Pihlanto Pekka
2. Siljan murhe ja Toistalon perheidylli

Julkaistu Vakka-Suomen Sanomissa 18.5.2001 2. Siljan murhe ja Toistalon perheidylli

 

Herras-Manta, hukkasilmä ja kiusankappale

Lisää väkeä marssitetaan mukaan. Herras-Manta, tämän naapurit Vainionperän Heikki ja hänen Karoliinansa sekä Härmälän Herman "valpas mies, jolla oli päänsä ja silmänsä mukana siellä, missä hän itsekin liikkui". Herman pääsee taas puhumaan pitkästä aikaa ihmisten kanssa, ja vihjailee pilanpäiten mainittujen kolmen naapuruksen kuuluvan samaan seurueeseen. Tämä on sopimatonta, sillä Herras-Manta oli maailman lapsia ja suruttomia, kävi tansseissakin kuten nuoremmat. Niinpä Karoliina, niin kuin Heikkikin "pudotti kadotti Herras-Mantan hukkasilmänä ja olemattomana seurasta ja kananmarssin kinteriltä". Heikki toteaa varmistukseksi: "Kahden vaan ja enempää paitsi me tulemme kyykimme synteinemme, kun ei useampia ole ja yksikseen niemessä asutaan". Synnit viittaavat epäilemättä Herras-Mantan elämäntapaan.

 

Itsellä ei ole lapsen itikkaa tuvassa

Tämän kaiken lopultakin harmittoman torailun jälkeen tarinan sävy muuttuu täysin, kun paneudutaan naimattoman Isontalon Siljan polttavaan ongelmaan, ei-toivottuun raskauteen. Mattssonin Marjaana ja Herras-Manta alkavat juoruta Siljasta ja Pukkilan Verneristä. Marjaana supattaa: "Ei Pukkilassa miniöitä Isontalon tyttäristä katsota, ja mitä Verner lystäileekin, niin isäpapa sanoo, kun tosi vuoro tulee: tämän sinä nait, mutta tyhjät kaupat jätät". Marjaana kadehtii Siljan tilaa kun "itsellä ei ole lapsen itikkaa tuvassa". Myös Mantan "kieli pisti myrkkyjänsä, koska kateus kaiveli ja oma nuoruus mennyttä." Kilven ihmiset ovat usein raadollisia.

 

Surraan sitte, kun se päivä tulee

Akkojen puheet tulevat Siljankin korviin ja hän oivaltaa: "Siis nyt olivat jo muutkin ja vieraat silmät huomanneet sen, mitä itse pelkäsi ja mitä ei kotona aavistettu." Verner oli Siljan raukkamaisesti jättänyt ja tämä sai yksin murehtia asiaa. Silja kokoaa lopulta itsensä: "Surraan sitte, kun se päivä tulee, mutta nyt ei näytetä mitään!" Hän päättää mennä illalla lypsyn jälkeen uskoutumaan ja lohdutusta saamaan kummitätinsä Metänkylän Agatan mökkiin.

 

Onnellinen Väinö ja kirjailija pikkupoikana

Lomalle laivaltaan saapunut Toistalon kapteeni taluttaa nuorinta poikaansa Väinöä, "joka nyt kolmivuotiaana ja omavaraisesti astelevana isänsä vesana paaperteli saman isänsä vieressä, jolle vielä vuosi sitten ja kaksivuotiaana oli äidin sylistä jokellellut tietämättömiä hyvästejänsä." Väinö ihmettelee: "Kuinka riittää maailmassa jokaiseen koivuun noin paljon lehtiä suvisin". Väinöllä oli surku Siljaa: "sydäntä puri murhe siitä, että Siljalla ei ollut yhtä hyvä olo kuin hänellä, joka oli onnellinen ja joka käveli isän vieressä ja jolla oli uudet vaatteet." Kirjailija tavoittaa taitavasti lapsen näkökulman.

Toistalon vanhemmat veljekset Albert ja Anton, "kummallakin yllään vastuutiset tuliaispuvut" esitellään seuraavaksi. Albert on kirjailija itse. Pahantapainen Aku heittelee tiellä kiviä, mutta Albert estää nuoremman veljensä Antonin vastaavat aikeet. Albert on kymmenvuotiaaksi jämpti poika. Hän ihmettelee itsekseen Akua: "kuinka erilainen oli kukin ihminen, itse ja muut".

 

Kapteenska-äidin auktoriteetti ja isän turvallisuus

Äidin ei ole tarvinnut Albertia juurikaan edes käskeä. Hän on yleensä huomannut jo äidin katseesta, milloin ilonpito on menemässä liiallisuuksiin. Äidillä oli auktoriteettia muidenkin suhteen. Tuvassa hiljenivät turhat hörinät kun tupakamarin ovi äkkiä avautui ja kapteenska astui tupaan. Ei tarvinnut äidin korottaa ääntään. Albert ihmetteleekin: "Mistä oli äidillä tuo hänen malttinsa, joka oli sekä leppeä että ehdoton, hellä ja hellittämätön, ja joka sekä velvoitti että auttoi ja käski ihmisen olemaan parastansa?" Onnistuneen kasvatustyön tulokset näkyvät poikien käytöksessä. Aku on täysin vastakkainen esimerkki: puree, jos rangaistaan, ja kiroo, jos torutaan, nimittää äitiään ämmäksi kotona, kun ei ole halu totella.

Katsellessaan Väinöä taluttavaa isää Albert ihmettelee: "Mikä turvan ja turvallisuuden uho isässä olikaan? Luja oli isä kouraltaan ja nopea tarttumalta. Mutta mistä oli isällä miessävyn ohella se sulan kilo silmissä ja hyvän tahto posken muhoissa? Mies laatuisa kätellessä, mutta kynteväkin käpäliltänsä, jos lakeus ymmärretään lampaudeksi. Isähän oli näin tuoreiltansa ja kotio palanneena hilpaa kauttaaltaan, mutta kotona vasta oikein valloillaan, kujeseppä päivät päästään." Isä osoittautuu siis omalla tavallaan täydelliseksi Albertin silmissä. Tarkkaa, mutta ehkä vähän puolueellista ajattelua nyt kun isä on taas kotona, pitkään poissa oltuaan.

Vaellus jatkuu kauniin luonnon keskellä. Väkeä lappaa koko ajan lisää jonoon, jossa on "Lahdenperä kärkimiehenä parasta puhtiansa painamassa." Pikkupojat heittelevät kilpaa kiviä puiden latvojen yli ja tytöt kirmailevat käsikynkässä poikia vilkuillen. Lahdenperän vanha tarhapiika Fiia sentään paheksuu tyttöjen menoa mielessään: "Tuommoinen päätön teerenpeli ja poohakoiminen selvillä aamupuolipäivillä julkisella pyhätiellä kirkkoon kävellessä, ymmärtäkööt sentään hävetä!"

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle tähän

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi tähän

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20010523 (20010523) o o AJK kotisivu