| Oikeastaan
piensijoittajat ja pienyrittäjät ovat koko markkinatalouden
suola ja selkäranka. Heidän ansiostaan yritystoiminta pyörii.
He ovat valmiita tekemään uhrauksia tämän päivän
hyvinvoinnista huomisen hyväksi. Sillä mitä muuta on sijoitustoiminta
eli investoinnit kuin sitä, että säästetään
eli luovutaan kädestä suuhun kulutuksesta. Säästetään
ja säästöihin liitetään omien resurssien ulkopuolisia
resursseja, otetaan lainaa tai liitytään yhteen jonkun toisen
samanhenkisen kanssa ja perustetaan yritys: rakennetaan tuotantolaitos,
hankitaan koneita, organisoidaan tuotanto, markkinointi, pannaan rattaat
pyörimään ja järjestetään ihmisille töitä
ja kuluttajille heidän kaipaamiaan hyödykkeitä. Ryhdytään
pienyrittäjäksi.
Piensijoittajan ja pienyrittäjän välillä on vissi ero. Sijoittajaksi kelpaa kuka tahansa, mutta yrittäjänä menestyy vain henkilö, jolla on siihen taitoa. Voitaisiin vaikka sanoa, että sijoittaja on passiivinen tai potentiaalinen eli mahdollinen yrittäjä. Molemmille on sijansa markkinataloudessa. Myös Alastalon salin aihe parkki on yritys. Alastalo ja muut puuhamiehet ovat varsinaisesti yrittäjiä. Tietenkin myös rahansa passiivisesti yritykseen sijoittavien panos on monessa tapauksessa täysin ratkaiseva yritystoiminnassa. Voisivat Alastalon salin miehet tehdä toisinkin: kunnostaa rakennuksiaan, rakentaa uusia, panna rahat pankkiin kasvamaan korkoa, jolloin joku muu lainaisi ne pankista tarkoitukseen, joka lupaa niin hyvän tuoton, että laina kannattaa ottaa. Silloin joku muu olisi yrittäjä heidän asemestaan. Pahimmassa tapauksessa he voisivat myös yksinkertaisesti ryypätä ja hummata parkkiin varaamansa rahat. Mutta näin he eivät tee, vaan valitsevat parkin. Tätä valintaa ei suinkaan tehdä eikä tarvitse tehdä mistään jaloista yhteiskunnallisista motiiveista, vaan rahojen paneminen parkkiin lupaa tuottoa. Paitsi että parkilla tuodaan ulkomailta tavaraa omiin tarkoituksiin, sitä tuodaan myös myyntiin, kahvia ja suolaa koko pitäjän ja naapuripitäjienkin tarpeisiin. Kysynnän ja tarjonnan tasapainossa määräytyvään hintaan on näillä tavaroilla kysyntää markkinoilla. Hinta on sellainen, että sillä pystytään kattamaan tavaran ostohinta ostosatamassa, merimiesten palkat ja yrittäjälle, siis parkin osakkaallekin, jää korvaus siitä, että hän luopui kulutuksestaan, pankkikorosta, muista projekteista, jotka saattaisivat nekin tuottaa jotakin. Hän uskoo parkkiin, vaikka se sisältää riskejä: joka niin ja niin mones jää joka vuosi perille tulematta, haaksirikkoutuu, meri vie laivan, miehet ja lastin. Tästäkin riskistä pitää saada korvaus. Vasta sitten ollaan valmiit panemaan rahat parkkiin. Ja ne kenellä on rahaa, eivät pane kaikkia rahoja yhteen parkkiin, vaan jakavat riskin pienentämiseksi useampaan. Siitäkään syystä 'nurkanvaltaajia' ei näy. Tänä päivänä tämä sama näkyy
siinä, että kansa rakastaa rahastoja suorien sijoitusten
asemesta. Rahasto palkkaa asiantuntijoita vahtimaan riskejä ja jakamaan
'munia moneen koriin'.
|
Asko Korpela 20000519 (20000519) o Asko.Korpela@kolumbus.fi o AJK kotisivu