Jalkaväkimiinat osa puolustusta 

Julkaistu Turun Sanomissa 22.9.2000

Monet katsovat, että Suomi on joutunut kansainvälisesti silmätikuksi ollessaan ainoa EU-maa, joka ei ole hyväksynyt jalkaväkimiinat kieltävää sopimusta. Jalkaväkimiinoja vastustava liike on perustellut kieltoa pitkälti tunnepohjaisesti ja realiteetit sivuuttaen. Suomen miinakäytäntö poikkeaa ratkaisevasti niiden ongelmavaltioiden tapauksesta, joihin on viitattu. Miinoja ei meillä kriisitilanteessa kylvetä sattumanvaraisesti maastoon, vaan miinoitukset rakennetaan ja kartoitetaan huolellisesti niin, että ne on tilanteen lauetessa helposti purettavissa. 

Pitkän itärajamme huomioon ottaen emme pysty millään järkevällä summalla korvaamaan jalkaväkimiinoja. Kun esimerkiksi Nato-keskustelun yhteydessä on korostettu uskottavaa omaa puolustusta, olisi ymmärrettävä, että jalkaväkimiinat ovat osa tätä. Jossakin saarivaltiossa tilanne voi olla toinen.

Nyt meidän ei tarvitse huolestua Venäjän reaktioista vaan pelkästään ”maineestamme” länsimaissa. Ei olisi ylivoimainen diplomaattinen tehtävä viestittää maailmalle, että itsenäinen ja uskottava puolustuksemme edellyttää jalkaväkimiinoissa pitäytymistä jatkossakin. Sen sijaan, että mietittäisiin epärealistisia ja kalliita korvaavia järjestelmiä, olisi kehitettävä miinoitusjärjestelmiä entistä varmempaan suuntaan niin, että ne toimisivat kuten on tarkoitettu, hyökkääjien tuhoksi, ei viattomien siviilien. 

Valitettava totuus on, että kaikki aseet tuhoavat sodissa myös siviilejä. Tästä näkökulmasta miinakielto on varsin yksisilmäinen hanke. Miinoista luopumista perustellaan inhimillisyydellä, mutta samalla unohdetaan, että varsinkin Suomen kaltaisessa maassa niiden puutteesta saatetaan pahimmassa tapauksessa joutua maksamaan erittäin kova hinta.

Pekka Pihlanto
professori
Turku
 
 

Asko Korpela 20000926 (20000926) o o AJK kotisivu