Ajk kotisivu Teatteripäiväkirja 2011-2012 Free counter and web stats

502 Sarasvatin hiekkaa, Rospuutto

Tekijä: Isomäki Risto (Sovitus: Vihtori Rämä, Timo Heinonen), ohjaaja: Rämä Vihtori
20111015 Rospuutto : : : :2: : : 0
AJK: Esiintyjät Sarasvatin hiekkaa on juuri luettu lukupiirissä, joten teksti on tutumpi kuin ehkä missään muussa näytelmässä. Esitystapa häkellyttää perin juurin. Videolla on iso merkitys. Aluksi esiintyjät juoksevat itsensä pahki, ensin videolla ja sitten kun juoksevat videolla kohti katsomoa ja pääsevät perille, siinä huohottavat jo katsomon edessä oikeasti. Ei hullumpi idea: epätoivoinen juoksu väistämätöntä pakoon. Mutta samaan syntiin lankeavat, mistä olen systemaattisesti alkanut moittia paikallisia teattereita. Käyttävät turhia vahvistimia. Luonnollista ihmisääntä olisi paljon miellyttävämpi kuunnella. Täälläkään ei kuuluvuuden puolesta yhtään mitään tarvetta ämyreihin. Näin kyllä saadaan aikaan jonkinlainen hermostunut tunnelma, mutta siihen riittäisi itse tekstikin. Paljon vähäisempi fyysinen vouhkaaminen antaisi enemmän tilaa itse asialle, vedenpaisumukselle ja sen tieteellisille perusteille, kun niihin tässä kuitenkin viime kädessä vedotaan.

Turkka se on kaiken tämän aikaansaanut: muuttanut teatterin henkisestä, ihmistä ylösrakentavasta kulttuurista sovelletun fysiikan alalajiksi. Todellinen vaikuttaja Suomen teatterielämässä!

Rämistimet häiritsevät, estävät esittäjän ja katsojan välisen suoran kontaktin. Ämyrit pellolle!

Räyhäämisen ja ämyrien takia ei voida täysiä pisteitä antaa, vaikka eipä paljon puutukaan, kun niin innolla paneutuvat asiaansa. Vertaa: Espoon kaupunginteatterin esitys

503 Ihmisen osa, HKT suuri

Tekijä: Hotakainen Kari, ohjaaja: Leppäkoski Raila
20111114 HKT pieni :2:2::::: 34
ALK: Kävimme katsomassa monien yritysten jälkeen Hotakaisen Ihmisen osan, jossa on pääosassa Ritva Valkama. Romaanin perusteella odotin hiukan toisenlaista toteutusta. Monessa kohtaa jäin odottamaan huipennusta, jota ei tullutkaan, vaan siirryttiin seuraavaan kohtaukseen. Lasten elmäntilanteita oli näyttämöllä korostettu suhteellisesti enemmän kuin romaanissa, minkä oletan johtuvan pyrkimyksesta keventää Ritva Valkaman taakkaa. Ritva on Ritva, aina rooliinsa luontevasti istuva persoona. Hän on täysien pisteiden arvoinen, mutta pari kohtausta meni överiksi ja vakaviin paikkoihin pantiin huumoria, joka tuli väärään kohtaan. Ohjaus mätti ja dramatisointi. Annamme kakkoset Valkaman ansiosta.

504 Seitsemän kurvin suora, Nilsiän HT

Tekijä: Turunen Heikki, ohjaaja: Kuikkaniemi Heikki
20120309 Nilsiän HT : :::0::: 72
AJK: Olikohan tämä kaikkien aikojen ennätys? Vai vieläkö tämän alle voidaan päästä. Tyhjää täynnä ja pelkkää räävää. Näitä on viime aikoina riittänyt sekä harrastajateattereissa että laitosteattereissa. Juuri nyt muistuu mieleen yksi kummaltakin puolelta: Shakespeare Moskovassa ja Senioritalon taiteilijat viime kesänä tässä samassa tilassa. Edellinen veti palan kurkkuun, kun oli Suuri Mestari häivytetty näkymättömiin tyhjällä näyttämöllä huojuvien ainakin sadan neliön kankaiden alle. Jälkimmäinen oli taas niin aneeminen, että säälitti. Tämäniltainen toi esiin sekä tekijän että esityksen, mutta täysin kieroutuneessa valossa. On onnistuttu höynäyttämään taitavat voimat esittämään keisarin uusia vaatteita eli ei mitään. Ja kuitenkin, sekä tekstin tekijällä että esittäjillä olisi potentiaalia vaikka mihin. Taustalta vilahtelee rehevä täkäläisestä jonkin verran poikkeava murre, josta toden totta saisi yhtä mehevää juttua kuin täkäläisestäkin parhaimmillaan. Sitä tekstissä onkin, mutta kun se on peitetty, sanonko suoraan, käyttäen tämän näytelmän tekijöiden terminologiaa: paskaan! Esittäjistä on otettu irti vain sylkeä ym tirskuva räyhäys. Varsinkin naisten osalta todella surkea räyhäys eikä mitään muuta. Varmaan heistäkin ohjauksella irtoaisi muutakin.

Arvaakohan tässä enää ollenkaan mennä entisen mieliteatterin esityksiin. Joskus tuli kolmeenkin kertaan sama esitys katsottua, nyt jäi puolikkaaseen, kun väliajalla poistuin. Tähän asti olen näihin tyhjän pantteihinkin suhtautunut suopeasti: pää asia, että yleisö tykkää, katsomo täyttyy ja kassa kilisee. Nyt en mitenkään enää jaksa toivoa tällaiselle minkäänlaista menestystä, vaan että suomut putoaisivat yleisön silmiltä ja se alkaisi vaatia vastinetta rahalle. Muita arviointeja lukiessa kyllä tulee mieleen: kenellä tässä on suomut silmillä, minullako kuitenkin vai niilläkö kaikilla muilla?

Muita näkemyksiä Seitsemän kurvin suorasta:
Näytelmän esittely Yle.fi/Savo o Arviointi, Pitäjäläinen
Heimo Konttinen: "Kurvit suoriksi", Koillis-Savo 2012030?
Seppo Kononen: Seitseman kurvin suora, Savon_Sanomat 20120302
Toinen töllin tyttö: Elämäni seitsemän kurvin suora, Pitäjäläinen 20120319

505 Sarasvatin hiekkaa, Espoon kt

Tekijä: Isomäki Risto, ohjaaja: Kilpi Maria
20120323 Espoon kt  :2:2::::: 165
ALK: Kävimme Espoon kaupunginteatterissa katsomassa Sarasvatin hiekan. Ankea aihe, ankea esitys, ei mtään huippusuorituksia, vain tavanomaista vuorosanojen lausumista rutiinilla. Ja kaiken lisäksi katsojaa kidutettiin teatterisavulla, tolkuttoman kovalla musiikilla, jota vielä pitkitettiin yli kyllästymisen rajan ja yleensäkin ylettömästi pitkitetyillä kohtauksilla. Yleisö oli aivan väärä, meidän ikäisiä mummeleita ja papparaisia. Aihe olisi tarvinnut maailmanlopun ennustamiseen vihkiytynyttä nuorta intomielistä porukkaa. Kahvi oli hyvää ja Sacher myös. Täytyy ajatella, että kävimme hyvällä päiväkahvilla Espoossa. Vertaa: Rospuutto teatterin esitys (Juankoskella?)

506 Remonttijengi, Kuopion Kt

Tekijä: Knutzon Line, ohjaaja: Oinonen Olli-Matti
20120323 Kuopion Kt  ::::3::: 165
AJK: Johan oli vauhtia, menoa ja meininkiä! Tai oikeastaan se meininkipuoli oli tyystin sekaisin, mutta huomattavan 'viihteellisellä' tavalla! Ei uskoisi että tällaisesta aiheesta tällaisella toteutuksella saadaan aikaan sellainen esitys, että siitä on palkko antaa 'täydet pisteet'. Aivan hirviömäinen näytelmä, absurdi äärestä vierin. Teatterin sivulla esitellään:

"Teräväsärmäinen, tappavan hauska musta komedia kertoo monelle tutusta aiheesta, omakotiremontista. Viulisti ja hänen rouvansa laitattavat itselleen tyylikästä kotia monikansallisen rakentajaryhmän voimin. Porukka on kirjavaa ja sen työmetoditkin ovat aika erikoisia. Yllätys seuraa toistaan alati kiihtyvässä tempossa.

Viulisti joutuu omapäisen remonttijengin kanssa kovan paikan eteen. Nyt on aivan pakko tehdä jotain, että rouva saisi unelmakotinsa. Sillä sen tämä tahtonainen on päättänyt saada, maksoi mitä maksoi. Ja kyllä sille hintaa kertyykin…

Rooleissa Riina Björkbacka, Sari Happonen, Lotta Huitti, Tapani Korhonen, Antti Launonen, Karri Lämpsä, Mikko Paananen, Lina Patrikainen, Vesa Repo ja Ari-Kyösti Seppo.

Ikäsuositus: Ei suositella alle 13-vuotiaille!"

Totisesti "Teräväsärmäinen, tappavan hauska musta komedia"! Ei kirjaimenkaan vertaa ylisanoja. Ei kuitenkaan satu mihinkään tavanomaisen teatterin kategoriamuottiin, eikä täytä mitään klassisen teatteritaiteen ylevistä tarkoitusperävaatimuksista, joita aina silloin tällöin toistelen: "mieltä ylentävää sielun rakennusta..." Kirjava jengi toinen toistaan herkullisempia tyypejä. Nämä herkulliset ihmistyypit, suunsoittajat, toimenmiehet, mitä erilaisimmat naiset.. olivat koko esityksen paras puoli. Kuvittelen, että ohjaus on se joka saa nämä tyypit esiin. Siis ohjaajalle erityiskiitos. Ei mutta kyllä täytyy olla taitoa esittäjissäkin. Olisipa mielenkiintoista tietää miten tällainen lopputulos syntyy.

Niin hirveätä meinikiä, ettei todellakaan alle 13 vuotiaille. Kuitenkin, jopa tavanomainen ylikorostettu räminä oli maltettu minimoida, vaikkei ajoittain meteliä todellakaan puuttunut. Sillä tavoin myös 'rajansa kaikella', että tuskin lähtisin uudelleen näin kovaa menoa katsomaan.

Pois lähtiessä kuultuja katsojien kommentteja: Puolitusinaisen seurueen arvokkaan näköinen pitkä herra: 'Siinä se nyt nähdään: kotimaiseen kannattaa turvautua'. Ulkomuodosta päätellen vielä selkeästi alle 70 nainen: 'Onko meillä varaa tässä iässä enää kuolemasta noin karkeata pilaa tehdä?'

Teppo Kulmala: Kauhun ja vauhdin farssi, Savon Sanomat 20120127

507 Loukussa, Kuopion Kt

Tekijä: Algus Martin, ohjaaja: Vihmar Ingomar
20120330 Kuopion Kt  ::::2::3: 197
AJK: Tämä on kiusallinen juttu sen takia, että esityksen kestäessä en ymmärtänyt mistä perimmältään on kysymys. Onneksi olin hyvässä seurassa ja ystäväni Matti kotimatkalla esitti tulkinnan, joka teki täysin ymmärrettäväksi esityksen sisällön. Näytelmä kertoo yksinkertaisesti Virossa toimivasta huumerikollisuudesta. Olisi se kyllä pitänyt tajuta itse esityksestäkin. Kun nyt luen teatterin sivulta ja asiakaslehdestä näytelmän esittelyä, en tosin vieläkään pysty mieltämään nähneeni sitä mitä näissä esittelyissä sanotaan: "

Ainutlaatuista Kuopiossa: uusi hieno virolainen näytelmä, jonka ohjaaja ja lavastaja tulevat myös Virosta. Sekä teksti että sen toteutus ovat tyyliltään vahvaa, latautunutta studioteatteria.

Näytelmä kuvaa eteläisen naapurimme nykytodellisuutta muusta kuin ”hillityn laaturavintolan lounaspöydän” näkökulmasta. Näillä ihmisillä on kyllä varaa käydä laaturavintoloissa, mutta he eivät aina osaa niissä käyttäytyä. Batja ja hänen apurinsa Sava ovat suoran toiminnan miehiä, joiden päätavoite on rikastuminen – kunnes Batjan valtaa pakottava tarve alkaa puhdistaa omaatuntoaan. Hän lähettää raiteiltaan suistuneen entisen lääketieteen opiskelijan valtameren yli työkeikalle, jonka jälkeen alkaisi uusi, toisenlainen elämä.

Mutta asiat eivät mene niin kuin suunniteltiin.

Rooleissa Ritva Grönberg, Sari Harju, Pekka Kekäläinen, Tapani Korhonen, Antti Launonen, Vesa Repo ja Ari-Kyösti Seppo.

Ohjaus: Ingomar Vihmar, Lavastus ja puvut: Liina Unt, Suomennos: Terttu Savola"

Nimenomaan seuraavat lauseet ovat minulle vieläkin täysi kysymysmerkki: Näytelmä kuvaa eteläisen naapurimme nykytodellisuutta muusta kuin ”hillityn laaturavintolan lounaspöydän” näkökulmasta. Näillä ihmisillä on kyllä varaa käydä laaturavintoloissa, mutta he eivät aina osaa niissä käyttäytyä. En tajua, mitä nämä lauseet tarkoittavat.

Tulimme tätä näytelmää katsomaan suoraan 'hillityn laaturavintola' Sammon muikkujen ääreltä ja tänä aamuna sain loppuun luetuksi yhden hienoimmista lukukokemuksistani Jaan Krossin 'Rakvere romaan'. Olen lukenut noin 10 Krossin kirjaa kaikki viroksi ja kuvittelen puhuvani kieltä täysin sujuvasti. Sittenkin meni näytelmä yli hilseen. Olen paljon käynyt Virossa. Mitään tällaista en ole nähnyt. Kuljenko siis suomut silmillä? Symboliikka jäi oivaltamatta. En voinut nauttia esityksestä. Arvelin, että ykkösen voin antaa, kun sentään loppuun saakka katsoimme. Nyt olen antanut kakkosen, vain siksi, että esityksen jälkeen sain sataprosenttisen selvityksen. Sittenkin arvosanaan sisältyy naapurikohteliaisuutta. Vaikka ei jäänytkään mitään epäselvää, ei tällainen 'totuus' meikäläistä lainkaan puhuttele. Yhtä hirtehinen näytelmä on kuin viikko sitten nähty Remonttijengi, jonka näkemisessä ei kuitenkaan mitään symboliikkaa tarvinut oivaltaa.

Yleisesti ottaen tällaiset saisivan olla harvinaisia poikkeuksia eikä näin 'toista toisen perään'. Näitä kun on vaikea nähdä 'sielua jalostavana nautintona'. Mitä jos koko teatteritarjonta olisi tällaista? Eihän nyt vain Pekka Töpöhäntä...?

Eesti Draamateaterin esitys 'Koobas' En löydä arvosteluita tästä näytelmästä.

508 Kuninkaan puhe, HKT suuri

Tekijä: Seidler David, ohjaaja: Heiskanen Kari
20120420 HKT suuri  :3:3:2:::: 218
ALK: Kävimme Timon ja Sallin kanssa katsomassa kauppunginteatterissa Kuninkaan puheen. Se oli loistavasti ohjattu ja näytelty kaunis tarina ystävyydestä, itsensä tuntemisesta ja voittamisesta ja velvollisuuden täyttämisestä. Kari Heiskanen ohjaajana oli löytänyt oleellisen. Kolmoset annamme molemmin, minä ja Timo.

509 Baletti, SKO suuri

Tekijä: Elo Jorma ym, ohjaaja: Elo Jorma ym
20120522 SKO suuri  :2:2::::: 233
ALK: Kävimme Timon kanssa eilen katsomassa baletin, jossa koreografeina olivat Rankanen (Taivaaseen juurtunut puu. Elo (Double evil) ja Saarinen (Marriage). Ilman Jorman koreografiaa ilta olisi ollut tosi synkkä. Rankasen jutussa käveltiin laajoihin housuhameisiin verhoutuneena harmaan savun läpi tulevissa valokeiloissa ja musiikki oli ankeaa joikua. Jompen koreografiassa oli vauhtia ja säihkettä ja valoa näyttämöllä. Saarisen juttu oli kuin mustiin puettu puna-armeijan kuoro laulamassa ja kaksi tummaa hahmoa vääntelehtimässä näyttämöllä. Kyllä on ulkomaan hyvä paras Suomessakin.

510 Puhdistus, SKO suuri

Tekijä: Oksanen Sofi, ohjaaja: Puumalainen Tiina
20120525 SKO suuri  :3:2::::: 237
ALK: Kävimme Timon kanssa katsomassa Puhdistuksen oopperassa sen viimeisenä mahdollisena päivänä. Katsomo oli myyty viimeistä paikkaa myöten, mikäli näin oikein. Miksiköhän eivät jatka syksyllä näin suosittua oopperaa. Esitys oli juuri sitä, mitä kirjan perusteella odotinkin. Ilman kirjan lukemista ja Viron lähihistorian tuntemista olisi ollut vaikea ymmärtää ihmisten toimia. Varsinkin olisi ollut vaikea olla armollinen heitä kohtaan. Musiikki, lavastus ja puvustus olivat nappiin. Kaikki tukivat oopperan sanomaa. Timo, joka ei ollut lukenut kirjaa, piti sitä vaikeahkona osittain. antaa kakkosen. Itse annan esityksestä kolmosen, vaikka aiheen tosin todellisuuteen pohjaava ankeus ahdisti. Märt Hanson kertomat tarinat auttoivat osaltaan ymmärtämään niin kirjan kuin oopperankin henkilöiden elämään suhtautumista ja toimia. Taisi olla kauden viimeinen kulttuurielämys. Hyvä oli, mutta kauden parhaan pidän Ihmisen osaa.
20120526 ALK: Taisin illalla oopperan järkytyksen jälkeen unohtaa Kuninkaan puheen, joka oli ehdottomasti kauden paras, ei Ihmisen osa.

511 Siivoton juttu, Maaningan Vätysteatteri

Tekijä: Piirainen Tapio, ohjaaja: Paakko Tiina
20120525 Maaningan Vätysteatteri  ::::1::: 284
AJK: Esiintyjät Esitystä ei oikeastaan ole tarvis luonnehtia siivottomaksi siinä mielessä kuin tällainen kesäteatterijuttu voisi olla. Ei ruokottomuuksia, ei varsinaisesti halpaa huumoria. Mutta esitys oli jotakin vielä pahempaa: hengetön juttu! Yritystä oli ja pientä komedian poikasta tavoiteltiin, mutta ilmaa harottiin. Tällä teatterilla on kuitenkin potentiaalia. Paikka on kertakaikkiaan upea. Tavanomainen katettu ulkoilmakatsomo, mutta huomattavasti tavanomaista tasokkaampi huolto- ravintolarakennus.

512 Rillumarei, Nilsiän harrastajateatteri

Tekijä: Heikkinen Antti, ohjaaja: Kuikkaniemi Heikki
20120706 Nilsiän harrastajateatteri  ::::3::: 284
AJK: Vauhdikasta menoa. Ei voi muuta sanoa. Tästä otetetaan tarmokkaasti irti kaikki mitä saadaan. Ulkoisen vauhdikkuuden sisällä on myös traagista draamaa. Päähenkilöt esiintyvät kaikessa raadollisuudessaan ja joidenkin heistä roolit viedään täydelliseen päätökseen saakka. Tässä kuolee suomalainen mies kuin antiikin draamoissa, saappaat jalassa. Tämä traaginen juonne saa katsojan mietteliääksi. Ei ole rillumarei pelkkää hauskanpitoa ja railakasta menoa. Eikä oikeastaan missään vaiheessa ole hauskanpito päällimmäinen asia, vaan sitä on leivän tienaaminen. Viina tässä miehen syö, ja toisen tupakka, mutta kevytmielisyys ja viinalla läträäminen ei missään vaiheessa ole pääasia, vaan pääosassa on luova taiteellinen toiminta. Erityisesti miellyttää esityksessä se, että ruokottomat puheet loistavat kokonaan poissaolollaan.

Suurena plussana pidän myös sitä, että tähänkin on ujutettu mehevää savon murretta, vaikka Savo ei olekaan varsinainen miljöö. Ihmettelen kuitenkin kuinka paljon tästä saa irti alle 50-vuotias katsoja, kun niin moni seikka perustuu juuri todelliseen, vähintään 50-vuoden takaiseen henkilöhistoriaan, seikkoihin joiden elinkaaren pituutta ei voida verrata 'suurmiesten' tekojen elinkaaren pituuteen. Ovat jo unohtuneet Repe Helismaan mehevät sanoitukset, Tapsa Rautavaaran romanttiset viisut ja Severinkin sutkaukset, vaikka jälkimmäisiä ehkä täällä Savossa pyritäänkin elättelemään. Esitys on todella loppuun saakka harjoiteltu ja hiottu. Yhtään ainoata keskentekoista roolisuoritusta ei ole.

Esittäjistä otetaan kaikki irti, mitä saadaan. Jossakin aikaisemmassa esityksessä moitin orkesteria räminästä. Nytkin vähän pelkäsin sellaista, kun näin kuinka suuri kokoonpano on. Mutta ei moitteen sanaa. Päin vastoin. Tietenkin tällaiseen esitykseen musiikki myös kuuluu tavanomaista tärkeämpänä osana. Poskiämyreistä tietenkin pitkä miinus.

Sellaista johtopäätöstä tarjoaisin, että verrattuna esim Punkaan tässä rakennetaan enemmän nostalgian varaan kun taas Pungassa enemmän legendan varaan. Ja legendalla on pitempi elinkaari eli se voi tavoittaa kuulijansa kauemmin, itse asiassa voi kasvaa voimassaan jatkuvasti tapahtumien jälkeen. Kun sen sijaan nostalgia on hennompaa ainetta, jota aika pikemminkin heikentää kuin vahvistaa.

Joka tapauksessa täysin asiallinen kesäteatteriesitys, jonka arvoa hyvät esittäjät vain nostavat. Välähti mielessä, että ovatkohan nämä mestarit Heikkinen ja pitkä Pekka ihan tavoitelleet roolihenkilöidensä oikeata ääntä. Etenkin Pekan äänessä oli helppo kuvitella Rautavaaran omia sävyjä.

kulkurin iltatähti... Yleensä näissä teatteriesityksissä nimenomaan kielletään kaikenlainen taltiointi. Minä tulkitsen asian niin, että jos ei nimenomaan kielletä, saa kuvata, ainakin loppukumarrukset. Täytyy myöntää, että tuli napsautettua muutama muukin kuva (kulkurin takana!), jopa salaa pientä videotakin siitä perin juurin herkullisesta junan menosta ja sitten vielä loppulaulusta, jonka katsoisin kuuluvan aploodeihin. Väliajalta ja kumarruksista nyt ainakin täytyy voida kuvia muistin virkistämiseksi ottaa.

513 Katsastus, Siilinjärven teatteri

Tekijä: Skiftesvik Joni, ohjaaja: Apell Ismo
20120708 Siilinjärven teatteri  ::::1::: 355
AJK: kumarrukset: Katsastus Tämä esitys kuuluu siihen samaan sarjaan kuin Heikki Turusen äskettäinen floppi Nilsiässä. Tekijöillä olisi kyllä taitoa, mutta aivan turhan päiten revittelevät ruokottomuuksilla ja minun mielestäni pilaavat kelpo aiheet. Ihan kuin jonkinlaista jälkipuberteettia eläisivät. Kuka uskaltaa mehevimmän ruman sanan sanoa? Tässäkin kyllä vauhti piisaa sekä Hillmanissa että itse esityksessä, mutta se ei riitä kuitenkaan oikein mihinkään. Tässä ruokottomuuksia livautellaan ikäänkuin toisesta suupielestä, mutta kuuluville tulevat ja kuuluville ovat tarkoitetut. Näyttelijöiden esityskyky aivan moitteeton. Antti Heikkinen Pitäjäläisessä sanoo, että Katsastus kirkkaasti lunastaa leiman. Minun mielestäni ei lunasta. Tai niin no, riippuu siitä, millainen hinta leimalla. Antti Heikkisen arviointi

514 Lusikan Mitta Kuolemasta, Rautavaaran teatteri

Tekijä: Ojakangas Arto, ohjaaja: Summanen Kari
20120711 Rautavaaran teatteri  ::::3::: 423
AJK: Tässä todellinen Komedia Isolla Koolla. Heti ensi hetkistä lähtien yleisö tempautuu mukaan (kun sian ruhoa mummon ruumiina kärrätään!). Nauru naurun perään ja raikuvat väliaploodit. Merkillinen yhteensattuma: nimen ja sisällön ristiriita. Nilsiässä jonkinlaiseen hauskanpitoon viittaava nimi 'Rillumarei', sisältö dramaattista tragediaa. Täällä kuolema kappaleen nimessä, mutta kukaan ei kuole, aivan hillitöntä ja aitoa komediaa. Vetää vertansa Molièren parhaille. Siinä missä Nilsiän draama rakentuu muutamalle ihmiskohtalolle ja siten vaivoin tavoittaa yleisön lähtökohtiensa puolesta, tämä rakentuu koko kansan yhteiselle kokemukselle, 70 vuoden takaiselle sodalle, joka taatusti on kaikkien tiedossa vaikka onkin kauempana kuin 50 vuoden takainen Rillumarein tausta.

Ymmärsin, että 'Lusikan mitan' teksti on alun perin pohjalainen ja on 'väkisin viännetty' savoksi. Viännön väkinäisyydestä ei ole mitään jälkeä. Ihan on kuin olisi alun perin savolainen. Sen vuoksi olisikin mukava nähdä tämä alkukielelläkin. Saavatkohan jäyhät pohjalaiset samalla tavalla ilon irti kuin nämä luonnonviäräleukaiset? Nämä nimittäin kyllä saavat.

Tässä joudun kaikki jäykät omat vuosien mittaan syntyneet laatukriteerit heittämään romukoppaan ja antamaan täyden kolmosen arvosanaksi. Tämä esitys ikäänkuin korostaa myös naapurin esityksen arvoa ja joudun siinäkin antamaan iljettävät näyttelijöiden ja yleisön väliin seinäksi työnnetyt ämyrit anteeksi ja nostamaan arvosanan kolmoseen. Nilsiän esityksessä esittäjien ammattitaito on aivan ammattilaisten tasolla ja juoni kouraisee niin syvältä, että on pitkään esityksen jälkeen pyörinyt mielessä. Siis yksi hyvän esityksen kriteeri tullut täytetyksi: herättänyt ajatuksia ja vaatinut jälkimietteitä.

Tässä Lusikanmitassa on sama tilanne kuin pari vuotta sitten Juankoskella esitetyssä Hotakaisen Punahukka esityksessä. Silloin kirjoitin: "Näillä taidoilla näitä esittäjiä ei päästettäisi minkään laitosteatterin lämpiötä pitemmälle, ei lähellekään näyttämöä. Ja kuitenkaan mitään ei lisää kaivata. Kaikki tulee sanotuksi juuri niinkuin pitää." Innostus ja asiaan paneutuminen korvaavat kirkkaasti puuttuvat ammattilaisten rutiinit. Tämä näytelmä ei myöskään herätä jälkimietteitä eikä mieleen tarkalleen jää yhtään yksittäistä huumorin kukkasta, vain kokonainen hajuhernekimppu.

Pitäisi ehdottomasti käydä katsomassa uudelleen. Lähdenkin, jos vain joku lähipiiriläinen innostuu lähtemään. Komiikka perustuu juuri siihen, että ajatus, sana ja teko ovat keskenään räikeässä ristiriidassa. Sellaista on tässä esityksessä toista toisen perään, kun akat esiintyvät miehekkäinä, ryssä ampuu olkapäähän ja joku tärkeä pää säästyy luodilta ja naaman vetää kalpeaksi, kun sianpää nousee kaivosta ja... ja... ja... Eivät ne tässä paperilla mitään ole, mutta anti olla kun ne näyttämöllä esitetään. Olkoonkin, että moni repliikki esitetään kuin alakokulun joulukuusella: kukin vuorollaan tulee ja lukee ulkoa oppimansa ilman että se olisi sidottu sen enempää eteen kuin taakse päin. Mutta silti: räiskettä riittää.

Lusikan mitta, näpäytä video! Panenpa tähän vielä muistiin merkillisen sattuman. Väliajalla heittäydyn juttuihin nuoren miehen kanssa tai paremminkin nuori mies minun kanssani. Kysyvästi toteaa, että taidan olla Nilsiästä. Myönnän. Hän edelleen: taidan olla sama henkilö kuin viikko sitten Pitäjäläisen kirjoituksessa. Uskomaton havaintokyky! Jäi kysymättä, onko sukua Sherlock Holmesille.

515 Kivenpyörittäjän kylä, Säyneisen nuorisoseura

Tekijä: Turunen Heikki, ohjaaja: Konttinen Heimo
20120713 Säyneisen nuorisoseura  ::::1::: 458
AJK: En tullut katsoneeksi tämän tekijää etukäteen. Ihmiset puhuivat Pölösestä. Ajattelin, että jaha Markku Pölönen, tunnettu elokuvaohjaaja. Onkin hän tehnyt nimenomaan tästä tv-elokuvan ja minä jopa sen nähnyt aikoja sitten. Muistinkin mistä suunnilleen on kysymys. Ihmettelen, olisiko jäänyt katsomatta, jos olisin tiennyt tekijän etukäteen. Naapurit aamulla puhuivat, että ovat lähdössä katsomaan. Minä ilmoittauduin saman tien mukaan.

Paikan päällä sitten kävi selväksi tekijä, ei Pölönen vaan Turunen, Heikki Turunen. Odotuksia nosti parin vuoden takainen juankoskelaisten toteutus Hotakaisen Punahukasta, vuoden parhaaksi arvioimani teatteriesitys. Turunen veti odotuksia raskaasti alaspäin viime talvisen Nilsiän harrastajateatterin nollan arvoiseksi arvioimani Seitsemän kurvin suora. Tämä esitys jatkaa samaa linjaa. Törkeyksillä revittelee.

Hämmästyttää, että on kelvannut Punahukan tasoisen kappaleen esittäjille, tai niin no, esittämisen taso nyt ei niin kummoinen, mutta silläkin hyvää saadaan aikaan. Sen Punahukka vakuuttavasti osoitti. Mutta sopivia näytelmiä ei ehkä niin vain ole saatavilla. Olisi tässäkin ainesta kunnolliseen ja niin olisi tekijälläkin taitoa. Ei voi muuhun tulokseen tulla kuin päätelmään, että tahallaan tällaisia tekee (samoin kuin ammattitoverinsa Skiftesvik). Parempaan, kunnolliseen, pystyisivät, jos haluaisivat.

Säyneisen kesäteatteri Esitys kestää kolme tuntia. Nyt satelee, mutta hämmästyttävän hyvin suojaa telttakangaskatto sekä laajan katsomon, nyt noin puolillaan yleisöä, että näyttämönkin. Kovin kauniilla paikalla on tämäkin teatteri kuten Rautavaarankin ja muutama muukin. Palvelut ovat erinomaiset ja myös iltatoriin liittyvä tunnelma, mutta vaisuja ovat taputukset, vaikka esittäjät parhaansa yrittävätkin. Taitoa olisi muuhunkin kuin tyhjänpäiväiseen räyhäämiseen ja muuhun törkyilyyn. Parempaa onnea toivotan seuraavan kappaleen valinnassa.

516 Putkinotko, Maarianvaaran kesäteatteri

Tekijä: Lehtonen Joel, ohjaaja: Joensuu Juhani
20120718 Maarianvaaran kesäteatteri  ::::2::: 512
AJK: Putkinotko Hyvää, mutta vähän. Meninkö tätä mainiota teatteriseuruetta katsomaan liian suurin odotuksin, kun koko esityksen alkupuolen ikäänkuin odottelin, että milloin pääsevät asiaan ja vauhtiin. Mielessä pyöri vuoden takaisen esityksen yhteydessä kuultu sana: se on sitten satavuotisjuhlanäytäntö. Sitä olen sitten koko vuoden vesi kielellä odottanut. Nyt ihmettelen: mitähän se mahtoi tarkoittaa. Nyt siitä ei puhuttu mitään. En huomaa ohjelmalehtisessä. Kunnollista ja omaperäistä kuten aina, mutta sittenkin jotenkin ohuenlainen kudos ja asia siihen verrattuna, mitä on aina ollut: Seitsemän veljestä, Nummisuutarit, Tulitikkuja lainaamassa ja nyt viimeksi tämä Rautatie. Eipä puutu uljaita perinteitä tältä seurueelta! Kyllä kuitenkin muu seurue: tytär ja vävy olivat hyvin tyytyväisiä. Osaisinko myöhemmin kirjoittaa tämänkertaisesta kuitenkin vielä lisää...

517 Hulabaloo, Alapitkän NS

Tekijä: Schroderus Eero, ohjaaja: Lyytikäinen Olavi
20120722 Alapitkän NS  :::2:3::: 555
AJK: Todentotta hulvaton maalaiskomedia 60-luvulta. Siitäkö lienee sitten lyhenne tämä nimi Hulabaloo? Vain rohkea rokan syö tekijä uskaltaa antaa näytelmälleen noin luotaantyötävän nimen. Mutta Eero Schroderus on niin jämerä tappi näillä markkinoilla, että hän pystyy käyttämään mitä nimeä hyvänsä ja aina menee tavara kaupaksi. Täytyy tunnustaa, että etukäteen päähuomio kiintyi tuohon yököttävään nimeen ja sen takia epäröintiä: kannattaako tuota mennä katsomaan. Eero Schroderuksen nimelläkin on minun korvissani kahtalainen kaiku: on toisaalta todellinen kesäteatterin mestari. Tässä pari vuotta sitten laskin, että hän oli esitetyin näytelmäkirjailija, hänen kappaleitaan samana kesänä eniten Suomessa, yhdeksässä kesäteatterissa.

Itse olen tätä ennen nähnyt kolme kertaa: kahdesti Onni tulee Pietarista (Rautavaara 2007 ja Alapitkä viime vuonna ja Amalia ja aikamiespojat 2010 Korpiteatterissa). Kaikkia näitä olen suuresti ylistänyt arvioinneissani. 'Kahtalainen kaiku' oli mielessä sen takia, että olen vähän murissut 'ronskista kielenkäytöstä' etenkin viime vuonna, kun nyt olen ristiretkelle törkeyksiä vastaan lähtenyt. Kaikki muu, sekä esitys että etenkin teksti ovat kuitenkin jyränneet alleen ronskiudet. Tällä kertaa niitä ei sitä paitsi ollut lainkaan, joten hyvällä omallatunnolla annan varauksettomasti täydet pisteet. Ei jää vähimmässäkään määrässä toisen hulvattoman eli Rautavaaran 'Lusikan mitan' jälkeen.

Hulabaloo En olisi uskonut kahta näin upeata samalle kesälle osuvan. Tämä Alapitkän esitys oli nyt viimeinen, joten ei ole mahdollista nähdä uudelleen, mihin kyllä olisin valmis. Uudelleen katsomisen arvoisten listalla ovat edelleen sekä Nilsiä että Rautavaara.

Eläimetkö ne ovat komiikan moottoreita? Tätä joutuu kysymään, kun viime vuoden näytelmässä aivan keskeinen osa oli hirviporukan toilailuilla. Se oli niin onnistunut, että tässäkin siitä on jälkikaikua kun salametsästettyä hirvenlihaa purkitetaan. Mutta tässä kuitenkin pääviihdyttäjä on koko ajan sentään näkymättömissä pysyvä kolmen lehmän kokoisen karjan erikkosonni. ... ja Rautavaaralla se mummona ruumiskärreillä makaava kansanhuollolta pimitetty sika! No se on tietenkin niin että nämä elikot viihdyttävät näytelmässä esittäjiä ja esittäjät sitten edelleen katsojia.

Ehkä tämä onkin yksi komedian salaisuuksista: alkuhauskuus esittäjille ja siitä voimansa saava esittäjien hauskuutus yleisölle. Esittäjät ikäänkuin vipuna alkuvoiman moninkertaistavat. Sillä mitä näissä nyt sonnissa, siassa ja hirvessä sinänsä, mutta niihin suhtautumisessa kyllä... Taaskin joutuu ihmettelemään kolmen tekijän osuuksia tässä vipuhommassa. Edellä tuli jo annettua paljon osuutta tekstin tekijälle. Mutta kyllä siinä ohjaajalla ja näyttelijöilläkin on osansa. Herkullinen tyyppien kirjo syntyy vasta, kun ohjaaja ja näyttelijät panevat parastaan ja antavat kasvot ja panevat liikettä vuorosanoihin. Ja molempaa lajia vielä puvustuksella ja muulla kalustuksella höystettynä on tässäkin esityksessä aivan kiitosta ansaitsevalla tavalla.

Perimmäinen komedian 'kikka' tässäkin on ristiriita, se että ajatukset, sanat ja teot, se miltä asiat näyttävät ja mitä ne todellisuudessa ovat, on hullunkurisella tavalla ristiriidassa. Tässä esiintyy kerrassaan topakoita mummoja, vätysmäisiä yhteiskunnan tukipilareita, mallikelpoisia turmeltuneita nuoria ja kelvottomia sivellisen selkärangan opettajia. Ja vielä rakkaat viholliset, kuudenkymmenen vuoden takaisen korttipelin seurauksia säteilevä naapurisuhde. Eikö niistä jo hauskuutta irtoa!

518 Viisi naista kappelissa, Korpiteatteri

Tekijä: Seppälä Arto, ohjaaja: Pajula Matti
20120729 Korpiteatteri  :::3:3::: 610
AJK: Viisi naista Aivan uskomattoman upea teatteriesitys. Ei vähääkään vaatimattomampi kuin mikä hyvänsä ammattiteatteriesitys. On nähty vuosia sitten, ennen teatteripäiväkirjan aloittamista, muistaakseni Helsingin kaupunginteatterissa (vaimon mukaan Kansallisteatterissa). Kyllä siitä silloinkin pidettiin. Kuten ohjaaja esitteessä sanoo: emme 'istu tavanomaisen kesäteatteriesityksen edessä'. Ei lemmenlauluja luritella, vaan istutaan arkun äärellä. Kolkkoa alkuasetelmaa korostaa vielä se, että heti alkuun saadaan tietää, että vainaja on itse kutsunut paikalle vieraat, viisi elämänsä naista. Itsemurhaan oli elämänsä päättänyt. Oliko kuitenkin jossakin komediaksi luonnehdittu? Jos on, ei osu ihan nappiin. Paljon on koomisiakin piirteitä, eikä tragedia ole sen parempi luonnehdinta, sillä mitään varsinaisesti murheellista ei näytelmään sisälly. - Elämän draamaa leveällä pensselillä maalattuna se on.

Uskaltaisiko kirjoittaa jotakin kaikista näistä viidestä upeasta esiintyjästä, jotka niin hienosti eläytyvät rooleihinsa? Kaikki pitäytyvät alusta loppuun rooleissaan, eivät tuo esiin itseään vaan roolihenkilönsä, jopa niin täydellisesti, että jolutuu kysymään: ovatko sittenkin juuri tällaisia omina itsenään? Jos niin väittäisin, osuisinko yhtään paremmin kohdalleen, kuin vaimo nähtyään aikoinaan Tarmo Mannin esittämän Mielipuolen päiväkirjan. Epäili voisiko tämä ikinä toipua roolistaan vai jämähtäisikö mielipuoleksi loppu iäkseen. Tämän vuoksi on vähän uskaliasta luonnehtia roolisuorituksia henkilö kerrallaan. Enkö heitä kuitenkin (melkein) kaikkia ole nähnyt ennenkin tämän mainion teatterin esityksissä?

Ensimmäisessä näytöksessä ollaan kappelissa ja jokainen nainen puhuu "ajatusäänellään" kuten Pajula muistaakseni sanoo näytelmiensä roolivihoissa. Voidaanko komediasta puhua, sillä yleisö kuuntelee hiiskumatta. Hyvin säästeliäästi väliaploodeja, naurunremakasta puhumattakaan. Ei varmaan lipunmyyjäkään tänä vuonna toitotellut - oliko se viime vuoden tapaan - "rahat takaisin, jos ei naurata". Tässä vaiheessa karaktäärit jo piirtyvät. Äidillä, vaikka on jo vanhus, on tiukka ote niin ihmisiin kuin tapahtumiin. Häntä ei mukisematta ohiteta. Ei noudettu paikalle! Pojalla ei tammiarkkua! Mitä löperöä peliä tämä on. Miniä on saamaton. Niinhän se onkin. Vai onko se sittenkin jotakin muuta? Hän tyytyy osaansa ja osaa elää puitteidensa mukaan. On tyytyväinen, etten sanoisi: onnellinen. Ei ole hänellä hampaankolossa mitään anoppiaankaan kohtaan.

Toista on entinen vaimo. Vihaisesti mulkoilee arkun äärelläkin. Ei mitään hyvää sanottavana varsinkaan anopista, eikä oikein kenestäkään muustakaan. Mutta tietää mitä tekee ja loppujen lopuksi on ilmassa jonkinlainen kohtalonyhteys ja sympatia tähän toiseen vaimoon. Raskaana kokee eroon joutumisensa. Ryypyn ottaa murheeseensa, toisenkin, anopillekin antaa... Entä sitten rakastajatar. Onko hän muka pelkkä pintaliitäjä ilman mitään syvällisempää kosketusta vainajaan? Hän antaakin kaikille teorioille piupaut. Hän on osannut huolehtia vainajan tarpeista käytännössä. Elää rehevää elämää. Mitä olisi hyötyä filosofioista ja teorioista? Ei niin mitään. Erityisen halveksivasti suhtautuu tähän toiseen nynnyläiseen, sairaanhoitajaan, joka sitten osoittautuukin sellaiseksi, jolla on mielessään sittenkin joitakin muitakin kuin ammatillisia näkökohtia potilaansa suhteen. Mutta toisaalta ei sitten kuitenkaan... Hän on pinttynyt vanhapiika, mutta ei kuitenkaan täydellisesti elämästä pois kuihtunut. On ollut hetkiä... Mutta niistä ei puhuta, eikä niillä ainakaan kerskailla, kuten...

Toisessa näytöksessä on noudatettu vaimon äärimmäisen epämääräisesti ja vakuuttavan nynnymäisesti esittämää kutsua hautajaiskahville. Minusta tuntuu, ettei hän edes maininnut paikkaa, missä tilaisuus olisi. Ainakin itse kuvittelin jotakin kahvilaa. Luultavasti oli vainaja senkin jo kutsussaan manininnut, kun kaikki oli niin yksityiskohtaisesti etukäteen määritelty. Selkäpiitä karmii, kun tätä ajattelee. Mies todellisessa umpikujassa, mutta kuitenkin kylmäpäisesti pystyy loppunsa suunnittelemaan!

Vainajan kotona kokoonnutaan. Mutta mitään ei ole valmiina. Leivokset sentään oli tilattu, mutta ei niitä oltu lähikaupasta noudettu. Oli unohdettu. Menisikö noutamaan? Kahvin nyt ainakin laittaa tippumaan. Vähitellen kupit pöytään. Ei ole ruokapöytää. Sohvapöydälle. Tulee se lopulta anoppikin paikalle kauheasti puuskuttaen ja noituen. Itse oli kyydeistä kieltäytynyt ja pitänmyt ohjakset omissa käsissään: kävellyt.

Nyt sitten puhutaan suut puhtaaksi, eikä vain 'ajatusäänellä', vaan suurella äänellä ja ajattelematta seurauksia ja hienoja tunteita. Kirota tärskäytetäänkin, kun sikseen on. Ja nimitellään... Vähän jokainen saa kuulla kunniansa vähän jokaisen suusta. Mutta loppua kohti alkaa sittenkin kiertyä eräänlainen konsensus. Ensin pareittain. Ensimmäinen vaimo ja toinen vaimo. Miten se nyt olikaan: etteivät myös rakastajatar ja sairaanhoitajakin jotakin yhteistä löydä? Ainakin vaimo ja hoituri suunnittelevat ulkomaanmatkaa piristyksekseen, ei nyt kuitenkaan vielä, sitten myöhemmin. Entä vaimo ja äiti? Ainakin loppumielikuvaksi jää, että kaikki nämä viisi naista ovat pitäneet vainajasta kovasti ja jotenkin sen myös ilmaisevat. Harmi, etten enää pääse katsomaan esitystä uudelleen. Oikein toivoisin, että saisin palautetta ja selvennystä. Löytäisinköhän myös muita arvioita. Niistä tavallisesti selviää paljonkin sellaista, joka on mennyt ohi silmien ja korvien. - Vakavasti ehdolla vuoden tapaukseksi, vaikka hyviä on nähty muuallakin.

519 Konsta ja siniset ajatukset, Teatteri Hermanni

Tekijä: Huovinen Veikko, ohjaaja: Martikainen Laura Elina
20120803 Teatteri Hermanni  :::1:1::: 680
AJK: 90 km suurin odotuksin entisten täällä nähtyjen perusteella. Nyt täydellinen floppi. Että Huovisen mainion tekstin pystyykin näin täydellisesti litistämään! Mitä oli näillä renkutuksilla tekemistä tämän tämän tekstin kanssa? Juuri ja juuri selviää yhteys Huovisen mainioihin teksteihin. Mutta voiko niitä värittömämmin esittää! - Ykkönen on liikaa tästä esityksestä. Olisinkin ollut valmis lähtemään väliajalla, mutta vaimo ei päästänyt. Ei se siitä parantunut, kuten joskus sentään käy. Maaningan vätysten kanssa jumbopaikasta kilpailee. Molemmissa aivan loistavat olosuhteet. - Ukot pellolle ja Marja Aira töihin (Parantajat 2008 ja 2009)!

520 Työmiehen vaimo, Vivates

Tekijä: Canth Minna, ohjaaja: Puustinen Janne
20120819 Vivates  :::2:1::2:  732
AJK: Työmiehen vaimo Olinkohan epäsuotuisassa mielentilassa, kun ei tämä teatteriesitys lainkaan kolahtanut. Muka ylinäyttelemistä, eläytymisen sijasta ulkolukua, aivan turhanpäiväistä juoksentelua. Nimenomaan siis katsojia kuljetettiin paikasta toiseen. En siinä yhtään mitään funktiota näe. Istuimet vain kesken loppuivat. Eikä kuitenkaan päälle 30 katsojan ollut paikalla. Kyllähän tässä tietenkin hyvääkin oli: mustalaismummu oli ainoa joka onnistui rooliinsa luontevassa paneutumisessa. Myöskin se hienostorouva, joka kankaansa menetti, esiintyi melko luontevasti. Se pulska toimen poika juoksi kerran näyttämöltä asiallisin askelin. Reippaalle ja yritteliäälle Janne Puustiselle soisin parempaa onnistumista. Taisivat seurueen muut jäsenet olla tyytyväisempiä. Ei kuitenkaan mitään keskustelua syntynyt.

Tähän arviointiin on tullut palautetta, mutta ei lupaa sen laittamiseen näkyville. Tässä Elsa Nuutisen suopeampi arviointi Uutisjousessa. Ei olisi ensimmäinen kerta, jos oma kantanikin muuttuisi muiden ymmärtävämpiä arvioita luettuani. - Joo, eipä vaikuta arviooni. En yksinkertaisesti pysty näkemään maailmaa noin pahana paikkana eli kuvaus 'epärelevanttia ekstreemiä', kerjää kielteisiä käsityksiä ja tunteita, joihin esittäjätkään eivät todella usko. Sen vuoksi ei myöskään uskottavaa jälkeä synny. Ja hyvä niin. Tällaisen asemesta: Onnea, menestystä ja auringonpaistetta nuorille ihmisille!

Teatterikesän yhteenveto. Tämä oli nyt sitten kesän viimeinen kesäteatteri, yhdeksäs tänä kesänä. Lähiseudun esityksistä vain Tammenrannan teatterin Tulipään tyttäret jäi näkemättä. Joitakin olisin mielelläni katsonut vaikka uudelleen, mm Nilsiän ja Rautavaaran mainiot esitykset, niin ja tietenkin Korpiteatterin Viisi Naista. Nämä kolme olivatkin kesän parhaat. Jos niistä vielä on paras valittava, se on tämä Korpijärven kappale. Sää totisesti suosi tämän kesän näytäntöjä.

Merkillisen kaksijakoiseksi tuli nähdyt arvioiduksi, aivan kuten vuosi sitten: oikein hyviä ja varsin heikkoja esityksiä.

 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita esityksen numero tähän:
Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela



Asko Korpela 20120819 (19981128) o AJK kotisivu o Teatterisivu o WebMaster