Teatteripäiväkirja 2005-2006

  • 394 Pastori Jussilainen, zs-Korpiteatteri - 2,0
  • 393 Paholaisen palkka-ampuja, zs-Opera Cava - 1,5
  • 392 Kätkäläinen, zk-Alapitkän NS - 3,0
  • 391 Siltalan pehtoori, zk-Siilinjärven kt - 1,5
  • 390 Särkilampi, zk-Säyneisen kt - 1,5
  • 389 Mies, joka ei osannut sanoa ei, zk-Nilsiä kt - 1,5
  • 388 Evita, HKT suuri - 2,5
  • 387 Talupoja au. Pajatsit, ze-Estonia - 2,5
  • 386 Kutsumattomia vieraita, SKT suuri - 1,5
  • 385 Helsingin taivaan alla, Ryhmäteatteri - 1,0
  • 384 Vee mälu, ze-Endla - 2,0
  • 383 Virhe, SKT suuri - 2,5
  • 382 Paratiisin lapset, SKT suuri - 2,5
  • 381 Lear, SKT suuri - 3,0
  • 380 Papin perhe, SKT pieni - 3,0
  • 379 Eedenistä itään, KuoKT - 3,0
  • 378 Papin perhe, SKT pieni - 2,0
  • 377 Härkäniemen piiput, Nälkäteatteri - 2,5
  • 376 Revizor, SKT suuri - 2,0
  • 375 Kaland, zb-Piccolo Színház, Bp - 2,0
  • 374 A proféta, zb-Evangélium Színház, Bp - 2,0
  • 373 Hatalom, zb-Magyar József - 1,0
  • 372 Tunteen Palo, zs-Kotka - 3,0
  • 371 Pitkäjärveläiset, KuoKT - 2,0
  • 370 Djadja Vanja, SKT suuri - 3,0

  • Sanomalehdet ovat sulkeneet arkistonsa raha-avaimella avattaviksi. Sen vuoksi linkkejä asiantuntevien teatteriarvostelijoiden kirjoituksiin ei enää tässä sivustossa esiinny. Avoimuuteen tähtäävä tietoyhteiskunnan kehitys on ottanut hyvin valitettavan taka-askeleen. [ Asiasta käyty keskustelu ]

    370 Djadja Vanja, SKT suuri

    Tekijä: Tshehov Anton, ohjaaja: Dodin Lev (Malyi teatr) o Pietarilainen arvio (po-russki)
    20050904   : : : :3: : :
    AJK:  Ikävystyneisyys, turhautuneisuus, joutilaisuus, saamattomuus, huti, huti, huti: rakkaudessa, elämässä, epätoivon laukauksissa. Ihmisen normaali olotila on olla kummajainen, tshudak. Todellisuuden ja ihanteiden sovittamaton ristiriita. Vanhuus jo alle viisikymppisenä. Näköalattomuus. Siinä Tshehovin suurten näytelmien ydin. Mutta lopussa kuitenkin aina viesti: Ei elämä tähän lopu! Tehdään työtä, aloitetaan alusta. Missä piilee tällaisen teeman viehätys? Varmaan se on sen jotenkin traaginen inhimillisyys. Täysi katsomo, en ole uskoa, kun joudun vielä kolmannessa illassa piippuhyllylle ja kuitenkin 30 euron paikoille. Riemuitsen, ettei tarvitse niska kenossa tekstitystä katsoa, mutta eipä onnistu tekstin lukeminen. Luulen, että se ei myöskään himmeyden takia näy perälle. Mitään en kaihiltani näe, mutta kaikki kuuluu. No, asia on tuttu ja puhe riittävän selkeää. Juonessa pysytään mukana. 

    Ensimmäinen näytös on pelkkää riutumisen kuvausta. Alan epäillä, että Kirsikka Moringin 'puhtaaksi pesty' ehkä sittenkin on hänen hienovarainen vihjauksensa esityksen tason suhteen, kissan kynnet samettitassujen sisällä. Näyttää piippuhyllyltä väkikin vähenevän väliajalla. Hiiskumatta kuitenkin seurataan. Siinä missä ensimmäisen näytöksen ajan pelkästään puretaan eli 'pestään puhtaaksi', toisessa näytöksessä ryhdytään rakentamaan ja tavoittelemaan syvempiä kaikuja katsojan sielussa. Aivan loppuun sijoitetaan voimakkaalla toistolla lohdutuksen sana: kyllä kaikki vielä hyväksi kääntyy. Tulkitsen, että juuri tästä yleisö kiittää todella pitkin ja hartain taputuksin. Meteli puuttuu, mutta hartaus on selvästi aistittavissa.

    Parissa paikassa ohjaaja mielestäni sen verran hairahtuu, etten ihan täyttä kymppiä voi antaa. Intohimoisen kohtauksen annetaan jatkua aivan liian pitkään sen jälkeen kun sivullisia, jopa useita, on tullut huoneeseen. Vai onko tässä jotakin sellaista, mikä vain ei minulle valkene? Minusta 'näkymättömien sermien' asettelustakaan ei tässä ole kysymys. Sellaisiahan Molieren näytelmät ovat pullollaan. Eivät lainkaan viehätä minua eivätkä ainakaan kuulu Tshehoviin.
     

    371 Pitkäjärveläiset, KuoKT

    Tekijä: Finne Jalmari, ohjaaja: Holmberg Ritva
    20051015   : : :2:2:2:2: 25
    AJK: Oliko tämä nyt ensimmäinen Kuopion kaupunginteatterin tuotanto, josta joutuu kysymään: Mikä tämä nyt sitten on? Reippaasti se esitetään ja kyllä siihen muutama hyvä sutkaus sisältyy. Tanssahdellaan, muistuu mieleen tukinuittoa kuvaavien laulunäytelmien tanssikohtaukset. Niillä ikäänkuin täytetään tyhjät välit ja pidennetän esitys tarpeelliseen pituuteen. Mitään muuta asiallista funktiota en niillä ymmärrä olevan. Ellei olisi niin touhukkaasti tyhjääkin esitetty, ykkönen oikein hyvin riittäisi arvosanakasi. Tämän näyttelijäkaartin ammattitaidolla pystytään esittämään huomattavasti antoisampaa teatteria. Miten olisi esim Pajulan Punka, jos tällä pelkästään viihteellisellä linjalla halutaan pysyä?

    372 Tunteen Palo, zs-Kotka

    Tekijä: Sajakorpi Ismo, ohjaaja: Sajakorpi Ismo
    20051022 zs-Kotka : : :3:3: : : 31
    AJK:  Voi olla loppujen lopuksi vuosien mittaan kymmenkunta tällaista tapausta. En olisi oma-aloitteisesti lähtenyt katsomaan, mutta porukan mukana tuli lähdettyä. Muka vain klassikot kelpaavat. Mutta tällainen ei ole eikä siitä ehkä koskaan tulekaan 'klassikkoa'. Siitä huolimatta 'täydet pisteet' ilman epäilystä. Oikeata teatteria parhaimmillaan. Kyllä tällä yli 300 näytelmän kokemuksella jo hyvän huonosta erottaa. Mikä on sen salaisuus? Ei mitään erikoista. Oikeastaan juuri se on sen salaisuus, ettei tavoitella eikä esitetä mitään kummajaisia, tarina sellaisenaan riittää. Jo esityksen aikana tätä mietin ja tulin siihen tulokseen, että yksi tämäntapaisen esityksen sudenkuoppa on siirappi, siis siirappimaisuus. Tästä on siirappi tiristetty kokonaan pois, makeilut pois, vaikka rakkaudesta koko ajan lauletaankin ja Tauno Palo, yksi kaikkien aikojen hurmureista on kysymyksessä. 

    Mutta se on siinä, miten asia esitetään. Ja esittämisessä on kolme komponenttia: käsikirjoitus, ohjaus ja ulospano eli näyttelijätyö. Tässä tapauksessa on kaksi onnistujaa käsikirjoittaja ja ohjaaja Ismo Sajakorpi ja pääosan esittäjä (ja teatterinjohtaja) Kari Arffman. Kolmonen eli kouluarvosanana täysi kymppi kummallekin. Eikä se ole vain näistä kahdesta kiinni. Hämmästyttää esityksen tasaisuus ja laulujen sointi, jota mielikseen kuuntelee. Itse asiassa odotin, että koko esitys tulisi olemaan jonkinlainen tuttujen laulujen kavalkaadi: Rosvo Roope jne, Tauno Palon bravuureja. Sellainen mielikuva tuli enakkomainoksestakin. Mutta eihän se ollut ollenkaan sitä. Melkein pettynyt olin, kun niitä oli niin vähän - tai sitten on tuntemukseni niin heiveröinen. 

    Eräs tämän esityksen häkellyttävistä piirteistä on tällaisen meikäläisen ikäisen osalta se, että kaikki näytelmän henkilöt ovat todella olleet olemassa ja juuri sellaisina kuin ne tässä esitetäänkin. Tai niin no, eihän tästä 'maisteri Särkästä' ihan näin paljon ole yleisessä tietoisuudessa kuin mitä tässä tuli esiin. Todella värikäs persoona ja esittäjä Pasi Luukkonen onnistuu sen myös tuomaan esiin. Mutta itse Tauno Palo, Sylvi Palo, Kirsti Ortola ja Mika Waltari, he ovat tuttuakin tutumpia, eikä tässä oikeastaan mitään uutta tule esiin heistä. Eikä sitä kaipaakaan. Jos olisi jotakin uutta tai skandaalimaista esitetty, se olisi mennyt suoraan käsikirjoittajan, ohjaajan ja esittäjän piikkiin miinuspuolelle. Nämä aikalaiset sitä on itse kukin meistä tuntevinaan niin tarkoin. Jäikö ehkä kaipaamaan Tauno Palolla muhkeampia kulmakarvoja, Kirsti Ortolalla suurempaa suuta, siis fyysisesti - kyllä ääntä ja temperamenttia on ihan sopivasti - ja Waltaria ujompana kuin mitä hän tässä esiintyy, muuta ei ainakaan. 

    Oman lisänsä esityksen onnistumiseen tuo se, että teatterinjohtaja ja pääosan esittäjä Kari Arffman esittelee teatterin ja esityksen bussiporukallemme kahvipöydän ääressä. Ovat nimittäin Ketut Kotkassa, kysymyksessä Yleisradion Eläkeläisten, Vanhojen Kettujen tavanomainen kulttuurimatka. Varmaan täytyy jo oma sivusto perustaa (Tulikin perustetuksi: Ketut maailmalla), niin monesti on liikkeellä yhdessä oltu, minäkin puolison siipiveikkona kuten monet muutkin. Kotkassakin  ollaan jo toista kertaa. Mutta mitä kertoo Kari Arffman, nuori mies ainakin näin eläkeläisnäkökulmasta katsoen? Muutaman sanan omasta urastaan ja tiestään Kotkan kaupunginteatteriin, jonka mainitsee sillä tavoin erikoiseksi kaupunginteatteriksi, että se on osakeyhtiö. Antaa tiettyä väljyyttä päätöksentekoon. Teatteri on juuri ollut täysremontissa ja se kyllä näkyykin. Vaikka samaan aikaan remontoidun Kansallisteatterin ylellinen loistokkuus puuttuu, on kaunista ja viihtyisää lämpiöitä myöten.

    Näytelmää on Sajakorpi pitkään valmistellut eikä ole ensimmäinen paikka Kotkan kaupunginteatteri, johon sitä on tarjonnut. Ei Kotkassakaan arvattu, mikä menestys olisi tulossa. Kultamunaksi mainitaan selluloosan tuotannon takia muutenkin rahalta haisevassa kaupungissa, näytökset on loppuunmyyty pitkälle kevääseen. Utelias joukkomme kysyy vaikka mitä. Arffman kertoo, ettei ole katsonut kaikkia Tauno Palon elokuvia eikä lukenut läheskään kaikkea mitä sankarista on kirjoitettu, mutta epäilee että Sajakorpi on sen tehnyt. Joku kysyy, onko Tauno Palo ikinä saanut kielteistä kritiikkiä. Ei ole muuta tiedossa kuin että Särkkä olisi jossakin tilanteessa lihavaksi ja veltoksi ensirakastajaksi moittinut. Tämä sitten on näytelmäänkin sovitettu, mutta mitään painoarvoa sille ei tietenkään tule.

     Harjoitusten ja esitysten aikana näytelmä on koko ajan elänyt ja muuttanut muotoaan saadun ja syntyneen palautteen innoittamana. Arffman painottaa, ettei hän ole millään tavoin edes pyrkinyt 'matkimaan' esikuvaansa. On vakuuttunut, että sillä tavoin siitä ei olisi tullut mitään. Hän vain esittää tämän roolin niinkuin minkä hyvänsä muunkin, omista lähtökohdistaan. Ja niin se varmaan onkin: ei naamassa mitään vikaa ole, mutta Taunoa siitä ei varmaan paraskaan maskeeraaja saisi. Ainakin minua kuitenkin huvittaa, kun katson esitettä: totta vie, siinä on Taunon katsetta sekä tavoiteltu että siinä myös jossain määrin onnistuttu, vai mitä naiset sanovat? Kyllä jotakin 'näköisyyttä' joissakin muissakin asioissa mielestäni on. Ehkä eniten esikuvansa näköinen on Ansa Ikonen, joka sinänsä on hyvin vähäisessä osassa. Niin ja sitten Kirsti Ortolan puku ja sen iso kaula-aukko antimineen, siinä on jotakin mallin mukaista. Vaivoin pääsee Arffman kynsistämme rooliinsa paneutumaan. Me hörpimme odotuksessa kahviamme ja matineanäytelmän jälkeen myöhäisen lounaan nautittuamme harmaan sateisesta syyspäivästä huolimatta hyvin tyytyväisinä huristelemme kotiin. (Näpäytä kuvaa, saat suurempana.)

    Aila Tiirakari: Elin uudelleen Tunteen paloa.

    Aila  Todella oli mukava lukea teatterimatkamme selostus, kiitos Sinulle. Kehuinkin äsken Teatteriravintolassa Espalla Oloneuvoksettarien lounaalla matkaamme. Kokonaisuudessaan miellyttävä reissu, kivat matkaseuralaiset. 

    373 Hatalom, zb-Magyar Színház, Bp

    Tekijä: Dear Nick, ohjaaja: Pinczés István
    20051119 zb-Magyar Színház : : : :1: : : 108
    AJK : Teatteriin suurin odotuksin, mutta paha pettymys. Väsymys vaivasi pahasti enkä millään päässyt juoneen mukaan. Ranskan Versaillesin hovin juonittelusta 1600-luvun puolivälissä on kysymys. 

    374 A proféta, zb-Evangélium Színház, Bp

    Tekijä: Nyiro József, ohjaaja: Udvaros Béla
    20051120 zb-Magyar Színház : : : :2: : : 108
    AJK:  Tämän näytelmän teksti on ilmeisesti lähes suoraan Raamatusta. Tapahtuu Herodes Antipasin palatsissa Jeesuksen julkisen esiintymisen aikana. Profeetta tarkoikttaa Johannes Kastajaa. Näytelmän kestäessä Herodes ihastuu nuoreen Salomeen ja lupaa tälle mitä hän ikinä haluaa. Lopulta Salome haluaa Johannes Kastajan pään vadilla. Tästä syntyy kiihkeä ristiriita, mutta Herodes pitää, minkä on luvannut. 

    Mielestäni tällainn dramatisointi on hyvin tehokas tapa esittää raamatunhistoraa. Jossakin mainitaan, että näytelmä on tänäänkin ajankohtainen. Itse en sen ajankohtaisuutta käsittänyt, mikäli ei niin ajatella, että vallan käyttö ja sen kuvaaminen on aina ajankohtasta. Sen sijaan syntyy vaikutelma, että kaikessa sovituksessa näyttämön kalustusta ja esiintyjien vaatetusta myöten on pyritty epookkiin. Tällaisina olemme tottuneet sen ajan ihmiset kuvittelemaan. Myös vallankäyttäjien vallan olemme tottuneet kuvittelemaan selvästi rajattomampana kuin tämän päivän vallankäyttäjien valta on. Nykyään ei kenenkään vallanpitäjän valta ole niin rajaton, että yhden ihmisen oikusta kenenkään pää vadille joutuisi. Pahimmatkin kansamurhaajat saavat tuomionsa oikeuskäsittelyssä. Eivätkä ehkä heidän hirmutekonsakaan tapahdu näin pelkistetyllä tavalla mielen oikusta kuin tässä kuvattu Johannes Kastajan teloitus.
     

    375 Kaland, zb-Piccolo Színház, Bp

    Tekijä: Márai Sándor, ohjaaja: Kõvári Katalin
    20051121 zb-Piccolo Színház, Bp : : : :2: : : 108
    AJK: Tämä näytelmä kertoo lääkäreistä ja pienen yksityissairaalan johtamiseen liittyvistä tapahtumista. Se mitä tässä tapahuu, voisi tapahtua myös muunlaisen pienen perheyrityksen johdossa. Vaikka tässä on kysymyksessä myös ihmisen terveys ja jopa tapahtumat elämän ja kuoleman rajalla, jäävät silti päällimmäisiksi elävien ihmisten keskinäiset suhteet eivätkä nekään mitenkään yleisinhimillisellä tasolla, vaan nimenomaan työpaikan ihmissuhteina. Johtava lääkäri on tullut uransa loppupäähän. Urallaan hän on niin täydellisesti omistaunut työlleen, ettei 30 vuotta nuorempi puoliso ole saanut kaipaamaansa huomiota. Niinpä vaimo sairastuu ja turvautuu, ei miehensä vaan tämän nuoremman alaisen lääkärinapuun. Varsin mutkikkaan juonen pääprobleemaksi muodostuu johtavan lääkärin ja hänen kahden alaisensa suhde. Antaako sairaalan johtaminen vaimoa hoitavalle mieslääkärille kuten alunperin oli tarkoitus vai kaikista henkilösuderasitteista vapaalle työhönsä täydellisesti omistautuneelle naislääkärille? Loppuratkaisu on, että eroamassa oleva johtaja päättää itse jatkaa toistaiseksi. 

    Juonen seuraaminen kyllä vangitsee katsojan mielenkiinnon niin kauan kuin näytelmä jatkuu, mutta mitään  jälkipohdintaa tästä ei jää. 
     

    376 Revizor, SKT suuri (Pietarin  Aleksandriinskij Teatr)

    Tekijä: Gogol Nikolai, ohjaaja: Fokin Valeri
    20051201 SKT suuri : : : :2: : : 108
    AJK: Minusta tuntuu, että venäläiset ovat menettäneet otteensa omiin klassikoihinsa. Voi olla, että ne on niin perusteellisesti loppun kaluttuja, että uutena aikana niistä yritetään väkisin ottaa jotakin uutta irti. Nyt on varsin tunnettu ohjaaja Valeri Fokin, täälläkin ennen nähty, 1999 Kolme sisarta mielestäni syyllistynyt juuri tällaiseen. Hän on tehnyt reviisorista musiikkinäytelmän. Ei ihan kirjaimellisesti, mutta kyllä kuvaannollisesti. Kirjaimellisestikin siten, että mukaan on liitetty aivan mestarillinen laulukuoro, joka esittää erittäin hienoa tätä näytelmää varten vasiten sävellettyä musiikkia. Toinen musiikkinäytelmän piirre on tanssi. Oikeastaan kaikki mitä nähdään on pelkkää tanssia. Suuri esiintyjäjoukko on tehnyt valtavan työn ja harjoitellut aivan uskomattoman koreografian. Otetaanko näytelmän aikana yhtäkään 'luonnollista' askelta? Tuskin. Kaikki liikehdintä on erikoista ja harjoiteltua, itse asiassa kyllä ihan kiinnostavaa. Tavallaanhan liikehdintään perustui aikanaan myös Raija-Sinikka Rantalan Reviisori-ohjaus Kaupunginteaterissa. Mielestäni Fokin kuitenkin ampuu yli, mitä Rantala ei tehnyt. Fokinilla myös puhe menee musiikiksi siinä mielessä, ettei yhtään vuorosanaa esitetä 'luonnollisella' äänellä, vaan käyttäen suorastaan äärettömän laajaa skaalaa kuiskauksesta kirkkolauluun ja kaikkea siltä väliltä, niin että suureksi harmistuksekseni en saa puheesta juuri mitään selvää vaikka muka sujuvasti venäjää osaankin. Joudun epäilemään taitoani. 

    Näyttelijät ovat todella hyviä, herkullisia, persoonalisen näköisiä tyyppejä, ihan niinkuin Gogolin näytelmiin kuuluukin, mutta melkein sääliksi käy, kun valtavan harjoitusprässin jälkeen sana ja ajatus sotkeutuu tanssiin. Pakko on kuitenkin moitteetonta ammattitaitoa todistavasta pinnistyksestä kakkonen antaa. Raija-Sinikka Rantalan Reviisorin (ja Heidi Heralan Hlestakovin) katsoisin kovin mielelläni uudelleen, tätä en välittäisi uudelleen katsoa.
     

    Tätä jo odotinkin

    20051203 
    HS

    Kirsikka Moring: Reviisorit vaihtuvat vallan pyöröovissa 

     AJK:  Tätä jo avukseni odotinkin, mutta en arvannut, että se näin suoraan suoneen iskisi. Tämä Kirsikka Moringin  arviointi on taas malliesimerkki siitä miten asiantuntevan teatterikriitikon kirjoitus voi antaa tavalliselle katsojalle lisävalaistusta ja johdatusta vaikean kappaleen ymmärtämiseen.
     KM: "Reviisori yhdistää hitchcockilaista varjomaailmaa, 1920-luvun avantgardea ja skinien julkeutta."
     AJK:  Toden totta: tuntuu sopivalta. 1920-luvun arvomaailman - jaa taitaa olla se Meyerholdin osuus - näkemiseen eivät pohjatietoni riitä, mutta skinin käsitän, kun Hlestakov on skiniksi puettu ja totisesti myös käyttäytyy eteemme tiedoitusvälineissä levitetyn  skinikuvan mukaisesti.
     KM:  "Ohjaaja Valeri Fokin, Moskovan Meyerhold-studion pitkäaikainen johtaja on ohjannut ikuisesti ajankohtaisen klassikon teräväsärmäiseksi, surrealistiseksi tragediaksi keisarin uusista vaatteista."
     AJK:  'Surrealistinen tragedia keisarin uusista vaatteista' on todella osuva ilmaisu. Keisarin uudet vaatteet itsellenikin tuli mieleen, vähän ikäänkuin liiankin selkeästi, selkeämmin kuin olisi tarpeen. Niin että näytelmän kaupunkilaiset saavat päälleen pikemminkin höhlän kuin nenästä vedetyn manttelin. Jälkimmäinen minusta paremminkin kuuluu Gogolin näytelmän henkeen.
     KM:  "Onko aikamme niin samea ja typertynyt, että se tarjoaa liian vähän, mitä vasten näytellä?"
     AJK:  Tämä on mielestäni ohjaajan itse itselleen asettama kompastuskivi riippumatta siitä tarkoittaako tämä Meyerholdin itselleen asettamaa kysymystä 80 vuotta sitten vai Fokinin tilannetta tänään. Tähän Fokin mielestäni kompastuu. Eikä hän tällaisessa asiassa voi mennä myöskään minkään Meyerholdin selän taakse. Epäilen, että ohjaaja helposti tuntee liian painavana vaatimuksen, että teatterin on välttämättä näytettävä yhteiskunnalle uutta suuntaa tai ainakin yhteiskunnan kuvaa peilistä. Siinä tuiskeessa saattaa sitten lipsahtaa yli: näytelmä jää taka-alalle ja suunnan näyttäminen keinolla millä hyvänsä tulee pääasiaksi. Mielestäni ei ainakaan täällä Suomessa tuolta näytä, mitä Fokin tahtoo kertoa.
     KM:  "Hän tuo tilalle näytelmän kanssa suoraan kommunikoivan plastisen, fyysisen marionettinäyttelemisen."
     AJK:  Siinä se kompastus! 'Fyysinen marionettinäytteleminen', sinänsä mainio kuvaus siitä, mitä nähtiin, ei kerro mielestäni mitään sen enempää 80 vuoden takaisesta kuin tämän päivän 'nurkkakuntaisesta mädännäisyydestä', jota kai on tarkoitus lyödä kuin vierasta sikaa. Absurdismi ja abstrahointi on viety liian pitkälle, katsoja ei ymmärrä. Eikä nykypäivän yhteisö taivu kuin ruoho tuulessa, kun valta sitä heiluttaa. Vai miten on sittenkin? Ainakin on Gogol liian kaukaa haettu Nostradamus kertomaan meille, että EU meitä direktiiveillään mielin määrin heiluttaa. Ehkä joudunkin reivaamaan eilistä jyrkkää tuomiotani yliampumisesta. Jos niin on, se on Kirsikka Moringin silmiä avaavan arvioinnin ansiota.
     KM: "Valereviisorina paikalle saapuva Hlestakov nöyryyttää moraalisesti rappioituneen pikkukaupungin asukkaita julmasti. Aleksei Devotšenkon karikatyyri vallan olemuksesta puraisee. Hlestakov ryöstää, raiskaa ja käyttää hyväkseen jokaisen kaupunkilaisen, häntä hädissään palvovat ihmisparat."
     AJK:  Näin  näytelmässä tapahtuu. Ja tässä nyt ainakin ammutaan yli. Todella selkäpiissä tuntuu, että hienon venäläisen teatterin perinnettä pilkataan. Ainakaan Tshehovia ei näin voisi eikä saisi esittää. Tshehov on hyvän ihmisen mallikuva eikä hänen kynästään tullut mitään, mitä voitaisiin näin esittää. Mutta onko Gogol eri asia? Jo pitempään on ollut mielessä lukea Kuolleet sielut uudelleen. Eikö se Tshitshikovin kuski koko ajan törkeästi esiintynyt? Voiko siis myös Hlestakov niin tehdä? Ei minun Hlestakovini ainakaan, ei ainakaan vielä lisää sulattelematta. Paremminkin hän on 'kiltti huijari', silmiä avaava, kuin tällainen skiniterroristi, ryöstävä ja raiskaava. 
     KM:  Teksti on kylmäävän ajankohtaista. Miksi syrjäseudulle lähetetään tarkastaja, ja kansa on pantava ruotuun? On tulossa sota turkkilaisten kanssa, Gogol vastaa.
     AJK:  Eikö tämä nyt ainakin mene liian pitkälle? Niinhän se Gogol vastaa. Mutta päteekö siis vastaus myös meidän aikanamme? Ihan kuin tarjottaisiin kirjaimellista vastausta EUn laajentumispyrkimysten ongelmiin.
       
     KM:  "Fokinin julkea tulkinta ei kuitenkaan pääty valereviisorin lähtöön. Uusi odottaa ovella, ja taas kansa kumartaa."
     AJK:  Tältähän Fokin saa lopun näyttämään, mutta minä ainakin uskon, että Gogol tarkoitti, että ovella odottaa se todellinen reviisori eikä uusi huijari, ryöstäjä, raiskaaja. Tämän käsityksen on tähänastisista Reviisorin esityksistä saanut.
    Joka tapauksessa Kirsikka Moringin näkemys Fokinin ohjauksesta saa minut ainakin epäröimään ankarassa tuomiossani. Silti pysyn eilisessä kannassani ja antamassani arvosanassa. Samalla kun sanon 'Suurkiitos!' Kirsikka Moringille omasta puolestani tietäen siihen myös eräiden tämän sivuston lukijoiden liityvän, pahoittelen edelleen mitä jyrkimmin, etten voi laittaa tähän suoraa linkkiä Moringin tekstiin, koska se on 'euro-avaimella' lukittu niinkuin tämän sivun yläosan sinisessä ikkunassa sanotaan. Lupaan myös, että sininen ikkuna säilyy vuodesta toiseen niin kauan kuin lehdet tässä asiassa noudattavat lukijoistaan piittaamatonta linjaansa.

    Pauli Karasvaara: Reviisorin kriitikit 

    Kiitos Asko mielenkiintoisista näkemyksistäsi ko näytelmästä.Kävin sen itsekin katsomassa. Esittämäsi kriitikki "Tältä tuntuu vastaan /Tätä jo odotinkin" avaavat paljon esityksen ymmärtämistä näin amatöörin kannalta katsottuna. Itseäni nämä Fokinin uudet esityskeinot eivät niin hirveästi oudoksuttaneet. Kyllä se sanoma selvisi tälläkin tavalla. Ihailen edelleen tarmokasta paneutumistasi teatteritaiteen syövereihin. 

    377 Härkäniemen piiput, Nälkäteatteri

    Tekijä: Kilpi Volter, ohjaaja: Hurme Juha
    20051206 Nälkäteatteri :3:2:2:3: : : 140
    AJK:  Taas mainio Juha Hurmeen sovitus Volter Kilven tekstistä, teoksesta Alastalon salissa (Ensiesitys Kustavissa 20050720). Kirjassa Härkäniemen pohdinnat piippuhyllyn ääressä vaativat 40 sivua. Kuvittelin, että tämä olisi monologi kuten Kaaskerin Lundström, mutta ei, vaan kaikki 'parkkiryhmän' tärkeimmät isännät kävivät vuorollaan elävöittämässä Härkäniemen pohdintoja piippujen ääressä. Keskeinen ajatus on, että piippu on miestä myöten. Miehestä tietää, millainen pitää piipun olla ja piipusta näkee millaisiin leukaperiin se sopii. Härkäniemi tietää tarkoin naapurinsa Alastalon piippujen historian. Erityisesti kiehtoo mieltä mahtava Maaherran piippu. Siinä se on hyllyssä tököttänyt vuosia ilman että kukaan olisi tohtinut sitä valita, ei Alastalo itsekään. Mutta Härkäniemi arvelee, että kun riittävän ison laivan perustamispaperit allekirjoitetaan niin kyllä Alastalo senkin piipun varteen tarttuu. Härkäniemi käy oman, Alastalon ja Pukkilan luonteet tarkoin läpi ja määrittää kullekin sopivan piipun. 

    Näytelmässä parasta on Kilven herkullisen kielen tinkimättömän uskollinen käyttö. Tästä on myös saatu elävä pienoisnäytelmä, kun on lisätty Härkäniemen pohdntoihin asianomaistn laivaisäntien pasteerailu näyttämöllä. Välissä on myös pienet palat musiikkia. Kaikkia tuttuja elementtejä on Hurme käyttänyt. Vain naiset tästä näytelmästä puuttuvat kokonaan.

    Juha Hurmeen maine kasvaa vuosi vuodelta, niin että tällä kertaa katsomo oli jo ääriään myöten täynnä. Koko näytelmän ajan yleisö eläytyy esitykseen välittömästi. Lopuksi esiintyjät saavat hyvin ansaitsemansa raikuvat aploodit. Tämä on mielestämme hyvin lähellä kolmosta. Vain jonkin suuren yleisinhimillisen jälkipohdintoja vaativan ajatuksen puuttuminen estää täyden kolmosen - juuri ja juuri.
     

    ALK: Ajateltuani asiaa haluan muuttaa kolmoseen. Näennäisen jaarittelun takaa paljastuu sellaisia kaupallisen menestumisen perusedellytyksiä, että kyllä on Kilpi asioita miettinyt ja oikein haravaansa ottanut. Olisi ukon pitänyt ryhtyä konsultiksi, jos se silloin olisi ollut muotia. Tulot olisivat olleet toista luokkaa, ja hyvä olisi ollut kaupallistakin oppia jakaa. On Alastalon ukoilla ihmissuhdetaidot hallussa, oikea ajoitus ja sovelias lobbaus, ja toki silmää huomata menestymisen mahdollisuus. Onkohan Ollila lukenut Kilpensä?--
    AJK: Kyllä minäkin. Tässähän tätä jälkipohdintaakin jo tulee. Sanoisin, että tässä kuten Kilven tekstissä yleensäkin, on arvot kohdallaan, niin että ne kelpaavat esikuvaksi vielä nyky Suomellekin.

    378 Papin perhe, SKT pieni

    Tekijä: Canth Minna, ohjaaja: Halonen Antti Einari
    20051228 SKT pieni :2:2: : : : :
    ALK:  Kakkoset hyvästä näyttelijäntyöstä. Artikulaatio pelasi ja kaikki kuului perille asti. 

    Aihe on kyllä pohjimmiltaan aina ajankohtainen, mutta tomuisen tuntuinen näytelmä oli. Kunnon nuorennusleikkaus olisi tehnyt katsomisen miellyttävämmäksi, olisivat vähän raikkaammat tuulet saaneet puhaltaa.

     

    379 Eedenistä itään, KuoKT

    Tekijä: Steinbeck John, ohjaaja: Pesä Pentti
    20060107 KuoKT 
    : : :3:3: : : 182
    AJK:  Eikä tälläkään kertaa Kuopion kaupunginteatteri pettänyt, vaikka vähän pelokkain odotuksin matkaan lähdin. Alennettu lipun hinta ja tiedotuksen luonnehdinnat: "Matka rakkaudesta vihaan voi olla pelottavan lyhyt" ja "käsittelee inhimillisen pahan olemusta" eivät ehkä viimeisen päälle nautinnollista teatteri-iltaa luvanneet. Toisin kuitenkin kävi. Siinä missä pahan olemusta käsitellään, käsitellään myös hyvän olemusta. Eikä paha ole pelkkää pahaa vaan 'ei niin pahaa, ettei olisi myös jotain hyvää' kuvaa erinomaisesti tässä käsitellyn pahan olemusta. Olisihan se pitänyt muistaa alkuperäisestä, vähän toistakymmentä vuotta sitten luetusta John Steinbeckin teoksesta. Mutta kun ei muistunut mieleen, vaikka yleinen juonen kulku muistuikin, tosin hiukan sekoillen. Luulin lukeneeni ja muistavani jotakin teoksesta 'Grapes of wrath' (Vihan hedelmät), jota kuitenkaan en ole lukenut. Veljekset kuitenkin muistin ja kiinalaisen Leen sekä epäonnistuneen vihanneslähetyksen mantereen poikki New Yorkiin. Mutta pahuuden riivaamaa äitiä en muistanut enkä koko tätä ilotalobusinesta. Ei muuten oikein käynytkään loppujen lopuksi selväksi tämä "Matka rakkaudesta vihaan voi olla pelottavan lyhyt". Mitähän se tässä loppujen lopuksi tarkoittaa? Sitäkö, että sama ihminen voi yhtenä hetkenä rakastaa ja toisena vihata? Vai sitäkö, että joku voi samaa ihmistä sekä rakastaa että vihata? Vai mitä oikein matkan lyhyydellä tarkoitetaan? Olisiko ehkä vain fraasi ja klishee?

    Esitteessä sanotaan, että "katsomo saa seurata tapahtumia sydän syrjällään toivoen parasta ja peläten pahinta". Tämä on mielestäni hyvä luonnehdinta tunnelmista katsomossa, ainakin minun kohdallani. Jännitystä riittää, mutta se ei ole jännitystä jännityksen vuoksi eikä kikkapelillä luotua, vaan asioista syntynyttä ja perusteltua. Tässäkin veistä heilutetaan ja jopa ammuskellaan, mutta ei niistä todellinen jännitys synny, vaan siitä, että miten pojille käy? Selviääkö isä ihanteineen? Mihin äiti päätyy? Ja niinkuin esitteessä sanotaan: "Steinbeck ei kuitenkaan jätä yleisöään pimeään: yritysten ja erehdysten tunnelin päässä pilkottaa valoa." Harhailevien henkien joukossa on myös tukipylväitä. Kiinalainen Lee ja naapurin tyttö Abra ovat sellaisia, tasapainoisia ja inhimillisä ystäviä, joiden tuki auttaa ainakin osan harhailijoista kuiville. 

    Olisin kuvitellut, että tällaisesta klassikkoromaanista olisi syntynyt joku niin auktoritatiivinen näyttämöversio, että sitä kaikkialla näytettäisiin. Ehkä sellainen onkin, mutta nyt nähtiin ohjaajan oma käännös ja oma sovitus, siis kantaesitys! Näin tyylikäs ja vakuuttava. Eikö tätä jo kulttuuriteoksi pidä nimittää? Näyttelijätyö laidasta laitaan jo jämeräksi todettua Kuopion kaupunginteatterin vakaata laatua. Mitä mieluisin katsottava kaihileikkauksella uudistetulle silmälle jo useamman vuoden hämäryyden jälkeen.
     

    380 Papin perhe, SKT pieni

    Tekijä: Canth Minna, ohjaaja: Halonen Antti Einari
    20060128 SKT pieni : : :3:3: : : 223
    Ohjaus Antti Einari Halonen 
    Sovitus Antti Einari Halonen ja Maria-Liisa Nevala 
    Puvustus Anna Sinkkonen 
    Rooleissa Päivi Akonpelto
    Veikko Honkanen
    Elli Castrén
    Antti Luusuaniemi
    Pirjo Määttä
    Leena Pöysti
    Harri Nousiainen 
    AJK:  Kylläpä hyvällä mielellä poistumme teatterista. Olemme nähneet vanhan klassikon hyvin esitettynä. Minua ensimmäinen ja toinen näytös puhuttelevat aika lailla eri tavoin. Ensimmäinen näytös tapahtuu pappilassa toista sataa vuotta sitten. Teemana on pastorin ja hänen lastensa erilainen näkemys kirkon ja muun yhteiskunnallisen elämän arvoista. Pastori-isä on syvästi sisäistänyt kirkollisen perinteen mukaiset näkemykset, kun taas lapset ovat kallistaneet korvansa silloisille vapaamielisille aatteille: tieteelle, taiteelle, ammattien ja sukupuolten tasa-arvolle, naisasialle ym. Osapuolten kiihkomielinen vastakkainen suhtautuminen isän edustamaan kirkolliseen 'puhdasoppisuuteen' tuntuu luontevalta ja on tuttua. Sellaista on jossakin suhteessa vieläkin olemassa. Sen sijaan liberalismista vaahtoamisen kiivaus tuntuu nykyihmisestä kovin yliampuvalta. Kaikki mistä silloin intoiltiin tuntuu nykynäkökulmasta niin itsestään selvältä, ettei niistä kukaan enää innostu yhtään mihinkään. Korkeintaan naisasiassa on onnistuttu pitämään hengissä myyttiä missään todistamattomasta 20 prosentin palkkaerosta ja sen suhteen kiivaillaan. Väliajalla juolahtaakin mieleen, että olisiko tässä näytelmässä nyt kysymys jostakin uudesta genrestä: hupinäytelmäksi näivettyneestä jymyklassikosta. Arvosanaksi on tulossa kakkonen.

    Toinen näytös tapahtuu Helsingissä nuorten asunnolla. Sen kestäessä mieleni muuttuu: ohjaaja onnistuu luomaan vanhan näytelmän aineksista puolen tusinaa 'emotionaalista piikkiä' pääasiassa nuoren sukupolven ja isän hahmossa esiintyvän vanhemman sukupolven välisen liennytyksen tiimoilta. Perhetason ja yksilötason tunteet ja menestys hautaavat alleen kirkolliset ja yhteiskunnalliset trendit. Vaikka kyllä niistäkin omat kohokohtansa syntyvät: yleisön suhtautuminen teatteriin ja ylioppilaiden isänmaalissävyinen serenaadi. 

    On ymmärrettävää, että näinkin vanhassa teoksessa on jo kohtalaista painetta esityksen modernisointiin ja sillä tavalla sen tuomiseen nykykatsojan lähelle. Sitä tehdään kieltä muokkaamalla ja puvustuksen ja rekvisiitan avulla. Sillä tavalla teoksen sanomakin tulee muka ajankohtaisemmaksi. Suhtaudun tähän aika epäluuloisesti. Kyllä se on katsojankin kannalta ihan mielenkiintoista, että näytetään epookkia, kun asiakin on historiaa. Tässä tapauksessa on ehkä otettu varovainen kanta. Mahdottoman komean pastorin (Veikko Honkanen) liperi on korvattu nykyaikaisella sokeripalalla, vaikka mielipiteet ovatkin kaukaisen äkkijyrkät. Vaimon kanssa eri mieltä ollaan pastorin puvusta. Minusta se näyttää arvokkaan vanhalta, vaimon mielestä takissa olisi kuulunut olla jotkin liplakkeet selän jatkeena. Nuorten vaatteissa on vähän sitä sekä tätä, ei mitään räikeätä. Myös kalustus on laitettu niin vähäiseksi, ettei siinä päästä näyttävästi hairahtumaan mihinkään suuntaan. On kuitenkin kiusallisesti silmään pistävä yksityiskohta. Toisen näytöksen pöytä on Ikeasta ostettu, täsmälleen samanlainen kuin minkä ääressä tätä juttua tietokoneeseen naputtelen. Metallijalat kyllä pilaavat tunnelman eivätkä mielestäni sovi yhteen puvustuksen kanssa. Täytyypä mainita vielä yksi lavastuksellinen herkkupala, varsinkin kun niin usein äänitehosteista ja melukoneista olen marissut. Tässä sateen ja ukkosen ääntä käytetään prikulleen oikein mitoitettuina juonen kulkua säestämässä. Ihan hymyilemään pistää ukkosen ja pastorin sopusointuinen jyrinä.

    Joka tapauksessa monin verroin paremmin onnistunut kokonaisuus kuin samojen tekijöiden Nummisuutarit pari vuotta sitten. 'Emotionaalisten piikkien' ansiosta sittenkin täydet kolmoset. Kansalliseatterin ohjelmistossa tuntuu nyt olevan puolen tusinaa kiinnostavaa tapausta. Täytyypä terästyä. Nyt kun lipun hankkiminenkin on tehty mukavaksi (printtilippu). Learkin täytyy vielä nähdä nyt kaihileikkauksen jälkeen aivan uusin silmin.
     

    381Lear, SKT suuri

    Tekijä: Shakespeare, ohjaaja: Lundán Reko
    20060211 SKT suuri :::3:3: : : 0
    AJK:  Kolmas kerta. Nyt ei vain kuultuna, vaan myös kunnolla nähtynä, kolmas penkkirivi ja kaihi leikattu. Iso nautinto: on sitä teatterissa sekä kuultavaa että nähtävää. Learissa eri toten. Ihmetellä täytyy kuinka nyt jo lähes vuoden rallin jälkeen yhä tuore ja jos mahdollista entistä väkevämpi esitys. Kyllähän sen ymmärtää, että esitys toistoissa hioutuu, mutta olisi myös ymmärrettävää, jos jossakin vaiheessa esittäjät väsähtäisivät. Niin ei näytä käyneen. Tulikin lopukaneettina erityisesti hämmästeltyä, että kuinka jaksavat. Tässä erityisesti Lear ja Gloucester - Esko Salminen ja Ismo Kallio. Osat ovat mittavia ja esittäjät iäkkäitä, meidän ikäisiä. Tuntuu, että enemmän kuin kymmenen vuotta saisi meikäläisen iästä ottaa pois että tuollaista menoa jaksaisi. Mahtaisiko sittenkään tuohon riehuntaan olla puhtia? Paljoa Salmista vähemmälle ei jää Ismo Kalliokaan. Mihin aikaan mahtavat saada unen tällaisen jälkeen? 

    Tällä kertaa tuli erityisesti huomio kiinnitetyksi siihen kuinka paljon tässä tulee ruumiita. Learin vävy kuolee, Gloucesterin poika kuolee, Cordelia kuolee, lopulta myös Lear kuolee. Eikö ne sisaretkin molemmat kuole?  Eikö sitä nyt vähemmällä selviäisi? Niin että ei mitään uutta auringon alla. Jos on nykyajan televisiosarjoissa väkivaltaa ja ruumiita, niin on niitä siis ollut ennenkin. Eikä se sen siistimpää näiden draamojen syntymisen aikaan, 400 vuotta sitten, muutenkaan ollut. Dokumenttien mukaan eläinten verta ja suolia heiteltiin lavalle. Sen nyt kuitenkin tietää tai ymärtää, etei veri tänään ole oikeata, ei edes eläinten verta, vaikka niin oikealta näyttää. Ihan kuin olisi verta nyt ollutkin vielä enemmän kuin kahdessa edellisessä näkemässäni esityksessä (20050409 o 20050507). Vai oliko kaihilla tässäkin osuutensa? 

    Pitkä on esitys, yli 3½ tuntia, mutta mitään siitä ei poiskaan antaisi. Ei ainakaan ajallisesti. Korkeintaan ne tyhjänpäiväiset modernisoinnit. Vaikka raatsisiko niitäkään? Taisi vaivihkaa tulla hymykin suupieleen, kun kännykkää viestinä hypisteltiin. Ehkä ne salibandy- vai sählymailat (vai onko sama asia?) olisivat pois joutaneet. Kuten jo edellisten esitysten yhteydessä oli puhe, ei myöskään heavy rock - vai mitä se meteli nyt oli - mitään asiallista kontribuutiota vanhaan hienoon näytelmään anna, jos ei paljon siitä poiskaan ota. 

    Väliajalla koen aivan mahdottoman sympaattisen asian Morkussa. Ei tullut etukäteen tarjoilua tilattua, kun suoraan päivällispöydästä jälkiruokakahvitkin juoneena tuli lähdettyä. Rupesi sitten kuitenkin kahvia tekemään mieli. Morkussa ei ollut niin kovaa tungosta, etteikö olisi ennättänyt. Sitten taas huomaan että vain yksi kahvinvalkaisuaine on tarjolla. Valittelen kerman puuttumista. Eikö vain iloinen edeskäypä sano, että kyllä täältä sitäkin löytyy ja tempaisee litran tölkin esiin. 'Pannaanko paljon vai vähän?' Ai, että tuli hyvä mieli! Ihan kuin olisi edellisten kertojen valitukset menneet perille. Ties vaikka olisivatkin! Vähän siihen viittasi hymysuun maininta: 'Kyllä se netti tehokas väline on', kun kerroin että nettisivuillani kerman puuttumista olen valitellut. Joka tapauksessa: Kiitos, rakas Kansallisteatteri!
     

    382 Paratiisin lapset, SKT suuri

    Tekijä: Prévert Jacques, ohjaaja: Hällström Arto af
    20060219 SKT suuri : : :3:2: : : 30
    AJK:  Parodiaa teatterista - eräs suosituimpia näytelmän aiheita. Teatteristahan on puhe Papin perheessäkin, joskaan ei varsinaisesti parodioivassa mielessä. Ymmärettävää tietysti, että näytelmän kirjoittaja helposti tähän aiheeseen lipsahtaa, hän kun teatteria koko ajan tekee. Mutta meille muille se on vähän 'tårta på tårta'. 

    Tavallisesti tällaisessa tapauksessa teatteria tarkastellaan pelkästään sen tekijöiden kannalta, mutta tässä näytelmässä on myös yleisö tavallista enemmän mukana, ei me näytelmää todellisuudessa katseleva yleisö, vaan näyttämön takaosassa sopivin ääniefektein varsin hauskasti esiin loihdittu fiktiivinen yleisö. No tietysti myös osa lavalla esiintyvistä näyttelijöistä on yleisöä. Tällä kertaa myös näytelmäkirjailija, jopa kolme hauskasti yhtenä miehenä esiintyvää näytelmäkirjailijaa on osapuolena parodiassa. 

    Kaikkea vauhdikasta ja hauskaa hullutusta keksivät. Sanaton pantomiimikko on ikäänkin pääosassa. Aika suuren osan katsojan silmässä varastavat myös muutamat muut vuorosanattomat, nimittäin uskomattoman notkeat ja taitavat akrobaatit. Herättävät lähes kauhunsekaista kunnioitusta, kun melkein solmuun kiertyvät. Ja meikäläinen kun ei tahdo sukkaakaan jalkaan taipua laittamaan! Aikamoinen kirjo kaikenlaisia huvittavia ja selvästi piirtyviä hahmoja tässä sen takaa, ettei meno pysähdy eikä tarvitse syventyä syntyjä syviä pohtimaan. Vanhimpia ammattikuntia komeljanttarien ohella ovat hirveän näköinen homekorva taskuvaras (Heikki Nousiainen), isokorvainen palkkamurhaaja (Juka-Pekka Palo), parittaja, kirjuri ym henkilökohtaisten palveluiden tuottajat. Ihan erityinen tyyppi on sataprosenttinen kyynikko, hänkin oman toimensa ohella näytelmäkirjailija (Markku Maalismaa). Kaiken kaikkiaan todella värikäs joukko, myös puvustukseltaan, eikä vain puheiltaan. 

    Samoin on värikäs nähtävyys aikamoisista rakennelmista muodostuva näyttämö. Se pyörii jatkuvasti, lavaa nousee ja lavaa laskee. Oikealla edessä kuuluu huomattavan voimakas varmaankin tahaton narahdus (näin kuvittelen, kun ei mitenkään vuorosanaksi satu ja koska elävästi muistuttaa 100-kertaiseksi voimistettua vapautuvan ilmavaivan ääntä) juuri kun nouseva taso saavuttaa lattian tason. 

    Kaiken tämän sitten sekoittaa jumalaisen kaunis ja hyvä nainen (Katariina Kaitue). Häneen vähän yksi jos toinenkin on rakastunut. Pyssyjäkin hänen vuokseen paukutellaan. Se mielikuva jää, että pantomiimikko tämän päävoiton sitten sieppaa, joskaan ei ihan siististi, kun oma perhe siinä rytäkässä särkyy. Ei siis ihan pelkkää harmitonta komiikka ole, vaikka kuitenkin huvin puolelle kallistuu.

    Väliaikakahvin tilasin ennen näytännön alkua, kysyen varmuuden vuoksi: pystyttekö takaamaan kerman kahviin. Kyllä pystymme. Näin olikin. Silmissä vilahti tiskillä litran kermapänikkä. Jaha siitä siis oli kotoisin. Mutta voi kauhistus: väärän laista tavaraa! Oikeata kunnon kermaa, jota harvan vatsa sietää. Pitäisi ehdottomasti olla hyla- eli kevytkermaa. Jos olisikin pelkkiä narahduksia, mutta kun on ne kauheat vatsan väänteet. Pitääköhän sittenkin ruveta kiikuttamaan mukana sitä omaa kermapurkkia.
     

    383 Virhe, SKT suuri

    Tekijä: Saisio Pirkko, ohjaaja: Saisio Pirkko
    20060318 SKT suuri : : :3:2: : : 126

    Tekijät

    Ohjaus Pirkko Saisio 
    Lavastus Kati Lukka 
    Puvustus Tarja Simonen 
    Musiikki Sanna Salmenkallio 
    Rooleissa Kyllikki Forssell, Kristiina Halttu, Jussi Lehtonen, Pirjo Luoma-aho, Heikki Pitkänen, Sari Puumalainen, Esa-Matti Pölhö, Nora Raikamo, Anna-Maija Tuokko, Seela Sella 
    Muusikot Taito Hoffrén, Anna E. Karvonen, Tuula Niiranen, Sanna Salmenkallio, Jarno Tastula 
    AJK:  Tämä on niitä näytelmiä, joihin suhtaudun tietoisen ennakkoluuloisesti. Oikeastaan vain varma klassikko perinteiseen tapaan, jos sellaisesta on tietoa, ei minussa aiheuta ennakkoluuloja. Muilla on ikäänkuin todistustaakka ja ekstra handikappi voitettavanaan. Harvemmat voittavat, mutta niitäkin on. Yksi väkevästi mieleen jäänyt on Paavo Rintalan Pojat kaupunginteatterissa. Niin vain kuitenkin käy, että tämäkin Virhe voiton puolelle kipuaa. Oikeastaan melkein sen ansiosta, että tilasin etukäteen väliaikakahvit, kiitos taas. Ensimmäisen näytöksen jälkeen olisin ollut valmis lähtemään kotiin kuten edessäni kaksi nuorehkoa naishenkilöä, jotka huomattavan harmistuneina kommentoivat: 'ei niin järjen häivää, törkeätä'. Heidän lähtönsä ja minun jäämiseni koitui sikäli onnekseni, että näkymä parani, kun toinen heistä huomattavan suurikokoisena peitti ensimmäisen näytöksen aikana aika pahasti näköalani. Menköön tyytymättömyyteni ensimmäisen näytöksen esitykseen hitaan sytytyksen tiliin. Olen vähän siinä käsityksessä, että tekijät ja ohjaajat joskus myös tahallaan ärsyttävät ensimäisen näytöksen avulla katsojia. Sillä tavoinhan sitä saadaan syntymään väliaikakeskustelua. Mutta on siinä riskinsäkin. Saattavat katsojat lähteä kävelemään. 

    Oikeastaan en usko, että tässä tapauksessa tekijä/ohjaaja pelkästään väliaikakeskusteluun tähtää. Eikä se siihen jäänytkään. Ensimmäisen näytöksen mittaan esitys vaikutti tavanomaiselta oman oksan sahaamiselta eli yritysmaailman mollaamiselta heppaisin perustein. Eikä oikein näyttelijätyökään vakuuttanut. Ihmeellistä hihkumista ja vuorosanoja ikäänkuin puppusanageneraattorista tai kuten nykymuoti on pika-assiosiaatioina haastattelijan antamiin ärsykesanoihin. Oma huvinsa siinäkin, mutta liika on liikaa. Sitten alkoi esityksessä hahmottua johtamisen ongelma. Minua on jo melko pitkään askarruttanut asiantuntijaorganisaation johtamisen ongelma - täysin vain spekulatiivisessa mielessä. Miten voidaan sellainen yritys saada pysymään kasassa, jonka koko pääomakanta on työntekijöiden päässä. Kun sellaisen yrityksen työntekijä lähtee, lähtee myös toinen tuotannontekijä eli pääoma - toisin kuin perinteisessä tehtaassa. Johtajalle on iso haaste saada työvoima viihtymään ja pysymään ja vielä toimimaan niin, että se puhaltaa yhteen hiileen. Tätä näytelmää seuratessani havahdun toteamaan, että sama on ongelma idean- tai mielikuvantuotantolaitoksessa. Vaikka ei tavallaan asiantuntijasta voida puhua, on kuitenkin kysymyksessä ihmisen päässä asuva kapitaali. Kulkee pään mukana. Ettei vain olisi vieläkin vaikeammin hallittavissa kuin asiantuntemus? Mielikuvat ovat äkillisiä ja oikukkaasti vaihtelevia. Asiantuntemus luonteeltaan kumuloituvaa. Siinä ero. 

    Miten Venäjä valloitetaan? Tässä tapauksessa on kysymys potentiaalisesti suurten markkinoiden eli Venäjän valloittamisesta. Millaisilla mielikuvilla se voisi tapahtua? Järjestetään lopulta jopa kilpailu. Vastakkain ovat tavallaan meneisyys ja tulevaisuus. Menneisyyttä edustaa uudelleen vahvassa nousussa oleva ortodoksinen uskonto ja tulevaisuutta nuorison unelmat. Tässä vaiheessa mukaan kytketään vielä eettiset näkökohdatkin. Mikään ei ole pyhää. Vanha perinne sotketaan markkinahumuun. Eroaako lainkaan siitä, kun edellisen yhteiskuntajärjestyksen aikana ateismin avulla kirkko maahan lyötiin. Vähän epäilen, ettei Venäjällä ihan näin rajuun pilakuvahommaan taivuta. Kunhan ei vain syntyisi samaa liikettä kuin pilakuvista muhamettilaisissa maissa. No niinhän näytelmässäkin käy, että nuorison unelmiin tukeutuvat mielikuvat voittavat ja vastaava cola-mainos palkitaan. Entä jos kysymys olisi ollut votkasta eikä limonaatista? Kumpi tausta olisi silloin ollut luontevampi? No, voisi kuvitella, että tekijä on tätäkin vaihtoehtoa ajatellut, mutta sen viisaasti väistänyt.

    Oma osansa siihen, etten väliajalla poistunut, oli kahden veteraaninäyttelijän esiintymisellä. Seela Sella ja Kyllikki Forssell antavat ensimmäiseen näytökseenkin sen verran ytyä, että sitä juuri jaksaa katsella. Itse asiassa osa ennakoluuloista kohdistui kyllä juuri siihen, että olisiko koko teos jotenkin näille henkilöille yleisön kosiskelemiseksi kirjoitettu. Siksi en ole mennyt enkä aio vastaisuudessakaan mennä katsomaan Kvartettia, niin hyviä kuin sen jäsenet ovatkin. Pitkin matkaa on nimenomaan näiden hienojen näyttelijäiden suuhun sovitettu ainakin puolen tusinaa varsin nasevaa repliikkiä. Minua myös miellyttää amerikkalaisen agentin sanailu, vaikka siinä aika paljon mitä banaaleimpia suomalaisuusklisheitä onkin. On myös asiallista ja järkevää yrityselämän filosofiaa. Tässä näytelmässä ei varsinaisesti tavoitella viihtyisyyttä tai kauneutta, mitkä myös hyvin tärkeitä teatterin elementtejä ovat, mutta minulle kyllä pari yksityiskohtaa tuottaa esteettistäkin nautintoa. Kuinka se nyt oli, ensimmäisen näytöksen lopulla vai toisen alussa on erittäin kaunista ortodoksista kirkkomusiikkia, se hiljainen, ei se rämisevä, jota varsinaisessa actionissa käytetään. Samoin minua viehättää suuresti se komea tauluseinä. Ei ole niinkään tärkeätä, mitä tauluja siinä on. Eihän niitä nyt tule edes sillä tavoin katsoneeksi, mutta itse idea. Oikein hieno. Edelleen pidän venäläisestä puvustuksesta. Viitat, jopa se selvästi keinokuituinen ovat upeita. Ja miten kaunis tuleekaan morsiamesta, vaikka ensin ei melkein kehtaa katsoa sinne päinkään niinkuin ei muutenkaan nuorisoa asujensa ruman tyköistuvuuden vuoksi. 

    Vielä tulin pysähtyneeksi pieneen yksityiskohtaan: vieraskielisten sanojen ääntämiseen. Pitäisikö koko esityksessä noudattaa jotakin tiettyä linjaa? Ensi ajatus on, että pitäisi. Ohjaajan kuuluu huolehtia, että kaikki ääntävät samalla tavalla. Mutta ehkä ei sittenkään tarpeen. Hyvä esimerkki Pisa (on puhe kallellisesta tornista). Oikeastaan on kutakuinkin yhdentekevää äännetäänkö italialaisittain (soinnillinen s) vai suomalaisittain (soinniton). Luulen, että harva huomaa. En tullut panneeksi merkille oliko horjuvuutta saman henkilön ääntämisessä. Kyllikki Forssell kuitenkin johdonmukaisesti ääntää selkeän (mutta ei briljeeravan korostetusti) italialaisittain, myös 1½-pituinen i - ei pitkä eikä lyhyt vaan 1½ - varma merkki kielen taidosta. Ehdottomasti täydet pisteet. Sen sijaan nimen Aivazovski ääntämisessä todella törkeältä kuulostaa Aivatsovski. On sentään niin tunnettu nimi. Tässä z (kuten yleensä slaavilaisissa kielissä) tarkoittaa soinnillista s-äännettä. - Sattuu niin somasti, että juuri tänään (20060320) joku arkkitehti pohtii Hesarissa mielestäni erittäin ansiokkaasti suomen kielen pehmeyttä, siinä sivussa myös s-äännettä. Tässä näytelmässä olen havaitsevinani samojen  henkilöiden ääntävän Aivatsovski ja Aivasovski (tavallinen s). Jälkimmäinen meneekin ihan täydestä. Mahtoiko kukaan soinnillisella s-llä ääntääkään?

    Kaiken kaikkiaan sittenkin ehdottomasti katsomisen arvoinen kappale. Voisi ehkä parantua, jos vaikka sen kolmen tunnin ylityksen verran saisi pois. Mutta mitä? Enpä osaa sanoa. Loppujen lopuksi se alun meluisa mielikuvatanssikin, kyllä sekin asiaa palvelee. Vai olisiko se huutokauppa? Aika karmea juttu. Eihän silläkään varsinaisesti pääasian eli mielikuvien tuotannon kanssa ole tekemistä. Niinkuin ei ehkä pikkujoulujuhlillakaan. Ne tietenkin korostavat tekijän kannanottoa yritysetiikkaan. Sitä taas nykyään pidetään trendikkäänä.
     

    Inkeri Rissanen: déjà vu

    Inkeri:  Katsoin Saision Virheen viime joulukuussa. Pitkä päivä oli takana, olin tullut bussilla Helsinkiin , käynyt ostoksilla ja ehtinyt vaihtaa teatteritällingin päälle sukulaisissani Espoossa. Liput olin tilannut näppärästi netin kautta jo paria kuukautta aikaisemmin, mutta silti paikkamme olivat  - ilmeisesti pikkujoulusesongin vuoksi - ylhäällä piippuhyllyllä ja ennen näytäntöä arvelutti kovasti kuuluuko sinne hyvin, näyttämö näkyi täydellisesti mitään salaamatta, mutta olisipa ollut teatterikiikari kerrankin tarpeen!

    Näytelmän alku oli modernin tempova, viittasikohan se nyt siihen, miten liike-elämässä tarvitaan innovaatiota, terävää älyä ja huomiokykyä, herkkyyttä tiimityöhön, mutta se vain jatkui ja jatkui ja välillä oli pakko painaa silmät kiinni ja antaa aivoille pieni lepohetki, kukaan ei huomannut, ei, reilun tunnin paikallaan olo aiheuttaa varmaan saman reaktion useimmille. Ja tuskinpa mitään tähdellistä jäi näkemättä, oli niin paljon koottavaa palapeliä, että joku pala jäi varmaan löytymättä. Totesin, että Seela Sella ja Kyllikki Forssell pystyvät täyttämään näyttämön omalla vaalealla pienuudellaan, jollakin harkitulla pikku liikkeellä. Ihan kuin muut olisivat hämärtyneet tai hävinneet pois. Ja se pramea tauluseinä vain korosti tätä suuruuden ja pienuuden asetelmaa.

    déjà vu, tunne, että on nähnyt tämän joskus jossain muualla tuli mieleen useamman kerran, Haavoittunut enkeli, maalaus, jossa kaksi vakavannäköistä poikaa kantaa enkeliparkaa riukujen päällä, se muistui mieleen kun yhtä kuljetettiin kapealla sängyllä, vai miten se nyt tapahtuikaan… 

    Se joka lähtee kesken näytelmän pois, menettää varmasti sen paremman jälkimmäisen osan, jossa alun hapuilevat juonen pätkät saavat kiinteämmän jalansijan, jossa déjà vu voimistuu, jossa katsoja palkitaan vaivannäöstä. Tämä näytelmä vaatii katsojalta paljon, melkein samaa kuin liike-elämä tekijöiltään. Siksi en suosittelisi sitä kovinkaan monelle, sanoisin, että mene omalla vastuulla, hyvin levänneenä ja juo väliajalla vielä kunnon kahvit!
     

     
    Vieläkin harmittaa, kun jäi tilaisuus käyttämättä. Oli kerran tapaaminen kansallisteatterin pääjohtajan kanssa. Olisi ollut mahdollisuus haastattaa teatteriorganisaation johtamisesta, mutta hassasin sen mahdollisuuden ja jouduin kuuntelemaan pääjohtajan huoneen taiteesta. Ihan jees, mutta johtaminen olisi ollut vielä paljon enemmän jees. Taidanpa muuten keksiä kikan, jolla tämä puute korjataan. Perästä kuuluu, sanoi torventekijä. 

    384 Vee mälu, ze-Endla

    Tekijä:Stephenson Sheelagh, ohjaaja: Sinissaar Triin
    20060412 ze-Endla : : :2:2: : : 217
    Kolm õde saavad üle pika aja taas kokku oma ema matusel. Elustuvad mälestused, minevik põimub olevikuga ja nii mõnedki seigad nende ühisest noorpõlvest tõusevad uude valgusesse. Õdedevahelisi pingestatud suhteid teravdab veelgi nende elukaaslaste kohalolek. Närvierk näidend on samaaegselt nii argine kui ebamaine, nii räme kui poeetiline, nii kurb kui naljakas. See on elu kõigis oma värvides. 2005. aastal sai "Vee mälu" publiku lemmiklavastuse preemia. tõlkija Triin Sinissaar lavastaja Madis Kalmet kunstnik Kristiina Münd (külalisena) muusikaline kujundus Feliks Kütt osades Piret Rauk, Lii Tedre, Piret Laurimaa, Ireen Kennik, Jaan Rekkor, Ago Anderson 
    Hind: 120.00
    AJK:  Tällä kertaa onnistui teatterissa käynti toisin kuin viime syksynä. Tuntuu olevan aikamoinen kulttuuri-innostus, sillä teatterilippuja ei niin vain ole saatavissa. Täytyy varata etukäteen hyvissä ajoin. Vee mälu (Veden muisti), vähän erikoisen tuntuinen nimi, mutta itse asiassa täyttä asiaa. Nimittäin nimi sinänsä. Eli vedelläkin on muisti. Tarkoittaa sitä, että jollakin mikro- tai millimikrotasolla, molekyylitasolla veteen jää kaikesta vedessä olleesta jokin jälki, jätös, jäänne, joka sitten säilyy pitemmän tai lyhyemmän ajan ja kertoo, että jotakin on ollut. Itse asdiassa en enää muista miten tämä liittyy tähän näytelmään, joka kertoo äidistä ja hänen kolmesta tyttärestään, jotka tapaavat äidin hautajaisissa. 

    Tämä on todellakin tragikonedia, kokonaan tekemällä tehty traagisten  ja koomisten kuvitteellisten taphtumien varaan. Mahdotonta kuvitella, että todellisessa elämässä tragiikka ja komiikka näin selvästi ja vahvasti yhteen lyöttäytyisivät. Äiti kuolee, mutta näyttäytyy jatkuvasti ja mitä vähimmässä määrin kuolleen oloisena. Tyttäret valmistautuvat hautajaisiin, mutta mitä vähimmässä määrin hautajaistunelmissa. Yksi tytär pitää ohjaksia käsissään ja hoitelee käytännön asioita. Toinen on lääkäri ja näkee vakavat asiat huomattavan arkisina biologisina tapahtumina. Kolmas on pahimman luokan hysteerikko ja narkomaani. Kaksi kunnollisen oloista miestä kuuluu myös kuvaan. Toinen on lääkärin poikaystävä, toinen toisen tyttären aviomies. 

    Kyllä verevä äiti lopulta arkkuunkin joutuu, kannetaan viimeiseksi yöksi arkkuinen päivineen omalle sängylleen. Vävyt sitten kahdestaan raahaavat anopin ulos, joutuvat eteiseen mennessä nostamaan arkun sisältöineen melkein pystyyn, että saisivat ulos ovesta, eteisessä pudottavat arkun kolisten lattialle. Tätä ja kaikenlaista muutakin tapahtuu. Komiikka ei missään vaiheessa käy ylikevyeksi eikä hersytä naurua sen enempää katsojissa kuin esittäjissäkään. Ei synny farssia, mutta ei liioin tragiikkakaan haudanvakavaksi vedä. Jos on äiti upea näky haamuna näyttämöllä liikkuessaan, niin ovat sitä myös tyttäret hautajaisasuissaan. Hysteerikolla tosin hame juuri ja juuri vesirajan alapuolelle ulotuu ja verkkosukat sopisivat myös punaisten lyhtyjen kadulle, mutta pakko myöntää, että itse asiassa sopivat myös tähän tilanteeseen tällaiselle tyttärelle. Ensin suhtaudun erikoislaatuiseen menoon ja meininkiin varsin pidättyvästi, mutta loppujen lopuksi joudun hyväksyvästi hymähtämään. Mitään syvällisempää jälkipohdintaa ei aiheuta.
     

    385 Helsingin taivaan alla, Ryhmäteatteri

    Tekijä: Keski-Vähälä ym, ohjaaja: Leskinen ym
    20060422 Ryhmäteatteri :1:1: : : : : 243
    ALK: Juoni oli vanhoja kliseitä ja näyttämöllä kosiskeltiin jotakin katsojaryhmää kaatamalla saavikaupalla vettä. Työpaikalta oli siellä paljon väkeä, joku piti näytelmää hyvänä, kun ei kuulemma ollut ennen tiennyt, että vanhustenhoidon määrärahoja oli Helsingissä niin paljon supistettu. Eiköhän uutisointi kuulu jollekin muulle kuin teatterille.

    Sääli antaa ykkköset, mutta ei se muuta ansaitse. Ykköset annamme, vaikka näyttelijät olivat erinomaisia, varsinkin Outinen ja Virtanen.
     

    386 Kutsumattomia vieraita, SKT suuri

    Tekijä: Lundán Reko, ohjaaja: Lundán Reko
    20060422 SKT suuri : : :3:0: : : 247
    AJK: Tapahtuikohan virhe? En ollenkaan päässyt mukaan juoneen. Vaikutti kovalta ja epäinhimilliseltä. Olisi ehkä pitänyt etukäteen vähän tutustua. Onhan siinä edes ainakin yksi hyvä esittäjä: Ismo Kallio. Särähtiköhän sitten liikaa tämä nykyinen muoti-ilmiö: tuottavuuden parjaaminen? Tuottavuus esitetään nykyään pelkästään kielteisenä asiana, vaikka se todellisuudessa on yksi tärkeimmistä ja myönteisimmistä. Mutta se myös kuvataan aivan päin seiniä. Tuottavuuden, oikeammin tuottavuuden nousun, kasvun ydin on täsmälleen päinvastainen kuin mitä annetaan ymärtää. Ei suinkaan pahan olon lisääminen ihmisiä loppuun ajamalla vaan hyvän lisääminen siten että annetut tarpeet pystytään tyydyttämään entistä pienemmin ponnistuksin ja resursseja vähemmän kuluttaen. Se on tuottavuutta ja taloudellista kasvua. Miten voisi muuten ollakaan? Täytyisikä sittenkin mennä uudelleen katsomaan? Nyt lähdin väliajalla pois. Kaduttaa jo.

    387 Talupoja au. Pajatsit, ze-Estonia

    Tekijä: Mascagni, Leoncavallo, ohjaaja: Kuningas Neeme
    20060513 ze-Estonia : : :3:2: : : 289
    AJK:  Tässä kävi nyt vähän hassusti. Pienehkö mutta erittäin terävä sanoitustaulu houkutteli seuraamaan vironkielistä käännöstä italiaksi lauletusta oopperasta. Ensin seurasinkin, mutta sitten huomasin, että laulavat niin selkeästi, että pystyn vaivatta seuraamaan italialaista tekstiä, varsinkin vilkuilemalla silloin tällöin käännöstä. Oliko siinä myös englanninkielinen käännös alla? Taisi olla. Loppujen lopuksi kävi niin, että ensimmäisestä oopperasta Talonpojan kunniasta tuli minulle italian oppitunti ja kaikki muu unohtui. En tullut seuranneeksi musiikkia enkä taiteilijoiden esiintymistä, kun pinnistelin italian perässä. 
    Toisessa esityksessä, Pajatsossa, taas kävi niin, etten enää jaksanut pinnistellä italian kanssa. Tuntui ihan, ettei niin terävästi olisi artikuloitukaan kuin ensimmäinen. Sen sijaan silmät iskeytyivät lavastukseen ja mahdottoman 'värikkääseen' (tärkein osa: mustavalkea) puvustukseen. Ja tässä nyt sentään tuttu musiikkikin tavoitti korvan. Niin että vähän harakoille meni. Seurue (YLEn eläkeläiset) sen sijaan tuntuivat olleen ylen ihastuneita ja kilvan kiittelivät esityksen tasoa.

    388 Evita, HKT suuri

    Tekijä: Rice - Webber, ohjaaja: Nuotio Kurt
    20060518 HKT suuri : : :3:2: : : 289
    AJK:  Varmaan on käynyt selväksi linjani: en ole lainkaan inostunut musikaaleista, enkä ole opperankaan ystävä. Niin että ennakkoluulojen vallassa menen katsomaan tällaista esitystä, lipun hintakin on mielessä. Mielestäni esitys myös alkaa liikaa rämisten. Niin muuten myös monet 'tavanomaiset' teatterikappaleet, olen ollut huomaavinani. Epäilen, että ohjaajat tekevät tämän tahallaan. Sillä tavoin saadaan aikaan nousujohtoisesti paraneva trendi ja lopussa kiitos seisoo. No niin kävi kyllä tässäkin. Ehdottomasti. Juoni on kovin väkevä ja dramaattinen. Eikä se rönsyile, niin että tiukka linja alusta loppuun tyyli säilyttäen voitti epäluuloisenkin puolelleen. Eva oli kovin sympaattinen ja hyvä. Mutta ennen kaikkea rinta nousi rottingille, kun katseli ja kuuneli kun 'meidän Petja' esiintyi. Kyllä voi pojalle ennustaa hienoa uraa. Ei vähäisintäkään haparointia, vaan koko lava hallussa. Loistava idea, varmaan siis Webberin tai Ricen, istuttaa Che tähän spektaakkeliin. Sillä ei kai Kuuban vallankumouksen sankari, muistaakseni venezuelalainen Che Guevaralla mitään tekemistä Argentiinan kanssa ollut? Mutta asiallisesti, ja varsinkin kertojana, sopii kuin nyrkki silmään. Kyllä tässä selkeä kuva Eteä-Amerikan, erityisesti tietysti Argentiinan yhteiskunnan erilaisuudesta meikäläiseen verrattuna annetaan, improvisointia, tunneperäistä, tuntuu olevan yhteiskuntaelämä. Tuntui hyvältä, että on olemassa myös ensi käden kosketus, tosin vain muutaman päivän pituinen, sikäläiseen elämänmenoon.

    Niin että Evitan voitoksi ja erityisesti Petjan voitoksi tämä kääntyi. Viis korkeasta lipun hinnasta .
     

    389 Mies, joka ei osannut sanoa ei, zk-Nilsiä kt

    Tekijä: Kylätasku Jussi, ohjaaja: Kuikkaniemi Heikki
    20060705 zk-Nilsiä kt : : :2:1: : : 440
    AJK: Koko paikalla oleva klaani katsomassa, 11 henkeä miehittämässä eturiviä ja vielä paria seuraavaakin. Useampaan kertaan tulin ajatelleeksi, että ei tämä nyt oikein lapsille sopiva näytelmä ole. Paljon jää heiltä luultavasti ymmärtämättä. Eikä minun mielestäni muutenkaan itse näytelmä kovin kaksinen ole: helppohintaista alapään huumoria sekä sanoin että teoin. Kansaa tuntuu kuitenkin naurattavan. Kieltämättä onkin monia humoristisia episodeja. Ja ennen kaikkea näyttelijätyö on aivan moitteetonta. Monet edellisistä vuosista tutut henkilöt ovat selvästi parantaneet suoritustaan. Kari Summanen puuttuu. Tulen ihmetelleeksi, että olisiko hänen suvereeni osaamisensa ikäänkuin blokki muille. Nyt kun Summanen puuttuu, muut uskaltavat panna paremmin itsensä likoon. Kyllä ilman muuta ohjaajallekin täytyy antaa täysi tunnustus. Katkelman tästä esityksestä näkee sitten pari päivää myöhemmin ilmaiseksi puoli pitäjää torilla Pitäjäläisen 30-vuotisjuhlassa. Uskon että se esitys vetää lisää katsojia myös varsinaisiin näytöksiin. 

    390 Särkilampi, zk-Säyneisen kt

    Tekijä: Korhonen Pirkko, ohjaaja: Korhonen Pirkko
    20060708 zk-Säyneisen kt : : :2:1: : : 440
    AJK: En keksi, nytpä kuitenkin keksin, mistä saan tiedot tämän näytelmän tekijästä ja ohjaajasta: netistä suoraan hakusanalla 'Särkilampi'. Ansaitsee tekijä suurkiitoksen. On huomattavasti kiinteämpi ja ärhäkämpi juoni kuin Nilsiän näytelmässä, mutta täällä taas esittäjät eivät yllä läheskään Nilsiän taitureiden suorituksiin. 'Kirkonkylässä tapahtuu...' on juonena. Paikkakunnalle saapuu uusi opettaja, kun tähän asti yksiopettajainen koulu muuttuu kaksiopettajaiseksi. Entinen opettaja ei millään tahtoisi sostua reviirinsä jakamiseen. Mutta uusi opettaja ei anna periksi vaan vaatii osansa. Asuntoasia järjestetään ensimmäiseksi ja lopulta soudellaan poikamiesjurrikan kanssa kuun siltaa pitkin Särkilammella. Tyypillisiin kesäteatterinäytelmiin tämäkin kuitenkin kuuluu. Ei sisällä mitään, mikä jäisi pitemmäksi ajaksi mieltä askarruttamaan. Silti kuitenkin ehdottomasti katsomisen arvoinen kuten varmaan kaikki kesäteatteiesitykset. Kesäteatterit ovat todella keskikesän kulttuuria ja niillä on omat uskolliset katsojansa, jotka kiertävät muutaman viikon aikana paikasta toiseen.

    391 Siltalan pehtoori, zk-Siilinjärven kt

    Tekijä: Selmer-Geeth, ohjaaja: Sundberg Anita
    20060713 zk-Siilinjärven kt : : :2:1: : : 465
    AJK: Näytelmä on 100 vuotta vanha ja perustuu luokkaerojen olemassa oloon. Ihan kuin olisi museon ovesta kulkenut kun tätä ryhtyi seuraamaan. Eivät tunnu enää todellisilta nämä herrasväen ja palvelusväen väliset pikku ristiriidat ja niihin perustuva juoni. Pehtoori paljastuu sivistyneeksi aatelismieheksi. Ja sen mukaan sitten kääntyy oletettua paljon rikkaamman neiti-ihmisen mieli. Väliin mahtuu keikari ratsumestarin suuret luulot samaisen neidin suhteen, samoin kohtauksia heinäpellolla ynnä muuta, ynnä muuta. Näytelmässä on aika monta selvästi piirtyvää ihmishahmoa ja kakki puettu varsin näyttäviin asuihin. Esitystaidotkin ovat ihan jees. Niin että tämäkin on ihan laadukasta tyypillistä kesäteatteria ja kun vielä sääkin on mitä parhain, ei yhtään harmita, että tuli lähdettyä.

    392 Kätkäläinen, zk-Alapitkän NS

    Tekijä: Hämäläinen Simo, ohjaaja: Pajula Matti
    20060715 zk-Alapitkän NS : : :3:3: : : 465
    AJK: Tämän esityksen anti voidaan kiteyttää yhteen paljon puhuvaan lauseeseen: 'Vatsalihakset kipeinä poistumme teatterista.' Ei muruakan tarvitse täydestä kolmosesta tinkiä. Päin vastoin, tämän joutuu panemaan ehdolle vuoden teatteritapahtumaksi parhaiden ammattimaisten esitysten rinnalle. 

    Kuvittelen kyllä, että osa tämän näytelmän huumorista valuu kuin vesi hanhen selästä, ellei katsoja ole lähes meikäläisen ikäinen. Niin paljon siitä liittyy lähes 50 vuoden takaiseen maailmaan. Tätä siis ehkä myöhemmin uhkaa sama museoituminen kuin minkä edellä Siltalan pehtoori on jo kokenut, se kun kertoo 100 vuoden takaisesta elämästä. Ei ole enää sen muistajia katsomossa. Mutta tämän on. 

    Jo ennen näytelmän alkua, vai oliko sittenkin väliajalla, piti käydä selvittämässä kulisseissa rekvisiittana olevien kahden ison maitotonkan kokoa, kun minusta ne näyttivät 'kuusikymmppisiltä', mutta mukana olleista maidontuottajista vain 'nelikymppisiltä'. Itse en ole kumpiakaan nostellut, mutta he maidontuottajina ovat. Minä vain kouluun aina maitoauton lavalla matkustin ja sillä tavoin tuntumaa tonkkiin sain. Ei selvinnyt, kun leima oli takapuolella enkä kehdannut koskea. Toinen ihme oli Lada, joka käynnistettiin ruuvimeisselillä. Siinä ei todellakaan ollut avainta. Jäljestäpäin kuulinkin ohjaajalta, että oli ollut, mutta oli katkennut ja jäänyt pätkä lukon sisään. 

    Ei saanut Kätkäläinen Ladaansa katsastetuksi, vaikka se hyvin liikkuikin ja katsomosta katsoen kuin ihmeen kautta osui portin kohdalle eikä törmännyt pieliin. Kätkäläinen, vaikka aikamoisena machona esiintyykin, jää toiseksi, kun ylen tomera katsastajaneiti tekee tehtävänsä. Kilvet repäistään irti ja Kätkäläisestä tulee jalkamies. No ei hätää, sattuu liukaskielinen liikemies paikalle ja vetää Kätkäläisen imuunsa. Isot marjapisnekset ovat mielessä. 

    Lakkoja ei tule koko valtakuntaan, nyt niistä maksetaan mitä vain. Ja Kätkäläisellähän sitä tavaraa on kokonaista kaksi hehtaaria eli 20 000 neliötä. Ja kun joka neliöltä saadaan 10 litraa vai oliko se nyt kiloa ja joka kilolta saadaan 10 markkaa, niin Kätkäläinen suorittaa nopean laskutoimituksen: se tekee 2 miljoonaa. Viis Ladasta, Mersu ostetaan... ja emännällekin, hänelläkin loistava roolisuoritus kuten niin monella muullakin, uudet lääväsaappaat! Alue täytyy vain suojata kunnolla. Ei muuta kuin laitetaan räjäytystyömaaksi. 

    Alkuun tämä peli käykin ja aina tärähtää, kun Kätkäläinen painaa kytkimestä. Mutta ei ole tämä laillista meininkiä. Ja taas joutuu ystävällinen mutta tiukka poliisi keskeyttämään Kätkäläisen puuhat. Tytär tulee kuitenkin apuun: pannaan leimikoksi. Leimikossa liikkuminen on asiattomilta kielletty. Miten siinä nyt kävikään, mutta puihin kuitenin meni koko miljoonapisnes. Eikä se suokaan itse asiassa ollut enää Kätkäläisen suo, vaan naapurin, Hurskaisen, jolle Kätkäläinen oli sen luovuttanut, mutta nyt uudestaan itselleen oveluudella hankki. 

    Vauhdikkaaseen ja monipolviseen juoneen kuuluu myös nuoremman sukupolven esiintyminen. Naapuruksilla on vallan viehättävät tyttäret, Kätkäläisen tytär vähän vanhempi ja paljon kokeneempi, itse asiassa kaiken kokenut. Päättävät lähteä tansseihin. Hurskaisen tytär on kasvanut tynnyrissä, mutta tullut isäänsä ja vamppaa kerralla tuholaistorjuntalentäjän, joka ehkä on saman luokan tekijä, ainakin heti tulee mieleen, kuin se Pylvänäinen siinä TV-näytelmässä, jossa tuhkamunamiehen vaimo järjesti pariskunnalle perillisen. Pylvänäinen toimitti asian, toi kotiin ja esitti laskun: huolto ja kotiinkuljetus 562 markkaa ja 24 penniä. 

    En nyt tähän onnistu ainuttakaan näytelmän loputtomista huumorin kukkasista toistamaan, mutta sen voin vakuuttaa, että niitä riittää ja ne eivät ole halpahintaisia, vaan todella teräviä ja tyylikkäitä. Osansa tämän loistavan esityksen ansaitsemista kiitoksista saakoot niin tekijä, ohjaaja kuin esittäjätkin. Ihme tapaus on oltava, jos tämän vielä ylittää. 
     

    393 Paholaisen palkka-ampuja, zs-Opera Cava

    Tekijä: Weber Carl Maria von, ohjaaja: Hemanus Juha
    20060728 zs-Opera Cava : : :2:1: : : 533
    AJK: Ainoa esteettinen nautinto on puvustus, joka onkin sitten huippuluokkaa, hieno kokonaisuus ja runsaasti värikkäitä ja tyylikkäitä yksityiskohtia ilman räikeyksiä ja turhia korostuksia. Puvustus auttaa ymmärtämään itse oopperaa enemmän kuin libretto, josta laulettuna en saa juuri mitään irti, vaikka akustiikka onkin aivan uskomaton. Kaikki kuuluu viimeiselle riville saakka täysin moitteettomasti, säröittä. Paikka, Louhosooppera on ihme! Ansaitsisi saada jatkossa arvoistaan ohjelmistoa. Eikö se vetäisi myös puheteatterina? Lavastus tässä spektakkelissa on selkeä ja kaunis metsämaisema, mutta sen keskikohdan kääntely täysin käsittämätön, suorastaan ruma yksityiskohta. Martti Suosalon puheosuus jossakin määrin vetää esitystä maan pinnalle ja tuntuu aploodeista päätellen parhaiten menevän myös yleisöön. Musiikki kyllä soi kirkkaasti ja selkeästi, mutta ei sen kummemmin puhuttele tällaista paleltuneen sävelkorvan omistajaa. Jotkut aariat ovat mitäänsanomattomuudessaan ylen pitkästyttäviä.

    394 Pastori Jussilainen, zs-Korpiteatteri

    Tekijä: Numers Gustaf von, ohjaaja: Pajula Matti
    20060728 zs-Korpiteatteri : : :2:2: : : 540
    AJK: Tässä Siltalan pehtoorin lisäksi toinen satavuotias, Pastori Jussilainen. Vertaamaan joutuu. Saman tapaisia ovat hengeltään. Siihen aikaan, kun nämä näytelmät syntyivät, sääty-yhteiskunnan ilmiöt olivat esillä ja tärkeitä. Mielestäni Pastori Jussilainen asettuu eityksenä ja suorituksena juuri Kätkäläisen ja Siltalan pehtoorin puoliväliin. Kyllä Pastori Jussilaisessa ajatonta ainestakin on ja sen vuoksi se yhä kesäteatterien ohjelmistossa elää. Ja ansaitsee se, samoin kuin Siltalan pehtoorikin, tulla esitetyksi myös oman aikansa kuvana. Ei kaikkien näytelmien tarvitse olla juuri ajankohtaisia. Ja herra varjelkoonkin meidät väkisin tehdyiltä modernisoinneilta! Tässä ei sitä oltu lainkaan yritetty, onneksi. 

    Ensin esitellään täydellisen äkkiväärä pastori Jussilainen ja hänen hempeän alistuvainen puolisonsa sekä tämän tomera äiti. Taantumus tihkuu oven pielistä, permannolta, pöydiltä ja pastorin suusta. Yksioikoisen yksinkertainen, jos mahdollista vieläkin äkkiväärempi enkelitrio säestää. Sitten tomera anoppi panee pastorin matkoilla ollessa toimeen suursiivouksen. Karu pappila muuttuu viihtyisäksi kodiksi. Ja pastori Jussilainen kotiin palattuaan aivan toiseksi mieheksi, siirtyy jarrumiehen virasta edistyksen eturintamaan. Muutoksen nielemistä suuresti edistää haavekuva ihmeellisestä Lillistä, joka on tulossa käymään. Mutta sitten Lilli ilmoittaakin, ettei voi tulla ja niin tupsahtaa pastori pilvistä omalle permannolleen ja tyytyy siihen mitä hänellä oikeasti on.

    Erityisesti pääosan esittäjä Antti Saarelainen tekee loistosuorituksen. Huutaa ja riehuu niin että ihmetellä täytyy, että ääni kestää. Kyllä siinä varmaan litra hikeä valuu. Anopilla on myös kovin mehevät sanakäänteet, jotka tuntuvat istuvan Eini Tirkkosen suuhun kuin tilauksesta. Ihan tämän näytelmän luonteen mukaisesti selviävät osistaan kaikki muutkin. 

    Mielikseen tuon vaikka uudelleenkin katsoisi. Jos vain sattuisi jossakin ammattiteatterissakin menemään, myös vertailun vuoksi katsomaan menisin. Tätä mielikseen katselee nimenomaan sadan vuoden takaisena ajankuvana. Sitä aikaa ei itse ole elänyt niinkuin juuri ja juuri 50 vuoden takaisen, jota Kätkäläinen kuvaa. Sen vuoksi se myös syvemmältä mieltä raapaisee.

    Ymmärrämme, että itse teatterirakennuksessa olisi sitten viime näkemän järjestetty ilmastointi. Eipä ainakaan tukahduttavaa oloa tullut, kuten joskus aikaisemmin, vaikka nytkin aivan viimeistä sijaa myöten täynnä oli katsomo.

    Lähetä palautetta! 


    Kirjoita esityksen numero tähän:
    Kirjoita otsikko palautteelle

    Kirjoita palauteteksti tähän

    Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

    ..ja sähköpostiosoitteesi

    Tämän palauteviestin saa Asko Korpela



    Asko Korpela 20070828 (19981128) o AJK kotisivu o Teatterisivu o WebMaster