Pihlanto Pekka 
Jalkaväkimiinat tukevat uskottavaa puolustusta

Julkaistu Turun Sanomissa 22.2.2004

Jalkaväkimiinat aiheuttavat maan poliittiselle johdolle päänsärkyä (TS pääkirjoitus 13.2.). Imagosyistä meidän pitäisi liittyä miinat kieltävään Ottawan sopimukseen, mutta maamme maantieteellinen asema ja alueemme laajuus puoltavat vahvasti jalkaväkimiinojen säilyttämistä. 

Mikäli joutuisimme joskus sotilaalliseen konfliktiin, käyttämämme miinat haittaisivat vihollisen jalkaväen liikkeitä ja hidastaisivat panssarimiinoitusten purkamista. Jalkaväkimiinoilla on edelleen keskeinen roolinsa niin laajamittaisten hyökkäysten kuin "modernien" strategisten iskujen torjunnassakin. 

Miina-aseen puuttuminen maksettaisiin sotilaallisissa konflikteissa suomalaisilla ihmishengillä. Mikään vaihtoehtoinen ase ei voisi täysin korvata miinoja ja lisäksi niiden kehittäminen tulisi kohtuuttoman kalliiksi. Korvaavatkaan aseet eivät olisi miinoja inhimillisempiä: ne tappavat ja haavoittavat, kuten kaikki aseet - nykyaikaisessa sodankäynnissä siviilejä ja sotilaita erottelematta. 

Niin kauan kuin on aseita ja armeijoita on epärealistista osoitella jotakin asejärjestelmää ja tuomita se epäinhimilliseksi. Miinakieltoideaa ovat varmasti vauhdittaneet kehitysmaista tulleet järkyttävät kuvat miinojen uhreista. Kuitenkaan esimerkiksi pommitusten siviiliuhrien kuvat eivät ole yhtään lohdullisempia. Luullakseni kaikki ihmiset haluavat rauhaa, ja monet näkevät miinakiellon eräänä askeleena siihen suuntaan. Näin ei valitettavasti ole, vaan seurauksena voi olla jopa enemmän inhimillistä tuskaa. 

Jos emme koskaan joudu sotilaalliseen selkkaukseen, kuten kaikki toivomme, varastoissamme olevista miinoista ei ole mitään haittaa. Pelkällä olemassaolollaan ne kuitenkin lisäävät puolustuksemme uskottavuutta, jota ei nykyisen liittoutumista karttavan politiikkamme oloissa olisi yhtään varaa heikentää. Tuntuukin ristiriitaiselta, jos me nyt hyväksyisimme miinakiellon ja samalla pysyttelemme liittoutumattomana. Jälkimmäinenhän perustuu uskottavaan itsenäiseen puolustukseen. 

Jos meidän imagomme kestää sen muiden maiden edustajia hämmästyttäneen varauksellisuuden, jolla suhtauduimme EU:n yhteiseen puolustukseen, niin miksei se sitten kestäisi jalkaväkimiinojen säilyttämistä? Diplomaateillemme pitäisi olla varsin helppoa selittää ulkomaisille kollegoilleen lyhyellä karttaharjoituksella, miksi me emme voi luopua jalkaväkimiinoista. 

Pekka Pihlanto
professori emeritus
Turku

 

Palautetta 

Aleksi Vienonen: Miinojen korvaamisen kustannukset

Aleksi: 

Premissit:

a) Miinojen korvaaminen maksaa 300 milj euroa (puolustusministeriön mukaan) b) Miinat vanhenevat v. 2020, jolloin korvaaminen olisi viimeistään aloitettava v. 2016 (lähde: pääesikunta) c) Pääesikunnan tutkimuksen mukaan miinojen tuhoamisvaikutus on korvattavissa vaihtoehtoisin järjestelmin d) Ulkoministeriön ehdotus: Korvaaminen aloitetaan jo vuonna 2008, jolloin miinoista luovutaan vuoteen 2012 mennessä.

Kysymys: Mitkä ovat kokonaiskustannukset?

Vastaus:

Jos miinoista on joka tapauksessa luovuttava vuoteen 2020 mennessä, on kustannus laskettava vaihtoehtoiskustannusten mukaan. Oletetaan, että miinoista luopuminen vuonna 2016 maksaisi saman verran kuin nyt (300 milj €) + inflaatiovaikutus.

Toisin sanoen, on laskettava, kuinka paljon miinoista luopumisen AIKAISTAMINEN maksaa. Tämä lasketaan laskemalla, kuinka paljon korvaamiseen investoitu raha olisi tuottanut markkinakorolla (markkinakorko sis. inflaatiovaikutusken) tämän aikavälin (tässä tapauksessa 8 v.) ajan, ja jakamalla näiden tulosten erotus kyseisellä ajalla.

Oletetaan markkinakoroksi 3 prosenttia. Oletetaan vuotuiseksi keskimääräiseksi inflaatioksi 0,5 prosenttia.

Tällöin investoinnin aikaistamisen kustannus olisi (1,03^8*300)-(1,005^8*300) = 380,03 - 312,2 = 67,83 milj. euroa.

Vuotuinen kustannus olisi 67,83 / 8 = 8,5 milj. euroa.

Vuoden 2005 puolustusbudjetista tämä olisi 8,5/2139*100 = 0,4 %

Menikö oikein? Onko tämä paljon vai vähän?


 

hexus: Tarja halonen on maanpetturi.

hexus: 
20050516

Tarja halonen hippi kumppaneidensa kanssa pistää tuhansien suomalisten nuorten miesten hengen vaaraan sen takia koska oma imago on tärkeämpi. Jalkaväki miinat voivat pelastaa jopa tuhansien suomalaisten hengen. Halonen kumppaneineen johtaa siis päätöksellään meidän tavallisten nuorten kuolemaan sodassa ja savonprikaatinlakkauttamiseen koska jostainhan se raha pitää repiä jotta saadaan korvaavia järjestelmiä jotka ovat kalliimpia ja huonompia. Ja halosen kommentti jossa sanotaan että vain suomella ja puolalla on eu:ssa jalkaväki miinoja on naurettava koska iso-britannialla ja ranskalla on ydinaseita. Ja onhan venäjälläkin jalkaväkimiinoja. Mutta jos halosen ja kumppaneiden päätöset johtavat suomalisten kuolemaan niinkuin ne sodassa johtavat minä aion tappaa tarja halosen naisen joka on mielummin siihen että tuhansia suomalaisia kuole kuin siihen että ryssät katkoo jalkansa. Eiväkä ne siivilitkään suomala!

isiin miinoihin jalkojaan katkonut sodissa vaikka oltiin kehitysmaa kun ei niitä levitelty sinne sun tänne. Mutta muista se tarja että ei kannata öitä nukkua rauhassa.


 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20050516 (20040222) o o AJK kotisivu