Pekka Pihlanto
Yliopistojen viisastenkivi ei löydy yrityksistä

 

Acatiimi no. 7, 22.9.2005

Yliopistot ovat viime aikoina olleet kriittisen keskustelun kohteina. Eräs arvostelijoista on Kone Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin, joka asettaa Talouselämä-lehden haastattelussa (27/2005) maamme korkeakoululaitosta järjestykseen. On selvää, että yliopistoja saa ja pitääkin arvostella, mutta esitettyjen näkemysten tulisi perustua kohteen jonkinasteiseen tuntemukseen ja vakavasti punnittuihin perusteluihin.

Herlinin mukaan maamme teknillinen ja kaupallinen koulutus eivät vastaa enää uuden ajan vaatimuksia ja tavoitteita, eikä ole tarpeeksi kansainvälistä. Mitä voisivat olla nämä "uuden ajan vaatimukset ja tavoitteet", jotka olisivat kasvaneet toiminnan tuloksia nopeammin? Tosiasiassa yliopistojen koulutus ja myös tutkimus ovat erityisesti viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana huimasti tehostuneet ja kansainvälistyneet. Näin siitäkin huolimatta, että resurssit ovat pysyneet käytännöllisesti katsoen ennallaan tehtävien samanaikaisesti jyrkästi lisääntyessä - mihin ongelmaan Herlin aivan oikein viittaa.

Herlinin haastattelu paljastaa, mistä hänen kritiikkinsä kumpuaa: maamme yliopistot eivät päässeet kärkisijoille Shanghaissa toimivan Jioa Tong -yliopiston vuosittaisessa listauksessa, joka sisältää 500 maailman "parasta" yliopistoa. Shanghain kriteerien tiedetään suosivan luonnontieteisiin keskittyneitä suuria, erityisesti anglosaksisella kulttuuri- ja kielialueella toimivia "nobeltasoisia" yliopistoja. Ranking-mittareita rakennettaessa tehdään monia subjektiivisia ja varmasti tarkoitushakuisiakin valintoja, jotka tietenkin vaikuttavat mittaustuloksiin. Samalla moni esimerkiksi Suomen kannalta tärkeä tehtäväalue jää huomiotta.

Yliopistojen ranking-listat edustavatkin mielestäni lähinnä harmitonta akateemista viihdettä. Harmillisiksi ne muuttuvat, jos joku ottaa ne vakavasti ja alkaa ehdottaa maan yliopistopolitiikan muuttamista niiden mukaisesti. Moni yliopistojemme nykyisin toteutuva tasokas ja samalla kansainvälisesti suuntautunut talouselämää ja muuta yhteiskuntaa palveleva tehtäväalue jäisi retuperälle, jos ryhdyttäisiin noudattamaan ranking-listojen kulloistenkin laatijoiden aivoituksia.

Herlin kysyy myös, miksi yritysmaailma ja akateeminen maailma ovat useissa keskusteluissa ikään kuin toistensa vastakohtia, vaikka ne ovat molemminpuolisessa riippuvuussuhteessa. Yliopisto- ja yritysorganisaatioiden perusero on selkeä. Yritysten päätavoitteena on taloudellisen tuloksen tuottaminen omistajille, mutta yliopistot ovat luovaa tutkimus- ja opetustyötä tekeviä sivistyslaitoksia. Niiden tulosta ei voida mitata rahamitoin kuten yritysten, vaan korkeintaan karkeasti haarukoida vaikeasti kvantifioitavissa olevin laadullisin mittarein.

Yliopistomaailmassa ei myöskään tavoitella tuloksia millä hinnalla hyvänsä, vaan tutkijoiden ja opettajien on täytettävä alansa eettiset normit. Vastaavat näyttävät yritysjohtajilta viime aikoina yhä useammin unohtuneen. Ei ole pitkää aikaa siitä, kun Soneran silloinen toimitusjohtaja esitti visioitaan Suomen yliopistolaitoksen uudelleenorganisoinnista. Nyt häntä kuuntelevat korkeintaan asianajajat.

Herlin pahoittelee, että yritysmaailman ja yliopistojen välillä esiintyvä vuorovaikutus on jäänyt suurten yritysten harteille. Todellisuudessa ainakin kauppatieteellisten yksiköiden yhteistyökumppaneita ovat niin suuret kuin pienetkin yritykset. Tämä yhteistyö on jatkuvasti lisääntynyt, ja sitä ei yhteistyökumppaneiden perustavaa laatua oleva erilaisuus suinkaan haittaa.

Herlin lankeaa monien muiden tavoin myös suuruuden ihannoinnin harhaan. Suuri koko tuottaa ainakin yliopistomaailmassa - paitsi toiminnan kannalta marginaalisia Shanghai-pisteitä - rämettävää byrokratiaa. Herlin ihmettelee maamme laajaa yliopistoverkkoa bisnesmaailman ajattelutapoihin viitaten, mutta yritysmaailmasta ei saada viisastenkiveä yliopistojen sopivaa kokoa tai rakenteita koskeviin kysymyksiin. Toisinaan yrityksissä on muodissa hajautus ja toisinaan keskittäminen sekä samalla "rönsyjen" karsinta pyrkimyksenä miellyttää osakemarkkinoita. Pitkäjänteisesti toimivia tiede- ja opetusyhteisöjä ei ole järkevää alistaa tällaisiin satunnaisiin muutoskuureihin. Vahingot olisivat vaikeasti korjattavia, osin täysin korvaamattomia.

Yliopistoverkkomme on maan laaja pinta-ala huomioon ottaen tarkoituksella tehokkaasti hajautettu. Tämä on Suomen koulutusstrateginen valinta. Yksittäisten yliopistojen ja niiden laitosten toiminnan tehokkuudesta ja koulutuskysynnästä on syytä jatkuvasti keskustella. Johtopäätökset on kuitenkin tehtävä asiantuntemuksella ja vastuuntuntoisesti. Vaihtelevilla muoti-ilmiöillä ja muilta alueilta lainatuilla patenttiratkaisuilla ei ole yliopistomaailmassa käyttöarvoa. Suomen yliopistolaitosta ei voida ryhtyä siirtämään Kiinaan tai muihin alhaisen kustannustason maihin.

Pekka Pihlanto
professori emeritus Turku

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20050923 (20050923) o  SP-osoite o AJK kotisivu