Pekka Pihlanto 
Omassa luokassaan.

Viisi professoria yhdeltä koululuokalta 
Taitaa olla Suomen ennätys. Vai onko?

Suomen Kuvalehti No. 22, 2.6.2006
Teksti: Jukka Ukkola Kuvat: Jorma Marstio ja Matti Seppälän albumi.
 
  • Aktiivinen opettajainhuone
  • Kehtasi pitää koulunkäynnistä
  • Improbaturilla professoriksi
  • Professorin pahin hetki
  • Palautetta
  • Lähetä palautetta!

  • "Sen valossa, mitä kerran oli, voimme nähdä mitä olemme ja mitä kerran voisi olla." 

    Turun Normaalilyseon ylioppilasluokka VIII B vuonna 1960 oli näin jälkikäteen ajatellen vähän yksitoikkoinen joukko. Ei siitä olisi Anssi Kelakaan saanut oikein revityksi menestyshittiä: "Meistä tuli professoreita, professoreita, professoreita, professoreita, professoreita…" 

    Luokalla oli nykymitoilla ylellisen vähän oppilaita, vain kaksikymmentä. Sittemmin heistä viidestä tuli professoreita. "Se on kaksikymmentäviisi prosenttia", laskee yksi heistä, Tauno Metsänkylä - ilman taskulaskinta, sillä hän on matematiikan professori. Yhtä suurta professoripitoisuutta ei mahdollisesti ole ollut millään muulla suomalaisella ylioppilasluokalla, vaikka sekä ylioppilaiden että professorien määrä on noista vuosista lisääntynyt tuntuvasti. 

    Mukana on myös heidän entinen historianlehtorinsa Olli Miettinen, 78, joukosta ainoa, joka käy välillä tupakalla - nurkan takana, kuten kaikki nykyisin. Miettinen oli jo nuorena opettajana oppilaitaan ymmärtävä herrasmies, jonka arveltiin ammentavan opetusmetodinsa Dale Carnegien klassikko-oppaasta Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Miettinen muistetaan myös siitä, että hän teki sinunkaupat oppilaittensa kanssa ja hänellä oli periaatteita: "Sen valossa mitä kerran oli, voimme nähdä mitä olemme ja mitä kerran voisi olla". Hän totesi, että on aika jäädä eläkkeelle, kun näkee aikuisen miehen - opettajakollegan - tulevan kouluun villapaidassa! 
     
     

    Aktiivinen opettajainhuone

    Kukaan heistä ei oikein osaa sanoa, miksi heitä on niinkin paljon - siis professoreita samalta luokalta, ja aika monta muutakin pitkälle kouluttautunutta. "Kyllä kai se on sattumaa ennen kaikkea", arvioi Metsänkylä. 

    Kuitenkin tuon ajan Norssista löytyy myös muutamia järkeenkäypiä selityksiä. Aiempi Turun yhteislyseo oli juuri muuttunut normaalilyseoksi ja siirtynyt vanhasta ahtaasta postitalosta uusiin kelvollisiin tiloihin Mestarinkadulle. Nykyisin Turun normaalikoulu toimii Varissuolla. 

    Saman tien vaihtui suuri osa opettajakunnasta - suoraan sanottuna paljon entisiä pätevämpiin ja modernimmin ajatteleviin. Oman panoksensa toivat myös normaalilyseoon kuuluvat auskultantit. Kunnianhimoa riitti, sillä vuoden 1960 luokista tulivat ensimmäiset ylioppilaat, jotka olivat käyneet koko lukionsa uudistetussa koulussa. 

    Koulu sai myös uuden rehtorin, Sampo Haahtelan, joka toi mukanaan siihen aikaan radikaaleja aatteita, kuten oppilaiden itsehallinnon - nykytermein kouludemokratian. Haahtela myös kirjoitti romaaneja, mm. Opettajainhuoneen (Gummerus 1956), josta hänen oppilaansa löytävät tuttuja piirteitä. Juuri opettajainhuone oli myös Norssin sydän. "Siellä oli poikkeuksellisen miellyttävä ja aktiivinen ilmapiiri, pioneerihenkeä. Se ei ollut preussilaista kuria, mutta ei toisaalta sallittu auskultanttien sooloiluakaan." 
     
     

    Kehtasi pitää koulunkäynnistä

    Ajan mittaan turkulaiset tottuivat tulokkaisiin ja päinvastoin. Ylioppilasluokalla oli jo kaikille selvää, että ainakin luokan välkystä Tauno Metsänkylästä tulee vielä jotakin. Ruotsin yliopettaja Ossi Lahti ei liene antanut sattumalta "Tanulle" esimerkkilausetta: "Med tiden kan han bli professor." Kaikki luokassa tiesivät, että niin käy - ja niin kävi sen jälkeen, kun Metsänkylä kirjoitti kuusi ällää. Selvää oli sekin, että Tauno seuraisi isänsä, matikanopettaja Yrjön jälkiä joko matemaatikoksi tai opettajaksi - tai molemmiksi. Hänen erikoisalaansa ovat "ympyräkunnat, jotka eivät tarkoita Haminaa". Tila ei riitä selvittämään, mitä ne tarkoittavat, sillä kun Tauno lähetti klassista matematiikkaa käsittelevän väitöskirjansa Olli Miettiselle, tämä sanoo ymmärtäneensä siitä vain painopaikan. 

    "Häpeämättömästi pidin koulunkäynnistä, varsinkin lukiossa oli tavattoman mukavaa", Metsänkylä tunnustaa. Se hänelle sallittiin, koska minkäpä hän lahjakkuudelleen voi, eikä koulukiusaamista ollut siihen aikaan vielä oikein keksittykään ainakaan sillä nimellä. "Ilmapiiri oppilaiden kesken oli ehkä suvaitsevampi kuin se tietääkseni on nykyisin", arvioi Pihlanto. "Ehkä se johtui myös kovasta kurista." 

    "Ennen ymmärrettiin puolesta sanasta. Nyt ymmärretään puolet sanoista", huomauttaa Olli Miettinen. "Onhan se laitaa, ettei vielä yläasteellakaan opita, kuinka paljon on 7 x 7 metrin kokoisen neliön pinta-ala! Ja se näkyy myöhemmässäkin koulutuksessa - jopa erikoislääkäreiden tasossa." 
     
     

    Improbaturilla professoriksi


    Seppälä ei viihtynyt koulussa yhtä hyvin kuin Metsänkylä. "Olin laiska, joskin aktiivinen shakin pelaaja ja valokuvaaja. Kymmenen vuotta koulun päättymisen jälkeen näin painajaisunen, jossa jouduin rehtorin kansliaan. Hän sanoi, että kouluni on mennyt niin huonosti, että se täytyy aloittaa uudestaan alusta. Ajattelin että ei tule mitään, jos joudun pikkupoikien sekaan: 'Mä en mahdu niihin pulpetteihin'. Heräsin tuskan hikeen." 

    Kielitaito vaikutti myös Seppälän uranvalintaan. Hän lähti lukemaan kemian insinööriksi Åbo Akademiin, mutta ei osannut tarpeeksi ruotsia. Eläintiedettä opiskellessaan hän kypsyi latinaan. "Niinpä päädyin maantieteilijäksi." Sillä alalla hän on joutunut oppimaan kieliä kantapään kautta, aluksi kääntämällä puolalaisten englanninkielistä mongerrusta saksaksi, sittemmin julkaisemalla teoksia englanniksi ja tutkijana muun muassa Englannissa, Uudessa Seelannissa, Saksassa ja Kanadassa. Maantieteilijän uransa hän aloitti "kenttäorjana" Lapissa ja on viihtynyt kylmässä muutenkin, muun muassa Etelämantereella. Yli kaksi vuotta elämästään hän on asunut teltassa. 
     
     

    Professorin pahin hetki

    Laajasti maailmaa on kiertänyt myös Juha Niinikoski, joka väitteli Turun yliopistossa ja jatkoi tutkijana San Fransiscossa. Turkuun palattuaan hän erikoistui kirurgiaan ja myöhemmin thorax- ja verisuonikirurgiaan. Hänellä on myös erityispätevyys sukellus- ja ylipainelääketieteessä. Hänen uransa raskain urakka sattui vuodelle 1994, kun hän johti Turun yliopistollisessa keskussairaalassa Estonian uppoamisesta selvinneiden pelastusoperaatiota. "Siinä työssä päivät venyivät 18-tuntisiksi, kun piti hoitaa vähän kaikkea hyportermiapotilaista pääministerivieraisiin ja mediaan saakka. Mutta yksikään hoitoon tuoduista ei menehtynyt." 

    Matti Mäkeläkin suunnitteli lääketieteen uraa, eläinlääkärinä, mutta ei siitä mitään tullut, kun nuori mies pyörtyi nähdessään verta. Ei hänestä tullut myöskään geologia eikä metsänhoitajaa, tuli fyysikko ja tietojenkäsittelyopin professori. "Piti tehdä väitöskirja, kun en ymmärtänyt seminaariesitelmäni aihetta. En tosin ymmärrä sitä vieläkään, se oli jotain numeerisen analyysin teoriaa." Monipuolisen miehen erikoisharrastuksiin kuuluvat erikoisharrastukset: sellaisiksi hän mainitsee jokaisessa matrikkelissa eri lajin, muun muassa pimeässä kävelemisen. 
     
     

    Pekka Pihlanto

     

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Pekka Pihlanto ja kopion Asko Korpela



Pihlanto Pekka 20060602 (20060602) o  Asko.Korpela@nbl.fi o Webmaster