Pihlanto Pekka
Ihmismielet tietokoneen kovalevyllä?

Julkaistu: niin & näin filosofinen aikakauslehti 1/2001

Dosentti Sirkku K. Hellsten kirjoittaa postmodernin "minän" ontologisista seikkailuista eli etiikasta mediayhteiskunnassa (niin&näin 4/2000). Hän siteeraa eräitä melko hätkähdyttäviäkin tulevaisuuden visioita pohdiskellessaan eettisiä ongelmia nimenomaan virtuaalitodellisuuden näkökulmasta. Seuraavassa tarkastelen eräitä kirjoituksessa sivuttuja lähinnä amerikkalaisesta kirjallisuudesta lainattuja utopioita, jotka koskevat ihmistä virtuaalitodellisuudessa.

Erityisesti minua kiinnostavat ihmisen ja koneen väliset erot. Hämärtyvätkö todellakin joskus tulevaisuudessa kvanttifysiikan, molekyyli- ja bioteknologian sekä tietoteknologian ja muidenkin tieteenalojen kehityksen seurauksena fyysisen ja ei-fyysisen älyllisyyden rajat, ihmisen ja koneen erot? Kysymys on luonnollisesti tässä vaiheessa paljolti ellei täysin uskon tai epäuskon varassa. Hellsten näyttää pitävän tätä kehitystä ainakin jossakin määrin mahdollisena, sillä hän tarkastelee sen vaikutuksia eettisen ajattelun muutostarpeeseen. On tietysti monellakin tavalla hyödyllistä puida eettisiä ongelmia, joita tämän laatuisesta kehityksestä seuraisi. Näin voidaan arvioida uudesta näkökulmasta nykyiseen tilanteeseenkin liittyviä eettisiä normistoja ja uskomuksia sekä ehkä havaita muutostarpeita jo nyt. Itse haluaisin kuitenkin pohdiskella kriittisesti tällaisen kehityksen mahdollisuutta ja esittää näkökohtia, joiden valossa sitä voidaan pitää epätodennäköisenä. Nojaudun tarkastelussani Lauri Rauhalan esittämään h olistiseen ihmiskäsitykseen.

 

Kollektiivisen tajunnan tason 'minätön' superälykkyys

Ihminen itsekin muuttuu tulevaisuudessa esimerkiksi Hellstenin esittämään tapaan ikääntymisen ongelmiin tarjoutuvien ratkaisujen myötä, mutta yksilön kuolemattomuudesta ei tarvinne tulevaisuudessakaan huolestua. Ikuisen elämän ongelmaan on kuitenkin tarjottu ratkaisuksi elämää virtuaalitodellisuudessa ilman fyysistä kehoa. Hellsten toteaa, että virtuaalitodellisuus rikkoo mielenkiintoisella tavalla perinteistä dualistista ajattelumallia häivyttämällä osaltaan materian ja hengen, mielen ja ruumiin rajoja. Samalla se vie Daniel Dennetin kirjassaan Consciousness Explained (1991) mainitsemalta 'kartesiolaiselta teatterilta' pääroolin esittäjän, kun yksittäisten ihmisten tajunta sulautuu globaaliin tajunnanvirtaan, joka yhdistyy tieteis-teknisten keinojen avulla. Näin syntyisi "kollektiivisen tajunnan tasolla 'minätön' superälykkyys" kun mielet assimiloituisivat yhdeksi metatajunnaksi.

Kuten 'kartesiolaisen teatterin' pääroolin esittäjän katoaminen mielestäni hyvin osoittaa, tällainen metatajunta ei kuitenkaan olisi enää ihminen tai ihmisten koostuma - ilmeisesti minkään määritelmän mukaan. Holistiseen ihmiskäsitykseen viitaten aito tajunnallisuus ja siihen oleellisesti liittyvä minätietoisuus häviäisivät em. pääroolin esittäjän mukana. Samoin puuttuisi kehollisuuden myötä sellainen situaatio, jonka ihmisellä kehon aistit tavoittavat. Ilman kehon aistien apua kollektiiviseen tajuntaan ei todennäköisesti voisi syntyä uusia kokemuksia siis merkityksiä myöskään pelkästä virtuaalisesta situaatiosta. Yhtä kyseenalaista olisi, pystyisikö tämä virtuaaliolento kokemaan uudelleen kollektiiviseen maailmankuvaansa tallennettuja ihmisten kokemuksia? Tuntuu kuitenkin uskomattomalta, että ihmisen kyky kokea saataisiin siirtymään tietokoneen muistiin, sillä modernin aivotutkimuksen mukaan ihmisen tietoinen kokemus syntyy hyvin monen eri aivoalueen edustaman tiedostamattoman mekanismin samanaikaisen yhteis pelin tuloksena tavalla, jota ei ainakaan vielä täysin ymmärretä.

Mielestäni olisi jo loistava saavutus, jos ihmisten muistien sisällöt saataisiin kopioiduiksi esimerkiksi juuri ennen kuolemaa. Näin saataisiin kollektiivinen "tietosanakirja elektroniseen kirjahyllyyn", mutta se ei siellä jatkaisi ajatteluaan, vaan tarjoaisi passiivisena palvelujaan. Tästä syntyisi kyllä melkoisia eettisiä ongelmia, jos kunkin henkilön koko elämänhistoria salaisimpinekin ajatuksineen olisi käyttäjän saatavilla. Yleiseen kokemukseen viitaten moni varmasti kieltäisi aivojensa kopioinnin tai ainakin määräisi pitkäaikaisen käyttökiellon, kuten yleisesti tehdään henkilökohtaisten arkistojen osalta. Tämä vesittäisi paljolti kyseisen innovaation arvoa.

 

Yksittäiset mielet virtuaalimaailmassa oloaan jatkamassa

Hellsten toteaa edelleen, että vaikka jätettäisiin syrjään kollektiivinen "minätön" tajunta, pelkästään yksittäisten mielten siirtäminen virtuaalimaailmaan tuo uusia kysymyksiä - sekä vastauksia - moraalin alueelle. Mikäli "minät" voidaan kopioida tietokoneen kovalevylle päästään eroon mielen ja kehon rajoituksista. Jos näin todella kävisi, samalla epäilemättä ratkeaisi suuri osa niistä oikeudenmukaisuuskysymyksistä, jotka liittyvät resurssi- ja tilaongelmiin, kuten Hellsten toteaa. Hänen mukaansa tämä idea ei ole enää edes tieteisromaaneista haettu, sillä Hans Moravecin teoksessa Mind Children: The Future of Human and Robot Intelligence (1992) esitetään, että pian on käytettävissä tarvittava tekniikka ihmismielen siirtämiseksi tietokoneen muistiin samalla säilyttäen kopioidun "mielen" kokemus yhtenäisenä. Kuten jo edellä totesin, tätä on aihetta epäillä.

Hellsten siteeraa myös Jeff Zaleskia, joka on teoksessaan The Soul of the Cyberspace (1997) todennut, että koko luonnollinen maailma voitaisiin jopa vähitellen hylätä, jos ihmismielet voisivat jatkaa oloaan tietokoneiden ylläpitämässä virtuaalitodellisuudessa. Hellsteniä kiinnostaa lähtökohtansa mukaisesti, kumpi todellisuus olisi viime kädessä henkisempi ja "moraalisempi". Voidaan myös aluksi kysyä, miksi ihmiset yleensä haluaisivat hylätä luonnollisen maailman edes vähitellen, jos se nyt olisi joskus mahdollista, tai miksi yhteiskunnat tähän ryhtyisivät - diktaattoreita asia voisi tosin kiinnostaa. Hellsten viittaa väestöongelman ratkaisemiseen: kokonainen manner voitaisiin muuttaa biteiksi ja koko maapallon väestö mahtuisi työhuoneen nurkkaan. Tärkeä kysymys kuitenkin on, kenen työhuoneen nurkkaan? Siinäkin tapauksessa, että Zalenskin utopia voisi toteutua, tietokoneita ja tietokoneteollisuutta hoitavien ihmisten pitäisi kaiketi pysytellä kehollisina olioina luonnollisessa maailmassa. Tietokoneväen vaikutu svalta meidän jokapäiväiseen elämäämme on jo nykyisellään varsin suuri - kyseisessä utopiassa se olisi sietämätön. Koko tässä prosessissa eettiset ongelmat olisivat yli pääsemättömän vaikeita.

Ei-kehollinen olomuoto veisi ihmisyyden olennaisimmat piirteet

Hellsten muistuttaa kuitenkin aivan perustellusti, että ihmisen olemus ja kokemukset eivät ilmesty puhtaasti elektronisesta aivojemme aktiviteetista, vaan kemikaaleilla on myös oma osuutensa aivojen toiminnassa. Hän herättää kysymyksen, miten pelkän mielen säilyttäminen "elossa" digitaalisessa muodossa vaikuttaisi ihmisen käsitykseen itsestään, toisista ihmisistä, muusta maailmasta, jne. Paljon asioita jäisi näkemättä, ideoita keksimättä ja tunteita kokematta. Agentti, joka ei omaa fyysistä kehoa, joka tuntee tuskaa ja rappeutuu, ei voi tuntea myötätuntoa muita kohtaan. Tunteet ovat siis mielen toiminnan ja fysiikan yhteistyötä.

Tämä kritiikki on pitkälti samansuuntaista kuin edellä kollektiivisen tajunnan osalta esittämäni holistiseen ihmiskäsitykseen nojaava: ihminen on kokonaisuus, jonka kaikki ulottuvuudet - kehollisuus, tajunnallisuus ja situationaalisuus - tarvitaan kokemiseen, siis erilaisten merkitysten muodostamiseen. Jos yksi puuttuu tai toimii epätyydyttävästi, ihminen ei realisoidu aitona kokevana ihmisenä.

Kuten Hellsten toteaa, ei-kehollinen olomuoto vie meiltä ihmisyyden olennaisimmat piirteet, eli juuri ne ominaisuudet, jotka ovat keskeisiä moraaliselle toimijuudelle. Lauri Rauhala on eri yhteyksissä tähdentänyt ihmiselle ominaisten korkeampien merkityslajien oleellisuutta ihmisen reaalistumisessa, esimerkkeinä vaikkapa eettisyys, kyky pyhyyden ja kauneuden kokemiseen. Elektronisessa muodossa tajunnallisuus ei todennäköisesti voisi toimia ihmiselle tyypillisellä rikkaalla tavalla muodostaen ainakaan näitä ihmisen herkimpiä, tunnepohjaisia - ja tuskin mitään muitakaan - merkityksiä kun situationaalisuus merkitysten annon "kohteiden" sijaintipaikkana kutistuisi virtuaaliseksi ja kehollisuus aisteineen merkitysten "välittäjänä" tajunnan ja situaation kesken puuttuisi. On korostettava, että ihmisen tajunnallisuus ei operoi pelkästään eksaktilla tiedolla, vaan myös "pehmeä" arkitieto, tunteet, usko, luulo ja monet muut merkityslajit sikiävät tajunnan prosesseissa. Vaatii melkoista uskoa ajatella näiden tallentuva n kovalevylle tai sen kehitelmille.

Ongelmaa monimutkaistaa myös se, että ihmisen kokemisessa voidaan erottaa sekä psyykkinen että henkinen taso. Rauhalan mukaan psyykkinen on vaistonomaista kokemista, johon sanotaan eläimenkin kiistatta kykenevän. Henkinen on kykyä asettua ikään kuin itsensä ulkopuolelle arvioimaan ja punnitsemaan tekemisiään. Ilmeisesti ihmisen eettinen ajattelu perustuu juuri henkiseen kokemiseen.

Hellsten päätyykin seuraavaan holistisen ihmiskäsityksenkin valossa hyväksyttävään johtopäätökseen: "…'henkisyys' elämän tai todellisuuden elementtien kuvaajana edellyttää materiaalia ja ruumista. --- ilman yhteyttä fyysiseen maailmaan ja keholliseen olomuotoon edes "puhdas henki" ei etiikan näkökulmasta voi edustaa 'henkisyyttä.'" Hän huomauttaa lisäksi aiheellisesti, että digitaalimieli olisi edelleen fyysisen todellisuuden vanki, sillä ovathan tietokoneet materiaa ja siten alttiina tuhoutumiselle siinä kuin kehokin.

 

Ihmistajuntaa ei siis pystytä siirtämään tietokoneelle

Holistisen ihmiskäsityksen perusteella voidaan nähdäkseni yhteenvetona päätellä, että tajuntaa ei pystytä näillä näkymin siirtämään tietokoneelle siinä mielessä, että se täyttäisi ihmistajunnan tuntomerkit ja säilyttäisi sen toimintatavat: tietoisuuden itsestään ja olemassaolostaan sekä kyvyn ymmärtää eli muodostaa monipuolisia merkityksiä. Jos jotakin ihmistajunnasta pystytään siirtämään kovalevylle tai vastaavalle, se lienee vain passiivisia merkitysrakenteita, joista puuttuu elämä edellä kuvatussa mielessä. Siten näin saatu lopputulos ei käsittääkseni voi korvata kehollis-tajunnallis-situationaalista ihmistä, vaan toimia korkeintaan tätä avustavana tietovarastona tai robottina. On siten mitä todennäköisintä - ellei planeettamme tai ihminen tuhoudu - että ihmiselle tulee aina olemaan olemassa sekä "oikea", luonnollinen todellisuus että virtuaalitodellisuus, jotka normaali ihminen pystyy vaikeuksitta pitämään erillään toisistaan sekä käyttämään niiden yhdistelmiä hyödykseen ja huvikseen - valitettavasti myös muiden haitaksi.

Jos halutaan ennakoida jotakin ihmistä ja ihmiskuntaa positiivisella tavalla muuttavaa "uutta tietä", luulisin sen löytyvän Hellstenin lopuksi viittaamasta suunnasta eli ihmisen elämän eettisistä ja henkisistä ulottuvuuksista. Siten apu löytyisi ihmisen tajunnasta, mutta se ei olisi mahdollista ilman kehollisuutta ja situationaalisuutta. Syy uuden etsintään juuri tekniikan ja kovien tieteiden kautta materiaalisin ratkaisuin saattaa olla se, että etsijöiltä on aito ihminen kadoksissa. Tieteen ja tekniikan saavutuksia ei tule vähätellä, mutta ne on mielestäni syytä nähdä realistisesti omalla paikallaan ainutlaatuisen henkisen ja toivottavasti yhä henkistyvän ihmisen apuvälineinä - ei ihmisen korvaajina, eikä hänen kanssaan voitollisesti kilpailevina ihmismäisinä olioina.

Pekka Pihlanto professori Turun kauppakorkeakoulu

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20030519 (20030519) o o AJK kotisivu