Pihlanto Pekka 
Optiomaailma yllätti


Julkaistu Tilintarkastus-Revision -lehdessä 6/2002
 

Johdon moraali olikin heikoin lenkki

Yritysjohdon optiot ovat herättäneet meillä keskustelua ainakin neljän vuoden ajan. Kriittinen keskustelu käynnistyi suurten optiovoittojen tultua julkisiksi. Kritiikkiin vastattiin optioiden puolustajien taholta vetoamalla siihen, että optiot sitouttavat johtajat yritykseen ja motivoivat heitä toimimaan omistajien edun mukaisesti. Kansanomaisempi perustelu optioiden käytölle oli, että omistajat saavat antaa johtajille mitä parhaaksi näkevät, ja samalla kritiikki kuitattiin kateudesta johtuvaksi. Tähän vastattiin viittaamalla optioita tavoittelevien johtajien ahneuteen. On mielenkiintoista, että yleensä rationaalisena pidettyä rahoitusmaailmaa koskevaan keskusteluun ilmestyivät nämä tunnetason käsitteet. Kumpaakaan ei rahoitusteoria sellaisenaan tarkastele. 
 
 

Sitouttava vaikutus kyseenalainen

Viime aikoina optiomaailma on tarjonnut suuria ja pieniä yllätyksiä, jotka osoittavat että optiot eivät olekaan kaikin puolin terve palkitsemistapa. On alkanut esiintyä yhä enemmän esimerkkejä siitä, että optioiden hyvät tarkoitukset eivät välttämättä toteudu. Optioiden sitouttava vaikutus on kyseenalainen ainakin niissä tapauksissa, joissa johtaja saa niin suuren optiovoiton, että hänen ei tarvitsisi tehdä työtä rahan ansaitsemiseksi enää päivääkään. Koska johto usein jää tehtäviinsä tällaisissakin tapauksissa, johtajan työssä täytyy olla muitakin motivoivia tekijöitä kuin raha - toisin kuin optioteoreetikot näyttävät olettavan. 

Eräät eläkkeellä olevat yritysjohtajat ovatkin todenneet, että he eivät olisi tarvinneet erityiskannusteita, vaan työt tehtiin normaalipalkalla parhaan kyvyn mukaan yrityksen menestymiseksi, mikä koitui tietysti omistajienkin eduksi. Heillä ei olisi ollut mahdollisuuksiakaan enää parantaa työsuorituksiaan vaikka ylimääräisiä kannusteita olisi tarjottu. Optioajattelu antaakin hieman oudon kuvan johtajien työmotivaatiosta: he tarvitsevat erityiskannusteita ryhtyäkseen tosissaan tekemään töitä, joihin heidät on palkattu. 

Ainakin Yhdysvalloissa tilanne karkasi sellaiseksi, että kun kaikki merkittävät yritykset tarjosivat optioetuja, ei mikään voinut olla ilman: syntyi yritysten välistä kilpailua parhaista optiosopimuksista. Tämä oli varmasti johtajien etu, mutta ei niinkään omistajien. Sitouttamisen laita on tällaisessa ympäristössä kyseenalainen, kun kilpailija voi milloin tahansa ostaa pelkästään rahaan tuijottavan homo economicus -johtajan nykyisen työnantajan tarjoamaa houkuttelevammalla optiosopimuksella. 
 
 

Omistajien etu?

Omistajat saavat luonnollisesti palkita johtoa miten parhaaksi näkevät, mutta omistajien todellinen tahto ei välttämättä pääse aina esiin. Varsinkin Suomessa pörssiyhtiöiden hallituksia miehittävät omistajien edustajina usein toisten pörssiyritysten johtajat. Tällöin tietty sisäpiiri saattaa jakaa etuja toisilleen, kuullen lisäksi ehkä vain joidenkin hallituksessa edustettuina olevien suursijoittajien ääntä. Näilläkin kynnys johdon optiohalujen torjuntaan tai kohtuullistamiseen saattaa edelleenkin olla suurehko, vaikka ajattelutapa onkin viime aikoina hieman muuttunut. Ei haluta luoda kriisiä tai huonoa ilmapiiriä, jota johdon pyrkimysten torjuminen merkitsisi. Kyllä eräs optioiden käytön todellinen syy näyttääkin olevan se, että johtajat haluavat rikastua niiden avulla ja myös kykenevät ajamaan itselleen anteliaita optiosopimuksia: se ottaa, joka pystyy. 

Myös väite, jonka mukaan optiot saavat johtajat toimimaan omistajien edun mukaisesti, on ongelmallinen. Pörssiyhtiön omistajat eivät ole homogeeninen ryhmä. Keiden edun mukaiseen toimintaan optioiden pitäisi houkutella: lyhyen vai pitkän aikavälin sijoittajien, piensijoittajien vai institutionaalisten suursijoittajien? Eräs vastaus näyttäisi olevan: niiden, jotka onnistuvat myymään edullisesti hankkimansa omistuksen samalla hetkellä kuin johtajat realisoivat voitokkaasti optionsa. 

Vaikka siis puhutaan omistajien edun ajamisesta, optiot houkuttelevat usein juuri spekulanttien eli yritykseen sitoutumattomien "pikaomistajien" etujen mukaiseen toimintaan. Pörssikurssithan sahaavat edes takaisin ja korkea kurssi optioiden lunastushetkellä ei suinkaan merkitse pysyvää hyvää tai edes kohtuullista kurssitasoa hiukankaan pitemmällä aikavälillä. Vaikka osakemarkkinat palkitsisivatkin aivan oikealla tavalla johdon tekemät panostukset pitkällä aikavälillä hyvää tulosta tuottaviin hankkeisiin, epävarmuus on suuri. Tunnetusti pörssikurssit "palkitsevat" ainakin hetkellisesti kovin monenlaatuista kehittämistä ja myös vain sellaiselta näyttävää toimintaa. 

Mikä on ylimmän johdon vaikutus menestykseen ja kurssinousuun? Optiot perustuvat ajatukseen, että nimenomaan yrityksen ylin johto saa toiminnallaan aikaan tulokset ja kohoavan kurssikehityksen. Usein kurssit kuitenkin kohoavat suhdannekehityksen myötä melkeinpä automaattisesti, jolloin optiovoitot tulevat ilman johdon erityisen aktiivista myötävaikutusta, kunhan johto vain ei tee tätä tyhjäksi taitamattomalla toiminnallaan. Optiosopimuksiin voitaisiin tietysti liittää ehto vain toimialan keskimääräistä paremman kurssikehityksen palkitsemisesta tai leikkuri tolkuttomien voittojen estämiseksi. Niin kauan kuin johto itse osallistuu optiosopimustensa valmisteluun tai ainakin pääsee siihen ratkaisevasti vaikuttamaan, tilanne ei kuitenkaan korjaantune. Kuten edellä viitattiin, yhtiön hallitus ei ole välttämättä niin riippumaton toimivasta johdosta kuin osakeyhtiölain pykälien valossa usein kuvitellaan. Jos vielä esimerkiksi hallituksen puheenjohtajakin palkitaan optioilla, palkitsemisjärjestelmästä tulee lähes varmuudella liian helposti palkitseva. 

Optiokritiikki on kohdistunut myös siihen, että optioajattelussa ei tunnusteta juurikaan muiden henkilöstöryhmien kuin ylimmän johdon ponnistelujen synnyttävän positiivista tulosvaikutusta - ainakaan siinä määrin, että palkitseminen olisi paikallaan. Varsinkin Pohjoismaiden tapaisissa kansalaisyhteiskunnissa tällaisella ajattelulla, jonka mukaan henkilöstö nähdään vain korvattavana resurssina, on kielteinen vaikutus henkilöstön yhteishenkeen. Sanotaanpa kritiikin perustuvan kateuteen tai oikeudenmukaisuuden vaatimukseen, ylisuurten optiovoittojen seurauksena voi syntyä motivaatio-ongelmia palkitsematta jääneen henkilöstön piirissä. Samoin saattaa esiintyä häiriöitä työmarkkinoilla esimerkiksi ylimitoitettujen palkkavaatimusten muodossa. Nämä seuraukset eivät ole osakkeenomistajienkaan edun mukaisia. 
 
 

Houkutus ylisuureen riskinottoon

Esiin tulleet investointi- ja kirjanpitoskandaalit ovat tuoneet optiokeskusteluun aivan uuden, entistä painavamman eettisen ulottuvuuden. Optiot näyttävät saaneen eräät yritysjohtajat paitsi toimimaan ajallisesti lyhytnäköisesti, myös ottamaan ylisuuria riskejä. Soneran umts-kaupat voidaan nähdä esimerkkinä tästä riskinottovaikutuksesta. Entistä enemmän on myös alkanut esiintyä kannattamattomiksi osoittautuneita yritysostoja. Usein niiden keskeisenä motiivina lienee ollut positiivisen viestin lähettäminen osakemarkkinoille. Alkuun tämä motiivi on ehkä toteutunutkin, mutta myöhemmin yrityskokonaisuuden kannattavuus onkin usein laskenut. 

Kun todella suuret optiovoitot ovat näköpiirissä, johtaja saattaakin joutua ylivoimaiseen kiusaukseen ottaa riskejä, joihin ei normaalisti uskaltaisi, eikä haluaisi sitoutua. Asetelmaan kuuluu, että riskin negatiivisen puolen toteutuessa johtaja menettää vain odottamansa optiovoiton - mikäli virheinvestointi paljastuu ennen optioiden laukeamista - ja lisäksi maineensa sekä työpaikkansa. Taloudelliset tappiot jäävät osakkeenomistajien, työntekijöiden ja yhteiskunnan kannettaviksi. Tällainen riskinottotilanne on epäilyksittä epäsymmetrinen. 

Epäasiallisena voidaan pitää sellaistakin menettelyä, jossa kurssinlaskun seurauksena arvottomiksi käyneet optiosopimukset korvataan uusilla ja johdon kannalta edullisemmilla. Tämäkin tapaus edustaa varsin epäsymmetristä ajattelua. Kurssinlaskua ei näissä tapauksissa ilmeisesti mielletä johdon toiminnasta johtuvaksi, vaan syy pannan vaikkapa oikullisten markkinavoimien tiliin. Sen sijaan kurssinlaskua melkein aina seuraava nousu katsotaankin johdon ponnistelujen tulokseksi ja nimenomaan palkitsemisen arvoiseksi. Vaikka johto todellisuudessa myötävaikuttaisikin ponnistuksillaan joltakin osin nousuun, tuntuu aika erikoiselta ajatella, että omien jälkien eli kurssinlaskun korjaaminen on erityispalkkion tuottavaa työtä, jota ei tehtäisi ilman optioita. Nämä tapaukset osoittavat konkreettisesti optioiden yleistymisen aiheuttamat todelliset tai oletetut käyttäytymisvaikutukset: johdon työ ei yksinkertaisesti enää maistu ilman lupaavaa optiosopimusta. 

Kirjanpidon joustokohtien venyttäminen ja kirjanpitoskandaalit Kirjanpitolainsäädäntö ja kirjanpidon konventiot tarjoavat tilinpäätöksen laatijalle tunnetusti monia joustokohtia. Tämä johtuu asian luonteesta: tilinpäätökseen liittyy aina tulevaisuusnäkökohta - mikäli yritys jatkaa toimintaansa tilinpäätösajankohdan jälkeenkin - ja tulevaisuushan on aina hämärän peitossa. On inhimillistä käyttäytymistä koskevan tiedon valossa melko ymmärrettävää, että silloin kun johdon optiot ovat laukeamassa ja voitot kypsymässä, välitilinpäätösten ja tilinpäätösten sallittuja joustokohtia käytetään hyväksi niin, että osakekurssin nousupiikki osuu sopivasti laukeamisajankohtaan. Optioista riippumattakin johdolla voi luonnollisesti olla paineita tyydyttää omistajien tarve jatkuvasti korkeaan kurssikehitykseen, sillä kysymyksessä on tavallaan johdon lukukausitodistus. Kuitenkin optiovoiton kuittaamisen mahdollisuus moninkertaistaa tämän suotuisaa kurssikehitystä koskevan tarpeen voimakkuuden. 

Koska tilinpäätössäännökset ja konventiot ovat monelta osin tulkinnanvaraisia, raja hyväksyttävän ja lievästi paheksuttavan menettelyn välillä on häilyvä. Joustokohtien venytyksen edetessä jossakin vaiheessa sitten jo ollaan selvästi laittoman menettelyn alueella. Viimeksi mainittuun on ainakin Yhdysvalloissa syyllistytty ja vieläpä varsin karkealla tavalla. Mielestäni eräs keskeinen selitys on juuri siinä, että kun yrityksen johdolle tarjoutuu huimaavan suuri optioetu, sen moraali pettää. Maine ja työpaikka kannattaa asettaa vaakalaudalle, kun näköpiirissä on mahdollisuus saavuttaa kerralla runsas eläkepääoma loppuiäksi. 
 
 

Tulospalkkiot ja optioiden kulukirjaus

Optioiden sijaan on palkkioperusteeksi ehdotettu perinteistä tulospalkkausta. Eräät optioiden kannattajat ovat pitäneet sitä optioihin verrattuna vielä ongelmallisempana, sillä tuloksen manipulointi on helpompaa kuin pörssikurssien, joihin sentään vaikuttavat muutkin tekijät kuin tulostiedot. Tulospalkkioita on kuitenkin käytetty ennenkin, mutta vasta optiomaailmassa on alkanut paljastua suuren luokan tulosmanipulointeja ja -vääristelyjä. Tulokseen perustuvat palkkiot ovat parhaimmillaankin vain kohtuullista tasoa, sillä palkkio voi olla vain jokin murto-osa yrityksen tuloksesta, ei moninkertainen siihen verrattuna kuten optiovoitto parhaimmillaan. Luonnollisesti manipuloinneissa on kysymys johtajien moraalin tasosta - monilla lienee jokin hintansa, jolla periaatteet myydään, joskin se tietenkin vaihtelee yksilöittäin. 

Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja Alan Greenspan ja eräät amerikkalaiset laatulehdet ovat esittäneet ehdotuksia optiovoittojen kirjaamisesta kuluksi. Kulukirjaus paljastaisi tulosvaikutteisesti sen vaihtoehtoiskustannuksen, jota vastaavasta oman pääoman lisäyksestä yritys on luopunut johtajiensa hyväksi. Tämä menettelytapa saattaisi hillitä kiusausta kohtuuttoman suuria voittoja tuottavien optiosopimusten hyväksymiseen yrityksen hallintoelimissä. Vähentämismenettelyä vastustavat tietysti kaikki ne johtajat ja tutkijat, jotka välittömästi tai välillisesti hyötyvät rajoittamattomista optiovoitoista. Nämä henkilöt todistelevat, että optiovoitot eivät ole keneltäkään pois, ja koska voittoja ei makseta yrityksen kassasta, ne eivät voi olla tuloslaskelmaan kuuluva kulu. Kirjanpito ei kuitenkaan ole nykyiselläänkään pelkkää realisointiperiaatteen mukaista rahalaskentaa. Siksi tarkoituksenmukaisuuden puoltaessa optiomenettelystä yritykselle koituvan "vapaaehtoisen" menetyksen kirjaamista kuluksi, kirjanpidon reali sointiperiaatteen kunnioittaminen on mielestäni hatara vasta-argumentti. 
 
 

Tilintarkastajatkin tulilinjalla

Optiomaailma ja siihen kiinteästi liittyvän kvartaalituloslaskennan hektinen rytmi eivät ole saattaneet koetukselle ainoastaan yritysjohdon eettistä kestävyyttä. Tilintarkastajat ovat toinen tulilinjalle joutunut ryhmä. Tämä tuli esille Yhdysvaltojen suurissa yritysskandaaleissa. Tilintarkastusyrityksen asema onkin tässä ongelmallinen, sillä mikäli tilintarkastajat edellyttävät tiukempaa etiikkaa kuin mihin yritysjohto on valmis, seurauksena voi olla asiakkaan menetys. Tilintarkastusyrityksen kokonaisetu tietysti puoltaa laillisuuden noudattamista silläkin riskillä, että laittomuutta tarjoava asiakas menetetään. Myös yrityksen laskentahenkilöt voivat joutua vastaavanlaiseen ristiriitatilanteeseen kuin tilintarkastajat, esimiehen vaatiessa työpaikan menetyksen uhalla häntä tekemään arveluttavan kirjauksen. Laskentatoimen etiikkakirjallisuudessa on esitetty tästä esimerkkejä jo optioiden valtakautta edeltävältä ajalta. 
 
 

Rangaistuksia, etiikan opetusta ja tiedon lisäystä?

Mikä neuvoksi tässä yritysjohtajien ja Yhdysvalloissa tilintarkastajienkin mainetta jo rapauttaneessa tilanteessa, jonka optiokäytännöt ovat paljolti luoneet? Yhdysvalloissa on menty säännösten ja rangaistusten tiukentamisen linjalle. Vaikka meillä väitetään usein eri yhteyksissä, että rangaistuksen uhka ei ehkäise rikollisuutta, on sillä sentään varmasti jotakin vaikutusta. Yhdysvalloissa säädetyt rangaistusasteikot eivät tosin istu Suomen olosuhteisiin, mutta jotakin olisi tehtävä, jotta epäeettinen toiminta päätöksenteossa ja raportoinnissa saataisiin johtajille kustannuksiltaan nykyistä kalliimmaksi. 

Etiikan opetusta voitaisiin kauppakorkeakouluissa lisätä nimenomaan laskentatoimeen ja johtamiseen sovellettuna. Yhdysvaltalaisissa kaupallisissa oppilaitoksissa on laskentatoimenkin yhteydessä kyllä tarjottu etiikan kursseja jo vuosikausia, mutta ne eivät näytä estäneen ainakaan kaikkia väärinkäytöksiä. Silti eettistä näkökulmaa korostavaa ja myös inhimillisen käyttäytymisen entistä parempaan ymmärtämiseen tähtäävää opetusta on syytä meilläkin lisätä. Näin ihmisten toimintaan liittyvät riskit voitaisiin arvioida realistisesti ja ongelmat havaita entistä aikaisemmin. Kuten on käytännössä nähty, nykyisen rahoitusteorian "markkinaetiikka" ja mekanistinen ihmiskäsitys eivät anna tähän riittäviä eväitä. 

Myös edellä mainittu optioiden kulukirjauspakko olisi optiokäytäntöjen vaikutusten läpinäkyvyyttä lisäävänä toimenpiteenä askel oikeaan suuntaan. Lisäksi olisi syytä toteuttaa toimenpiteitä, joilla optioiden selvä väärinkäyttö - esimerkiksi tolkuttoman edullisten optiosopimusten syntyminen jotenkin estettäisiin. Markkinataloudessa ei juuri voitane kieltää optioita, mutta eri omistajaryhmien ja muidenkin sidosryhmien tiedon lisääminen optioiden todellisesta luonteesta ja niitä koskevien perustelujen todenmukaisuudesta olisi eräs mahdollisuus. Tästä tiedon lisäämisestä on jo näkynyt lupaavia merkkejä Yhdysvalloissa. Tähän asti on pitkälti uskottu optioiden kehittäjien ja markkinoijien esittämiin optioiden hyviin tarkoituksiin. Näin siitä huolimatta, että inhimillisen käyttäytymisen realiteetit ovat jo selvästi osoittaneet optioiden tarkoituksissa ja toteutuksessa olevan vähintään pahoja aukkoja. 

Pekka Pihlanto 
laskentatoimen professori 
Turun kauppakorkeakoulu 
 

Lähteitä 

  1. Daily, C.M. & Dalton, D.R., The Problem with Equity Compensation. Journal of Business Strategy, July/August 2002. 28-30. 
  2. Holmström, B., Optioiden lyhyt historia. Chydenius. Osuuspankkijärjestön talousjulkaisu 1/2001. 18-21. 
  3. Knight, J.A., Performance and Greed. Journal of Business Strategy, July/August 2002. 24-27. 
  4. Meyer, P., Stock is No Longer Optional. Journal of Business Strategy, March/April 1998. 28-30. 
  5. Nelson, J.E., Linking Compensation to Business Strategy. Journal of Business Strategy, March/April 1998. 25-27. 
  6. Pihlanto, P., "Kun minä tämän ja toisen saan, niin kolme enää viidestä puuttuu". Kirjoituksia johdon optioista. Turun kauppakorkeakoulun julkaisuja. Sarja Keskustelua ja raportteja 1:2001. 
  7. Sloan, A., How Much Is Too Much? Huge Checks Make Even Good CEO's Look Bad. Newsweek March 17, 1997. 45. 
  8. Sloan, A., The Jury's In: Greed Isn't Good. Newsweek June 24, 2002. 38. 
  9. The Problem with Executive Pay (kirjoittajaa ei mainittu). Journal of Business Strategy, March/April 1998. 16-20. 
  10. Vahtera, P., Optiot - ahneutta vai kannustusta? Arvopaperi 1/2001. 60-62. 
  11. Young, C., Trends in Executive Compensation. Journal of Business Strategy, March/April 1998. 21-24. 


 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela