Ajk kotisivu Teatteripäiväkirja 2012-2013 Free counter and web stats

521 Sylvi ja Anita, HKTP

Tekijä: Rajala Panu, ohjaaja: Rentola Kari
20120901 HKTP  :3:3:3:3::: 0
AJK: Sylvi ja Anita (hkt) Alkaapa lupaavasti uusi teatterivuosi. Varsin vaatimattomin odotuksin mennään koko seurue katsomaan, mitä sattuu olemaan saatavissa lyhyellä varoitusajalla. Emme tulleet lainkaan tutustuneeksi ennakkotietoihin. Joku meistä muisti lukeneensa myönteisiä arvioita joskus keväällä. Itse mielsin juuri ja juuri kappaleen nimestä, mistä olisi kysymys. Mitä tällaisesta muuta kuin tavanomaista hömppää. Mutta sehän oli aivan muuta! Loistava teksti, loistava ohjaus, loistava esitys. Kerta kaikkiaan täysosuma. Ei vähäisintäkään vaikeutta antaa täydet kolme pistettä. Jo täytyy olla ihmeellinen esitys, joka tämän edelle ajaa vuoden parhaan kisassa. Näin uskallan ennustaa teatterivuoden ensimmäisenä päivänä ensimmäisen esityksen jälkeen.

Eikä tässä kuitenkaan mitään suurisuuntaista tai merkillistä ole. Ei edes mitenkään erityisesti anna aihetta jälkipuintiin tai mietteisiin. Mutta se on loistava ajankuva ja väkevin piirroin antaa säädyllisen ja uskottavan silmäyksen asioihin, joita yleensä revitetään skandaalihakuisesti. Tässäkin skandaaleista, skandaalien mahdollisuudesta spekuloidaan, mutta ei ollenkaan asetuta niiden vietäväksi. Repliikit ovat isänmaan historiaa hyvässä mielessä Reader's Digest muodossa. Tapahtumat alkavat Kekkosen ja Titon tapaamisesta joskus 1960-luvun alussa. Käydään läpi Zavidovot sun muut Kekkosen idänpolitiikan käänteet. Samanveroisena esitetään tapahtumat keittiön kautta. Tunnettu suhde esitetään luontevana ja luontevasti ilman likaisia piirteitä, joihin keltainen lehdistö niin hanakasti tarttuu ja niitä suurentelee. Tästä jää tunne, ettei suurennella, vaan pysytään asiassa ja valotetaan sen inhimillistä puolta.

Esittäjät aivan huippu taitavia. Heidi Heralalle olen sydämeni menettänyt jo aikoja sitten hänen kunnostatuessaan Kaupunginteatterin Reviisorin pääosassa Hlestakovina. Aivan häkellyttävä esitys sekin. Kommentti on lyhyt, mutta esitys jäi todella mieleen. Kyllä hyvin näkyy katsomoon, kun näyttelijä laittaa säästelemättä persoonansa peliin. Ei ole kysymys tempuista tai itsensä paljastamisesta traagisesti vereslihalle. Ihan vain tavallinen eläytyminen riittää. Ja sen Heidi Herala osaa. Kerrassaan ekstaattinen näky. Jalka nousee ja käsi käy. Ja suusta tulee mitä tarvitaan: ärhäkkä kirouskin, jos sikseen on. Itselleni oli thrilleri näiden hienojen naisten liikehdintä näyttämöllä. Johtuu siitä, että oma liikuntakyky on muutamassa vuodessa romahtanut kaide- ja keppitasolle. Nämä kirmaavat näyttämöllä ristiin rastiin. Mitä jos olisi tavanomainen näyttämö, vaikka kallellinenkin, mutta kun on koroketta ja korokkeen päällä koroketta. Ei kaiteita eikä edes ovenpieliä. Odotan, että milloin lentävät päistikkaan pitkin pituuttaan. Eivät lennä. Arvokkaasti epätasaväliset raput nousevat ja laskeutuvat. Ja vauhdilla, kun sitä tarvitaan. Myös Eeva-Liisa Haimelin, Sylvi, joka nyt sentään on lähes iäkäs.

Äidynkin pohtimaan näiden korokkeiden muka symbolista merkitystä, ikäänkuin yhteiskuntaluokkien välillä, kun Sylvi aina ylemmillä tasoilla pysyttelee ja Anita välillä maan tasalla riehuu. Vaimo nykäisee minut maan tasalle toteamalla, että 'kuten muistat, Tamminiemessä on ahtaat tilat ja portaita joutuu kiipeämään ylös ja alas. (Muistanko? Varmaan joskus Kekkosen aikaan yleisökierroksella on tullut käytyä). Ei siihen sen kummempaa symboliikkaa tarvitse liittyä.' Ehkä on niinkin.

Luulen, että hyvin suuri osa tämän näytelmän viehätyksestä perustuu sen ajankuvaulottuvuuteen. Sisällössä on niin paljon kiinnikkeitä tämänikäisen katsojan elämään, että se vetää puoleensa väkisin. Tietystihän sitä voisi kuvitella sellaisellakin olevan merkitystä, että Tamminiemi on alle kilometrin päässä omasta sen aikuisesta asunnosta ja Anitan asunto noin sadan metrin päässä ja puistossa olisi saattanut törmätä näihin historiallisiin henkilöihin. Anitaa tietenkin lähikaupassakin näki. Ja on olemassa vielä muukin varsin läheinen 'väärän koivun kautta' tuttavuussuhde nimenomaan Anitaan. Mutta ei tällä tällaisella sittenkään mitään merkitystä ole näytelmän kannalta. Sitä vain tämän yleisen taustan ja aikalaistuntuman takia pesusienen tavoin imee esityksen tunne- ja sanavirtaa. Siinä sen viehätys.

20130113 PS Lahjakkaiden vanhempien jos mahdollista vieläkin lahjakkaampi lapsi 53 vuotta!

Eilen YLE1 radiossa Heidi Heralan haastattelu ohjelmassa Syntymäpäivävieras. Tarkoitus oli soittaa ja onnitella, mainiten nämä hänen täysosumansa, joiden ansiosta minun silmissäni Suomen paras. Ei ollut ohjelmassa sijaa soitolle. Ilmari Saarelainen bussipysäkiltä soittaen sanoi kaiken ja enemmänkin, minkä olisin minäkin halunnut sanoa. Yritin lähettää sähköpostiviestin: ei purrut osoite Nimi.Sukunimi@HKT.fi kuten kaupunginteatterin sivulla neuvotaan. Ehkä tätä kautta menevät onnittelut perille. Kuittauksesta en pahastuisi.

522 Patriarkka, SKT suuri

Tekijä: Jokinen Juha, ohjaaja: Jokinen Juha
20121003 SKT suuri  :1:1::::: 49
ALK: Olimme katsomassa Juha Jokelan kirjoittaman ja ohjaaman Patriarkan Kansallisen suurella näyttämöllä. Kolmannes ajasta pois olisi voinut parantaa esitystä. Juonta kannattelevana elementtinä oli englanninkieliset laulut. Yleisö oli meidän ikäistämme porukkaa. Tarkka kuuleminen hälyn läpi ei enää onnistu, kun kuulo on heikentynyt. Se haittasi, mutta myös epäselvä artikulointi. Ämyreitä kyllä käytettiin ja kaikilla näyttelijöillä oli poskella mikrofoni, tuo kaunistus. Aiheen ja sen käsittelyn kai piti olla syvällistä. Lähinnä se oli pitkästyttävää ja ankeaa. Jos kaikki ihmiset monta sukupolvea olisivat niin "viallisia", ihmissuku olisi kuollut sukupuuttoon.
Annamme ykköset.

 

523 Siunattu hulluus, KuoKt

Tekijä: Aapeli, ohjaaja: Auvinen Tommi
20121027 KuoKt :::1:1:1:1: 62
AJK: Kovin yksimielisesti paluumatkalla toteamme, ettei esitys meitä tavoittanut. Joku meistä pukee sanoiksi, että ikään kuin koko ajan alussa odotettiin, että milloin päästään näistä höpöpuheista ja paljastuu esityksen juju. Ei päästy eikä paljastunut. Itselle jää kaikumaan mieleen esityksen mittaan muutaman kerran annettu vastaus kysymykseen: Mihin olette menossa? 'Hullujen huoneeseen'. Tähän vastaukseen kiteytyy tämän näytelmän anti. Onhan siinä sitä sun tätä lähes vakuuttavaa hulluttelua, mutta kovin hiljaisena seuraa yleisö esitystä. Joku meistä on näkevinään myös esittäjistä väsymystä koko esitykseen.

Lopuksi kuitenkin ja itse asiassa koko ajan seurueessa mukana oleva oikea asiantuntija MP toteaa, että 'erittäin nautinnollinen teatteri-ilta'. Heikosti onnistuneet toteutukset kirvoittavat ihan yhtä paljon ajatuksia kuin hyvätkin. - Nautinnollinen meikäläisellkin: ennen esitystä muikut Sammossa. Se ei ikinä petä.

 

524 Kiviä taskussa, KuoKt Manttu, Nilsiä

Tekijä: Jones Marie, ohjaaja: Oinonen Olli-Matti
20121101 KuoKt  ::::2:2:2: 73
AJK: Kiviä taskussa on nähty ennenkin, 2003 Helsingin kaupunginteatterin esityksenä. Huomaan virheen tätä koskevassa teatteripäiväkirjassa: on tullut otsikon ja tekstin väliin kokonaan muun esityksen yhteenveto ja näyttää, että tätä ei ole ollenkaan arvioitu. Kun laitan tekstin oikealle paikalleen, totean että sen kertainen, siis yhdeksän vuoden takainen arviointi olisi hyvin sopiva tähänkin kertaan, vaikka onkin eri esittäjät. Teatterissa käynti on silloin osunut hääpäivälle ja arvioinnissa todetaan, että hyvin sopiva on näytelmä hääpäiväksi, vain kuohujuoma jäi puuttumaan, kun teatterin varastosta oli loppunut.

Esityksen tempo on niin hurja, että alussa on vaikeata todellakin päästä kärryille ja sitten vielä pysyä kärryillä. Olisi alusta pitäen pitänyt olla mielessä, että vaikka on vain kaksi esittäjää, rooleja on - muistanko jostakin peräti 30. Vuoden 2003 arvioinnissa sanotaan, että kummallakin kymmenkunta. Hattua käännetään ja äänilajia ja elehtimistä ja muuta vaihdetaan vinhaa vauhtia. Keskustellaan oman itsensä kanssa ja muuta sellaista. Eikä sanatulvassa, irvistelyssä, omituisessa ääntelyssä ja kaikenlaisessa temppuilussa säästellä. Vähitellen kuitenkin selviää, että elokuvan tekemisestä Irlannissa on kysymys.

Mitä sitten on tämä 'kiviä taskussa'? Se on 'irlantilainen harakiri', tapa tehdä itsemurha - ei enempää eikä vähempää. Sinne uppoaa Atlantiin Irlannin ja Amerikan väliin, kun laittaa taskut täyteen kiviä. On vielä mahdollisuus tehostaa hyppäämällä korkealta rantatörmältä sopivassa kohdassa, esim Moher Cliffsiltä. Tätä nyt ei näytelmässä nimenomaan mainita, mutta paikalle jos osuu, tulee kyllä etsimättä mieleen. Tässä epätoivoiseen tekoon ajaa nuoren miehen putoaminen filmin avustajakunnasta ja 40 punnan päiväpalkalta. Eipä paljon lohduta, että koko filmiausarmeija osallistuu sitten kuvausten välissä hautajaisiin ja kirkko koristellaan Hollannista kuvauksia varten tuodulla rekkalastillisella kukkia.

Tapahtumapaikka Irlannissa Lopulta muistuu mieleen, että on tullut käytyä tämän näytelmän filmatisoinnin paikalla, sama paikka missä myös vanha John Wayne klassikko Vaitelias mies on kuvattu. Ja mikä vielä hullumpaa: täällä alkavat kulissit kiinnostaa. Eikö vain tuo, juuri tuo kulissiksi maalattu maisema ole omissa Irlannin matkan valokuvissa? On se, Moher Cliffs. Etelään Galwaysta, kun tuo kuvauspaikka on vastaavasti pohjoiseen kivierämaan tuntumassa tai voidaan kai sanoa kivierämaan keskellä, enemmän on kiviä kuin Savossa konsanaan. Koko 1997 toukokuisen Irlannin matkan kuvat nähdään tästä linkistä Googlen verkkoalbumissa.

Vielä on aihetta jälkipohdinnalle seuraavana päivänä. Aiheen antoi hyvä ystävä PP kohta teatterista palattuani ja hänelle viestissä valiteltuani, etten tahtonut päästä esityksen vauhtiin mukaan. Hän kysyy onko traaginen vai tragikoominen? Onko Turkan kädenjälki näkyvissä? Edelliseen kysymykseen en oikein osaa vastata. Vai pitäisikö sanoa, että on traagisuutta tavoittelevaa kohellusta. Kyllä siinä komiikkaakin tunnuttiin nähtävän, kun yleisö nauraa hekotti joissakin kohdissa. Itseäni ei ollenkaan naurattanut. Vähän harmittikin kun ei naurattanut. Tuntuivat niin halpahintaisilta ne keinot, joilla naurua heruteltiin. Ja kun puheeksi tuli, tuntuu nimenomaan, että Turkalla on iso osa tässä kohelluksessa. Joutuu spekuloimaan ajatuksella: Miten tämä olisi esitetty, jos Turkkaa ei olisi ollut? Mitenkähän esitetään muualla maailmassa, missä Turkan vaikutusta ei ole? Menestysnäytelmä joka tapauksessa. Kuinkahan monta vuotta lie Helsingissäkin esitetty aina vain täysille katsomoille.  

525 La Traviata, SKO

Tekijä: Verdi Giuseppe, ohjaaja: Monaco Giancarlo del, Erkkiä Jere
20130112 SKO  :2:2::::: 168
ALK:   Oltiin oopperassa katsomassa ja kuulemassa La Traviata. Sopraano oli hyvä. Tenori ei ihan niin. Alfredon puvustus mätti. Niin kuin mikään vaaatekappale ei olisi istunut hänelle kunnolla. Olikohan se tekstin mukaista, jotenkin roolihahmoon liittyvää, vai oliko vain muuten mokailtu, mitä kyllä ihmettelisin.Kaiken kaikkiaan miellyttävä ilta hyvän taiteen parissa.Jos tämä nyt pitäisi pisteyttää, antaisimme kakkoset. Ooppera on kyllä vähän eri juttu kuin teatteri. Istuimme 6. rivillä. Orkesteri kuului vähän liian kovaa ja katsomiskulma oli hiukan hankala. olemme muutaman kerran saaneet paikat 9. riviltä, joka on ihanteellinen. Myös hyvät parvipaikat ovat.  

526 Vadelmavenepakolainen, Joensuun kaupteatt

Tekijä: Nousiainen Miika, Lahti Ari-Pekka, ohjaaja: Leinonen Perttu
20130119 Joensuun kaupteatt  ::::3::: 176
AJK:  Aivan mainio teatteriesitys, etten sanoisi, että kirjaakin parempi. Syy on se, että kirjassa sinänsä 'oikeudenmukainen loppu' eli sankari päätyy vankilaan kärsimään tuomiota kahdesta murhasta jättää jotenkin lukijan lohduttomaksi naama pitkäksi venähtäneenä. Niin hyvä mies koko matkan, mutta näin sitten käy. Näinhän tässäkin näytelmässä käy, mutta katsoja ei tule nolatuksi: ähä, tätä et ollenkaan odottanut kuten kirjassa.

Minä nimittäin satun olemaan juuri tällainen Mikko Virtanen, varaukseton Ruotsin ystävä. En nyt itse ollenkaan ihannoi sosialidemokratiaa, en Olof Palmea sen kummemmin kuin Tage Erlanderia tai Per Albin Hanssonia. Mutta jotenkin kuitenkin Ruotsin solidaarista kansankoti-ideologiaa, varsinkin pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa ja niitä monia ruotsalaisia tasa-arvohyveitä, joille helposti naureskellaankin. Kaverin kanssa ollaan kaveri, vaikkei takana olekaan talvisotaa tai muuta sotasankaruutta.

Olen myös vakavasti sitä mieltä, että Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Baltian maiden pitäisi solmia tiukka valtioliitto. Se olisi toimivampi yksikkö kuin EU. Ei näiden EUsta erota sopisi, vaan toimia yhtenä yksikkönä EUn sisällä. Nämä kaikki yhdessä olisivat jonkinlainen vertainen yksikkö EUn suurille valtioille ja kunnon malli löyhäkurisille Etelä-Euroopan talouksille.

Itse olen koulupoikana ollut kesän 1956 Ruotsissa (Lövgård, Eskilstuna) maataloustöissä. Työ oli raskasta ja jouduin palaamaan kotiin aiottua aikaisemmin. Mutta reilusti minua kohdeltiin ja otettiin avosylin vastaan myös Eskilstuna IFK urheiluseuraan, jonka täysiarvoisena jäsenenä osallistuin ainakin kolmeen seuraotteluun yleisurheilussa.

527 Nijinsky-Elo-Inger, SKO

Tekijä: Nijinsky-Elo-Inger, ohjaaja: Nijinsky-Elo-Inger
20130405 SKO  :2:2::::: 204
ALK:   Olimme tänään nauttimassa kolmen koreografin baletista. Paras oli ehdottomasti loistavan Jorman huikea koreografia Double Evil. Toisena oli Johan Ingerin Walking Mad. Olin nähnyt ennenkin sen aidanpaukuttelun. Olihan siinä taidokasta tanssia, mutta puvustus oli ankeudessaan masentava. Kolmantena oli viime vuosisadan alkupuolen kohukoreografia Nijinskyn Kevätuhri. Varsin mielenkiintoinen kurkistus sen ajan tanssitaiteeseen, vaikka suoraan sanoen vaikuttivat kärpässientä syöneiltä. Näin voi sanoa, jos ei tarvitse esittää kulttuuripersoonaa, mitä vanhan pohjalaisen akan ei tarvitse. Jorman osuudelle 3+, muuten kaksi.  

528 Morbror Vanja, Klockriketeatern (Kuopio)

Tekijä: (Tshehov) , ohjaaja: Zholdak Andriy
20130410 Kuopion kaupteatt  ::::0::: 205
AJK:  Uskomaton pohjanoteeraus. Olen luullut, ettei näitä kesäteattereiden kiroilu- ym hävyttömyyksienlatelukouluja voida tasossa alittaa, mutta nyt sekin on nähty: Klockriketeaterin uimakoulu! Piti olla Tshehovia, mutta näyttämölle oli rustattu matala vesiallas, jossa ruvettiin sanaakaan sanomatta, mutta päättömästi ympäri juoksennellen, ilmeisaesti rohkeutta keräten polskimaan ja vettä roiskuttamaan. Välillä juopoteltiin ja ihmeellisiä räppänöitä katonrajassa auki nyittiin. Arvelin, että onpahan jännä nähdä miten tästä päästään itse asiaan. Sitä joskus ohjaajat tällaisia täysin asian vierestä olevia täytepätkiä käyttävät kun varsinainen asia on lyhyt. Se sitten loppuun säästetään. On esimerkkejä tässäkin päiväkirjassa. Nyt kuitenkin tämä juoksentelu ja polskiminen jatkui ja jatkui ja alkoi näyttää siltä, ettei muuta tulekaan. Eikä tullutkaan - ainakaan ensimmäisen näytöksen aikana. Ja aikaa oli varattu neljä tuntia! Minulla hermo petti. Läiskimisen ja suun sisään puhuttujen pikavauhtisten vuorosanojen hetkeksi tauottua kysyin lujalla äänellä aikovatko jatkaa hullujenhuonettaan koko illan vai onko jotakin muuta sanottavaa. Näytti siltä että eivät kysymystäni sittenkään kuulleet. Eivät ainakaan vastanneet, vaan jatkoivat samaa päätöntä menoaan. Ja yleisö hiiskumatta seurasi kuin mykät lampaat aitauksessa! Minä poistuin väliajalla puolentoista tunnin nöyryytyksen jälkeen.

Jo on teatteri käsittämättömäksi mennyt! Tämä kun ei ole ainoa. Miten ihmeessä tämä olisi ymmärrettävä? Erilaisia tulkintavaihtoehtoja on mielessä pyöriskellyt. Luultavasti kaikki vääriä. Ehkä yhtä vääriä kuin tämä on tulkinta Tshehovista. Kehua retostelevat, että on suuren suosion saavuttanut. Mistä mahtavat niin päätellä. Kyllähän nytkin sali on täynnä, mutta luulenpa että yhtä ymmällä olivat muut kuin minäkin. Aploodejakin ihan tottumuksesta väliajan alkaessa annettiin, mutta kovin olivat vaisut. Kuvittelen, että paremminkin siksi että päästään kahville. Yksi mahdollisuus on että nimestä päättäen ukrainalaissyntyinen emigranttiohjaaja tällä tavoin purkaa turhautumistaan ja kosiskelee lännessä itävastaista henkeä samoilla halvoilla menetelmillä kuin idässä kosiskellaan länsivastaista: näytämällä kuinka vastapuolella on pelkkä hullujenhuone. Tämäkö siis poliittista teatteria?

Vai ovatko vain lukeneet parinkolmenkymmenen vuoden takaisesta 'paskanheittoteatterista' ja päättäneet panna paremmaksi? Lällärikamaa, jos sitä yritettiin. Miksi tyydyttiin vesialtaaseen, kun jostakin sikalasta olisi varmaan saanut kevyesti siivilöityna kovempaa tavaraa uima-altaan täytteeksi. Olisi hajuefektikin saavutettu. Kyllä siellä jossakin vaiheessa pitkän juoksentelun jälkeen kaksi ihmistä päällekkäin läähätti. Ei tuo nyt mitään, eri sukupuolta olivat, olisivat edes paljastaneet alaruumiinsakin tai käyttäneet tehdastekoista tuplamittaista kalua. Yksi limbopinna (itse asiassa toinenkin, nim musiikki: mitä lie ollut, mutta hyvältä kuulosti) kuitenkin plussan puolelle: altaassa sukeltelu esti suuresti vihaamieni kanyylimikrofonien käytön! Eikö olisi voinut jotenkin muovipussilla suojata! Nyt ei puheesta mitään selvää saanut paitsi pari repliikkiä, jotka ikäänkuin tarkoituksella näytteeksi suunnattiin yleisölle ja selvästi lausuttiin. Muuta sitten ei yleisölle ollutkaan suunnattu, vaan oli sisäpiirin touhua. Yksi tulkinta onkin, että ohjaajat tällä tavalla nimeään sisäpiirissä headhuntereille korostavat. Yleisöstä viis välittävät. Surkeaa, surkeaa, hyvin surkeaa!

On tämä ennenkin nähty: Ihan ensimmäiseksi ilmeisesti paras kaikista, unkarilainen 1998 Ványa Bácsi Kansallisteatterissa ja kohta perään 1998 Ryhmäteatteri, sitten 2005 Kansallisteatteri ja 2007 KOM. Ihan kunnollisia esityksiä, vaikka en juuri nyt kuitenkaan niistä mitään muista. Olenkin skannannut niin pienen ja harmaan venäläisen tekstin, että täytyy suurentaa, mutta sehän käy kätevästi Andylla (tablettitietokone), jolla lukeminen muutenkin kovin mukavaa, kun voi kommentteja lisätä saman tien. Vilkaisinpa myös Moskovan Tshehov tarjontaa. Sitähän on siellä koko ajan. Nämä kun retostelevat, että Moskovaan näyttämään taitoaan. Tässä pitkä lista, mutta käsittääkseni mennyttä aikaa. Joka tapauksessa Vanja-enokin löytyy. Kyllä tämä 'paskanheitto' sielläkin osataan. On nähty, miten Shakespeare siellä runnellaan.

Vai pitäisikö ruveta pelkästään lukemalla näyttämötaiteeseen tustumaan? Tästä sopisi aloittaa. Ei tulisi laadun suhteen pettymyksiä. Maistella voisi tästäkin. Ja tässä on jo 140 vuotta kärjessä sinnitellyt kestosuosikki, minun tärkein kielten oppikirjani.

20130413 AJK:  Nyt, nyt on kova paikka! Nolona, paremminkin häpeissäni joudun ottamaan sanani takaisin ja antamaan itselleni nolla-arvion ja niinuksia eteen ja taakse! Onneksi skannasin ja luin Tshehovin tekstin! Ainoa hulluhan tässä on - minä itse. Tai niin no: se Serebrjakov ja minä, ja koko näytelmä on nimenomaan lääkäri Tshehovin tarkka kuvaus tällaisesta ukosta. Tällaista ukkoa ei pitäisi päästää teatterin ovesta sisään klassikkonäytelmää katsomaan ellei ole perehtynyt juuri edellisen viikon aikana tekstiin. Teatterilta pyydän pahat sanat anteeksi. Ei ole mitään vääristelyä, jos teatteri menee visualisoimaan uudella tavalla jämerän klassikon. Klassikko on ja pysyy ja on vain hyvä asia, jos siihen löydetään joku uusi näkökulma, olkoon kuinka mielikuvituksellinen hyvänsä, vaikka uima-allas. Ei kestoklassikonäytelmän jo neljä kertaa nähneelle tarvitse rautalangasta peruskuviota nenän eteen vääntää. Voidaan keskittyä vivahteisiin ja uusiin näkökulmiin. Ihan yleiseksi säännöksi sopii: jos menet klassikkoa katsomaan, tutustu etukäteen! Ei todellakaan ole kohtuuton vaatimus. Oikein saisi vaikka mainoksessa olla: klikkaa tästä selostus (tai käsikirjoitus). Tässäkin päiväkirjassa on vaikka kuinka monta toteamusta siitä, että harmi kun ei tullut tutustuttua etukäteen. Eikä neljä tuntia ole liikaa, jos käsikirjoituksessa on ainakin kaksikymmentä kertaa esitysohjeena 'Пауза.' - tauko. Laitanpa saataville koko skannatun tekstin. Siitä näkee yhtä ja toista, vaikkei venäjää osaisikaan. Olen sinne laittanut muutaman huomautuksen väliin. Vaikka on kirjoitettu toista sataa vuotta sitten, on paljon sellaista, joka sattuu nykypäivään kuin nyrkki silmään. Päivitellään luonnon tilaa, miten metsät hupenevat ja autioituvat. (Toisaalta lohdullista: vieläkään eivät ole olemattomiin huvenneet, vaikka silloin jo niin huolestuneita oltiin 25 vuoden kehityksestä). Toimeentulosta oltiin huolissaan ja suunniteltiin kauppoja, joista jäljelle jääneillä rahoilla voitaisiin sitten ostaa huvila Suomesta! Sitähän ne tekevät nytkin. Ja tämä Serebrjakov (joka ei ole Vanja, Vanja on hänen lankonsa) on kuin minä itse. Professori, 25 vuotta tyhjänpäiväisiä kirjoitellut ukko. Ainoa ero, että nyky Serebrjakovilla ei ole palvelusväkeä passaamassa eikä eksy talonsa 25! huoneeseen, kun on vain yksi tai oikeastaan sentään kaksi. Muuten on ihan samaa maata. Höperö mikä höperö. Parempi kun lukemalla teatteritaiteeseen tutustuu ja jättää elävöitetyt nuoremmille.

Muistelen, että Troyat kertoo Tshehovin asuneen lyhyen elämänsä (kuoli 44-vuotiaana) aikana seitsemässä paikassa muuttaen Moskovasta lähtien aina kohti lämpimämpää etelää. Yksi asuinpakka oli Tulassa, alle 100 km Mosakovasta etelään. On tullut käytyä vuonna 1989. Tässä kuva jostakin museon vitriinistä tuolta käynniltä (näpäyttämällä suurempi). Tshehov-museo Tula
Henkilöt:
Серебряков Александр Владимирович, отставной профессор.
Елена Андреевна, его жена, 27 лет.
Софья Александровна (Соня), его дочь от первого брака.
Войницкая Мария Васильевна, вдова тайного советника, мать первой жены профессора.
Войницкий Иван Петрович, ее сын. (djadja Vanja)
Астров Михаил Л ь в о в и ч, врач.
Телегин Илья Ильич, обедневший помещик.
Марина, старая няня.
Работник.

*** будет даже излишек в несколько тысяч, который нам позволит купить в Финляндии небольшую дачу. !!!--- huvila Suomessa!! ****

20130417 AJK: Jäipä nyt mielessä pyörimään tämä niin pahasti moittimani teatteriesitys. Siis ainakin yksi tavoite saavutettu: esitys puhuttaa. Olen lukenut Savon Sanomissa 20130413 julkaistun Teppo Kulmalan arvioinnin tästä esityksestä. Siinä on ammattitaidolla lyhyessä jutussa hämmästyttävän monipuolisesti ja mielestäni oikein kuvattu esitystä. Jos tuon olisin lukenut etukäteen ja ollut valveilla, mikä ei ole ollenkaan varmaa, en olisi mennyt katsomaan. Juuri tuossa artikkelissa kuvatunlaista Tshehovia sen enempää kuin muutakaan klassista teatteria haluan kiertää mahdollisimman kaukaa. Minulle riittää alkuperäinen sanoma. Näin meikäläisen kannalta tämäkin Kulmalan arviointi on 'sisäpiirin juttu', ammasttiesteetikoille ja kahvikuppia pikkusormi koukussa pitelevälle väelle tarkoitettu. Sellaista kieltä on käytetty, että pinnistelemään joutuu ymmärtääkseen. Muistuu vain mieleen Kirsikka Moring, joka ennen Hesariin kirjoitti. Niistä jutuista pääsi heti perille, vaikka olivat kuin kissan käpäliä. Pehmeitä, mutta terävät kynnet mukana vähän piilossa kylläkin. Tuli asia selväksi sekä ammattilaiselle että maallikolle, tuolle turhanpäiväiselle - joka kuitenkin viime kädessä maksaa tämänkin lystin. Äänestää jaloillaan, jos puppua ja keisarin uusia vaatteita jatkuvasti tarjotaan.

20130418 AJK: Vieläkin palaan fi-asko(hyi asko!)-esitykseen. Tshehovin hengen löytämiseksi olisi aihetta tutustua Tshehovin elämäntyöhön. Eräs parhaita ellei paras elämänkerta on Henri Troyat'n, Ranskan Akatemiaan päätyneen venäläisen emigrantin kirjoittama, nimenä yksinkertaisesti Tchekhov. En ole varma onko suomennettu, mutta ihmeenä pitäisin jos ei olisi. Mutta tämähän on helppo tarkistaa, googlea kehiin! En kuitenkaan löydä uusia kirjoja myyvistä kirjakaupoista, mutta kylläkin Antikasta tässä mainituin tiedoin: Troyat Henri Tsehov Wsoy, 1987, 369 s., painos: p1, kunto: K3, Sidottu kansipaperein, 12 EUR Myyjä: Ilkan Kirja ay. Samoin tietenkin Amazonilta englanniksikin jos ei ranska käy. Vaikea on kuvitella, että Tshehovin näytelmää tässä esityksessä nähdyllä tavalla ammatti-ihmiset kehtaisivat runnella kirjailijan elämäntyöhön perehdyttyään, jos vaikka itse näytelmän tekstiä tai katsojien pitkään perinteeseen perustuvia odotuksia eivät tosissaan ottaisikaan. Mutta toisaalta taas: ammattilainen saattaa olla kurkkuaan myöten täynnä Tshehovia ja sen vuoksi tahtoo tehdä kunnon irtioton tai sitten yksinkertaisesti 'pour épater le bourgeois' - 'panna porvarit pyrstölleen'. Tshehovin persoonan tuntemattomuudesta on teatterialan ammattilaista mahdoton syyttää, joten kyllä tämä nolla kiertyy tämän katsojan rajoittuneisuuteen teatteritaiteen suhteen (täydellinen analogia musiikkimaun suhteen: vain Bach ja 'sen kymmenen parasta kaveria' kelpaavat). Amazonilta löytyy aika makea yksinkertaistus ihailemani Troyatin näkemyksestä: 'Troyat (Tolstoy) carefully traces the life of Russian playwright Chekhov. Unfortunately, PW found that this "leisurely biography ultimately succumbs to the gloominess of its protagonist."' (epäilen että tämä PW on joku poppoo).

 

529 Heta, Nilsiän ht

Tekijä: Wuolijoki Hella, ohjaaja: Kuikkaniemi Heikki
20130626 Nilsiän ht :::3:3::: 368
AJK:   Erittäin vakuuttavaa ja joka suhteessa hyvää kesäteatteria. Tällaista sen pitää olla. Ei mitään höpsötyksiä, vaan oikeata asiaa. Näkyy selvästi, että on perusteellisesti harjoiteltu. Tiukka linja on valittu ja siitä pidetään johdonmukaisesti kiinni. Erityisesti Hanna Liiran suoritus Hetan osassa tuntuu tässä suhteessa aivan uskomattomalta ponnistukselta. Mielessä välähtää joku ikiaikojen alun tragedia, jossa hyvä ja paha on lähes sietämättömän rajalle pelkistetty. Tässä on helppo sanoa että Akusti on hyvän ihmisen mallikuva, mutta Hetasta ei kuitenvaan voi sanoa, että hän on paha. Ei, se on väärä sana. Hän on kova, niin piin kova kuin ikinä vain voi olla. Melkein toivoo, että joku pehmeä lipsahdus sattuisi matkan varrella, mutta ei, ei ainoatakaan. Vasta sitten lopussa jotenkin vähän sinne päin. Niin, oikeastaan Hetan suhde Akustiin on itse asiassa koko ajan sekä kova että pehmeä. Voisikohan näin sanoa? Kaikki osasuoritukset ansaitsevat täyden kiitoksen, samoin tietysti ohjaus ja vielä erikseen musiikin valinta ja toteutus. Sattuvat kuin nyrkki silmään.

Jos vain tilaisuus tarjoutuu monen muun kesäteatteriesityksen lomassa, niin mielelläni menen uudelleen katsomaan. Tässä nyt vielä erikseen onnittelut Nilsiän harrastajateatterille aivan upeasta kahvilapaviljongista. Ja, kas että vasta nyt on tullut mieleen: taidankin pyrkiä mukaan kannatusyhdistykseen, jos sellainen on olemassa.
Heta Wikipediassa o Kuvia Heta esityksestä  

530 Kun lesket lempivät, Maarianvaaran kesäteatteri, Simola

Tekijä: Lassila Maiju, ohjaaja: Joensuu Juhani
20130701 Maarianvaaran kesäteatteri, Simola  :::3:3::: 430
AJK:   Nämä ne ovat uskollisia tyylilleen! Saisivat Klockriketeatterista tulla katsomaan miten tehdään yleisön katsottavaksi tarkoitettua minimalistista teatteria! Naama on käännetty yleisön suuntaan olkoon sitten miten vinkuralla hyvänsä ja vaikkei olisi juuri mitään sanottavaakaan tai vaikka toistetaan yhtä ja samaa kuin yhtä raitaa kiertävä neula savikiekkolevyllä. Näin tässä tehdään eikä juonen tuoreudesta ole tietoakaan, saati että siinä olisi mitään täkyjä mietiskelylle tai että siitä itsensä tunnistaisi. Ja kuitenkin joutuu katsoja herpaantumatta seuraamaan ennalta selvästi arvattavia tapahtumia, kekseliäitä halpahintaisia pikku temppuja. Mutta kun on näyttelijät paneutuneet ainoaan tehokeinoonsa bodylanguageen niin pakkohan sitä on seurata. Itkeäkö vai nauraa? Kumpaa hyvänsä, mutta ei käy aika pitkäksi mitättömänkään äärellä, kun vähäinen osataan oikein tarjoilla.

Tekijäksi mainitaan Maiju Lassila. Olisipa hauska nähdä alkuperäinen teksti. Rohkenen epäillä, että aikamoinen kädenjälki on Maarianvaaran porukalla, ehkä siis Juhani Joensuulla. Niin pitkä pätkä Kiven Seitsemää veljestä siellä välillä luritellaan. Tietystihän voi jo alkuperäinen tekijäkin tästä hienosta lähteestä ammentaa, mutta epäilen...

Esiintyjiä on 'lavalla' vain viisi ja reksvisiittaa melkein vain häkli ja pellavaloukku, vaikka hevosellakin hurjaa kyytiä ajetaan. Tämän kaiken ymmärtää, kun on kysymyksessä ikivanhan perinteen mukainen kiertävä teatteriseurue. Yhteen autoon mahtuu koko joukko tavaroineen päivineen, kuvittelen. Tai ainakin kahteen. Likemmä 30 esitystä mitä erilaisimmissa paikoissa, varsin kaukanakin. Tuntuu että tänä vuonna suurimmaksi osaksi eri paikoissa kuin viime vuonna. On siinä urakkaa!

Riemukseen näitä äärimmilleen pelkistettyjä, ei yli ymmärryksen meneviä käy katsomassa. Täydet pisteet.

531 Arsenikkia ja vanhoja pitsejä, Maaningan Vätysteatteri

Tekijä: Kesselring Joseph, ohjaaja: Pesä Akseli
20130707 Maaningan Vätysteatteri  ::::3:::  474
AJK:   Vätysteatteri Aivan hirveä näytelmä. Ei ole ennen monta tällaista nähty. Mistä lienevätkään tällaisen löytäneet. Luulin, että olisi joku Agatha Christien juttu. Ei, vaan joku Kesselring, varmaan siis amerikkalainen. Mitä täydellisin absurdi, vai pitääkö se sanoa absurditeetti? Aivan hirveistä asioista puhutaan ja keskustellaan mitä myönteisemmässä hengessä. Kahden naisen, tädin, koko perheen, talon kellarissa on tusin ruumista. Sinne on kaivettu Panaman kanava. Olohuoneen ikkunapenkin kannen alla on koko ajan yksi ruumis odottamassa kellarointia. Poliisit perheystäviä ja laukkaavat paikalla jatkuvasti tietämättä mitään ruumiista. Ihan se ja sama mitä tästä kirjoittaa, ei voi olla absurdimpaa kuin se mitä tässä tapahtuu. Ja yleisö on heti juonessa mukana, seuraa vauhdikasta sanailua herpaantumatta. Jotkut mummot keskustelevat näyttämön tapahtumista varsin äänekkäästi. Ihan hyvin kelpaisivat kaltaistensa seuraksi näyttämölle.

Saman illan TV Hercules Poirotissa näytetään paljon vätystellymmin absurdisoitu episodi, jossa puolta vähemmillä murhilla kunnostautuneelle lopussa laitetaan huppu päähän, mutta jätetän onneksi näyttämättä, mitä sen jälkeen tapahtuu. Voiko kukaan kuvitella näin herttaisia mummoja narun jatkeena, ehkä heidän tapahtumiin isolla panoksella osallistuneet hirviömäiset veljenpoikansa kylläkin. Tavikset katselevat ja kuuntelevat suu auki.

Vaikka olisi millainen moraalinen nirppanokka - kuten ehkä itse olen, ei voi olla antamatta hyvää arvosanaa, vaikka osa esityksen paatoksesta tuleekin ilmoille ulkoa opitun kaltaisena sanapuurona. Kolmonen on arvosanana ilman muuta liikaa, mutta kakkonen ehdottomasti liian vähän. Suurin osa arvosansata kuuluu absurdille tekstille, mutta paljon myös Vätyksille siitä, että ovat rohjenneet tällaisen tavanomaisesta raskaasti poikkeavan tekstin valita. Ei menneet lippurahat hukkaan, mutta toista kertaakaan ei tee mieli katsoa.

532 Tankki täyteen, Alapitkän kesäteatteri

Tekijä: Hardwick Neil, Tuominen Jussi, ohjaaja: Lyytikäinen Olavi
20130709 Alapitkän kesäteatteri  ::::3::2: 500
AJK:   Tankki täyteen Kyllä oli hirveän haaska ja vauhdikas esitys. Yleisö täysin rinnoin ja äänin mukana heti alusta pitäen. Kunnolla harjoiteltu, kun näin jo ensi-ilta sujui kuin rasvattu. Yhtä hyvä tämä on kuin kaikki muut tähän saakka nähdyt. Kolmosen tästä antaa siinä missä muistakin. Tämä on siis tarkoitettu suoraksi jatkoksi parin kolmen vuosikymmenen takaiselle suositulle televisiosarjalle. Mukana kaikki samat henkilöt. Minä en kuitenkaan muista mitään yksityiskohtia TV-sarjasta eikä tämä minun mielessäni mitenkään muuten kuin nimensä ja henkilönimiensä kautta siihen vanhaan liittynyt. Ei ole tarpeenkaan. Tässä on aivan hirmuinen episodien paljous, mutta myös selvä juoni niitä yhteen sitomassa. Katsoja pysyy koko ajan helposti kärryillä. Toisaalta taas, ei olisi väliä, vaikkei juonessa pysyisikään. Hauskuudesta hauskuuteen hypähdellään. Isä Sulo Vilen ja poika Juhana tarjoillaan täysinä nynnyinä, mutta kumpikaan ei sitä ole sataprosenttisesti. Sulo tekee kauppoja ja Juhana menee naimisiin ja hoitaa lampaita. Äiti Emilia pitää ohjaksia käsissään, mutta sekä Sulo että Juhana osaavat kyllä tarpeen vaatiessa pitää päänsä. Kaiken keskellä riehuu konstaapeli Reinikainen. Silloin aikoinaan Reinikaisesta tuli todellinen kansansuosikki. Reinikainen ja baariapulainen Ulla tuovat ryytiä soppaan. Mukana on vielä monta muutakin hyvää hahmoa, rovasti myös paremmasta päästä aitoinen nuotteineen.

Vaikka on tästäkin turha etsiä mitään syvällisempää mielenrakennusta, erinomaisesti täyttää kesäteatterille asetettavat hauskuusvaatimukset. Menisinpä vaikka uudelleenkin katsomaan, jos sopiva väli ja seura sattuisi.

533 Niskavuoren Heta, Nilsiän Harrastajateatteri

Tekijä: Wuolijoki Hella, ohjaaja: Kuikkaniemi Heikki
20130710 Nilsiän ht ::::3::: 526
AJK:   Jos mahdollista, vielä parempi esitys kuin ensi-ilta. Tarjoutui mukava tilaisuus lähteä katsomaan uudelleen tyttärien ja yhden tyttärentyttären mukana. Kuten voi arvata, ei niinkään purrut nuorimpaan, mutta tyttäret pitivät ja minä ihan erityisesti. Paljon tuttuja paikalla. Eräskin kertoi käyvänsä katsomassa ilman muuta kaikki Niskavuoret ja aina niistä voimakkaasti liikuttuvansa. Kyllä tämä esitys minullekin joissakin kohdissa veti tipan silmään. Punkaa tuli eräänä kesänä kolme kertaa katsotuksi. Enpä ihmettelisi, vaikka tätäkin vieläkin lähtisin katsomaan, jos sopiva tilaisuus ilmaantuu. Saapa nähdä milloin vanha mies joutuu tiilenpäitä lukemaan, kun taaskin jokunen kuva lipsahti kesken esityksen, erityisesti uskomattoman hienosta ilman räminää ja paisuttelua toteutetusta hanurimusiikista. Soittajalle iso kiitos.
Hanurisoolo o Pieni kansanlaulu

534 Häppeen ja kunnian välillä, Säyneisten kesäteatteri

Tekijä: Korhonen Pirkko, ohjaaja: Korhonen Pirkko
20130712 Säyneisten kesäteatteri  ::::3::2: 556
AJK:   Häppeen ja kunnian välillä Alussa vähän onnahtelee. Katkonaiselta vaikuttaa ja esiintyjät roolejaan ulkoaopitun lailla latelevat. Sitäkin jo ennätän ajatella, että olisi mukavan tuntuista sanailua, kun vain jotenkin paremmin suuhun satutettaisiin. Mutta kun vauhtiin päästään, niin jopa alkavat sanat suuhun sattua. Niin paljon on tässä esityksessä sattuvia sutkauksia, että ihan pitäisi saada lukea, kun kaikkiin ei ikään kuin ennättänyt mukaan. Voineeko olla totta, että täkäläinen murre todella eroaa Nilsiän mehevästä, kun useamman kerran murretta pysähdyn ihmettelemään. Suorastaan pelottavan laajaa tyylilajien rekisteriä tässä näppäillään: hempeästä todella karkeaan. Panen merkille, että edessä olevan penkin lapsi itkeskelee ja äitinsä kainaloon suojaan hakeutuu, kun aivan hirveimpiä kohtauksia näytellään. - Mutta kyllä nämä naiset, nimenomaan naiset minutkin valloittavat. Joudun ihmettelemään, miten tässä esillä olevaan aikakauteen, 70 vuoden takaiseen sodan aikaan, voivat suhtautua ja joutuvat sitä kokemattomat suhtautumaan. Selkäpiitä karmiva on se todellisuuden kuva, joka tässäkin onnistutaan silmien ja korvien kautta eteemme loihtimaan. Useammin kuin kerran tulee mieleen: käännetään jo sivua. Kaikkea muuta kuin heppaista höpö höpöä. Ei voi muuta kuin antaa tästäkin täydet pisteet. - Viereisessä kuvassa etualalla näytelmän tekijä / ohjaaja Pirkko Korhonen äärettömän kaunillla luonnonkukkakimpulla hyvin ansaitusti kukitettuna.

Kun väliajalla puheeksi tulee, niin vieressä istuneet siilinjärveläiset osoittautuvat todellisiksi kesäteatteriharrastajiksi ja MP näytelmien asiantuntijoiksi. Oli ilo ojentaa mukaan sattunut Körttidraamat vieressä istuneen tekijän omistuskirjoituksella varustettuna. Nimenomaan vakuuttivat sen myös lukevansa. Harmi kun jäi nimikortti antamatta, mutta kirjastahan myös yhteystiedot löytyvät. Kommentteja olisi mukava kuulla ...

535 Sata hehtaaria taivasta, Rautavaarann teatteri

Tekijä: Ojakangas Arto, ohjaaja: Korhonen Seija, Kauhanen Kimmo
20130721 Rautavaaran teatteri :::3:3::: 626
AJK:   Siis taas aivan hirveän haaska kesäteatteriesitys. Eikä ollut pelkkä hauskuuksien helminauha, vaan monessa hauskassa jutussa on ikäänkuin juoni, johon palataan ja jatketaan entisestä. Harmi että on muisti niin hatara, etten pysty tähän laittamaan jotakin malliksi. Pitäisi varmaan toimittaa Ojakankaan kootut draamat samaan tapaan kuin on saatu kasaan Matti Pajulan Kootut draamat. Kyllä tässä taas oli se sama maku kuin viime vuonnakin: näyttelijät paremminkin elivät kuin näyttelivät roolinsa. Siitä syntyy luonteva esitys. Samalla kun on harjoiteltu on myös käännetty teksti pohjalaisesta savoksi. Kuvittelen, että tämä alkuperäisen tekstin toisin, omin uusin sanoin tulkitseminen, uuteen ulkoasuun pukeminen onkin yksi hyvän eläytymisen salaisuus.

Yhdessä asiassa tässä mielestäni liikutaan harmaalla alueella. Kaikenmaailman tuhmuudet saavat lähes turhan suuren merkityksen. Korkeintaan näin paljon, ei yhtään enempää. Ne kyllä, varsinkin tuoreet uudet ja omaperäiset, joita tässä on aika paljon, kyllä hetken huvittavat, mutta helposti muuttuvat iskuiksi omille varpaille, jos niitä on kovin paljon. Tuhmuudet ovat myös sellaista tekstiä, ettei niitä niinkään välitä lukea tai jälkeenpäin muistella.

536 Onnen maa, Siilinjärven teatteri

Tekijä: Pölönen Markku, ohjaaja: Apell Ismo
20130725 Siilinjärven teatteri  ::::2::: 657
AJK:   Jo on, kun pitää ehdoin tahdoin esitys pilata! Tätä nyt ei onneksi sentään kovin usein tapahdu. Paha aavistus välähti mielessä heti, kun pääosien esittäjät tulivat näköpiiriin. Mitkä ihmeen piiput niillä on toisella poskella? Nehän ovat ne pahamaineiset 'kanyylimikrofonit', tällä kertaa oikein kunnon möykyt. Ja kunnon mökä niistä myös lähtee ja pilaa koko esityksen. Istun täyden katsomon perällä. En nyt korvia pidellyt, vaikka olisi pitänyt. Sitä olisi sitten saanut tehdä koko esityksen ajan. Eivätkö esittäjät, ohjaaja, eikö kukaan koekuunnellut? Eikö välittänyt? Vai tehtiinkö tahallaan? Luulen, että tehtiin eli ehdoin tahdoin pilattiin kelvollinen näytelmä. Esiintyi kolme laitapuolen kyläläistä ilman äänenvahvistimia tai jos heilläkin näkymättömissä oli, ne oli oikein säädetty. Loistavasti kuului. Samoin tangokuningattaren ämyri. Sen ääni, sekin aivan turha, ei sentään rikkoutunut kuten kaikkien näiden piippuämyreiden. Lailla nämä varmaan pitäisi kieltää, että turvattaisiin katsojille kunnon esitys.

Kun tämä arvio nyt moitteilla aloitettiin, niin sanottakoon se toinen saman tien. Aivan järjetön tupakan poltto. Helppo arvata mitä sillä tavoiteltiin: ajankuvaa tietenkin. Mutta meni raskaasti överiksi. Ei tämän päivän ihmiselle tuollaista kannata suurennella. Vai onko tässä nyt takana joku tupakkatehdas avustuksinensa? Avoimesti pitäisi ilmoittaa, jos niin on. Muistuupa mieleen, että Unkarissa teattereiden valtionapu annetaan nimenomaan siinä muodossa, että jokainen näytäntö aloitetaan siten, että kaikki näytelmässä mukana olevat henkilöt istuvat mitään puhumatta ja polttavat yhden savukkeen kokonaan. Sitten vasta alkaa toiminta. Estottomasti ja ahkerasti sauhutellaan sitten pitkin esityksenkin hyvin näyttävin elein. Olen useampaan kertaan silmiäni pyöritellyt ja aidosti köhinyt eturivissä.

Sinänsähän kappale on kesäteatteriin sopiva ja esitys reipasta ja hyvin harjoiteltua menoa. On tullut nähtyä neljä kertaa tätä ennen: 2003, 2005, 2008, 2008. Kaksi kertaa olen täydet pisteet antanut. Vuolaasti olen aikaisempia esityksiä ylistänyt, vain kerran on tarvinut näistä 'kanyylimikrofoneista' valittaa. En muistanut, mutta nyt aikaisemmat arviot luettuani totean, että Nilsiässä kävin 2008 kahteen kertaan katsomassa. Silloinkin sama pääosan esittäjä kuin nyt täällä, Antti Heikkinen. Samat kehut ansaitsee nyt kuin aikaisemminkin. Sekä laulu että koreografia ovat huippuluokkaa. Äänentoisto vain laulun värit häivyttää ja pilaa. Naisten laulu ei Nilsiässä kuullun tasolle täällä yltänyt. Näyttelijöiden osasuoritukset aivan mainioita.

537 Tulitikkuja lainaamassa, Korpiteatteri

Tekijä: Lassila Maiju, ohjaaja: Pajula Matti
20130726 Korpiteatteri ::::3::: 672
Tulitikkuja lainaamassa AJK: Eipä tarvitse jännittää, että mitenkähän pärjäävät eikä pelätä, että tekniikalla esityksen pilaavat ja rumia latelevat, kun tämän teatterin esityksiä lähtee katsomaan. Täällä osataan ja pannaan kaikki peliin. Tekstiä kunnioitetaan ja myös katsojia. Tätä herkkua ei varmaan koskaan kyllästy katsomaan, vaikka niin monta kertaa on nähty, ettei siinä mitään yllättävää voi esille tulla. Tikun puutteessa matkaan lähdetään ja kun vihdoin matkasta tullaan on saaliina yksi käytetty tikku. Mutta vaikka mitä ehtii matkalla tapahtua.

Kaikki osasuoritukset ovat varmaa laatua. Tuntuu, että pystyisvät Ihalainen ja Vatanen sanaakaan sanomatta pelkällä mimiikalla sanottavansa sanomaan eikä siinä asiassa totisesti jää jälkeen rehevä Kaisa Karhutar. Mutta uskomattoman metelin myös saavat aikaan - eikä mitään äänenetoistolaitteita tarvita. Vielä hurjempaa on meteli ja sanailu tuomarin luona ja toimesta. Aivan herkullinen on Mulon Partasen takinkääntö veitikoiden, hevosen lainaajien hyväksi. ...ja että sai hempeän morsiamen räätälikin lopulta! Ei tätä lajinsa helmeä, niin ärhäkkää ja niin viatonta ikinä väsy katsomaan, varsinkaan kun se näin kunnolla ja täydellä teholla esitetään. Vielähän tässä jäi resursseja käyttämättäkin. Odotin vesi kielellä, että Ihalainen esittäisi jonkin tanssinumeron. Häneltä on nähty aivan uskomatonta jalkatyötä joissakin aikaisemmissa yhteyksissä.

 

538 Tangoa, rautalankaa ja muita Riitasointuja, Teatteri Hermanni

Tekijä: Kaukonen Martti "Maxi", ohjaaja: Saikkonen Mauri "Mami"
20130803 Teatteri Hermanni  :::2:2::: 708
Tangoa, rautalankaa... AJK:   Nimestä päätellen en odottanut juuri mitään katsomisen arvoista. Eikä laululista luvannut sen parempaa, vain Emma oli tuttu laulun nimi. Mutta kerranko on nimi harhaan vienyt! Se on niin paljon suorituksesta kiinni. Ja kesäteatterin suoritus ei ole niinkään kiinni ammattitaidosta kuin innostuksesta ja paneutumisesta. Tässä esityksessä on näitä kahta jälkimmäistä. Kuvittelin etukäteen, että suoritus on jonkinlainen laulujen ketju. Mutta se ei ollutkaan pelkästään sitä, vaan laulujen välille oli onnistuttu rakentamaan johdonmukainen ja selkeä juoni, joka sitten valtasikin pääosan. Kerrotaan tarina tuosta ajasta, jonka itsekin olen kokenut. Olenkin usein ihmetellyt, mitä tällaisesta saavat sellaiset, jotka eivät itse ole aikaa eläneet.

Muuten tämä olisi tasapaksuuden, huom mutta kuitenkin riittävän paksuuden, nimissä saanut arvosanaksi kakkosen, mutta korotus tuli aivan yllättäen ja vielä yllättävämmällä tavalla. Yhtäkkiä kauhealla räminällä näyttämölle ilmestyy huomattavan notkeajalkainen nuorimies, joka todella osaa asiansa, yhden asian vain esittää, mutta sen sitten kunnolla! Harmi, että on niin onnettomasti laadittu roolihenkilöluettelo, että vain vaivoin pääsen selville siitäkin että kumpi on ensin: roolinimi vai oikea nimi. Kun henkilön luonnehdinta puuttuu, on vieraspaikkakuntalaisen melkein mahdoton päätellä kuka kukin on näytelmässä. Enpä siis rupea arvailemaan kuka tämä nuorimies on. Tuossa hän kuvassa seisoo, hoikka poika puun oikealla puolella silmälasit päässä. Kovat kehut ansaitsee, samoin orkesteri, muustakin kuin tästä räminäosuudesta. Vai tulikohan tämä rautanka tallenteena!? Vaikutti niin kovan luokan suoritukselta.

Osasuoritukset olivat kunnollista ja kunnolla harjoiteltua kesäteatteritavaraa. Iso pettymys oli kuitenkin juhlitun Vieno Kekkosen soolo, ulkomaankielinen mongerrus, josta en mitään selvää saanut. Ei mielestäni myöskään puuhakkaan puheenjohtajan paljot sanat ihan viimeisen päälle puhujan suuhun istuneet. Suuhun itse asiassa kylläkin, mutta puhuttiin enemmän kuin eläydyttiin. Olisiko siis vähemmillä sanoilla selviytynyt paremmin? Vaikea sanoa. Kekseliäs tekstikokonaisuus kuitenkin. Miten siitä jotakin pois otat? - Matkaa tuli lähes 200 km, mutta hyvä kun kuitenkin tuli lähdettyä. Lähdetään ensi vuonnakin.

Jaa, nytpä muistuukin mieleen yksityiskohta, joka armotta vetää arvosanan takaisin kakkoseksi. Väliaikakahviin en saanut kermaa! Tämän puutteen pystyy vain erityisen ansiokas esitys korvaamaan. Sama koskee kanyylimikrofonien ja ämyrien käyttöä. Kerman puuttumiseen ei selitykseksi kelpaa sen vähäinen menekki. Itse käytän desilitran pakkauksesta neljänneksen ja varmasti on muitakin, jotka käyttävät. Nytkin väliajan jälkeen takanani valitettiin kerman puuttumista. Kevytkerma säilyy loistavasti vaikka koko näytäntökauden, joten säilytysongelmallakaan ei voida pois jättämistä perustella. Hyväkin kahvi muuttuu maidolla tiskivedeksi. Onneksi useimmissa teattereissa asia ymmärretään.

Kesäteatterikausi päätöksessään. Näin on tämän kesän kesäteatterit katsottu. Kyllä niitä taas ne täydet kymmenen kertyi kuten ennenkin. On kesäteatteri-innostus valtava. Melkein kaikissa näytöksissä tupa täynnä, joissakin ihan pullollaan. Tänä kesänä ei katsottuihin osunut yhtään heikkoa esitystä, jolle olisi arvosanksi ykkönen tarvinut antaa. Ja vaikka olisi ykkönenkin, ansaitsevat esittäjät, teatterit suuren kiitoksen. Se on iso sitoutuminen jokaisen mukana olevan kohdalla. Leipääntyneinä ei näitä hommia tehdä. Kysyin äskettäin venäläiseltä tuttavaltani, että onko Venäjällä kesäteatteria niinkuin täällä meillä. Kyllä asia sielläkin tunnetaan. On nimittäin yhdessä, mikä se nyt olikaan, Tshehovin näytelmässä kysymys nimenomaan kesäteatteriesityksestä. Ei tiennyt tuttavani nykyään laajemmin harrastettavan. Satuin äskettäin vilkaisemaan Suomen teatteriluetteloa. Siinä on 450 teatteria, niistä tietenkin valtaosa kesäteattereita.

Lähetä palautetta! 


Kirjoita esityksen numero tähän:
Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela



Asko Korpela 20130804 (19981128) o AJK kotisivu o Teatterisivu o WebMaster