Pihlanto Pekka 
Tieteen luotettavuudesta ja moraalista

Julkaistu Kanavassa No 8 Marraskuu 2001 

Tieteen luotettavuus on viime aikoina yhdistetty julkisuudessa esiintyneisiin väärinkäytöksiin. Samalla on herätty kysymään, onko tiede yleisesti ottaen luotettavaa. On totuttu ajattelemaan, että "tieteen viimeisin sana" on totuus ja siten luotettava. Kaikki on kuitenkin suhteellista tässäkin. Tieteen tulokset eivät yleensä - jos koskaan - ole lopullisia totuuksia vaan ainoastaan väliaikatietoja: lopullisia tuloksia on siis vähän tai ei lainkaan. Tieteessä sovelletaan erilaisia pelinsääntöjä eli lähestymistapoja. Vanhin ja tunnetuin näistä on luonnontieteen lähestymistapa, jota käytetään muissakin kuin luonnontieteissä. Toista voitaisiin kutsua sosiaali- tai ihmistieteelliseksi lähestymistavaksi. 
 
 

Tulosten luotettavuus on suhteellista

Luonnontieteen menetelmin saavutetut tulokset vaikuttavat luotettavammilta kuin ihmistieteen, sillä ne ovat usein numeerisia. On kuitenkin muistettava, että luonnontieteenkin menetelmissä ihmiset valitsevat tutkimusaiheet, kysymyksenasettelut ja metodit sekä mahdolliset koeasetelmat. Ihmisiä sosiaalisina, psykologisina ja organisatorisina ilmiöinä tutkivan ihmistieteen laadulliset tulokset ovat kuitenkin vieläkin suhteellisempia kuin luonnontieteellisen, mutta silti parhaimmillaan hyödyllisiä ja mielenkiintoisia kaikessa syvällisyydessään. 

Luotettavuus on siis suhteellista, mutta tutkimusta ja sen tulosta voidaan pitää luotettavana, kunhan kullekin lähestymistavalle ominaisia pelinsääntöjä on tarkasti noudatettu. Tutkimustulokset eivät oikeinkaan suoritetuissa tutkimuksissa tosin ole välttämättä yksiselitteisiä, ja eri tutkijat saattavat saada samaakin kohdetta tutkiessaan keskenään ristiriitaisa tuloksia. Syyt tähän ovat moninaiset, mutta yleisesti ottaen ristiriidat johtuvat eroista tutkimusasetelmissa, metodeissa ja niiden yksityiskohdissa, empiirisissä aineistoissa jne. Ajatellaanpa vaikkapa tupakan ja keuhkosyövän välistä yhteyttä koskevia tutkimustuloksia. Koska asiaan liittyy erittäin suuri taloudellinen intressi, kiistely on jatkunut hyvin pitkään. Tuoreempi esimerkki on matkapuhelimen mahdollisesti aiheuttama terveysriski, josta ei varmaankaan ole vielä sanottu viimeistä sanaa. 
 
 

Tieteellinen vilppi: mutkia oikaistaan

Oman lukunsa tieteen luotettavuudesta puheen ollen muodostaa tieteellinen vilppi eli tutkimuksen tekemiseen ja sen tuloksiin liittyvät väärinkäytökset. On mahdollista, että tutkimusprosessissa on "oikaistu mutkia" ja tai tuloksia suorastaan väärennetty. Miksi ihminen tekee vilppiä, on yleinen eettinen kysymys. Sitä vai tapahtuu silloin tällöin kaikilla inhimillisen toiminnan alueilla - tiede ja hiihto mukaan lukien. Ihmiset ovat kunnianhimoisia ja joillakin yksilöillä menestyksestä on muodostunut pakkomielle. Kun omat kyvyt eivät riitä tai epäonni vaivaa tutkimuksessa, saatetaan sepittää kaivatut ja sopivat tulokset, tai jopa varastaa ne muilta tutkijoilta. Näin tutkija toivoo saavuttavansa tavoittelemansa kunnian ja mahdollisen taloudellisen hyödyn, jotka muutoin jäisivät saamatta. On kuitenkin mahdollista, että vilppi paljastuu, kuten ns. Öhmanin tapaus osoitti. Siinä lisensiaatintyön tekijä keksi itse empiiristä aineistoa, eli sepitti haastatteluja ja loi paperilla "virtuaalisia" haastateltavia. 

On vaikea sanoa, onko tieteellinen vilppi lisääntymään päin, mutta asiasta kuitenkin puhutaan nykyisin aikaisempaa enemmän. Mikäli se todella on lisääntynyt, eräänä syynä saattaisivat olla tutkimuksen ja yliopistojen suuret ympäristömuutokset. Kiristynyt kilpailu niukkenevista resursseista, tulosohjaus ja näihin kytkeytyvä ulkoisen rahoituksen määrän lisäämisen vaatimus ovat tällaisia tekijöitä. Yliopistomaailma ei ole enää sellainen "lintukoto" kuin se joskus oli. Nykyisin odotetaan ja vaaditaan yhä nopeammin ja enemmän tuloksia. Nämä ovat suorastaan rahoituksen saamisen edellytyksiä niin tutkijan kuin yliopistonkin tasolla. Tällöin kiusaus pelinsääntöjen rikkomiseen voi muodostua aikaisempaa suuremmaksi. Tutkijat eivät liene tässä mielessä maastohiihtäjiä kummempia. 
 
 

Ulkoisen rahoituksen väärinkäytökset

Erityisesti valtion budjetin ulkopuolelta tulevaan ulkoiseen rahoitukseen on liittynyt julkisuudessa suurta huomiota herättäneitä väärinkäytöksiä, joita tutkitaan rikoksina. Eniten julkisuutta ovat saaneet suurten tutkimushankkeiden rahoituksessa havaitut väärinkäytökset. Näissä tapauksissa yliopistojen ulkopuolelta hankitusta rahoituksesta on "säästynyt" jopa kymmeniä miljoonia markkoja yksityisiin tarkoituksiin, jolloin paitsi yliopisto, myös verottaja on jäänyt nuolemaan näppejään. Kyseinen toiminta on merkinnyt sitä, että esimerkiksi yliopistollisen sairaalan laitteita, henkilökuntaa ja muita resursseja on käytetty korvauksetta tutkimushankkeen toteuttamiseen. Yliopisto- ja sairaalaorganisaatiolla ei ole ollut käytettävissään tarvittavaa kustannuslaskentaa, jonka avulla kustannuksia olisi voitu kohdistaa hankkeelle ja laskuttaa tutkijoilta. Organisaatioissa ei ole myöskään ilmeisesti ollut henkistä valmiutta puuttua asiaan. 

Ei ole aina helppoa sanoa, missä määrin jokin tarpeellinen toimenpide aiheutui juuri tekeillä olleesta ulkoisesti rahoitetusta tutkimuksesta. Esiintyy varmasti paljon tapauksia, joissa tutkimushanke saa tarvitsemaansa tietoa aivan tavanomaisen hoidon tai muun toiminnan sivutuotteena, jolloin kustannusten jakaminen tutkimushankkeen ja organisaation kesken on todella ongelmallista. Eri asemassa ovat pelkästään tutkimuksen tarpeista lähtevät kokeet, toimenpiteet sekä informaation kerääminen ja sen käsittely. Ne pitäisi yksiselitteisesti rahoittaa tutkimushankkeeseen saaduilla varoilla. Silloin kun näin ei ole menetelty, on syyllistytty yliopistojen resurssien väärinkäyttöön. 

Virheelliseen menettelyyn näyttää osittain myötävaikuttaneen se erityisesti yhdysvaltalainen käytäntö, jossa rahoitus tulee sekkinä tutkimusprojektin johtajalle, jolloin yliopisto ei tiedä rahoituksen saamisesta välttämättä mitään. Rahoittajat eivät ole ehkä välittäneet rahojensa kohtalosta, kun luvatut tutkimustulokset on saatu. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tutkimushankkeiden ja organisaatioiden kustannuslaskenta lienee paljon paremmassa kunnossa kuin meillä on tähän asti ollut. Siksi rahoittajat eivät ole ehkä voineet kuvitella, että sovellettu käytäntö saattaisi johtaa väärinkäytöksiin ja varojen ohjaamiseen yksityisille tileille ja yksityiskäyttöön. 
 
 

Pelinsääntöjä kehitellään

Nyt ollaankin kehittelemässä selviä pelinsääntöjä tutkimuksen ulkoisen rahoituksen käytölle. Opetusministeriö suuntasi jokin aika sitten yliopistoille kyselyn ulkoiseen rahoitukseen ja henkilökunnan sivutoimiin liittyvistä järjestelyistä. Eräät juristit tosin arvostelivat kyselyä ja sen toteutusta siitä, että sen lopputulos muistutti yksikköjen johtajilta vaadittavine allekirjoituksineen kuulustelupöytäkirjaa. Ehkä tässä toimenpiteessä oli tiettyä ylireagoinnin makua, mutta vallitseva tilanne huomioon ottaen sen toteuttaminen oli ymmärrettävää. 

Joka tapauksessa yliopistot, ja varsinkin ne, joissa tehdään huomattavaa toimeksiantotutkimusta ulkopuolisille tilaajille yliopiston laitteilla ja muilla resursseilla, joutuvatkin nyt kehittämään uusia laskentajärjestelmiä ja toimintaperiaatteita. On myös määriteltävä entistä selvemmin, mikä rahoitus on henkilökohtaista apurahaa ja mikä kuuluu yliopistolle. Myös rahavirtojen ohjaus yliopiston ja tutkijan omistaman yhtiön välillä vaatii selkeyttämistä. On sattunut tapauksia, joissa yliopiston virassa olevan tutkijan työaikana kehittämä keksintö on siirretty korvauksetta tutkijan omistaman yhtiön nimiin ja käytetty siellä tulojen ansaintavälineenä. Koska ulkoisen rahoituksen hankinta ei kuulu professorien työtehtäviin, ollaan myös luomassa tästä toiminnasta maksettavan korvauksen määräytymisperiaatteita. 

On syytä toivoa, että sattuneet valitettavat yksittäistapaukset saavat kaikki osapuolet ryhdistäytymään ja teroittamaan eettistä asennoitumistaan rahan käyttöön. Tässä suhteessa esimerkiksi paljon puhuttu "aivojen vuosikymmen" ilmeisesti epäonnistui. 

Pekka Pihlanto 
laskentatoimen professori 
Turun kauppakorkeakoulu 

 

Palautetta 

Tarja Laitalainen: Muita Vilppejä.-

Tarja: 

Näennäistutkimus on eräs kilpailun myötä lisääntynyt vilpin muoto, jossa tehdään tutkimusta "varman päälle" vailla tie- teellistä haastetta. Pitäisikö erottaa käsitteet tutkimus ja tieteellinen tutkimus? Ansioiden paisuttelu CV:ssä, jossa vakiintuneet termit saavat uusia tulkintoja. Monitieteinen tutkimus, jossa esimerkiksi valmistetaan jokin malliaine synteettisesti ja valmistaja vaatii nimensä kaik- kiin julkaisuihin, jossa tätä ainetta käytetään. Näitä ke- mian - lääketieteen tutkimuksia on olemassa ja periaatteessa kemistin ei pitäisi olla julkaisussa lainkaan, sillä yhdis- teen voisi teettää kaupallisessa synteesilaboratoriossa - eiväthän Aldrich tai Sigmakaan vaadi nimeään tekijöiksi jul- kaisuun.


 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle tähän

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi tähän

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20020111 (20011105) o