Pihlanto Pekka 
Optiojärjestelyjen perustelut ontuvat pahoin

Julkaistu Helsingin Sanomissa 3.1.2001

Optiojärjestelyjen perusteluksi esitetään, että niiden avulla johto saadaan sitoutetuksi yritykseen ja panostamaan yrityksen pörssikurssin nousuun. Lisäksi pätevistä johtajista ei katsota voitavan kilpailla ilman houkuttelevia optiojärjestelyjä. 

Ulkomaisten sijoittajienkin on sanottu edellyttävän johdon optioita. On jopa viitattu siihen, että valtion verotulot lisääntyvät optiovoittojen ankaran verotuksen ansiosta.

Optiojärjestelyjä on meillä arvosteltu voimakkaasti ja viimeksi erityisesti valtionyhtiöiden osalta. Kritiikkiä on torjuttu mm. leimaamalla se kateudeksi. Arvostelijoiden taholta viitattiin vastaavasti optionsaajien ahneuteen. Kumpikin argumentti kiertää asiaperusteet.

Rahoituksen asiantuntijat ovat alkaneet kallistua näkemykseen, että tutkimuksin ei ole kyetty osoittamaan optioiden hyödyllisyyttä osakkeenomistajien kannalta. Moni katsoo, että yritysjohtajat tekevät parhaansa pörssikurssien nousun hyväksi ilman optioitakin. Palkkajohto joutuukin todennäköisesti joka tapauksessa ponnistelemaan kaikkensa säilyttääkseen paikkansa, mutta tekee sen myös pelkästä kunnianhimosta. 

Optiosopimusten sitouttamisvaikutuskin toimii melko rajoitetusti. Jos johtajalle tarjotaan optiosopimus, joka on lunastettavissa esimerkiksi viiden vuoden kuluttua, se sitouttanee hänet viideksi vuodeksi. Tosin kilpailija saattaa ostaa johtajan sitä ennen vielä houkuttelevammalla optiolla. Varmaa sitouttamiskeinoa ei ole. 

Optiosopimuksen sitouttamisvaikutuksen rajallisuus ilmenee myös tilanteessa, jossa optiosopimus on tehnyt johtajasta rikkaan. Hän ei ole enää riippuvainen yrityksestään, eikä työpaikasta yleensäkään. Esimerkiksi Nokian Jorma Ollilaa ei sitouttane enää mikään rahasumma.

Optiojärjestelyjen yleistymisen johdosta saattaa kuitenkin todellakin olla vaikea saada palkatuksi huippujohtajana pidettävää henkilöä ilman optiosopimusta. Usein huippujohtajan maine voi kuitenkin olla vain mielikuva, sillä aikaisempi onnistuminen ei välttämättä toistu toisessa ympäristössä. Siten menestys saattaisi hyvinkin toteutua vähemmän tunnetuin ja halvemminkin johtajavoimin. 

Optioteoria perustuu vahvasti oletukseen, että yrityksen ylin johto on korvaamaton resurssi. Ehkä näin on yksityisyrityksissä, sillä on vaikea kuvitella, että joku muu olisi voinut korvata idearikkaan yrittäjän ainakaan yrityksen toiminnan alkuvaiheissa.

Kuka tahansa ei kykene menestyksellisesti johtamaan tämän päivän suuryritystä, mutta todennäköisesti yksittäisen johtajan korvaamattomuutta on liioiteltu: johtajien vaihtuvuus on lisääntynyt, mutta hyvänkään johtajan lähtö ei ole yleensä merkinnyt katastrofia.

Korvaamattoman huippujohtajan ideaan liittyy näkemys, että yrityksen ylin johtaja tai johtoryhmä tekee tuloksen. On kuitenkin hyvin vaikeaa tai mahdotontakin sanoa, missä määrin johto kulloinkin on vastuussa hyvästä tuloksesta ja paljonko se riippui tilannetekijöistä, joihin johto ei voinut vaikuttaa. Myös muulla henkilöstöllä on vaikutuksensa menestykseen. Tietysti yrityksen toiminnan ratkaisevissa muutosvaiheissa taitavat strategit ovat kullanarvoisia, mutta vakiintuneemmissa oloissa ylimmässä johdossa ei tarvita ihmeidentekijöitä, vaan selväjärkisiä puurtajia. Tosin huono johtaja voi rapauttaa hyvän yrityksen menestyksen. Siksi kukaan ei halua yleensä palkata tomppelia.

Optiojärjestelyjen teho on siis kyseenalainen, mutta niillä on kuitenkin hintansa ja haittavaikutuksensa. Osakkeenomistajien omistuksen arvo "laimenee", jos osakkeita tulee markkinoille optiojärjestelyjen johdosta lisää. Järjestelyjen ulkopuolelle jäävien motivaatio heikkenee, varsinkin jos järjestelyt ovat liian "helppoja" ja runsaskätisiä. Johtuipa tämä moitittavasta kateudesta tai näiden ihmisten kokemasta työpanoksensa vähättelystä, lopputulos on todennäköisesti yrityksen tulosta jäytävä. Suomen kaltaisessa kansalaisyhteiskunnassa ylimitoitetut ja "helpot" optiot ovat aiheuttaneet kansantaloudellisiakin haittavaikutuksia, kuten ammattiyhdistysliikkeen puheenvuorot osoittavat. Vaikka katsottaisiinkin, että asia ei näille kuulu, optiovoittojen vaikutukset ovat kansantaloudellinen ja yritystaloudellinenkin realiteetti.

Tuntuu yhä selvemmältä, että optiojärjestelyt ovat tulleet jäädäkseen. Pelkällä olemassaolollaan ne ruokkivat leviämistään. Niitä ei voida perustella millään selvästi rationaalisilla näkökohdilla - ne vain ovat eräs palkkauksen muoto. Optioiden olemassaolo perustuu pitkälti siihen, että optioita haluavat johtajat pystyvät niitä hankkimaan itselleen. Vaikka optiot ovatkin periaatteessa osakkeenomistajien antama kannustuspalkkio yritysjohtajille, viimeksi mainitut ovat usein avainasemassa järjestelyjen valmistelussa ja idean myymisessä osakkeenomistajille. Optiojärjestelyillä ja eduskunnan palkankorotuksilla on se yhteinen valtapoliittinen piirre, että kummassakin on ottanut se, joka pystyy. Tällaisessa tilanteessa "työmies" katsoo aina palkkansa ansainneensa.
 

Palautetta 

Vesa Nuolioja, Kotka 

  
Subject: Optiot
   Date: Wed, 3 Jan 2001 08:00:46 +0200
   From: nuolioja@kotka.fi
     To: pekka.pihlanto@tukkk.fi b>    CC: Asko.Korpela@kolumbus.fi, salla.korpela@kolumbus.fi

Hyvää Uutta Vuotta,

Kiitos mielenkiintoisesta puheenvuorosta tämän päivän Hesarissa. Yllättävän vähän tuota optiopolitiikkaa käsitellään julkisuudessa kriittisesti. Omasta puolestani harkitsen kirjoittaa mielipiteen siitä, mikä on opitofilosofian takana oleva ihmiskuva. Minusta se kuva nimittäin ei ole sivistynyt. Jos johtajien ensisijainen tai jopa ainoa motiivi on raha, niin hehän ovat primitiivisiä olentoja. Mitä yksilö oikeasti voi tehdä rahalla sen jälkeen, kun sitä on kohtuullisen paljon? Sivistyneelle ihmiselle perusarvoja ovat esimerkiksi taiteesta ja luonnosta nauttiminen. Ne ovat halpoja asioita. Minullakaan pienipalkkaiseksi sanotulla ei siinä suhteessa ole mitään taloudellisia ongelmia. En tarvitse tärkeimpien asioiden toteuttamiseen enempää rahaa. Jos opitojohtajat eivät näe, pysty eivätkä halua tällaisia asioita ajatella, he ovat jotenkin säälittäviä ressukoita.

terveisin,

Vesa Nuolioja 
 

Salla Korpela, Helsinki 

  
Subject:  Vs: Optiot
   Date: Wed, 3 Jan 2001 09:10:20 +0200
   From: "Salla Korpela" <salla.korpela@kolumbus.fi>
     To: <nuolioja@kotka.fi>, <pekka.pihlanto@tukkk.fi> b>    CC: <Asko.Korpela@kolumbus.fi>

Hyvä Vesa!

täsmälleen samaa mieltä! Samoista syistä tunnen olevani tosi rikas ja rikastun taas kohta lisää, kun kolmas lapsi ilmestyy syliin!
.........

Salla
 

Asko Korpela, Nilsiä 

  
Subject: Re: Optiot
       Date:  Wed, 03 Jan 2001 09:47:57 +0200 b>      From:  Korpela Asko <Asko.Korpela@kolumbus.fi>
        To:  nuolioja@kotka.fi
        CC:  Korpela Salla <salla.korpela@kolumbus.fi>
 References:  1

Kiitos molemmille kopioista. Olen juuri oikea henkilö niitä saamaan. 

nuolioja@kotka.fi wrote: 

  Hyvää Uutta Vuotta, 

  Kiitos mielenkiintoisesta puheenvuorosta tämän päivän Hesarissa. Yllättävän 
  vähän tuota opitopolitiikkaa käsitellään julkisuudessa kriittisesti. Omasta 
  puolestani harkitsen kirjoittaa mielipiteen siitä, mikä on opitofilosofian 
  takana oleva ihmiskuva. Minusta se kuva nimittäin ei ole sivistynyt. Jos 
  johtajien ensisijainen tai jopa ainoa motiivi on raha, niin hehän ovat 
  primitiivisiä olentoja.

Joudun tässä paljastamaan itseni. Olen ja haluan olla juuri tällainen primitiivinen olento. Minussa on jäljellä ripaus sitä teidän vähän niinkuin ylenkatsomaa rahanahneutta, vaikken sitä mitenkään toteutakaan, toisin kuin ystävämme Matti Tuhti, joka ilmoitti olevansa vielä täysin rinnoin "ahneuden palveluksessa", kun provosoin häntä tekemään kanssani (maksutonta) rannikkolaivurikurssia nettiin: hän tekisi sisällön ja minä olisin valmis tekemään paketin. 

  Mitä yksilö oikeasti voi tehdä rahalla sen jälkeen, 
  kun sitä on kohtuullisen paljon?

Tässä olen täsmälleen samaa mieltä. 

  Sivistyneelle ihmiselle perusarvoja ovat 
  esimerkiksi taiteesta ja luonnosta nauttiminen. Ne ovat halpoja asioita.

Minäkin aivan erityisesti nautin halvoista asioista, mutta nimenomaan taloudellisista syistä. Taiteeseen, tieteeseen ym 'korkeampiin arvoihin' suhtautumisessa viittaan AJK-sivuun. Jotain minäkin sentään kunnioitan, nimittäin luontoa ja ns. luonnonlakeja, jotka mielestäni ovat kaiken perusta. Mutta taidan nähdä ne vähän toisesta näkövinkkelistä kuin te kaksi. En rupea pitkään selittämään näkemystäni, mutta toivon, että jyvälle pääsette, kun totean: 

  • luonto on ydin, tekninen kehitys tapahtuu luonnon ehdoilla, 
  • taloudellinen toiminta puolestaan teknisen kehityksen ehdoilla, 
  • politiikka, sivistys, kulttuuri ym 'jalommat' asiat ja vielä ihan erityisesti tämä hömpötys luonnonsuojelu [luonto on mielestäni niin mahtava asia, että se kyllä pystyy suojelemaan itse itsensä, olisi paljon realistisempaa, jos ihmiset pyrkisivät suojelemaan itseään luonnolta], talouden ehdoilla 
  • Viittaan filosofiakeskusteluun Niin taloudellisuus 


  Minullakaan pienipalkkaiseksi sanotulla ei siinä suhteessa ole mitään 
  taloudellisia ongelmia. En tarvitse tärkeimpien asioiden toteuttamiseen 
  enempää rahaa.

Ajattelen aivan samoin - täsmälleen samoin - vaikka olenkin ihan tarkoituksella opportunisti. Olen kerran eronnut puolueestakin tästä syystä. Kun Liberaalitkin TV-keskusteluissa aina vetosivat siihen kuinka hekin olivat jo silloin ja silloin olleet sitä mieltä ja siis toimivat johdonmukaisesti, sain tarpeekseni ja erosin [varmaan melkein 30 vuotta sitten]. Minun ihan tärkeimpiä johtotähtiä on valmius muuttaa mielipidettä aina kun asia vaatii. Se kai on opportunisimia? Nyt olen keksinyt keppihevosekseni, että vanha lause 'Minkä kirjoitin, sen kirjoitin' ei sovi nettiaikakauteen. Kirjoituksiani ja mielipiteitäni olen valmis muuttamaan ja korjaamaan minä hetkenä hyvänsä. Melkein nautin, kun eräät kiehuvat periaatteidensa liemessä. Tähän nykyiseen elämänasenteeseeni olen päätynyt noin viisi vuotta sitten, keksin käsitteen 'epäkriittinen elämänasenne'. En siihen aina pysty mutta se on ehdottomasti tavoitteeni. 

-- 
* Asko Korpela  email: Asko.Korpela@kolumbus.fi 
* homep: http://hkkk.fi/~korpela 
* phone: +358-9-483860 
* GSM +358-50-523 8697 
 

Asko Korpela 

  
Subject: Re: Optiot
       Date: Wed, 03 Jan 2001 09:53:08 +0200 b>      From: Korpela Asko <Asko.Korpela@kolumbus.fi>
        To: nuolioja@kotka.fi
        CC: Korpela Salla <salla.korpela@kolumbus.fi>
 References: 1

Niin, unohtui kommentti pääasiasta: en ole Pekan kirjoitusta nähnyt, mutta tekstistä arvaan, että on optioihin nähden kriittinen. Olen kiivaasti samaa mieltä jo etukäteen. Optiot eivät ole asiallista korvausta mistään tuotannontekijäpanoksesta, vaan nättiin pakettin pantu ruma temppu. Viittaan teatterisivuihini

http://www.hkkk.fi/~korpela/harraste/teatteri/TeaOpi-2000-231.htm
239 Konkurssi

Nyt joudun jo anteeksi pyytelemään, että mielipiteitäni tyrkyttelen. Pärjäätte hyvin varmaan ilmankin - periaatteinenne. 
 

KTM ja Pekka Pihlanto 

Subject:  FW: Optioista
   Date: Thu, 4 Jan 2001 10:02:58 +0200
   From: Pekka.Pihlanto@tukkk.fi b>       To: Asko.Korpela@kolumbus.fi

Tässä erään nuorehkon KTM:n kommentti kirjoituksestani sekä omat vastaukseni. Hän on toimessa eräässä IT-yhtiössä. 
 

KTM:  Monista pointeista olen osin samaa mieltä, joistakin osin eri mieltä. Täysin samaa mieltä olen siitä, että ahneus ja kateus eivät ole perusteluita optioiden puolesta tai vastaan, mihin otsikollasi viittaat.
   Mielestäni yksi keskeinen ajatus jutusta puuttuu ja se on optioiden arvo ja sen linkki motivoimiseen. Optio on oikeus. Optioiden käyttämiselle on sovittu hinta, jolla sitä voi käyttää. Optioiden arvo vaihtelee, riippuen julkisesti noteeratun yhtiön osakekurssista eli perusinstrumentin arvonkehityksestä sekä ajan kulumisesta. Tämä on se seikka, joka motivoi optioiden haltijaa toimimaan linjassa organisaation tavoitteiden mukaisesti (vrt. agency theory). Voipa olla tilanteita, jolloin optiot ovat arvottomia, ts. haltija saa osaketta halvemmalla pörssistä, kuin mihin hintaan olisi oikeutettu sitä ostamaan optio-oikeudellaan.
PP:   Tuo motivointi-idea oli siinä muodossa mukana, että väitin johtajien ja muidenkin palkkarenkien joutuvan tänä päivänä ponnistelemaan palkkansa ja paikkansa ansaitakseen niska limassa joka tapuksessa. Tietysti tuntuu mukavalta saada optiosopimus ja se voi tuoda hyvää mieltä sekä lisää tehoa,  mutta kysymyksessä on käsittääkseni paljolti uskon asia. Samoin kuin se, että optiot saisivat työntekijät paremmin suuntaamaan toimintansa tavoitteiden mukaisesti optioiden avulla. Kun tavoitteet on asetettu ja informoitu (tietysti edellyttäen, että näin on tehty) luulisi kaikkien toimivan jo itsesuojelumielessä niiden mukaisesti. Jos tavoitteiden saavuttamista valvotaan, ei kenelläkään luulisi olevan varaa tehdä  jotakin muuta kuin mitä firman tavoitteet ovat.
KTM:   Toinen järjestelmän puoli on kuten mainitsetkin, sitouttaminen. Optioiden sitouttaminen toteutetaan usein niin, että optioiden käyttöoikeuksia realisoituu esim. kaksi kertaa vuodessa optio-ohjelman keston ajan, joka voi olla esim. kymmenen vuotta. Mikäli lähdet ulos firmasta, saat vain ne optiot, joihin olet ajankulumisen perusteella oikeutettu. Uusia optiojärjestelmiä rakennetaan koko ajan päällekkäin sitouttamisen jatkamiseksi niin, että luonnollisesti uudet tavoitteetkin ovat korkeammalla.
PP:  Tämä käytäntö osoittaa mielestäni sen, että kun optiohommaan on ryhdytty, sitä on jatkettava, jotta porukka saadaan pysymään talossa - se on ikäänkuin kierre. Voi olla, että tänä päivänä reippaasti kasvavissa IT-firmoissa homma toimii näin ja optioista on sitouttavaa hyötyäkin, mutta kirjoitin enemmänkin yleisellä tasolla.
KTM:  Siitä olen samaa mieltä, että sitouttamisvaikutus voi laimeta, jos optioiden haltija on rikastunut muilla keinoin. Siinä vaiheessa ollaan jo kuitenkin motivaatiohierarkiassa jo sillä tasolla, että työnteko ei välttämättä voi millään konstein kilpailla ko. henkilön "koetulla hyötykäyrällä" muiden tekijöiden kanssa.
   Kolmas pointti on se, että optioita ei ole vain johtajilla. Niissä tilanteissa, joissa firman menestyminen on näköpiirissä, voi olla varma siitä, että sihteeritasoa myöten jonkinlaista motivaatio- ja sitoutusvaikutusta tulee, mikäli kaikilla todella on optioita. Siellä motivaatiovaikutus voi olla suurikin, jos tietää, että optioilla voi esim. lyhentää asuntolainaa muutamien vuosien kuluessa parilla sadalla tonnilla, jos firma menestyy.
PP:  Kun kirjoitin optioista ensimmäisen kerran HS:ien talousosastossa kolmisen vuotta sitten tähdensin sitä, että niitä pitäisi antaa henkilökunnalle laajemmin. Sittemmin optioasiantuntijat (mm. ystävämme Seppo) ovat torjuneet tämän ajatuksen eli suosittelevat optioiden antamista vain avainjohdolle. - Yksi näkökohta on vielä se, että kirjoitin erityisesti helpoista optioista, jotka tulevat kasvuboomissa kuin manulle illallinen.  Ne eivät voine motivoida kovinkaan paljon ja juuri ne herättävät kateutta ja mielipahaa firman optioita vaille jäävissä henkilöstöryhmissä. Lisäksi on muistettava, että henkilön ponnistelujen ja yrityksen osakekurssin välinen riippuvuussuhde on hankalasti (jos lainkaan) todennettavissa. Eli kysymyksessä on todellakin optioteoria ja sellaisena pitkälti uskon (ja toivon) asia.
KTM:   Tärkein sitoutuselementti optioilla on niillä toimialoilla, joilla todella kilpaillaan työvoimasta. Viime kädessä voisi jopa väittää että valtiollinen koulutusjärjestelmä ei ole pysynyt perässä työmarkkinoiden vaatimuksissa, koska osaavasta työvoimasta (ei johtajat) joudutaan kilpailemaan ja sitouttamaankin juuri optioilla. 
PP:  Näin voinee sanoa, mutta työvoimapulaa tulee aina (ainakin tilapäisesti) olemaan kasvualoilla. Jos vaikka Nokian kasvu tyrehtyisi ja romahtaisi rajusti, osaajia olisi taas saatavilla paljonkin. Silti optiohommia jatkettaisiin, koska ne ovat tulleet jäädäkseen
KTM:   Samaa mieltä olen jälleen siitä, että optiojärjestelyjen välittömistä ja välillisistä kustannuksista ei tiedetä tarpeeksi. Toisaalta omistajat päättävät tällaisista asioista, joten he ovat itse usein valmiita omistuksensa laimenemiseen.
PP:  Laajaomisteisissa OY:issä ei niinkään kysytä omistajilta, vaan heidän edustajiltaan, jotka ovat usein itsekin optioita saavia palkkajohtajia. Pienissä IT-firmoissa taas pääomistajat ovat itse samalla johtajia ja optioiden saajia, joten osaavan henkilöstön saantimotiivin lisäksi omakin optioetu on mukana optiopäätöksissä.
KTM:   Olen kuitenkin eri mieltä kanssasi siitä, etteikö optiojärjestelyjä, varsinkin koko henkilökunnan osalta voisi perustella rationaalisilla seikoilla. Mielestäni esitin yllä joitakin.
PP:  Tämä on asian ydin. Tutkittua tietoa ei juurikaan ole puoleen eikä toiseen. Tietysti optioteoria näyttää rationaaliselta, mutta onko se sitä niin laajalti kuin annetaan ymmärtää, siitäpä kysymys.
KTM:  Vaikka aluksi totesit, että optiojärjestelyitä ei voi vastustaa ahneusargumentilla, päätät kuitenkin kirjoituksesi viittaukseen siitä, että ne joilla on valtaa (johtajat/kansanedustajat) voivat parantaa omaa ansaintatasoaan. Eikö tämä ole lähellä juuri ahneusargumenttia. Omasta mielestäni yrittäjyys ja ahneus ovat saman kolikon kääntöpuolia. Optiojärjestelyillä voidaan ruokkia kumpaakin. Vaikutukset voivat siis omasta mielestäni olla sekä negatiivisia että positiivisia.
PP:  Kyseessä ei ole mielestäni ahneusargumentti vaan valta-argumentti. Eikä kyseessä ole vasta-argumentti vaan toteamus, joka koskee vallitsevaa olotilaa. Kyllä on silti totta, että yrittämisen halu ja ahneus voivat olla lähellä toisiaan tai jopa sama asia. Kyse on lähinnä retoriikasta: missä valossa asia halutaan ilmaista.En kylläkään kirjoittanut, että optiojärjestelyjä ei voisi vastustaa ahneusargumentilla, vaan että se - ja kateusargumentti - kiertää asiaperusteet; silti niillä voi olla suurtakin retorista merkitystä.
KTM:   Sen voisin lisätä vielä keskusteluun, että optiojärjestelmien vaikutuksia ei ehkä tunneta kaikissa niiden elinkaaren eri vaiheissa, eri mikro- ja makrotaloudellisten tekijöiden vallitessa. Tämän vuoksi optiot saattavatkin olla osuva ja toimiva ratkaisu juuri nyt, mutta ontuva palkkiojärjestelmän osa toisessa tilanteessa.
PP:  Tilanne vaikuttaa varsin paljon. IT-yritysten osalta tilanne on nyt erilainen kuin muiden yritysten  tässäkin mielessä.

Vesa Nuolioja: Optiofilosofian ihmiskuva 

 
Pekka Pihlannon puheenvuoro on talousasioiden osalta erittäin selkeä ammattimiehen näkökulma, johon amatöörillä ei ole lisättävää. Todetaan vain Pekan ytimekäs yhteenveto: ”Niitä (optioita) ei voida perustella millään selvästi rationaalisilla näkökohdilla – ne vain ovat eräs palkkauksen muoto.” Ammattiyhdistysliikkeen puheenvuoroihin viitatessaan Pekka toteaa, että ”optiovoittojen vaikutukset ovat kansantaloudellinen ja yritystaloudellinen realiteetti”.

Mielellään näkisinkin, että optiokeskustelu laajennettaisiin yritystalouden puolelta myös kansantalouteen ja yleiseen yhteiskuntapolitiikkaan. Hyvin kiinnostava on myös sellainen näkökulma, mikä on optiofilosofian ihmiskuva. Elleivät optiot perustu manifestoituun ihmiskuvaan, niin jonkinlainen ihmiskuva taustalla kuitenkin on. Piilevät filosofiat olisi hyvä tehdä avoimiksi ja tarkastella kriittisesti niiden perusteita.
 

Optio-Mara sätti kansaa

Maamme tunnetuin optiojohtaja on epäilemättä presidentti Martti Ahtisaari. Hän suostui taannoin optionäkemyksiään käsittelevään tv-haastatteluun. Presidentti oli selvästi hyvin kärttyisä haukkuen arvostelijoitaan kiihtyneeseen sävyyn ”säälittäviksi”. Hän on omien sanojensa mukaan jokaisen markkansa ansainnut.

 Ansainnut tai ei, presidentti puhui asian vierestä. Ei häneen varmastikaan siitä syystä ole oltu pettyneitä, että hän on ansainnut rahaa. Häneen on oltu pettyneitä, koska hän presidentin virkaa hoitaessaan puhui optioeduista kovin toisella tavalla kuin miten hän sittemmin siviilihenkilönä toimi. Ihmiset odottavat presidentiltä johdonmukaisuutta tai ainakin kunnon perusteluita silloin, kun hän kantansa muuttaa.

Ahtisaarta on puolusteltu sanomalla, että hän oli jo vapaa presidentin virasta hyväksyessään optiot omalla kohdallaan. Mutta oliko hän vapaa? Tuskin. Monet valtiolliset toimenpiteet, virallisten tahojen odotukset sekä kansalaisten moraaliset odotukset seuraavat myös eläkeläispresidenttiä. Hän on yhä kansallinen instituutio, joka suoraan sanoen on hiukan tomppeli, jos ei tajua tällaista asemaansa.
 

Nallen ”yksityisasiat” 

Myös Björn Wahlroos on epäilemättä ”optiomiesten” rintamaan kuuluva johtajahahmo. Hän sanoi aiheuttamansa mediamylläkän jälkeeyksityinen ja ammatillinen rooli toisistaan. Niin pitäisi minunkin mielestäni tehdä silloin, kun kyseessä ovat henkilön yksityiset asiat. Presidentti Kekkosta on lyöty kauan hänen kuolemansa jälkeen paitsi todellisilla yksityisasioilla, hyvin laajasti myös toimittajien ja erilaisten kirjantekijöiden mielikuvituksesta nousevilla ”yksityisasioilla”. Niin ei pitäisi tehdä, kun käsitellään presidentin toimintaa presidenttinä.

Mutta ovatko todella kaikki ne asiat, joista Wahlroos on mielipiteitään laukonut, vain hänen yksityishenkilönä esittämiään mietelmiä, joista ei ole syytä piitata arvioitaessa häntä suuryrityksen johtajana. Wahlroosin näkökulma on kummallisen lapsellinen. Ei suurta yritystä voida johtaa teknokraattisesti johtajan muusta yhteiskunnallisesta toiminnasta irrallisena asiana.

 Kaikki ne asiat, joista Wahlroos on mielipiteitään sanonut, ovat epäilemättä tärkeitä asioita myös yrityksen kannalta ainakin pitkän tähtäimen strategioita mietittäessä. Ne eivät voi olla yksityisasioita. Jos johtaja lausuu niistä kantojaan julkisuudessa, hän on silloin paitsi yksityishenkilö, myöskin yritystään edustava yhteiskunnallinen keskustelija. Persoonallisuuden jakaminen kahdeksi toisistaan riippumattomaksi toimijaksi on mahdotonta.
 

Pelaaminen itseään vastaan 

 Muistuu tässä yhteydessä mieleen Stefan Zweigin ”Shakkitarina”. Kirjassa sotavanki varasti jonkun upseerin takintaskusta kirjan, jossa kuvattiin sata erilaista shakkipeliä yksityiskohtaisesti. Vanki opetteli joutessaan ulkoa kaikki pelit ja ”pelasi” vuorotellen toisilla nappuloilla itse ja toisilla itseään vastaan. Vähitellen hän kehittyi pelaajana ja alkoi pelata kuvattujen pelien lisäksi ”tosissaan”. Hän pyrki siis samanaikaisesti aidosti sekä voittamaan pelin että voittamaan ”vastustajan” pelin eli itsensä. Lopulta pelaaja tuli hulluksi. Ei sellainen menettely ole johdonmukaisesti mahdollista.

Toki ihmisellä voi olla, usein onkin –ja on suotavaa olla - useita erilaisia rooleja. Persoonallisen eheyden tai yhteisön arvostuksen kannalta on kuitenkin silloin välttämätöntä, että erilaiset roolit liittyvät erilaisiin tehtäviin. 

Presidentin on ainakin nykyisessä suomalaisten arvoilmastossa mahdotonta säilyttää arvostuksensa, jos hän vastustaa kiivaasti optio-ohjelmia presidentin roolissaan ja miltei saman tien kannattaa niitä kiivaasti omalla kohdallaan. Suurpankin toimitusjohtaja ei myöskään voi toisaalla tehokkaasti ajaa pankkinsa jäsenkunnan (esimerkiksi  ammattiyhdistysliikkeen jäsenten) etuja ja samaan aikaan julkisuudessa ilman häveliäisyyden pisaraakaan pilkata samojen jäsenten koko keskeisintä aatemaailmaa.
 

Kaupunginjohtajan ”huoraaminen” 

Hesari haastatteli (4.1) Jyväskylän kaupunginjohtajaa Pekka Kettusta, joka joutui viime vuonna jäämään kolmeen kertaan sairaslomalle työuupumuksen vuoksi. Haastattelu alkoi näin: ”Kun oma poika alkoi epäillä, että kaupunginjohtajan työ on oman itsensä myymistä, siis huoraamista, Pekka Kettunen  heräsi – ei unesta, vaan harhaluuloista.”

Pekka Kettusen pojan karu vertaus ei ole huono. Huora myy toisille käyttöoikeuden omaan kehoonsa ja ehkä myös persoonallisuutensa. Monet tosin pitävät sitäkin kaupankäyntiä karkkikauppaan verrattavissa olevana toimintana: namu myydään ja ostetaan, molemmat ovat tyytyväisiä eikä asiasta sen kummempaa seuraa. ”Tosikot” tosin väittävät, että huora myy samalla pala palalta ihmisarvoaan.

Kun kaupunginjohtaja polttaa itsensä työnteolla loppuun, ei voine sanoa, että hän myy organisaatiolle pelkästään osaamistaan. Hän tulee myyneeksi enemmän kuin on sovittu. Hän on silloin myynyt terveytensä. Kauppa ei ollut reilu, vaan ostaja veti välistä. Organisaatio toimi salakavalasti kuin sutenööri, joka lupaa aloittelevalle tytölle ”helppoja ja hyvin palkattuja mallin töitä”, mutta käytännössä sitten kuitenkin riistää ja alistaa työntekijöitään  mielin määrin.
 

Eikä tarvittu edes optioita 

Optiot eivät varmasti kuuluneet osana Pekka Kettusen palkkaukseen. Eiväthän kaupungit käytä sellaista palkkausmuotoa. Silti Kettunen ajoi itsensä työnteolla piippuun.  Eikä hän varmasti ole ainoa. Luultavasti on niin, että työnarkomania on menestyvien johtajien keskuudessa pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Jos sitoutuminen organisaation tavoitteisiin tapahtuu ilman optioitakin niin tehokkaasti, että johtajat palavat jo melko nuorina loppuun, niin  kuinka heistä voitaisiin ottaa enemmän tehoja irti lupauksilla suurista rahapalkkioista?

Optiofilosofian markkinoijat eivät mainosta pelkkää taloudellista palkitsemismekanismia. Asko Korpela sanoi  omassa kommentissaan  nasevasti näin: ”Optiot eivät ole asiallista korvausta mistään tuotannontekijäpanoksesta, vaan nättiin pakettiin pantu ruma temppu.” Hyvin sanottu, mutta jatketaanpa kysymällä, mitä se nätin paketin sisältä löytyvä rumuus on. Mielestäni rumilus on nimenomaan filosofia, joka muitta mutkitta tuomitsee ihmisen äärimmäisen kapea-alaiseksi olennoksi. Ihminen siis on vain jonkinlainen primitiivinen olento, joka voidaan yksinkertaisella syötillä imaista tyhjiin ja heittää kuoret pois!

Optiofilosofeilla ei ilmeisesti ole ollut aikaa eikä kärsivällisyyttä tutkia ihmisen monimutkaisuutta. Filosofian malliksi on kopioitu sellaisenaan joitakin ihmistä kehittymättömämpien lajien käyttäytymispiirteitä. Koira pysyy uskollisena, jos sille tarjoaa säännöllisesti herkkupaloja. Karhu tappaa säälimättä heikoimmat hirven vasat. Varpushaukalle on turha opettaa, ettei ole kaunista iskeä kiltin pulun kimppuun. 

Luonnossa tunnetaan jopa sellaisia eläinlajeja, joiden koiraat parittelevat itsensä kiima-aikana kuoliaiksi. Ne unohtavat kiimassaan syömisen ja lepäämisen kokonaan ja kuolevat lyhyessä ajassa energian loppumiseen ja stressiin. Sellaisiako ihmisetkin vain ovat? Eikö ihmisyyteen nimenomaan kuulu ymmärtää, että vaikka esimerkiksi parittelu kivaa onkin, niin rajansa kaikella? Eikö ihmisen kuulu ymmärtää, että optioilla ei voi sitouttaa  jokaista energiapisaraa yrityksen tehokkuusputkeen.
 

”Ne eivät tuntuneet oikein miltään” 

Kaupunginjohtaja Pekka Kettunen saavutti lopulta sitä mitä oli tavoitellutkin eli arvostusta ja muistamista. Hänen johtamansa kaupungit, ensin Kerava ja sitten Jyväskylä, alkoivat menestyä. Hinta oli kumminkin ollut ”huoraajan” kannalta liian kova. ”Ne eivät tuntuneet oikein miltään”, toteaa Kettunen lakonisesti Hesarin haastattelussa. Tähän siis voi johtaa liiallinen sitoutuminen silloinkin, kun toiminnan motiivit ovat olleet ensisijaisesti muita kuin saada lisää henkilökohtaisia rahapalkkioita. Eiköhän luhistumisen vaara ole vielä suurempi, jos motivaatiofilosofian lähtökohdaksi otetaan yksioikoisesti vain raha?

Pekka Kettunen alkoi etsiä ulospääsyä kriisistään sangen yksinkertaisilla tavoilla: 

”Sairauslomallaan Kettunen lähti ensin viikoksi mietiskelemään Valamon luostariin. Sen jälkeen hän on kalastanut, sienestänyt ja marjastanut, lukenut, keskustellut ja käynyt teatterissa.” (HS 4.1).

Rahat pois tyhmiltä 

Vaasalainen Pekka Joensuu kirjoitti Pekka Pihlannon puheenvuoroon liittyvän kommentin ”Oikeat henkilöt eivät nyt välttämättä rikastu” (HS 7.1). ”Eipä voi sanoa Turun kauppakorkeakoulun professoria Pekka Pihlantoa tyhmäksi mieheksi”, alkaa Joensuun kommentti. Eipä voi sanoa tyhmäksi mieheksi myöskään Pekka Joensuuta. Hän tuo esiin hyvin oleellisia optiofilosofiaan liittyviä seikkoja.

Joensuu kertoo olleensa rakentamassa jo neljäkymmentä vuotta suomalaisen teollisuuden tuotekehitystä monien maineikkaiden henkilöiden kanssa mm. Mekeksessä, Strömbergillä, Ahlströmillä ja ABB:llä.

Joensuu sanoo näin: 

 ”Tässä yhteydessä on minulle selvinnyt ihmisen valtava halu saada henkilökohtaisesti jotakin merkittävää aikaan. Tämän päämäärän tavoittelussa ovat monet läheisistä työtovereistanikin menettäneet terveytensä, perheensä, työpaikkansa tai päättäneet päivänsä, mikä viimeksi mainittu kohtalo on yleensä kohdannut kaikkein lahjakkaimpia yksilöitä. Ihmisiä on aina tälle vuosikymmenelle saakka ajanut tuloksiin kunnianhimo ja siihen verrattavat asiat.”


Kirjoittaja siis viittaa siihen, että sitoutumista yritysten menestymiseen on tapahtunut järkyttävänkin paljon myös ennen optio-ohjelmia. Uusista tuloksenteon kiihdyttimistä hän toteaa: ”Selvä shokkihan se on ollut meikäläisille mm. Sotevan insinööreihin ja heidän työmoraaliinsa tutustuneille.”

Shokin syyksi Joensuu toteaa, että kun aikaisemmin huipputuotteen kehittäminen tuotantokuntoon on vaatinut vuosikymmenien uurastuksen, niin nyt alalla jaellaan optioita henkilöille, joilla ei ole lainkaan tai on mitätön merkitys ko. tuotteen menestyksessä.

Lopputoteamuksena Joensuu esittää oivallisen rinnastuksen: 

”Nokkeluus, vikkelyys, pelaaminen, suhteet ja rohkeus ovat tyypillisiä nykyhetken luonnehdintoja. Niillä on paljon yhtäläisyyttä pirtun salakuljetukseen ja vastaavan sodan jälkeisen kaupustelun aikaan.”


Joensuu esittää retoorisen kysymyksen: 

”Eivät oikeat henkilöt välttämättä nytkään rikastu vai rikastuvatko ehkä sittenkin.”


Pelin henki siis on se, että nokkelat ja vikkelät pelurit pistävät taskuihinsa tyhmien uurastajien vuosikymmenten työn tuloksia. Tällaisen pelin pohtiminen johtaa tietysti väistämättä myös pelin sääntöjen eettiseen tarkasteluun ja pelifilosofian ihmiskuvaan – eikä eläkeläispresidentti sitä pohdintaa voi estää, vaikka se häntä kuinka kiukuttaisi.
 

Eräs primitiiviuskonto 

Kerrattakoon tiivistetysti kolme edellä  mainittua  ”lausuntoa” optioista. 
  • Pekka Pihlanto: Ei voi perustella rationaalisesti. Kyseessä on vain eräs palkkauksen muoto.
  • Asko Korpela: Nättiin pakettiin pakattu ruma temppu.
  • Pekka Joensuu: Nokkelien, vikkelien ja rohkeiden  sekä suhteita hyödyntävien pelureiden toimintaa. Pirtun salakuljettajien viekasta rikastumista. 
Lisään näiden luonnehdintojen jatkoksi oman määritelmäni:
Optiofilosofia on eräs primitiivisen uskonnon muoto. 
”Yritykseen sitouttaminen” ja sitoutuminen näyttävät olevan niitä tämän primitiiviuskonnon sakramentteja, joille odotetaan lojaalia uskollisuutta. Kritiikki niiden kohdalla on ikään kuin pyhien asioiden häpäisemistä. Pitää uskoa vaan lapsen lailla, että on olemassa optiofilosofien taivas, johon miljonäärien lisäksi pääsevät kaikki muutkin aineellista mannaa nauttimaan. Ehtona on vain se, että ei saa epäillä. Pitää vaipua täydelliseen transsiin kokemaan optiopyhien hekumallinen yhteys.
 

Aasian malli 

Optiofilosofiaa on sanottu amerikkalaiseksi kannustamisen malliksi. Olisi syytä tuoda selvemmin esiin tämän sitouttamisuskonnon aasialainenkin versio. Kasvatustieteen professori Kari Uusikylä on kritisoinut toistuvasti japanilaista kasvatusoppia, jonka mukaan menestyviksi yritysjohtajiksi kasvattaminen pitää oikeastaan aloittaa jo ennen lapsen syntymää. 

Uusikylä on esittänyt kuvauksia, joiden mukaan monilla japanilaislapsilla esiintyy tehopreppauksen seurauksena psykosomaattisia vaivoja kuten vatsahaavoja jo esikouluikäisinä. Koska kaikki eivät kuitenkaan voi päästä tulevien huippujohtajien uraputkeen, on syrjäytyminen usein jopa niin kova järkytys lapselle ja tämän vanhemmille, että se johtaa paitsi aikuisten, myös lasten itsemurhiin.
 

Lama tappoi johtajia 

Primitiiviuskonnon aasialaisen version aivopesun tehokkuus tuli näkyviin Kaakkois-Aasian talouslaman aikana hätkähdyttävällä tavalla. Kuten suurien talouskriisien aikana aina tapahtuu, yrityksiä häviää konkurssien syövereihin yritysjohtajien alta. Japanissa ja Etelä-Koreassa oli paljon yritysjohtajia, jotka eivät kestäneet tätä. He olivat sisäistäneet liian hyvin sitouttamisoppien teesit, joiden mukaan hyvät yritysjohtajat ovat korvaamattomia ja yrityksen menestys on yhtä kuin oma elämä. 

Aasialaisille yritysjohtajille yrityksen häviäminen oli usein niin suuri henkilökohtainen häpeä, että  johtajat yrittivät salata putoamisensa jopa vaimoiltaan. He saattoivat lähteä kuukausien ajan ”töihin” aamuisin yhtä täsmällisesti kuin ennenkin ja palasivat ”töistä” iltamyöhällä kuten ennenkin. Tosiasiassa he tällöin vetäytyivät puistoihin tai vuorille murehtimaan häpeäänsä "huonoina” uskonsotureina. Hyvin usein lopullinen johtopäätös oli se, että kuolema on parempi asia, kuin elämisen tyhjyys sen jälkeen, kun sitoutumisen napanuora yritykseen on katkennut.

 

Anna lisää palautetta! 

Kirjoita tähän tai lähetä tavallinen sähköpostiviesti o Pekka.Pihlanto@tukkk.fi

Kirjoita tähän nimesi:

..ja sähköpostiosoitteesi:

Tämä lomake menee sekä Pekka Pihlannolle että sivun pitäjälle Asko Korpelalle.

tai  viesti.

Asko Korpela 20010103 (20010103) o o AJK kotisivu