Huomenna hän tulee

Samuel Beckett

On kaksi klovnia kuivuneen puun juurella, tietämättä mitä tehdä.

Täinä kuva on minulle se perintö, mikä meille jää jäljelle kahdennestakymmenennestä vuosisadasta. Se tiivistää sellaisen henkisen maiseman, jonka ihmiskunta näkee takanaan, ja myös silmiensä edessä. Siksi koen olevani onnekas, kun voin tehdä tämän tietyn näytelmän vuonna 1999.

Samuel Beckettin Huomenna hän tulee on teos, jossa mikään ei ole ymmärrettävää, mutta silti kaikki on ymmärrettävää, selkeää ja syvää.

Tämä näytelmä, joka tuntuu niin helposti ja vaivattomasti olleen yhteydessä suoraan ihmisen alitajuntaan, on kirjoitettu äärimmäisen lyhyessä ajassa. Beckettin työkirjan ensimmäinen päivämäärä on 9. lokakuuta 1948 ja viimeinen 29. tammikuuta 1949. Myöhemmin Beckett sanoi, että näytelmä "pelasti hänet hulluudelta".

Tapahtumapaikka on koko maailma, aika koko historia, yhtä hyvin ihmiskunnan aamuhämärä ja viimeinen ranta, Eedenin puutarha, Golgata.

Mutta maailma on tyhjä. Kaikki on kadonnut, paitsi yksi puu.

Henkilöt ovat klovneja, taikka he muistuttavat klovneja. Ihmiskunta on klovnin asemassa. Perusasenne maailmaan on koominen, tragikoominen, mutta samalla siinä on jotain hyvin sakraalia ja rituaalista. Näytelmä luo kentän, joka kurkottaa jonnekin sanojen ja ajatusten taakse. Se ei ole niinkään juonellinen kertomus, vaan uni, jota uneksitaan valveilla ja jolla on oma annoton logiikkansa.

Poikkeuksellista on, että näytelmän pääosassa eivät ole yksittäiset ihmiset, vaan puhdas tietoisuus, inhimillinen tietoisuus, tämä tuttu ja silti käsittämätön ilmiö. Tietoisuus, joka on tietoinen itsestään, omasta olemassaolostaan, mutta ei omasta olemuksestaan taikka olemassaolonsa alkuperästä. Tietoisuus, jonka syvin olemus ottaa aina kysymyksen tai vetoomuksen muodon: Mistä minä tulen, minä joka en aina ole ollut olemassa? Mihin minä menen? Tietoisuus joka on omalle itselleen vieras, ikuinen mysteeri.

Tämä kysymys on ihmiskunnan kollektiivinen ominaisuus, me kaikki jaamme sen ja se yhdistää kaikkia ihmisiä. Kauan sitten ihmiskunnan menneisyydessä kulttuurit ja sosiaaliset järjestelmät tarjosivat vastauksen tähän yhteiseen kysymykseen. Itse asiassa tämä kysymys ja tarve vastata siihen oh se syy, miksi kulttuurit ja sosiaaliset järjestelmät rakentuivat. Mutta me olemme kauan sitten kadottaneet varman ja selkeän vastauksen. Me olemme kadonneet kyvyn uskoa vastaukseen. ja tämä, sananmukaisesti, on meidän kadotuksemme.

Meidän maailmassamme, ja Beckettin maailmassa, on jäljellä vain hiljaisuus, hiljaisuus jota on vaikea kestää, koska hiljaisuus ei enää puhu, ei vastaa, on tyhjä. Beckettin klovnien ainoa tehtävä on peittää tämä hiljaisuus, joka ympäröi heitä. Heidän on keksittävä itselleen ajankulua koska he eivät halua, eivät voi kuunnella hiljaisuutta. Tässä he ovat meidän kaltaisiamme. Sillä meidän elämäntapamme perusta, kuluttaminen, tarkoittaa jatkuvaa melua, humua, sykettä, viihdettä, kohinaa. Kuluttaminen on hiljaisuuden peittämistä ja kulutusyhteiskunta hiljaisuuden peittämisen periaatteelle rakennettu yhteiskunta. Köyhälle ei riitä myötätuntoa, koska köyhä kantaa mukanaan hiljaisuutta. Kukaan ei halua olla tekemisissä hiljaisuuden kanssa, hiljaisuus merkitsee häviötä ja tappiota. Kuluttaminen on vastauksemme, tietoisuus joka vaientaa itsensä. Mutta Beckettin klovnien on pakko kuunnella, sillä mitään kulutettavaa ei enää ole.

[ On kyllä kummallinen ihmiskäsitys Leskisellä. Kuluttaminen on tärkeimpiä ihmisen 'tunnusmerkkejä'. Ei tietysti kuluttaminen kuluttamisen vuoksi, kuten Leskinen tuntuu ajattelevan. Kenellä siihen on varaa? Kuluttamisen takana on yleisinhimillinen tarpeentyydytys, jossa ei ole sen enempää moittimista kuin kehumistakaan. Mikä on Leskinen toisia moittimaan samasta asiasta, jota itsekin tekee joka päivä. Se että kukin tyydytämme tarpeitamme mahdollisuuksiemme ja makumme mukaan ei myöskään anna aihetta minkäänlaiseen hurskasteluun. Sitä tilannetta, ettei ole kulutettavaa, ei ole mitään syytä ihannoida. ]

Mutta näiden klovnien koomisuus ja viisaus virtaa samasta lähteestä: vaikka he eivät mitenkään voi hyväksyä elämänsä ehtoja, he silti tarraavat elämään. Vaikka heidän tilanteensa on toivoton, he eivät koskaan lakkaa yrittämästä eivätkä he koskaan menetä toivoaan. ja siinä, juuri siinä onkin kaikki toivo.

Beckettin maailma hakeutuu aina tasapainoon: suurta epätoivoa vastaan nousee yhtä suuri toivo. ja tämä toivo on, kuten epätoivokin, täysin todellinen. Kysymys on vain siitä, ollaanko tänään näkeviä vai sokeita.

Kun nyt luen vanhaa työkirjaani, huomaan, että ensimmäinen, vaistomainen merkintä siellä on, että Huomenna hän tulee ei oikeastaan ole näytelmä vaan eräänlainen jättiläismäinen rukous. Se on ateistin rukous, meditaatio, sokea vetoomus jonka esittää koko ihmiskunta, pimeimmän yön hetkellä, tietämättä ja näkemättä, kuuleeko kukaan. Klovnien rukous. Mutta todellinen.

Esa Leskinen

  • OHJAUS Esa Leskinen
  • SUOMENNOS Esa Leskinen, Eva Buchwald
  • LAVASTUS JA PUVUT Janne Siltavuori
  • MUSIIKKI Juhani Nuorvala
  • ROOLEISSA Pekka Autiovuori, Markku Maalismaa, Heikki Nousiainen, Esa-Matti Pölhö
ko Korpela 19990411 (19990411) o Asko.Korpela@kolumbus.fi o AJK kotisivu