Pihlanto Pekka 
Turvallisuuspoliittinen pattitilanne

Julkaistu Turun Sanomissa 2.1.2004
Turvallisuuspoliittinen asemamme näyttää olevan EU:n perustuslaillisen sopimuksen epäonnistumisen jälkeen eräänlaisessa pattitilanteessa. Ulkopoliittinen johto hokee liittoutumisen tarpeettomuuden ja asian kiireettömyyden mantraa, vaikka se joutui taipumaan turvallisuusasiassa kompromissiin, joka ilman muuta merkitsisi toteutuessaan liittoutumista. Minkään ei myönnetä ympäristössämme muuttuneen, vaikka muutosvauhti on ollut kova. 

Syitä "skitsofreeniseen" tilanteeseemme on varmasti monia. Eräs niistä on kansalaisten suuren enemmistön vastustava kanta sotilaalliseen liittoutumiseen ja erityisesti Nato-kielteisyys. Keskeinen portinvartija tässä asetelmassa on tasavallan presidentti Tarja Halonen. Voi arvailla, että hän pitää liittoutumisen suhteen matalaa profiilia välttääkseen suuren kansansuosionsa hiipumisen ja näin varmistaakseen valintansa toiselle kaudelle. 

Toisen kauden varmistuttua Halosella on nykyistä vapaammat mahdollisuudet ottaa myönteisempi kanta sotilaalliseen liittoutumiseen. Mielenkiintoinen kysymys on, tuleeko hän sen tekemään. Jos presidentti on realisti, kuten hän monissa asioissa näyttää olevan, hän ei voi olla ottamatta huomioon niitä yhä voimistuvia signaaleja, jotka puoltavat vahvempaa turvaa kuin mitä EU pystyy antamaan. Maamme marginalisointi yhteisen puolustuksen osalta ei tunnu viisaalta, vaikka mitään uhkaakaan ei osattaisi kuvitella. 

On myös olemassa se mahdollisuus, että mitkään näköpiirissä olevat muutostekijät eivät jatkossakaan saa presidenttiä poikkeamaan 60-lukulaisesta ulkopoliittisesta idealismistaan, jonka mukaan saamme olla rauhassa, kunhan emme ärsytä Venäjää liittoutumalla lännen suuntaan. Ihmisen maailmankuvaan iskostuneet näkemykset saattavat tunnetusti olla hämmästyttävän pysyviä tilanteiden muutoksista huolimatta. Meillä on kaikilla henkisiä mekanismeja, jotka "selittävät parhain päin" tai jättävät huomiotta informaation, joka on vastoin syvälle juurtuneita näkemyksiämme. 

Tällaiseen tilanteeseen joutuvan päättäjän asema ei ole kadehdittava. Jos omaa vakaumusta kyseenalaistavat viestit lisääntyvät ja vahvistuvat, henkilö joutuu mobilisoimaan henkistä kapasiteettiaan näiden torjumiseksi. Jossakin vaiheessa saattaa kuitenkin tulla totuuden hetki, jolloin suuri päätös on tehtävä. Jos näin tapahtuu, puhutaan usein pilkallisesti "takin kääntämisestä". Osuvampi selitys olisi se, että käänteentekevään päätökseen johtaneen informaation määrä vain kasvoi niin vakuuttavaksi, että entinen ajatusmalli oli hylättävä. Parempi näin, kuin pitäytyminen jääräpäisesti entisessä näkemyksessä. 

Pekka Pihlanto
professori emeritus
 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20040102 (20040102) o o AJK kotisivu