Pekka Pihlanto
Vastuullisesta liiketoiminnasta hyötyy myös yritys itse

 

Mercurius. Turun kauppakorkeakoulun tiedotuslehti 2/2005.

Yrityksen liiketoiminnan sosiaalista, taloudellista ja muuta vastuuta voidaan ainakin periaatetasolla tarkastella jatkumolla, jonka toisessa päässä on vastuullisuuden kriteerit hyvin täyttävä liiketoiminta ja toisessa täysin vastuuton. Tähän väliin jää kirjava joukko vastuullisuuden erilaisia asteita - vastuullisuuden ja vastuuttomuuden välimuotoja.

Niin sanotussa neljännesvuositaloudessa eräänlainen tyyppitapaus näyttää olevan, että yrityksen toiminnan vastuullisuus on täydellistä osakkeenomistajien suhteen, mutta muiden sidosryhmien osalta sitä ei tunnusteta olevan. Tämä ei tietenkään välttämättä tarkoita, että toiminta olisi viimeksi mainittujen ryhmien osalta täysin vastuutonta - niitä kohtaan ei vain koeta mitään erityistä vastuullisuutta.

Yrityksen toiminta suhteessa näihin sidosryhmiin ei voikaan yleensä olla täysin vastuutonta, sillä tietyt lait ja standardit sekä vähemmän sitovat periaatteet ehkäisevät täydellisen piittaamattomuuden näiden eduista. Viime vuosina on nähty, että on olemassa yrityksiä - kunniallisia pörssiyhtiöitäkin - jotka rikkovat lakeja ja muita normeja esimerkiksi pyrkiessään pitämään tuloksensa ja samalla osakekurssinsa markkinoiden odotuksia vastaavalla tasolla. Silti lakisääteisen vastuullisuuden noudattaminen on sentään edelleen oletettavissa vahvaksi pääsäännöksi. Seuraavassa tarkastelen kuitenkin yrityksen liiketoiminnassaan noudattamaa enemmän tai vähemmän vapaaehtoista vastuullisuutta sidosryhmistään.

 

Liiketoiminnan vastuullisuus ja sidosryhmät

Puhdas yrityksen ja omistajien etu saa yrityksen usein toimimaan vastuullisesti muitakin sidosryhmiä kuin omistajia kohtaan, vaikka laki ei siihen pakotakaan. Esimerkiksi suhteessa asiakkaisiin, (ali-)hankkijoihin, vieraan pääoman rahoittajiin ja jopa kilpailijoihin toimitaan yleensä tiettyä kohtuutta ja siten vastuullisuutta noudattaen. Asiakaspalvelua ja tuotteen laatua ei kannata huonontaa kovin tuntuvasti, eikä hintaa korottaa tolkuttomasti, vaikka kilpailutilanne sen sallisikin. Hankkijoita tai alihankkijoita ei kannata pitää pelkkinä lypsylehminä pyrkien aina kilpailuttamaan näitä henkihieveriin. Myöskään luotonantajia ei kohdella miten tahansa. Tämä kaikki jo siksi, että tilanne saattaa muuttua, ja menetetyn maineen palauttaminen on vaikeaa sekä kallista.

Myöskään kilpailijoiden kohtelu täysin vastuuttomasti ei ole todennäköisesti viisasta, vaikka vilpillisen kilpailun tunnusmerkit eivät vielä täyttyisikään. On usein järkevää harjoittaa jonkinlaista yhteistyötä kilpailijoiden kanssa, kunhan ei sorruta laittomiin kilpailurajoituksiin.

Edellä mainittujen lisäksi yrityksen sidosryhmiä ovat suuri yleisö ja tiedotusvälineet. Itsesäilytysvaisto pakottaa yrityksen yleensä niin avoimeen ja siten vastuulliseen tiedotuspolitiikkaan kuin liikesalaisuus- ja kilpailunäkökohdat sallivat. Tosin tiedonpanttaajiakin esiintyy.

Joku saattaa katsoa sitovien normien johdosta ja yrityksen edun nimissä suoritettavien toimien perustuvan normaaliin liiketoiminnalliseen harkintaan, jossa ei ole lainkaan kysymys vastuullisuusilmiöstä. Luen kuitenkin nekin vastuullisuuden piiriin, sillä ne osoittavat vastuunottoa toisesta vaikkakin perusteltavissa olevien konkreettisten syiden ajamana. Liiketoiminnan vastuullisuuden ydin on kuitenkin sidosryhmien kohtuullisen edun huomioon ottaminen niissä tilanteissa, joissa mikään normi tai oma välitön etu ei siihen pakottaisi.

 

Eettisyyden arviointi ongelmallista

Mistä sitten kumpuaa yrityksen liiketoiminnan vastuullisuutta koskeva vaatimus tai odotus näissä vapaaehtoisen vastuunoton tapauksissa? Vastaus on yksinkertaisesti: yritysetiikasta. Tällaisessa vastuullisuudessa on siis kysymys eettisestä toiminnasta ja tarkasteltava vaihtoehtojen jatkumo on eettinen-epäeettinen. Tämän ulottuvuuden arviointi on tietysti vaikeaa ja kiistanalaista, sillä ihmiset ottavat siihen kantaa subjektiivisesti ja usein tunneperäisesti, omiin taustoihinsa ja lähtökohtiinsa - maailmankuvaansa - nojautuen. Filosofian suurilta mestareiltakaan tuskin saadaan tähän arviointiin yksiselitteisiä käytännön ohjeita.

Vastuullisen liiketoiminnan ongelmat näyttävät viime aikoina kasaantuneen vielä mainitsemattoman sidosryhmän, yrityksen henkilöstön osalle. Paljon keskustelua julkisuudessa ovat herättäneet yritysten henkilöstön irtisanomiset, joiden on epäilty tapahtuneen muistakin kuin puhtaasti pakottavista kannattavuussyistä. Esimerkiksi sinänsä kannattavan liiketoiminnan siirtäminen johonkin alhaisen palkkatason maahan sillä seurauksella, että suuri määrä kotimaan henkilöstöä irtisanotaan, ei monen mielestä vastaa eettisyyden vaatimuksia, eikä siten edusta vastuullista liiketoimintaa. Erityisesti, jos irtisanomisilla on tarkoitus kohottaa yrityksen osakkeiden kurssiarvoa vaikkapa johdon optioetujen parantamiseksi, ollaankin jo selvästi vastuuttoman liiketoiminnan alueella.

Tällaisten toimenpiteiden arviointi on kuitenkin ainakin rajatapauksissa ongelmallista, sillä säännönmukaisesti johdon näkemyksen mukaan irtisanomiset tapahtuvat väistämättömistä kannattavuussyistä - vaikkapa kannattavuuskriisin ja vielä suurempien tulevien irtisanomisten ehkäisemiseksi. Näitä väitteitä on usein vaikea todistaa liioitelluiksi, sillä johto tietää yrityksen tilasta ja tulevaisuudesta aina enemmän kuin ulkopuoliset.

Julkinen keskustelu edesauttaa vapaaehtoisen vastuun ottamista

Informaation epäsymmetrisyydestä huolimatta muun muassa tutkijoiden on syytä käydä julkista keskustelua epäillyistä liiketoiminnan vastuuttomuustapauksista. On myös esiintynyt yksiselitteisiä vastuunpakoilun tapauksia, joissa omistajajohto ilmoittaa, että yritys ei tunne pienintäkään yhteiskunnallista vastuuta. Ne on syytä ottaa kriittisen keskustelun kohteiksi. Vastuuttomuustapauksiin ja niitä koskeviin epäilyihin puuttuminen julkisuudessa saa parhaimmillaan yritysmaailmassa ja koko yhteiskunnassakin vähitellen aikaan tiettyä herkkyyttä vapaaehtoisen vastuun ottamisen suhteen.

Näin voi syntyä paitsi vapaaehtoista muutosta, myös pakottavia vastavoimia samaan tapaan kuin metsäteollisuuden suorittamien ikimetsien hakkuiden tapauksessa. Ollaanpa luontoaktivistien toiminnasta tässä esimerkissä mitä mieltä tahansa se kertoo, että välittömästi asiakkaiden kautta tuleva vastuullisuuden vaatimus on yritykselle vastaansanomaton, sillä se puree suoraan myyntituloihin. Yritysjohto kokee ymmärrettävästi tämän tapaiset hankkeet työnsä vaikeuttamisena, mutta vielä paljon pahempaa kokevat esimerkiksi irtisanotut työntekijät ja toimihenkilöt - heiltähän katoaa elämästä taloudellinen pohja pois.

Pekka Pihlanto
professori emeritus Yritystoiminnan tutkimus- ja koulutuskeskus

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20050603 (20050603) o  SP-osoite o AJK kotisivu