Anton Tshehov: Lokki 

Tshehov linkkejä teatteripäiväkirjaan
  • Lavastus ja puvut Markku Hakuri
  • Puvustusassistentti Mari Reinikainen
  • Valaistus Aslak Sandström
  • Näyttämöpäällikkö Jukka Vehmaanperä
  • Näyttämömestari Toni Lampela / Kari Tuovila
  • Tehostemestari Veli-Pekka Lahtela
  • Järjestäjä Tapani Kukkola
  • Kuiskaaja Hannu Tikka
  • Pukujen toteutus Ritva Mattila ja teatterin ompelimo
  • Lavastuksen toteutus teatterin lavastamo ja verstaat
  • Tarpeisto Marja Humalamäki / Anne Jekunen
  • Naamiointi ja kampaukset Aune-Maria Ollila ja Jani Kylmälä
  • Pukija Sinikka Liikanen
  • Käsiohjelman toimitus Katri Mehto
  • Käsiohjelman ulkoasu Petteri Vilkki
  • Valokuvaus Leena Klemelä
  • Melodika ja didgeridoo Markus Toivanen
  • Ensi-ilta Suomen Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä 17.3.1999

    Näytelmän esitysoikeudet Ink Company

    Esityksen kesto 2 tuntia 40 minuuttia


    Hamlet-sitaatin suomennos Paavo Cajander

    IRINA NIKOLAJEVNA ARKADINA, miehensä mukaan Trepleva, näyttelijätär..................................... TERHI PANULA

    KONSTANTIN GAVRILOVITSH TREPLEV, hänen poikansa................................................ MIKKO LESKELÄ (TeaK)

    PJOTR NIKOLAJEVITSH SORIN, rouva Arkadinan veli.......................................................................... ISMO KALLIO

     NINA MIHAILOVNA ZARETSHNAJA. rikkaan tilanomistajan tytär ......................................................PIRJO MÄÄTTÄ

     ILJA AFANASJEVITSH SHAMRAJEV, virasta eronnut luutnantti, Sorinin tilanhoitaja...................... RISTO AALTONEN

    POLINA ANDREJEVNA, hänen vaimonsa ..............................................................................................ELLI CASTRÉN

    MASHA. (MARIA ILJINITSHNA, MASHENKA), hänen tyttärensä .............................................MINNA SUURONEN

    BORIS ALEKSEJEVITSH TRIGORIN, kirjailija ........................................................................JUKKA-PEKKA PALO

     JEVGENI SERGEJEVITSH DORN, lääkäri................................................................................... MARTTI JÄRVINEN

     SEMJON SEMJONOVITSH MEDVEDENKO, opettaja.......................................................................... JUHA VARIS

     JAKOV, renki............................................................................................................................... MARKUS TOIVANEN


    Anton Tshehov 1860-1904

    Anton Pavlovitsh Tshehov syntyi 17. tammikuuta i 1860 Taganrokissa Etelä-Venäjällä. Hänen isoisänsä JegorMihailovits Tshehov oli maaorja, joka omalla sinnikkyydellään oli onnistunut ostamaan oman ja perheensä vapauden vuonna 1841.

    Anton Tshehov kävi Taganrokin kymnaasin ja kirjoittautui vuonna 1879 Moskovan yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan. Jo opintojen alkuvaiheessa hän alkoi kirjoittaa kertomuksia sanoma- ja aikakauslehtiin. Ensimmäinen näytelmä Ivanov sai ensi-iltansa Moskovassa vuonna 1887. Vuonna 1890 Tshehov matkusti Sahalinin karkotussaarelle Siperiaan kirjoittamaan selontekoa vankilasiirtokunnan oloista. Palattuaan Tshehov muutti pois Moskovasta ja osti tilan Melihovosta. Vilkastuneen kirjallisen työn ohella hän hoiti lääkärintyötä. Tshehovin oma terveydentila ei ollut hyvä. hän oli jo usean vuoden sairastanut tuberkuloosia.

    Vuosisadan lähestyessä loppuaan ja kääntyessä uudeksi, syntyivät Tshehovin neljä "suurta näytelmää": Lokki (1896), vuonna 1889 syntyneestä Metsähiisi näytelmästä uudelleen kirjoitettu Vanja-eno (1899), Kolme sisarta (1901) ja Kirsikkapuisto (1904).

    Lokin ensi-ilta Pietarin keisarillisessa Aleksanterin teatterissa ei ollut menestys. Vasta sen toinen ensi-ilta joulukuun 17. päivänä 1898 vastaperustetussa Moskovan Taiteellisessa teatterissa pystyi toteuttamaan Tshehovin uudenlaista teatteriajattelua. Taiteellisen teatterin esityksessä Arkadinaa näytteli Tshehovin tuleva vaimo Olga Knipper, Trigorinia Konstantin Stanislavski, ' joka myös vastasi ohjauksesta ja Treplevia tulevien vuosien teatteriradikaali Vsevolod Meyerhold. 

    Tshehov kuoli keuhkotautiin Baselin lähellä, Badenweilerin kylpyläkaupungissa heinäkuun 2. päivänä 1904.


    Katkelma Lokista

    TRIGORIN [...] En koskaan näe lukijaani, mutta jostain syystä kuvittelen heidät aina tylyiksi ja epäluuloisiksi. Pelkään kuollakseni yleisöä, ja joka kerta kun saan uuden näytelmän ensi-iltaan, minusta tuntuu että tummatukkaiset ovat vihamielisiä ja vaaleat välinpitämättömiä. Tämä on yhtä kidutusta.

    NINA Mutta eikö inspiraatio... kyllä kai itse luomisprosessi antaa kohottavia ja onnellisia hetkiä?

    TRIGORIN Kyllä. Kirjoittaessa on hyvä olla. Ja kun lukee oikovedoksia. Mutta tuskin juttu on julkaistu kun en siedä sitä enää - kaikki on väärin, se on erehdys, sitä ei olisi pitänyt lainkaan kirjoittaa - ja olen pettynyt ja tunnen itseni turhaksi... (Nauraa) Mutta ihmiset lukevat ja sanovat, 'Ihan fiksua ja viehättävää... muttei lähelläkään Tolstoita', tai 'Ihan hyvä, mutta Turgenjevin Isiä ja poikia on parempi.' Ja kuolinpäivääni asti olen fiksu ja viehättävä, fiksu ja viehättävä, ja kun kuolen, ystävät kulkevat hautani ohi ja sanovat: 'Siinä lepää Trigorin. Hän oli hyvä kirjailija. mutta Turgenjev oli parempi.'

    NINA Suokaa anteeksi, mutta minä kieltäydyn ymmärtämästä... menestys on vain hemmotellut teidät piloille.

    TRIGORIN Mikä menestys? En ole koskaan ollut tyytyväinen itseeni. En pidä itsestäni kirjailijana. [... ] 


    Mika Waltari: Ihmisen ääni

    (teoksessa 10 Waltaria, WSOY 1992)

    Ulkonainen menestys voi häikäistä katsojan niin että hän saa kokonaan v rän käsityksen kirjailijan todellisuudesta. Kirjailijaa itseään se ei enää häikäise. Totta kai hän voi iloita ihmisten ystävällisyydestä, suopeista arvostetuista, miksei menekkinumeroistakin tai käännösten lukumäärästä. Onhan hän sentään vain ihminen. Viaton turhamaisuus lienee niitä viimeisiä harsonkaistaleita, jotka verhoavat yksinäisyyden autiutta. Mutta tuo kaikki on pelkkää julkisivua, jolla ei ole enempää merkitystä kuin teatterin kulissilla. Mitä sen takana piilee, mikä hinta siitä on maksettu, sen voi korkeintaan aavistella kaikkein ymmärtäväisin, kaikkein eläytymiskykyisin, viisain lukija.

    Sillä toistan vielä: parhaiten, todellisimmin kirjailija puhuu vain omissa teoksissaan. Vain niistä voi lukea mitä hän sisimmässään on. Mutta siksi kirjailija myös teoksissaan Khimairan lailla vaihtaa lukemattomin tavoin hahmoaan. Hän paljastaa itseään, mutta samalla kaikin mahdollisin suojakeinoin välttelee itsensä täydellistä paljastamista. ja jokainen uusi teos on ulkonainen merkki hänen kasvamisestaan yhä pelottavampaan yksinäisyyteen.


    Raymond Carver: Rivi riviltä, lyönti lyönnillä

    (Suom. Lauri Otonkoski ja Esko Virtanen, WSOY 1994)

    Minulla on seinällä lauseenpätkä Tshehovin kertomuksesta:

    ... ja yhtäkkiä kaikki kirkastui hänelle." Minusta nämä sanat ovat täynnä ihmeitä ja mahdollisuuksia. Rakastan niiden yksinkertaista selkeyttä ja niihin sisältävää oivallusta. Niissä on myös arvoituksia. Mikä on ollut hämärän peitossa? Miksi asiat juuri nyt kirkastuvat? Mitä on tapahtunut? Ennen muuta - mitä nyt on tapahtumassa? Tällainen äkillinen havahtuminen ' jättää ' jälkensä. Tunnen voimakasta helpotusta - ja odotuksen levottomuutta.

    Kuulin kerran kirjailija Geoffrey Wolffin sanovan opiskelijaryhmälleen "Ei halpoja kikkoja". Sekin pitäisi laittaa seinälle. Muokkasin sen muotoon "Ei kikkoja". Piste. Vihaan kikkoja. Pienikin vihje temppuiluun kirjallisuudessa saa minut vetäytymään kuoreeni - oli kikkailu sitten vaikka kuinka taitavaa. [...] Kirjailijat eivät tarvitse kikkoja tai temppuja, eikä heidän edes tarvitse olla kulmakunnan terävimpiä tyyppejä. Silläkin riskillä että vaikuttaa hölmöltä, on kirjailijan joskus kyettävä vain äimistelemään sitä sun tätä auringonlaskua tai vanhaa kenkää - ehdottomasti ja yksinkertaisesti ihastuneena. 


    Asko Korpela 19990421 (19990421) o o AJK kotisivu