Pekka Pihlanto
Valvonnan vaihtoehtona on epäjärjestys

 

Helsingin Sanomat 20.5.2005

Jukka Paaso katsoo, että kansalaisten valvontaa on vähennettävä (HS 16.5.). Tilalle hän tarjoaa kansalaisten kasvattamista yksilöiksi, jotka voivat tuntea olevansa aidosti ihmisiä.

Paaso sivuuttaa sen tosiasian, että yhteiskunnallisten muutosten johdosta valvonnan tarve on voimakkaasti lisääntynyt. Aikaisemmin kansalaiset valvoivat toisiaan niin kylä- kuin kaupunkiyhteisöissäkin melko kiinteästi, passipoliisit valvoivat katuja, ja niin edelleen.

Nykyisin rikollisuus ja ilkivalta ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti samalla kun vanhat valvontamuodot ovat hävinneet. Valvontakamerat ja muut uudet tekniset keinot tähtäävät ihmisten elinympäristön turvallisuuden lisäämiseen.

Viittaus George Orwellin kirjassaan Vuonna 1984 käsittelemään utopiaan on lähinnä retorista silmänlumetta. Demokraattisessa valtiossa suoritettu valvonta tapahtuu lain säätelemissä rajoissa, mikä on aivan eri asia kuin Orwellin kuvaamassa diktatuurissa.

Valvonnasta ei kunnon kansalaisilla pitäisi olla demokratiassa muuta kuin hyvää sanottavaa, sillä sen vaihtoehtona on lisääntyvä epäjärjestys. Paason kaipaama yksilöiden kasvattaminen on koko ajan käynnissä ja sitä voidaan tehostaa lisääntyneestä valvonnasta huolimatta.

On vain valitettavan helppo huomata, että kasvatus ei yllä, tai ei ainakaan vaikuta kaikkiin. Juuri nämä yksilöt ja ryhmät aiheuttavat valvonnan tarpeen.

Pekka Pihlanto
Turku

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20050523 (20050523) o  SP-osoite o AJK kotisivu