Ajk kotisivu Teatteripäiväkirja 2017-2018 Free counter and web stats

  1. 584 Koivu ja tahti, Kansallisteatteri
  2. 583 Talk show, SvTeatern
  3. 582 Kangastuksia 1938, Kansallisteatteri pie
  4. 581 Ei huono, Kulttuurikirkko
  5. 580 Mestari ja Margarita, Willensauna
  6. 579 Myrskyluodon Maija, Kaupunginteatteri
  7. 578 Luulosairas, Kansallisteatteri
  8. 577 Mästaren och Margarita, Viirus
  9. Kesäteatterikalenteri
  10. Lähetä palautetta

577 Mästaren och Margarita, Viirus

Tekijä: Bulgakov, ohjaaja: Egill Pálsson
20170920? Viirus  ::::0:::
AJK: 20171013-Viirus Enkö enää saa aikaan teatteriarvostelua? Kaksi esitystä olen nähnyt. Pari viikkoa sitten, päivä unohtunut, tässä vieressä Viiruksessa ruotsinkielinen esitys Mästaren och Margarita, niinköhän oli nimi. Mihail Bulgakovin kirjan Мастер и Маргарита mukaan. Kirjan olen lukenut ja kaikkiaan puolen tusinaa Bulgakovin teosta. MyeBookReviews Luetut-1965-2014

Bulgakov on mielikuvituksen, tarkemmin absurdin mielikuvituksen mestari, arvoasteikollani korkeimman eli Verne-luokan tekijä sillä erotuksella, että Jules Vernen jutuista joutuu ihmettelemään, mikä on totta ja mikä tarua ja voisivatko ne olla totta. Bulgakovilla kaikki on alusta loppuun yhtä mielikuvituksen lentoa, ei vähäisintäkään pohdintaa niiden todenperäisyydestä. Jotakin niissä kuitenkin on, mikä kiehtoo ja houkuttelee tutustumaan. Niin tässäkin hulluttelussa. Niitä lukiessa joutuu ihmettelemään, että mies on saanut elää kaikessa rauhassa Neuvostoyhteiskunnassa. Niin rajua satiiria ne ovat. Wikipediasta paljastuukin, että tämä teos, vaikka on kirjoitettu 1940-luvulla, on julkaistu vasta 1966. Luulenpa, että tällaisen irvileuan sietämisen takana on jotakin sellaista, että näissä ei keihään kärki ole suunnattu keneenkään vallanpitäjään sinänsä eikä politiikan periaatteisiin, vaan ainoastaan seuraamuksiin. Vaikka miten sen nyt ottaa, nimenomaan tässä teoksessa. Siinä kun on Golgatan näytelmä pistetty uusiksi ja sekopäinen mestari ja tämän intohimoinen naisystävä pantu koheltamaan episodista toiseen täysin vailla mieltä.

Rajansa kaikella. Mielestäni Viirus on halunnut panna vielä paremmaksi ja täydellisesti epäonnistunut. On ylittänyt katsojan, ainakin tämän katsojan, sietorajan. Ihan vain yliampuvalla esityksellä, ennen kaikkea desibelipelillä, älyttömällä metelillä, jossa vielä pääpaino on brute forcella, raa'alla voimalla ja epäsoinnulla kaikella karkealla fyysisellä. Falsetissa huutavat esiintyjätkin, ihmettelen kuinka monta esityskertaa jaksavat ja kestavät. Minä en kestänyt tätäkään, väliajalla häivyin. Arvosana sen mukaan pyöreä nolla, jollaisia vain puolen tusinaa lähes 500 viimeisten liki 30 vuoden arvostelujen joukossa.
Teatterissakäyntien aikajana 1987-2016

Äskettäin eräs ystävä kyseli näistä nollista. Tuosta aikajanalta aika helppo selvittää. Tällaisen vastauksen annoin: 193, 336,386,458,468,469,475,504,528 Siinä luultavasti kaikki. Lue huviksesi 528 Kolmanneksi viimeisen ruudun viimeinen on minun arvosanani.

Mielenkiintoinen juttu: Kansallisessa sama näytelmä, liput marraskuun lopun esitykseen odottavat. Tämä ei lannistanut. Päin vastoin. Onpa mielenkiintoista verrata.

578 Luulosairas, Kansallisteatteri

Tekijä: Molière, ohjaaja: Arto af Hällström
20171004 Kansallisteatteri  ::::3:::
AJK: 20171013-Luulosairas (Le Malade imaginaire)
Syntymäpäivälahjaksi tyttäreltä liput Kansallisteatterin esitykseen 20171004 Molièren Luulosairas.

Mielikuvitusmiehiä on Molièrekin, mutta aivan toista sorttia kuin Bulgakov tai maanmiehensä Jules Verne. Molière on eräässä mielessä tavanomaisuuksien vanki. Kehittää juonensa jokapäiväisyyksistä, niitä rehevästi liioitellen. Hänen tavanomainen kikkansa on marssittaa esiintyjät kahtena joukkona näyttämölle välillä vuorotellen, välillä yhtaikaa. Katsoja on täysin tietoinen tapahtumien kaikista käänteistä, mutta näiden kahden osapuolen välillä on näkymätön ja läpikuulumaton seinä. Olenkin siihen trikkiin perin kyllästynyt. Vaadin jotakin enemmän tai muuta, mitä hyvänsä.

Tässä Luulosairaassa ei tätä näkymätöntä seinää ollutkaan ja esitys pitäytyi muutenkin aivan tavanomaisissa muodoissa. Kaksi muuta ansiokasta eioota olivat metelin puuttuminen ja ohjaajan kömpelön puumerkin puuttuminen. Niitä on viime aikoina kyllästymiseen saakka koettu. On vähän outoa pitää esityksen ansiona jotakin, mitä siinä ei ollut, mutta sellaiseksi on teatteri mielestäni viime aikoina mennyt. Olemattomaan joutuu tyytymään.

Tässä myös juonensa puolesta vähään, mutta siitä on mielihyväkseni otettu kaikki irti voimia, resursseja ja harjoituskertoja säästelemättä. Aivan ensimmäiseksi kiinnitin myönteistä huomiota naisten upeisiin tukkalaitteisiin ja koko puvustukseen. Ilokseen niitä katseli. Naimakauppaa siinä tehtiin ja lääkäreillä ja apteekkareilla oli etulyöntiasema, kun morsiamen isä oli luulosairas. Siinä juonen ydin. Juristikin juoksentelii ympäriinsä ja punoi juoniaan raha-asioissa. Rattoisasti, ilman syvämietteisiä pohdintoja ilta meni. Ei tässä teatteritaitteen jaloimpia päämääriä edes tavoiteltu, mutta se mikä esitettiin, tehtiin siten, ettei voi pisteitä vähentää mistään aspektista, vaan täytyy antaa täydet 3 tähteä.

Ihan erityiset kiitokset ansaitsee Maltan naapuri, joka emäntää tuurasi ja minua rajoitetusti liikuntakykyistä huolsi ja hoivasi, ottipa vielä ennestään tunnetun taitavana valokuvaajana pari näköistä valkuvaakin. Kiitos, kiitos! 

Kansallisteateri: esittely
Argania vaivaa tauti, jonka ennuste on erittäin huono. Hyväuskoisuus. Arganin luulosairaus sopii erinomaisesti rahallista hyötyä havittelevalle vaimolle sekä mukasairasta kuppaaville puoskareille. Kun Arganin tytär rakastuu isänsä suunnitelmien kannalta väärään mieheen, ja paikalle kuskataan samaan aikaan isän suosima umpipökkelö vävykokelas, asiat mutkistuvat entisestään. Ainoastaan juonikas väliintulo voi pelastaa tilanteen niin, etteivät väärinkäsitykset lemmessä ja lääketieteessä mene liian pitkälle.

Luulosairas on luulot poistava komedia, suoraan ihmisten kaksinaismoraalilla tohtoroivan Molièren reseptivihkosta. Vielä enemmän kuin aikakautensa lääketiede, Molièren hervottoman herjan kohteena on ihmisten loputon herkkäuskoisuus. Perusteellisen peräruiskeen saavat myös ne, joiden pääasialliseen toimenkuvaan kuuluu toisten ihmisten harhakuvitelmista hyötyminen. Eivätkä nämä rikokset ole vanhentuneet, varsinkaan läpeensä medikalisoituneella aikakaudellemme.

Luulosairas (1673) jäi tekijänsä viimeiseksi näytelmäksi. Pääroolissa luulosairaana Arganina esiintynyt Molière (1622–1673) kärsi keuhkotuberkuloosista. Teatterin ja kirjallisuuden historiaan lähtemättömän jäljen jättänyt taiteilija tuupertui näyttämölle kesken neljännen näytännön ja kuoli pian sen jälkeen kotonaan.

Kärsitkö itse kenties kaksisuuntaisesta mielitekohäiriöstä, teoria-ahtaumasta vai oletko vain rasittavan terve? Anna Luulosairaskoneen selvittää se puolestasi!

579 Myrskyluodon Maija, Helsingin Kaupunginteatteri

Tekijä: Mortenson Lasse, ohjaaja: ??
20171013 ??  :3::::::
ALK:
Kävimme Sykin eläkeläisten kanssa kuulemassa ja näkemässä Myrskyluodon Maijan. Mårtensonin musiikki oli hyvää, tuli vain liian kovaa ämyreistä, niin kuin nykyään on tapana Ajattelin ensin, ettei aihe sovi mulle, mutta se oli tehty niin hienosti, ettei ollut ahdistava ja masentava.Yleensä en mässäile toisten murheilla tai keksityillä, niin kuin usein on teatterissa.Kun eivät keksityt tai jo kuolleet todelliset hahmot hyödy myötätunnosta.
Tämä nyt oli kyllä hyvä esitys kaiken kaikkiaan.

580 Mestari ja Margarita, Willensauna

Tekijä: Bulgakov Mihail, ohjaaja: Rautiainen Anne
20171109 :2:2:2:2:

ALK: Kaks + antaa Timo ja taitaa se minunkin arviokseni riittää. Vähän olisi paljon kolmonen. Hämmästyttävän johdomukaisen tarinan olivat saaneet kasatuksi siitä paljosta sekoilusta ja sekamelskasta, joka muistaakseni romaanissa esiintyi. Kaikenkaikkiaan oli käsikirjoittajan ja ohjaajan onnistuma. Ei passaa näyttelijöitäkään moittia, hyvin tekivät työnsä. Ja kun kuvauksen kohde oli saatana, harvinaisen sovinnollinen ja levollinen tunnelma esityksessä oli pääsääntöisesti.

AJK:: Bulgakovin Mestari ja Margarita
Kirjan olen lukenut 30 vuotta sitten venäjäksi. Silloin en vielä yhteenvetoja kirjoitellut, mutta pistearvion annoin. Tämä sai täydet 3. Tämä oli nyt toinen teatteriversio. Edellinen oli samasta syystä katastrofi kuin tämä menetti kolmannen pisteensä: liikaa meteliä, hälyä ja melua. Noi n puoliväliin tämä sentään ajoi täysillä pisteillä ja pääsin juonestakin jotenkin kiinni, varsinkin kun oli aikaisempaa kosketusta. Mutta kuten Salli sanoi: tämä aivan kuin eri näytelmä kuin Viiruksessa nähty. Yhtä ihmeellistä absurdia sekoilua ovat kaikki kolme: kirja ja nämä kaksi näyttämösovitusta. Ja loput viisi lukemaani Bulgakovin kirjaa. Ei, vaan loput neljä, sillä yksi ei ole sekoilua. Bulgakovin ensimmäinen kirja Nuoren lääkärin muistelmia Записки юного врача.

Eipä ole niistäkään yhteenvetoa, mutta on muistiinpanot, jotka viittaavat maalaislääkärin monisärmäiseen elämään. Sitä totisesti oli tässäkin näytelmässä. Tai oikeastaan tässä esitetään monisärmäinen kuolema, jota itse pääpaholainen kyydittää. Asialla on sitten vielä pari todistajaa. Näyttämöllä kaikkiaan kuusi henkilöä eikä heistä kukaan aivan täysipäinen tossunkuluttaja. Yhtä pääosaa esittää raitiovaunu. Eipä ole sellaistakaan ennen näyttämöllä nähty. Ensin pisti pään poikki kirjailijalta aivan Kirjailijoiden talon, Gribojedovin talon (Грибоедов sienensyöjä), jossa luulen käyneeni joskus 1970 luvun alussa kahvilla. Ja sitten se vasta tempun teki, nimittäin raitiovaunu. Ihan vain juonen mukaan porhalsi paikalle, mutta sitten pyörähti paikallaan ympäri ja lähti paluumatkalle.

Kyllä taiteilijat ihan kunnon esityksen loihtivat, helpolla eivät itseään päästäneet vaan riehuivat, kirkuivat ja karjuivat lähes pelottavalla tavalla. Yleisö hiiskahtamatta seurasi ja varmaan muut kuten minäkin, koetti pysyä kärryillä tapahtumista. Turhaan. Ei niistä pirukaan selvää ottanut. Tai ehkä sentään piru, sillä hän oli itse paikalla ja hämmensi keitosta.
Kuten sanottu: kolmas piste hävisi ämyrien meteliin, kaksi jäi jäljelle.

581 Ei huono, Kulttuurikirkko

Tekijä: Uotinen Jorma, ohjaaja: Uotinen Jorma
20171115 :3:2::3:

AJK: Lauluilta Jorma Uotinen Kyläkirkko Pitäjänmäki Toden totta ansaitsee paikkansa teatteripäiväkirjassamme tämä mainio yhdenmiehen show: Jorma Uotinen laulaa. Yllättävää tietysti, että 'laulaa'. Jos olisi ollut 'tanssii', ei olisi yllätys ollut. Todellisuudessa kuvaavin olisi ollut 'kertoo' tai 'esiintyy'. Mutta eivät nämä jälkimmäiset olisi ketään paikalla houkutelleet. Ei houkutellut minua laulu, eikä olisi houkutellut tanssikaan. Mutta pitkin hampain ja tutisevin jaloin lähdin, kun oli liput hankittu. Enkä kadu, vaikka esityksen lopuksi keskustelussa kehtasinkin kaiken, omankin, ylistyksen lopuksi sanoa, että 'katastrofi'. Sillä sitäkin se edelleen mielestäni oli, mutta vain hyvin rajoitetussa suhteessa.

Vaikka laulua oli ohjelmassa, tanssia ymmärrettävästi kuitenkin koko ajan odotin - turhaan. No, oli sitäkin tyylikkäänä ja luontevana liikuntana ilman tanssillisia korostuksia, joita nyt sentään olisi voinut odottaa. Mutta ei: laulua ja kuten jo totesin: aivan mestarillinen kertomus, eiintyjän elämäntarina Porista Pariisiin ja avaraan maailmaan. Tärkein mestarillisuuden elementti oli se että se oli johdonmukainen ja toden tuntuinen, ilman vähäisintäkään itsekehun juonta. Kertoi tulenpalavasta innostuksesta teatteritaiteeseen. Pääpiirteet: pikku poikana Porin teatteri, lukiolaisena ratkaiseva Pariisin matka, liikuntakyvyn menetys vakavan sairauden takia, parantuminen ja nousu tanssitaiteen huipulle esiintyjänä, ohjaajana, johtotehtävissä. En tässä ryhdy referoimaan hänen elämäntarinaansa sen tarkemmin. Tämän linkin takaa se on luettavissa Me naiset lehdestä yhtä pitävästi hänen Kulttuurikirkossa esittämänsä nimellä Ei huono. Mutta mitä laulu? Ja mikä katastrofi?

Minut, epämusikaalisen, tyrmäsi heti ensi parahduksella. Lauloi ranskaksi ja suomeksi. Molempia artikuloi niin täydellisen selkeästi, ettei sanakaan mennyt ohi korvien, ei suomeksi eikä ranskaksi. Enpä osaa ohjelmaa luetella, mutta paljon sitä oli, hyvässä tasapainossa suorasanaisen kerronnan kanssa. Se ensimmäinen tyrmäävä kertoi rakkaudesta Pariisiin, linnuista sinisen Pariisin taivaan alla. Tuntui jotenkin tutulta. Aivan oikein, Mireille Mathieun ohjelmiston helmiä. Ja sitä rataa lisää ranskalaista ja suomalaista ja taisi olla joku englanninkielinen amerikkalainenkin. Ei pienintäkään pitkästymistä laulujen pituuteen tai yksitoikkoisuuteen, mihin minulla on taipumusta. Todella värikästä äänenkäyttöä ja liikehdintää. Todellakin vaatimattomasti sanottu 'Ei huono', 'Pas mal', 'Not bad'! Tällä nimellä esiintyy kiertueella ympäri Suomea. Täydet pisteet ja lykkyä tykö!

Taiteen polun nöyrä kulkija paljastui vielä aivan mainiosta Päivi Järvisen johdattelemasta taiteilijan ja yleisön loppukeskustelusta. Mutta mikä se katastrofi? No mikrofonin ja äänentoistolaitteiden tuppaaminen mestarillisen esiintyjän ja yleisön väliin. Pelkkä oma ääni olisi riittänyt paljon suuremmallekin salille. Tai että olisi edes ollut volyymi vain puolet käytetystä!

582 Kangastuksia, Kansallisteatteri pie

Tekijä: Westö Kjell, ohjaaja: Barán Mikaela
20171208 :3:2:2:1:

AJK: Ei olisi pitänyt mennä katsomaan. Nähdystä ei mitään hyvää sanottavaa ole. Hieman kiinnostaa, pilasivatko sovitus ja ohjaus kunnon kirjan vai eikö kirjakaan miellyttäisi. Olen aikoja sitten lukenut Westön Helsinki aiheisen kirjan ja pidin siitä. Ei kumma kyllä löydy muka täydellisestä luettujen kirjojen luettelostani. Mieluisia ovat Westön tv esiintymiset olleet ja luulisi kirjankin kunnolliseksi, kun on huomattavan palkinnon voittanut. Oikein pitäisi lukea, että selviäisi kirjan ja näyttämösovituksen suhde. Näyttämösovitukseen olin niin harmistuneen pettynyt, että en taputtanut ja väliajalla päätin etten toista näytöstä mene katsomaan. Se olisi merkinnyt arvosanaksi nollaa. Taivuin kutenkin mukaan. Toisen näytöksen alussa olikin vähän parempaa, kun herrat maailmanmenosta filosofoivat, mutta sitten se taas retkahti tasolle elimen ja sen käytön esittely, kammottava kirkuminen ym sairaalloinen meno. Ei huvittanut, ei kiinnostanut. Ykkönen on kuitenkin alin arvosana loppuun asti katsotusta.

Mutta mitä tapahtuikaan myöhemmin kotona? Vastoin tapojani vilkaisin, olisiko televisiossa jotakin katsomisen arvoista. Säännöllisesti en muuta katso kuin vanhat ennen 1957 tehdyt kotimaiset elokuvat. Ne ovat täydellisesti korvanneet 30-vuotisen teatteriharrastuksen, josta tässä melkein 500 arviointia (aina esitystä koskevan rivin lopussa numeroa klikattaen avautuvat). Hetkeksi pysähdyin katsomaan jotenkin ikään kuin illan teatterikappaleen aihetta sivuavaa ohjelmaa Jos rakastat. Esittelyssä edelleen tiedot: Nykypäivään sijoittuva musiikkielokuva kertoo ministerin tyttären ja maahanmuutajien pojan rakkaustarinan. R: Elli Vallinoja, Chike Ohanwe, Taneli Mäkelä, Satu Silvo. K: Katja Kallio. O: Neil Hardwick. T: Juonifilmi. Siis käsikirjoitus Katja Kallio ja ohjaus Neil Hardwick.

Luulin ensin, että joku hömppäsarja, mutta aivan jotakin muuta. Täydellinen vastakohta ja vastapaino Kangastuksille. Aivan hurja tarina: suomalainen ministerintytär ajoi juopuneena autokolarin. Toisena osapuolena nigerialainen pappa. Tyttö mentti muistinsa. Pappa kuoli myöhemmin kolarissa saamiinsa vammoihin. Sitä ennen tyttö ja papan poika sattumalta tapasivat, rakastuivat lähes kuolettavasti. Värikkäiden vaiheiden jälkeen poika tapaa tytön vankilassa tämän kärsiessa rangaistusta kuolemantuottamuksesta. Aivan upeita tanssikohtauksia ja mielikuvituksen lentoa. Elämän makua alusta loppuun. Viisi tähteä. Ja minä kun olen luullut, ettei 1957 jälkeen mitään kunnollista näytelmäkatsottavaa ole televisioon lainkaan tehty!

ALK: Oli virhe toimittaa teidät teatteriin, kun aihe oli niin rankka ja olisi pitänyt tietää jutun kuvio. Jos olisin katsonut netistä ennen, olisin voinut suositella Kangastus 38/ Kansallisteatteri. Siitä olisi saanut hyvän pohjan näytelmän seuraamiselle.Itse olin lukenut kirjan ja tiesin, mitä odottaa. Ne pitkät monologit, filosofiset pohdiskelut ja elämänarvojen erilaisuudet olisi ollut helpompi haravoida ja ymmärtää. Itse tykkäsin kovasti ja annan kolmosen, Timosta se oli vähän vaisu ja hän antaa kakkosen. Minua ihmetyttää, oli minusta tosi rankkaa tekstiä.

Kun kirja ilmestyi, ihmettelin, että Westö tarttuu vielä tähän moneen kertaan vatkattuun sota-aiheeseen ja juutalaiskysymykseen. Hän löysi siihen kuitenkin uuden näkökulman. Ja varsinkin se sitkeä viha ja koston mahdollisuuden käyttäminen äärimmäisessä muodossa oli minulle uusi näkökulma: että sellaistakin voi olla. Voi kostaa, vaikka itse tuhoutuu mukana. Ei sovi minun elämänfilosofiaani, mutta toki tutustumisen arvoinen näkökulma. Jos aina seuraa vain omia ajatuksiaan myötäilevää ajattelua, kapeuttaa omaa käsittämisensä piiriä.

Parasta oli olla taas yhdessä me kaikki, vaikka sinä jouduitkin sen takia kärsimään. Stubbin sanoin: "Sorry siitä."

583 Talk show, SvTeatern

Tekijä: SvTeatern, ohjaaja: SvTeatern
20171210 :::2:1:

AJK: 20180110-SvTeatern Onneton teatterielämys. Tulipa käytyä Svenska Teaternin kevätkauden ohjelmiston esittelyssä, tunnin mittaisessa talk showssa. Voi olla että vakituiselle teatterin henkeen sisään uineelle asiakaskunnalle oli hyvinkin informatiivinen ja henkeä nostattava. Ahkerasti taputeltiin aina kun siihen vinkki annettiin. Minua ei sytyttänyt vähimmässäkään määrässä. Ainoa minulle kelvollinen oli teatterinjohtaja Joachim Thiblinin puheenvuoro. Ei siitäkään vanhaan mieleen mitään yksityiskohtaa jäänyt, mutta esitys oli selkeä ja johdonmukainen, helposti seurattava. Luulin jo säästyväni nykyteatterin todelliselta myrkyltä ja likasangolta, hälymelulta. Mutta ei, lopuksi ämyrit päästettiin valloilleen. On todellinen ihme että esiintyjät ja yleisö jatkuvasti sietävät näitä räikeä-äänisiä desibelikoneita. Minä en. Piste ylösalaisin kirjoitetun in alapuolelle, vai miten niitä törkeämmin luonnehtisi. Siinä esitysnäytteessä olisi ollut väriä ja esitystaitoa yllin kyllin, mutta ämyrit sen täydellisesti pilasivat.

Ja kuitenkin Svenska Teatern on ainakin kerran kunnostautunut vuoden parhaan esityksen tekijänä: Anna Karenina vuonna 1990. Siitä seurueemme antoi täydet arvostelupisteet. Muutenkin meillä on pelkästään myönteinen perusvire ruotsinkieltä kohtaan. Eilen seurasimme tähänastisista täysin ylivoimaisen presidenttiehdokkaan Nils Thorvaldsin televisioesittelyä. Väyrysenkin voitti, ja se ei ole vähän se. Aikajana Teatteri 1987-2018 ja Teatterimuistelmat.

584 Koivu ja tahti, Kansallis

Tekijä: Saisio Pirkko, ohjaaja: Jäntti Laura
20171213 :0:0:::

ALK: Kävimme katsomassa Saision kirjoittaman ja Laura Jäntin ohjaaman Koivun ja tähden. On rienausta antaa tuollaiselle näytelmälle tuo nimi. Huonoin ikinä näkemäni näytelmä. Näyttelijä-parat, hyvin tekivät työnsä, eikä meluakaan ollut kuin muutaman kerran penen hetken. Mutta tuosta käsikirjoituksesta ei voi saada mitään kelvollista aikaan. Teatterin kevätlehtisessä sanotaan, että teos sekoittaa historialliset, myyttiset ja modernit kerrostumat ainutlaatuiseksi pyörteeksi. Sekoittaa kaiken maan ja taivaan väliltä samaan näytelmään. Ei mitään johtoajatusta, juonta tai kirkasta päämäärää koko jutussa. En enää mene Saision juttuja katsomaan. En ole niistä koskaan pitänyt, mutta tämä oli pohjanoteeraus. Saisio on aina ollut vähän outo, nyt hän on näköjään vanhuudenhöperökin.Vaikka emme lähteneet pois selkeämmän toisen puolen toivossa, nollaksi arvioimme. Häpeäksi Kansallisteatterille ottaa tuollainen viritelmä ohjelmistoon. Jos nuoria yritettiin kosiskella, ei heitä siellä näkynyt. Me harmaapäät siellä kärsimme.

Lähetä palautetta! 


Kirjoita esityksen numero tähän:
Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela



Asko Korpela 20171013 (19981128) o AJK kotisivu o Teatterisivu o WebMaster