Teatteripäiväkirja 2006-2007 Free counter and web stats

Sanomalehdet ovat sulkeneet arkistonsa raha-avaimella avattaviksi. Sen vuoksi linkkejä asiantuntevien teatteriarvostelijoiden kirjoituksiin ei enää tässä sivustossa esiinny. Avoimuuteen tähtäävä tietoyhteiskunnan kehitys on ottanut hyvin valitettavan taka-askeleen. [ Asiasta käyty keskustelu ]

395 Mamma betalar, Lillan

Tekijä: Jones Marie, ohjaaja: Blomqvist Arn-Henrik
20060927 Lillan : : :2:1: : : 0
AJK: Tyypillinen irlantilaisnäytelmä kuten Kiviä taskussa, jopa saman tekijän tekemä. Sen katsoimme päivälleen 3 vuotta sitten hääpäivänämme. Kyllä tämä on kovin kalpea versio siihen edelliseen verrattuna. Pubissa, irlantilaisten olohuoneessa 'ryypätään ja rähjätään'. Juoneen kuuluu, että tapahtumat hipovat laillisuuden rajaa. Ryyppäämiseen täytyy olla syy, mutta syyksi kelpaa irlantilaiseen tyyliin mikä hyvänsä. Hyvä syy on tietenkin ruumiinvalvojaiset, jotka pidetään 'hyvissä ajoin' eli ruumiin liikkuessa vielä elävien kirjoissa. Aidon tuntuisia henkilöitä ovat baarinpitäjä isä ja hänen tyttärensä. Muut henkilöt ovat vähän sieltä tännepäin. Itse teatterissa on hieno tunnelma heikohkosta ilmanvaihdosta huolimatta. Aina kun tänne tulee muistuu heti mieleen se joskus aikoja sitten esitetty näytelmä, jossa esityksen aikana valmistui näyttämöllä ihan aidosti etelä-ranskalainen kalakeitto bouilla-baisse. Vesi kielellä sitä näytelmääkin katseli. Enää ei muistu mieleen mikä oli. Joka tapauksessa ennen tämän päiväkirjan aloittamista.
Tällä kertaa ison kiitoksen ansaitsee aivan mahdottoman upea esite. Onko noin tyylikästä ikinä nähty? Eikä ollut vain tyylikäs, vaan myös asiallinen. Yksi toivomus sen suhteen kuitenkin: saisi olla puolta pienempi kooltaan. Ehkä ei sitten olisikaan niin tyylikäs.

396 Rikos ja rangaistus, Lahden kt

Tekijä: Dostojevski, ohjaaja: Reunanen Samuli
20061027 Lahden kt :2:2: :2: : : 15
AJK: Luen paraikaa kirjaa viidettä kertaa. Se on mahtava teos, yksi kaikkien aikojen parhaita. Näytelmän olen nyt nähnyt ainakin neljä kertaa. Eikä yksikään ole ollut heikko. Ei ollut tämäkään. Mutta jotenkin kuitenkin vähän heiveröinen alkuperäiseen teokseen verrattuna ja toiseksi jää myös verrattuna muutaman vuoden takaisiin Helsingin ja Tallinnan esityksiin. Mutta jos otetaan huomioon paikallisten resurssien, sekä esittäjien että katsojapotentiaalin suhteet Lahden ja Helsingin kesken, ei muuta voi kuin suuresti kiitellä. Kyllä tässä 2 t 40 minuutin esitykseen oli koko alkuperäinen teos onnistuttu sieppaamaan, mutta voin kuvitella, että ellei katsoja ole lukenut kirjaa, voi olla hieman vaikeata hahmottaa kokonaisuutta. On sen verran jouduttu karsimaan ja tyytymään vihjauksenomaisiin tekstikohtiin. Mielestäni vähän liikaa oli hamuttu huutomerkkilauseita. Pohdinnalla olisi voinut olla suurempi osuus. Dostojevskia pidetään yleensä raskaana ja siksi ohjaajat pyrkivät keventämään. Siinä mennään helposti liiallisuuksiin. Tässä mielestäni pysyttiin kuitenkin kohtuudessa, vaikka pienempikin sisällötön melu ja mekastus olisi riittänyt. Näyttelijöiden osasuoritukset olivat kauttaaltaan moitteettoman hyviä. Kuinka kauan lieneekään esitetty, kun ei mitään haparointia näkynyt? Jaha, ensi-ilta kuluvan vuoden helmikuussa. Rutiinia siis on, mutta into on yhä päällä. Jos Lahdessa asuisin, uudestaankin voisin mennä katsomaan.
ALK: Lähettelen vielä kommentteja siitä perjantain esityksestä. Pysymme kakkosissa. En kyllä ymmärrä, miksi ohjaajat ajattelevat, että kauan sitten elänyt, köyhä, syrjäytynyt, jotenkin valtakulttuurille vieras tai muuten vain erilainen ihminen ei osaa ilmaista itseään tavallisesti vaan huutaa ja mellastaa aivan ylettömästi. En usko, että ihmissuku on kovin paljon sadassa vuodessa muuttunut, varmaan on aina ollut itseään tavallisesti ilmaisevia ihmisiä ja sitten pieni joukko rähjääjiä ja muita käytöshäiriöisiä. Ei hullu aina karju ja huuda, toinen ääripää nykyään teatterissa onkin sitten äänetön mulkoilu. - Vähemmällä mäiskeellä olisi perjantainenkin esitys ollut miellyttävämpi katsoa ja kuunnella, olisivatpa kirjailijan ajatukset saattaneet paremmin tulla esiin kuin tämän kauhean meuhkaamisen, metelöinnin ja kalisuttamisen kautta. - En myöskään usko, että kaikki köyhät, syrjäytyneet ja mielen tasapainosta järkkyneet ovat välttämättä olleet likaisia, eivät myöskään kaikki ennen eläneet säätyläisiä lukuun ottamatta. Sellaisen käsityksen nyt kuitenkin saa melkein joka teatteriesityksestä. - Pannaanpa köyhät, viimevuosisadan asukkaat yleensä, mielisairaatkin käyttämään pesuvettä, sitä kun tässä maassa piisaa ja on aina piisannut kaikille. 

397 Den dansande prästen, SvTe

Tekijä: Wahlström Erik, ohjaaja: Lundán Reko
20061028 SvTe : : : :2: : : 19
AJK: Ihan oikeata ja todellista historiaa, mutta aika rennosti ja hyvin viihteellisesti. Kertoo Suomen kansakoulun isästä Uno Cygnaeuksesta. Sellaisia puolia, ettei niitä aikaisemmin ole ollut tiedossa. Kouluaikana kansakoulun isä oli vain kansakoulun isä. Tässä näytelmässä hän on oikeastaan enemmän muuta, ennen muuta siis pappi ja melkein yhtä paljon ellei oikeastaan enemmänkin: naisten mies, mutta sitäkin hyvin sympaattisella tavalla. Cygnaeuksen elämään kuuluu myös episodit, aika pitkätkin: Alaskassa ja Pietarissa.
Som ung präst var han mindre intresserad av teologi än av själva skapelsen: Uno Cygnaeus var en man som kunde konsten att ge sig hän åt och njuta av livet med alla sina sinnen. På gott och på ont. En liten stund av lycka leder till stora konsekvenser för den unga prästens liv och karriär. (SvTea Internet)
Eipä hän muutenkaan ollut mikään teoreetikko, vaan nimenomaan käytännön otteilla sai tehtäväkseen kansakoululaitoksen järjestämisen 1840-luvulta lähtien. Näytelmässä on paljon tekstiä ja muutamia pääjuoneen varsinaisesti kuulumattomia sivujuonia: luonnontieteellinen tutkimus Alaskassa (muiden kuin Cygnaeuksen toimesta). Myöskään Suomen ensimmäisen naismaisterin tarina ei nyt varsinaisesti pääjuoneen kuulu. Hyvin nekin kuitenkin mukaan mahtuvat, vaikkei niillä varsinaisesti funktiota olekaan. 

Kirjaa en ole lukenut, mutta ilmeisesti teksti on sellaisenaan luontevasti myös näyttämölle soveltuvaa, sillä mitään liian teennäistä kikkailua tähän esitykseen ei sisälly. Ansioksi luetaan tietenkin myös käsikirjoituksen tekijälle Annina Enckellille ja dramaattisesti pari päivää sitten kuolleelle ohjaajalle Reko Lundánille, jonka poismeno näytelmän päätyttyä kauniisti huomioitiin. Näyttelijäsuoritukset erinomaisia. Onpa mukava, että myös ruotsinkielinen teatteri näin virkeästi jatkaa perinteitään. Silmiäni en kylläkään ollut uskoa, kun olin näyttämöllä tunnistavinani Göran Shaumanin. Täytyy ikää olla yli 80. Nyt netistä totean vahvistuksen: mukana on ja aivan täydellä panoksella. Gerda Ryselin nyt sentään oli vain kuvana aulan seinällä. Mitä sanoo Inkeri tästä näytelmästä?
 

Inkeri Rissanen: Vasta kotiin päästyä...

 Inkeri: 
No, Inkeri alkaa vasta nyt kotiin päästyä tajuta näytelmän hienouden, myös sen, miten yksinkertaisella ja sävähdyttävällä tavalla näytelmän loputtua ilmaistiin kunnioitus juuri kuolleen ohjaajan Reko Lundánin muistolle. Teatterista poistuttiin hiljaa.

Oli ihan pakko kotiin tultua surfailla netissä ja lukea lisätietoa Uuno Cygnaeuksesta. Mikä olikaan tämä vilkas, nautiskeleva ja ilotteleva velikulta; mitä piti hoksata rivien välistä. Kipsipatsaaseen valettu Cygnaeus näyttää varsin ankaralta hengenmieheltä, eivätkä tietoteokset kerro hänen ongelmistaan ja mielipide-eroistaan ylempiensä kanssa tai siitä, mikä oli hänen vapaaehtoisen karkotuksensa syy, kun hän lähti juuri Alaskaan, sehän oli 1800-luvun puolivälissä kaukainen, hyinen paikka, matkaankin kului yli puoli vuotta. 

Näytelmä tuntui osittain hauskalta veijaritarinalta, väliin vaikealta tajuta, sillä kerronnassa oli näitä sivujuonia mukana, tarinoita, jotka tuovat esiin sen, miten lasten ja naisten asema oli tuohon aikaan vielä hyvin heikko, heitä ei otettu tosissaan. Ehkäpä Uuno omassa lapsuudessaan sai kokea koulua käydessään ja myöhemmin, riitaannuttuaan piispojen kanssa, sellaista kohtelua, joka sai hänet kehittämään ihan uusia, siihen aikaan sensaatiomaisia ajatuksia koko kansan sivistämiseksi: ei oppiminen ole pelkää latinaa, kirjojen pänttäämistä, siihen kuuluu liikkuminen ja käden taito ja se on yhtä hyvin poikien kuin tyttöjenkin mahdollisuus.

Elämän vastakohdat, hyvyys ja synti tai pahuus, kulttuurien erot ja niiden ymmärtäminen tai soveltaminen, lapsen ja naisen ymmärtäminen ja kehittäminen – ei ihme, että Cygnaeuksen teesit kaikuivat aluksi kuuroille korville. 

Cygnaeuksen ajan sivistyneistön kieli oli ruotsi, siksi näytelmä tuntui niin aidolta ja nautiskelin nasevasta, väliin kaksimielisestä sanojen käytöstä, sanat olivat kuin kotonatehdyt makeiset, jotka saivat Uunon hullautumaan – ja yleisön naurahtamaan, jos vain ehti, sillä tilanteet etenivät kuin tanssi, energisesti ja vauhdilla. Kuten mainitsit, näytelmä oli rento ja viihteellinen. Puvustus oli myös mainitsemisen arvoinen, alkaen heti episodista, jossa yleisön mielenkiinto herätettiin yllättävällä vaatemuinaismuistolla…

En juuri tunne suomenruotsalaisia teatterilaisia, elleivät he ole mukana TV-tuotannossa. Olin kuitenkin utelias tunnistamaan näyttämöltä Mikael Anderssonin, koska hänestä on opettamassani ruotsin oppikirjassa kappale ”En riktig hurri”. Näytelmässä hänellä oli pari pientä sivuroolia, joista selvisi myös, että hän soittaa hyvin. Ja kappale kertoo, kuinka hän on esiintynyt sadoissa Suomen kouluissa ja kertonut suomenruotsalaisista käyttäen huumoria ja osoittaen, että kieli ei ole mikään ihmisiä erottava raja-aita, mikään kieli ei ole paras kieli, mutta on tärkeää oppia kieliä. Tunsin suurta sympatiaa tätä näyttelijää kohtaan, hänessä on paljon samaa kuin Uuno Cygnaeuksessa, hän pystyy rikkomaan ennakkoluuloja.
 

398 Kauppamatkustajan kuolema, KuoKT

Tekijä: Miller Arthur, ohjaaja: Lyytikäinen Anna-Elina
20061122 KuoKT : : : :2:2:2: 77
Rooleissa:  Markku Söderström, Seija Pitkänen, Karri Lämpsä, Mikko Paananen, Markus Petsalo, Jukka Auvinen, Mauri Saikkonen, Ilkka Pentti,  Sinikka Mokkila, Teemu Forss, Riina Björbacka, Lotta Huitti

Asko Korpela: Miller on Miller

AJK: Miller on Miller. Väkevä kuin sikari. Ja täällä kyllä osatataan se esittää. Mutta kumma, kun ei kuitenkaan oikein värähdytä. Vika on varmaan vastaanottajassa. Koko esityksen ajan ihmettelen, että olenko sittenkään ennen nähnyt. En ole, mutta mielessä pyörii edellinen Miller (Näköala sillalta). Se oli niin perin juurin erilainen. Se keskittyi kokonaan maahanmuuttajan ongelmiin. Tässä on myyntimiehen ongelma. 

Hirmuisen karua elämää. Jokainen sentti on myymällä tienattava. Autolla on ajettava hullun lailla ristiin rastiin, aina naama hymyn irvistyksessä. Vasta näin jäljestä päin tulen ajatelleeksi, että sanallakaan ei sanota, mitä tämä kauppamatkustaja,  myyntimies Willy Loman myy. Joka tapauksessa hän ostaa amerikkalaista unelmaa, dollareita ja kovaa tulotasoa omin ponnistuksin. Mutta hän väsyy juuri ennen kuin saavuttaa unelmansa. Vaimo maksaa kiinnelainan viimeisen erän Willyn kuoleman jälkeen. 

Pojat ovat Willylle tärkeä asia. Mutta pojat eivät ole saaneet eivätkä saa ilmaa siipiensä alle. Toinen on vain elostelija, mitään muuta ei edes yritä. Toinen ei millään pääse riman yli missään, mitä yrittää. Vaimo pitää perhettä koossa kaikin voimin, mutta häneltä ikäänkuin puuttuvat työkalut ja joutuu koko ajan raatamaan tyhjin käsin. Näytelmään kuuluu annos Willyn kaksoiselämää. Syntyy mielikuva, että se ikäänkuin kuuluu ammattiin. Ei käy ilmi, että Willy sen takia lipsuisi sen enempää perhe-elämässään kuin taloudessaankaan. Itse asiassa se tuntuu ikäänkuin turhalta piirteeltä, joka olisi voitu jättää poiskin. Sitten on vielä annos naapuruutta. Siihen kuuluu ripaus kateutta ja ainakin yhtä paljon todellista arkipäivän ystävyyttä. Mutta sekään ei Willyä pelasta. Eikä hänen oma nikkarointinsa ja puutarhanhoitonsakaan. 

Willyn ponnistelut vihreälle oksalle eivät missään vaiheessa oikein tuota tulosta ja hän on looseri katkeraan loppuun saakka. - Siinä on Millerin näkemys amerikkalaisesta unelmasta. Ei ihme, että Millerillä itsellään oli vastatuulta elämässään. Tällainen näkemys ei sopinut kuvaan suurten mahdollisuuksien maasta, jossa kullan vuoleminen oli kaikkien unelma. Tässä näytelmässä on melko niukasti aineksia näyttämölliseen dramatiikkaan. Puhetta on paljon, erityisesti pääosan esittäjällä. On siinä jaksamista, mutta mielestäni kaikki suoriutuivat erinomaisesti. 

Vasta seuraavana päivänä tulin ajatelleeksi erästä seikkaa, joka tekee tästä näytelmästä vähintään 'piiloajankohtaisen'. Tämän päivän Suomessa työsuhteet muistuttavat yhä enemmän Willy Lomanin työsuhdetta. Pätkätöitä tehdään, työpaikka on taattu täsmälleen niin kauan kuin tuottavuutesi on vähintään sinusta koituvan palkkakustannuksen suuruinen. Lähtö koittaa heti kun tuottavuutesi jää tämän rajan alle. Ilmankos Suomi komeilee kilpailukykylistan kärjessä. Mikä mahtaa olla sijoitus hyvinvointilistalla ja mikä työtyytyväisyyden listalla?
 

Inkeri Rissanen: Kauppamatkustajan kuolema

Inkeri:  Jo näytelmän nimi antaa katsojalle tiedon mitä odottaa. Ei mitään hilpeää, ei. Päähenkilö siis kuolee jossain vaiheessa. Kauppamatkustaja – matkatyöläinen, tuskin koskaan kotona. Epäilyttävä ammatti. Vastaa nykyistä puhelinmyyjää, työtä, jota halveksitaan, jossa ei varmaan kiitosta saa, jossa konkreettista tulosta ei näy. Asiakaskontaktit ovat kuin saippuakuplat, hetken hymy haihtuu seuraavassa silmänräpäyksessä. Kukaan ei ikävöi, ei kaipaa, ei tule haudalle itkemään.

Vastapainona tyhjälle työlle, kauniille kulisseille on unelma, kupla, joka suurenee ja kovenee. Kuinka usein onkaan niin, että isä odottaa poikansa toteuttavan ne unelmat, jotka häneltä jäivät saavuttamatta. Omakin kunnia kasvaa lapsen maineen myötä, voisi kehaista naapurille, että näin meidän pojalla menee. Jotain näkyvää pitäisi jäädä omasta itsestä, jotain työn tulosta. Mutta kauppamatkustajan työ ei näy missään, pomo ei tunne armoa, jos tulosta ei synny, muulla ei ole arvoa. 

Jääkaappi näyttämöllä on juuri sellainen tietynlaisen elintason symboli, iso ja pullea kuin amerikkalainen unelma – mutta tyhjä, niin tyhjä!

Näytelmän Willy Loman on pieni mies, jo vähän kaljuuntunut, väsähtänyt ja kulunut. Vaimo Linda, perheensä parasta ajatteleva, hyssyttelee, tyynnyttelee, yrittää aina kääntää kaiken parhain päin, ”oi Willy, eikö niin kultaseni, kyllä kultaseni, tätä pojat tarkoittivat kun sanoivat noin, usko nyt Willy kultaseni. Ollaan nyt hiljaa, mennään nyt nukkumaan, huomenna on kaikki paremmin, aivan varmasti”. Tuntuu tutulta nykyaikanakin. Suomen kielessä ei vain käytetä etunimeä sillä tiheydellä kuin amerikkalaisessa puheessa saatikka sitten ”kultaseni” aikuisille miehille.

Willy Loman haaveilee ja unelmoi, mutta putoaa rähmälleen. Haaveissaan mies ottaa puhelimen käteensä, soittaa innostuneille asiakkaille, tekee hyvät kaupat ja palaa kotiin tukku rahaa kädessä. Hän on tärkeä, hän elättää perheen, vaimo hoitaa kodin, pojat löytävät paikkansa, pian talon laina on loppuun maksettu, koittaa vapaus. Mutta Willy ei ymmärrä poikiaan, eikä pojat isäänsä. Eivät edes tunnusta häntä isäkseen kauniiden treffihaluisten tyttöjen nähden.  Mistä ongelmat alkoivat, Willy ei tajua. Amerikkalaisen unelman kulissit on pidettävä pystyssä hinnalla millä hyvänsä, mutta missä ovat oikeat tunteet, aidot kyyneleet? Kun saisi edes siemenet kasvamaan, kunpa näkisi tuloksen työstään! Kaikilta se ei onnistu, ei onnistu Willyltä.

Lindakaan ei osaa itkeä Willyn haudalla. Miksi, miksi?

 

Janne Puustinen: Kauppamatkustajan kuolema

Janne: Hei!

Mielenkiintoista kyllä oli lukea näkemyksesi tästäkin Rakkaudesta minuun -näytelmästä sekä molemmista Kauppamatkustajan kuolemista. Kuopion esityksestä olin tuon arvioisi jo aiemminkin lukenut, mutta nyt itse esityksen nähneenä siitä sai tottakai enemmän irti.

Minua Kauppamatkustajan kuolemassa kiehtoi lavasteiden vaikutus. Ennen väliaikaa lavastus oli yksityiskohtaisempaa ja realistisempaa kuin väliajan jälkeen, jolloin lavastus muuttui hyvin pelkistetyksi ja viitteelliseksi. Toisen puoliajan koin muutenkin hyvin erilaisena. Ensimmäisessä kun kuvattiin tapahtumia vain muutaman iltayön tunnin ajalta Lomanien talossa, toisessa taas siirryttiin paikasta toiseen ja aikaakin kului enemmän. (Aikaa kului enemmän myös katsojan maailmassa, sillä toinen puolisko oli yllättävästi minuuttimäärältään ensimmäistä pidempi) Lavastus korosti tätä näytelmän puoliskojen eroa entisestään. Jännittävä ratkaisu. Siirtymät Willyn muistoihin oli mielestäny toteutettu mallikaasti: riittävän selkeästi, muttei liian osoittelevasti. Kuitenkin niin, että yksinkertaisempikin katsoja varmasti ymmärsi, milloin liikuttiin tässä hetkessä, milloin miehen pään sisässä.

Oli hauska huomata Rakkaudesta minuun -tekstistäsi tuo loppuviittaus väliajalle. Oli tosiaan yllättävä sattuma! Tuli vielä puheeksi, olisihan voinut käydä niin, että olisimme puhuneet niitä näitä sen kummemmin "henkilöllisyyksien selviämättä".

T: Janne Puustinen, 045 639 8229
 

399 Kalevipoeg, VAT teater, KUMU

Tekijä: Zohner Markus, ohjaaja: Zohner Markus
20061127 VAT teater, KUMU : : : :1: : : 84
AJK: Mikähän tämä nyt sitten oli: tanssi, pantomiimi, joku sen tapainen... Aluksi näytti ihan mukiinmenevältä, mutta mitä pidemmälle eteni, sitä hämäremmäksi kävi punainen lanka. Niin että minun silmissäni pelkäksi vääntelehtimiseksi lopulta pelkistyi ja sanoma jäi kokonaan avoimeksi. Notkeitahan ne neljä nuorta olivat ja pelottavasti osasivat karjua ja käsiään ym ruumiinosia väännellä kasvojen ilmeillä höystäen: pelkoa kauhua, iloa, voitonriemua, häpeää, mitä kaikkea. Mutta ei sitten purrutkaan minuun. Tupa oli kyllä tupaten täynnä nuorisoa, joka suosiollisesti reagoi. Myös oma muu seurueeni myönteisesti suhtautui.

400 Viettelyksen vaunu, SKT suuri

Tekijä: Williams Tennessee, ohjaaja: Halonen Antti Einari
20061130 SKT suuri : : : :2: : : 97
Tekijät Ohjaus Antti Einari Halonen 
Suomennos Reita Lounatvuori 
Lavastus Kati Lukka 
Puvustus Anna Sinkkonen 
Rooleissa  Nora Raikamo, Ville Keskilä, Kristo Salminen, Maria Kuusiluoma, Pirjo Luoma-aho, Esa-Matti Pölhö, Heikki Pitkänen, Soila Komi, Jaakko Kytömaa 
AJK:  Tennessee Williamsin näytelmä on todellinen teatterinautinto, niinkuin nyt tämäkin. En ehkä kuitenkaan kolmosta antaisi, kuten kahdesta edellisestä Williamsin näytelmästä, joista varsinkin Käärmeennahkatakki Varkauden teatterissa kahteenkin kertaan nähtynä sai aikaan poikkeuksellisen voimakkaat väristykset. Ei kyllä paljon kolmosesta puutukaan, vain sen omakohtaisen kosketuksen puutteen verran. 

401 Polvesta polveen, Kamarikuoro Harmonia

Tekijä: Karaksela Petri, ohjaaja: Pajula Matti
20061230 Kamarikuoro Harmonia : : :3:3:2:2: 116
Kirkko-ooppera Rooleissa
Ensi-ilta 20061230-1800 Nilsiän kirkon 100-vuotisjuhlapäivänä
Esitykset 20070101, 20070407, 20070408 klo 18 Nilsiän kirkossa
Sävellys ja libretto: Petri Karaksela
Musiikin johto: Matti Makkonen
Ohjaus: Matti Pajula
Kuoron valmennus: Petri Karaksela
Esityksen kesto 3 tuntia, sis väliaika ½ tuntia
Kolmas esitys 200407
 

Laskuri: 20070104 253-116=137

Kanttori Sulo Putiainen - Olavi Hautsalo, basso
Pastori Toivo Koponen - Matti Taskinen, baritoni
Nuorisonohjaaja Heli Riekkinen - Eilamaria Leskinen, sopraano
Suntio Martta - Marjatta Airas, mezzosopraano
Lepa, rippikoululainen - Suvi Ullgren, sopraano
Manta, rippikoululainen - Helena Lehmuskallio, altto
Jippo, rippikoululainen - Ossi Jauhiainen, tenori
Höse, rippikoululainen - Pekka Leskelä, basso
Nuori Sulo 1 - Petri Karaksela
Nuori Sulo 2 & Humalainen - Antti Heikkinen
Rippikouluryhmä - Kamarikuoro Harmonia
AJK: Ylisanan paikka. Tässä on taidenautinto ja teatteriesitys, jonka arvioinnissa ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin turvautua kaikkiin mahdollisiin ylisanoihin, joita vain mieleen juolahtaa. Pidän täysin mahdottomana, että tälle puolessa välissä olevalle teatterivuodelle voisi sattua tämän ylittävää esitystä. Onpa hyvä, että mielinäytelmäni Lear ei sattunut tälle vuodelle, ettei tarvitse siihen verrata. Häkellyttävä, uskomaton juttu. ... ja täydellisen diletantin, amatöörin - siis poikkeuksellisen lahjakkuuden - aikaansaannos: libretto ja sävellys samasta kynästä. Epäilenpä myös ettei löydy ammattilaista, joka osaisi tämän varmuudella ja laajaa hyväksymistä saavuttavalla tavalla asettaa omaan lokeroonsa näyttämötaiteen kentässä. Kirkko-ooppera. Mikä se sellainen on? Helppo vastaus: ooppera, joka esitetään kirkossa. Mutta siihen se helppous sitten loppuukin. Tämä on tehty heittäen romukoppaan kaikki mahdolliset tyylilliset ja muut rajoitukset ja ennakkoluulot. Lopputulos on hämmästyttävän saumaton Sanan, musiikin ja ihmisen liitto ja korkea veisu (tässäkö olisi kirkko-oopperan määritelmä?).

Kertomuksen ydin on varsin viaton: rippikoulu. Sitä aihetta on ennenkin käsitelty. Muistuupa mieleen Jukolan veljesten varsin värikäs rippikoulu. Tässä on ihan toisenlainen, mutta taatusti vähintään yhtä värikäs aiheen käsittely. Vai mitä sanotaan, kun rosoinen ja pipopäinen lauma mesoaa ja viisastelee kirkossa alttarin edessä, rippikoulupojat hyppivät parvelta saarnatuolin kaiteen kautta alas kirkkosaliin. Ellei olisi nähnyt ja kokenut, voisi ajatella, että jumalanpilkkaa lähentelee. Mutta ei, tämä puoli on täydellisesti tekijän hanskassa. Tässä ei ole sijaa rienauksella sen enempää kuin ei kyllä tekohurskaudellakaan. Onpahan uskottava ja siloittelematon kuva rippikouluporukasta. Ainoa uskottavuutta horjuttava seikka on, että minä olin näkevinäni vain vähintään kolmekymppisiä, ettei olisi olleet peräti nelikymppisiä rippilapsia. Yksikin liuhupartainen lääkäri siellä kyhnytti yhden nuoren näköisen tytön kyljessä (sattui olemaan tyttäreni, 40) huomautuksia aiheuttavalla [muuten 'liikkis' yksityiskohta: tämän morsmaikon 6-vuotias tytär ilmaisi huolestumisensa sen johdosta, että äitiä moitittiin] tavalla - ja tämän 'pariskunnan' todellinen esikuva istui urkuparvella välittömästi edessäni (askarrutti kysymys: mahtoivatko tietää - ilmeisesti). Mutta itse asiassa tämä rippikoululaisten joukko eli samalla kuoro (omassa asiassaan voidaan kuvata vain yhdellä sanalla: vimmainen) on vain toinen puoli asiasta. Toinen puoli on seurakunnan työntekijät. 

Näpäytä kuvia, saat ne suurempina.

Musiikki. Niin ja koko esityksessä myös tietysti tämän tarinan vastapainona toinen puoli itse musiikki, jota en tunne olevani ollenkaan pätevä edes yrittämään arvoida, muuten kuin toteamalla, että ilmeisesti siinäkin tyylilajien kirjo tyrmää täysin ennakkoluulottomimmatkin arviointiyritykset. Itse olen sattumalta muutaman viime päivän aikana hiulannut yhtä Bachin urku-CD levyä ja jotakin Mozartin vastaavaa. Tässä oli paikoin samoja tuntumia. Erityisesti kuoron huikkaisu loppupuolella toi mieleen saman kuoron parin vuoden takaisen samassa paikassa selkäpiitä vieläkin karmivan, nimenomaan vimmaisen esityksen, oliko se Händelin Messias? joka sinä vuonna taidenautintona ilman muuta nokitti teatterin parhaan eli juuri Learin. Tässä pitäisi nyt osata jotakin sanoa myös musiikista ja solisteista, mutta ei onnistu minun kyvyilläni. Kyllä kuitenkin oli heilläkin selkeät paikkansa ja todella mahtavasti kiekaisivat, taivaita tavoitteli nuorisonohjaaja äänelläänkin, kun pastorin morsiamet yrittivät toisensa laulaen suohon upottaa. Pastori vastaavasti huomattavan osan uskottavuuttaan laulullaan rakensi.
 

Rakkautta. Niin, mutta tämä seurakunnan työntekijöiden osuus. Esiintyi pastori, kanttori, suntio ja nuorisonohjaaja. En tiedä onko tositapahtuma taustalla. Ainakin on tähän sommiteltu kerta kaikkiaan riemastuttava tapahtumien ketju, äärimmäisen epätodennäköinen mutta kuitenkin ehkä mahdollinen. Siinä pastori joutuu saarnatuolissa kuulutuksia lukiessaan valitsemaan kahdesta ehdokkaasta vaimon itselleen! Tämä tilanne on huipentuma mestarilliselle, parhaisiin salapoliisitarinoihin verrattavalle juonen kehittelylle. Katsoja saadaan epätietoisena jännittämään, että kumpi. Ja valinnan jälkeen tuntemaan, että niin tietysti. Tässä nimittäin käy niin, että pastori kosii nuorisonohjaajaa. On varmuuden vuoksi täyttänyt esteettömyystodistuksen - ei kun mikä se nyt oli se virallinen nimi - niin että on vain morsiamen allekirjoitusta vaille. Morsian antaa tässä vaiheessa rukkaset, mutta myöhemmin muuttaakin mielensä ja onnekseen löytää pastorilta pudonneen paperin, allekirjoittaa ja vie valmiiksi saarnatuoliin [niin, loppujen lopuksi sen vie muka omanaan kilpaileva morsian eli suntio!]. Mutta ei tässä kaikki, vaan suntio puolestaan kosii pastoria, joka suostuu äsken rukkaset saatuaan. Suntiokin on varannut paperin, joka allekirjoitetaan. Tätä sitten pastori seuraavana aamuna luulee kirkollisissa ilmoituksissa lukevansa, mutta löytääkin myös toisen ja joutuu tiukkaan paikkaan: päättämään kumman hyväksyy. Toivottavasti tätä nyt ei lue sellainen, joka ei vielä ole nähnyt tätä mainiota näytelmää - ja mitä vaikka lukisikin, minäkin tiesin eikä haitannut.
 

Mitä katsoja saa? Ihan olisi täydelliset ainekset kallistua jopa mauttomaksi farssiksi, mutta niin ei missään tapauksessa käy. Varmaan on ansionsa mestarillisella ohjauksella, mutta kuitenkin pakko olla jo tekstissä. Tässä ei missään vaiheessa synny helppohintaisuuden vaikutelmaa. Esittäjät ovat osissaan tosissaan ja tilanne on kaikessa koomisuudessaankin koko ajan toden tuntuinen. Noin voisi todellisuudessakin olla, vaikka ei ehkä sitten kuitenkaan. Se ei ratkaisekaan, että miten todella voisi todellisuudessa olla, vaan se, mikä vaikutelma syntyy katsojalle. Ihan sama kuin useampaan kertaan käyttämäni esimerkki siitä kuinka lukija joutuu tähän tilanteeseen Jules Vernen kirjoissa. Etelän tähdessä: Voiko strutsilla ratsastaa? Nemon sukellusvene - voisiko sellainen olla. Tekijä saa lukijan uskomaan, että voisi. Niin saa Karakselakin (ja Pajula ja myös näyttelijä) katsojan uskomaan. Ja katsojan mielikuvitus alkaa lentää. Ja se on tarkoituskin. Irti arjesta... mutta ei vain hupiviihdykkeeksi, vaan vielä pohtimaan elämän syvimpiä mysteerejä.

Sanomaa ja dramatiikkaa. Ja niitä tässä mainiossa esityksessä edustaa sen varsinainen sanoma ja julistus ja tavoite, kuten tekijä karonkassa sanoo: että saisi edes yhden lisäkävijän kirkkoon - jo on nöyrästi toivottu! Ei voi piinkova pakanasydänkään olla värähtämättä. Tätä julistusta tässä näytelmässä esittää erittäin uskottavasti seurakunnan eläkkeellä oleva kanttori, joka sitten kaatuu saappaat jalassa. Tavataan kuolleena urkujensa ääressä. Kyllä on mahtavaa dramatiikkaa tällaisessakin pienessä yksityiskohdassa! Kuolinilmoituksen lukee pastori asianmukaisinen rituaaleineen ennen ryhtymistään käsittelemään omaa tapaustaan.

Tämä esitys on täydellisesti vapaa kaikesta hymistelystä, joka voisi kaiken pilata. Mutta ei myöskään tekijä ujostele esittää asiaansa sellaisena kuin hän sen näkee. Vaikka olen libreton taittaneena sen useampaan kertaan tullut lukeneeksi, en ole tarpeekseni saanut, vaan ilman muuta lähden katsomaan vielä toisen esityksen. Ja kenties vielä pääsiäisen aikaan lisää... 

Kuvia Polvesta polveen esitykseen liittyen o Lisäesitykset pääsiäisen aikaan
 

PS.
20070101
Katso seuraava

402 Polvesta polveen, Nilsiän kamarikuoro

Tekijä: Karaksela Petri, ohjaaja: Pajula Matti
20070101 Nilsiän kamarikuoro : : :3: : : :
AJK:
20070101
Ei kyllä vähääkään himmennyt tämän kappaleen hohto toisellakaan katsomiskerralla. Ehkä kuitenkin - kumpi se olikaan: 6- vai 7-vuotias tyttärentytär - oikeasta asiasta valitti, kun sanoi, että ensimmäinen näytös oli jossakin kohdassa vähän pitkäveteinen. Loppun saakka kuitenkin herpaantumattomalla mielenkiinnolla seurasivat kuten vaarinsakin. Loppuhuipennus on todella upea ja hyvin hallittu, vaikka niin pienistä aineksista onkin tehty, siis papin naima-asia. Se asia on tässä selkeästi käsitelty ja sen vuoksi erittäin helppo seurata. Tällä kertaa kiinnitin kuitenkin erityisesti huomiota sananjulistukseen. Se on paljon monisärmäisempi asia, mutta hämmästyttävän napakasti sekin hoidetaan. Pappia moititaan tässä kuivista saarnoista ja hän itse toteaa kyvyttömyytensä rippikoululaisten opettajana. Ei minun mielestäni kyllä siinäkään ihan surkea ole, mutta kyllä vanha kanttori kuitenkin on maineensa veroinen. Nöyrästi, mutta kuitenkin jämerästi hän oppinsa perille ajaa. Kyllä totisesti tälle oopperalle voi toivoa suurta suosiota. Aihehan ei Nilsiän kirkon satavuotisjuhlaan ole mitenkään niin kiinteästi sidottu, ettei tätä missä muualla hyvänsä voitaisi esittää. Ja kuten joku sanoi: saman kirkonrakentajan Stenbäckin kirkkoja on ympäri Suomea ja yksi toisensa jälkeen sata vuotta täyttävät. 

Ei totisesti voi muuta kuin päivitellä tämän teatterinautinnon monessa mielessä yllätyksellisyyttä ja erinomaisuutta.
 

PS 2:
20070103
Jussi Mattilan arvio. Vieläkään ei Karaksela päästä otteestaan. Joudun ikäänkuin puolustelemaan arviointiani, vaikkei kukaan sitä vastaan ole (vielä) hyökännytkään. Luettuani 20070102 Savon Sanomista Jussi Mattilan arvioinnin alkoi ajatus uudelleen laukata. Arvelin ettei löydy asiantuntijaa, joka osaisi suoralta kädeltä tämän teoksen laittaa lokeroonsa. Mattila näyttää kuitenkin osaavan: Aineksia opera buffasta, oppitunti oopperayleisölle ja ennen kaikkea musiikkiosuuden erittely 
"Karakselan musiikin pohjalta löytyy voimakas liturgisen musiikin perinne, laulu on pitkälti resitoivaa kerrontaa, varsinaisia aarioita ei kuulla."
Näistä ennen kaikkea maininta 'oppitunti oopperayleisölle' osuu mielestäni kohdalleen ja minä lasken sen suureksi ansioksi. Oppitunti voitaisiin myös käsittää toisin - oppimestarimainen asenne katsotaan yleensä kielteiseksi. Sellainen tästä ehdottomasti puuttuu ja oppitunti on tässä pelkkää plussaa, kirkon keskeistä julistusta kansalle. Olen luullut ja luulen vieläkin, että 'opera buffa' tarkoittaa suurin piirtein samaa kuin suomen sana 'hömppä' eli jotakin turhanpäiväistä. Ja sitähän eivät tässä muodollisesti 'buffaksi' luokiteltavissa olevat juonen piirteet missään tapauksessa ole. Vaikka avioliiton (tekisi mieli sanoa: pyhää sakramenttia, mutta luterilaisessa uskossahan se ei sakramentti ole) käsitellään erikoislaatuisella ja epätodennäköisellä tavalla ja yleisö yllätyksellisistä käänteistä nauruun purskahtaakin, ei sävy minun mielestäni ole hömppää, vaan 'vakava komiikka'. 

Mutta sitten on Mattilan arviossa kappale, johon en lainkaan voi yhtyä:
"Musiikki kieltämättä kärsii draamavajeesta - nousujen ja laskujen puutteesta. Tekstiä olisi myös ollut syytä hivenen tiivistää. Muutamat välissä olleet gospelsirpaleet saattaisivat toimia paremmin, jos niiden esittämisen tyylinmukaisuuteen olisi perehdytty voimakkaammin."
Tai sitten jos tässä draamavaje tarkoittaa musiikin musiikillista draamavajetta, niin sitten nostan kädet pystyyn; en sano mitään. Itse juonessa ei draamavajetta ole, kuten useissa varsin suurissa ja pidetyissäkin oopperoissa. Monia sellaisia kuunnellessa, jos vähänkin tekstiin kiinnittää huomiota, sääliksi käy laulajia: sellaista soopaa joutuvat laulamaan. Kuultuani etukäteen, että kesto on kolme tuntia, ajattelin, että 'tekstiä olisi syytä tiivistää', mutta itse esitystä seuratessani en havainnut kuollutta kohtaa enkä keksi miten voitaisiin tiivistää. Gospel asiassa en halua ruveta kiivailemaan suuhtaan enkä toiseen.

Mattilan arvioinnin viimeinen kappale on paras:
"Karaksela on tehnyt oopperallaan sen, mitä kirkko musiikiltaan odottaakin. Musiikki julistaa Suomen luterilaisen kirkon oppia voimakkaammin kuin missään kuulemassani hengellisessä teoksessa. Oopperayleisö päätyy oppitunnille."
Näin on minunkin mielestäni ja pidän tätä kovin hyvänä asiana.
Linkki Savon Sanomien arkistoon o ... ja syvän paheksunnan ilmaisuun tällaista sanakauppaa vastaan
 

403 Suurenmoista, HKT suuri

Tekijä: Quilter Peter, ohjaaja: Hardwick Neil
20070210 HKT suuri : : :1:1: : : 295
AJK:  Milloin lienen näin perin juurin tyhjänpäiväistä näytelmää nähnyt! Narratuksi tulin, ja vielä niin kalliilla lipunhinnalla (28e). Jos tästä nyt jotakin positiivista ja myönteistä voisi sanoa, niin ihan kohtuulliset osasuoritukset ja kaunis, siis itse asiassa aivan upea tekokukkalavastus. Myös ohjelmalehtisen nettiversiota voisi ehkä kehua, mutta siinäkin on kyllä kikkailu pääosassa. Vähän niinkuin olisi märän liukasta saippuaa hyppysissä pidellyt. En keksinyt miten siitä pystyisi leikepöydälle siirtämään edes osasuorituksia. Kävelyurheilulle on naureskeltu, että se on eräänlaista kuiskaten huutamista. Tässä näytelmässä on jotakin samaa. Lauletaan koko ajan tahallaan väärin. Minua ei huvittanut yhtään. Ihan yhtä hyvin olisin voinut lähteä pois viimeistään väliajalla eli antaa nollan koko suorituksesta. 

PS. Oikeastaan täytyy itse asiassa onnitella teatteria rohkeasta valinnasta, sillä katsomo oli lähes täynnä. Ja ihmiset tuntuivat varsin vilkkaasti keskustelevan ja ihmettelevän, että miten tähän pitäisi suhtautua. Minulle kuitenkin päivänselvä tapaus: 'keisarin uudet vatteet' enkä mitenkään voi kuvitella että tällaisen varaan kannattaisi teatteria pitemmän päälle rakentaa. Jotenkin kiusallisen aneemiselta vaikuttaa tällä hetkellä Helsingin teatterielämä. Millään teatterilla ei ole oikein mitään kunnollista tarjolla. Ihan niinkuin politiikassa. puolueita ei toisistaan erota. Ideologiat ja keskustelut elämää suuremmista kysymyksistä ja arvoista ovat kadonneet 'formaattien' taakse.
 

404 Viulunsoittaja katolla, zs-Aleksanteri

Tekijä: Joseph Stein - Jerry Bock, ohjaaja: Sveholm Pertti
20070214 zs-Aleksanteri : : : :2: : : 307
Rooleissa  Ismo Kallio, Eeva-Liisa Saarinen, Kristiina Elstelä, Laura Pyrrö, Pekka Kähkönen ja Seppo Ruohonen 
http://en.wikipedia.org/wiki/Fiddler_on_the_Roof
AJK:  Teatterin nettisivulla sanotaaan: "Maailma ei ole sittenkään muuttunut kovinkaan paljon. Sama erilaisuuden pelko ja siitä syntyvä viha elävät edelleen joka puolella maailmaa. Tämä tekee Viulunsoittajasta ajankohtaisen. Sen sisältämät rakkaus, lämpö ja elämänvoima tekevät siitä ikuisen. Se saa silmät kostumaan sekä narusta että itkusta. Näyttämöllä on elämän koko kirjo." Tähän on helppo yhtyä. Samoin jatkoon: "Viulunsoittaja synnyttää katsojassa vahvan halun suojella ja puolustaa kaikkia maailman Tevjejä. Se ei niinkään vihaa sortajia vaan rakastaa sorrettuja. Kun se vielä tarjoaa fantastista musiikkia, ei ole ihme, että Viulunsoittajasta on tullut yksi rakastetuimmista musikaaliklassikoista."
Ismo Kallion kovaa kuntoa joutuu ihmettelemään. Niin kulkee puhe, laulu kuin askelkin kevyesti ja selkeästi vaikka mittarissa on muutama päälle seitsemänkymmenen. 

405 Hotelli Molière, KuoKT

Tekijä: Molière, Back Cilla, ohjaaja: Back Cilla
20070318 KuoKT : : :3:3: : : 343
Rooleissa:  Mikko Paananen, Karri Lämpsä, Riina Björkbacka, Johanna Jauhiainen, Ilkka Pentti, Sari Harju, Mauri Saikkonen, Katri-Maria Peltola, Annukka Blomberg, Tarmo Valkonen, Lotta Huitti, Pekka Kekäläinen, Teemu Forss, Markus Petsalo, Sinikka Mokkila, Tapani Korhonen ja Mirva Kuivalainen
AJK:  Olin kyllä kuullut, että tämä olisi hyvä esitys, mutta en todellakaan arvannut näin hyvää odottaa. Olen nimittäin vähitellen kääntynyt 'Molièren vastaiseksi'. Tämä on omalta osaltani vuodesta 1994 lähtien kahdeksas Molière ja niissä on tosin kolme korkeinta arvosanaa eli kolmosta, mutta suuntaus on pahasti alaspäin. Viimeisten jälkeen olen harmistuneena poistunut ja hokenut: 'sanoja, sanoja, aivan liikaa sanoja'. Melkeinpa paras esitys onkin ollut Ismo Kallion esitelmä Molièresta Round Table 25 kokouksessa joskus yli 30 vuotta sitten. Jäi niin mieleen Ismon hirmuinen innostus, ja kyllä siinäkin sana poikineen tuli ja muistini mukaan sekin oli ainakin tuplasti tavanomaisen klubiesitelmän pituinen. Nyt veti odotuksia alaspäin vielä ohjelmaesite, kun siinä on todettu, että esitys on hitsattu peräti kuudesta Molièren näytelmästä. Ajattelin, että jaha se on sitten 20 minuuttia kappale, kolme ennen väliaikaa ja kolme väliajan jälkeen. 

Mutta ei, ei se ollutkaan niin tehty, vaan ohjaaja (tekijä), Cilla Back oli nähnyt huomattavasti enemmän vaivaa ja tehnyt eräänlaisen risteytyksen kuudesta näytelmästä, oikean Nuljuksen naulan (eli Pirunnyrkin), jossa palaset kylläkin näkyvät erillisinä, mutta liittyvät niin taitavasti yhteen, ettei niitä ole mahdollista ollenkaan erottaa toisistaan. Siteeksi on vielä pantu loistava portsari, kysymyksessä siis todellakin 'Hotelli Molière'. Aika äkkiä suli sydämeni esitykselle. Taitaakin olla aika tekijä tämä nuori, vielä alle 40, Cilla Back, ettei olisi tässä naispuolinen Reko Lundán. Pidetäänpä mielessä. Ennenkin nuoresta iästään huolimatta ennättänyt vetää täydet kolmoset seurueeltamme. Se oli se ikimuistoinen 'Avioliitto italialaisittain', ikimuistoinen sen takia, ettemme 2003 marraskuussa enää muistaneet, että olimme sen toukokuussa jo nähneet. Molemmilla kerroilla siitäkin täydet pisteet annoimme.

Sanoja, sanoja eli pitkäveteisiä ovat viimeksi nähdyt Molièret olleet. Tässä ei puhettakaan pitkäveteisyydestä, vaikka samoja sanoja ladotaan kiivaaseen tahtiin, Molièrea sellaisenaan. Don Juan on tähän sijoitettu ikäänkuin ravunsyötiksi. Katseet häneen kiinnittyvät, kun on raakaa lihaa hyvännäköisessä muodossa. Olemukseltaan on itse Itsevarmuus, mutta sitäkin sillä tavoin tyylikkäästi, ettei päättömästi riehu, vaan antaa muiden eli naisten riehua, itse latoo esiin rautaisella logiikalla epikuurolaista etiikkaa. Sitten esiintyy viimeisen päälle luulosairas, mies terve kuin pukki. Lähes kuvottavan groteski on kuva lääketieteen uhrista, niin yliampuvan groteski, ettei sille voi muuta kuin nauraa, niin potilas kuin varmaan lääkärikin. Sitten on porvari aatelismiehenä ja Saituri tosi saitana ja vielä Tartuffe, joka suu vaahdossa riisuu tosi hyvän näköistä naista. Sillä kerrospukeutumisella olisi varmaan Pohjoisnavallakin pärjännyt. Tietysti sitten kuitenkin nolosti käy selibaattimiehelle: ulosheitto. 

Tällaisia näytelmiä mainostetaan ajankohtaisina. Tietysti niin onkin, että nämä tässä esitetyt 'paheet' ovat ikuisia, eivät kuitenkaan sillä tavoin, että olisivat sitä olleet näytelmän syntyaikoina ja sitten yllättäen taas tänään niin että antavat aihetta johonkin erityiseen juuri nyt ajankohtaiseen pohdiskeluun ja että teatteri ja ohjaaja ansaitsisivat kehut, kun ovat huomanneet. Minullahan on kolmosen ehtona, että näytelmän pitää kyllä jotenkin kouraista. Tämä nyt ei yhtään kouraissut sielua, pelkkää buffoa alusta loppuun, mutta niin mahdottoman hyvin kokoon keitetty ja esitetty, että on pakko antaa kolmonen. Kyllä Kuopion kaupunginteatteriin voi näköjään mennä katsomaan mitä hyvänsä kappaletta ja aina saa täyttä tavaraa. 
 

406 Kauppamatkustajan kuolema, SKT pieni

Tekijä: Miller Arthur, ohjaaja: Halonen Antti Einari
20070324 SKT pieni :1:1: :2: : : 377
Tekijät Ohjaus: Antti Einari Halonen 
Lavastus: Kati Lukka 
Puvustus: Anna Sinkkonen 
Rooleissa: Juha Muje, Pirjo Luoma-aho, Ville Keskilä, Antti Luusuaniemi, Heikki Pitkänen, Olli Ikonen, Esa-Matti Pölhö, Nora Raikamo 
AJK:  Tämä piti nähdä vertailun vuoksi. Kun tuli joulun alla katsottua sama Kuopiossa. Oikeastaan pitäisi nyt kaikin keinoin pinnistellä vielä Tampereellekin. Sielläkin on Kauppamatkustajan kuolema TTTn ohjelmassa. Ei oikein sykähdyttänyt Kuopiossa. Tämä jää vielä karvan verran senkin alle. Eikö nyt Milleristä saisi enempää irti? Näköala sillalta on nähty pariinkin kertaan (1991 Lahdessa ja 2003 Kansallisteratterissa) ja molemmilla kerroilla se kolahti. Miksi ei siis tämäkin? 

Karu oli Kuopion esitys, mutta kuitenkin jotakin rekvisiittaa oli annettu katsojan ajatusten tueksi. Tässä ei mitään, ei yhtään mitään ellei nyt sitten nyrkkeilyharjoitteluun tarkoitettu hiekkasäkki ole jotain. Sitäkään ei missään vaiheessa käytetty, joten sekään ei mitään. Tämä esitys oli muutenkin niin rutikuiviin pelkistetty, ettei enää enempää voida. Vain pari mitään asiaankuuluvaa valaisematonta vilahdusta valkokankaalla ja hutsulla hutsun asu. Siinä kaikki. Sanan mahtiin sai katsoja luottaa. TT totesikin, että ihan kuin olisi radiokuunnelma ollut: silmät ummessa tämän olisi voinut katsoa. 

Teksti sinänsä on väkevää tavaraa ja väkevästi se esitetäänkin, ei hempeilyä, ei mitään muuta kuin huutomerkkiä, toista toisen perään. Ja valhe on melkein jokaisen huutomerkin vieressä. Sitä lajia tulee niin paljon, ettei sitä enää lopulta jaksa sulattaa. Siihen sitten kuivuukin kokoon tämän näytelmän anti. Näin luulisin. Rajansa kaikella. Ei jaksa painaa tässä perheen äiti elämää kannattavien tunteiden vaakakuppia lähellekään kolmen miehen raskaasti alaspäin painaman vaakakupin tasoa. Isä Willy Loman on kyllä koko ikänsä pinnistellyt ja joten kuten pysynyt pinnalla, mutta nyt hänkin on väsähtänyt. Pojat ovat pahasti upoksissa alusta loppuun. 

Tällainen meno ei katsojaa innosta eikä tyydytä. On selvää, että kärpäset kuolevat, jos tykillä niitä ammutaan. Pitäisi problematisoida enemmän. Uskon että tässäkin näytelmässä se pystyttäisiin tekemään, jos asiaksi otettaisiin. Kun näin ei tehty, tuntuu näytelmän loppu lähes irvokkaalta. Aasi kuoli juuri kun se oli oppinut olemaan syömättä. Niin kuoli Willy Lomankin, juuri kun hän vapautui kaikista veloistaan ja sai jalat oman päytänsä alle. Arvosanan juuri ja juuri kakkoseksi muljautti näyttelijöiden väkevä panos. 
 

ALK:  En todellakaan päässyt perille näytelmän ytimeen. Yksilön kannalta varsin oleelliset, traagiset ratkaisut eivät ainakaan 2000-luvun ajattelussa tunnu riittävän perustelluilta. - Ettäkö muka nuoren miehen elämä lähtisi menemään väärää raidetta, tai edes lisäisi vauhtia väärällä raiteella, vain sen takia, että isän hotellihuoneesta löytyy huora. Liian hepposesti perustellulta vaikuttaa itsemurha vain siksi, että vaimo on niin paljon kärsinyt ja saisi niin satumaisen summan rahaa miehen kuoleman jälkeen vakuutuksesta . Ei keskiverto kansalainen, ei edes amerikkalainen, voi olla niin naiivi. Näyttelijät tekivät hyvää työtä, lavastus oli niin olematon, että yhtä hyvin olisi voitu panna esirippuun jokin sopiva kuva ja esittää koko juttu kuunnelmana.-Tästä ei voi antaa kuin ykkösen.

407 Rakkaudesta minuun, KuoKT

Tekijä: Krogerus Anna, ohjaaja: Oinonen Olli-Matti
20070331 KuoKT : : : :2: : : 417 Kuopion kaupunginteatterin ohjelma: 200704 o 200705
Rooleissa:  Sari Happonen, Johanna Jauhiainen, Pekka Kekäläinen, Katri-Maria Peltola.
"Jos haluat nähdä todella hyvän, ajankohtaisen ja koskettavan uuden kotimaisen näytelmän, etsimäsi on tässä.

Mitä on olla lapsi, jolla on ulkoisesti kaikki hyvin mutta joka ei tule kotonaan nähdyksi eikä kuulluksi? Sylvia on tällainen lapsi. Hän rakastaa vanhempiaan niin kuin vain lapsi voi, ja vanhemmatkin rakastavat häntä - milloin ehtivät. Isä Lauri on menestyvä työhönsä uppoutunut tv-psykologi, äiti Tea keikkoja kaipaava sisustustaiteilija. Eiväthän he toki tytärtään vasiten laiminlyö. Koko ajan vain on niin paljon muuta, itselle tärkeää, meneillään. 
Eräänä päivänä perheen ovikelloa soittaa naapuriin muuttanut Saana. Satunnaisella kohtaamisella on merkittävät seuraukset. Saanalla on koira, jonka ulkoiluttajaksi Sylvia pääsee. Koira on tärkeä, sillä sen avulla voisi ehkä tehdä vaikutuksen poikaan, johon on ihastunut.
Näytelmässä todellisuus tulee niin lähelle, että kurkkua kuristaa. Vakavaa aihetta ei kuitenkaan käsitellä 
raskaasti eikä ahdistavasti, vaan luottaen ihmisen kykyyn nähdä virheensä ja korjata niitä. Muutos on mahdollinen.
Anna Krogerus sai tästä näytelmästään vuoden 2006 Kritiikin kannukset -palkinnon.
 

AJK: Tällä tekstillä teatteri esittelee näytelmää. Tämän lisäksi tapahtuu vielä paljon kaikenlaista muutakin. Näytelmästä ei totisesti vauhtia puutu. Mielestäni nuo teatterin antamat attribuutit 'koskettava' ja 'ajankohtainen' eivät kylläkään sano tästä näytelmästä mitään. Tämä on ennen kaikkea hauska ja sitten myös sillä tavoin vakava kuin esittelytekstissä sanotaan. Anna Krogerus on palkintonsa ansainnut. Nimenomaan sen takia, että käsittelee varsin vakavaakin asiaa reippaalla huumorilla ja luottaen katsojan kykyyn suhtautua tähän huumoriin. Ei katsojalta pidä riistää tilaa omaan kannanottoon pureksimalla asia liian pitkälle valmiiksi. Kyllä tästä ihan hyvin voisi kolmosenkin arvioksi antaa, mutta näin seitsenkymmpiselle suotaneen mahdollisuus pysyä kuoressaan ja jättää tämän sortin elämään mukaan tempautumiset nuoremmille, joille sen kovin mielellään suonkin. Näyttelijätyö viimeisen päälle. - Eläköön Kuopion kaupunginteatteri!

Haluan ehdottomasti rekisteröidä tähän sen, että väliajalla tapasin henkilön, minulle ennestään tuntemattoman, joka varsin vähäisestä vihjeestä tunnisti minut ja kertoi seuraavansa tätä teatterisivustoani. Taitaa olla ensimmäinen kautta aikojen. Huomenna esiintyy Siilinjärven teatterissa Fedja-setänä.

P.S. Tämän Fedja-setä, kissa ja koira -näytelmää esittävän teatterin nimi muuten on yksinkertaisuudessaan "Siilinjärven teatteri" ("Siilinjärven harrastajateatteri"-nimi hylätty virallisesti 90-luvun alussa), mutta ei virhe paha ole, koska harrastajiahan me olemme kaikki tyynni. (Janne Puustinen)
 

Inkeri Rissanen: Rakkaudesta minuun

Inkeri:  Todellakin, näytelmä oli hauska ja vakava yhtä aikaa. Ehkä sen vakavuus peittyi hauskuuteen kun vakavat asiat tulivat esille 10-vuotiaan suorasukaisesta näkökulmasta. Sen ikäinen tuo esille kavereilta  kuulemiaan asioita usein ymmärtämättä, mitä ne tarkoittavat. Aikuinen tajuaa ne omalla tasollaan. Lapsi pelkää paljon, jo pelkkä sana voi aiheuttaa ahdistusta. Kuolema - miten kauhea sana. 
Ne asiat, jotka koskettivat näytelmässä, olivat ihmisen yksinäisyys, rakkaudenkaipuu ja menettämisen pelko. Jokaisella oli samat ongelmat, piiri pieni pyörii. Riipaisi tilanne, jossa naapurin täti sai täytettäväkseen lapsen ystäväkirjan ensimmäisen sivun - muuten kirja oli tyhjä.
Ja miten jokainen vanhempi kuulee lapsen suusta: Kyllä kaikilla muillakin on jokin eläin, miksei minulla? Kyllä leikkinallet riittävät vähän aikaa, mutta lapsen hellyydentarvetta ne eivät täytä.
Entä sitten kun tulee näytön paikka, on tultava toisten hyväksymäksi kaveriporukassa, on tehtävä jokin urotyö, jotta huomattaisiin? Kauheata, jos toiset nauravat, jos sattuu jotain hävettävää. Lasta ei auta elämässä vaikka on hienot julkkisvanhemmat, joka tapauksessa hän kamppailee omien kasvukipujensa ja unelmiensa kanssa. Lapsi ei kestä liikaa vastuuta eikä aikuisten satuttavaa maailmaa liian varhain, hän haluaa olla pieni pingviininpoikanen, joka tarvitsee isojen pingviinien piirin ympärilleen, turvaksi maailman kylmyyttä vastaan.

Mietin teatterista lähtiessäni, miten eri ikäiset ihmiset kokevat tämän näytelmän sisällön. On jo yli 20 vuotta siitä, kun omat lapset olivat aikuistumassa ja nautin terävistä repliikeistä, tunnekuohun piikeistä. Tunsin melkein haikeutta siitä, että tuo kaikki on niin kaukana. Miltähän näytelmä tuntuu niistä, jotka juuri nyt yrittävät ohjailla jälkikasvuaan ja ohjata tulevaisuuteen, jonka uhat pelottavat yhtä lailla meitä kaikkia?

 

408 Fedja-setä, kissa ja koira, zk-Siilinjärven kt

Tekijä: Uspenski Edurad, ohjaaja: Sarinko Visa
20070401 zk-Siilinjärven t : : : :2: : : 450
AJK: Eilen saatu vihje johti teatterissa käyntiin. Myös Onni ja Milja lähtivät mukaan. Osoittautuivatkin sitten asiantuntijoiksi, koska ovat iltasatuna kuulleet näitä Fedja-setä tarinoita useaan kertaan samojakin. Kyllä lasten saduilla on oma paikkansa ja arvonsa. Ja mielellään niitä aikuinekin seuraa kun paikalle sattuu. Usein on kysymys opetuksesta hyvän ja pahan erottamiseen. Joskus on myös viihteestä ja mielikuvituksen lennosta. Tässä ennen kaikkea siitä. Fedja-setä onkin sitten tuttu mies, rutinoitunut esiintyjä, selvästi puhuu ja reippaasti pyörittää ympärillään ruljanssia. Kissa ja koira ovat omaksuneet aika kivasti kissamaisia ja koiramaisia piirteitä käyttäytymiseensä.

409 Polvesta polveen

Tekijä: Karaksela Petri, ohjaaja: Pajula Matti
20070407 Kirkkokuoro Harmonia : : :2:3: : : 479 
Edelliset esitykset: Ensimmäinen o Toinen
AJK: Kirkko-oopperan odotettu kolmas tuleminen. Vieläkö syntyisi todellinen teatteritapahtuma? - Kyllä syntyy. Tosin en ensimmäisen näytöksen aikana ihan niin väkevästi eläydy kuin vuoden vaihteessa, mutta toinen näytös sitten taas vangitseei mielen lumoihinsa. Juonen pääasiassa käykin ihan aidosti niin, etten muista enää kumman naisen kanssa pastori itsensä kuulutuksin ja kultaisin sitein kahlitsee. Parempi näin, suurempi nautinto. Taaskin joudun toteamaan, ettei oopperan toisesta pääasiasta eli muusiikista minun päässäni muodostu mitään kultaista kaulanauhaa, joka alkaisi näytännön alusta ja jatkuisi selvänä kokonaisuutena sen loppuun. Sen sijaan kyllä suuresti nautin monestakin erillisestä yksittäisestä numerosta. Loppujen lopuksi eniten väristyksiä aiheuttaa kuoron ja yleisön yhteisesitys se paikallinen körttivirsi, oliko nyt numero 195. Se täällä totisesti osataan. Eikä myöhästy alusta seurakunnan täysi pauhu sekunnin murto-osan vertaa. Erittäin hieno idea säveltäjältä, että tällä tavoin katsojat mukaansa tempaa. Kyllä siellä mielikseen montaakin musiikin kohtaa kuuntelee, ei vähiten taaskin näiden kilpanaisten kiekaisuja. 

Mutta kyllä minun korvassani sanalla on tässä kuitenkin päärooli. Ja sitä moneltakin kantilta katsottuna. Vaikka itse kirkon kannalta paremminkin pakanaksi joudun julistautumaan, olen kuitenkin valmis myöntämään, että sananjulistus on tässä hyvä ja väkevä asia enkä vain myöntämään vaan suuresti kiittelemään tämän näytelmän julistusta. Sitä pitäisinkin tämän kirkko-oopperan parhaana osana. Väkevästi, keskitetysti, rönsyilemättä julistetaan rakkauden sanomaa. Ja ehkä vieläkin enemmän nöyryyden. Lukkarin suusta se tulvii. Hän tasoittelee vastakohdat ja kyykyttää kaikki samanlaisiksi syntisiksi. Eikä ole kirkon piirissä sen parempaa väkeä kuin sen ulkopuolellakaan. Ja kaikille on luvassa rajaton armo. Tästä synnistä ja synnintunnolla ruoskimisesta voitaisiin kyllä peistäkin taittaa. Se on varsin merkittävässä osassa juuri täkäläisen körttiläisyyden piirissä. Sillä lähes pröystäillään, etten sanoisi hekumoidaan. Ettei vain käytettäisi ruoskana ihmisten alistamisessa ja ihmisarvon mitättömäksi tekemisessä. ...ettei vain kääntyisi asia päälaelleen, Luojan työn halveksinnaksi: ... omaksi kuvakseen hän loi hänet... No, mielestäni ei tässä synnin suuruudesta tehdä kuitenkaan pääasiaa, vaan sitä on ihmisten samanarvoisuus Suuren Luojan edessä. 

Pääasia on siis Sanan Mahti julistuksen välineenä. Mutta kyllä tässä myös Sana tapahtumien juonen säikeenä on kaiken kunnioituksen arvoinen. Tätä puolta jo edellisillä kerroilla kiittelin. Vieläkin se kiitoksen kestää. Aivan mainiolla tavalla rakentuu punos meidän kaikkien tavisten ja seurakunnan työntekijöiden välillä. On vain niin että meidän harvinaiset, kerran elämässä (ja kuollessa) juhlahetkemme ovat seurakunnon työntekijöiden arkipäivää, voidaan jopa sanoa: heidän jokapäiväistä leipäänsä. Aitoa komiikkaa syntyy sitten siitä, että pastori joutuu yhtäkkiä yhdistämään sekä 'kerran elämässä' että arkirutiinin ja vielä perin epätodennäköisessä tilanteessa. Ilmankos pyörtyy kohta saatuaan kakaistua kurkustaan ratkaisevan sanan. Tässä ei Salomonin tuomio ole mahdollinen. Valittava on toinen tai toinen. Vieläkin ihastelen tätä juonen punontaa. Ihan väkisin siinä jännitys pintaan nousee, vaikka sattuisi loppuratkaisun tietämäänkin tai .. muistamaan. Kummallakin kahdesta mahdollisesta on puolensa, hyvät ja huonot. Omasta mielestään ja valitsijan mielestä. Ja katsojakin saadaan ainakin pohtimaan kysymystä, ehkä ottamaan kantaakin. Lopulta se tässä vaiheessa tietenkin onkin se ja sama kumpi on ratkaisu, varsinkin muiden kuin heidän itsensä kannalta. 

Tässä nyt siis on kehyskertomuksena rippikoulu, kirkon ehkä tärkein ote seurakunnastaan. Ihan saumattomasti se liittyykin sekä sanan julistukseen että juonen kehitykseen. Mutta sittenkin se taitaa jäädä tämän esityksen heikoimmaksi lenkiksi. Näytelmän alun tapahtumat ennen lukkarin sananjulistusta jäävät jotenkin heikommalle sidonnalle näytelmän varsinaiseen juoneen. Eihän sitä rippikoulua siinä kovin paljon ole, mutta jotenkin se voisi ehkä olla jämerämpi. Ei kylläkään ole mitenkään tavatonta, että koko ensimmäinen näytös uhrataan mitättömyyksille ja yleisöä kyykytetään perin pohjin kunnes sitten toisessa näytöksessä räväytetään. Tässäkin teatteripäiväkirjassa on pari esimerkkiä sellaisesta. Erityisesti muistuu mieleen eräs venäläinen nuoren ohjaajan tapaus: Ornitologiaa, mutta on niitä muitakin. Johtuvat tavallisesti siitä, että se varsinainen pihvi ja makupala on niin lyhyt, että pitää panna pettua jatkeeksi ja tietysti jatke pannaan alkupäähän, että saadaa loppu hyvin kaikki hyvin. Tässä ei siitä ole kysymys. Täyttä tavaraa on tarpeeksi koko esitykseen. Ei tässä kuitenkaan mitenkään voida ajatella kehyskertomuksen pois listimistä. Sekin on oleellinen osa asiaa. Mene nyt tässä mestaria neuvomaan...
 

Joka tapauksessa tähän mennessä vuoden ja tämän sivun teatteritapaus tämä ooppera. Eikä tässä nyt enää paljon ole jäljelläkään, joitakin Unkarissa ja sitten kesäteattereita. Vaikka kyllä niissäkin saattaa ...
 

410 Egy fillér, zb-Evangélium színház

Tekijä: Heltai Jenõ, ohjaaja: Udvaros Béla
20070415 zb-Evangélium : : : :3: : : 527
AJK: 
Evangélikus Istentisztelet után Evangelium Színházba mentünk, pontosan ugyan úgy mint másfél evvel ezelõtt. Nekünk nem sikerült pihenni. Ez hiányzott. Nekem kellett küzdenem, hogy ne aludjak el, majd meghaltam a fáradtságtól. Az volt az érzésem, hogy megszüntem létezni, az agymûkõdesem különösen. Nem értettem a darabot, agyilag nem fogtam fel. Nagyon szerencséntlen éreztem magam. Heltai Jenõ színdarabjának a címe 'Egy fillér' egy költõ emberi sorsát meséli el. De mi a fõeszmei mondanivalója ezt nem értettem.

A költõ nagyon beteg volt, közeledett a halála. Egész élete alatt, sokat dolgozott, híres volt és neki nem volt ideje a feleségére, sem a barátaira. Sok pénzt gyüjtött, és értekeket de nem volt ideje élvezni. Jött az álom és a pokol szinterét látjuk és a kínai koldus megjelenik és kérdezi a költõt a saját emberi értékeirõl. A költõnek sikerült ördöggel, a fekete császárral a saját értékrõl tanacskozni, de eredmény nelkül. Egy fillér, az ára annak, hogy tovább élhessen, hogy a vágyait megvalósithassa. 'A madar ingyen énekel' volt az ördög fömondata. Csak az utolsó felvonásban vált teljesen érthetõvé, amit láttunk: ‘Isten adja az elismerést.’ mondta a feleség, aki nem kapott szeretet a költõtõl az élete során. Úgy tûnt, hogy ez az eredmény, a nézõtéren a rövid tapcsolás után helyünkön maradtunk, vártunk a színészekre, hogy meghajóljanak, de bejelentették, hogy következik a harmadik felvonás. A publikum meghökkent mert azt hitte, hogy vége az elõadasnak.

A harmadik felvonalás volt a programlapon említett. Volt is említés, hogy ez a darab egy álomjáték. Én is ezt még elsõ szünett alatt csodálkoztam és a fõeszem hiányzást is. Most csak eszembe jutott, hogy ez az egész darab egy álom, és az álomban nem feltétlenül egy cél van. Mindjárt az ördög a saját segítõivel és sok más világosan lettek. De az igaz ‘eredmény’ még lehetett magát várni, az utolsó jelenetíg. Az igaz költõ barát kellet az ördög cselszövésje szerint egy fillert az égõ füstelõrõl menteni. Sok emberek csaknem ezt tettük, de végre nem. Aztán egy gyenge kéz egy függöny mögöttrõl felemel a pénzt. Ki volt ez, aki olyan erõsen szerette ezt a szerentszétlen és szeretett költõt? Ez volt az egyetlen, akit õ is az egés élet alatt a legtöbb szeretett, az ön múza! – Végül a teljesen világos álomjáték, ha csak egy olyan nagy részt a szöveg együik szavak nem értettem.
 

eli

Evankelisen jumalanpalveluksen jälkeen mentiin Evankeliseen teatteriin aivan kuten puolitoista vuotta sitten. En ennättänyt välillä levätä. Se oli virhe. Jouduin taistelemaan nukahtamista vastaan, tuntui että kuolen väsymyksestä. Tuntui ikäänkuin, että aineenvaihdunta jotenkin pysähtyi, aivotoiminta erityisesti. En ymmärtänyt näytelmää, aivoni eivät ottanet vastaan. Tunsin itseni hyvin onnettomaksi. Jenõ ('Jänö' - siinäkö taas todiste kielten sukulaisuudesta?) Heltain näytelmä 'Filleri[n kolikko]' kertoo runoilijan kohtalosta. Mutta mikä on pääajatus, sitä en ymmärtänyt.

Runoilija on hyvin sairas, kuolema lähenee. Koko elämänsä ajan on tehnyt paljon töitä, on kuuluisa, mutta hänellä ei ole aikaa puolisolleen eikä ystävilleen. Hän ansaitsee paljon rahaa, mutta ei osaa siitä nauttia. Näkee unta, että joutuu helvettiin ja kiinalainen noita ilmestyy ja kysyy runoilijalta hänen arvoaan. Runoilija pystyy kyllä saatanan ja hänen apulaisensa kanssa neuvottelemaan sielunsa arvosta, mutta tuloksetta. Fillerin maksaisi mahdollisuus, että hän saisi elää edelleen ja jatkaa uraansa. 'Lintu laulaa ilmaiseksi' on pirun pääargumentti alhaiselle arvolle. Vasta viimeisessä näytöksessä tulee täysin selväksi, mitä itse asiassa nähtiin. 'Jumala korvaa vaivat' sanoo rakkautta vaille jäänyt runoilijan puoliso toisen näytöksen lopussa. Näyttää siis siltä, että tämä on näytelmän lopputulos. Lyhyiden suosionosoitusten jälkeen yleisö jää paikoilleen odottamaan näyttelijöiden esiintuloa ja suosionosoitusten vastaanottamista, mutta esiin tuleekin vain näyttämömies ja ilmoittaa, että seuraa vielä kolmas näytös. Yleisö on hämmennyksen vallassa luultuaan, että näytelmä päättyi tähän.

Kolmas näytös on kyllä ohjelmalehtisessä mainittu. Mainitaan myös että näytelmä on uninäytelmä. Minä tätä asiaa ensimmäisen näytöksen aikana vähän ihmettelen ja ydinajatuksen puuttumista myös. Vasta nyt juolahtaa mieleeni, että koko näytelmä on uni ja että unessa ei välttämättä ole päätarkoitusta. Heti tulee piru ja hänen apulaisensa paljon ymmärrettävämmäksi. Mutta todellista lopputulosta joudutaan odottamaan aivan viimeiseen kohtauksen saakka. Runoilijan todellisen ystävän pitää nostaa filleri tulikuuman öljkattilan pohjalta. Monet haluavat sen tehdä, mutta eivät sitten kuitenkaan tee. Sitten hento käsi ojentuui verhon takaa ja nostaa kolikon öljystä. Kuka on tämä, joka niin paljon runoilijaa rakastaa? Hän on ainoa, jota myös runoilija koko elämänsä ajan eniten rakastaa, hänen oma muusansa! - Lopultakin täysin selvä uninäytelmä, vaikka niin suuresta osasta näytelmätekstiä en yksittäisiä sanoja ymmärtänytkään. 
 

411 Morus, zb-Kamara színház

Tekijä: Bolt Robert, ohjaaja: Goldstein Imre
20070422 zb-Kamara színház : : : :1: : : 527
AJK:
Ezután az utolsó színházi jegyeket. Az elsõ szinház – mi volt a neve – eladott, a jo jel, hogy a darab jó volt. A másik: igen – Morus.  Kiderült hogy a szinház nagyon közel a szállodámhoz volt. A szállodába mentem. Néhany órat olvastam, programmáltam, pihentem. Aztán a színházba. Morus a híres ‘Pústult Paradicsom’ Thomas Morus. Mint tudatos, õ a saját fejt pústulta. Ez a történente és az intrigok, ami erre vettek, volt a tartalom ebben a színdarabon. De kell mondani, hogy nekem túlsagosan nehéz volt. Nem tudok miért, de nem kaptam a színdarab eszmét. 
Eli 

Tämän jälkeen viimeiset teatteriliput. Ensimmäien teatteri, mikä olikaan nimi, loppuunmyyty, merkki siitä, että näytelmä oli hyvä. Toinen onnistuu: Morus. Osoittautui, että teatteri olikin aivan lähellä hotellia. Menin hotelliin, muutaman tunnin luin, ohjelmoin, lepäsin. Sitten teatteriin. 'Morus' tarkoittaa kuuluisaa Thomas Morea (1478-1535), joka on kirjoittanut 'Utopia' teoksen. Kuten tunnettua, hän menetti päänsä. Tämä tarina ja siihen liittyvä juonittelu olivat tämän näytelmän sisältönä. Mutta täytyy sanoa, että tämä oli minulle liian vaikeata tekstiä. En tiedä miksi, mutta en ymmärtänyt näytelmän pääjuonta. Wikipedia sanoo:
 
He is chiefly remembered for his principled refusal to accept King Henry VIII's claim to be supreme head of the Church of England, a decision which ended his political career and led to his execution as a traitor.

412 Reviisori, SKT suuri

Tekijä: Gogol Nikolai, ohjaaja: Reinikainen Janne
20070422 SKT suuri : : : :3: : : 527
Ohjaus ja sovitus Janne Reinikainen 
Suomennos Sovitus Eino ja Jalo Kaliman suomennoksesta 
Rooleissa  Pertti Sveholm, Kristiina Halttu, Marja Salo, Seppo Laine, Jouko Keskinen, Wanda Dubiel, Kristo Salminen, Pekka Autiovuori, Antti Pääkkönen, Petri Manninen, Antti Holma, Pirjo Määttä, Simo Tamminen, Jaakko Kytömaa, Terttu Uhlenius, Juhana Heiskanen/ Olli Jantunen/Konsta Pylkkänen/Sampo Selkälä 
AJK:  Olipa riemastuttava paukkupommi, selvä 'varssi' ja vilunki. En yleensä näistä klassikoiden uudistuksista välitä. Tavallisesti niiden vika on, että ne pyrkivät olemaan samalla kertaa molempia, on sikin sokin piirteitä alkuperäisestä ja nykyaikaistetusta. Tulee mieleen englannin oppikirjasta sananlasku: To eat the cake and have it eli 'syödä kakku ja pitää se'. Tässä nyt kuitenkin mielestäni onnistuttiin. Tehtiin täsmälleen Gogolin klassikon hengessä, mutta pantiin täysin ajankohtainen sisältö, siis selvä jako entisen ja uuden välillä. Paremmin tämän tunnistaa Gogolin Reviisoriksi kuin Kurosawan Learin Shakespearin Leariksi. Vaikka kyllä se voi pienestä olla kiinni. Sekä ohjaajan päässä että katsojan päässä. 

Väliajalla minut oli istutettu samaan pöytään kahden kypsähkömmässä, kypsähkömmässä, muttei ylikypsässä, iässä olevan aivan ihastuttavan tyttölapsen kanssa. Toinen piti näytelmästä ja toinen ei. Ei ollut saanut makua. Kertoi laajemminkin teatterimieltymyksistään. Eivät olleet kovin kaukana omistani. Tulin ajatelleeksi, että ehkä olisin itsekin voinut olla 'sillä tuulella', etten olisi tempautunut mukaan. Ehkä iski yllättäen tämä tyylipuhdas savon murre ja meininki. Sitä en osannut odottaa täällä näin kaukana Kuopiosta. Jos siinä olisi pienikin lipsahdus ollut, olisin ehkä tuominnut koko jutun toisin. Farssi ja komedia ovat tosi herkkiä asioita ja ohjaaja ottaa ison riskin lähtiessään tekemään 'kaikki tai ei mitään' hengessä kuten tässä Reinikainen, nimestään päättäen siis syntyperäinen savolainen. Onnistui sataprosenttisesti. Ehkä se video-osuus, teknisesti aivan mahdottoman hyvä, vähän turhan pitkä ja jämerä oli, siis se osa, joka oli aitoa amerikkalaista. Sitä jo melkein luuli, että mihin tässä nyt jouduttiin kokonaan sivuraiteelle. Mutta viime hetkellä tuli tämä hauska joukko uudelleen mukaan peliin ja Savoon palattiin. 

Väliajan tytöt olivat sitä mieltä, että juuri tuollaista on maaseudun meininki. Joku pääsee 'kuningattaren' asemaan ja kaikki sitten pyörii sen mukaan. Helsingissä ei sellaista pääse syntymään, kun ympyrät ovat isommat. Voisihan sitä kuvitella, mutta omat muutaman vuoden kokemukset eivät kyllä tue tätä käsitystä. Varmaan toistakymmentä EU-hanketta lueteltiin, osa ihan kirjaimellisesti tuttuja osa pikemminkin kuvitteellisia. Olen itsekin jo aikoja sitten ollut huomaavinani, että EUlla on vakava pyrkimys saada ote laajoista kansanjoukoista. Sitä palvelee maataloustuki, jolla maatalous on saatu talutusnuoraan. Ja sitä palvelevat mitä moninaisimmat projektihankkeet, kuten juuri lintutornit (satun kaksi tietämään), yhdessäolopaikat, liikuntalaitokset, mitä niitä nyt lueteltiin.

Kyllä tästä juuri ja juuri kolmonen täytyy antaa. Sittenkin taidan kuitenkin vuosia sitten nähdyn Kaupunginteatterin version parempana pitää. Tässäpähän sitä nyt sitten nähtiin Pekka Autiovuori, jota silloin mahdollisena mestarina tähän näytelmään uumoilin. Tässä nyt ei koreografialla ollut ihan yhtä väkevää osaa kuin siinä toisessa, mutta kyllä Autiovuoren osuus hyvin vastasi mielikuvaani. Kaikkiaan aivan mainiota näyttämötyötä. Jo etukäteen arvasin, että Sveholmilta herkullinen kunnanjohtaja syntyy. Ihan oikein arvasin. Kuka se nyt sitten oli tämä huijarireviisori? Aivan mainio esitys häneltäkin. 

Oikeaan iskee:
"Inte på länge har man sett något så postmodernt ultraparodiskt, festligt distanserande, groteskt, komiskt, absurt farsartat och kritiskt ironiskt som Janne Reinikainens uppsättning av Revisorn."
HBL, Nordgren 18.3.2007.
 

413 Manillaköysi, HKT pieni

Tekijä: Meri Veijo, ohjaaja: Sallinen Petteri
20070421 HKT pieni :1:1: : : : : 544
AJK: Käytiinpä lauantaina 21.4. kaupunginteatterissa katsomassa Manillaköysi. Pahempaa sekoilua ei ole nähty. Meri fiktiivisten hahmojensa kanssa näyttämöllä useamman kerran, sekoilu Linnan tuntemattomaan sotilaaseen sai aikaan vaikutelman, että näyttelijä sekoili ja muut sitten panivat ruotuun - oliko näin? Kirosanoja latelevan upseerin kulkeminen näyttämön poikki useita kertoja oli vastenmielistä kuultavaa - uskon kyllä, että kiroilevia upseereja oli sodassa, vähemmälläkin sen olisi voinut osoittaa. Samoin olisi juopuneiden sotamiesten örvellys voinut jäädä  näyttämöllä vähemmäksi. Humalaista örvellystä on viime vuosina ja vuosikymmenenä ollut liikaakin tarjolla.

- Näytelmän piti olla humoristinen, eipä paljon naurua katsomossa kuulunut, olikohan ohjaaja aliarvioinut raskaasti yleisön. Näytelmän nimi oli Manillaköysi, köysi oli Meren alkuperäisessä tekstissä ihan oikeasti pääosassa, siihen liittyvää pohdiskelua oli paljon, näytelmässä se sivuutettiin melkei mariginaalissa.

Ykköset annamme, kun emme poiskaan lähteneet, toisella puoliajalla oli kyllä katsomo harventunut.-
 

414 Kerjäläisooppera, HKT suuri

Tekijä: Brecht Bertold, ohjaaja: Heiskanen Kari
20070519 HKT suuri :1:1:2:2: : : 602
Rooleissa:  Vuokko Hovatta, Oskari Katajisto, Riitta Havukainen, Heikki Sankari, Ursula Salo, Kari Mattila, Laura Pyrrö, Sari Haapamäki, Markku Huhtamo, Petri Johansson, Juha Jokela, Jyrki Kovaleff, Tiia Louste, Petja Lähde, Tiina Peltonen, Marjatta Raita, Matti Olavi Ranin, Leena Rapola, Marjut Toivanen 
AJK:  En nyt tiedä oikein: kyllähän siinä on paljon hyvääkin, vauhtia, juonessa selkeyttä, hyvää näyttelijätyötä. Mutta ei tämä tällainen oikein puhuttele. Kun moraaliset arvot laitetaan näin selkeästi päälaelleen, ne joutuvat samalla kauas todellisuudesta eivätkä enää 'tavallista ihmistä' kiinnosta. Alamaailma on alamaailma ja vierasta katsottavaa. Tavallinen pulliainen on siellä ulkopuolinen. Se että tavallisen pulliaisen arvot poljetaan lokaan ja asetetaan kyseenalaisiksi ei mitenkään vakavammin voi ketään puhutella. Normaalin yhteiskuntamoraalin istuttaminen ryöstämiseen ja raiskaamiseen perustuvaan elämänmuotoon ei jaksa huvittaa. Se että vihjataan tämän olevan tavanomaista yritystoimintaa ei kertakaikkiaan tunnu uskottavalta. Ei siis mitään sanottavaa meikäläisen korvaan. Joten tällaisen kappaleen anti jää pelkästään vauhdikkaaseen esitykseen ja repäisevään musiikkiin. Ei riitä meille.  Se että tästä tupla lipunhinta tempaistaan, teatterille suotakoon, kun kerran katsojia riittää. On sitä huonompiakin rahoituskeinoja käytössä. Unkarissa tupakkatehtaat rahoittavat teatteria. Hinta on se että nöäyttämöllä sauhutellaan aivan tolkuttomasti, varmaan puolet ajasta, ilman että se mitenkään liittyy näytelmän juoneen. Ihme ettei EUlla ole direktiiviä tähän hätään. Kerjäläisoopperasta kakkonen yläkanttiin. 
ALK: Kerronpa vain, että ykköset annamme. Toki asia oli totisinta totta, mutta alapäähuumori ja räävitön kielenkäyttö oli vastenmielistä kuultavaa.

Uskon toisen hädän hyväksikäyttöön, ahneuteen ja vallahimoon kaikissa yhteiskuntaluokissa ja kaikkina aikoina, mutta ei sitä tarvitsisi huutaa kimeällä, kovalla äänellä tyhjältä näyttämöltä. Uskon, että laulajiksi valitut oikeasti osaavat laulaa, mutta äänimies onnistuu kyllä pilaamaan kuunteluelämyksen. 

Kapellimestarin ilmestyminen keskelle näytelmää oli samanlainen tyhmä kikka kuin Manillaköydessä kirjailijan toilaileminen näytelmässään.

Ja se rivosuinen totuudentorvena esiintynyt "kovishuora" ja hänen yleisön kanssa touhuamisensa olisi saanut jäädä pois.-

Hyvä silti, että nähtiin, eipä tarvitse luulla, kun tietää.
 

415 Onni tulee Pietarista, zk-Rautavaara kt

Tekijä: Schroderus Eero, ohjaaja: Jänis Lauri
20070629 zk-Rautavaara kt : : : :2: : : 649
Irina
Linda
Onni Mönkkönen
Pena Mönkkönen
Terttu
Beatrice
Marianne Liidelööf
Hanna Rahikainen
Armas Rahikainen
Pirjo
Pamppu-Pekka
Vuokko
Kummun mummo
Ihanainen
Rilu-Kalle
Mies kylältä
Valot ja äänet
Lavastus
Puvustus
Ohjaus
Esitysoikeudet
Eero Schroderus: Onni tulee Pietarista
Suomen Harrastajateatteriliitto SHT ry on tukenut tätä esitystä
Marjaleena Hyvönen, venäläisnainen
Pipsa Taskinen, hänen tyttärensä
Heino Honkanen, vanhaisäntä, leski
Orvo Jolkkonen, edellisen poika
Arja Korkalainen, edellisen vaimo
Emilia Hartikainen, edellisen tytär
Mirja-Liisa Oinonen, Onnin tytär
Seija Korhonen, kauppiaan leski
Pertti Heikkonen, ed. poika, kauppias
Rauha Korhonen, Armaan entinen heila
Oiva Korhonen, poliisi, asumuserossa.
Tiina Ruotsalainen, Pamppu-Pekan vaimo
Hilkka Hakkarainen, kyläläinen
Antti-Jussi Taskinen, edustaja
Ville Korkalainen, työtön ammattimies
Lauri Korhonen
Hanna Maunula
Lauri Korhonen ja Yrjö Rossinen
Rauha Korhonen
Lauri Jänis
Suomen näytelmäkirjailijaliitto
AJK: Tämä oli iso yllätys. Ei ole ennen Rautavaaralla näin hyvää esitystä nähty. Tai itse asiassa esitys ei nytkään teknisessä mielessä ollut varsin kummoinen, varsinkaan alussa. Esittäjät jännittivät ensi-iltaa ja puhe oli kankeaa, mutta vähitellen vapautuivat ja toinen näytös oli varsin hyvä tässäkin suhteessa. Yleisö eli vilkkaasti mukana ja näyttelijät reagoivat siihen pannen parastaan. Ohjelmalehtisessä sanotaan mielestäni varsin osuvasti:
"Onni saapuu Pietarista on komedia, vaikkakin näytelmän aihepiiri "venäläis-mielikuvista" on ajankohtainen ja tärkeä. Samalla kun esitys naurattaa, se toivottavasti antaa myös ajattelemisen aihetta. Teatteri on suvaitsevaisuus-työtä parhaimmillaan, kun eri-ikäiset, -kokoiset, -rotuiset ja -näköiset ihmiset kirmaavat näyttämöllä itsensä likoon pistäen ja samanlainen sortinsakki katsomossa seuraa heidän aikaansaannoksiaan. Se on teatterin voim tässä ja nyt.
Lauri Jänis, teatteriohjaaja"
Kyllä tämä on kesäteatteria parhaimmillaan. Jonkun veran nyrpistelin tosin aika ronskille kielenkäytölle, kiroilulle ja alapään nimityksille. Eikö sitä nyt vähemmälläkin selviäisi, mutta vähitellen esityksen edistyessä ja esittäjien suuren innostuksen aistiessa sitä oli valmis anteeksi antamaan nämä ylilyönnit. Juoni on vauhdikas ja aidon tuntuinen, vaikka kukaan ei varmaan uskokaan, että se ihan noin kävisi. Tapahtuu nimittäin niin, että seitsemissä kymmenissä (täyttää vuosia näytelmän kestäessä, siis ikätoveri kun tässä pari viikkoa sitten itsekin sen täytin) oleva isäntämies tuo pieneen kylään Pietarin matkalta mukanaan alle nelikymppisen Irinan ja tämän tyttären. Irinaa kohtaan tunnetaan suuria ennakkoluuloja. Mutta Irina osoittautuu hyvin hienoksi ihmiseksi. Hän on naprapaatti ja parantaa yksi toisensa jälkeen kaikki kylän asukkaat. Saavuttaa kaikkien jakamattoman suosion. 

Lähden ilman muuta katsomaan uudelleen, jos tavanomainen teatteriseurueeni lähtee, nyt kun ei ollut.
 

20070701 Savon Sanomissa 20070701 onkin mielestäni poikkeuksellisen osuva Hannu Reunamäen arvio tästä esityksestä. Ei ole aivan yhtä varauksettomasti ihastunut kuin minä, mutta esittelee esityksen paljon monipuolisemmin. Kannattaa tutustua. Ei pilaa esityksen nautintoa, vaikka etukäteen lukisikin, näin uskoisin. Pari kommenttia Reunamäen arvioon. 
"Onni-isännän Pietarin tuliainen - muun muassa oppii lähes ummikosta muutamassa viikossa puhumaan sujuvaa suomea ja niin oleskelu- kuin työluvatkin järjestyvät paikallispoliisin avustuksella muutamassa päivässä. Niin on, kun juonen kehittely sitä vaatii. " 
En tullut  tätä lainkaan ajatelleeksi. Minusta kun riittää, että Irina vähän murtaen puhuu suomea. Ja sen hän kyllä osaa. Mielestäni tämä nyt on vähäisimpiä ihmeitä joita näyttämöllä voidaan sallia itse pääasian ymmärtämisen helpottamiseksi. Irina on muuten yksi harvoista, joiden puhe on luontevaa eikä näyttelemistä.  Tämä puheen luontevuuden puute onkin mielestäni yksi harvoista selvistä puutteista tässä esityksessä. Luulisi senkin harjoittelulla saatavan kuntoon. Eikö mahtane korjautua jo myöhempiin esityksiin, kunhan esiintymisjännitys helpottaa. 
"teksti on jäänyt raakileeksi ja sen uskottavuus on monin paikoin koetteella"
Kyllä minunkin mielestäni vähän kohtausten kavalkaadilta esitys vaikuttaa, mutta kuitenkin se mitä esitteessä sanotaan suvaitsevaisuus-työstä  tulee näytelmän edetessä täysin selväksi ja uskoisin sen kyllä purevan yleisöön, ainakin minuun se juuri puree lähes liikutukseen saakka ja siitä nimenomaan tälle esitykselle antamani täydet kolme pistettä. Ainoa missä uskottavuus oli koetteella on se kun kauppiaat eivät olekaan pariskunta, vaan äiti ja poika. Poika on toisin sanoen vähän iäkkään puoleinen pojaksi. Niin kauan kuin tämä ei mielessä selvinnyt, on pojan ja äidin keskinäinen käyttäytyminen vähän kummallista. Äiti (vaimoksi luulemani) kun on paremminkin työntämässä poikaa naisiin kuin pidättäelemässä häntä. 

416 Seitsemän veljestä, zk-Maarianvaaran kt

Tekijä: Kivi Aleksis ja Joensuu Juhani, ohjaaja: Joensuu Juhani
20070701 zk-Maarianvaaran kt : : :3:3: : : 658 Vuoden paras
Henkilöt:
Juhani:
Tuomas:
Aapo:
Simeoni:
Timo:
Lauri:
Eero:

Mikko Paananen 
Erkki Räsänen 
Tuomas Partanen 
Niko Taskinen 
Tero Sarkkinen 
Mikko Lauronen 
Sakari Saikkonen
AJK:
Uskomatonta! Tässä on esitys, josta joutuu antamaan täydet pisteet joka suhteessa, ennen kaikkea esitystaidosta päin vastoin kuin edellisessä. Epäilimmekin, että on täysammattilaisten kesäleiri salanimillä ja salakasvoilla. Eikä ole epäilystä myöskään ohjaajan taidoista. Hän on Suomen kirjallisuuden lippulaivan pistänyt näiden seitsemän miehen suuhun ja sydämeen ja nämä puolestaan saman tempun tekevät yleisölle. Ei muuta voi kuin kysyä, että miten tämä on mahdollista? Pienen vihjeen antaa ohjelmaesitteeseen painettu Ohjaajan sana: kuusivuotiaana... Itsellänikin on jonkinmoinen suhde teokseen, kun sen ainakin 14 kertaa olen lukenut ja monta kertaa näyttämöllä nähnyt.
 

Tällaista jälkeä ei hutaisten tehdä. Kun tällainen teos alle kahteen tuntiin puristetaan, on selvää, että paljon joudutaan jättämään pois ja siinä sitä taitoa tarvitaankin, että silti saadaan ehjä kokonaisuus. Ja sitä tämä esitys ehdottomasti on. Ja se viedään läpi seitsemällä esittäjällä, vaikka mukana on sekä Rajamäen rykmentti, Toukolan pojat, lukkari että vallesmanni ja liekö ollut vielä muitakin. Mitään ei kuitenkaan tunnu puuttuvan puhumattakaan että olisi jotakin turhaa. Ja kuitenkin on mukana vielä omaakin tekstiä, useita erittäin hienosti tekstiin ympättyjä lauluja. 

Tässä se nähdään: ei tarvita ruokottomuuksia, kiroilua tai alapään huumoria, ei niin mitään kummallisuuksia, ihan vain valikoitua Kiven tekstiä ja lopputulos on loistelias. Muistuu mieleen  viimeksi näkemäni versio Lahden mainiossa teatterissa, niinkin maineikkaan ohjaajan kuin Kari Heiskasen tekemä. Ei huono, mutta ei kyllä tämän esityksen tasolle yltänyt. Kaikki, joka ainoa esittäjä ansaitsee täydet pisteet. Jokainen esiintyy vuorollaan myös kertojana ja vie juonta eteenpäin. Mihinkään kohtaan ei jämähdetä märehtimään, vaan se on yhtä rientoa. Venlaa käydään kosimassa, lukkarin luona ollaan lukuopissa, Rajamäen rykmentti kohdataan, Toukolan poikien kanssa tapellaan kahteenkin otteeseen. Karhu kaadetaan, härkiä juostaan pakoon ja Hiidenkivellä kyhjötetään, huudetaan ja riehutaan, lukemaan opetellaan, pirttiä rakennetaan, joulua ja sovintojuhlaa vietetään. Eikä ole rekvisiittana muuta kuin kolme tyhjää bensatynnyriä, yksi urkuharmooni ja seitsemän puupyssyä ja joitakin halkoja ja astaloita. Vaatteet on rohtimiset, ne ainoat oikeat. Mitään ei kuitenkaan puutu, ei yhtään mitään. 

 
 
Ohjaajan sana:

Setsemän veljestä opetti minut ymmärtämään maailman, kun olin kuusivuotias. Iltamia pidettiin kylällä ja ohjelmassa oli tietokilpailu. Kysyttiinpä joukkueelta Jukolan veljeksen nimiä. Minä tuumasin, että helponpa heittivät. Mutta hämmästys oli suuri, kun vajaaksi jäi se lista. Eivät Lauria muistaneet! Silloin minuun tuli se maailman ymmärrys: taitavatkin olla pökö-päitä nuo aikaihmiset, eivätkä tiedäkään kaikkia maailman asioita. Perusopin maailmasta antoi Seitsemtän veljestä silloin. Ja monta muuta oppia se on antanut siitä lähtien. Ja antoi se minulle maailman kauneimman lauseenkin: "Silloin, tällöin läksivät he kuitenkin lyhykäisen päivän valjetessa ulos tuulien temmellykseen." -Juhani Joensuu

417 Seitsemän veljestä, zk-Maarianvaaran kt

Tekijä: Kivi Aleksis ja Joensuu Juhani, ohjaaja: Joensuu Juhani
20070702 zk-Maarianvaaran kt : : : :3: : : 678 Kuuslahden nuorisoseuran talossa
Janne Puustisen arviointi
AJK:
Eipä vähääkään himmentynyt esityksen loisto toisella näkemisellä. Odotin, että sisätilojen ja ahtaanpuoleisen näyttämön asettamat rajoitukset olisivat jotenkin tuntuneet ja näkyneet tämän mahtavan koreografian ryhmän esityksessä, mutta ei, tämä esitys ei näköjään puitteista ole kiinni. Sitä paitsi eivät veljekset ahtaisiin oloihin tyytyneetkään vaan riehuivat kaikkialla salissa ihan kuin eilen ympäröivässä pusikossa. Eikä näillä pojilla ollut äänentoisto-ongelmia. Heidän luonnollinen äänensä raikui niin näyttämöllä kuin diasporassa yleisön keskellä ja takana. Ei ainokaan repliikki mennyt ohi korvien. Eikä se ollut hälyhuutamista vaan selvää puhetta niin kovalla äänellä, että kaikki kuulivat. Vain ammattilaisten parhaat pystyvät tähän. Kyllä oli iso nautinto tässäkin suhteessa.

En voi kyllin ihastella ja ihmetellä sitä kuinka hienosti ja tasapainoisesti teksti on paloiteltu ja koostettu kokonaisuudeksi: ei sanaakaan liikaa eikä sanaakaan pois. Koska pois on kuitenkin kovin paljon jätettävä, on vaativa taito katkaista juuri sopivasti, niin että syntyy ehyitä mielikuvia, vaikka sanoja voidaankin vain niukasti käyttää. Täytyy suorastaan ihailla ohjaajan ja coautorin rohkeutta laittaa joukkoon niinkin paljon lauluja, jotka eivät varsinaisesti juonta eteenpäin vie. Vaikka sanat ovat jotakin aivan muuta, ne esitetään tämän kappaleen hengessä ja ehkä siis antavat vain mukavia hengähdyskeitaita väkevän tekstin sulattelemiseen. Vaikka eipä tämän tekstin sulatteleminen mitään erityisponnistuksia vaadi. Se on pelkkää naatiskelua alusta loppuun.

Sama tasaisen korkean laadun ihmettely joka pätee näytelmän tekstiin, pätee myös osasuorituksiin. Ei voi sanoa sanaa 'tasapäistä' vaikka sitä se kuitenkin itse asiassa on, mutta sanan parhaassa merkityksessä. Tavallisesti tasapäinen on samalla keskinkertaista, mutta ei tässä. Vaikken mitenkään voi ketään esittäjää nimetä muita paremmaksi enkä myöskään ketään muita heikommaksi, niin sen voin sitäkin suuremmalla syyllä sanoa, että kaikki ovat todella hyviä ja ihmetellä sitä, kuinka tasapuolisesti tekstiä on onnistuttu kaikille jakamaan. Tietystihän tässä voidaan ajatella Juhanin olevan hivenen muita suurempi sankari ja helposti hän saattaisi kahmaista valtaosan herkkurepliikeistä. Mutta niin ei tässä tapauksessa ole, vaan kaikilla on vuoronsa herkutella ja kukin on vuorollaan myös kertojana. Eikä siinäkään roolissa kukaan ole muita vahvempi tai heikompi. 

Harvoin on niin pitkiä kotikeskusteluita esityksen jälkeen seurannut kuin nyt tämän jälkeen. Ihastuksen sanoja siinä tapailtiin kerrattiinpa mitä nähtyjä kohtia hyvänsä. Yksi asia kuitenkin jäi kotikeskusteluissa avoimeksi kysymykseksi: Eikö mitenkään voisi saada lisätietoja esittäjistä? Nyt ei muuta ole kuin nimet ohjelmalehtisessä. Mitä nämä kertapompulla idoleiksi pyrähtäneet miehet tekevät sen muun ajan kuin viikon, jonka esittävät tätä näytelmää? Tuntuu ihan tuhlaukselta näin vähät esiintymiskerrat, kun varmaan aikaa säästelemättä on asiaan paneuduttu. Onko se ohjaajakin kuusivuotiaasta lähtien tähän asiaan päätoimisesti paneutunut? Siltä melkein tuntuu.

 
Jäljellä olevat esityskerrat ja paikat
3.7. Joensuu  -  4.7. Pieksämäki  -  5.7. Joensuu  -  7.7. Maarianvaara  -  8.7. Karttula
Tässäpä onkin lisää tietoa tästä mainiosta ryhmästä - Janne Puustinen

418 Vain muutaman huijarin tähden, Alapitkän NS

Tekijä: Luoma Heikki, ohjaaja: Lyytikäinen Olavi
20070706 Alapitkän NS : : :2:2: :2: 729
AJK: Ei ollut pettymys tämäkään, vaikkei nimi kovin suuria odotuksia ollutkaan herättänyt. Voisiko melkein sanoa, että teksti on 'kunnallispolitiikan lyhyt oppimäärä', jos ei nyt koko lyhyt oppimäärä niin ainakin jonkinmoinen osa siitä. On helppo kuvitella, että politiikassa on mukana johtajia ja johdettuja ja että valta turmelee sillä tasolla samoin kuin kaikilla muillakin tasoilla. Olisikin mielenkiintoista kuulla jonkun asiassa mukana olevan kommentti tästä. Ei tätä tekstiä ole voitu kirjoittaa ilman että olisi läheltä seurattu kunnallispolitiikan kiemuroita. Onkin aika suosittu kesäteatterikappaleen teema joku tällainen kunnallispoliittinen tai ruohonjuuritasoinen yhteiskuntaelämän kuvaus. Suomen liittyminen Euroopan Unioniin nostatti tällaisia kappaleita kuin sieniä sateella. Sellainen myös ihan aidosti kiinnostaa tämän tason teatterikatsojaa. Siitä saa ihan aidosti tietoa tai sulatettua tietoa ja tässä teatteri myös aidolla tavalla antaa panoksensa yhteiskuntaelämään. Se että se kesäteatterissa tapahtuu kunnallistasolla siinä missä vakiintuneissa laitosteattereissa käsitellään valtakuntien ja hallitusten tason kysymyksiä, on ikäänkuin itsestään selvä asia. Molemmilla tasoilla teatterilla on annettavansa.

Minä tässä arvioin molempia rinnakkain ja samalla skaalalla. Eikä ero arvosanoissa ole suinkaan selvä. Täytyisikin laskea keskiarvot laitosteatteri/kesäteatteri. Joku voi sanoa, että eivät paini samassa sarjassa. Minulle painivat. Herääkin kysymys, mikä on lopulta ero. Tietysti laitosteatterin esiintyjillä on kysymyksessä ammatti ja leivän hankkiminen, kun taas kesäteatteritoimitaan osallistutaan harrastuksesta. Mutta leipähommissa on vaara leipääntymisessä, kun taas kesäteatterissa saattaa olla puutetta teknisessä ammattitaidossa. Eipä kyllä aina ole. Eilistä esitystä katsoessani tuli mieleen, että siinä missä ammattilainen seisoo tai istuu jämerästi paikoillaan amatööri vaihtaa jalkaa ja 'kävelee' paikoillaan. Ilmiö on kyllä esitelmänpitäjälle - siis minullekin - tuttu. Jos asia ei ole riittävän tuttu ja selkeä, ulosanti on vaikeaa ja voimaa sanoille pitää hakea jalkojen liikkeistä saakka. Eilistä esitystä oli mieluisaa seurata ammattilaisen vieressä istuen. Heltiäisikö havaintoja tai mielipiteistä tällaisesta erosta? Viime kädessä siis kysymys siitä kuinka kauan on tätä työtä tehty a) kaikkiaan, b) tämän esityksen harjoittelussa.

Tämä esitys on siis juuri sitä mitä kesäteatterilta voidaan ja pitääkin odottaa ja missä kesäteatteri antaa aidon panoksensa yhteiskuntaelämään. Mitä silloin merkitsevät pikku erot, tai isommatkin joissakin teknisissä seikoissa?

419 Kahta puolta estraatia, zk-Nilsiä kt

Tekijä: Koskinen Marja-Kaarina & työryhmä , ohjaaja: Kuikkaniemi Heikki
20070708 zk-Nilsiä kt : : :2:2: : : 775
AJK:  Harvoin jos koskaan olen näin ristiriitaisin tuntein teatterista poistunut. Ja ihan vain viattomasta asiasta on kysymys. Tässä on teatteria laidasta laitaan, pelkästään kevyttä kesäteatteria kuitenkin. Aivan loisteliasta savon kieltä. Harmi, etten osaa tässä toistaa, mutta riemastuksesta istuallaan hypin penkillä eräitä repliikkejä kuunnellessani. Tällainen teksti ei voi syntyä kirjoittamalla eikä sitä mitenkään voida laittaa kirjoittajan päästä esittäjän suuhun. Sen täytyy olla jotenkin atmosfäärissä tai jossakin, josta se tulee ikäänkuin itsestään. Mutta tällaisiahan nämä savolaiset ovat, viäräleukoja, suunsoiton mestareita. Kun puhuvat, vastuu on tunnetusti kuulijalla. Samoin ovat muutamat, monet kohtaukset aivan pelkkää herkkua. Mitään älyllistä juontahan tässä ei ole eikä sitä tavoitellakaan. Onpahan pantu revyyksi ja farssiksi nykytodellisuutta ja vähän menneisyyttäkin, mutta ei niinkään ruohonjuuritasolla vaan paremminkin sillä toisella, korkeammalla tasolla. On valtakunnan politiikkaa ja ennen kaikkea television ja elokuvan kohtauksia. 

Sitä toista laitaa edustaa sitten 'rohkea' seksin käyttö varsinkin näytelmän alkupäässä. Tässä iässä sitä nyt on tässäkin asiassa kaiken kokenut ja kaiken kuullut, että siinä mielessä mikään ei hätkähdytä, mutta eipä tuo maistukaan, ei miltään. Saattaa olla, että erityisen kielteisesti suhtaudun senkin takia että koko klaanini 11 henkeä, joista 6 alle murrosikäistä lapsenlasta istuu katsomossa. Väkisin tulee mieleen, että minä mahtavat ymmärtää ja mitä ajatella eräistä 'koreografioista' ja joistakin vuorosanoista. Kuulenpahan ehkä äideiltä, mitä on asioista puhuttu. Minun mielestäni kuitenkin aivan hyvin olisi voitu jättää turhat köyristelyt, käpälöinnit ja häntäilyt sun muut pois. Kyllä kesäteatteri saisi olla sellaista, että sitä voidaan ilman muuta pienten lastenkin kanssa katsoa. Kovin monissa tapauksissa kuitenkin tuntuu olevan ikäänkuin jonkinlainen rohkeusleikki ja kisa siitä, mitä uskalletaan näyttämöllä tehdä ja sanoa. 

Esitystaito on täälläkin, tietääkseni ilman ainoatakaan sala-ammattilaista, aivan huippuluokkaa. Näin on vaikka paikkakunnan todellinen mestari, Kari Summanen, ei edes ole mukana. Onkin ilmestynyt uusi mestari, Antti Heikkinen. Hänen mestarillista kynänkäyttöään saamme lukea jatkuvasti paikallislehdestä. Näyttelemistaitokin on jo nähty useampaan kertaan. Lasten keskuudessa tosin suurimmat laakerit Antti Heikkinen tuntuu niittäneen viime vuotisen näytelmän ruuna-hevosena. Tällä kertaa ainakin minuun puraisi Antti Heikkisen esitystaito iskelmälaulajana: todella tyylikkäästi päästelee vanhoja hittejä.

Kaikista ristiriidoista huolimatta enpä kuitenkaan epäröisi lähtea katsomaan vaikka uudelleen, jos sikseen sattuisi eli joku seurakseen kaipaisi tai hyväksyisi eikä olisi joku toinen kesäteatteri ohjelmassa. Sää oli huono, aluksi satoi lähes kaatamalla, sitten oli vain harmaata, mutta eipä ollut mitään haittaa, kun on katettu katsomo ja tarpeeksi vaatetta päällä.
 

420 Mannerheimin sänky, zk-Rapion Myllyteatteri

Tekijä: Valve Osku, ohjaaja: Saarela Erkki
20070718 zk-Rapion Myllyteatteri : : :1:1: : : 866
Asko o Tapsa o Jaska
AJK: Kun on edellisessä ristiriidoista puhe, niin tässä niitä on kyllä vielä enemmän ja ne ovat suurempia kuin edellisessä. Näytelmän aihe ja otsikko ovat todella mielenkiintoiset, mutta sisältö osoittautuu olemattomaksi. On niin pieni se hyvä ydin, että on jouduttu niin paljon panemaan tyhjää täytettä että on tullut yksi lätsähdys koko jutusta. 'Pääseeköhän tämä juna ensinkään perille?' oli mukana olleen rautatieläisen kommentti väliajan alussa. '... vai ajaako ohi?' oli toisen seurueeseen kuuluneen lisäkommentti. Vaikka lopussa se oikea Mannerheimin sänky näytettiinkin, ei juna todellakaan päässyt perille tai sitten se ajoi ohi, asemalle kuitenkaan ei sattunut. 

Ohjaaja Erkki Saarela on todellinen Dario Fo II, mutta ei hän ole onnistunut lainkaan siirtämään tätä 'Buffon kuninkaan' ominaisuutta sen enempää ohjaamaansa näytelmään kuin ohjaamiinsa henkilöihinkään. Mikä kyllä onkin täysin ymmärrettävä asia. Epäilen että tähän lajiin täytyy olla synnynnäiset taipumukset. Niitä ei ulkoa pystytä antamaan eikä oppimaan. Tässä on jopa ihan hyvää näyttelijätyötä, mutta se menee ikään kuin hukkaan, kun tyhjää paahdetaan. Ahti Kuoppala on todellinen esiintyjä ja kyllä tässä esiintyvä Larissa (Kirsti Väänänen) asiansa myös hyvin hallitsee. Samaten itse asiassa kaikki muutkin, kunhan vain olisi jotakin sanottavaa. Sanottavan mielestäni pilasi kaksi asiaa: ensinnäkin täysin yhteyteen kuulumaton täyteteksti ja musiikkinumerot ja toisekseen tekniikka eli äänentoisto. Tässä erinomaisessa ympäristössä 'kanyylimikrofonit' ovat täysin turha investointi. Näiden esiintyjien luonnollinen ääni riittää aivan varmasti. Nytkin ikään kuin eivät luottaisi tekniikkaan, vaan huutavat kuin mummo puhelimeen.

On nimittäin viimeisen päälle hieno kesäteatterirakennus. Siinä onkin yksi suuri ristiriita, joka ehkä saa selityksensä netistä saatavista lisätiedoista. Kahtena edellisenä vuonna on ilmeisesti ollut todella hyvä menestys ja on ansaittu kunnolla. Ei olekaan syöty kaikkea, vaan kunnostettu paikkoja. Itse teatteri on erinomainen ja samoin kahvila. On pantu lipunhinnat tuplaksi normaaliin verrattuna ja taaskin tienataan hyvin. Nytkin on katsomo lähes täynnä. Hyvä maine ja todella priima ympäristö vetää väkeä korkeallakin lipun hinnalla. On siis onnistuttu ratkaisemaan ongelma: Kumpi on ensin: muna vai kana? Menestysnäytelmä tuo rahaa, voidaan laittaa paikat kuntoon. Kun on kunnon paikat, voidaan nostaa lipun hintoja ja saadaan kunnon korvaus, jolla edelleen voidaan kunnostaa paikkoja ja maksaa myös kunnon palkkiot. Lopulta kuitenkin kostautuu, ellei myös esityksen tasoa pystytä ylläpitämään korkeana. Eikä siihen riitä pelkästään vetävä nimi ja hyvät esittäjät, vaan tarvitaan myös sanottavaa ja tyyliä esitykseen. Tällä kertaa tässä jälkimmäisessä suhteessa jää paljon toivomisen varaa. Kuinka sitten käynee jatkossa? Ainakin itse toivon, että sisältö jämerämmin vastaa nimeä, ettei tule tyhjän takia kauas matkustettua. Nyt matkaan onneksi liittyi riittävästi muita arvoja.

Rautio Tapani: Kommentit 

Tapani:  Hei ! 

Kiitokset viestistä ja miellyttävästä seurasta Juvalla.  Jaska lähti klo 13.50 pendolinolla Helsinkiin.  Totesimme äsken, että onneksi meitä oli näin monta jakamassa sitä surullista tarinaa.  Sururyhmä kun kokoontui, niin tukemalla toisiamme teimme siitä lopulta mukavan illan.  Yksin sieltä olisi poistunut kuin turpiin saaneena masentuneena ja alakuloisena.

Jaska varoitti jo Mannerheim-tutkija Paavo Suonista, ettei missään tapauksessa mene sinne.  Minä joudun myös perumaan ennakkosuosituksen ja antamaan ystävälle varoituksen kiertää Juvan teatteri kaukaa.

1950-luvulla Härkälän kylä sai sähkönsä Rapiosta.  Rapionjoki oli vilkas uittoväylä 1950-luvun lopulla.  Mylly rakennettiin tullijauhatus myllyksi, jolloin jauhettiin vain asiakkaiden viljaa.  Jauhatuspalkkio otettiin viljana.  Vasta 1940-luvulla maksuna alettiin käyttää rahaa.  Tullijauhatus säilyi päätoimialana aina 1970-luvulle saakka.  Mukava levähdyspaikka kesäpäivänä.

Meillä oli Jaskan kanssa pieni pelko esityksen aikana, että milloin Korpela nousee ylös ja lähtee ulos teatterista.  Kestimme sen kuin MIES ja Jaskan kanssa päädyimme siihen, että käsikirjoittaja Osku Valveelta loppui eväät.  Oli ollut pakko hommata Eero Ojanen tekemään lauluja.  Saarelan äkkiliikkeet ja hirveä huuto kun lisätään edelliseen, niin Jaska antoi 1 -  arvosanaksi.  Anneli-vaimo hirnahti muutaman kerran ja antoi 1 +.  Huomasin, että Salli nauroi muutaman kerran makeasti ja olen siitä iloinen.  Paljonko Salli antoi asteikolla 1 -  ….3  ? (ks alussa: 1)

"Mannerheimin sänky" sopii masokisteille kauniina aurinkoisena päivänä erinomaisesti.  Hyviä näyttelijöitä kävi sääliksi eikä heitä voinut syyttää, sillä käsikirjoituksen puuttuminen oli suurin syy siihen, että siitä tuli pannukakku.  Lipun hinta oli myös ryöstämistä ja siihen olisi pitänyt kuulua pari buranaa.  Erkki Saarela höyrytköön monologeja esittämässä, sillä niissä hän on aivan mahtavan hyvä, mutta äkkiliikkeet ja huudot eivät jaksa pitemmän päälle huvittaa."

2008 mennän Juankoskelle ja taas raati kasaan. 

Mukava nähdä ensi viikolla*) ja nautitaan silloin.  Ja skåålataan eilisellä tyylillä**)

Parhain terkuin 
Tapsa
* Viimeiset kiusaukset Nilsiän Opera Cava
** Näytelmän ainoa pysyvä anti: tyhjällä lasilla, joka sitten vanhaan venäläiseen tapaan olan yli äänekkään 'Hei!' huudon saattelemana.

Salonoja Jaakko:  EX NIHILO NIHIL! 

Jaakko:  Putte-Possun sanoin: "....ja meillä kaikilla oli niin mukavaa..", mutta ihan eri syistä kuin näytelmästä. Ja toinen sitaatti: "....ollos huoleton, poikas` valveill´on". Mutta Valven teksti oli siinä ja siinä, ettei uinahdusta tullut kesken kaiken! Sääli näyttelijöitä, jotka Saarela oli pannut huhkimaan palkkionsa takia olemattoman juonen takia!
Jaska

421 Viimeiset kiusaukset, zs-Opera Cava

Tekijä: Kokkonen Joonas, ohjaaja: Lindman Åke
20070725 zs-Opera Cava : : :2:2: : : 904
AJK:  Taas ollaan Nilsiän kesän päätapahtumassa, Opera Cavan esityksissä. Kokkosen ooppera Viimeiset kiusaukset. Olen sen nähnyt 'heti alkuun' (eli 70-luvulla?) Martti Talvelan esityksenä vanhassa Oopperassa, sitten kerran aidossa ympäristössään Aholan saaressa Paavo Ruotsalaisen oman pirtin seinustalle rakennetussa teltassa. Silloin oli paikat aivan etu rivissä. Sen puolesta paras kontakti syntyi. Nyt on paikat Cavan keskivaiheilla. Ympäristö on toden totta upea, todellinen nähtävyys. Ja minun käsitykseni mukaan akustiikka loistelias. Sen vuoksi olin hämmästynyt, kun kaksi lähes tusinaisen seurueemme jäsentä valitti nimenomaan, etteivät saaneet selvää ja ettei kuulunut.

Minusta tämä ooppera on kyllä yksitotisuuden ylistys ja koko savolaisen mentaliteetin kääntöpuoli, sen joka ei normaalisti näy ollenkaan ulospäin. Ehkä siis tällainen vastapaino pitää luonnonviärällä rehevyydellä ollakin, niinkuin on Jumalalla Perkele ja hyvällä paha. Ja ehkä se siis kerran vuodessa pitää sietääkin että sitten lopun aikaa voi nauttia siitä toisesta puolesta. Mutta tuntuu ihan ylivoimaiselta ymmärtää, että synnin käsitteestä ja syyllisyydestä on voitu tehdä elämää suurempi asia. Sitä se oli Paavo Ruotsalaiselle ja sitä se oli siis siihen aikaan koko körttikansalle Paavon seuraajikseen lumoamalla väellä. Abstraktin synnin pohdiskeluun ja anteeksi pyytelyyn käytettiin kaikki aika ja puutteessa elettiin. Ja mikä oli syntiä? Paidan väri, vaatetuksen ylimääräiset rimpsut ja muu sellainen. Ehkä ajatuksetkin, nimenomaan ajatukset, joista sitten tällaiset ulkoiset merkit kumpusivat. Mutta kyllä tätä on vaikea nykyelämän näkökulmasta ymmärtää. Ehkä siis pitää ajatella niin, että elämä oli ankeaa eikä ollut keinoja ankeuden poistamiseen, pettuun jouduttiin usein turvautumaan. Siis tehtiin kaikesta muusta syntiä ja sillä tavoin oli helpompi niellä ankeus. Mutta että tästä varjopuolesta tulee elämän pääsisältö, sitä on vaikea ymmärtää.

Ankeasta elämästä tulee sitten tietysti myös ankea ooppera. Se on selvä. Mutta että sitä saadaan ihmiset vielä katsomaan, sitä täytyy ihmetellä. Nytkin kuitenkin lähes täysi tupa, vain siellä täällä tyhjää. Ja katsomoon mahtuu muistaakseni 1800. Hiiren hiljaa tämä valtava joukko seuraa verkkaisesti ja kovin kovin niukkailmeisesti etenevää esitystä vain vaisuihin taputuksiin asianmukaisissa kohdissa yltäen. Esitystä seuratessani mietiskelen tätä puolentoista vuosisadan takaista ilmiötä. Oopperan paljon aikaa vievät ilmaisukeinot sallivat esittää vain vähäisiä paloja sinänsä dramaattisesta asiasta, ja nekin kovin pelkistetysti. Aivan toisella tavalla johdattavat asiaan esim Matti Pajulan kirjoittamat näytelmät Kallis hunajan pisara, Tuulen koira, Kalajoen käräjät ja oliko vielä joku - Armon vilaus. Niissä ei ilmiö ehkä niin pelkistetyn synkkänä synnin - ei voi sanoa: ylistyksenä - vaan ehkä synnin tunnon korostuksena - näykään, vaan on elävämmin elämään sidottu ja monin verroin helpommin ymmärrettävässä muodossa. Tässä oopperaesityksessä ainoa minua sykähdyttänyt kohta on taaskin se erikoinen Paavon virren esitys. ... ja senkin esittää vähintään yhtä vaikuttavasti seurakunta Nilsiän kirkossa suurempina juhlapyhinä - ihan ilmaiseksi. Vain leivän kiitoksessa pääsee mielestäni Satu Vihavaisen kaunis ääni oikeuksiinsa. Hauskasti sattuu: seuraavana aamuna tästä todistaa Ylen ykkönen, missä Satu Vihavainen laulaa jonkun tunnetun oopperan aarian. Samoin todistus kyvyistä oli viime kesän(?) gaala-konsetin Dvorakin Laulu kuulle.

Mielestäni lavastus on paras, mitä tähän mennessä täällä on ollut. Suuressa paikassa pitää olla suuria ja pelkistettyjä pintoja eikä mitään risukasoja kuten Taikahuilussa oli. Yllätykseni onkin sitten suuri, kun tytär esityksen jälkeen moittii juuri lavastuksen aivan lyttyyn.  Joutuuko tästä nyt kuitenkin kakkosen antamaan. Sen takana on kuitenkin pikemminkin itse esityspaikka ja aiheen dramaattisuus kuin esityksen laatu, joka ei siis mielestäni anna edes mahdollisuuksia esittäjille.

Merkitsenpä tähän muistiin, että oopperaan mennessä Nilsiän keskustassa jouduimme täysin sivullisina pahan näköiseen moottoripyörän ja auton törmäykseen, jossa törmäyksessä mukana ollut auto törmäyksen voimasta muutti suuntaa ja ruhjoi meidän automme käyttökelvottomaan kuntoon. Meille ei käynyt kuinkaan. Hengissä taisi selvitä moottoripyöräilijäkin vaikka komeassa kaaressa lensi törmäysauton yli. .. että niinkin vähäisillä nopeuksilla (me olimme täysin pysähdyksissä odottaen risteykseen pääsyä) voi tulla niin rumaa jälkeä.
 

422 Akkaralli, zk-Korpiteatteri

Tekijä: Luoma Heikki, ohjaaja: Pajula Matti
20070826 zk-Korpiteatteri : : :2:2: : :
AJK:  Aivan mainio kesäteatteriesitys - kesäteatteria parhaimmillaan. Kepeäksi tarkoitettu, kepeänä esitetty ja kepeänä vastaanotettu. Näytelmä sijoittuu euroaikaan ja kertoo aikamiespoika Veijosta, joka on ollut semmonen ”uuppana” koko ikänsä. Niinpä hän aikoo laittaa elämänsä kerralla kuntoon, kun Bertta -äiti lähtee lomareissulle kylpylään.  Aikamoinen ”akkaralli” siitä syntyykin väärinkäsityksien ja sattumuksien kautta. Parhaimmillaan neljä naista osallistuu Veijon ralliin. On kutsuttuja ja kutsumattomia. Ja Veijo on hätää kärsimässä ylitarjonnan kanssa. Lopulta kaikki kuitenkin selviää ja löytyy se yksi oikea, jopa lomamatkalta palanneelle leskiäidillekin ja vietetään kaksoiskihlajaisia. Tällaisen näytelmän suuria sudenkuoppia on yliampumisen mahdollisuus ja sortuminen alatyyliin. Tässä täysin vältetään molemmat. Eikä esityksessä ole kuollutta kohtaa, vaan juoni etenee vauhdikkaasti ja loogisesti. Esiintyjillä on rutiinia ja taitoa ja savon kieli luistaa tosi nautinnollisesti. Ohjaaja on saanut esiintyjät todella eläytymään osiinsa ja unohtamaan näyttelemisen. Teatterissa on kirjaimellisesti tupa täynnä, vaikka on jo toinen ylimääräinen näytäntö. Yleisö elää huomattavan vilkkaasti näytelmän mukana. Parhaat sutkaukset palkitaan väliaploodeilla. Raikuva riemu selvästi innoittaa myös esiintyjät panemaan parastaan.

Lähetä palautetta! 


Kirjoita esityksen numero tähän:
Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela



Asko Korpela 20070828 (19981128) o  o AJK kotisivu o Teatterisivu