Pekka Pihlanto 
Savusaunaa lämmittämässä

Vakka-Suomen Sanomat 20.5.2005

Puen päälleni vanhat nokiset farkut, paidan ja puseron sekä lähden astelemaan määrätietoisesti kohti sadan metrin etäisyydellä metsän reunassa könöttävää savusaunaa. Muutaman kymmenen metrin päässä saunasta ylitän laakean kiven, joka isoisäni Hemming Pihlmanin kertoman mukaan oli vanhan viinaprännin kynnyskivi. Sammal ja ruoho alkavat jo uhkaavasti peittää kiveä, ja potkaisen näitä ohimennen pois. Siinä sauna seisoo harmaana. Kun olin lapsi, minulle kerrottiin sen olevan kaksisataa vuotta vanha. Tämän perusteella vastaan asiaa kysyttäessä saunan iäksi runsaat kaksi ja puolisataa vuotta. Sauna ei ole ollut aina samalla paikalla, sillä sen hirsiin on lyöty kirveellä karkeat numerot, mikä viittaa rakennuksen purkamiseen ja siirtoon. 

Vähän ennen kuin saavun saunan ovelle, ohitan käytöstä poistetun ikivanhan kaivon, joka on vuorattu suurilla kivilaatoilla. Lapsena kannoimme siitä vettä saunaan peltisellä maitokannua muistuttavalla astialla, jota sanottiin flaskuksi. Epäilemättä sama sana kuin ruotsinkielen pullo. 

Avaan saunan vajaan johtavan oven. Sitä pitää kiinni isoisän veistämä "klamppu" - noin parinkymmenen sentin mittainen veneen mallinen puukapula, jonka voi pyöräyttää keskelle lyödyn naulan varassa auki- ja kiinniasentoon. Joku voisi kutsua vajaa pukuhuoneeksi, mutta minulle se on vaja, joksi olen sitä jo lapsena kuullut kutsuttavan. Vajassa on ovea vastapäätä veden lämmitykseen tarkoitettu teollisesti valmistettu muuripata, ja päätyseinällä vasemmalla kiinteä penkki ikkunan edessä. Heti ulko-ovesta oikealla on saunan puolelle johtava ovi. Seinustalla on muovisia kylmävesiastioita, ämpäreitä, pesuvateja ja vanha pinnatuoli sekä pieni pöytä, jolla on muutama kynttilä. Muistan vielä ajan, jolloin vedenlämmitykseen käytettiin isoa valurautaista muuripataa, jonka alle mahtui kokomittaisia halkoja. Padassa keitettiin muun muassa saippuaa ja suolia kun talossa oli teurastettu karjaa. Vaja oli siis paljon muutakin kuin saunan pukuhuone. 

Avaan saunaan johtavan matalan oven, joka on taidokkaasti kasattu puunauloilla. Tottumaton lyö lähes varmuudella päänsä oven yläkamanaan ja itsellänikin saattaa joskus selkä ottaa kiinni sen nokiseen pintaan. Avaan saunan ikkunan vieressä olevan räppänän edessä olevan luukun: luukku on aukon kokoinen laudankappale, jonka voi siirtää sivuun kuin liukuoven. Kierrän ulkokautta saunan puoleiseen päätyyn ja työnnän tarkoitukseen varatulla riu'ulla yläräppänässä olevan olkitukon sisälle lauteille eli lavolle. Laonakkunaksi isoisä tätä räppänää kutsui. Saunaan palatessani minulla on mukanani sylys halkoja, jotka olen ottanut saunan päädyssä olevasta pinosta. Vielä toinenkin sylys saunan sisäkynnykselle ja sitten pääsen sytytyspuuhiin. 

Asetun polvilleni kiukaan eteen. Kiuas on pinta-alaltaan noin kaksi kertaa kaksi metriä. Kiukaan kiviröykkiötä ympäröi isoista kivenlohkareista pinottu ympärysmuuri, jota tukee halkaistusta hirrestä tehty "kaulus". Kiuaskivet ovat mustia, kuten seinät ja kattokin. Kerran kiuaskiviä uusittaessa kiukaasta löytyi rautainen kanuunankuula, joka ei sinne kuulu - siitä kun lähtee väärän merkkisiä ioneja saunojaa väsyttämään. Kanuunankuula lienee muisto Suomen sodan aikana käydystä Palvan meritaistelusta. 

Nokiset seinät ja katto tekevät saunan hämäräksi aurinkoisellakin säällä. Pieni ikkuna, ovi ja kaksi räppänää eivät valaise ainakaan kaikkia nurkkia, vaan salaperäinen hämärä vallitsee. Näin on varsinkin pilvisellä ilmalla ja illalla. Nyt sentään ikkuna heittää valoneliön laudoitetulle lattialle, johon on jätetty kapeita rakoja, jotta pesuvesi pääsee valumaan lattian alle. Siellä on alkeellinen salaoja, maahan kaivettu kivillä täytetty oja, joka johdattaa vedet maan alla saunan ulkopuolelle. Alun perin saunassa oli ollut maalattia. 

Tiettyä kammottavuutta tuo joskus mieleen Riihimäen Oton kertomus, jonka mukaan saunassa on joskus viime vuosisadan alkupuolella tai ehkä jo 1800 -luvun puolella hirttäytynyt joku onneton renkimies. Hän oli heittäytynyt köyden varaan lauteille vieviltä portailta. Siksi portaat oli viety metsään ja niiden tilalle oli tehty uudet. Kävimme lapsena etsimässä portaiden jäännöksiä metsästä Oton neuvomasta paikasta, mutta ne olivat jo lahonneet olemattomiin. 

Ladon vaivalloisesti halkoja lattian rajassa olevasta suuaukosta pesään. Tämä on ehkä kurjin vaihe. Vatsallani maaten työnnän halot riittävän syvälle rautatangolla, joka pitää puiden sytyttyä pesän edessä olevia peltilevyjä paikoillaan - ja toimii myös kohennusrautana. Rautatangon pää kaartuu renkaaksi. Se on muinoin palvellut pitkävartisen uuniluudan päässä pidikkeenä, johon sidottiin tuoreita männynoksia. Sen avulla tuvan suuresta leivinuunista lakaistiin hiilet ja kekäleet pois leipien tieltä. Halkojen alle olen asettanut muutamia klapeja poikittain, että veto pääsee halkojen alle. 

Kun pesässä on riittävästi halkoja, istahdan sen eteen jakkaralle ja aloitan halkojen sytyttämisen. Isälläni ja arvatakseni isoisällänikin oli vajassa valmiina kapeita tervaspuutikkuja, joita ladottiin pystyyn halkojen päitä vasten. Tervakset syttyivät heti ja niistä tuli tarttui nopeasti halkoihin. Minä olen urbaanimpi - ja laiskempi saunanlämmittäjä. Mistäpä tähän tervaspuita, kun ei metsätöitäkään talossa enää tehdä. Puserran sanomalehdestä pyöreähköjä palloja, heittelen niitä pesään ja sytytän ne. Savu alkaa heti kiemurrella kiuaskivien lomasta. 

Jos viime saunomiskerrasta on jäänyt kuivunut saunavihta, asetan sen sytykkeeksi halkojen väliin. Saan pitkän tovin heitellä paperipalloja pesään, ennen kuin tuli näyttää tarttuneen halkoihin. Välillä syvennyt lukemaan viimekesäistä sanomalehteä - tapahtuiko tuo asia silloin? Välillä saan kumartua savun takia. Savukerros asettuu oven yläosan tasalle. Jos Herralasta päin tuulee hiukankin, veto on hyvä, sillä tuuli pääsee vapaasti puhaltelemaan ikkunan viereisestä räppänästä ja ovestakin. Lopulta tuli humisee tasaisesti haloissa, ja voin asettaa pellinkappaleet kipinäsuojaksi uuninsuun eteen. Riennän savua kurkustani yskien vajan puolelle. Sitten vain odotan, että tuli tekee työtään. Savu pöllähtelee ulos räppänöistä ja ovesta. 

Joskus saunassa oli pärekatto - nyt se on vähän tyylitön, mutta helppohoitoinen peltikatto. Pärekattoa piti kuivalla säällä kastella siinä vaiheessa kun tuli sytytettiin padan alle, sillä kipinät saattoivat lentää savupiipusta katolle. Kastelu pienellä paloruiskulla oli mukavaa puuhaa. Kerran kun talossa oli talkoot ja sauna lämpisi parhaillaan, Pietilän Valde huusi pahuuttaan, että sauna palaa. Isoisä ja Sakari-serkku ryntäsivät hätiin. Taisi kuulua ärräpäitä kun Valden jekku selvisi heille. 

Noin tunnin kuluttua halot ovat lähes loppuun palaneet ja lisään puita pesään. Sanotaan, että niitä pitäisi lisätä tasaisesti koko ajan, eikä ainakaan antaa pesällisen palaa täysin loppuun ennen täydennystä, sillä uusi pesällinen voi syttyä räjähdysmäisesti kohtalokkain seurauksin. 

Nykyisin kun saunomme vain yhden tai korkeintaan kahden saunavuoron verran, riittää hyvin kaksi pesällistä. Pesällinen on tietysti karkea mitta - se riippuu halkojen koosta. Saunan lämmityksessä on aina ikävä jännityksensä, sillä savusaunoilla on tapana palaa ennemmin tai myöhemmin. Kun viimeinen pesällinen alkaa hiipua, saunanlämmittäjän mielen täyttää rauha: vaarallisin vaihe alkaa olla ohi. Kolme tuntia on ehkä kulunut ja kaksi pesällistä haihtunut savuna ilmaan. Pesää täytyy silti vielä kohentaa ja samalla rikkoa isompia kekäleitä. Kuluu vielä ehkä kaksi tai kolme tuntia, ennen kuin sauna alkaa olla valmis. Jossakin vaiheessa sytytän padan alle tulen. Nykyinen pata on aika ohutta materiaalia ja kunnon pesällinen klapeja saa melko pian veden kiehumaan. 

Tutkin epäluuloisesti saunan pesää: kekäleet saisivat olla mieluusti aivan mustia - sinistä häkäliekkiä ei tietenkään saa missään tapauksessa näkyä. Heitän häkälöylyt ja kiuas huokaisee lupaavasti. Kiipeän lauteille, missä ei ole penkkejä, eikä muita istuimia, ja konttaan sullomaan olkitupon yläräppänään. Se ei ole mikään tiivis tulppa: lintujen viserrys kuulua ulkoa sen lävitse. Jätän ehkä alaräppänän ja ovet vielä avoimiksi, vaikka savusta ei ole enää tietoakaan. Hätäisesti suljetut räppänät merkitsevät kitkua, joka pilaa saunomisen nautinnon. Lakaisen saunan ja vajan lattian luudalla. Pyöräytänpä saunan lattialle vielä matonkin. Eihän se sinne kuuluisi, mutta tulipahan kerran hankituksi englantilaisen professorin kulttuurishokkia pienentämään. Hyvin se reissu meni, ja Anthony kehui kohteliaasti löylyjä. Varsinaisesti hän kyllä ihastui Herralan limppuun - toimitin hänelle vielä yhden sellaisen Hamburger Börsiin lähtöaamuna. 

Saunanlämmittäjän tehtävä on suoritettu. Vaivanpalkka tulee sitten lauteilla istuttaessa kun löylyvesi loiskahtaa kiukaalle: kiuas suhahtaa - ei kovin tulisesti, kahdella pesällisellä, mutta sopivasti. Lämpö ei hyökkää tulisena saunojan iholle, kuten sähkölämmitteisessä saunassa, vaan nousee aivan kuin huomaamatta hetken kuluttua löylyn heitosta. On helppo hengittää. Hiki pusertuu iholle aivan huomaamatta. Silmiä ei kirvele, sillä kitkua ei ole. On vaan varottava, että hiki ei valu otsalta silmiin. 

Siinä voi mukavasti katsella nokisia seiniä ja kattoparruja, joista aikoinaan riippui savustettavia lampaan reisiä ja ties mitä muuta. Ajatus karkailee pohdiskelemaan, kuinka monta saunojaa on näiden orsien alla hikoillut riihenpuinnin tai muun raskaan maatyön jälkeen. Viimeisten viidenkymmenen vuoden ajalta muistankin suurin piirtein tämän joukon, mutta valtaosa on tuntemattomia, joihin kuitenkin tuntee löylyn herkistämänä tiettyä yhteen kuuluvuutta. Olemmehan sentään saunoneet samojen kattoparrujen alla, samojen hirsien ympäröiminä. Samalla tuntee kiitollisuutta menneitä sukupolvia kohtaan, jotka ovat nämä järeät hirret kaataneet, raahanneet paikalle ja muotoilleet saunaksi sekä muuranneet kiukaan. 

Löylyn jälkeen seuraava huippuhetki on olutsiemaus vajan puolella suoraan pullon suusta. Kirjailija Ernst Hemmingway on todennut, että mikään ei vedä vertoja oluen ensimmäiselle puraisulle aamulla. Pätee saunakaljaankin. Kun sitten astelee saunalta taloon päin auringon vaipuessa mailleen, tuntee puhdistuneensa niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. 

Pekka Pihlanto
Turku/Velkua

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20050523 (20050523) o SP-osoite o AJK kotisivu