Ajk kotisivu Teatteripäiväkirja 2014-2015 Free counter and web stats

  1. 571 20160703 Onnellinen mies, Nilsiän Harrastajateatteri - 2,5
  2. 569 20150712 Kuin ensimmäistä päivää, Siilinjärven teatteri - 1,0
  3. 568 20150710 Liian paksu perhoseksi, Nilsiän Harrastajateatteri - 1,0
  4. 567 20150708 Harmaat pantterit, Korpiteatteri - 2,0
  5. 566 20150705 Tuntihommia urakalla, Lastukosken kesäteatteri - 3,0
  6. 565 20150705 Putkinotko, Säyneisen kesäteatteri - 3,0
  7. 564 20150628 Vihkikuva Peilissä, Rautavaaran Teatteri - 2,0
  8. 563 20150510 Entäs nyt, Niskavuori, Vivates - 3,0
  9. 562 20150430 Kesäyön unelma, Kansallisooppera - 3,0
  10. 561 20150426 Savoy Ball, Estonia Tallinna - 3,0
  11. 560 20150418 Kahden miehen urakka, Lilla teatern - 2,0
  12. 559 20150408 Ihanteiden aika, Missä - 1,0
  13. 558 20150314 Vanja-eno, Helsingin kaupunginteatteri - 3,0
  14. 557 20150218 Vanja-eno, Suomen Kansallisteatteri - 2,0
  15. 556 20150214 Suomenhevonen, Nilsiän Harrastajateatteri - 3,0
  16. 555 20141217 Gabriel tule takaisin, KuoKT - 2,0
  17. 554 20141113 Kaikki Kivestä, KuoKT - 1,0
  18. 553 20141005 Kaukana kavala maailma, Maarianvaara (Manttu) - 3,0
  19. Palautetta

553 Kaukana kavala maailma, Maarianvaara (Manttu)

Tekijä: Aleksis Kivi, ohjaaja: Keskinen Jouko
20141005 Maarianvaaran kesäteatteri  ::::3::: 11
AJK: Olen näitä mielikirjailijani Aleksis Kiven teatterisovituksia vuosien mittaan monta nähnyt. Ei muistu mieleen yhtään heikkoa. Itse maarianvaaralaiset ovat yhden parhaista ellei parhaan vuonna 2007 kesäteatterissaan esittäneet. Näin pienimuotoista en ole ennen nähnyt, mutta tämäkään ei vähääkään häpeä suurten esitysten rinnalla. Mutta nilsiäläiset saisivat hävetä tai sitten tämän markkinointi. Nyt katsomossa on vain parikymmentä ihmistä. Ainakin kymmenkertaisen määrän olisi ansainnut. Ehkä iso plakaatti keskellä kylänraittia olisi auttanut.

Syntyy odottamaton mielikuva, että on sukunimikaimojen (eivät veljeksiä) tätä täytynyt kymmeniä kertoja esittää, kun kaikki niin hyvin harjoitellulta tuntuu. Ikäänkuin ei ainoatakaan lipsahdusta koko esityksessä. Tai no niin no: Nummisuutarin Eskon hiustöyhtö ei sojottanut tekstin mukaan kankeana pystyssä! Odottamaton siksi, etten maarianvaaralaisten nettisivulta minkäänlaista mainintaa löydä tästä mainiosta esityksestä, en kattavaksi kuvittelemaltani arkistosivultakaan. Mistä on kysymys? Tätä kyllä sietää kiertää esittämässä kesäteatterikauden ulkopuolella. Tätä kansallisaarretta ei tarvitse hävetä. Ei varsinkaan näin pieteetillä, sorkkimatta esitettynä. Mutta viikoa ennen plakaatti raitille, pojat!

Tässä vielä linkki Kiven jalokiveen Seitsemään veljekseen vaikka kieliopiskelun välineenä kuten sitä itse olen käyttänyt.  

 

554 Kaikki Kivestä, KuoKT

Tekijä: Summanen Petteri, ohjaaja: Summanen Petteri
20141113 KuoKT  ::::1::: 45
AJK: Esitteen kansi Suoraan sanoen kohtuullisen epäluuloisena lähdin tätä esitystä katsomaan. Vaikka on näinkin erikoinen nimi, ei tullut perehdyttyä näytelmää koskeviin tietoihin teatterin sivulla. Olisi pitänyt. Vaikka mitäpä niistä olisi kostunut? Erikoismaininnan ansaitsevan esitteen luettuani luulen, että yhtä epäluuloisena olisin katsomaan mennyt eivätkä tiedot itse Kivestä olisi myöskään lisääntyneet, mutta sitten paikan päällä saatu superhieno esite (paitsi asiaankuulumaton toiseksi viimeinen aukeama, niin tai siis vastaava kohtaus esityksessä) vääntää kyllä esiin sympatiaa esitystä kohtaan, samoin se seikka, että tällaiseen uuteen irtiottoon on ylipäänsä ryhdytty.

Entä itse esitys sitten? Kyllä siinä vähitellen epäluulot hälvenivät, kun esitys eteni. Pientä fragmenttia toinen toisensa jälkeen, mutta kaikella oli selvä kosketuskohtansa Aleksis Kiven elämään. Niin, tai melkein kaikella. Oli siellä jokunen uusi 'paljastus' selvää mielikuvituksen tuotetta. Mielikuvituksen lennolle perusteluna on ettei Kivestä ole ainoatakaan valokuvaa. 'Vain' piirros kuolinnaamiosta, laihasta ja riutuneesta miehestä. Olikin tarpeen korostaa tätä, kun Kiven roolissa esiintyy kaikkea muuta kuin laiha riutunut mies. Olihan siinä myös useita ennestään tuntemattomia henkilöitä ja jopa luomistyön tuloksia. Oikeinko pitäisi selata Tarkiaista. Luulisi siellä olevan kaikki todelliset mainittu. Vaikka mitäpä sillä väliä, kunhan on fiktiivisilläkin joku kiinnekohta todellisuuteen. Eipä ole minulla mitään tietoa Tapio Ykkösestä, mutta täydestä menee 'metsän poika tahdon olla' hengessä. Samoin monet ensimmäisen näytöksen kohtaukset uskaliaimpia myöten. Toisaalta Kivessä on asiaa ilman turhanpäiväisiä kesäteatteritason rivouksiakin. Väliaikaan mennessä sitä jo ennätti oikein innostua koko esitykseen. Seitsemän veljestä jäi tosin vähälle, mutta arvelin, että jospa toinen näytös on sitten omistettu kokonaan veljeksille.

Pettymykseni oli 'hirveän suuri', kun toinen näytös lätsähti ihan kokonaan. Ei veljeksiä eikä Charlotta Lönnbergin lisäksi juuri mitään muutakaan, jolla olisi ymmärrettäviä kosketuskohtia Kiven elämään. En nyt laajoilla tiedoilla pääse kerskumaan, mutta kylläkin sillä että olen Seitsemän veljestä ainakin 16 kertaa lukenut, ihan erityisestä syystä. Täältä löytyy selitys. Saisi tekijä panna kokonaan uusiksi toisen näytöksen. Aikako loppui vai ideat? Voisihan sitä vaikka lihottaa ensimmäisen näytöksen niin että siitä riittäisi toiseenkin. Tällaisena ei kelpaa, kun kerran resursseja on. Mutta kuitenkin ansaitsee jo tämä korkean kiitoksen aiheeseen tarttumisesta ja pirtsakasta ja epäsovinnaisesta ensimmäisestä näytöksestä, joka ehkä siis ainakin Puolet Kivestä käsitteli. Saattaa kuitenkin tulla katsottavaksi toiseen kertaan todellisen asiantuntijan seurassa. Nyt siellä vain kaksi eläkeläistä orpoina toisessa rivissä kyhjötti.

Tässä teatteripäiväkirjassa noteeratut 12 Aleksis Kiveä sivuavaa teatteriesitystä löytyvät tästä luettelosta; 20 Shakespearea, 16 Pajulaa - ja arvosanoissa voiton vie Matti Pajula! Tässä lisää Pajulan tuotannosta.).

 

555 Gabriel tule takaisin, KuoKT

Tekijä: Waltari Mika, ohjaaja: Keinonen Jukka
20141217 KuoKT  ::::2:::
Rooleissa Annukka Blomberg, Seija Pitkänen, Riina Björkbacka ja Karri Lämpsä.

AJK: Tässä kävi vähän päin vastoin kuin edellä Kaikki Kivestä esityksessä. Eivät epäluulot vaivanneet teatteriin mennessä, kun oli kysymys niin tunnetun tekijän kestosuosikki näytelmästä. Olen nähnyt aikoja sitten, olisikohan televisiossa. Tiedettiin jo etukäteen, ettei mitään syvällistä ja vakavaa ole odotettavissa. Eikä tietysti ollutkaan. Mutta vähän jäi sellainen maku, että jotenkin yliammuttu esitys oli. Aavistuksen verran sordiinoa olisi kaivannut. Jos tämä esitettäisiin jossakin kesäteatterissa, mihin tämä myös erinomaisesti sopisi, eivät esiintyjät todennäköisesti näin raskaasti tykillä kärpäsiä ampuisi: ei ylikorostettua rakkautta, ei ylikorostettua vihaa eikä muutakaan ylikorostettua, kun ei ammattitaito ehkä riittäisi. Tässä riitti, yli pursui. Vähemmällä 'teatraalisuudella' olisivat asiat tulleet selviksi.

Aivan yllättävän erikoismaininnan ansaitsee tämän esityksen tanssiosuus. Pieniä 'tanssahduksia' on ripoteltu ikäänkuin kohtausten välimerkeiksi erittäin onnistuneesti. Yleensä en tule kiinnittäneeksi huomiota koko tanssiosuuteen, mutta nyt tuli kiinnitetyksi, aina Karri Lämpsän vauhdikkaasta ja 'taiteellisesta' sisääntulosta lähtien. Hämmästyttävää on nuorten ihmisten ketteryys, voima, taito ja notkeus. Ei ole erikseen tanssin ohjaajaa mainittu, joten Jukka Keinosen, Karri Lämpsän ja Riina Björkbackan piikkiin menee iso kiitos.

Oli ensi visiitti uudella pienoisnäyttämöllä. Kovin mieluisa kokemus: upea sisääntulogalleria ja kodikkaan tuntuinen koko teatteritila. Onneksi olkoon Kuopion kaupunginteatterille!
 

556 Suomenhevonen, Nilsiän Harrastajateatteri

Tekijä: Peltola Sirkku, ohjaaja: Kuikkaniemi Heikki
20150214 Nilsiän Harrastajateatteri  ::::3:::
AJK: Jos lavalle olisi marssitettu sata mummoa, niistä korkeintaan viisi olisi yltänyt Antti Heikkisen tasolle mummoudessa eikä yksikään häntä etevämmäksi. Ei kertaakaan jäkätysväkäleuka mummon nuotti pettänyt vaikka mitä vitsiä latoi. Ihan kuin olisi vuosien paino länkisääretkin aikaansaanut. Tätä Sirkku Peltolan menestysnäytelmää on paljon esitetty laitosteattereissa, mutta erinomaisesti se istuu esitettäväksi meidän harrastajateatterissammekin. Antti Heikkisen savoksi sovitus on niin aito, että joutuu ihmettelemään onko mehevämpi kuin alkuperäinen ja että olisipa mukava nähdä ja kuulla myös alkuperäinen versio. Tällaisesta on kokemusta. Toissa vuoden Rautavaaran kesäteatteriesityksen Osuuskaupan Maria alkuperäisversio tuntui aivan kalpealta savonnukseen verrattuna, vaikka sinänsä sujuva esitys olikin kotipaikallaan.

Tämän näytelmän perhe on niin kummallinen hybridi, että yrityksestä pysyä selvillä puolen tusinan henkilön sukuslaisuussuhteista tuleekin punainen lanka koko esitykseen. Muuten on juoni surkuhupaisten, surkeiden ja hupaisten sattumusten helminauha, ei mitään suurta ja syvällistä elämänfilosofiaa, ruohonjuuritason filosofiaa kylläkin. Katsojan helppo seurata ja poimia vertailukohtia omasta elämästään ja elinympäristöstään. Ei ehkä ihan tätä päivää, mutta ainakin iäkkäämpien omakohtaisia kokemuksia.

Kun nyt olen ristiretkelle kiroilua ja turhanpäiväisiä ja helppohintaisia tuhmuuksia vastaan lähtenyt, niin tätäkin esitystä siltäkin kantilta katson. Juuri ja juuri mahtuu hyväksyttävien rajojen sisälle. Esitteessä nykäistään kyllä matto tällaisen arvostelun alta, kun sanotaan, ettei niitä ole alkuperäiseen käsikirjoitukseen lisätty.

Esite ansaitsee omat sanansa. Aivan mahdottoman mielenkiintoinen - kotona luettavaksi, vaikka mitä yleissivistävää asiaa. Oikea ensyklopedia. Liikaakin, ja raskaasti syrjässä itse näytelmästä, jos ajatellaan että olisi tarkoitettu lukaistavaksi katsomossa näytelmän alkua odotellessa. Esitteessä kyllä puhutaan tosi mielenkiintoista asiaa Suomenhevosesta, vai pitääkö se kirjoittaa pienellä: suomenhevosesta. Mutta minä kaipaan sopivaa pikku yhteenvetoa näytelmän juonesta. Esittäjät selvästi kaihtavat sellaista peläten esityksen menettävän mielenkiinnon, jos juoni paljastetaan. Tämä johtuu siitä, että heille kaikki on tuttua ja selvää. Toisin on pystymetsästä tulevan katsojan laita. Hän päinvastoin kaipaa orientoitumista asiaan. Juonihan on helposti esitettävissä niin, että loppuratkaisu jää avoimeksi kysymykseksi.

Kyllä tästä mielellään antaa täydet pisteet: sopiva kappale, hyvä sovitus, hyvä ohjaus, riittävästi harjoiteltu, ei ainoatakaan kuollutta kohtaa, hyvin esitetty, ei ainoatakaan eläytymätöntä osasuoritusta. Kyllä meidän teatterissa osataan!

Niin, ja ämyrit! Niitähän vahdin ja vihaan. Nyt en huomannut mitään. Vasta pari päivää myöhemmin muistin koko asian. Enkä muista, käytettiinkö vai ei. Jos ei: suurkiitos ja ylimääräiset pisteet teattrerille! Jos käytettiin, minusta tuli ämyrien ('kanyylimikrofonit', äänenvahvistimet) ystävä, kun en mitään huomannut.  

557 Vanja-eno, Suomen Kansallisteatteri

Tekijä: Tshehov Anton, ohjaaja: Westerberg Paavo
20150218 Suomen Kansallisteatteri  :::2:2:::
AJK: No emmä oikein tiedä. Kai se arviointikin pitäisi kirjoittaa puhekielellä, kun näytelmäkin on sovitettu ja esitetään puhekielellä. Kaupungissa esitetään samanaikaisesti kahta Vanja-enoa, toista Kaupunginteatterissa. Tällä kertaa nähty on modernisoitu versio. Harmi, että on näkemättä se toinen. Tuttavilta on kuultu kumpaakin toista paremmaksi mainittavan. Itselläni on edellisestä kerrasta kovin paha maku suussa tästä moneen kertaan nähdystä hyvästä näytelmästä, Klockriketeaterin esityksestä Kuopiosta. Ihan kuin olisivat tulleet maalaistolloilla testaamaan, miten maistuisi ultrapitkäksi (5 tuntia) venytetty ultramodernisoitu versio. Tämä sentään pituudeltaan pysyi aisoissa ja juuri ja juuri meikäläinen sieti sekä kielellisen että muun modernisoinnin. Pahaa sivumakua antoi se, että ihan kuin olisi Klockriken umpipöhköä yleisideaa imitoitu. Vesiallas oli tähänkin rustattu ja ropakossa ryvettiin, ettei olisi vettä keuhkoihin jossakin kohdassa imaistu. Mikä on tämän vesileikin idea? Ei selvinnyt minulle.

Tässä esityksessä on omasta takaa muutakin modernisointia kuin kielenkäyttö. Uskomaton kulissin rötiskö. Näytelmässä nimenomaan mainitaan tapahtumapaikassa olevan peräti 26 huonetta. Sen ymmärtää, että tällainen erikoisuus jää ohjaajaa vaivaamaan ja siitä mielellään otetaan jotakin irti. Nyt aivan hirveä kolmikerroksinen kulissi, talonpääty hämmästyttävän jämerine rakenteineen, pari- kolmekymmenmetrisine kunnollisine ulkoparvekkeineen ja lukemattomine ovineen, jonkun ihmeellisen valokuvan innoittamana. Ei se mitään, jos se olisi siihen jäänyt. Mutta ei jäänyt, vaan hillitön ovienpaukutuskohtaus kesti ikuisuuden. Tämäkö muka tshehovilaista riutuvaa tunnelmaa? Kattia kanssa.

Mutta näyttelijäsuorituksia en arvaa moittia. Olen juuri lukenut Bulgakovin Nuoren lääkärin muistiinpanot ja aikoja sitten itse Tshehovin elämänkerran, nimenomaan sen hyvän, Henri Troyatin kirjoittaman. Kyllä tässä se ainoa toimiva henkilö, tohtori, näiden esikuvien mukaan aivan aito hyväntekijä, ihmisten auttaja on, kunnes sitten retkahtaa ja rappeutuu, uskottavan tuntuisesti suuren työtaakkansa alle. En muistanutkaan, että itse nimihenkilö, Vanja-eno on alussa ikäänkuin sivuosassa, niin inhottavan luuseri-imagon itsetään luo, vai onko tässäkin osuutensa modernisoinnilla? Vasta lopussa jämäköityy Ivan Petrovitsh, mutta sittenkin ainakin minun mielestäni aikamoiseen sympatiavajeeseen jää. Kaikki naiset ovat mummosta Sofija Alekjsandrovnaan saakka ihania ja Jelena Andrejevna kaunis kuin mikä ja komea ilmestys muutenkin.

Kyllä tästä nyt kuitenkin kakkonen arvosanaksi pitää antaa, vaikka vaimo olisi ollut valmis jättämään kesken ja lähtemään pois väliajalla. Minä sain kylmiä väreitä vähän ennen loppua kun kuulin tohtorin suusta yhden ämmän liian vähän, aivan selvästi liian vähän. Uskomatonta: Finita la commedia! yhdellä m-äänteellä. Herää kysymys ohjaajan - ja kaikkien muidenkin mukana olleiden yleissivistyksestä, puhumattakaan oman alan tuntemuksesta! Vai oliko ainutkertainen lipsahdus? Olisi luullut jonkun jo huomauttaneen, jos eivät itse tätä 'Ollako vai eikö olla' repliikkiin verrattavan tunnettua teatterilausahdusta tunne. - Mutta mitäpä näistä, pääasia että kassa kilisee!

PS1: Harmi, kun tässä vielä joutuu Kansallisteatterin nykyiset nettisivut aivan lyttyyn haukkumaan. Mitä ihmeen konstailevaa sotkuvilinää, ultramodernisoitua! Eikä Androidille näy ollenkaan. Mars takaisin entiset käyttäjäystävälliset!

PS2: Alkuperäisen venäjänkielisen tekstin luettuani joudun pyytämään ohjaajalta anteeksi (ja osoittamaan moitteet itse Tshehoville!). Tekstissä on selvin meikäläisin kirjaimin Astrovin suuhun laitettu: Finita la comedia, siis yhdellä m-kirjaimella. Löytyy jopa Wikipediasta, kuitenkin ikäänkuin kirjoitusvirheenä, haut kahdella m-kirjaimella. Tunnettu lause joka tapauksessa: Finita la commedia. Odotan mielenkiinnolla miten sanotaan Kaupunginteatterin esityksessä .  

558 Vanja-eno, Helsingin kaupunginteatteri

Tekijä: Tshehov Anton, ohjaaja: Ascher Tamás
20150314 Helsingin kaupunginteatteri  :3:3:3:3:::
AJK: Vihdoin kunnon Tshehovia! Olin tätä näytäntöä varten kerrankin myös kunnolla valmistautunut. Lukenut alkuperäisen venäjänkielisen tekstin etsien - enkä suoden löytäväni, kuten en löytänytkään: perusteita kaikenmaailman ylilyönneille, joita oli kahdessa edellisessä Vanja-enossa. Ennen kaikkea ei löytynyt mitään perustetta ihmeelliselle vesiallassekoilulle, joka oli koko Klockriketeaterin esityksen ydin jota sitten Kansallisteatterin esityksessä halvasti matkittiin. Täysin käsittämätön sekoilu! Amazonin sähköisen kirjakaupan sivuja Chekhov hakusanalla selaillessani silmiini sattui Study Guide for Uncle Vanya by Anton Chekhov (Study Guide by Sabrina Justison This Study Guide with vocabulary appropriate for high school students of varying levels.) Enpä ennen ole sellaisiin törmännyt. Sopi kuin nyrkki silmään. Ei mitään varsinaisesti uutta, mutta sopivia näkökulmia ja painotuksia esittelee, niin että intomielellä noin 12 sivun 'teoksesta' ylen ylistävän arvioinnin Amazonin arviointisivulleni annoin.

Esitystä innostuneesti seurasimme, kunnon Tshehovia, ilman ylilyöntejä. Pitäisiköhän oikein laskea, montako 'Пауза' merkintää on alkuperäistekstissä: kymmeniä, veikkaan. Itse asiassa se onkin helppo laskea sähköisen version hakusanana. Vastaus on suurpiirteinen: 'over 100'! Olen kyllä sitä mieltä, että ohjaaja ei näitä kaikkia ole noudattanut. Ylenpalttinen staattisuus itse asiassa Ascherin ohjauksesta puuttuu. Eihän tässä esityksessä ole ollenkaan kuolleita kohtia, joita nyt jonkun Tshehoviin sentään ilman muuta sietäisi. Huomio kiintyy sen sijaan erityisesti esityksen 'body languageen'. Kyllä ainakin minä näin upeiden naisten liikehdinnän heijastavan selvästi heidän eroottisia mielenliikkeitään, esim Jelena odottaessaan tapaamista tohtorin kanssa. Siinä tuskin tiesi mihin silmänsä pistäisi, kun Jelena itseään keikutti. Väkevää on myös Vanjan raivokas riehunta. Ja sopusoinnussa mielen liikkeiden kanssa on aluksi niin touhukkaan tohtorin ja lopussa lamaantuneen miehen liikuskelu ja elehtiminen. Kuitenkin samalla kertaa sekä lohduton että lohdullinen 'superfluous man' tai 'hukattu elämä' jää näytelmän viestiksi, no happy end.

Pakko mainita kaksi erikoista yksityiskohtaa: edellisessä Kansallisteatterin esityksen yhteenvedossa vaahtosin oikean italiankielisen 'finita la commedia' ämmien puolesta. Istu ja pala: alkuperäisessä Tshehovissa on aivan selvästi meikäläisillä kirjaimilla: 'Finita la comedia' - siis yhdellä ämmällä. Myös verkosta löytyy pelkkä sana 'comedia', kylläkin vain nimityksenä elokuvan genrestä. Siis yhden ämmän comedia on käsikirjoituksen mukainen, vaikka kuinka pahalta kuulostaisi. Toinen erikoisuus on että alkuperäisessä tekstissä seisoo nimenomaan, että tilan myynnistä saatavien rahojen sijoituksesta saatavilla 2-4 prosentin koroilla voidaan ostaa pieni huvila Suomessa ('нам позволит купить в Финляндии небольшую дачу'). Kun tähän näytelmätekstiä lukiessani kiinnitin tietenkin huomiota, osasin seurata mitä sanottiin illan esityksessä. Olen muka ihan varma, että muuten näin, mutta ei sanottu että Suomessa, vain pieni huvila! Olisikohan nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa syy tähän poisjättöön?

Eri kappaleen ansaitsee näytelmän ohjaaja: Tamás Ascher. Olin muka jonkun hänen ohjauksensa nähnyt ennen tätä. Ei löydy tukea tälle käsitykselle tästä yli 25 vuoden päiväkirjasta. Tamás Ascher Googlen hakusanana saa aikaan kummia! Toistakymmentä sivua selasin, sitten en enää jaksanut. Kävi ymmärrettäväksi tämän esityksen vaappumaton jämäkkyys ja ylilyöntien puuttuminen. Eikä ole ohjaajalla tarvetta Eskon puumerkkeihin. Yhtä puumerkkiä on koko kappale. Ja mikä parasta, Tshehovin puumerkkiä! Ei työnnä ohjaaja omaansa suuren mestarin edelle. Minä sain sen käsityksen, että Ascher on nimenomaan erikoistunut tähän Vanja-enoon. Sitä on kaikilla suurilla näyttämöillä Euroopassa, Amerikassa, Austraaliassa ohjannut. Kyllä on mainion ohjelmalehden mukaan muutakin Tshehovia ja muitakin kirjailijoita ohjannut. Paljastuu jopa että minä olen sittenkin ehkä nähnyt Ascherin ohjauksen! Hän oli ohjannut 1989 Kansallisteatterille Erdmanin näytelmän 'Eläköön itsemurhaaja!'. Tässä nyt on kuitenkin pieni epävarmuus: olen sataprosenttisen varma, että minä näin tämän riemukkaan näytelmän Ylioppilasteatterin esityksenä.

Vielä yksi nootti on pakko laittaa, vaikka se on kiusallinen ja mätäpaise tässä loistavassa kokonaisuudessa. Väliaikakahvi-tiskivesi leivonnaisineen alapuolella kaiken arvostelun. Ihan yhtä surkea esitys kuin Kansallisessa. Kerman puuttuminen piste iin päällä. Mutta isoon kehuun kuitenkin lopetan: Aivan huippuhieno ohjelmalehti, ja vielä pantu verkkoon luettavaksi sanasta sanaan. Suurkiitos! Teatteriesityksestä kuitenkin ilman muuta täydet kolme pistettä ja ehdolla vuoden teatterikappaleeksi. Kyllä on parhaillakin kesäteattereilla kirimistä, jos tästä aikovat paremmaksi panna. (Vuoden parhaista äkkiä laskien 20 laitosteatteria, 8 harrastajateatteria).

ALK: Kyllä nyt kaupunginteatteri päihitti Kansallisen. Oli lavastus ja ohjaus kohdallaan. Tästä tunnisti Vanja-enon hengen. Kolmoset on annettava meidän molempien. Ei taideta enää pisteitä antaakaan, kun niin harvoin ehditään yhdessä teatteriin. Oli mukava ilta. Kahvi ja muutkin tarjoukset olivat kyllä kaiken arvostelun alapuolella. Mistä nämä mössöt tulevat? Mikä on se leipomo, jossa ammatillinen kunnianhimo on aivan hakusessa. Ja mikä on se firma, joka keittää sellaista litkua kahviksi. Ja kerman sijaan tarjotaan varmaan rasvatonta maitoa, siltä se näyttikin. Sama vaiva on kyllä Kansallisessa ja oopperassakin näiden leivonnaisten kanssa. Tulevatkohan samasta pajasta? Korjausliikettä nyt!

 

559 Ihanteiden aika, Missä

Tekijä: Kuka?, ohjaaja: Kuka?
20150408 Missä  :1:1:::::
ALK: Olimme tänään "toisen savon ukon", Seppo Ruuskasen kanssa katsomassa Ihanteiden aikaa. Eipä ole kehumista. Henkilöt eivät mielestäni tyyppeinä vastanneet omaa mielikuvaani (esim. Ida Ahlberg ja Minna Canth). Ja tarjoilut oli taas aivan ala-arvoiset. Tuntuvat myyvän samaa kamaa kaikissa kulttuurilaitoksissa. Tämäniltainen oli kyllä pohjanoteeraus, ja kahvi tietysti taas litkua.  

560 Kahden miehen urakka, Lilla teatern

Tekijä: Kuka?, ohjaaja: Kuka?
20150418 Lilla teatern  :2:2:::::
ALK: Kävimmepä taas teatterissa. Tällä kertaa kaupunginteatterin Lilla Teaterin näyttämöllä katsomassa Lainavaimoa. Kahden miehen urakka, hyvin selvisivät, vaikka kerran repesivät itsekin nauruun. Oli hauska, harmiton hömppä. Ihan hyvä. Kahvikin oli kelvollista ja marjapiirakkani kuivahtanutta reunaa lukuun ottamatta ihan hyvä perinteinen kahvileipä. Jos olisivat poistaneet vanhasta leikkausreunasta siivun, olisi sekin kuivahtaneisuus ollut korjattavissa. Ihan kiva ilta. Ja sitä ennen kävimme Kansallisteatterin kellarissa nauttimassa hyvät tapakset ja lasin viiniä. 

561 Savoy Ball, Estonia Tallinna

Tekijä: Abraham Paul, ohjaaja: Kuka
20150426 Estonia Tallinna  :3:3:::::
ALK: Kävimme viikolla Tallinnassa katsomassa ainakin minulle ennen tuntemattoman operetin Savoy Ball ( Tekijä Paul Abraham). Esitys oli loistava, hehän osaavat laulaa, tanssia ja lavastaa. Kävimme myös Kumussa katsomassa Hilma af Klintin taidetta. Huikea näytteillepano, paljon ja hienoa nähtävää.Nyt odottelemme vappuaattoa ja Jorman koreografiaa Kesäyön unelmaan. On kovasti saanut palstatilaa ja kehuja Hesarissa.  

562 Kesäyön unelma, Kansallisooppera

Tekijä: Shakespeare, ohjaaja: Elo Jorma
20150430 Kansallisooppera  :3:3:::::
ALK: Aloitimme vapun upeasti katsomalla Jorman koreografian Kesäyön unelmaan. Kyllä oli keväistä keveyttä ja taitoa näyttämöllä.Kahvikin oli parempaa kuin missään teatterissa tänä kautena, ja suklaaleivos oli kohtuullinen kaiken sen kelvottoman bulkin jälkeen, jota olemme talven mittaan saaneet. 

563 Entäs nyt, Niskavuori, Teatteri Vivates

Tekijä: Wuolijoki Hella, ohjaaja: Puustinen Janne
20150510 Teatteri Vivates  ::::3:::
AJK: Mitäänsanomattoman niminen teatteri sanoi selvästi asiansa.

Ensimmäinen reaktioni oli kylläkin: voi itku - täälläkin! Huomasin nimittäin heti ensimmäisten vuorosanojen esittäjällä sen niin suuresti vihaamani 'kanyylimikrofonin' ja sen pahimman tähänastisen seurauksen. Tyttö puhui lavalla, mutta ääni kuului lavan vierestä ainakin kolmen metrin korkeudella olevasta krahisevasta kovaäänisestä. Mutta siinä se sitten olikin. Aivan käsittämätön juttu. Ei sitten muilla esiintyjillä kanyyleja ollutkaan tai sitten ne olivat näkymättömissä eivätkä tehneet tavanomaista väkivaltaa äänelle. Sellaiset kanyylit hyväksyn ilman muuta: poissa näkyviltä ja luonnollinen ääni. - Joudunkin epäilemään että kysymyksessä oli Janne Puustisen tahallinen jekku: säikäytetään yleisö epämiellyttävyydellä. Sen jälkeen ei muuta voi tulla kuin jotakin parempaa!

Ja sitä sitten tuleekin. Muutamaa harvaa esityskertaa varten aivan huippuunsa harjoiteltu konstailematon klassikkokappale niin suurella joukolla ilman ainoatakaan heikkoa esittäjää tai esityksen kohtaa. Hattua nostan ja silmää joudun kuivaamaan. Koska kuitenkin pakko on joku arvostelu todeta, niin kaikki mikä tuli kovaäänisestä eli musiikki oli aivan liian kovaäänistä ja rikkoi tunnelmaa. Siinä kaikki.

En menisi moittimaan sitäkään Jannen puumerkkiä eli äärimmäistä yhteenvetoa koko näytelmästä, useaan kertaan epätoivoisella äänellä toistettua lausetta "Anna minulle rakkautta". Sillä sehän on tämän näytelmän eräs pääsanoma, joka kyllä selväksi käy ilman tätäkin yhteenvetoa. Kaikkea on, mutta rakkaus puuttuu. Silti tätä näytelmää, ja tällä tavoin esitettynä, ei voi muuta kuin rakastaa. Kun se on tässä linjaksi valittu, jo tekijän toimesta, niin siitä sitten pidetään kiinni eikä hötkyillä tai yleisöä mielistellä.

Jossakin mielessähän tämäkin kyllä lopuksi parhain päin kääntyy, mutta niin karusti ettei hötkyily ja helppohintaisuus edes käväise mielessä. Mielellään nämä Hella Wuolijoen Niskavuori-näytelmät väkevän naiskirjailijan naisasiapuheenvuoroiksi tulkitaan. Tästäkin sen näkökulman pystyy helposti nostamaan esiin. Minä en omasta mielestäni tasa-arvoisessa, tai jossakin äskettäin paremmaksi ehdotettua termiä käytten, tasavertaisessa ympäristössä kasvaneena lainkaan tätä näkökulmaa näe enkä myöskään hyväksy. Aivan liikaa korostetaan ja itseään vastaan eli juuri sukupuolierojen korostukseksi kääntyy. Kyllä minun mielestäni maailmassa, ainakin tässä meikäläisessä, akkavaltaa on ihan yhtä paljon kuin ukkovaltaakin. Vaikka tässä näytelmässä valta on etualalla rakkauteen verrattuna, niin sehän sitten kuitenkin murenee pelkäksi harhakuvaksi ja poistuu näyttämöltä hyvin konkreettisella tavalla kuolemassa olevan vanhanemännän askelin.

Mitähän Janne Puustinen sanoisi tällaisesta tulkinnasta? Aivan kuin olisi tätä tarkoittanut sanoa. Täydet pisteet ilman vähäisintäkään epäröintiä. Teatteri täyttää perustehtäväänsä: on katsojalle sanottavaa, pohdittavaksi saakka annettavaa. Onneksi on esitteesä mainittu kesäteatterin Roinilan talossa aikataulu. Kovin lyhyt viikon jakso. Tarkkana oltava, ettei mene sivu suun. Suurin odotuksin katsomaan mentävä.   

564 Vihkikuva Peilissä, Rautavaaran Teatteri

Tekijä: Ojakangas Arto, ohjaaja: Korhonen Seija
20150628 Rautavaaran Teatteri  ::::2:::
AJK: Rautavaaran kesäteatterissa kävin Nilsiän eläkeläisten mukana ensi kertaa jäsenen ominaisuudessa. Paikka täydessä bussissa löytyi mukavan tytön vieressä. Matka meni sen ansiosta kovin rattoisasti. Perillä jo tuntia ennen esityksen alkua. Pullakahvit ajankuluksi nautin. Jäikin sitten matkan hintaan kuuluva kahvilippu käyttämättä, kun en väliajalla tungokseen työntynyt. Jonossa seisominen kun on käytännöllisesti katsoen mahdoton tehtävä nykyisellä liikuntakyvyllä. Sää suosi ja ihan mukava oli istuskella penkillä ja seurata hyörinää. Juttuihin en kenenkään kanssa joutunut, joitakin tuttuja sentään tervehdin. Odotukset näytelmän suhteen olivat melko korkealla aikaisempien Ojakankaan näytelmien perusteella: Osuuskaupan Maria ja Lusikan mitta kuolemasta. Mielestäni vähän tahmeasti lähti liikkeelle. Eivätkä täkäläiset esitystaitojensa puolesta kesäteatterin kärkikaartiin kuulukaan. Mutta antautuminen asiaan on varsinaiset esitystaitojen puutteet aina kunnolla korvannut, niin että vuoden parhaita sijoituksia listallani on useampia. Tämä kauden ensimmäinen esitys ei luultavasti sellaiseen yllä. Parinmuodostuksesta oli näytelmässä kyse. Aikansa tuhnuiltuaan löytää sohvaperuna tyyppinen aikamiespoika parin tai paremminkin huomattavan naimahaluinen vastapuoli tämän antisankarin. Ehkä odotusten vastaisesti parisuhde jatkuukin sitten tällä linjalla loppuun saakka: innokas ja vähään tyytyväinen emäntäpuoli ja innoton miespuoli sitten lopulta yhteen liittyvät; näytelmän kekseliään nimen mukainen kohtauksia vilahtaa ohi jo hyvissä ajoin ennen loppua. Ihan lopussa on varsin pitkä kohtaus, jossa pannaan lauluksi joukkovoimalla eli kaikki mukana. Ei hullumpi tapa, täällä aikaisemminkin hyväksi havaittu. Arvosana tällä kertaa esityksestä 2. Mielenkiinnolla jään odottamaan vertailua muihin. Kauden tavoitteena on tavanomaiset kymmenkunta esitystä eli kaksi viikossa tahti.  

565 Putkinotko, Säyneisen kesäteatteri

Tekijä: Lehtonen Joel, ohjaaja: Korhonen Seija
20150705 Säyneisen kesäteatteri  ::::3:::
AJK: Monta hyvää asiaa on Säyneisen kesäteatterin Putkinotko näytelmässä. Kaiken kaikkiaan aivan täysipainoinen kesäteatteriesitys. Heti alussa jotakin sellaista, mitä ainakaan näin hyvin toteutettuna en ole koskaan nähnyt, vaikka yli viisisataa teatteriesitystä on päiväkirjoissani, kuten tämän järjestysnumerosta näkyy. Näytelmän henkilöt, joita on paljon, esitellään parin kolmen hengen ryhminä, aivan kuin alkupaloina herkkupäivällisellä. Kyllä sietääkin, jo siitäkin syystä että heitä on monta, mutta myös sataprosenttisen herkullisten hahmojen ja puvustuksen takia. Ymmärsin, että se oli ohjaaja, joka yleisön joukossa istuen asian toimittaa, tavattoman tyylikkäästi. Kertoo myös mehevän tarinan tunnetun kirjailijan elämästä ja tämän näytelmän taustasta. Arvelematta täydet kymmenen pistettä ja papukaijamerkki, kuten yhteen aikaan oli tapana sanoa.

Näyttämö ja katsomohan täällä ovat loisteliaat, antiikin kivisen amfiteatterin täydellinen suomalainen puuversio. Mahtoiko antiikissa olla aurinkokatosta? Ikinä ei mitään kuvaa sellaisesta. Täällä on sekin, sekä auringon että sateen suojana. Tällä kertaa ei kumpikaan ole tarpeen. Sen sijaan valtava kangasvarjo uhkaavan tuntuisesti pyöriskelee kiinnikkeissään kovissa tuulenpuuskissa. Hyvin kestää koettelun. Taisi sitten tuuli tyyntyäkin vai tempaisiko esitys niin perin pohjin mukaansa, ettei luonnonvoimille riittänyt mielenkiintoa. Niitä kyllä itse näytelmässäkin esitellään. Tosin rajoitetusti ja ihmistä poloisena niiden kourissa. Juutas Käkriäisen miniekosysteemi heiveröisin asein luonnon tuiverrukseen varustettuna. Viljelyyn ei oikein riitä pontta eikä perää, muuten kuin pirttiversioon. Valtava lapsilauma ravaa äänekkäästi mekastaen näyttämöllä ikään kuin välimerkkeinä kohtausten välissä. Juutaksen ja vaimonsa Rosinan aikaansaannosta kaikki, kovin värikästä porukkaa hekin kullekin luonteenomaisine toimineen rattotytöstä kehtovauvaan. Sen kuvan saa, että kaikista pidetään huolta ja kaikkia rakastetaan. Juutaskin, vaikka sen sellainen nahjus ja mörrikkä onkin.

Ensi alkuun näytelmän juoni näyttää liiankin pelkistetyltä, etten sanoisi olemattomalta: (savo)(karjalaista) sutkausta toista toisen perään vuoron perään tuhma rajan kummallakin puolella. Tuli mieleen sikäläisen perinteen nykyinen jatkaja Heikki Turunen, kylläkin mielestäni kokonaan tuhma rajan väärällä puolella, ei miellytä minua. Joel Lehtonen menettelee. Mutta näytelmän juoni ei sutkauksiin perustu, vaan Käkriäisten taisteluun toimeentulosta. Onkihommiin sopivasti kohdalle sattuneen puron varressa sentään riittää väkeä, mutta ei oikein mitenkään pellolle, vaikka pomojuutas kovasti komentaakin. Enemmän 'management by perkele' kuin esimerkin voimalla. Voisi kuvitella, että sitten helppo tienesti kuusen katveessa tiputtamalla sopisi. Sitä Juutaksen lanko kovasti ehdottelee eikä vaimokaan kielteisesti asiaan suhtaudu. Mutta ei innostu Juutas siihenkään. Joutuu koville vuokranmaksun kanssa. Lähtee tapaamaan vuokraisäntäänsä kirjakauppias Muttista. Vihattaviksi tai ainakin haukuttaviksi herroiksi joudutaan vuokraisäntä lapsettomuuteen tuomittuine pullahiirivaimoineen luokittelemaan, vaikka sitten yllättävän myönteiseksi ihmiseläjäksi osoittautuukin. Harmittelee huonoa tuuria vuokralaisen suhteen. Kostaa tavallaan, kahdestikin. Ensin kannattaa Käkriäisellä 80 kilon jauhosäkin ties kuinka pitkän matkan, minkä Käkriäisen hammasta purren ja katsojan sympatiat pitkän ja pahasti kaarelle vääntyvän selkänsä säälistä ansaituksi tekeekin. Tosin tietenkin kotiportilla maahan tupsautettu säkki sitten hajoaa. Mitä pienistä, ilmaiseksi vetovoittona saatiin, leipää pian syödään. Toinen kosto on takakierompi, etten sanoisi takajulmempi. Testamentilla, vai oliko se muuten vain, lahjoittaa Käkriäiselle tämän hallussa jo olevan ekosysteemin. Kummallisia ovat herrojen kujeet! Varsinkin kun isäntä ja fröökynä itsekin ovat ylitsevuotavan ihastuneita paikkaan, joka kesä siellä vierailevat ja kaiken maailman rituaalit ja mielistelyt vaativat. Niin kuin nyt tämäkin saunaherkku.

Nähdään äärimmäisen kekseliäs ja todella näyttävä saunominen, joukkosaunominen sellaisenaan eikä vain kuvaannollisesti tai jotenkin näyttämölle häveliäästi pelkistetty, vaan täysin asianmukainen toimitus mahtavine löylyhöyryineen ja kunnollisine selänpesuineen. Lopuksi vielä yleisölle arpajaisvoittona kunnon vihta ja eväskori muistoksi jaetaan. Häpeämättömästi minäkin herkullisia saunakuvia otan minkä ennätän. Niissä on paljasta pintaa edestä ja takaa. Saman tien puvustuksen huippu Juutaksen lankomiehen kalsarit, ehkä ainoa ujosteltava koko rituaalissa, varsinkin kun väkisin tulee mieleen, että vain sipaisun verran ehostetut omiin verrattuna ovat.

Ei meinaa saunomisesta loppua tulla. Ja niin saa ollakin. Aivan huippua koko touhu. Jos vain ympäristön ihmiset tietäisivät, iso katsomo olisi väkeä mustanaan, nyt niukin naukin sata henkeä paikalla. Uudestaan menisin katsomaan, jos sopiva seura sattuisi. Ja vähintään toppatakin ja toppahousut varustaisin mukaan, kun ei kesäturkkia ole. Kesäteatterissa ei koskaan liikaa vaatetusta ole, vaikka kuinka aurinko paistaisi. Kuten sanottu: Arvelematta täydet pisteet: näytelmä, ohjaus ja esitys. Suurkiitos Säyneisille!  

566 Tuntihommia urakalla, Lastukosken kesäteatteri

Tekijä: Hyvönen Markku, ohjaaja: Lipponen Teija
20150705 Lastukosken kesäteatteri  ::::3:::
AJK: Ymmärtääkseni uutta on teatteri Lastukoskella. Viime vuonna kuitenkin jo nähtiin, mutta ei oikein vakuuttanut. Nyt olin hyvää kuullut, vielä parempaa nähtiin. Muu seurue ei tosin niinkään arvostanut, mutta minä tuoreeltaan yhtä hyvänä pidin kuin äskeistä Säyneisen Putkinotkoakin, vaikka onn tuntematon tekijä Markku Hyvönen.

Hyviä tyyppejä, kekseliäitä sanakäänteitä ja helposti seurattava juoni. Mutta yksi oikein iso moite heti alkuun: nämä ihmeellisesti vemputtavat aivan ala-arvoiset kurkkumikrofonit, täysin tarpeettomat, huonosti toimivat. Miksi käytössä? Vai onko tosiaan niin että luonnonkalteva rinne kallistuu niin vähän ettei ihmisen ääni sellaisenaan kuulu. Ainakin Säyneisissä aivan loistavasti kuuluu. Olen joskus julistanut, ettei minulta parasta arvosanaa helly, jos tarpeettomia äänenvahvistimia käytetään. Nyt joudun kuitenkin epäröimään, kun muuten niin mehevä esitys on.

Remontista on kysymys. Lapsuudenystävät kohtaavat. Toinen teettää ja toinen tekee. Vanhat kaunat kohtaavat, mutta vain toispuolisesti. Merkillisen ärtynyt on elämässään hyvin menestynyt osapuoli. Toinen sen sijaan valoisasti elämään suhtautuu, vaikka vähä-älyisen veljen on ristikseen saanut.

Vähä-älyinen kuitenkin huomion riistää ja millä keinoilla! Toistaa vain sanoja 'kummi puhki' (kottikärryn) ja vääntää vasemmalta oikealle ja oikealta vasemmalle remonttilätsän lippaa sekunnin välein, siis aivan totta, jatkuvasti. Onko niukemmin keinoin show varastettu. Minuun nyt tietenkin puree myös se, että veljenä esiintyy nainen, mutta niin taitavasti remonttihaalariin naamioituneena, ettei olisi pystynyt erottamaan, ellei olisi tiennyt. Lisäksi vielä tuttu tyttö, aivan ihana diakonissa, joka pari vuotta sitten syntymäpäiväjuhlani sataprosenttisella ammattitaidolla ja virren veisuulla juonsi ja oikeastaan ainoana viime vuoden näytelmästä kunnialla selviytyi. Hänen kanssaan muutama vuosi sitten yhdessä kummallekin sitäpaitsi ruumisrakun teimme kansalaisopiston kurssilla. Ihmekö, että sympatiat! Tässäkin sitten lopulta salaviisaaksi osoittautuu ja miljoonan esiin vanhasta rahista loihtii.

Mutta on tässä kaikenlaista hauskaa muutenkin. Lukkarinrakkautta tunnen urakoitsijaakin kohtaan. Ekonomi on roolitietojen mukaan koulutukseltaan. Minä ekonomien kouluttajana puheistaan olen valmis päättelemään, että näytelmän kirjoittaja on ekonomi. Niin ovat ekononmin suuhun sopivia puheet - ja varsinkin taidot. Palkanmaksun asemesta hänelle maksetaan, että päästään töihin! Ensin on runoilija, varakkaan lapsuudenystävän poika. Tyttöystävä on ottanut hatkat. Sitä suree ja työtä terapiakseen haluaa tehdä. Älypuoli veikon pomokseen saa. Suuresti ystävystyvät, vaikka remonttihommat menevät kuten menevät. Ovenpielet eivät tahdo millään riittää, kun romua kaatopaikalle kannetaan. Yksi rahi kuitenkin talteen pannaan. Ja lisää väkeä pestautuu maksulliseen työntekoon. Ystävän vanhemmat, isä aivotutkija, professori, äiti ja vaimo, koko suku, joka siis myös omistaa remontoitavan huoneiston. Omansa remontoinnista ja remonttityöhön osallistumisesta maksavat. Seinää kaatuu, mahtoiko mitään nousta tilalle? Tilanne kehittyy koko ajan ja siinä katsoja joutuu ihmettelemään, mitä keksivätkään seuraavaksi. Rosvokin käy miljoonaa tavoittelemassa, mutta poliisin kynsiin joutuu. Siellä se miljoona kuitenkin rahin sisällä on ja lopulta tarpeeseen tulee.

Kieltämättä pienimuotoisempi on näytelmä kuin Putkinotkon mikrokosmos, mutta oma pieni maailmansa kuitenkin, siis jotakin samaa. Kyllä minä äänentoistohullutuksesta huolimatta samaa arvosanaa olisin antamassa kuin Putkinotkostakin. Pienempi tuntuisi epäoikeudenmukaiselta, kun niin hauskaa koko ajan sitä kohellusta katsoessa on. Mainio osoitus tämä näytelmä on siitä kuinka kunnollista saadaan aikaan ilman helppohintaisia tuhmuuksia ja turhia sanoja eli kiroilua. Sitäkin suuresti arvostan. Ja esiintyjien paneutumista. Sympatiaa, sympatiaa! Kolme pistettä.  

567 Harmaat pantterit, Korpiteatteri

Tekijä: Lund Heikki, ohjaaja: Summanen Kari
20150708 Korpiteatteri  ::::2:::
AJK: 20150708-Korpiteatteri Karu on tämän teatterikäynnin esihistoria. Liput tilasin ja sain kolmen hengen seurueelle. Yksi joutui jäämään pois, mikä seikka siten heti alkuun madalsi tunnelmaa. Kaksi jäljelle jäänyttä tuli kyllä paikalle parikymmentä minuuttia ennen esityksen alkua, mutta katsomo oli jo niin täynnä odottavia, että paikat saatiin eri puolilta katsomoa. Kuiskuttele siinä sitten vaikutelmia esityksen aikana saati kihnuta ystävän käsivarsikylkeä mielenliikutusten sitä vaatiessa. Yhdessä on osa koko nautintoa. Ja se on myös tämän koko teatterikappaleen pääteema.

Mutta vielä karummaksi, yllättävän, pelottavan, suorastaan paheksuttavan karuksi on viritetty myös tämän näytelmän alku. Eikä se ole vain pelkkä välähdys, vaan vaivaa vielä väliajallakin. Noinko karu on edessä kohtalo, kenties jo aivan pian, kun on tätä ikää jo 78? Tästähän kyllä puhutaan ja kirjoitellaan, mutta näin väkevästi havainnollistettuna se iskee kuin moukari. Lääkityksellä mummot ja papat hiljaisiksi ja elintoiminnat minimiin, ei sitten niin väliä missä eritteissäkään maata pannaan tai mitkä on maut lautasella.

Pthyi! Ja sehän se sitten oli lopulta tämän näytelmänkin sanoma yhteen sanaan tiivistettynä. Pthyi ja pois siitä! Ja siitäkin sitten kunnolliset ja hauskat havainnollistukset: uusi elämä - kuurosta kuuleva ja ärtyisästä iloinen, jopa toimettomasta yhdessä yrittävä, bisnestä, tanssia, laulua ja kihlauksia! Johan onkin ruusuiset perspektiivit ikäihmisillä. Ja kaiken huippu: omin varoin irti koko holhousyhteiskunnasta.

Tämä kaikki tässä näytelmässä tapahtuu. Mutta lopuksi kuitenkin iso viikate niittää... Ei muuta kuin aploodit päälle! Jättäisikö arvosanan sittenkin kakkosen puolelle?  

568 Liian paksu perhoseksi, Nilsiän Harrastajateatteri

Tekijä: Istanmäki Sisko, ohjaaja: Summanen Kari
20150710 Nilsiän Harrastajateatteri  :::1:1:::
AJK: Sanotaanpa, että tässä oli nyt sellainen vika, että oli liian hyvät vertailukohdat, ennen kaikkea televisiossa joitakin vuosia sitten nähty elokuva, jonka pääosan esittäjä Kaarina Hazart oli niin ylivoimainen. Vaikka tässäkin esityksessä ilman muuta pääosan esittäjä oli paras ja todella hyvin suoriutui roolistaan.

Minun mielestäni tämän esityksen pilasi aivan liian nahjusnuhjus miespääosan esittäjä. Tai eipä siitä esittäjää pelkästään voi moittia, vaan myös ohjaajaa ja sitä että oli ylipäätään lähdetty näin kovin surkeaan suuntaan. Siitä sitten pidettiin kiinni. Vaikea jakaa vastuuta ohjaajan, näyttelijän ja sattuman kesken.

Mutta kun ajatellaan että yleisö on tullut nauttimaan ja viihtymään, ei näin suureen saamattomuuten pitäisi näin tärkeässä osassa suuntautua. Olojen surkeutta jatkuvasti valitetaan ja virikkeellisyys todella puuttuukin. Tarina sonnin kiveksistä jää ainoaksi naurettavaksi ja helsinkiläisten mykkä surusaaton synkkä ravaaminen näyttämön poikki edestakaisin ainoaksi tapahtumaksi. Me kuitenkin emännän kanssa olemme varmaan ainoat, jotka tässä Helsinki-kohtauksessa näkivät jotakin perin juurin tuttua: Nelosen raitiovaunu aivan kotimme tuntumassa Munkkiniemessä.

Hienosti toimittiin yhdessä suhteessa: näyttelijöiden omalla äänellä, ilman vahvistimia. Hyvin kuului, paitsi yksi. Helsingin kauppias eli tuhdin tytön veli mumisi, niin ettei puheesta saanut selvää. Hieman olisi ääntä pitänyt korottaa. Yleisöä oli kuitenkin lehterit pullollaan. Tarjoilu ensiluokkaista. Parempaa onnea seuraavalla kerralla. Kotiteatteria ei kuitenkaan jätetä, onnistui tai ei.

 

569 Kuin ensimmäistä päivää, Siilinjärven teatteri

Tekijä: Krogerus Anna, ohjaaja: Hokkanen Ismo
20150712 Siilinjärven teatteri  :::1:1:::
AJK:

Siilinjärvi-kesäteatteri-20150711

Ristiriitainen juttu: vanhusten kohtelu ja hoitaminen. Asia on ajankohtainen ja näkymät eivät kovin hyvät, siis aihetta käsitellä myös teatterissa, elämän peilissä.

Tämä on nyt toinen lyhyen ajan sisällä (Korpiteatteri). Molemmissa asia käsitellään tyyliin ankea alkutilanteena, mutta asia hoidetaan ja lopuksi asiat paremmin. Hyvä näin. Ehkä ajankohtaisuus tuo paikalle myös katsojia, jotka eivät muuten tulisi. Me vaimon kansa paikalla joka tapauksessa: lähellä, hyvää kuultu. Kuitenkaan emme ole ihastuneita. Miksi? Luultavasti siksi, että kouraisee liian läheltä. Tuo kaikki saattaa tässä iässä olla edessä minä hetkenä hyvänsä - eikä houkuttele.

Näytelmän lohduton alkutilanne on ehkä hyvinkin julkisuudessa kuvatun kaltainen: vanhukset pulassa. Liian vähän henkilökuntaa, lääkkeillä passivoidaan sietämään vähäistä huolenpitoa ja mautonta ruokaa. Mitä tuosta, jos asiaan on kiinnitetty huomiota ja sitä ollaan korjaamassa. Aina ne resurssipulaa valittavat, mutta ei se siitäkään kiinni ole kuten näissä näytelmissäkin osoitetaan. Siis ei syytä huoleen. Ei ehkä tällä Siilinjärven yleisöllä olekaan. Aivan erinäköistä porukkaa kuin Korpijärvellä. Vaimo keksii heti syyn: tämä on elävä paikkakunta, liike-eämää, teollisuutta, toimintaa. Siksi katsomossa enemmän kuin puolet aktiivi-ikäisiä. Toisin Korpijärvellä, Jumalan selän takana, melkein pelkästään samanlaisia ruttunaamoja kuin me, katsomossa ja samoin näyttämöllä. Siksi ankea alkutilanne on liian ahdistava. Niin ahdistava, ettei kuvattu kehitys parempaan pysty mieltä nostamaan. Aikaa liian vähän. Iso viikate korjaa kuten näissäkin näytelmissä.

Tässä nyt oli muutakin kuin tämä kouraiseminen jonka takia mieltä piristävä ja rakentava teatterielämys jää kokematta. Minulla nyt ihan ensimmäiseksi tämä keppihevoseni täysin tarpeeton ja suorastaan haitallinen äänenvahvistus, sietämättömät kurkkumikrofonit. Helvetinkoneet, sinne joutavat mistä ovat tulleetkin. Täälläkin täysin tarpeettomat, niin hyvä on paikka. Ei mitään mahdollisuutta saada täysiä pisteitä esityksestä, jossa tällä tavoin halveksitaan katsojan korvia.

Toinen seikka, joka ei miellyttänyt on yletön kohellus ja nuorison kielenkäyttö. Liika on liikaa. Silmä ja korvat eivät perässä ennätä. Voi olla, että on hyvinkin realistista kaikki se harha ja höpötys, mitä tässä nähdään ja kuullaan, mutta liika on liikaa.

Osaamista näyttämöllä kyllä on, sitä ei voi kieltää ja se onkin tarpeen. Jo useasta aikaisemmasta kerrasta tuttua on tämän asialleen todella omistautuneen hoitajan taito, samoin sen elämänsä mukavaksi tehneen tädin. Uusi taituri on 'sydanilainen' nuorimies. Miellyttävää katsella sellaista. Ehkä hyvinkin osuvaa on esittäjien työ nuorison suhtautumisessa työhönsä, mutta ei sitä oikein jaksa viihtyisää ja ylösrakentavaa teatterielämystä hakemaan tulleena katsella. Ei miellytä, ei pisteitä. Alle keskitason jää tällaisista syistä.

571 Onnellinen mies, Nilsiän Harrastajateatteri

Tekijä: Paasilinna Arto, ohjaaja: Heikkinen Antti
20160703 Nilsiän Harrastajateatteri  :::2:3:::
AJK:  

Lähetä palautetta! 


Kirjoita esityksen numero tähän:
Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela



Asko Korpela 20160704 (19981128) o AJK kotisivu o Teatterisivu o WebMaster