Pihlanto Pekka 
Työaikasopimusta ei pidä ottaa liian vakavasti

Julkaistu Acatiimi-lehdessä, helmikuu 2004
Antero Puhakka ja Juhani Rautopuro povaavat

Antero Puhakka ja Juhani Rautopuro povaavat Vessi ja illuusio-raporttiinsa nojautuen jäähyväisiä yliopisto-opettajien 1600:n tunnin kokonaistyöajalle (Acatiimi, tammikuu 2004). Raportin mukaan kokonaistyöaika ei toimi, sillä noin viidesosa opettajista ei laadi työsuunnitelmaa ollenkaan ja noin puolet suunnitelman laatineista ei pysty sitä noudattamaan. 

Jos työaikasopimuksen ja siihen perustuvan työsuunnitelmakäytännön idealistiset oletukset otetaan täydestä, jäähyväisistä voidaan ehkä puhua. On kuitenkin todettava, että erityisesti työaikasuunnitelmaan on kohdistettu epärealistisia odotuksia, jotka eivät voikaan kunnolla toteutua. Esimerkiksi tulevan kauden ajankäyttönsä jakaantumisen arviointi vaikkapa vain karkeasti tehtäväalueittain on opettajalle lievästi sanoen ongelmallista. Opetukseen ja sen valmisteluun käytettävän ajan voi ehkä ennakoida opetussuunnitelmansa perusteella siedettävällä tarkkuudella, mutta tutkimuksen, hallinnon ja kolmannen tehtäväalueen osalta tämä on puhdasta arpapeliä. 

Kun suunnitelmat ovat luonteeltaan tällaisia, on opettajalle vielä turhempaa ja turhauttavampaa pitää kirjaa työtunneistaan ja katsoa jälkikäteen, miten suunnitelma toteutui. Sopimuksen kirjaimen täyttämiseksi pitäisikin riittää, että tehtäväryhmien osuudet arvioidaan vain etukäteen. Näitä lukuja voidaan kuitenkin pitää lähinnä opettajan toiveina, ei millään tavalla sitovana aikabudjettina, joka kannattaisi ottaa vakavasti. 

Sinänsä on hyvä, että joustamattomista opetusvelvollisuusmääristä päästiin eroon sopimuksen myötä. Jokaisen olisi kuitenkin pitänyt ymmärtää myös se, että tämä järjestelmä ei Puhakan ja Rautopuron hyvin luonnehtimissa kasvaneiden opiskelija- ja tutkintomäärien sekä jopa alentuneiden henkilöresurssien oloissa voi merkitä opetuksen määrän vähennystä kovinkaan monen opettajan kohdalla. 

Ollessani vielä laitoksen johtajana jokainen opetus- ja tutkimushenkilökuntaan kuuluva antoi arvion tulevan ajankäyttönsä jakaantumisesta eri tehtäväryhmiin. Pidin silmällä erityisesti sitä, sisältyikö tutkimusviroissa toimivien henkilöiden suunnitelmiin kohtuullinen määrä tutkimusta. Jos paperit näyttivät tältä ja muiltakin osin uskottavilta ja 1600:n tunnin työmäärä täyttyi mapitin ne, enkä yleensä enää palannut asiaan. Omasta kokemuksestani tiesin, että työsuunnitelmat ovat hyvin arvionvaraisia ja varsinkin niiden toteutumisen seuranta tavattomasti aikaa vievää puuhaa. Siksi en pelkän muodon vuoksi halunnut asiaan käytettävän tarpeettomasti aikaa. Henkilökunnan aikahan on erittäin niukka hyödyke, eikä sitä kannata tuhlata tällaiseen askarteluun. 

Työaikasuunnitelmien ja -raporttien uskottavuudesta voisi sanoa, että kyllä "mustepullosta numeroita löytyy". Näin perustutkintoni aikainen opettaja totesi erään nimismiehen perustelleen hyvin tarkan näköisiä lukujaan nimismiespiirinsä eläinkannasta. Miten siis laitosjohtaja tai muu esimies pystyisi todellisuudessa edes karkeasti tarkistamaan, kuinka luotettavia suunnitelma- ja toteumaluvut ovat erityisesti tutkimuksen, hallintotehtävien ja opetuksen valmistelun osalta? 

Esimerkiksi opetussuunnitelman toteutumisen seuranta tapahtuu luontevammin muilla keinoin kuin suunnitelmien avulla. Samoin tutkimusvelvollisuuden täyttymistä voidaan riittävästi valvoa syntyneiden tuotosten mukaan. Yliopisto-opettajan tehtäviin liittyvää ajankäyttöä ei todellakaan voida työsuunnitelmakäytännön olettamalla tavalla aidosti ohjelmoida etukäteen, eikä sitä edes kannattaisi yrittää mitata jälkikäteen. Tehtäviä tulee eteen satunnaisesti, niitä valitaan usein spontaanisti ja monia niistä suoritetaan lähes samanaikaisesti. Työn tällainen luonne merkitsee myös sitä, että kellokorttiseuranta on kuolleena syntynyt ajatus. Luottamus on tässä avainsana. 

Kuten Puhakka ja Rautopuro raportoivat, yliopistolaitoksen huikeasti kasvaneet tehtävät on kuitenkin kyetty hoitamaan niukentunein resurssein. Siksi ei mielestäni kannata huolestua työaikasopimuksen toimivuudesta. "Homma on hanskassa" työaikasopimuksesta ja työsuunnitelmista riippumatta, ja niin varmasti tulee olemaan jatkossakin, kunhan vain laadusta kyetään pitämään kiinni. Tämän varmistamiseksi olisi kyllä kiinnitettävä vakavaa huomiota resurssitilanteen parantamiseen kuten raportin laatijat tähdentävätkin, mutta turha murehtiminen työsuunnitelmista ja niissä pysymisestä olisi syytä unohtaa. Niin monessa yliopistossa näytetään tehdynkin. 

Pekka Pihlanto
professori emeritus
Turun kauppakorkeakoulu 

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20040219 (20040219) o o AJK kotisivu