Pihlanto Pekka 
5. Kilpailuhenkeä ja ihmiskohtaloita

Julkaistu Vakka-Suomen Sanomissa 8.6.2001
 

Täi ui tervassakin ja sätkii käpälöineen 

Viimeisen soutajien vaihtopaikan kohdalla Langholman kirkkopaatti pyrkii Kihlakunnan ohi. Lahdenperä hermostuu sillä hän "peräsimessä pahimmin tunsi paatin kunniat ruumiissaan." Hän vertaa väkensä soutamista lusikan lipomiseen köyhän talon hernevadissa, missä on yksi papu liemessä - ja letkauttaa: "Täi ui tervassakin ja sätkii käpälöineen, mutta Kihlakunta makaa meressäkin ja veden silkoissa laiskana kuin lehmä tarhakasoillaan!" 

Vähitellen Kihlakunta pääsee soutajien vaihdon jälkeen vauhtiin. Vähäntalon pikku-Fiinukin nousee joka vedolla melkein pystyyn ja seisoalleen, jotta olisi täysihmisen veroinen paikallaan. Samoin Herras-Manta ja Iso-Vileeni - "milläs pelillä ja missä vuorovaihtojen vilinöissä nämä kaksi olivatkin asettuneet samalle piittapenkille ja vieriviereen yhteen airoon - kimpaisivat nyt kuin ampiaiset airon varressa". Aikaisemmin Manta oli liponut airoineen kuin olisi lusikkaa liikutellut kahvikupin liemissä. 

Lopulta "takana jo ja väsyneenä vanavesissä seurasi Langholma". Aina vilpas Heisala - mies, jota haukuttiin Heisalaksi, mutta muuttikin nimensä virallisesti Heisalaksi - tuumiskeli vielä asiaa voitettujen puolesta sekä päästeli ilon uumahihnaa reiän väliä löysemmälle: "Tuil, oil, ja mein, niinko entise' piika' ylk'mies, sanos Menola Miko rikkaudestas, ko lehmäs ol' myyn, rahas juon ja tyhjä kukkaroas kääntel'." 
 

Pientä paatin pirpanaa kuin mäkäräistä suviehtoossa 

Kirkkorannan lähestyttyä alkaa näkyä muitakin. "Kymmeninä nimittäin olikin nyt jo venettä, tulevaa ja saapuvaa näkyvissä kaikilta rannoilta. Laahusta siis oli, pientä paatin pirpanaa kuin mäkäräistä suviehtoossa." 

Heisalan puhetulva jatkuu hänen tunnistaessaan muissa veneissä tuttuja. Friisilän lihavan eläkkeellä olevan lehtorin "paatin perä laahaa niin matalalti meressä, ikäänkuin olisi isonuotta lahnasaaliineen lastattu piitoille." Lehtori on "mukava äijä ja niinkuin joku meistä, vaikka koulu-opit käynyt ja kruunun panksuunissa, ja saa rahaa neljä kertaa vuodessa ilmaiseksi ja elää huilaa kuin porsas pahnoissaan." 
 

Kun Matti puree mälliä, siinä tulee surku mälliä 

Ennen kuin Heisala ehtii, Hermanni aloittaa juttunsa Sillanniemen Matista, joka punnasi airoissaan Kihlakunnan liepeillä neljäkymmentä vuotta vanha vihkimäjakku niskassaan: "Kun Matti puree mälliä, siinä tulee surku mälliä!" 

Matti oli kerran soutanut kutupaattinsa päin Langholman Arpaa. Paatti joutui Arvan perässä hinattavan veneen alle. Matti vaipui välillä meren upiin, mutta pian hän istui hajareisin kaatuneen paattinsa kölipuulla mälli suussa. "Mitäs minä paattiani olisin jättänyt tuuliajolle ja ihmisten kiusaksi?" oli Matti selittänyt. Mikä tärkeää, silakka-astia oli piitan alla pystyssä ja kalat kaikki säilössä. "Nuokin oli vietävä Pappilaan ja toimitettava perille, koska ovat tilanneet", Matti selitti. "Visapuu on visapuuta, eikä se liotettunakaan luontoansa muuta", hörähtelee Hermanni. 
 

Matti kastui toisenkin kerran Ströömissä 

Matti veti kerran kelkalla joulujauhoja kotiinsa. Syysjäät ovat sitkeitä, mutta "eivät ne kuitenkaan pihkaa ole ja rajattomiin veny", joten jää petti. "Matti oli Mattia tälläkin kertaa meressä, piippunsa hän piti hampaissaan, sillä hän muisti, että se oli sytytetty, ja toisen kouransa kelkan korvassa, sillä säkkinsä hän tiesi surratuksi kelkan lautoihin, ja toisen kätensä kynnet hän oli saanut isketyksi jään syrjään." Sieltä hänet pelastettiin kelkkoineen. "Kas hemmettiä kun sammutti piipun!" oli Matin ensimmäinen sana. Lapsena Matti eli kuusi viikkoa metsässä marjoilla, kun äiti oli uhannut, että kuuteen viikkoon hän ei anna liemiruokaa, ellei Matti opi nuolemaan lusikkaansa puhtaaksi aterian jälkeen. Visapuuta tosiaan! 
 

Silja ja Filadelfian prinsessa 

Hilpeän tarinan jälkeen vakavoidutaan. Silja huomaa Sysilän Miljan, Filadelfian prinsessaksi joskus kutsutun, soutavan yksin. Vanha Agata muistelee Miljan kohtaloa. Miljan kymmenen vuotta odottama lapsuudentoveri Hurja-Riku palasi meriltä ja piti tuliaistanssit Ylistalossa. Rikun tunteettomuus paljastuu lukijoille jo hänen kehaistessaan poikavuosien tovereilleen: "Minä olenkin se poika, joka en elämässäni ole kahta satamanväliä saman laivan hajuissa seilannut, enkä itseni jättämää tytöntainta toista kertaa käsivarsiini sulkenut." Tuliaistansseissa Milja ja Riku tanssivat hurmioituneesti Huima-Hannun valssin. Tämä jäi Miljan viimeiseksi tanssiksi. Riku palasi merille ja oli lähtiessään puhellut, että ties´ nähdäänkö häntä näillä nurkilla maailmaa enää koskaan. Milja jäi kantamaan lyhyen suhteen tulokset. Hänet tuomittiin neljäksi vuodeksi kehruuhuoneelle vastasyntyneen lapsensa hukuttamisesta, vaikka itse kertoi jäihin pudonneensa. 
 

Vanhan Agatan hyvyys 

Agata arvaa Siljan tuskaiset ajatukset tämän tajutessa oman ja Miljan kohtalon samankaltaisuuden. Agata päättää hakeutua maihin päästyä Miljan kanssa puheisiin, ja Siljan hän kutsuu luoksensa ehtoosti. "Me vanhat, emme me muuta jaksa, mutta ymmärtää me voimme, koska tiedämme!" Agatan loppuhuokaisukin on lohdullinen: "Ja kaikki myrskytkin asettuvat kuitenkin kerta ja korkeinkin aalto kaatuu harjoiltansa." 

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle tähän

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi tähän

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20010611 (20010611) o o AJK kotisivu