LiiketoiminnanMoraali 

Julkaistu Tietoyhteys-lehdessä 1999

Liiketoiminnan moraali: 

Onko osakkeenomistajien etu ainoa ohjenuora yritysjohdon päätöksenteossa?

Viime aikoina liiketoiminnan moraali on noussut keskustelun kohteeksi monessakin mielessä. On paheksuttu johtajien ylisuuria optiovoittoja, sisäpiiritietojen hyväksikäyttöä osakemarkkinoilla, ahneutta yksityistettyjen valtionyhtiöiden osakemerkinnöissä ja osakkeenomistajien edun yksinomaista ajamista. Useissa tapauksissa tämä kritiikki on leimattu pelkästään kateudesta kumpuavaksi ja siten perusteita vailla olevaksi. 

Eettiset kannanotot ovat usein yllättävän vaikeita ainakin silloin, kun lakia ei ole suoranaisesti rikottu. Näyttää jopa siltä, että käsitys moraalista on meillä muuttumassa. Osa ihmisistä pitäytyy vanhassa moraaliajattelussa ja osa katsoo, että markkinatalouden kehityksen myötä moraalikäsitykset on arvioitava uudelleen. Ehkä perustavinta laatua olevin kysymys edellä esitetyistä on se, onko johdon pidettävä silmällä ainoastaan osakkeenomistajien etua. 

Tunnetusti meillä on rahoitusmarkkinoiden toiminnan tehostumisen ja kansainvälistymisen myötä alettu omaksua yhä enemmän ajatuksia yhdysvaltalaisesta kulttuurista ja erityisesti sikäläisestä rahoitusteoriasta. Perusteluna on esitetty, että kansainväliset rahoittajapiirit ovat usein amerikkalaisia ja he soveltavat sijoituskohteita arvioidessaan itselleen tuttuja normeja. 

Amerikkalaisen rahoitusteorian mukaan yritysjohdon päätehtävänä on yrityksen osakkeiden markkina-arvosta huolehtiminen. Meilläkin tämä on omaksuttu varsin laajasti. Eräs esimerkki on juuri johdon optioiden hyväksikäyttö: niiden avulla uskotaan johtoa piiskattavan tehokkaasti markkina-arvon kohottamiseen, koska tämän tavoitteen toteutuminen tietää myös johdon vaurastumista. 

Meilläkin on nähty eräiden yritysten vähentävän väkeä ”suuren maailman tapaan”, jolloin osakekurssit ovat nousseet, ja samalla on voitu jakaa suuria osinkoja. Eräs harvoista analyyttista kritiikkiä esittäneistä on entinen pääjohtaja Tauno Matomäki, joka totesi irtisanomisiin päätyvän yrityksen epäonnistuneen suunnittelussaan: eihän kukaan varta vasten tähtää irtisanomisiin. Markkinoiden moraali on siis sellainen, että virhearvioinnista palkitaan kurssinnousulla. Suunnitteluvirheen oikaisu irtisanomisilla ei kuitenkaan ole välttämättä viisain ratkaisu. Kuten Pohjolan tapauksessa nähtiin, muiden sidosryhmien kuin omistajien reaktiot voivat yllättää. Lisäksi palvelutaso saattaa laskea ja aiheuttaa tulonmenetyksiä.

Muista kulttuureista lainattujen menettelytapojen sopivuutta meille voidaankin yleisesti ottaen epäillä siitä huolimatta, että globalisaatiokehitys johtaakin talous- ja muidenkin kulttuurien yhdentymisen suuntaan. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa on pitkään vallinnut näkemys kansalaisyhteiskunnasta, ja yrityksiltä edellytetty suurempaa sosiaalista vastuuta kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Samalla on ajateltu, että yrityksellä on muitakin sidosryhmiä kuin omistajat ja johto.

Sidosryhmäteoriaa onkin opetettu maamme kauppakorkeakouluissa jo 1960-luvulta alkaen. Sen mukaan yritys on sidosryhmiensä eli omistajien, luotonantajien toimihenkilöiden, työntekijöiden, asiakkaiden, tavarantoimittajien, jne. yhteenliittymä. 

Saatetaan väittää, että sidosryhmäajattelu on sosialistinen. Sitä tämä liiketaloustieteen tutkimuksessa kehitetty malli ei kuitenkaan ole. Markkinataloudessa on useita mekanismeja, jotka säätelevät ehtoja, joilla eri ryhmien osallistumisesta yrityksen toimintaan päätetään – rahoitusmarkkinat ovat näistä vain yksi. Aikoinaan vasemmistolaiset arvostelivat sidosryhmäteoriaa ja sanoivat, että keskitysleiriäkin voidaan kuvata sidosryhmämallin avulla. Heidän kritiikkinsä syy lienee se, että tämä neuvottelupohjainen malli nähtiin jonkinlaisena luokkasopuilun välineenä. 

Oli miten oli, on hämmästyttävää, miten yksi sidosryhmä eli omistajat voidaan nostaa ylivertaiseen asemaan johdon päätöksenteossa. Siihen on varmasti monia syitä, mutta pohjimmaisena saattaa olla juuri edellä mainitsemani rahoitusteoria ja sen puolestapuhujat. Rahoitusteorian mallit ovat matemaattispohjaisia ja markkinoilta saatava pörssi-informaatio on niille erittäin sopivaa raaka-ainetta. Markkina-arvon tai omistajien hyvinvoinnin maksimointi on tässä mallimaailmassa kätevä tavoite. Kaikkien sidosryhmien tavoitteiden huomioon ottaminen monimutkaistaisi malleja niin paljon, ne menettäisivät virtaviivaisuuttaan. 

Tässäkin toteutuu se tuttu ilmiö, että mitataan sitä, mitä on helpointa mitata. Näyttää siltä, että jos moraali otetaan matematiikasta, saatetaan joutua tielle, joka tuottaa eettisesti arveluttavia tuloksia. 

Pekka Pihlanto
laskentatoimen professori
Turun kauppakorkeakoulu
 

Asko Korpela 20000404 (20000404) o o AJK kotisivu