Pekka Pihlanto 
Kun Saarisen Jussi lampunlasin rikkoi.

Lapsuuden muistoja: Kaupunkilaispojat kesäisessä Velkuassa

Vakka-Suomen Sanomat 29.12.2005
 


Heti koulun päätyttyä toukokuun lopussa veljeni Matti ja minut toimitettiin kesänviettoon Velkuan Palvaan isovanhempiemme ja Aune-tätimme hoiviin Riihimäen tilalle. Vanhempamme viettivät siellä vain isän kesäloman ajan. Lähtö maalle tuntui aina ennenaikaiselta, sillä kaverit jäivät vielä kaupunkiin. Arvostimme ilmeisesti enemmän ikäistämme seuraa, Porin Hallitalon ahdasta asfalttipihaa ja sen sokkeloisia kellareita, kuin alkukesän vehreitä saaristomaisemia ja maalaistalon arkea. 

Vaikka kesäloma maalaistalossa oli kaupunkilaispojille monella tavalla mielenkiintoista ja vaihtelua tarjoavaa aikaa, kavereiden puute näiden 1940-luvun loppupuolen ja 1950-luvun alun kesälomien aikana joskus pitkästytti. Muutamana kesänä kuitenkin sattui sellainen merkkitapaus, että luokkatoverini ja naapurini Saarisen Jussi saapui Velkualle. Jussi asui Hallitalossa samassa kerroksessa kuin mekin ja kävimme molemmat Porin lyseota samalla luokalla. 
 
 

Väkeä kuin puskiaispesässä

Isoisän eli Pappan kanssa lähdemme Jussia vastaan Palvan kaupan rantaan, joksi Kirkon lahdessa olevaa osuuskaupan laituria kutsuttiin. Postimoottorin saapuminen on merkittävä tapahtuma palvalaisten päivärutiineissa. Ennen pitkää Pietilän Valden kalastajamoottori eli Klipperi, kuten Pietilän Pentti sen on ristinyt, ilmestyy Torkasluodon takaa keula on koholla Valden painosta. Paatissa istuu postisäkkien lomassa myös Jussi kalpean näköisenä. 

Jussin noustua laiturille, syy kalpeuteen selviää. Matkapahoinvointi on yllättänyt pojan Anderssonin linja-auton takaosassa, missä äijät siihen aikaan vetelivät hartaasti tupakkaa. Matka Porista Turkuun on sujunut vielä kunnialla. Huomattuaan pojan aterian tulleen ylös, "Antresson" oli pysäyttänyt auton ja tullut katsomaan. "Mikä mies sinä olet, kun et mitään puhu", ihmettelee kuski. Vasta kun takaovi oli saatu auki ja Jussi tyhjentänyt poskensa maantien ojaan, puhumattomuuden syy oli selvinnyt. Valden Klipperissä Teersalosta Palvaan matkattaessa Jussi on vaivihkaa liotellut tuhraantunutta sadetakkiaan meressä. 

Riihimäen avarassa tuvassa sitten kuitenkin istutaan hetken kuluttua ja Pappa selostaa, kuten tapoihin kuuluu, keitä muita oli postiveneellä tullut ja keitä oli vastassa. Väkeä hääräsi rannassa kuin "puskiaispesässä" luonnehtii Pappa. Jussia rupeaa tämä ampiaista tarkoittava outo sana naurattamaan varsinkin kun hän on kuullut Pappan sanoneen "pussiaispesässä". Vanhempien ihmisten puheille ei kuitenkaan sovi nauraa, joten meidän on rynnättävä nauruamme pidätellen ulos. 

Majoitumme kolmisin niin sanottuun uuteen vinttikamariin, josta on hieno näköala kotopellolle ja sen takana nousevalle Papinvuorelle - vasemmalla on Pietilän navetta ja oikealla Herralan päärakennus. Uni ei tahdo tulla, koska puhuttavaa riittää. Oman osansa yöunesta haukkaavat Valitut Palat, joita vintillä on useita vuosikertoja. Siinä on lehti, joka ei ole muutamassa vuodessa vanhentunut yhtään. Se meistä, joka herää aamulla ensimmäisenä saa puhaltaa pienellä torvella aamuherätyksen. 

Jussi käy tämän ensimmäisen vierailun lisäksi muutaman kerran uudelleen luonamme Velkualla. Varhaisimpien käyntien muistot sulautuvat yhteen ikään kuin kyseessä olisi yksi ja sama vierailu. Tämä on muistin ominaisuus: muisti rakentaa pienistä sirpaleista mahdollisimman loogisen tuntuisen kokonaisuuden, jota muistin haltija harvoin itse epäilee. 
 
 

Löylyssä ja öljylampun valossa

Vähintään kerran viikossa lämmitetään talon vanha savusauna. Jussi, Matti ja minä saamme ensimmäisen saunavuoron. On juuri satanut rankasti, joten saunan lähellä olevassa alhossa on runsaasti vettä. Juoksemme sinne räpiköimään ja taas takaisin löylyyn lämmittelemään. Tätä kestää aikansa. Lopputulos havaitaan kun seuraava saunavuoro kiipeää lauteille: kiuas tuskin pihahtaa. Isä-Niilo antaa meidän kuulla kunniamme. Se saunan rauhoittavasta ja mielentyyneyttä antavasta vaikutuksesta sillä kertaa. 

Heinäkuun loppupuolen ilta voi olla jo aika pimeä. Niinpä salissa on sytytetty öljylamppu. Lampun valoa tuijotellessaan Jussille tulee mieleen kokeilla lampunlasin lämpötilaa. Hän koskettaa kostutetulla sormenpäällään lasia sillä seurauksella, että siihen muodostuu sormenpään kokoinen reikä. Isä-Niilo, joka saattaa joskus kiivastuakin, ei kuitenkaan pahemmin hermostu - ymmärtää kai, että sormen polttamisessa on jo rangaistusta tarpeeksi. Seuraavana päivänä saamme lähteä osuuskauppaan, joka onneksi sijaitsee vielä Palvassa. Ostoslistassa on ennen kaikkea yksi Matador 15 -lampunlasi. Muistamme vieläkin tämän Matador-tuotteen, vaikka tiedolla ei olekaan nyky-yhteiskunnassa mitään käyttöä. 
 
 

Punakonttia maistamassa

Innostumme kalastuksesta, nimenomaan iskukoukku- ja rysäkalastuksesta. Uistinta on vedetty soutuveneen perässä niin kauan kuin muistan. Saatoimme kiertää soutaen koko Palvan sopivan sateen jälkeisen sään sattuessa. Nyt löydämme Länsiaukolle avautuvan Metsäpellonlahden, jonka ristimme paremmin tarkoituksiamme kuvaavaksi Kalalahdeksi. Seutu on vielä neitseellistä - ei merkkiäkään asutuksesta. Raahaamme Kalalahdelle vintiltä löytyneen vanhan pikkurysän ja laskemme sen lahden matalaan ruo'oista vapaaseen keskikohtaan. Viritämme myös pohjamutaan työnnettyyn seipääseen kiinnitetyn iskukoukun. 

Pyydykset saattaa laskea ja kokea kahlaamalla. Pyydyksiä kokemaan tullessamme voimme jo rannalta nähdä onko iskukoukun kela purkautunut, mikä on merkkinä kalan iskemisestä koukkuun. Samoin saatamme osittain veden pinnan yläpuolelle kohoavaa rysää kohti kahlatessamme monesti havaita sen alkavan lupaavasti täristä pakoon yrittävän hauen tai "punakontin" voimasta. Rysä vain on niin vanha, että saaliimme pääsee usein puskeutumaan lahonneen kudoksen läpi. Kyllä saalistakin saadaan ja vaadimme, että ensimmäinen punakonttimme on paistettava. Meidän pitää itse todeta punakontin syömäkelvottomuus, jota aikuiset ovat meille tolkuttaneet. Mudalta se maistuu ja pienen pieniä ja suuriakin ruotoja on tuhottomasti. Kissan eteen saalis sitten päätyykin. 

Seuraavana kesänä meitä odottaa iloinen yllätys. Pappa on kutonut pitkinä talvi-iltoina uuden pikkurysän. Nyt kalat pysyvät rysässä ja saalista tulee. Kyllä kelpaa palata Kalalahdelta hauki ja muutama ahven lepänoksaan pujotettuina. Monesti kajautammekin vaikkapa Kulkurin valssin metsän läpi kiiruhtaessamme. Vastaantulijoita ei koskaan ole - Tuomolan alueesta ei ole vielä tietoakaan - joten ei tarvitse hävetä muita ihmisiä: emmehän me olisi julkisesti ryhtyneet laulamaan. Pappa sattuu sentään kerran kuulemaan ja toteaa huvittuneena: "Poja pistivä valssiks". Sittemmin Turun kauppakorkeakoulussa opiskellessamme Jussi ja minä saatoimme illan vanhetessa kajauttaa rämäkän yhteislaulun. Nyt laulut olivat kuitenkin toisenlaisia kuin Kalalahdelta palattaessa. 

Pekka Pihlanto

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20051230 (20051230) o SP-osoite o AJK kotisivu