on mukaansa tempaava esitys, että kolmannen kerran olen vähäiselläkin tekosyyllä valmis katsomaan. Hakematta muistuu mieleen toinen tämänveroinen loistava kaksi katsomista kestänyt esitys: Tennessee Williamsin Käärmeennahkatakki Varkauden Teatterissa keväällä 2001.
    Joka kohdassa olen vieläkin valmis yhtymään lokakuiseen arviointiini. Esityksen kestäessä ihastelin erityisesti kahden päähenkilön, Mikko Bredenbergin ja Pekka Kekäläisen (Mozartin ja Salierin) antaumuksellista paneutumista rooleihinsa Ei pienintäkään otteen herpautumista tai fuskua, vaan täydellä puhdilla alusta loppuun. Tällä kertaa istuin eturivin keskellä. Siitä olisi nähnyt. Se että eturivissäkin istuttiin, tiesi sitä, että katsomo oli lähes vimeistä paikkaa myöten täynnä. Jos nyt kuitenkin jotakin toivomisen varaa esittäisin, niin se olisi: vieläkin enemmän Mozartin musiikkia ja vähemmän sitä alapään huumoria, tai eihän se edes huumoria ole vaan törkypuhetta ja -eleitä. Eikö sitä nyt vähemmälläkin...
    Vaikka kuka sen tietää, menepä tuota mestariteosta nälvimään. Ei ollut Mozartinkaan mielestä yhtään turhaa säveltä, kun paljoudesta moitittiin.
    Iso kiitos Kuopion kaupunginteatterille

    361 Isät ja pojat, HKT suuri

    Tekijä: Friel Brian (Turgenjev), ohjaaja: Heiskanen Kari
    20050310   : : : :2: : : 206
    Suomennos:
    Ohjaus:
    Lavastus: 
    Puvut: 
    Valot: 
    Ääni: 
    Kari Heiskanen 
    Kari Heiskanen 
    Hannu Lindholm 
    Maija Pekkanen 
    Mika Ijäs 
    Eradj Nazimov
    Rooleissa:  Kari-Pekka Toivonen, Minna Suuronen, Kari Heiskanen, Sanna Majuri, Ilkka Heiskanen, Sami Hokkanen, Heidi Herala, Seppo Maijala, Merja Pietilä, Eppu Salminen / Sami Uotila, Eeva-Liisa Haimelin, Jyrki Nousiainen, Susa Saukko / Ursula Salo, Jarkko Rantanen 
    AJK:  Esitystä edelsi 'Venäläinen teehuone' tapahtuma Teatterin ylälämpiössä. Aluksi näytelmän puvustuksen suunnittelija Maija Pekkanen esitteli puvustuksen. 'Silkkiä, pellavaa ja paperia' oli yhteenvedonomainen teema. Olikin mielenkiintoista saada kuulla ja nähdä puvustuksen taustaa. Minua hämmästytti se, että hienoihin pukuihin oli todella ommeltu silkkipaperia. Yleisesti ottaen tässä näytelmässä oli hillitty ja linjakas puvustus, ei mitään räikeyksiä. Aivan uskomattomalta tuntui, kun Maija Pekkanen ilmoitti, että näyttämön koivikon lehdet oli tehty ja liimattu yksi kerrallaan silkkipaperista. Ja että niitä oli kymmeniä tuhansia! Näytelmän kestäessä katse sitten kyllä kerran jos toisenkin palasi niihin koivuihin. Kyllä todellakin, lehtiä täytyy olla kymmeniä tuhansia. Niin paljon on vaivaa nähty sivuseikan vuoksi. Ja hyvin on onnistuttu. Olisi saatu sitten koivunrunkojen suhteen olla yhtä työteliäitä. Minusta ne eivät näyttäneet yhtä aidoilta kuin lehvästö.

    Muuten esiintyi viisi herraa: Kari Heiskanen, suomentaja, ohjaaja ja näyttelijä, Jukka Mallinen, teemaan liittyvän toisen näytelmän 'Terroristit' suomentaja, Ben Hellman, Tugenjev-tutkija sekä pari Terroristit näytelmän avainhenkilöä. Kari Heiskasen esitys oli kiinnostava ja valaiseva samoin Ben Hellmanin. Tapahtuman yleisömenestys ylitti selvästi teatterin odotukset, niin että kaikki eivät mahtuneet edes istumaan ja ravintolan varaama lohikulebjak loppui kesken. Itselleni oli sikäli harmi, että olin laskenut tällä tavoin kuittaavani päivän lämpimän aterian. Valtava palanen erittäin herkullista Charlotte russea sai korvata.

    Näin ahkera katsoja kuin minä kaipaa lisääkin tällaisia taustaa valaisevia esityksiä. Luvassa niitä onkin.

    Viisitoista vuotta sitten olen lukenut Turgenjevin kirjan. Muuta en siitä enää muista kuin että olin siihen pettynyt. Kuuluisa kirja, olisin odottanut enemmän. Samoin kävi näytelmän kanssa. Ensimmäinen yhteenveto oli, että tämä on jonkinlainen kalpea versio Tshehovin näytelmistä, mutta tarkemmin ajatellen asianhan täytyy olla niin, että Tshohovin näytelmät ovat tämän parannettuja painoksia. Turgenjev nimittäin syntyi jo 1818 ja Tshehov vasta 1860, siis ensin oli Isät ja pojat ja vasta sitten Tshehovin suuret näytelmät. Ja Tshehov voittaa tämän ottelun vähintään 4-1. Oikein joudun ihmettelemään Turgenjevin teoksen suosiota Venäjällä. Tsypkin sensaatiomaisessa kirjassaan 'Kesä Baden-Badenissa' panee kyllä asiat kohdalleen: Turgenjev, kuten tässäkin yhteydessä todettiin, eli suurimman osan ajasta ulkomailla eikä Dostojevskin mukaan tuotannossaan tavoittanut Venäjän todellista sielua. Minun mielestäni tässä näytelmässä on samat tavoitteet kuin Tshehovin näytelmissä. Tuntuu kuin Friel olisi nimenomaan vielä tähän suuntaan vääntänyt ja kuvitellut pääsevänsä 'peesaamalla' pitkälle. Ei minun mielestäni pääse. Kalsea lopputulos. Rakkauden mainitaan tässä saavan yliotteen nihilismistä. Jos saakin, niin lämpö puuttuu tämän näytelmän rakkaudesta. Eikä se muutenkaan maistu likimainkaan samalta kuin Tshehovin näytelmissä, joissa se on alusta pitäen mukana ilman, että sen tarvitsisi minkään yhteiskunnallisten pyrkimysten kanssa taistella. Kolme näyttöä on Frieliltä ennestään: Elonkorjuujuhla vuonna 1996 tällä samalla näyttämöllä ei vakuuttanut ollenkaan, sen sijaan kyllä seuravan vuoden puolella Dublinissa nähty 'give me your answer, do!' sai täydet pisteet. Samoin Elonkorjuujuhla brittivoimin televisiossa. - Ei voi mitään: Tshehoviksi Frielistä ei kuitenkaan ole.

    Se että tästä kuitenkin kaksi pistettä annan, johtuu kunnollisesta näyttelijätyöstä ja fantastisesta lavastuksesta. Ehkä se lavastus ihan liikaakin pyörii silmien edessä, mutta ilmava ja näyttävä se on. Joissakin tapauksissa henkilöt ikäänkuin häviävät sinne lavastuksen sekaan. Syntyy vaikutelma, että juoksentelevat päättömästi edestakaisin tilan täyttääkseen. Ehkä se on tarkoituskin, mutta en ymmärrä miksi?  Onhan tällä näyttämöllä tosin kyllä täytettävääkin. Muistuu mieleen marraskuussa nähty Position 5.30, jossa teatterikoululaiset käyttivät samaa edestakaisin juoksentelun tekniikkaa noin kymmenen neliömetrin tilan täyttämiseen - yhtä arveluttavin, vieläkin heikommin tuloksin.
     

    362 Lear, SKT suuri

    Tekijä: Shakespeare, ohjaaja: Lundán Reko
    20050409   :3:2:2:3: : : 290
      Suomennos Juha Siltanen, ohjaus Reko Lundán, apulaisohjaaja Jukka Rantanen, lavastus Kati Lukka ja Antti Mattila, puvut Auli Turtiainen, valaistus Ville Toikka, ääni Esa Mattila, naamiointi, kampaukset, peruukit Pekka Helynen ja Pauliina Manninen, taistelukoreografiat Kristo Salminen, rooleissa Esko Salminen, Jani Karvinen, Ilja Peltonen, Esa-Matti Pölhö, Petri Liski, Timo Tuominen, Ismo Kallio, Jussi Lehtonen, Eero Aho, Juha Muje, Tuomas Mattila, Kristiina Halttu, Wanda Dubiel ja Elsa Saisio.
    ALK:

    Vihdoinkin täysin modernistettu klassikko 

      Tulihan se vihdoin, kauan odottamani täysin modernistettu klassikko. Hieno modernisointi kunnon Shakepearesta. Juha Siltasen uusi käännös oli helppo seurata ja silti samanlaista sanonnan ilotulitusta kuin aiemmatkin käännökset, niin kuin Shakespeareen kuuluukin. Vihdoin esitys, jossa näyttelijöiden artikulaatio oli kohdallaan, niin että parvelle asti kuului, paitsi "ilkeiden sisarten" repliikit silloin tällöin (voi olla, että onneton sijaintimme parvella oli osasyy). Näyttelijäkaarti oli sellainen, että täydellistä teatterinautintoa voi odottaakin. 

    Vähän pidin kikkailuna kuolleiden kenkien riisumista, olisi se kuoleminen muutenkin selvinnyt, tarpeeton pidennys muutenkin pitkään esitysaikaan. Kun tukeva klassikko menee joka tapauksessa pitkäksi, pitää tarkoin harkita, millä sitä voisi lyhentää; moni pieni lyhennys keventäisi kokonaisuutta.Olkoon niin halveksittua kuin on, mutta nykyihminen on dynaamiseen elämänmuotoon tottunut, ja jotenkin se sopii nykypäivänä teatteriinkin. Itse en menisi katsomaan kuuden tunnin esitystä mistään hinnasta, niin heppoiseksi taiteen harrastajaksi kyllä tunnustaudun. Teatteri on minulle nautinto ja virkistys, ei läpiurakoitava kärsimys.

    Moderni kieli, lavastus ja puvustus sopivat minun "pirtaani", en hetkeäkään ajatellut vanhaa englantilaisten valtataistelua, vaan valtaa, politiikkaa ja juonittelua yleensä.

    Täydellinen teatterinautinto, kolmonenkin tuntuu liian vähältä.

    Timo antaa kakkosen, ei kommentoi.
     

    AJK:

    Kolme kertaa superhuippu ja paljon muuta

    Juha Siltasen käännös, Reko Lundánin ohjaus, Esko Salmisen Lear. Niin, ja takana itse Shake plus edessä Juha Muje, Ismo Kallio ja monet muut. Se toteutuu sittenkin! Kyllä tämä ylittää Kuopion Amadeuksen, vaikkei sekään jää yhtään jälkeen pari päivää sitten televisiosta nähdystä 'Ohjaajan versiosta', ja vaikka sekin on huippu luokkaa. Tämä Lundánin, Siltasen, Salmisen Lear yltää minun asteikossani vihdoin kaikkein korkeimmalle eli ainakin Risto Mäkelän Learin tasolle ellei karvan verran vielä senkin yli, siis ykköseksi näkemieni satojen joukossa. Se ei ole vähän se! Kaikkeen yllä olevaan Annan (ALK) ylistykseen olen valmis liittymään plus vielä esittämään omia käsityksiäni. 
    Varsin pian, varmaan alle 10 minuutin kuluttua alusta kiinnitän huomiota tekstiin, käännökseen. Tuntuu mukavalta. Nykysuomea, kaunista nykysuomea. Ilman törkeyksiä ja kuitenkin Shakespearea sellaisenaan! Shakespearen tarvaramerkkinä ovat viattomaan ymäristöön sijoitetut piiskan sivallusta muistuttavat terävyydet. Siinä saa koko ajan olla varuillaan ja sittenkin ne selkäpiitä karmivat. Vähitellen voin oikein heittäytyä upean tekstin vietäväksi. Ehkä tulee kuitenkin toisella korvalla seuratuksi, että malttaako pysyä linjassaaan. Kyllä malttaa, alusta loppuun. Kaiken ymmärtää ilman että tarvisisi jäädä miettimään ja menettää sillä aikaa jotakin. On aika iso ponnistus seurata alkuperäistä Shakea tai sen vanhoja käännöksiä. Onhan siinäkin tietysti oma viehätyksensä, mutta mieluisaa on seurata myös alusta loppuun vaivatta aukeavaa tekstiä. Ne Kajavankin mainitsemat iljettävyydet, nehän kuuluvat asiaan, aika meheviä siihen paikkaan, mutta siihen jäävät mihin kuuluvat. Ei kaunis nykysuomi sittenkään, ei todellakaan v-alkuisia sidesanoja kaipaa. Mikä mies on tämä Siltanen? Kotona näytöksen jälkeen surffailen tunnin ajan netissä Siltasen jäljillä. Mahtava määrä käännöksiä. Kuvaa ei missään. 

    Seuraava seikka, johon kiinnitän huomiota on lavastus. Aika pelkistetty ja suuria linjoja noudattelee. Ajattomuus on yleismääritelmä ihan niinkuin koko tulkinnassakin. Vai onko englantilainen takka poikkeus? Ei ainakaan pahemmin häiritse. Yksityiskohtia en ensi parven takaosasta kaihileikkausjonossa olevana pystykään näkemään. Sanoisinko, että jopa 20 prosenttia jää näkemättä. Mutta yksi on kaihipapan etu: kaikkialla näkyy erittäin kauniita eurotähtirenkaita siinä missä kaihittomat näkevät vain valaistun pisteen. Jos onnistun saamaan ihan edestä paikan tai pääsen leikkaukseen, voin vielä odottaa lisänautintoa lavastuksen ja puvustuksen yksityiskohdista ja ilmeistä ja kasvonpiirteistä. Mutta kaikki kuuluu, mikään ei mene ohitse. Ehkä muutenkin hyvä kuulo on näkövamman takia entisestään terästynyt. Käyttänevätkö äänen vahvistusta vai eivätkö? Jos käyttävät, hienosti toimii. Selkeä artikulointi on tärkeä asia. Täydet pisteet.

    Tämä on myös täsmälleen ensimmäinen kerta, kun en kiroa perimmäiseen helvettiin teatterin melukoneita. Nyt ohjaaja käyttää niitä täsmälleen oikein: mahtava rajuilma ja loppupuolella sota. Sota olisi voitu helposti yliampua, mutta siihen ei Lundán sorru sen enempää kuin Eskon puumerkkinä Kajavan mainitsemaan nykymusiikin ylikäyttöönkään. Sitä käytetään välimerkkeinä ei pääosassa, juuri niinkuin pitääkin. Kaunista laulua, vain hillittyä rämpytystä, mutta lyhyesti. Kuin ajatusviivat tekstin lomassa.

    En voi muuta kuin ihailla Esko Salmisen ja muidenkin ikätoverien kykyä muistaa mahtava tekstiosuutensa. Yhtään selvää kuiskaajan väliin tuloa en huomaa, vaan teksti senkuin soljuu, ryöppyää, raivoaa ja riehuu kuin keväinen tulvavesi. Tähän asti olen aina katsonut Learia joko puhtaasti historiallisena näytelmänä tai kuten sitä edellistä huippua, tyttärien isänä. Nyt onnistuu Lundán tekemään taikatempun. Poistuessamme vasta aseman päärakennuksen sivulla tulee puheeksi tämä nykyaikaistaminen. En siitä ollenkaan puhuisi, vaan yleisinhimillistämisestä. Ei tämä Lear ole mikään ylhäinen ja kaukainen historian kuningas, ei isän rooli korostu, vaan hän on ihminen, eräs näyte elämän pyörteissä kärsivästä ja väkevästi tuntevasta ihmisestä. Meissä kaikissa on palanen Learia. Että se näin on, on varmaan myös Shaken alkuperäinen tarkoitus. Tämän näkökulman esille saaminen on Reko Lundánin ja Esko Salmisen suuri ansio. Ja tätä ei saada aikaan hampaat irvessä reuhtoen vaan luontevasti, vauhdikkaasti, huumoria viljellen. Parikin kertaa joudun vilkaisemaan ympärilleni: ettei nyt vain paheksuvasti katsota, kun jotakin yllättävässä paikassa nokkelaa sanakäännettä naurahdan. 

    Ainoat kohdat, joissa jään aprikoimaan, että mitähän näillä oikein tarkoitetaan, ovat ruumiiden poistumiset näyttämöltä. Hetken hiljaisuuden jälkeen nousevat ylös ja kävelevät rauhallisesti ulos. Ovatko ohjaajan välihuomautus: 'ei vainenkaan' tai että 'tämä on vain teatteria' vai onko tässä nyt vain joku käytännön näkökohta?

    Tämän monisärmäisen tragedian herkullisimpia piiteitä on narrin rooli. Narri ei nokkeluuksillaan sääliä katsojilta heruttele, kuten ehkä monet muut tämän näytelmän henkilöistä. Juha Muje totisesti osaa asiansa. Ei hän mikään pellekään ole eikä huvittavuuksia latele, vaan pelkkää paradoksaalista elämänviisautta. Erikoinen osa senkin vuoksi, että ensin häntä ei pitkään aikaan ole, sitten on ja sitten taas viimeisessä näytöksessä tullaan toimeen kokonaan ilman häntä ja kuitenkin hän on olennainen osa tätä näytelmää. Samoin ovat koko ajan mukana kulkevat Gloucester ja Kent ja tietenkin tyttäret ja Edmund ja Edgar ja kaikki.  Hyvin mallikkaasti tyttäretkin osansa vievät, mutta heistä ei sittenkään tunnu tulevan niin tärkeitä kuin siinä edellisessä, jota niin korostetusti isänä tunsin katselevani.

    Tämä näytelmä ja tämä sovitus kauan eläkööt! Itse kuvittelen katsovani tämänkin sovituksen vielä useampaan kertaan.
     

    PS Risuja. Ei niin hyvää, ettei jotakin huonoakin. Pitkä miinus seuraavasta:
    Seurueen jäsen tilasi teetä väliaikatarjoiluun. Kannussa oli pelkkää vettä. Tiskille tunkien valitus. Ei uskottu, piti käydä kannu hakemassa ja näyttää. Sitten vasta teetä annettiin ja jonkinlainen anteeksipyyntö soperrettiin. Kyllä suurperheen mummi sentään veden ja teen toisistaan erottaa! Mikä pahinta: naapuripöydässä sama juttu. No, tämä menee vahingon tiliin. Ilmeisesti myös harvinaista, koska ei uskottu. Mutta seuraava on harkittua ja siitä puolen rivin pituinen miinus.

    Tulimme teatteriin suoraan päivällispöydästä luottaen, että perillä saa kunnon kahvit ja on aikaakin, kun lippu pitää niin paljon ennen lunastaa. Vielä mitä! Kahvia kyllä oli tarjolla, mutta kerma puuttui. Tilalle tarjottiin punaista maitoa. Oikein piti toiselta myyjältä tarkistaa: Eikö tosiaan ole kermaa? Ei ole, vain punaista maitoa. Kaksi pahaa virhettä: 1. ei kermaa, 2. punainen maito tietääkseni sisältää laktoosia. Vihjeeksi: kevytkerma on hyla ja säilyy viikkoja kotijääkaapissa. (Helppo havaita hyla-väeksi katsojatkin, keski-ikä selvästi päälle 50). Kahvi kerman kanssa on ihan eri asia kuin minkäänvärisen maidon kanssa. Q-teatterissakin joutuu tyytymään maitoon ja pahvimukiin, mutta saa sentään kivan juttelutuokion kassa/lipunmyyjä/näyttelijän kanssa. Halvemmissa paikoissa on sellaisia ihmeellisiä tötteröitä. Niitä kun muutaman aukaisee ja liruttaa kahviin, väri hieman vaihtuu niinkuin maidostakin, maku ei. Mieluummin kevytkermaa kaupan pakkauksesta tai jonkinlaisella itsepalvelutiskauksella, jos se siitä kiinni on kuin vähän valkaistua litkua. Pitäisikö tuoda mukana oma termos? Töölönlahden takana lukee servetissä Sodexho eikä ikinä ole tarvinut tarjoilusta valittaa. Kansallisteatterin servetistä ei lue mitään nimeä.

    Ja vieläkin joudun valittamaan: 3½ tuntisen näytännön jälkeen iso miesten vessa on kiinni. Noin 20 miestä joutuu jonottamaan pikku vessaan, kaikkien ikä yli 60. Kestää tupla-ajan nuorempiin verrattuna. Armoa anelemme.

    Ja vieläkin: Myymällä huonoja, asiallisen asemesta taiteellista vaikutelmaan tavoittelevia ohjelmalehtisiä saatetaan joutua tilanteeseen, ettei asiakas osta koko lehtistä. Niin kävi nyt. Oli huonojen kokemusten lisäksi niin tuttu näytelmä. Saattoi tällä kertaa olla hyväkin esite, mutta hankkimatta jäi.

    Mielestäni Kansallisteatteri nimisen kulttuurilaitoksen pitäisi nämäkin asiat hoitaa mallikelpoisesti.
     

    363 Don Juan, zs-Aleksanteri

    Tekijä: Moliere, ohjaaja: Morfov Aleksandr
    20050421   : : : :1: : : 359
    AJK: 

    Ei kolahda tämäkään

    Juuri ja juuri on tunnistettavssa samaksi teokseksi kuin helmikuussa nähty Katariina Lahden versio, mutta ei yhtään sen parempi, valitettavasti. Ja kuitenkin se on 'Pietarin päivät' lehden mukaan  "saanut kaikki palkintosesongin 2004 niin ehdokkuudet kuin voitotkin. Esitys on Pietarin arvostetuimman Kultavalaisin -teatteripalkinnon viiden kategorian voittaja: Paras suurnäyttämö/ -ammattiteatteri- esitys, Paras ohjaaja, Parhaat näyttelijät (Aleksandr Bargman ja Vladimir Bogdanov), Paras lavastaja (Aleksandr Orlov) ja Parhaat puvut (Irina Cherednikova)." Vielä bulgarialaisen ohjaajankin kiitetään tämän näytelmän ansiosta nousseen suureen maineeseen. Tämä sitaatti antaa kyllä paremminkin lohduttoman kuvan Pietarin teattereiden tämänhetkisestä tasosta. Itse asiassa en usko tuohon ollenkaan. Olen parin viikon kuluttua lähdössä itse katsomaan. Ihmettelen kyllä, ettei suosikkejani Dostojevskia ja Tshehovia juuri löydy ohjelmistosta. Eivätkö luota omiin klassikkoihinsa?

    Mikä tässä nyt sitten ei miellyttänyt? Paljon melua tyhjästä. Siinä vastauksen ydin. Päähenkilö Don Juan Katumaton, kuten mainitun lehden otsikossa osuvasti luonnehditaan, on jonkinmoinen yli-ihmismäinen hylkiö eikä onnistu vetämään katsojan sympatiaa puoleensa eikä oikein sääliäkään. Luultavasti myönteiseksi tarkoitetussa lehdistösitaatissa osutaan myös naulan kantaan: "... lemmekäs Don Juan polttaa, käyttää slangia ja ajaa polkupyörää. Hänen huumorintajunsa ja kiehtovuutensa ovat niin puoleensavetäviä, että epäilemättä uskomme häen olevan saatana." Siinäpä se! Saatana kyllä, mutta arkinen ja kalpea renttu. Oikea kunnon saatana näyttäisi vuorelta maailman kauneudessaan ja lupaisi sen katsojalle, jos... Tässäkin kerjäläiselle luvattiin (Don Juan) pari kolikkoa, jos tämä kieltäisi Jumalansa. Ei kieltänyt, eikä koko tapahtuma loppujen lopuksi johtanut mihinkään. Itsensä vangiksi jää Don Juan. Yhtä vähän kuin yllä mainittujen viiden palkinnon voittamista ymmärrän erään toisen lehtisitaatin tekstiä: "... Tämä on elämänmyönteinen, mahtava ja kaunis näytelmä."

    Jottei nyt pelkästään moitteiksi jäisi täytyy yksi plussa mainita. Uskomisesta on kysymys keskustelussa muistaakseni Don Juanin ja palvelijansa Sganarellen kesken. Isäntä kertoo uskovansa, että kaksi kertaa kaksi on neljä, kaksi kertaa neljä kahdeksan, kaksi kertaa kahdeksan kuusitoista, jolloin palvelija tekee johtopäätöksen: uskot siis kertotauluun. Siinähän menee potenssit saman tien. Kolahtaa minuun. Tunnustaudun samaan lahkoon. Napakka johtopäätös hymyilyttää ja suorastaan herättääi miettimään. 

    Kyllä kuitenkin Pietarista täytyy löytyä parempaakin. On niitä ennenkin nähty.
     

    364 Kvartetti, HKT pieni

    Tekijä: Harwood Ronald, ohjaaja: Hardwick Neil
    20050508   :2:2: : : : : 421
    ALK: Kävimme pitkän viikonlopun alkajaisiksi vävyn hankkimilla lipuilla katsomassa Kvartetin. Paha tästä on mitään sanoa: huumori ei kovin korkealle noussut, ja vanhat varmat näyttelijät olivat jokainen itselleen tyypillisessä roolissa. Mukava oli käydä rentoutumassa ja katsomassa, mitä ihmiset jonottavat katsomaan; kovasti olen itsekin halunnut tätä näkemään, mutta rankasti yliarvostettuna pidän.Kakkoset annamme kumpikin. 

    365 Lear, SKT suuri

    Tekijä: Shakespeare, ohjaaja: Lundán Reko
    20050507   ::::3: : : 421
    AJK: Toinen kerta. Eipä hiukkaakaan himmene hohto edellisestä kerrasta. Haluaisin ehdottomasti kuulla vielä ainakin kaksien hyvien ystävien mielipiteet, joten... kuinkahan kauan tätä näytetään? Kun on ensi-ilta vasta näin myöhään keväällä ollut, varmaan vielä syksyllä on ohjelmassa. Olihan se nytkin niin hyvin myyty, että kolme viikkoa sitten sai paikkoja enää parvelle. Ensi parven keskellä rivi 5 täydellinen näkyvyys ja kuuluvuus koko näyttämölle. Itselläni vain kaihiongelma, enkä nytkään muistanut ottaa kiikaria mukaan. Sillä kyllä näkisi. 

    Teatteri-ihmiset usein korostavat yleisön antaman palautteen merkitystä. Sanovat saavansa sitä esityksen  kestäessä. Niin varmaan onkin. Uskon, että nytkin. Tämä on niitä näytelmiä, joiden kestäessä ei paljon naureta eikä välttämättä muutenkaan elämöidä, mutta kyllä tiheän tunnelman aistii katsomossakin. Ei edes loppuaploodeista pidä liikoja päätellä. Panen merkille, että lopputaputukset ovat varsin vaimeat, jopa omani ja kuitenkin on kysymyksessä kaikkien aikojen esitys - ainakin minulle.

    Kun nyt olen toista kertaa katsomassa ja ensimmäisestä on keskusteltu, kritiikkiä luettu, osaan itsekin vähän kriittisemmin suhtautua ja ikäänkuin etsiskellä kriittisiä kohtia. Ensimmäisellä kerralla jotenkin heittäydyin tekstin lumoihin ja muut puolet jäivät vähemmälle. Modernisoinnin kuittasin yleisinhimillästämiseksi. Oikealta se luonnehdinta tuntuu nytkin, mutta nyt sentään osaan myös katsoa golfmailoja, kuunnella musiikkia vähän muunakin kuin tekstin välimerkkinä, oliko siinä jotain 'modernia' pukeutumistakin? Kaihi on edelleen leikkaamatta enkä tuttujakaan kasvoja viidenkään metrin päästä erota, äänestä päättelen, jos kuulen. Olen havainnut, että ihmiset kummastelevat, kun en näytä huomaavan. En siis tietenkään näe yksityiskohtia näyttämölläkään, en siis häiritseviäkään. Tästä kuitenkin hiukan kriittisemmästä katsomisesta lopputulos on, että 'modernisoinnit' eivät häiritse, mutta ei niiden pois jättämisestä näytelmä mitään menettäisikään, paremminkin päin vastoin.

    Joku näytelmän nähnyt on sanonut, että se on liiaksi yhden miehen show: Esko Salminen dominoi liiaksi. En ole ollenkaan samaan mieltä. Kyllä hän päähenkilö on mutta ei mielestäni mitenkään estä myös muita tulemasta esiin. Kyllä Gloucester tekee aivan mahtavan roolityön. Samoin monet muutkin, nuoretkin kuten Edmond ja Edgarkin. Ihan kuin Juha Mujeen Narri olisi tällä kertaa ollut vaisumpi kuin edellisellä niin että joku kehtasi väittää, ettei tavoittanut elämänviisauden jakajan asemaa niinkuin on tarkoitus. Ei minun mielestäni kyllä paljoa siitä jääkään. Sen sijaan olen valmis myöntämään, että Cordelia on turhan 'vilkasliikkeinen' ja tunnesuhde isään jää turhan kevyeksi.

    Mutta mikään kritiikki ei himmennä tämän hienon näytelmän arvoa ja teatteri ansaitsee suuren kiitoksen siitä, että sinnikkäästi esittää näitä todellisia klassikoita. Melestäni Helsinki on sen kokoinen kaupunki, että joka hetki pitäisi löytyä katsottavaksi joku Shakespeare tai Tshehov tai Dostojevski tai ...

    Vähän kiusallisesti joudun palaamaan myös edellisen kerran kohtaan PS Risut. Taaskaan ei kahvilasta löydy muuta kuin punaista maitoa. Kokeilen kovaan kahvihampaan kolotukseen heti alkuun mustana. Yllättävän haaleaa litkua. Väliajalla taivun sitten maitoon. Onneksi vasta väliajalla. Laktoosi-intoleranssi tekee tehtävänsä. Mitä vitsiä on tarjota hyla-leivonnaisia - kaikki olivat: hyvä asia - jos sitten kahvin valkaisuun on vain mautonta laktoosimaitoa. Yhtä helppoa olisi laittaa hyla kevytkermaa. Onneksi keksin ratkaisun. Koetan seuraavalla kerralla muistaa ottaa oman kermapullon taskuun! Pitääköhän sitä myös vaippoja alkaa kokeilla? Nytkin eräs tuttu ikätoveri joutuu säntäilemään vessaa etsimässä. Kolmas kerta tuo tuloksen, mutta näytäntö on sitten jo alkanut. Onneksi on paikka sellainen, ettei ketään häiritse. - Senioreilla on pulmansa. Muistuttelen vain.
     

    366 Don Quixote, zv-Rimski-Korsakov - Pietari

    Tekijä: Mincus Ludwig, ohjaaja: Petipa - Gorskij
    20050512   : : : :3: : : 460
    Netistä löytyy kuvia Teateri Pensaan esityksestä
    AJK: Tarkoitus ei oikeastaan ollut, mutta eipä vähääkään kaduta, että kuitenkin tuli mentyä katsomaan. Aivan täydellinen esitys. Vetää vertoja Learille. Ei kuitenkaan sijoitu parhaaksi listalla, ei edes vuoden parhaaksi, kun on tämä Lear, ja toiseksi jää ilman muuta Amadeuksellekin. Mutta se johtuu siitä, että tämä on baletti eikä varsinainen teatteriesitys. En harrasta balettia, päin vastoin, melkeinpä voin sanoa vieroksuvani sitä - syistä, joita olen muualla selvitellyt. - Mutta tämä esitys on asia ihan erikseen. Mm ne syyt kokonaan poissa, joiden takia balettia vieroksun. 

    Ennakkoasennetta kyllä selvästi pehmentää se seikka, että olen tämän saman baletin nähnyt jo vuosia sitten, itsenäisyyspäivänä 1985, siis ennen tämän teatteripäiväkirjan alkua, Suomessa vanhassa oopperassa. Silloin olin paikalla huomattavan arvokkaassa seurassa, sittemmin Venäjän Duuman puhemiehen Ruslan Hasbulatovin tulkkina. Silloin harmittelin, että olivat rehtorin kansliassa varanneet venäläiselle liput juuri balettiin, sitähän ei varmaan venäläinen ulkomailla lainkaan arvosta. Mutta toisin kävi: sekä vieras että minä pidimme suuresti esityksestä. 

    Niin se aivan erikoisen kovasti miellyttää nytkin. Kepeyttä, lentoa, väriä, aivan mahdottoman värikästä ja tyylikästä. Paljon on puhtaasti tanssillisia kohtauksia, mutta ihmeen paljon myös selvää tulkintaa ja ilmaisua itse teoksesta Don Quixotesta eli Don Quijotesta kuten nimi myös kirjoitetaan (molemmat äännetään samalla tavalla: Don Kihote, huom e lopussa ääntyy). Tämä Cervantesin (kuoli 1616 kuten myös Shakespeare) mestariteos, länsimaisen romaanin ensimmäinen, on ihmeellinen hulluuden ylistys, tai ei oikeastaan mikään ylistys, vaan vain kertomus hulluudesta. Teos on kaksiosainen, toinen osa kirjoitettu 20 vuotta myöhemmin kuin ensimmäinen. Tyyliltään ja sisällöltään, vaikka niin pitkän väliajan erottamia, eivät osat toisistaan tunnu lainkaan poikkeavan. 

    Välillä Don Quijote, tuo nerokas surullisen hahmon ritari (El ingenioso Hidalgo Don Quijote de la Mancha, el caballero de la triste figura), hyökkää sorrettujen puolustajana mitä erilaisimpia kuviteltuja vihollisia vastaan: tunnetuin on hyökkäys tuulimyllyjä vastaan. Muita hyökkäys lammaslaumaa vastaan, vankisaattueen vapauttaminen, kahden matkustavaisen arvokkaan rouvan kunnian puolustaminen, hulinointi majatalossa,  jne. Välillä ritari syventyy mietteisiinsä ja kehittelee mitä mielikuvituksellisimpia täysin irti maasta leijailevia ajatuksiaan. Seurana hänellä on aseenkantajansa, tukevasti jalat maassa seisova Sancho Panza, joka monesti sanoo selkokielellä sen mitä ritari haikailee. Sancholla ei muuta ole mielessään kuin rahan hankkiminen perheensä elatukseen. Kaikki urotyöt ritari omistaa neidolleen Dulcinealle. Tätä ei kuitenkaan koskaan tavata. Topakasti esiintyviä naisia on juonessa kuitenkin mukana. Sancho Panzan vaimo Teresa, jossakin kohdassa nimeltä Junana ja sankarin sisar ja oliko se nyt sisaren vai veljen tytär (en voi tarkistaa, koska oma [kolmeen kertaan luettu espanjankielinen, 1900 s] laitokseni on Nilsiässä. Tärkeitä henkilöitä ovat myös ylioppilas (El Bacillero) kirkkoherra (El Cura), parturi (El Barbero). 

    Osa näistä henkilöistä on mukana baletissa ja myös osa näistä tapahtumista on mukana, ainakin selvästi havaitsen tuulimyllyjen pyörimisen ja myös lammaslauman olen näkevinäni kirmaavan. Vankisaattuetta odotain, mutta en oikein ole varma tuleeko se. Sen sijaan itse sankari Don Quijote esiintyy, vaikka hänkin ikäänkuin baletin taustana, vaikkakin fyysisesti etualalla, mutta sitäkin upeammin ja tehokkaammin, jos katsoja vain on selvillä hänen henkilökuvansa piirteistä. Hahmo on todella herkullinen, hirveän pitkä ja hontelo, ihan pelottaa, että milloin rojahtaa pitkin pituuttaan näyttämölle. 'Tanssi' on sen mukaista: hoipertelee sinne tänne, välillä kanniskelee pitkää keihästä, välillä polvistuu toisen polven varaan, välillä haroo käsillään ikäänkuin haikaillen jotakin tekemistä, mutta pääsemättä koskaan alkua pitemmälle. Tätä on varmaan vaikea uskoa lukemalla, mutta ainakin minusta suoritus on aivan suurenmoinen ja ilmeikäs. Mahtaako osan esittäjä varsinainen baletti-ihminen ollakaan, minä en ainakaan ikinä ole niin pitkää miestä baletissa nähnyt. Eikä hän todellakaan ota ainoatakaan baletinomaista askelta, hoippuu vain ympäriinsä, mutta erittäin ilmeikkäästi ja erittäin surullisen näköisenä. Olisikohan liikehdinnässä nähtävissä myös ratasastusta, vaikkei ratsu Rosinante esillä olekaan, ainakaan minun nähdäkseni, sen enempää kuin tärkeä, mutta kirjassakin nimeä vaille jäänyt Sancho Panzan aasi. Kaiken kaikkiaan siinä on ihan oikea Don Quijote niin kuin Joulupukki on oikea lasten silmissä. Ei voi mitään muuta kuin menettää sydämensä koko esityselle.
     

    367 Siunattu hulluus, zs-Nilsiä kt

    Tekijä: Aapeli (Simo Puupponen), ohjaaja: Kuikkaniemi Heikki
    20050706   : : :2:2: : :
    AJK: Nyt se taas alkaa, kesäteattereiden kavalakadi. Nilsiän kesäteatteri on kesäteatteria parhaimmillaan. Erinomainen paikka, tällä kertaa myös loistava sää. Näytelmät kunnon kesäteatteria ja esittäjät rutinoituneirta harrastajia. Ilo on katsella, tällä kertaa Aapelin eli Simo Puupposen Siunattua hulluutta, ja hymyssä suin sieltä poistutan. Kuten olettaa sopii, näytelmän hullu 'päähenkilö' on oikeastaan ainoa normaali ja vain hänen elämässään jotakin todellista tapahtuu. Pääsee hulluudestaan ja pääsee jopa naimisiin. Muut seikkailevat päivän tapahtumissa toinen toistaan hullummin kommelluksin. Erityisen ansiokas liittymä tämän päivän elämään on hullujen veljesten ajopeli, jota ajetaan todella taitavasti ja joka sopii yhteyteensä kuin nyrkki silmään. Hyvillä sutkauksilla ja lämpimällä savolaishuumorilla on merkittävä osansa, vaikka murteella ei tässä näytelmässä hekumoidakaan. Sen puolesta sopii esitettäväksi missä hyvänsä Suomessa.

    368 Onnen maa, zs-Alapitkän NS

    Tekijä: Pölönen Markku, ohjaaja: Pajula Matti
    20050713   : : :2:2: : :
    AJK:  Edelleen kunnon kesäteatteria, jota hyvällä mielellä katsoo ja seuraa. Tämä esitys on odotetun kaltainen eikä samalla tavalla tyrmää kuin Kuopion kaupunginteatterin esitys, joka täysin yllätti. Alapitkän taiteilijat ovat harrastajien rutinoitunutta eliittiä. Joskus joutuu harrastajateatterin esityksessä jännittämään, että selviävätköhän osistaan. Ei tässä. Ei tosin muutakaan jännitettävää tällaisessa näytelmässä ole. Kaikki soljuu odotetulla tavalla. Ja todella soljuu, sillä kuolleita kohtia ei tässä näytelmässä ole. Kummanko lienee ansio: tekijän vai ohjaajan vai molempien? Tämä näytelmä ei myöskään ole pelkkää tangoa, vaan siinä on ihan oikea juoni, maseudun elämää ehkä 1960-luvulla maitolaitureineen, tarkastuskarjakoineen ja heinätöineen. Ei ehkä alle 40 ikäisiin edes pure, mutta nämä kaikki itse kokeneeseen meikäläiseen kyllä.

    369 Taikahuilu, Opera Cava

    Tekijä: Mozart-Schikaneder, ohjaaja: Saarela Olli & Marttinen Rauno
    20050721   :::2:2:::
    AJK: Hyvä se on, mutta ei siihen enää toisella kerralla samalla tavoin innostu kuin vuosi sitten ensimmäisellä  kerralla. Eniten tässä oopperassa häiritsee sen teennäinen juoni. Sama vika liittyy melkein kaikkiin muihinkin oopperoihin. Tässähän juoni on kaksijakoinen sillä tavoin, että on luonteva ja yleisöön vetoava, mutta muuten sekin melko heppainen 'Papageno'-osa ja ylevyyttä edustava 'Sarastro'-osa. Ne on punottu yhteen kuin palmikko, eli juonet etenevät rinta rinnan. Sarastro-osan sanoma tavoittelee ylevyyttä ja hyvän voittoa pahasta jossakin ehkä muinaisen Egyptin uskonnon hengessä. Siinä juuri on sen heikkous. Se ei puhuttele eikä tavoita eikä vakuuta länsimaisen nykymoraalin läpitunkemaa katsojaa, joka ei tunne Sarastron kaltaista yli-ihmistä.  Tähän osuuteen kuuluu kuitenkin oopperan paras musiikki. On muutama aaria ja kuorokohtaus, joita jaksetaan kuunnella yhä uudelleen. Niistä kuitenkin puuttuu oopperan nimen mukainen 'taikahuilun' osuus eli se mikä sitten yhdistää Papageno-osan musiikkia. Mutta siitä taas puuttuvat suuret muodot ja suurten taiteilijoiden haasteet. Niinpä Papagenon osaksi tulee pelkkä lyhyttempoinen hauskuutus ja ohjaaja saa suorastaan pidätellä, ettei koko showta varasta lopussa esiintyvä pikku Papagenojen ja pikku Papagenain lapsikatras. 

    Parannuksia viime vuoteen verrattuna ovat ulkoisissa olosuhteissa loistava sää, illan mittaan yhä kauniimpana näyttäytyy mahtavan kulissin eli kaivoksen seinän hieno valaistus. Itse oopperassa tuntuu pannun jonkin verran painoa juonen paremmalle ymmärrettävyydelle. Ehdottomasti oikea ratkaisu on japanilaisen risuhattukulttuurin pois jättäminen. Se viime vuonna vain sekoitti muutenkin sekavaa juonta. Opera Cavan akustiikka on aivan loistava. Kauas J-katsomoon kuuluu kaikki erinomaisesti. Sen vuoksi voi vain toivoa kaikkea mahdollista menestystä tälle upealle näyttämölle, jonne nytkin oli kertynyt hämmästyttävän suuri katsojajoukko.

    Omia lapsenlapsia on tässä joukossa tällä kertaa neljä ja kolmen heistä äiti kuorossa. Niin että katsomoon riittää sitten vain toiset viisi perheenjäsentä.
     

    Lähetä palautetta! 


    Kirjoita esityksen numero tähän:
    Kirjoita otsikko palautteelle

    Kirjoita palauteteksti tähän

    Kirjoita nimesi tähän

    ..ja sähköpostiosoitteesi

    Tämän palauteviestin saa Asko Korpela



    Asko Korpela 20050905 (19981128) o AJK kotisivu o Teatterisivu o WebMaster