Teatteripäiväkirja 2008-2009 Free counter and web stats

Sanomalehdet ovat sulkeneet arkistonsa raha-avaimella avattaviksi. Sen vuoksi linkkejä asiantuntevien teatteriarvostelijoiden kirjoituksiin ei enää tässä sivustossa esiinny. Avoimuuteen tähtäävä tieto- yhteiskunnan kehitys on ottanut hyvin valitettavan taka-askeleen. [ Asiasta käyty keskustelu v 2003 ]

448 Kesäyön unelma, Venäjän Tiede- ja Kulttuurikeskus

Tekijä: Shakespeare, ohjaaja: ???
20080915 : : : :1: : :
AJK: Pauli Karasvaaran kanssa katsomassa venäläisen (kaukaasialaisen?) seurueen esitys vanhasta klassikosta. Ei mitenkään suuresti sytyttänyt.

449 Pohjoinen ulottuvuus, Suomen Kansallisooppera

Tekijä: Valkama – Elo – Inger, ohjaaja: Valkama – Elo – Inger
20081025 SKO :3:3:3:: : :
ALK: Olimme Sallin ja Kokkosen tyttöjen kanssa eilen katsomassa baletissa Pohjoinen ulottuvuus. Se koostui kolmesta eri produktiosta. Ensimmäinen oli Jouka Valkaman 91 astetta N, toinen Johan Ingerin Walking Mad ja kolmas Jorman Suite Murder. Anja piti eniten Valkaman teoksesta, Salli Ingerin ja Aino, Timo ja minä Jorman koreografiasta.

Pidin kovasti Jorman tavasta yhdistää klassista balettia ja modernia tanssia. Moderni tanssi sinällään on minulle liian kulmikasta ja jotenkin kovan oloista. Pidin myös siitä, että lavasteita ei juuri ollut, silloin tällöin näyttämön takaosassa palavia liekkejä -näyttämö oli tanssijoiden. Koreografia oli näistä kolmesta vauhdikkain ja varmasti tanssijoille tosi vaativa. Loppumetreillä olikin varmaan jo uupumus lähellä, olin huomaavinani, että kaikki eivät menneet sekunnilleen ( tai paremmin kai sekunnin murto-osalleen) samaan rytmiin. mikä varmaan oli ollut tarkoitus ja Jorman työnäky. Riikka (nykyisin oopperan kahvion vuoropäällikköharjoittelija) oli varannut hyvän pöydän ja upeat leivokset. Ilta oli kaikkiaan loistava ja -mikä parasta- tytöt nauttivat siitä täysillä. Harmi, ettet ollut mukana nauttimassa.

Kolmoset annamme kokonaisuudesta, jos näitä voi näin arvostella. Timo tosin ei pitänyt Valkaman produktiosta, mutta ei se kokonaisuutta kolmosesta alenna.

450 Särkelä itte, Kuopion kaupunginteatteri

Tekijä: Turja Ilmari, ohjaaja: Rubinstein Hannele
20081112 KuoKt : : : :2:2: : 13
AJK: Jotenkin on tämä ikäänkuin möhkäle arvioitavaksi. Kansannäytelmä pantuna herrasteatterin palkeille. Mitenkä tähän suhtautuisi? Teksti ja repliikit ovat läpeensä selkeitä, mutta eivät sittenkään oikein sävähdytä. Vai onko niin liioitellun itsekeskeinen tämä Särkelä, että on epäuskottava. Ja sitten niin liioitellun iso käänne hänen mielessään, että sekin jättää katsojan kylmäksi. Mitään pohdittavaahan tässä ei ole. Ensin on Särkelä kaikkea turhanpäiväistä yhteiskunnallista toimintaa vastaan. Havaitaan, että johtuu siitä, ettei häntä ole pyydetty mukaan. Kun pyydetään, asenne muuttuu kerralla päinvastaiseksi. Siinä koko juoni.

Taitaa olla niin, että en ole tätä näytelmää koskaan ennen nähnyt, mutta olen kuullut noin 50 vuotta sitten radiokuunnelmana. Siitä jäi yksi lause mieleen tarkasti: 'Kukas kissa hentte noste, ellei kissa itte oma hentte noste'. Siinähän on rytmiä kuin 'Vaka, vanha Väinämöisessä'. Olen muka ihan varma, että sanamuoto on täsmälleen tämä. Nyt kuitenkin mainiosti muuten osansa taitanut Särkelänä vieraileva voimamies Tapani Korhonen menee ja pökelöitsee tämän voimalauseen johonkin pahasti eufeemiseen muotoon, joka ei ollenkaan jää mieleen.

Mutta on siinä upea lavastus näyttämöllä ja mahtava flyygelikin onnistutaan siirtämään juhlapaikalle ja takaisin katsojan näkemättä tuosta noin vain vahingoittumattomana. Särkelässä on forsiittia korvalle ja tyttäressä dynamiittia silmälle. Kyllä tämän nyt mieluummin katsoo - ja kehuukin - kuin selkäänsä ottaa.

Kuopion kaupunginteatteri (samoin kuin muutkin teatterit) saisi itse toimittaa ohjelmistonsa myös tällaiseen katsojaystävälliseen muotoon. Kuopion kt ohjelmisto Tätä on helppo selata teatteriin menoa suunnitellessa. (Ja saisivat sen pohjana olevan nettisivustonkin laatia yhdellä ja samalla reseptillä. Nyt tunnutaan tehtävän milloin mitenkin, vaikka lopputulos onkin ihan kelvollinen. Koneellisesti tämä lukijaystävällinen kuitenkin syntyy pelkällä napin painalluksella. Tosin ohjelmaa joutuu joka kerran vähän sopeuttamaan milloin mihinkin poukkoiluihin. Miten olisi xml perusaineistossa?)

451 A Midsummer Night's Dream, Lethes Theatre, Faro, Portugal

Tekijä: Shakespeare, ohjaaja: Morgan Priscilla
20081121 Lethes : : :2:2: : :
AJK: Teatteri muistuttaa Aleksanterin teatteria Helsingissä. 100 paikkaa permannolla ja saman verran parvilla - arvioni mukaan. Parvia on 4 päällekkäin. Rakennettu vanhaan kirkkoon jo 1843. Kaunista azulejo kaakelia joka puolella. Parikymmenhenkinen englantilainen kiertävä seurue, johon kuuluu neljä lastakin. Kaikin puolin sympaattinen lavallepano. Huomattavasti parempi kuin syyskuussa näkemäni venäläinen. Emännän mukaan sopii tähän teatteriin kuin nenä päähän.

452 Ryti Ooppera, Kuopion Musiikkikeskus

Tekijä: Kuusisto Ilkka - Nummi Markus, ohjaaja: Holmberg Kalle
20081130 : : : :2: : : 54
AJK:
Kamariooppera presidentti Risto Rytistä.
Rooleissa: Risto Ryti - Baritoni Jorma Hynninen 
Gerda Ryti - Tanssija Tiina Lindfors
Sävellys: Ilkka Kuusisto
Libretto: Markus Nummi
Musiikin johto / Piano: Kristian Attila
Ohjaus: Kalle Holmberg 
Lavastus / Puvustus: Markku Piri
Koreografia: Tiina Lindfors
Orkesteri: Suomalaisen Kamarioopperan solistiensemble
Järj. Suomen Uittoperinneyhdistys ry. ja Kuopion Musiikkikeskus

Onpa merkillinen tausta: ooppera, jonka takana on Suomen Uittoperinneyhdistys! Mutta tälle merkilliselle kytkökselle löytyy kyllä selitys. Se kerrottiin meille Siilinjärven Kansallisten senioreiden teatteribussissa.

Näytelmä on alun perin tehty ja esitetty Huittisissa, presidentti Risto Rytin kotiseudulla. Siellä sen näki kuopiolainen uittoperinneyhdistyksen puheenjohtaja Veijo Tidenberg oli Huittisissa katsomassa tätä esitystä ja päätti, että se täytyy saada Kuopioon.. Hän oli muutama vuosi aikaisemmin ollut tuottamassa cd-levyä Kyllä tukkipoika tunnetaan. Levyn artistina on juuri Jorma Hynninen. Platinaa tuli levystä varsin pian ja Hynnisestä uittoperinneyhdistyksen kunniajäsen. Ryti-oopperan tuotto käytetään lähinnä sotaveteraanien ja sotainvalidien auttamiseen ja tukemiseen. Ja niin ooppera saatiin Kuopion Musiikkikeskukseen.

Tästä linkistä selviää seikkaperäisesti oopperan synty ja Huittisten esitys taustoineen.

Teos Vapauden vanki kertoo presidentti Risto Rytistä ja hänen vaimostaan Gerda Rytistä. Markus Nummen kirjoittama libretto lähtee tilanteesta, jossa Ryti on vankilassa sotasyylliseksi julistettuna. Teos valottaa Rytin tietä onnellisen avioliiton alkuajoista vankeuteen. Mitä tapahtui? Minkälainen mies Ryti oli?

Lavan vankilamiljöö on varsin niukka ja pelkkänä monologina esitys olisi ollut liian tyly. Laulu ja tanssi, musiikki, sanat ja lavastuksen vesi – kuohuva, aaltoileva, sädehtivä vesi - kertoivat samaa tarinaa - nivoutuivat yhdeksi tarinaksi. Osansa oli varmasti myös juuri tällä aiheella - Gerdan ja Riston historiallisella taustalla. Gerda Serlachius harrasti oikeasti tanssia ja tennistä, oli kujeileva, romanttinen. Luonteva pohja tanssivalle näyttämöhahmolle on olemassa.

Risto Rytin julkisuudessa tunnettu kuva on karu. Hän oli mies, jonka tekoja eivät ohjanneet tunteet vaan kylmä järki. Perheen parissa hän oli kuitenkin lämminhenkinen ja huumorintajuinen perheenisä, joka nautti automatkailusta ja retkistä luonnon helmaan.

Siispä on hyvä, että synkässä tarinassa on kontrasteja. Niin tekstissä kuin musiikissa on haettu tumman tarinan rinnalle myös valoisia, kepeitä ja iloisia sävyjä, huumoriakin. Ehkä juuri tanssin, sen luoman keveyden tunteen kautta, tämä toinen puoli tulee parhaiten esiin. Vapauden vangin tanssi on kaunista, sulavaa ja usein myös hauskaa. Erityisesti silloin kun Gerda-Tiina vetää Risto-Jorman mukaan tanssiin. Näyttämöä ei kuitenkaan täytetä tanssilla. Välillä Gerdan hahmo jää taka-alalle. Oikeassa elämässä Gerda oli miehensä horjumaton ja rakastava tuki, sitkeä ja peräänantamaton, joka ohjasi yhteistä elämän purtta. Liikuttava oli myös hänen rukousvetoomuksensa Suomen kansan puolesta sodan loppuvaiheessa 1944.

Omalta osaltani voin vain todeta, että en ole mikään opperafani, kuten niin monesti olen aikaisemmin jo todennut. Ja varsinkaan en ole ihastunut balettiin, jota tästä oopperasta oli siinä mielessä puolet, että tämän kamarioopperaksi luonnehditun kappaleen esitti kaksi henkilöä laulaja Jorma Hynninen ja tanssija Tiina Lindfors. Minuun esityksessä puri libretto, jonka arvostan hyvinkin korkealle. Myös Hynnisen osuus miellytti, mutta ei mitenkään erityisesti laulajana, vaan libreton tekstin esittäjänä yleensä. Mikä lie ollut laulun ja puheen keskinäinen jako. Joka tapauksessa sisältö tuli selväksi. Siinä määrin keskityin myös libreton seuraamiseen, etten musiikista muutenkaan osaa sanoa sitä enkä tätä. Ei se häirinnytkään, ehkä joissakin paikoissa oli korvaa miellyttävää melodisuutta.

Tanssissa en sen sijaan nähnyt mitään. Pikemminkin häiritsi kuin edisti taidekokemuksen syntyä. Oli siinä pari ammattitaidosta vakuuttavaa jalan nostoa ja sitten yllättäen ylösalainen koko vartalon paljastus, tietenkin kohuttua Karita Mattilan sekunnin pituista alastonkohtausta jäljitellen. Saapa nähdä käytetäänkö hyväksi Helsingin esityksen (esitysten) markkinoinnissa. Saattaa olla tarpeen, kun lipun hinta on häpeämättömät 40 euroa. Eipä silti: ei ole mitään syytä alempaan lipun hintaan, katsomo oli ääriään myöten täynnä. Näin iäkästä katsomoa en ole eläissäni nähnyt. Itse seitsenkymppisenä olin nuorimmasta päästä.

Kuitenkin, kaikesta kritiikistä huolimatta, sanomaltaan tärkeä, taidenautintona niukka mutta kuitenkin minullekin aito teatterinautinto.

20081130

Inkeri Rissanen: Ryti-ooppera

Inkeri: Ryti-ooppera tuntui kiinnostavalta aiheelta, halusin todella saada tietoa. Saahan sitä nykyään niin paljon kuin haluaa, mutta Rytistä ei ole juuri puhuttu, näin jälkeenpäin tajuan, että Mannerheim vei sota-ajan nimiinsä, Ryti ja lottajärjestö vaiettiin pois. Olin vuosia sitten lukenut kirjan maan äideistä ja tuntui mielenkiintoiselta, että Gerda Rytin osa tanssittiin. Muistin oikean Gerdan harrastaneen monenlaista liikuntaa. Tämä oli uudenlaista taiteenalojen yhdistämistä ja se vaati sitten kotona lisätiedon hankintaa, sillä olin vähän tyytymätön omaan vastaanottokykyyni. Taustatiedon hankinta helpotti.

Jorma Hynninen on kooltaan ja tyypiltään Rytin oloinen, jo siksikin hän tuntui sopivalta osan esittäjältä. Ja ääni soi, teksti kantautui selvänä jopa taakse 19. riville. Musiikki kantoi ja kannatteli ja nautin etenkin harpun soinnuista.

Asko, annoit aika tyrmäävän arvion tanssiosuudesta, oletkohan ennakkoluuloinen? Eihän tätä nyt Carita Mattilaan tarvitse verrata. Eihän tässä mitään riisuttu edes. Mutta modernissa tanssissa alastomuus on aika tavallista, se on osa taidetta, luonnollista. Minusta Tiina-Gerda tanssi kauniisti, uskoin ymmärtäväni osan, esimerkiksi sen leikillisyyden, kun Gerda opetti kömpelöä miestään tanssimaan, kun hän sai tämän palloilemaan. Tajusin sen tuskan, jonka hän tunsi postin tuodessa painostavia viestejä, turhautumisen kun hän sai ruusut, miehensä piikit, aaltojen kertoman tunnekuohun ja kaiken kattavan rakkauden. Olisin kuitenkin halunnut ymmärtää paremmin, mutta ehkäpä minä olenkin vähän raakile ymmärtämään, mitenkähän ne sadat minua vanhemmat, sodan kokeneet näkivät ja kokivat tämän tarinan? Heillä on omat kokemukset.

AJK: Ilman muuta myönnän olevani ennakkoasenteinen baletin suhteen. Mielestäni sen mitä baletti tarkoittaa antaa, saan taitovoimistelusta. Baletin avoin seksuaalisuus häiritsee minua liikaa. Taitovoimistelu on siitä vapaa.

453 Herrojen Eeva, Kuopion kaupunginteatteri

Tekijä: Kivi Aleksis - Siltanen Juha, ohjaaja: Holmberg Ritva
20081213 KuoKt : : : :2: :3:
AJK: Yksi otsikko, mutta kaksi näytelmää. Olisipa mukava tietää mikä on yhden otsikon alle kätkeytyneen kahden näytelmän todellinen keskinäinen yhteys: onko sattuma vai onko jälkimmäinen Juha Siltasen osuu kirjoitettu alun perin omaksi erilliseksi vai jo alun perin liitettäväksi Aleksis Kiven Kihlaus-(Herrojen Eeva) näytelmään. Voisihan olla, että Juha Siltasen osuus olisi ihan erillinen pienoisnäytelmä, jonka samanlaisuuden Herrojen Eevan kanssa olisi jopa joku muu, esim tämän ohjaaja sattumalta huomannut ja sitten liittänyt nämä kaksi yhteen. Olipa kumpi hyvänsä tai vielä joku muu, onnitella täytyy idean keksijää. Erityisesti, jos idea on Juha Siltasen ja hänen kynästään on harkitusti syntynyt. Ei kyllä miehen päätä palele. Menee ja parodioi Suomen virallista Shakespearea! (Epävirallinen, minun nimittämäni, istuu vierelläni katsomossa ja nauttii).

Erillisenä näkemästäni Kihlauksesta on jätetty pois ainakin alun (ja lopun?) herrojen osuus, lieneekö muutenkin lyhennetty. Joka tapauksessa todellinen herkkupala, vaikkei mitään syvällisiä mielenliikutuksia aiheutakaan. Eikä tarvitse jännittää, että syntyykö näillä voimilla. Takuulla syntyy. Ja loistokappale! Ja toinen perään samoilla voimilla, vastaavat roolit. Ja se onkin tämän esityksen juju ja jäynä. Satavuotias ja uusi versio samasta asiasta. Voisiko enää erilaisempi olla? Eli tässä ei ollenkaan ole edes vilausta siitä helppohintaisesta ratkaisusta, että olisi ryhdytty näyttämään, ettei mikään ole sadassa vuodessa muuttunut. Kaikki on muuttunut!

Mikä hirmuinen määrä sinnikästä harjoitusta, kun kaksi täysin erilaista versiota samasta asiasta syntyy! Eri toten jälkimmäisessä on teksti turboahdettu korkeintaan kahteen kolmasosaan siitä ajasta, jonka hyvä lukija pystyisi sen ääneen lukemaan. Nämä päästelevät kuin tyhjää vain. Eikä ainoatakaan lipsahdusta tule sen enempää Kiven vanhassa kuin Siltasen uudessakaan tekstissä. Tätä piirrettä melkein eniten ihastelen. Eipä ole tainnut tavanomaiset 50 harjoituskertaa riittää. Ja kun huolellisesti artikuloidaan, ei sanakaan mene ohi korvien.

454 Elokuu, Kuopion kaupunginteatteri

Tekijä: Sillanpää F.E. - Jama Marita, ohjaaja: Lindeman Lasse
20081215 KuoKt : : : :1: :2: 95
AJK: Täytyy myöntää, että vähän kielteisin ennakkoasentein menen tätä Elokuuta katsomaan. En ollenkaan ole mikään Sillanpää-fani. Aina kun Sillanpään nimi on esillä, minulle muistuu mieleen Waltari ja Ruotsin Akatemia. Että ne antoivat Nobelin väärälle miehelle. Vaimo kertoo kaskua siitä kuinka Sillanpää ja Waltari tapasivat Hesperian sairaalassa ja Sillanpää sanoo Waltarille: 'Sinä olet täällä, kun et saanut Nobelia'. Tähän Waltari: 'Sinä, kun sait sen'.

Tässä teatterissa taitaa olla kautta aikojen ensimmäinen näytelmä, jota katsoessa en ollenkaan pidä sen enempää näkemästäni kuin kuulemastanikaan. Mutta ehkä sittenkään ei vika ole niin paljon tekstissä kuin tekstin ulospanossa. Ja se menee kokonaan ohjauksen piikkiin. Mitä on tämä mieletön rähjäys ja huuto, tappelu ja juopottelu? Puoliaikaan mennessä oli numeroarvio pudonnut ylöspäin pyöristetyksi ykköseksi. Toisessa näytöksessä ylenmääräinen rähjääminen jäi vähemmälle ja arvosana nousi sen mukaan ykköseksi. Juopottelun lisääntyminen kyllä jarrutti.

Olkoon mikä totuus hyvänsä yhteiskunnasta ja vaikka olisi terapiaa jollekin muulle, minä en rähjäystä ja ryyppäämistä teatteriesitykseen kaipaa sen enempää kuin yhtä 'luonnollisia' totuuksia: paskan heittoa tai kuseskelua tai kiroilua tai pelkkää huutoa tai tupakointia tai mitään muutakaan sen tapaista. Jos on asiaa, se pitää pystyä esittämään ilman näitä tehokeinoja.

Kyllähän tässäkin näytelmässä ihan laadukkaita näyttelijäsuorituksia on. Puhe tulee kaikilta selkeästi, mutta koreografia välillä ihmetyttää. On ihmeellistä ryntäilyä ja vilkuilua ja rauhattomuutta. Ja mikä se on se täysin ruokoton seksikohtaus ilman perustelua? Yritteliäs ja arvot kohdallaan oleva nuori mies käy mielitietyksi aikomansa kimppuun. - Ei, tämä ei tosiaankaan ykköstä enempää ansaitse. Teatterinjohtaja pysyköön lestissään ja jättäköön ohjauksen ammattilaisille!

455 Myöhästynyt hääyö, Espoon teatteri

Tekijä: Waltari Mika, ohjaaja: Raatikainen Hannu
20090115 EspoonT : : :2:2: : : 133
AJK:
Revontulihalli, Revontulentie 8 A, Tapiola
Liput: 26/22/15 €
Kesto: väliaikoineen n. 2 h 30 min

Teksti: Mika Waltari
Ohjaus: Hannu Raatikainen
Rooleissa: Miia Nuutila, Jukka Rasila, Pirkko Mannola, Oiva Lohtander
Lavastus ja puvut: Reija Hirvikoski
Valosuunnittelu: Max Wikström
Äänisuunnittelu ja musiikki: Tommi Koskinen
Valokuvat: Robert Seger

Myöhästynyt hääyö

Mika Waltarin kirpeän lennokas huvinäytelmä miehistä ja naisista. Myöhästynyt hääyö (1948) on erittäin taitavasti kirjoitettu huvinäytelmä, jossa yhdistyvät kepeän farssin ja kirpeän komedian ainekset. Näytelmän rakenne ja tilanteet noudattavat perinteisiä farssin lakeja, mutta samalla tekstiin on piilotettu teräviä ja hykerryttäviä huomioita naisten ja miesten maailmoista, niiden yhteensovittamisen mahdollisuuksista ja mahdottomuuksista. Myöhästynyt hääyö alkaa arkkityyppisesti olohuoneen sohvalta, jolta tuore aviomies herää pakokauhun vallassa, muistamatta edellistä iltaa. Kun tuore aviovaimo ilmestyy makuuhuoneesta, alkaa tilanteeseen johtaneiden tapahtumien selvittely. Siihen osallistuvat lopulta myös miehen Amerikoissa asuva huippurikas, naisia vihaava eno ja naisen toimelias, avioliittoja vähintäänkin käytännöllisesti rakastava äiti. Kolmen päivän ja kahden yön kuluessa sitten lopulta ratkeaa, päästäänkö hääyötä vihdoin viettämään, kuinka monta niitä vietetään, millä kokoonpanoilla ja milloin. Lennokas ja kirpeän humoristinen Myöhästynyt hääyö on yksi kotimaisen näytelmäkirjallisuuden klassisista helmistä. Espoon Kaupunginteatteri juhlistaa sillä Mika Waltarin syntymän 100-vuotisjuhlavuotta.
ENSI-ILTA 17.9.2008 REVONTULIHALLISSA (Revontulentie 8, Tapiola)
(Näytelmän esittely nettisivulla)

Pitää paikkansa ja mielikseenhän tuota kohellusta katselee.

456 Rakas lurjus, Nilsiän Harrastajateatteri

Tekijä: Waltari Mika, ohjaaja: Kuikkaniemi Heikki
20090314 Nilsiä kt : : : :2: : : 178
AJK: Mestarit lavalla - ei voi muuta sanoa! Mikä tekijä on missäkin näytelmässä etualalla: teksti, ohjaus, näyttelijätyö. Tässä ilman pienintäkään epäilystä: näyttelijätyö.

Aluksi olikin pettymys koko esitys: Kenen vika? Katsojassakin tietysti voi olla vikaa. Mutta jos ajatellaan, että katsoja on kunkku, on vika jossakin muussa. Taitaapa kääntyä ohjaukseen. Vaikea tietää, kuuluuko Waltarin alkuperäiseen tekstiin tämä yököttävä juopottelukohtaus. Jos kuuluu, ei sitä tarvitse näin mauttomasti toteuttaa. Samaa voidaan sanoa kaikista vihjailevista kaksimielisyyksistä. Jos taas on niin, että ne ovat peräisin näyttelijältä, on ohjaaja silti niistä vastuussa. Taso nousee, jos tarpeetonta karsitaan. Mielestäni niiden hauskuutusarvo on varsin kyseenalainen. Ne kyllä tuntuvat jonkinmoista naurun hörhötystä katsomossa herättävän, mutta mitään mieltä ylentävää teatterinautintoa niistä ei irtoa. Freudilaisiksi takapotkuiksi nimittäisin. Myös juoni jahkasi koko ensimmäisen näytöksen ikäänkuin paikallaan. Puolta lyhyemmäksi olisi saanut tehdä koko ensimmäisen näytöksen.

Mutta toinen näytös olikin sitten sitäkin vauhdikkaampi ja loistavien näyttelijöiden kyvyt pääsivät siinä kunnolla oikeuksiinsa. Kari Summanen on pari vuotta pysytellyt taka-alalla, mutta eivät ole taidot ruostuneet, eivät totisesti. Ja Antti Heikkinen jo tunnetaan. Molempien taidot kestävät vertailun ihan parhaiden ammattilaisten kanssa. Eikä jäänyt jälkeen näistä Outi Herranen. Taivaan tuuliin häipyi alussa mieleen pesiytynyt takakireys.

Waltari ja Lurjus

457 Lakanasiivet, Kuopion kaupunginteatteri

Tekijä: Kähkönen Sirpa, ohjaaja: Lindeman Lasse
20090328 KuoKT : : :2:2: : : 221
AJK: Kovasta ennakkomaineesta ja ilmiselvästä yleisönsuosiosta huolimatta eipä juuri sykähdyttänyt. Ei, vaikka itsekin nuo ajat on eletty, ei tosin Kuopiossa, vaan maaseudulla. Ei pommituksia, mutta kolme eri kertaa evakkoon ajettuna. Näytelmässä episodia episodin perään tiheässä tahdissa, mutta ilman punaista lankaa. Useampaan kertaan tapaan itseni ihmettelemästä, että mihin tässä nyt oikein tähdätään. Etsimättä tulee mieleen naisia sodassa kuvaava toinen kappale, nimittäin Matti Pajulan Yölinnut. Siinä on juonta ja jäntevyyttä aivan toisella tavalla. Tosin täytyy myöntää, etten sitä näyttämöllä ole nähnyt, lukenut kylläkin, sattuneesta syystä eli käännösharjoituksena unkarin kieleen, aika perusteellisesti. Olisikohan niin, että Lakanasiivissä on liian monta tarinaa ja sen takia syntyy niin hajanainen vaikutelma. Kysymys ei ole siitä, etteikö täällä osattaisi. Osaamisesta on kyllin monta vankkaa näyttöä. Tällä kertaa nyt vain tuntuu pallo olleen omilla teillään eikä pelaajien hallinnassa.

Ohjelmalehti kuuluu tämän alan ehdottomaan eliittiin. Sopii taskuun, konstailut poissa, asiallinen teksti ja kertakaikkiaan upeat kuvat. Onnittelut tekijälle!

458 Korol Lir (Kuningas Lear), Satirikon, Moskova

Tekijä: Shakespeare, ohjaaja: Butuzov Jurij
20090508 Satirikon  : : : :0: : : 240 

AJK: Piti Moskovassa mennä katsomaan Tshehovin Kirsikkapuisto, mutta liput olivat loppuunmyydyt. Ohjelmistosta löytyy toinen klassikko: Kuningas Lear. Sehän olisi kunnon kappale, klassikko, jota ei voida pilata. Mutta kyllä voidaan. Sekin on nyt nähty. Saa hyvin ansaitsemansa tuomion: poistuminen väliajalla, 0 pistettä. Tulee mieleen, että jos tämä on ihmisen ainoa kosketus Shakespeareen, hän ei tiedä Shakespearesta yhtään mitään. Äärimmilleen pelkistetty näyttämö, tilaa olisi vaikka kuinka paljon. Vajaan metrin korkuinen lava, jolle levitetään erivärisiä kankaita. Niiden päällä sitten esitys lainehtii. Ihmiset eivät pukeutumisellaan erotu toisistaan lainkaan. Kuningas Lear on se, jolta pariin kertaan vedetään housut kinttuihin vallan riisumisen merkiksi. Muusta en sitten saakaan selvää, vaikka on tuttu näytelmä. Kyllä siinä tietenkin kaikki tyttäretkin vuorollaan juoksentelevat. Kaikki räyhäävät, kukaan ei puhu luontevasti. Melukoneet pauhaavat täysillä. Kaksi vanhaa professoria torkkuu ison salin täydessä katsomossa. Väsymys painaa kahden edellisen yön olemattoman unen jälkeen. Silläkin on osansa asiassa. Tämä ei totisesti tee oikeutta Sahespearelle. Päätämme lähteä väliajalla.

20090518

Lev Balashov: Korol Lir

Lev: (Matkakertomuksesta)
... Ravintolan jälkeen ajoimme taksilla teatteri Satirikoniin (500 ruplaa [12,5 e]). Teatterin osoite: Sheremetjevskaja ulitsa 8. Ennen näytäntöä istuimme kahvilassa. Näytäntö ei miellyttänyt. Pääosaa (kuningas Lear) näytteli Konstantin Raikin. Muita taiteilijoita en tunne. Ensinnäkin, nykyaikaan sovitettu ja puhtaasti symbolinen ympäristö. Toiseksi, taiteellisen kohtuuden täydellinen puuttuminen. Emotioiden, huutojen, hysterian ja tuskin ymmärrettävän, selkeästi artikuloidun tekstin meri. Täysin epäasiallinen puolialaston tytönheilakka, esitteli aika ajoin takamustaan.

Erityisen epämiellyttävät ja ärsyttävät ääni- ja valoefektit. Näytelmään kuuluu ukkonen. Niinpä olivat rummun lyönnit ja pärinät sellaisia, että rumpukalvot melkein halkesivat. Aloin jo olla sydämestä huolissani. Kuvittelen, että koettiin infarkteja ja kohtauksia. Kuuluivat ilmeisesti suunnitelmaan. Joka tapauksessa Asko, jolla on tahdistin, ei halunnut jäädä väliajan jälkeen katsomaan ja joutuin jätimme teatterin. Kun poistuimme ahdasta käytävää teatterista, Asko kiireessä kaatui. Tämä oli epämiellyttävä episodi. Häntäkään ei näytelmä vähimmässäkään määrin miellyttänyt. Minä taivuttelin häntä katsomaan loppuun (yleiskuvan saamiseksi), mutta hän päättäväisesti kieltäytyi.

Jo teatteriin tullessamme sanoin Askolle, että Moskovassa tuskin löydämme normaaleja näytelmiä. Ja, pikemminkin, törmäämme jonkinlaisiin ylimodernisoituihin näyttämösovituksiin. Sellaiseksi tämäkin valitettavasti osoittautui. Ajoimme autolla (250 ruplaa [6 e]) hotelliin, joimme teetä kahviossa ja minä suunnistin kotiin...
po-russki

459 Parantajat, Hermanni, Karttula

Tekijä: Aira Maria, ohjaaja: Saikkonen Mauri
20090626 Hermanni : : ::3: : : 303 
AJK: Kyllä tämä täydet pisteet nytkin uudelleen nähtynä ansaitsee ja vuoden takainen arviointi pitää kutinsa: vuoden paras kesäteatteriesitys yhdessä Pajulan Patruunan kanssa. Yksi asia jäi kuitenkin vaivaamaan: Ohjelmalehdessä pitäisi ehdottomasti olla kerrottu tämä tärkeä Taavetti Hanhinevan tarina. Netistä ei löydy yhtään mitään asiallista tietoa. Vain se, että Jyväskylän yliopiston kirjastossa on Taavetti Hanhinevaa koskeva seminaarityö. Se saisi olla netissä. Siinä varmaan on kerrottu tarina. Samoin saisi olla tietoa Syvänniemestä ja tästä miljööstä. Eikä olisi pahitteeksi pieni kertomus näytelmän tekijästä, joka sentään esiintyi muiden mukana. Nyt kun oli ensi-ilta, saimme tietää kuka heistä. Edellisenä vuonna emme sitä tienneet. Todella taitavasti tehtyä tekstiä! Ansaitsee kaiken huomion ja kiitoksen.

[Savonlinna: Madama Butterfly: arviointi Savon Sanomat 20090707]

460 Madama Butterfly, Savonlinna

Tekijä: Puccini Giacomo, John Luther Long, ohjaaja: Akina Henry
20090713 Savonlinna : : :3:2: : : 321
AJK: Ooppera. o Olavinlinna o Tori.
Ooppera. Taitaa tulla minusta taas entinen oopperan ystävä. Tämä ei minua vakuuttanut. Kaksi pistettä kuitenkin kahdesta syystä: opperan juoni on niitä parhaita, dramaattinen ja järkeenkäyvä tarina. Toinen syy kahteen pisteeseen oli pääosan esittäjä japanilainen sopraano Hiromi Omura. Hänen sekä esiintymisensä Cio-Cio-Sanina eli Madama Butterflynä että laulunsa miellytti suuresti. Toinen hyvä roolisuoritus oli mielestäni Amerikan konsuliksi käsittämäni henkilö (onkohan siis Sharpless eli Heikki Kilpeläinen). Ei myöskään Suzuki eli Butterflyn seuralainen (Edyta Kulczak) ollut hullumpi, eikä Pinkertonin amerikkalainen vaimo Tiina-Maija Koskela, jälkimmäinen lähinnä luontevan esiintymisensä ja uhkean ulkomuotonsa ansiosta, kun muuten rooli on varsin vähäinen. Sen sijaan itse Pinkerton oli mielestäni ihmeellinen poukkoilija ja huutaja laulajana.

Avioparin lapsi herätti lähinnä sääliä. On se kova paikka noin pienelle lapselle, esiintyä pitkät ajat lavalla. Asiaa vain pahensi hänen kaitsijansa, jonka tehtäväksi oli annettu huolehtia siitä, että lapsi koko ajan pitää pystyssä ja keinuttaa pienoislaivaa. Tämä touhu veti väkisin huomion kokonaan puoleensa pois itse asiasta. Eikö nyt olisi voitu sopivan kulissin taakse laittaa laivankeinutuslaite ja lapsi sen taakse siten, ettei hänen olisi tarvinut pitää laivaa pystyssä ja keinuttaa? Onneksi kaikki naiset, jotka lapsen kanssa joutuivat tekemisiin, osasivat asiansa ja ottivat lapsen lämpimästi huomaansa.

Kallis paikka 120e neljännessä rivissä ei ehkä ollut paras mahdollinen, sillä tuntui, että siinä orkesteri välillä peitti lavalta tulevan laulun. Ehkä kauempana on parempi yhteys näyttämölle. Näyttämöasetus oli kyllä vahvasti laman purema huolimatta siitä että lipputuotto on varmaan 200 000 euroa illassa. Tämä näyttämölle asetus ei läheskään ottanut mahtavaa, mutta leveydessään kyllä vaikeaa näyttämöä haltuunsa kuten edellisen vuoden Aida. Seisoi siellä yksi hirveän korkealle ulottuva bambun näköinen salko, täysin jäi vailla käyttöä. Toi mieleen sen japanilaisen seiväshyppääjän, joka kerran olympialaisissa käveli hyppypaikalle, asetti bambuseipään kuoppaan pystyyn, kiipesi ketterästi seivästä pitkin ylös ja pudottautui riman toiselle puolelle. Jouduttiin tietenkin hylkäämään. Toinen samanlainen näyttämöllepanon kummallisuus olivat japanilaiset paperilyhdyt. Sinänsä kauniita lyhtyjä oli siniset ja punaiset. Mutta niiden funktio jäi täysin avoimeksi. Ehkä jätettiin tarkoituksella katsojan hoksattavaksi. Minun tapauksessani toivat mieleen 50 vuoden takaisen opiskeluajan. Siihen aikaan oli halvin saatavissa oleva yleisvalaisimeksi sopiva kattolamppu noin 50 cm halkaisijaltaan japanilainen pallon muotoinen paperilyhty muistaakseni hintaan 150 mk eli sittemmin uusissa markoissa 1.50. Antoi erittäin miellyttävää hajavaloa. Vieläkin niitä näkee.

Olavinlinna on upea paikka. Mutta puolustuslaitos mikä puolustuslaitos. Ei ole rakennettu ajatellen, että nopeasti siirryttäisiin paikasta toiseen, vaan pikemminkin päin vastoin. Kohta oopperakauden päätyttyä viime syksynä viranomaiset keksivät, että Olavinlinnan pelastustiet ovat liian ahtaat. Niin varmaan ovat. Sen vuoksi hirvitti, että tulee täydellinen kielto oopperalle. Mitenkähän on asia sumplittu, kun ei sitten tullutkaan.

Tori. Koko oopperamatkan taiteellisen annin varasti täysin yllättäen seuraavana aamuna Savonlinnan torilla esiinyt pikku poika, Sami Salonen, joka sitten osoittautuikin tämän vuoden Suomen pelimannimestariksi. Hänen esiintymisensä oli täysin mykistävää, pala kurkussa sitä joutui kuuntelemaan. Taidot puhuttelevuudessaan täysin verrattavissa oopperan tämänkertaisen primadonan kanssa. Väki kerääntyi suu auki tuijottelemaan ja ikinä en ole nähnyt katusoittajan laariin rahan suorastaan ropisevan - todella aiheesta. Poika ei tuijottelusta tuntunut olevan moksiskaan. (Kuvia näpäyttämällä saat ne suurempina.)

461 Hunajan pisara, Alapitkän Nuorisoseura, Lapinlahti

Tekijä: Pajula Matti, ohjaaja: Pajula Matti
20090716 Alapitkä : : :3:3: : : 335
AJK: Väkeväksi tämä arvattiin ja muistettiin, niin väkeväksi, ettei ehkä lapsille sopiva. Sitä se myös oli, mutta ei siitä tavanomaisesta syystä eli että kirotaan hirveästi ja esitetään kaikenlaisia lasten katsottavaksi sopimattomia alatyylin ruokottomuuksia. Ei lainkaan sitä, mutta niin väkevä uskonnollisen ilmestyksen dramatisointi, että oksat pois. Vaikka kyllähän nykylapset televisiossa näkevät vielä paljon hurjempaa. Sen totesin välittömästi kotitanhuville palattuamme: olivat katsomassa Harry Potteria ja siinä oli jos vaikka mitä hirveyksiä. Hunajanpisarassa eivät hirveydet kuitenkaan ole missään tapauksessa pääasia eikä pääosassa. Mutta lasten on ehkä vaikea mieltää niitä vivahteita, jotka tässä erottavat Lustigin ja Paavo Ruotsalaisen 'suuntaukset' toisistaan. Se että syntyykö usko uskojasta ja koetusta elämyksestä vai annetaanko se ihmiselle ylhäältä ei ehkä ole niin iso asia lapselle ja jääminen sisällyksettömän hämmennyksen valtaan on turha rasite lapselle alle 15 vuotta. Sillä se on tämän näytelmän pääasia ja siinä riittää pähkinää purtavaksi aikuisellekin.

On tässä näytelmässä myös katsottavaa ja maallista juonta: iso joukko istuu hartauskokouksissa ja veisaa ja 'pelehtii' varsin värikkäästi. Välillä pannaan tanssiksi, mutta sekin sopusoinnussa hartautta tavoittelevan perusvireen kanssa. Ja on erinomaisen kaunis ja romanttinen rakkaustarina itsensä Paavo Ruotsalaisen ja Riitan välillä. Ja vielä jopa toinenkin ihan kuin missä hyvänsä kokonaan 'maallisessa' näytelmässä. Hallaa ja nälkää kuvataan ja torjutaan. Jopa kansainvälistä politiikkaa väläytetään: Suomi on siirtymässä Ruotsin vallan alta Venäjän vallan alle. Siitä syntyy sopivasti väriä esitykseen, kaksi komeata hevostakin esiintyy.

Aivan hämmästyttävällä taidolla näytelmä esitetään. Tämä on rutinoitunut joukko, mutta on selvää, että monta harjoituskertaa on silti tarvittu. Olavi Lyytikäinen tiedetään ennestään tämän teatterin suurmestariksi. Rooliluettelon nähtyäni tuli ensimmäiseksi mieleen: mitä? onko Lyytikäinen laitettu, tyytynyt sivuosaan ja että onpa Janne Puustiselle pantu isot saappaat, olisiko liiankin isot, jalkaan. Kumpikin ajatus ja arvaus osoittautui virheelliseksi.

Olavi Lyytikäisen osa Lustigina ei ole missään mielessä sivuosa, vaan toinen pääosa ja hän siitä voimallaan tekee täysin tasaveroisen Paavo Ruotsalaisen kanssa. Ja on tässä vielä kolmaskin voimahahmo ja kutakuinkin pääosaan verrattava henkilöhahmo: seppä Högman, Antero Karhunen. Högmanin merkitys Paavo Ruotsalaisen elämässä on yleisesti tunnettu, Karhunen minulle uusi, mutta erittäin vaikuttava tuttavuus eli tuttu rooli, tuntematon esittäjä päin vastoin kuin Lyytikäisen Lustig, tuttu esittäjä, mutta tuntematon rooli.

Janne Puustisen ja Paavo Ruotsalaisen osalta sekä esittäjä että rooli ovat ennestään tuttuja. Eipä säästele Janne resurssejaan, vaan panee kaikki peliin. Nuoresta iästään huolimatta konkarin tavoin esiintyy, syntyy puhe, laulu ja liike. Tässä nyt paljastuu Paavosta huomattavasti inhimillisempi kuva kuin kuuluisassa Viimeisissä kiusauksissa. Kyllä kai se on pakko uskoa, että jäykän oloisella Löyhkä-Paavollakin on joskus ollut villi ja vilkas nuoruus ja silmässä pilkettä kuten nyt on Janne Puustisella. Vai onko sittenkin Paavossa enemmän Jannea kuin Jannessa Paavoa. Odotan kiinnostuksella tilaisuutta kysyä ohjaajalta tätä asiaa. Hyvin selviytyivät osistaan kaikki tärkeät henkilöt. Yleisöä ei ole aivan täysi tupa, mutta täysin riittävästi tunnelman nostattamiseen ja näyttelijöiden kannustamiseen täysipainoisiin suorituksiin. Se on selvästi aistittavissa.

Entä itse pääasiat?

  • Kristuksen sisäinen tuntemus ja synnin suuri taakka?
  • Mikä on Lustigin opin ydin?
  • Mitä Telppäsniityllä todella tapahtui?
  • Vasta seuraavana aamuna nämä kysymykset nousevat mielessäni esiin. Hätkähtäen - täytyy sanoa. Sillä juuri ennen teatteriin lähtöä koimme kotipihalla Telppäsniityn pienoiskoossa. Kävi nimittäin humaus, puiden latvat taipuivat. Valokin välähti, sillä pimeys kai sytytti kuistilla valon, joka sitten taivaan taas valjettua sammui. Heinät eivät lentäneet, koska niitä ei ollut, mutta telttakatos kaatui ja ruhjoutui käyttökelvotomaksi ja varsin painavasta pressusta tehty grillin sadesuoja, jonka olin taitellut mytyksi ja laittanut talon päätyyn, löytyy 15 metrin päässä keskellä pihaa. Kukaan ei kaatunut, mutta ei olisi varmaan paljon puuttunutkaan, jos esim minä huonojalkaisena olisin pihalla ollut. Kaikki oli ohi noin minuutissa tai kahdessa. Sadetta ei tosin tullut, mutta taivas pimeni. Herrako siinä puhui vai oliko vain heinäkuulle tyypillinen sääilmiö?

    Siihen aikaan, 200 vuotta sitten, elämän vaihtoehdot olivat kovin vähäiset. Mitä oli silloin konkreettisesti syntiä? Tässä näytelmässä mainitaan vain yksi: aamenen sanomatta jättäminen, kun kiire oli viljaa hallan varalta liehtaamaan. Leipääkään ei voitu ostaa S-marketista tai K-marketista, pettuun oli tyytyminen. Eikö näin vähin vaihtoehdoin joutunut synniksi katsomaan, jos sormensakin liikautti?

    Ja Paavo, joka kolmeen kertaan Raamattunsa oli lukenut ja järkensä menettäneenä veuhtoi epätoivoissaan ympäriinsä. Enpä ihmettele. Niin täynnä on Raamattu tuomion sanaa ja ristiriitaa arjen kokemuksen kanssa. Seppä Högman oli sen verran päässyt selville vesille, että ymmärsi, ettei järjestä näissä asioissa mitään apua ole. Jäljelle jää vain täydellinen antautuminen. Kun vaihtoehtoja ei ole, mitään ei ole tehtävissä. Kaikki on pelkkää syntiä, armo on ainoa mahdollisuus.

    462 Punka, väärä mies, Nilsiän harrastajateatteri

    Tekijä: Pajula Matti, ohjaaja: Kuikkaniemi Heikki
    20090718 Nilsiä ht : : :3:3: : : 479
    Arviointi 20090808 esityksestä
    AJK: Se on täällä taas. Ja entistä ehompana! Tätä esitystä ei ole tänä vuonna mitään mahdollisuutta millään muulla teatteriesityksellä ylittää, ei ammattilaisten eikä amatöörien! Tämän suurin ansio on ilman muuta näyttelijätyö. Onko nyt herkullisempaa meuhkaamista nähty missään. Ja paradoksaalista kyllä: ilman kuiskaajaa olisivat olleet pulassa! En kylläkään ole varma. Ehkä eivät olisi niin paljon apua tarvineetkaan kuin saivat. Mutta sekään ei häirinnyt. Tässä eletään, eikä näytellä. Sataprosenttisen varmaa on, ettei ole käsikirjoittaja näitä repliikkejä voinut sanasta sanaan kirjoittaa. Ne kumpuavat suoraan juonesta 'omin sanoin', ja miten herkullista Nilsiän omaa murretta!

    Muita täysin häkellyttäviä seikkoja ovat, että varmaan kaikki tässä esiintyvät henkilöt ovat todellisuudessa olleet olemassa, ettei joku olisi elossa vieläkin. Miten ihmeessä Pajula on tämän koonnut? Onko käynyt kylmästi haastattelemassa kaikki juttuun liittyvät henkilöt tai heidän läheisensä? Oman lisänsä ovat varmaan tuoneet nyt tässä näytelmässä mukana olevat. Antti Heikkisen temppu on 'röyhkeyden huippu', menee ja tekee puheviasta täydellisen tehokeinon, joka herättää pelkkää sympatiaa. Eikä se edes ole mikään Antin päähänpisto, vaan hänen kertomansa mukaan hänen lähipiirissään on tunnettu tämä Pungan renki ja hänen puhevikansa. Itsekin olen nyt yrittänyt opetella työntämään alaleukaa eteen ja mahdollisimman äreästi opetella sanomaan seuraavaa tapaamista varten: 'Ka, Heikkinen, pergrkäle!' Pungan (tarkoittaen ei vain Punkaa itseään vaan koko näytelmää) kiroilua on jopa Pitäjäläisessä valitettu. Ja yleensä itsekin olen tiukkana turhan kiroilun ym ruokottomuuksien suhteen, mutta tässä sitä ei mielestäni sittenkään ole. Perusteltu kelpaa, turha ei. Erityisen hyvilläni olen turhan 'sukupuolivalistuksen' puutteesta. Jos on asiaa, sellaisiin halpoihin keinoihin ei ole tarvis puuttua.

    Ja tässä on asiaa, paikallishistoriaa. Ja kantaa on pakko ottaa, pureksimatta ei tätä pysty nielaisemaan. Oli pari päivää sitten puhetta Janne Puustisen kanssa juuri siitä seikasta, että Pajula pystyy pakottamaan katsojan ottamaan kantaa jättämällä loppuratkaisun avoimeksi. Erittäin hyviä esimerkkejä viime vuoden Patruuna ja paraikaa Alapitkällä esitettävä Hunajan pisara. Mutta niinhän se on tässäkin Pungassa. Ei nyt selvempää roistoa ole kuin Punka, hevosvaras ja varaskoplan johtaja, kahden akan välissä nukkuja, mutta koko näytelmä kuitenkin kerää pelkkää sympatiaa Punkaa kohtaan. Vaikka vain vaivoin edes Robin Hoodin ominaisuuksiin yltää. Aivan naulan kantaan kuitenkin Heikki Rissanen Pitäjäläisessä arviointinsa päättää: "Punka — väärä mies, jos mikä, on omiaan tuomaan paikallishistoriaa esille valtakunnallisilla kotiseutupäivillä, mutta myös paikallisille asukkaille, lähiseutujen väelle ja turisteille. Kevyet ja ajan armahtamat mullat aikalaisen rosvoparonin muistolle." - niin: ajan armahtamat mullat! Kyllä tähän pakostakin ajatus palaa. Mikä on ihminen? Syntisäkki ja rakas lähimmäinen samalla kertaa. Mene häntä tuomitsemaan!

    Ja kyllä sekin nimismiehen kuulustelu on yksi irvikuva: kääntyy oikeuden käyttö täsmälleen päälaelleen. Joku meidän seurueen lapsistakin tämän tajusi, vaikka pitikin juuri sitä kohtausta koko näytelmän parhaana. Tuttu mies, lastenlasten jokavuotinen joulupukki, näyttelee nimismiestä, jolla ei pokka tahdo millään pitää. Kotona näytelmän jälkeen emäntä kantaa eteeni vanhempiensa valokuva-albumin, missä on senkin esikuvan, nimismies Patalan perhekuva. Olisi kuulemma emännästä tehty nimismiehen pojan kaima, jos olisi poika ollut. Ja minä taas tunnen tämän pojan lähes 50 vuoden takaa! Enpä ole tiennyt, että näin läheltä meidän perhettäkin näytelmä viippaa.

    Jos tässä ryhtyisin näyttelijäsuorituksia erikseen arvioimaan, koko pitkän listan saisin käydä läpi. Pakko on tietenkin nämä kaksi mestaria mainita: Punka itse, Kari Summanen ja renki Antti Heikkinen. Ihan tuntuu siltä, että heidän loistava esimerkkinsä on vetänyt muita mukanaan, vapauttanut nekin vähät jäykkyydet, joita muistelen viiden vuoden takaisissa olleen. Nämä kaikki rengit ja piiat ja sumpit sun muut, ai että ovat herkullista katsottavaa ja etenkin kuunneltavaa! Aitoa, ja onneksi vielä ihan nykyaikaista elävää Nilsiän puhetta alusta loppuun. Kyllä tässä on jos jotakin kieltä opeteltu ja perheenjäsenet, muuallakin asuvat, osaavat ja puhuvat nilsiää, mutta minä vain ymmärrän, ei väänny oma kieli, vaikka mieli tekisi. Eikö voisi kansalaisopisto järjestää nilsiän kielen kurssin? Ja Antti Heikkinen - niin tai kuka hyvänsä näistä lehtoriksi. Olisi minun kaltaisilleni uusnilsiäläisille kurssi naulan kantaan!

    Tässä täytyy nyt olla tarkkana. Tämä on ehdottomasti nähtävä uudelleen. Näytöksiä on kuitenkin varsin vähän. Tässä vielä linkit viiden vuoden takaisiin esityksiin ja muuhun tähän näytelmään liittyvään materiaaliin.
    Näpäytä kuvia, saat ne suurempina.

    463 Nummisuutarit, Maarianvaaran teatteri, Rauhanlahti, Kuopio

    Tekijä: Kivi Aleksis, ohjaaja: Joensuu Juhani
    20090806 Maarianvaara : : : :3: : : 654
    AJK: Nummisuutarit on yksi kotimaisen teatteritaiteen kulmakivistä. Se taas tänäkin iltana nähtiin. Siitä saa jokainen ohjaaja mieleisensä eikä sitä voi ilmeisesti kirveelläkään pilata. Pelkkää herkkua tulee hämmentää sitä millä tavoin hyvänsä. Nytkin aluksi näytti, että onkohan kohellusta ja pelkistystä liikaakin, mutta ei: kaikkea on juuri sopivasti. Ja nämä esittäjäthän tunnetaan jo entuudestaan, erityisen onnistunut oli parin vuoden takainen Seitsemän veljestä. Kauas ei siitä jää tämäkään.

    On Osuuspankin sposnoroima näytäntö ja tervetulotoivotusten esittäjä puhuu kaunisisti, mutta yksi sana särähtää: nauraa saa paljon. Niin ei tietenkään ole. Ei tämä ole mikään naurunäytelmä, vaikka kova kohellus on päällä koko ajan. Tämä on klassinen näytelmä, jossa tärkeä asia käydään läpi alusta loppuun. Kaikki tietävät koko ajan mistä on kysymys ja miten tässä lopulta käy. Mitään salaperäistä ei juoneen sisälly ja kuitenkin tunnelma pysyy päällä alusta loppuun. Tuttuja herkullisia käänteitä osataan odottaa ja niistä nautitaan sitä mukaa kuin ne kiertyvät esiin. Esko on sympaattinen hölmöläinen, isä ja veli eivät paljon häntä viisaampia. Heitä sitten riepotellaan ja mutta terve itsetunto heillä säilyy kaikissa käänteissä ja niin he lopuksi tupsahtavat jaloilleen kuin kissa puusta pudotessaan. Esko tosin jää ilman emäntää, mutta perintörahat jaetaan tasan ja sopu rakennetaan hyvässä yhteisymmärryksessä hyvin perustellulle pohjalle.

    Kuvassa näyttämö. Eipä juuri muuta rekvisiittaa esityksessä nähdä kohtuullisen näyttävää puvustusta lukuunottamatta. Hauskan, ehkä aavistuksen häiritsevän lisävärin tähän näytäntöön antoi varmaan puolen kilometrin päässä lahdella uimassa ollut tyttöjoukko. Aivan hämmästyttävä akustiikka. Sieltä tuli vuorosanoja, kun vain näyttämöllä vähänkin hiljeni.

    464 Punka, väärä mies, Nilsiän harrastajateatteri

    Tekijä: Pajula Matti, ohjaaja: Kuikkaniemi Heikki
    20090808 Nilsiän ht : : : :3: : : 665
    Arviointi 20090718 esityksestä
    AJK: Tästä ei kyllä tiimityö enää voi paremmaksi tulla. Ihan kuin olisi joku monilonkeroinen näyttämöhirviö vallannut Simolan mäen ja alkanut suihkia joka lonkerosta tulta ja sähinää. Ja katsojan se sieppaa milloin mihinkin lonkeroon ja kieputtaa jos joissakin savon kielen syövereissä ja koukeroissa, välillä viskaa tantereelle, kierittää hiekassa ja paiskaa pusikkoon ja välillä kyyditsee ärhäkkäällä orhilla, tai ainakin entisellä, pitkin tannerta. Opettaa kiroilemaankin - siististi. Kiinnitän nyt Pitäjäläisessä sataneen kiivaan kiroilua paheksuneen ryöpytyksen jälkeen erityistä huomiota tähän asiaan.

    Parhaalla tahdollakaan en löydä yhtään tai en juuri yhtäkään turhaa kirosanaa, vai olisiko sittenkin joku lipsahtanut. Sen sijaan yhden tämän suuntaisen huomion teen: nuoret pojat ovat turhan paljon juovuksissa. Jotenkin alkaa jo etoa. Sinänsä aivan loistavia uusia karisummasia ja anttiheikkisiä ja on ehdottomasti oikein, että heille tarjotaan tilaisuuksia kehittää kykyjään, mutta ylenmääräinen humalaisena huojuminen pitäisi pystyä vaihtamaan johonkin arvokkaampaan. Tämä sitten onkin kutakuinkin ainoa risu, jota pystyn viuhtomaan. Itse kirosanat pystyn nieleskelemään yksi kerrallaan 'muistain kuitenkin kanttoorimme ankaraa nuhdetta' ja esittäen vastavetona, että kirosana voidaan esittää monella tavalla.

    Ehdottomasti tuomittavaa, jos niistä tehdään pääasia tai edes huomattava puheen välimerkki, kuten nykyään silloin tällöin kuulee nuorison suusta sanaa vttu. Käytetään kuten pilkkua kirjoituksessa. Odottakaapa vain parikymmentä vuotta, niin tällä menolla äidinkielen tunneilla aletaan opettaa puheen välimerkkejä. [Pistäisinkö pukinsorkkana: sitä ennen vai vastako sen jälkeen, vai joko on nyt vitsauksena ja kanttorien kiusana rippileireillä?] Nämä 'punkarit' kuitenkin päästelevät tekstiä aivan ilman välimerkkejä: herkullista Nilsiän savoa, joka soi kuin paras sinfonia. Tulikohan tämä nyt myös videonauhoitettua? On ollut sellaisesta puhetta. On sitten vuosien kuluttua katsottuna taatusti oma mielenkiintonsa nimenomaan kielenkäytössä.

    Enpä arvaa yksittäisiä osasuorituksia ryhtyä analysoimaan, mutta jotenkin tuo lonkerohirviövertaus tuokoon esiin sen seikan, että tässä on ikäänkuin kokonainen liuta pääosia tai ainakin pääsivuosia eikä oikein ollenkaan varsinaisia sivuosia statisteista puhumattakaan. Esimerkiksi nämä rengit. Nehän välillä varastavat pääosat ihan selvästi, samoin naiset. Ja erittäin väkeviä ovat kirkkoherra, Illoisten ökyisäntä ja tämä mikä - se nyt olikaan - Pekka. Jos nyt maan parhaat ammattilaiset tulisivat ja katsoisivat Pungan ja olisivat ihan rehellisiä, joutuisivat näistä pääosan esittäjistä toteamaan: kas, kolleega on vauhdissa. Täysin ammattimaista menoa. Restentti-Pekka ei kylläkään vaikuta lainkaan ammattilaiselta, mutta on silti sataprosenttisen vakuuttava omalla omituisella tyylillään, kerta kaikkiaan herkullinen, ihan niinkuin Illoinekin. Rovasti taas kelpaisi rovastiksi mille näyttämölle hyvänsä.

    On tiedossa, että kotiseutupäivien osanottajille oli varattu 50 lippua. Toivottavasti menivät kaikki kaupaksi ja tieto siten leviää kotipiiriä laajemmalle kotiseutuväen keskuuteen ja sitä kautta ympäri Suomea. Nilsiässä osataan muutakin kuin tahkota, Nilsiässä näytellään, ja taidolla! Ja täällä asuu mies, Matti Pajula, joka osaa laittaa eteemme taulutelevisiotakin tehokkaamman peilin, josta voimme kurkistella, millaisia me olemme olleet ja olemme vieläkin ja millaisia naapurimme ovat olleet ja vieläkin ovat. Muistuu mieleen suuri Shakespeare, joka jo 400 vuotta sitten osasi tämän saman tempun. Eläköön Nilsiän harrastajateatteri! Kiitos Pungan eteemme levittämisestä. Mitä herkkua mahdamme saada ensi kesänä?
    Kuvia 20090808 esityksestä

    465 Rajakapteeni Olof Tiainen, Rautavaaran teatteri

    Tekijä: Rissanen Heikki, ohjaaja: Maunula Ilkka
    20090808 Rautavaaran : : : :2: : : 665
    AJK: Hyvä, että tuli Pungan lopusta pari minuuttia tingityksi ja vielä tännekin sännätyksi. Näin tuli tämäkin väkevä ja arvokas näytelmä nähdyksi. Ei jää pelkäksi viihteeksi tämä näytelmä. Ettei menisi turhankin, liiankin pitkälle hirmutekojen, ahdistuksen ja katkeruuden kuvauksessa. Ei paljon puutu, ettei onnistu katsojaa syyllistämään 200 vuoden takaisiin yhteiskunnallisiin epäoikeudenmukaisuuksiin. Ainakin vetää mielen matalaksi pahimmissa paikoissa.

    Tekijällä on ollut aikamoinen aineisto - tai sitten on itse kehittänyt itselleen sellaisen. Tuntee sitten tarvetta muistuttaa katsojille totuuden ja tässä esitetyn version välisestä erosta. Se selvästi on vaivannut häntä. Katsojan kannalta on tärkeätä vain hyvä tarina. On tietysti ymmärrettävää, että koko itärajaa ja viime kädessä koko Ruotsi-Suomen valtakuntaa koskeva asia on väännetty nimenomaan Rautavaaraa koskevaksi. Aineistoa ja uskottavan tuntuisia tapahtumia on muutenkin mieluummin liikaa kuin liian vähän. Tuloksena asiaan nähden ylipitkä esitys. Sitä jo yksi ja toinen vilkuili kelloaan. Juonen jännite peittyy tapahtumien tasapaksuun helminauhaan. Suuri historiallinen tosiasia, Suomen siirtyminen Ruotsin vallasta Venäjän valtaan tulee kyllä selväksi ja Tiaisen härkäpäisyys tässä asiassa, mutta katsoja jää hämmentyneeseen olotilaan. Parikymmentä prosenttia sinänsä hyviä episodeja olisi varaa poistaa ja juoni jämäköityisi.

    Olisiko se sittenkin sitä, että Tiainen jää uroteoistaan huolimatta liian yksin ja joutuu omin voimin vielä hampaat irvessä eläkkeenkin itselleen taistelemaan. Kyllä hän sen katsojan mielestä ansaitsee, mutta jotenkin ehkä on näytelmässä liikaa sellaista, joka ei tähän loppuun viittaa. Osuvimpia repliikkejä on Tiaisen sana: Eihän tässä näin pitänyt käydä. Ei pitänytkään ja katsoja joutuu tämän hölmistyneenä toteamaan. Hänkään ei siis ollut ymmärtänyt, mitä tuleman pitää. Hyvässä juonessa katsoja ymmärtää isot asiat, vaikka tapahtumat näyttäisivätkin menevän juonen vastaisesti. Sitten lopuksi kaikki selviää ja katsoja voi olla tyytyväinen: niinhän siinä kävi kuin hän oli alun perin ymmärtänyt.

    Kyllä tässä ihan kelpo osasuorituksia on ja melko luontevasti esiinnytään, mutta suurta yhteenhitsautunutta kokonaisuutta ei ehkä sittenkään synny. Yksittäiset osasuoritukset tulevat esille ikäänkuin kukin vuorollaan ilman niiden keskinäistä vuoropuhelua ja tiukkaa liittymistä toisiinsa. Vaikka eipä ole varaa moittiakaan 'kaveria ei jätetä' periaatteen esillä olemista.

    Ihan erityisen kiitoksen ansaitsee puhvetti sekä hyvästä kahvista että poikkeuksellisen herkullisesta pullasta ja vielä siitä, että oli kevytkermaakin kahviin. Tästä jälkimmäisestä saisivat laitosteatteritkin ottaa oppia.
    Näpäyttämällä kuvaa näet suuremman

     

    Lähetä palautetta! 


    Kirjoita esityksen numero tähän:
    Kirjoita otsikko palautteelle

    Kirjoita palauteteksti tähän

    Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

    ..ja sähköpostiosoitteesi

    Tämän palauteviestin saa Asko Korpela



    Asko Korpela 20090808 (19981128) o AJK kotisivu o Teatterisivu o WebMaster